Neitsyen korkkaaminen

Heikki-Häntä

Mitä olette mieltä neitsyen kaatamisesta ja panemisesta? Eikö ole olekin julmetun vaikeaa, ainakin saman illan aikana?

Neitsyt sinänsä, kokematon kun yleensä on, lähtee leikkiin mukaan helposti. Myös ihan yökylään. Arvioni on, että 20v- neitsyiltä ei vain perkele heru. Nuoremmat kokemuksista kiinnostuneilta voi saadakin. Näillä 20v hupakoilla kun on vielä jonkinmoinen ruusuinen kuva siitä "ihanasta" ensimmäisestä miehestä. Aika hemmetin vaikeaa ruveta luomaan sitä kuvaa hänelle kun kello on neljä yöllä ja olet saanut selville suuren salaisuuden.

Väittäisin että neitsyelle pitää luoda erilainen vaikutelma kiinnostuksesta kuin normipokalle. Pitää korostaa kuinka erityiseltä naisen seurassa tuntuu ja kuinka hyvältä se tuntuu..jne. tarkoituksena hetsata naisen romanttisia tunteita. Jos tollasta lähtee heittämään niin tottakai nainen ymmärtää sen niin, että tästä voisi tulla jotain muutakin eikä silloin heru -eihän ekana iltana voi antaa ;) (Vai voiko?)

Neitsyeltä saa kyllä suht nopeasti kun jaksaa tapailla useamman kerran ja pelata samaa romanttista peliä. Kehoittaisin kuitenkin jättämään hänet hellästi kun hommat on hoidettu. Muutenhan se saattaa muuttua juuri sellaseksi miehiä inhoavaksi katkeraksi nartuksi. Ei liian härskiä peliä siis.

Neitsyet voisivat ihan hyvin pitää vaikka tietynlaista sormusta, jotta heidät tunnistaisi. Menee paljon tehokasta peliaikaa hukkaan ja yöunetkin, kun ei oikein osaa nukkua vieraan ihmisen kanssa ellei oo saanut seksiä. :(

45

9959

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikea sika

      olet!!!

      • olla vain

        impo, tai sitten pitää enemmän miehistä...

      • Heikki-Häntä
        olla vain kirjoitti:

        impo, tai sitten pitää enemmän miehistä...

        Ja vieläkö saisi tietää mistäs vedit tuollaisen johtopäätöksen?? :D

    • Nimetön

      Jos muija on neitsyt 20-vuotiaana niin on aika selvä että helpolla ei heru. Tiedä sitten kannattaako sitä alkaa säätämään... Neitsyet ei osaa mitään ja niille kelpaa vain lähetyssaarnaaja-asento peiton alla ilman valoja :(

      Olen saanut pari kertaa neitsyttä (oli pidempi suhde) eikä se tosiaan ollut maineensa väärti.

      • Duud´s son

        .....voi näitä turbo-urboja teinejä, jotka edelleenkin kuvittelevat, että seksi on maailman ravintoa. Ihan sama kuinka monta neitsyttä saatte kallistettua. Totuus on, ettei se paljon paina 3-kymppisenä kun huomaa jääneensä yksin, kun ei pysty seksinnälässään sitoutumaan.

        Niin, ja miten voi saada pari kertaa neitsyttä, eikö sitä saada vain kerran -vai onko käsite jo muuttunut kokonaan.

        Tiedoksi teille "pojat". Kokemattoman misunkin saa villiksi, jos vaan tietää mitä tehdä.

      • littlewitch89
        Duud´s son kirjoitti:

        yksi syy miks pidän vanhemmista miehistä.

