olemme seurustelleet avomieheni kanssa jo viisi ja puoli vuotta, kihloissakin oltu jo vuosia. muutaman vuoden ajan olemme puhuneet myös häistä. viime kesänä miehenikin innostui ajatuksesta siinä määrin että ruokalistaa jo suunniteltiin=) no, hääpäivä on edelleen päättämättä. kun tuossa hetki sitten kysyin että millonkas me nyt mennään naimisiin, vastaus oli "en tiedä". no, kysyinpä että haluatko edes naimisiin, ja vastaus oli taas "en tiedä". siis välillä mies haluaa naimisiin, välillä ei halua edes puhua asiasta. hän kuitenkin kertoo haluavansa elää kanssani hamaan loppuun saakka, perustaa kanssani perheen. miksi hän sitten ei edes puhu naimisiinmenosta!!! lisättäköön tähän vielä että minulla ei ole ruusunpunaisia kuvitelmia häistä ja häiden jälkeisestä elämästä! ne nyt vaan olisi jo aikas ajankohtaiset, kohtahan sitä "pitäisi" jo perhettäkin perustaa. minua loukkaa moinen käytös. tuntuu kuin hän pitäisi minua itsestäänselvyytenä. mutta piruja sitä on minunkin päässäni. naimisiinmeno ja lapset tulevat kuulumaan minun tulevaisuuteen. jos rakas ukkoni ei sitä ymmärrä, on hän entinen ukko.
miehen suurin pelko?
hopea
9542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taisit kirjoittaa tekstin "tunteet" pääällä :D
Ehdottaisin seuraavaa: älä puhu miehellesi häistä vähään aikaan yhtään mitään (vähän aikaa ei tarkoita viikkoa vaan kuukausia), hän saattaa, ja luultavasti ottaakin itse aiheen puheeksi, kun sinä jätät aiheesta puhumisen väliin. Mitä enemmän aiheesta puhut, sen painostavammalta se tuntuu.
Hän kertoo haluavansa elää kanssasi hamaan loppuun saakka ja perustaa perheen, ja olette jo sopineet alustavasti naimisiinmenosta. Anna miehellesi siis hetki hengähdysaikaa, ei se aika kesken lopu. Lastenhankinta-aika voi loppua, muttei naimisiinmenon.
Alkaisi jo olemaan aika että miehet alkaisivat käyttäytyä kuin MIES ja lopettaisivat tuon onnettoman sähellyksen. Ottaisivat vastuun omista päätöksistään ja teoistaan ja sitä rataa. Itse päätin jättää siippani kun ei kyennyt sitoutumaan; nyt se poraa perään ja naimisiin kun peli on jo menetetty. Vaikea on siinä itsekin uskoa suhteen tulevaisuuteen kun ei ole varmaa pohjaa ja toinen vaan roikkuu siinä ilman selkeää päämäärää. Ryhtiä hyvät miehet! Muuten voi käydä niin että ne hyvät naiset menevät muualle...!
vastaajille.
minä olen antanut miehelleni aikaa. olemme mm. sopineet että puhutaan viikon päästä, kahden viikon, kuukauden,.. näin koska HÄN EI HALUA puhua. mutta entäpä minä. tässä suhteessa kun olen kuvitelut olevan kaksi -aikuista- ihmistä. minä rakastan häntä yli kaiken. en halua menettää häntä ja en ihan heti tästäkään syystä kenkää anna, mutta tästäkin asiasta on puhuttu jo vuosia sitten. alunperin naimisiin piti mennä jo kaksi vuotta sitten. tässäpä sitä vaan vielä ollaan eikä häistä ole haisuakaan. alkaa pikkuhiljaa jurppimaan ukon käytös.
mutta kiltti (liian kiltti?) kun olen niin annanpa ukkokullan taas olla rauhassa. mutta saisipa hänkin huomioida minua tässä asiassa.
tuntuu se vaan niin pirun pahalta kun huomaa että toinen ei ole ollenkaan niin varma suhteesta jolle itse on antanut kaiken. syystä tässä alkaa epäilykset kasvaa ja peikot piirtämään piruja. minua miehen käytös loukkaa. olen sanonutkin sen mutta paskaakos tuo välittää kun hän vaan nyt ei tiedä haluaako naimisiin. piste.
perkele! huutomerkki.
=)
Meidänkin piti mennä kihlajaisista n. 1,5 v. kuluttua naimisiin. Seitsemän vuotta kihlajaisista läksin suhteesta kävelemään kun häitä oli lykätty useita kertoja. Välillä olin yli vuodenkin KOKONAAN puhumatta asiasta.
Siinä vaiheessa kun ilmoitin että olen katsellut itselleni asunnon alkoi itku ja iso parku: mennään ensi kesänä naimisiin. Mutta myöhäistähän se siinä vaiheessa oli, olin tullut siihen tulokseen että pakottamaan en rupea ja tuo olisi tavallaan ollut juuri sitä. Jos ei mies vapaaehtoisesti minua akakseen ota niin enpä sitä väkisin rupea vänkäämään.
Seuraava naisystävä hänelle teki sitten ns. vanhanaikaisen, laittautui raskaaksi. Miehen luonne oli sen verran vanhanaikainen että vei tytön vihille.
Minusta ei ollut huijaamaan että pillerit petti vaikka sitä jopa e-neuvolassa minulle neuvottiin!
Luin tuossa ex-avon kirjoituksen, ja ihmettelen tosiaan, laittautuisiko nainen raskaaksi avioliiton takia? Eiköhän se liene järkevää mennä ensin naimisiin ja sitten tehdä lapset.
Jos pillerit pettää, niin minkäs teet, niin voi käydä paremmissakin piireissä.
Sulta hopea kysyisin yhtä asiaa, jos puhumisessa on taukojakin pidetty, tosin "sovitut" puhetauot eivät oikein vastaa tarkoitusta, silloin on tarkka aika kun tietää ettei asiasta puhuta, "sopimattoman" tauon aikana alkaa helposti miettiä, että miksei siitä puhuta, sitä tarkoitin ensimmäisellä kirjoituksellani.
Mutta se kysymys; tietääkö miehesi kuinka tärkeä asia sinulle on? Siis oletko ihan suoraan sanonut, kuinka paljon se sinulle merkitsee? Ei ole aina niin helppo ymmärtää niistä suoristakaan vihjauksista, jos ei asiaa sanota suorin sanoin juuri niin kuin se on. Kerro miehellesi mitä kerroit tällä palstalla "tuntuu se vaan niin pirun pahalta kun huomaa että toinen ei ole ollenkaan niin varma suhteesta jolle itse on antanut kaiken. syystä tässä alkaa epäilykset kasvaa ja peikot piirtämään piruja" usein naiset kertovat asioista ystävilleen ja ihmettelevät miksei mies toimi, usein syy löytyy (ainakin meillä) siitä ettei sille kumppanille ole kerrottu asiasta ollenkaan, tai on kerrottu vihjaillen.
kyllä, olen sanonut miehelleni suoraan että asia on minulle tärkeä ja että pahalta tuntuu tuollainen käytös. ja aina vaan pahemmalta kun hän tietää käytöksensä loukkaavaan eikä silti sano tai tee mitään=(
en minkäkään halua pakottaa ja huijata. se olisi todellaa rumaa, likaista. ei sellainenkaan suhde tulisi toimimaan.
ajattelin että nyt kun ollaan oltu puhumatta ko. asiasta tämä sovittu kuukausi, niin en silti aio ennen joulua asiasta puhua. jospa sitten ensi vuoden puolella ottaisin asian taas puheeksi.
olen minäkin miettinyt että jos tämä tälläsenä jatkuu niin ero on yksi vaihtoehto. en halua pakottaaa toista, mutta en halua itsekään olla pompoteltavana.
...siinä tapauksessa kehoittaisin tosiaan jättämään asian kokonaan pois ajatuksistasi joksikin aikaa. Kuinka iso asia se lopulta sitten on, ja minkä takia? Onko se sen arvoinen että lopettaisit muuten hyvän suhteen(jos suhde sitä on?)?
Eiköhän liene pahempaa, että eroaisit ja päätyisit lopulta naimisiin ja perustamaan perhettä esim. väkivaltaisen ja pettävän miehen kanssa? Siinä ei paljon avioliitto auta.
en minä vähästä välitä ja ei se naimisiinmeno tärkeintä ole, vaan tuo oma ukko. kaipaan vaan rehellisyyttä. mutta puhuttakoon tästäkin asiasta jonkun ajan päästä=)
en minä aio kenkää ihan pienestä antaa, mutta jossain se raja kulkee. jos nyt näyttää siltä että hän ei IKINÄ haluakaan naimisiin ja lapsia, niin sitten on mietittävä taas kahdesti.