      • tyttö 18

        olet erittäin törkeä ja loukkaava Nimetön! ihme, että olet edes mitään saanut. olen 18 v tyttö, nätti ja muutenkin miesten mieleen olemukseltani ja "sisäisesti". en ole juurikaan seurustellut, sillä en vaan ole löytänyt sellaista miestä, jota todella arvostaisin. juuri tällaisia kun on aivan liikaa! mikä ihme siinä seksissä nyt on!! voi helvetti.. aina pitää olla jo haarat levällään, että saa miehen, niinkö?! en ole mikään pihtaaja todellakaan, annan sille joka sen ansaitsee. se, että on muutakin mielessä kuin seksi ratkaisee sen. ja voi voi niitä miehiä, jotka ei minulta saa. tällaiset eivät todellakaan ansaitse noita naiset, sillä ette ymmärrä kuinka hyviä saaliita he ovat. lopulta aina valitetaan suhteessa, että kyllästytään seksiin eikä oikein muuta ole tai naisella ei ole muuta annettavaa. silloin moni mies varmasti miettii, että olisipa päänkin sisällä jotain ajatuksia ettei tarvitsisi elää vain sen kehon kanssa. miettikääpä tätä ja jättäkää ne neitsyet vaan niille niitä ja naisia enemmän arvostaville miehille! kiitos.

      • tyttö 18

        luulen, että aika harva neitsyt todellakaan haluaa heti yhdyntään tuossa mainitsemassasi perus asennossa. itse ainakin haluan tutustua henkilöön ensin ihan muulla tavalla, myös seksuaalisesti. olet erittäin epäkypsä ihminen ja hyvä, jos olet itse joskus tuurilla saanut. säälittävää.

      • naisia on
        tyttö 18 kirjoitti:

        olet erittäin törkeä ja loukkaava Nimetön! ihme, että olet edes mitään saanut. olen 18 v tyttö, nätti ja muutenkin miesten mieleen olemukseltani ja "sisäisesti". en ole juurikaan seurustellut, sillä en vaan ole löytänyt sellaista miestä, jota todella arvostaisin. juuri tällaisia kun on aivan liikaa! mikä ihme siinä seksissä nyt on!! voi helvetti.. aina pitää olla jo haarat levällään, että saa miehen, niinkö?! en ole mikään pihtaaja todellakaan, annan sille joka sen ansaitsee. se, että on muutakin mielessä kuin seksi ratkaisee sen. ja voi voi niitä miehiä, jotka ei minulta saa. tällaiset eivät todellakaan ansaitse noita naiset, sillä ette ymmärrä kuinka hyviä saaliita he ovat. lopulta aina valitetaan suhteessa, että kyllästytään seksiin eikä oikein muuta ole tai naisella ei ole muuta annettavaa. silloin moni mies varmasti miettii, että olisipa päänkin sisällä jotain ajatuksia ettei tarvitsisi elää vain sen kehon kanssa. miettikääpä tätä ja jättäkää ne neitsyet vaan niille niitä ja naisia enemmän arvostaville miehille! kiitos.

        Onneksi maailma on täynnä viehättäviä ja myös ymmärtäväisiä naisia.

    • itselläni on

      ollut kerran poika neitsyt..ja se vasta räpellyst olikin innostusta piisas mutta taitoa ei. Herttainen tapaus silti mutta ei koskaan enään neitsyttä meikäläiselle. ;)

      • Ei kiitos...

        Samaa mieltä! Miesten ekan kerran säätäminen on todellakin jotain aivan kauheaa. :D

    • puhut

      Olet täsmälleen oikeilla linjoilla. Olen itsekin joskus törmännyt samaan ongelmaan, siis tuhlannut aikaa johonkin neitsyeen, kun senkin ajan olisi voinut käyttää paljon tehokkaammin johonkin toisenlaiseen tapaukseen.

      Tuo sormusideasi vaikuttaa todella hyvältä.

      • littlewitch89

        mikä teillä viiraa

      • ----------------

        kysykää seksinnälkäiset jo sen "saisinko numerosi" lauseen tilalla, että " oletko neitsyt??" voi elämä.. mihin tämäkin maailma menee

    • Jos neito on neitsyt

      Sellaiseen tilanteeseen jos joutuu että tyttö
      on neitsyt on syytä olla otettu.
      Jokainen ymmärtää että kokemattomalla ei voi olla kokemusta.
      Muut miehet eivät ole vielä pilanneet eikä
      isompia estoja ole kertynyt.
      Ujous karisee jos käsittelet tyttöä hyvin.
      Estot seuraavat yleensä huonoista kokemuksista ja
      loukatuksi tulemisesta.
      Neitsyt-tyttöön jos vielä rakastut ja suhdetta
      haluat ja saat jatkaa,
      voi seksielämästäsi tulla
      juuri sellaista kuin toivot.
      Sinä toimit opettajana jos osaat. Taitolaji.
      En suosittele tosiaan pelimiehille.
      Huonosti pidetyt naiset kostautuvat myöhemmin
      miehille itselleen.

      • littlewitch89

        yhdyn lausuntoosi toivottavasti et ole ainoa mies joka ajattelee noin

    • littlewitch89

      ei nainen oo mikään tavara jonka voit heittää roskikseen kun oot saanu neitsyyden. eikä kaikist naisist tuu ilkeitä narttuja. sanokaa varatut jätkät jotain fiksua...enkä mä henk.koht. tosta noin lähe yökylään yms. vaikka neitsyt olenkin

      • Heikki-Häntä

        Ihan mielenkiinnosta tuumailin juttua neitsyistä.

        Niitä on tullut jonkin verran vastaan -en siis erityisesti pokaile neitsyitä juuri yllämainituista syistä eli käytetty aika ja mahdollinen saatava hyöty eivät täsmää. Tietenkin naista voi opettaa kuten yllä joku kirjoitti, mutta mulla ei riitä kärsivällisyys tai kiinnostus siihen -peli kun ei ole koskaan mitään aitoa.

        Mitä sikapossumaisuuteen tulee niin käytän melkein aina mainitsemaani ns. pehmeää irtautumista. Suurimmalle osalle naisista ja tytöistä olen vain se tyyppi, jonka kanssa olosuhteet vain olivat sellaiset ettei kunnon juttua tullut. Taskuun jäi hyvä mieli ja hyvät kokemukset. Tämä taktiikka jättää myös mahdollisuuden myöhemmällekin saannille ;)

        Tietenkin itse tiedän minkälainen olen, mutta minua se ei häiritse. :/

      • Hassua
        Heikki-Häntä kirjoitti:

        Neitsyt on just aidointa mitä voit saada.
        Teeskentelemätön.

      • Heikki-Häntä
        Hassua kirjoitti:

        Neitsyt on just aidointa mitä voit saada.
        Teeskentelemätön.

        Naisen puolelta aitoa kyllä, mutta minun puolelta ei. Se ei ole aitoa, koska nainen on manipuloitu toimimaan halutulla tavalla. :( vai ;) ?

      • Oma häpees
        Heikki-Häntä kirjoitti:

        Naisen puolelta aitoa kyllä, mutta minun puolelta ei. Se ei ole aitoa, koska nainen on manipuloitu toimimaan halutulla tavalla. :( vai ;) ?

        Nainenhan ei ole manipuloitu siinä vaiheessa mitenkään eikä välttämättä osaa miellyttää sinua teeskentelemällä kun on vielä viattomasti herkempi kehonsa tuntemuksille.
        Saattaa jopa saada elämänsä ainoan orkun siinä
        tilanteessa.
        Estot pitävät sitten huolen sen jälkeisissä suhteissa että ei osaa enään rentoutua kun miehet ovat olleet moukkia.
        Täytyy esittää kun pitää yrittää miellyttää
        ja olla "oikeanlainen" mutta ei oma itsensä.
        Toivottavasti jätätkin ne neitsykäiset väliin.
        Liian arvokkaita sinunlaisillesi.
        "Helmiä sioille"

      • Heikki-Häntä
        Oma häpees kirjoitti:

        ja röhröh :)

      • ---------------

        no jos 20 v neitsyistä puhutaan niin varmasti aika moni nainen on jo saanut orkun, meinaas ihan omilla avuillaan. miehet eivät vain sitä tiedä, että melko harva nainen saa sen yhdynnän aikana, vaikka kuinka voihkisi. naiset on eri asia kuin miehet, ne jotka eivät tienneet.

    • mielipiteensä kullakin...

      Yök et olet oksettava ukko!!!!

    • Hyvinkin Sellainen

      Olen 23v, tulee paljon pyörittyä baareissa, säätöjä ja pelejä on usein. Kukaan ei vaan yksinkertaisesti ole minuun tehnyt sitä vaikutusta, että olisin kiinnostunut panemiseen asti,yön vietän usein vain vieressä nukkuen!!! Yksi ainoa on saanut minut melkein, mutta se oli hyvän kaverini exä, joten oma moraali tuli väliin ja sain itseni pidäteltyä. Sen niin kova itsevarmuus ja kokemus sai pään pyörälle ja tieto, että seksi olisi varmasti ollut fantastista...

      "Suhteemme" lähti ihan vaan ystävä pohjalta ja eteni nopeasti fyysiseen läheisyyteen. Hän teki rohkeasti aloitteita, suudelmia kroppaan, mutta lopetti aina tiettyyn rajaan asti, eikä väkisin yrittänyt mitään siis kunnoitus minua kohtaan säilyi.

      Luulempa, että seksin itseisarvostaminen omalla kohdalla vaan nousee ja "partneriin" kohdistuvat vaatimukset myös, sillä 15 vuotiaana olin jo puistossa haarat auki, mutta viimeiseen bussiin tuli hirmuinen kiire, joten leikki jäi kesken.

      Luulenpa, että 99% tuttavistani ei uskoisi minun olevan neitsyt, mut elämä on...

      • AnssiD

        Kuka tällaista muijaa haluaa yhtään mihinkään?

        En ainakaan minä.

    • neitsyt

      Ap on niin vastenmielinen sika, että taidan alkaa lesboksi vaikka pillu ei todellakaan kiinnosta. Olen kuitenkin jo 27 ja neitsyt, ei vain ole ollut parisuhdetta. Muuten en varmaan olisi. Ja kuulema ei ole ulkonäössä vika, ilmeisesti miehet ei uskalla lähestyä kun ei tämmöinen herkku voi olla sinkku. Ja on se kiva kun irg-galleriassa tulee miehiltä kaikenlaisia kivoja yksityisviestejä ulkonäöstäni ja hieman nuoremmilta milf. Ja kyllä mua tuijotellaan ja olen yliopistossa saanut luennoitsijan sekoamaan sanoissaan heti kun vilkaisi minuun päin.

      Ja se että on neitsyt ei tarkoita että on automaattisesti huono. Ja kyllä sen muijan voi korkata takaapäinkin, kunhan ei anaaliin vedä. Itse olen aina ajatellut että ihan sama mikä asento, kunhan en itse joudu olemaan heti päällä kun silloin penis ei välttämättä mene helposti sisään.

      Ja luulisi että miesten mielestä olisi parempi että nainen on neitsyt kuin kaikille antava jakorasia, mutta ilmeisesti tässä seksikeskeisessä yhteiskunnassa pitää olla jakari.

    • sikamiehille

      olisi oikein jos jakorasiat alkais ottaa maksuja palveluksistaan. nehän on käytännössä h****a joille ei tarvi maksaa.

    • st88

      Parikymppisten naisten ei kannattaisi tehdä neitsyydestään isoa asiaa koska harva mies sitä arvostaa ja moni mies on jo neitsyitä ja muita naisia aikaisemminkin polkenut. Käyttäkää satunnaista miestä pelkkään ensimmäiseen kertaan, älkää kertoko kokemattomuudesta. Puhkaiskaa immenkalvo itse. Vältätte turhan draaman

    • no jos mies

      ei arvosta mua sen takia että olen kokematon niin saavat ihan vapaasti käyttää niitä loppuunkulutettuja muijia. saa vielä kivoja ylätyksiä ja sitten joutuu tautitesteihin. ei se kortsu ihan kaikelta suojaa.

      • sxesxe

        Arvostatko sinä miestä jolta saat "kivoja yllätyksiä" koska sellaisen miehen saat vaikka olisit itse puhdas pulmunen

      • no
        sxesxe kirjoitti:

        Arvostatko sinä miestä jolta saat "kivoja yllätyksiä" koska sellaisen miehen saat vaikka olisit itse puhdas pulmunen

        en voi saada kun en anna miehille mitään.

    • Mafdet 0

      Minä olen 20 vuotta ja täytän lokakuussa 21 ja olen neitsyt. nainen.

      • Arvostan!

        En ole mikään neitsytpervo ja tiedän että naisille se neitsyys on vähintään yhtä vaikeaa kun miehille. Ehkä se on sitä sinullekin, en tiedä enkä ala arvailemaan.

        Joka tapauksessa lohduttaa, että on naisia joilla siihen ekaan kertaan on mennyt yhtä monta vuotta kuin minullakin meni. Oma neitsyyteni meni vasta 21-vuotiaana ensimmäisen tyttöystäväni kanssa.

    • niiinpäniin

      No en nyt ihan 20 ikävuoteen asti ehtinyt (olin silloin 18) kun menetin neitsyyteni. Ja aika helposti annoin kun vain oikea ihminen oli kyseessä ;D. Ja en kertonut neitsyydestäni ennen ekaa kertaani, koska en halunnut tehdä siitä isoa numeroa - koska se ei minullekaan ollut sellainen, joten turha asettaa toisellekaan mitään "paineita".

    • uyytttttrreewqqqqqqq

      Alkaa vähitellen vituttaa vässyköiden löpinät neitsyistä. Näin oikeana miehenä vetelisin korville jos tuollaista paskanjauhantaa joutuisi oikeasti kuuntelemaan.

      • qqqqqqqweetttttyyyu

        kuiteski vetelet vaan kouraan ja haaveilet tiukasta piparista..

    • That's the joke

      >Suomi
      >20.v neitsyitä

      Pffftssshahahahaaaa!

    • hieroja2

      Hiero sitä tarpeeksi niin varmasti antaa...

    • wau2

      Olisi tosi nastaa olla paikalla kun toinen tyttö korkkaa toisen tytön.

      • ...

        Millä?

    • Kusiaisvaellus2012

      Nyky miehiltä, sekä naisilta on suurimmaksi osaksi kadonnut uskollisuus. Onneksi löytyy vielä muutamia tapauksia, joissa on toivoa.

      Ketjun aloittaja on mielestäni täysi sika, jos kerta mielessä ei ole muuta kuin neitsyyden korkkaaminen. Okei en oo itse pillua saanut, mut en oo sitä pyytänytkään, tai yrittänyt saada. En aloittaisi suhdetta naisen kanssa, joka ensimmäisenä haluaisi panemaan. Olen nuori 19v mies, mutta kuitenkin syvästi luonteeltani vanhanajan ihminen, niin on minulle moni sanonutkin. Jos koskaan tulen menemään naisen kaa yhteen tahdon sen olevan kestävää, ei sen puoleen ovathan kokemuksetkin tervetulleita.

      TV: Luonto kutsuu ja virveli on mukana.

      • Hukassa2017

        Sika joka tietää mitä tekee. En arvosta kyseistä toimintaa, mutta naisen iskemistä kyllä.

        Enpä tiedä oletko kovin uskottava jos et ole vielä pillua saanut ja joku ok näköinen muija tulisi suoraan ehdottamaan seksiä ja parisuhdetta. Kieltäytyisit parisuhteesta, höpönlöpö :D

        Omalla kohdallani sanoin silloiselle tyttöystävälle 5 treffien jälkeen että seksiä harrastetaan nyt tai tapailut jää tähän. Myöhemmin kiitteli että tavallaan pakotin siihen :D

    • slimkeke

      Kake iskee neitsyitä yhtenään nyrkillä naamaan että saa jotain eloa vällyjen välissä, muuten ovat ihan lahnoja ja turhan haluttomia kokeilemaan mitään keken afterpaty leikkejä.

    • Anonyymi

      Ensimmäinen kerta,kun sain panna oli neitsyt, vähän jännitti miten se tapahtuu, kun en ollut aiemmin nähnyt miltä pimppi näyttää, varovaisesti avasin pimpinhuulia ja aloin työntää penistä pimppiin samalla koin miten hyvin kostunut pimppi otti vastaan,kun aloin työntyä pimppiin, samassa työnsin perille asti ja koin miten laukesin ja sain voimakkaan rytmikkään siemensyöksyn tunne oli tosi ihana, se oli nuoren pojan ensimmäinen pano pimppiin pohjaan asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe