Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä 2,5 vuotta. Nyt alkaa tuntua siltä että alkuhuuma on ohi. Olenkin vasta ihan viime aikoina tajunnut kuinka paljon KOKO AJAN joudun "kouluttamaan" miestäni. Välillä tuntuu kuin hän olisi tyhmä kuin saapas... Hän ei esim. osaa olla kovin empaattinen. Mitä taas minä olen hyvinkin paljon. Tuntuu kuin koko ajan joutuisin opastamaan häntä miten missäkin tilanteessa kuuluu ja pitää toimia. Esim. sosiaaliset tilanteet... En kehtaa keskenkaiken tietenkään ruveta miehelleni nalkuttamaan kun hän puhuu jonkun kaverinsa kanssa, mutta jälkeenpäin saan usein monesti antaa hänelle palautetta käytöksestään... kuinka tyly hän on ollut tai ajattelematon tai muuta vastaavaa.
Kerrankin hän sanoi yhdelle kaverilleen, että oleks naista viime aikoina saanu???? Kyseessä oli jätkä joka ei tunnetusti saa naisia, ei ole hyvännäköinen, neitsyt jne. JA vielä sanoi tuon pitäen minua olkapäästä kiinni oikein vielä korostaen että HÄNELLÄ ON nainen. Jälkeenpäin kun tuosta sanoin ja kerroin asian vielä niinkuin pikkulapselle että "Jos sinä olisit se ja jos sinulla olisi asiat niin tuntuisiko kivalta jos sinulle sanottaisiin niin???" Mieheni tajusi kyllä sen jälkeen kuinka tyhmästi oli sanonut.
Eihän silti luonteeltaan paha ole, päinvastoin. Hän ei vaan OSAA. Hän ei osaa olla empaattinen. Vasta kun hänelle sen rautalangasta vääntää...
Toinen tapaus esim. oli kun olin juuri päässyt ylioppilaaksi ja tietysti mies siihen sitte heti sanoi että "Mun mielestä ei oo mitään järkee mennä lukioon ja koko ylioppilas touhuki on ihan turha!" Siinä vaan sitte tuore ylioppilas vaan miettii lyötynä että kiitos ny helvetisti... Ei tää vissiin juu minkään arvosta ollukaan. Ja taas kun asiasta ensin murjotuksen jälkeen kerroin varsin vihaiseen sävyyn hänelle niin sitten vasta päässä raksuttaa ja pyytelee anteeksi.
No, sitten on ihan tämmöset PERUS yleissivistys asiat:
Hän ei esim. tiennyt missä on USA. Ja ajatteli amerikan olevan sama kuin USA. Kieliä ei osaa pätkän vertaa. Sanat kuten verbi, fraasi, funktio, filosofia ym ym. ovat täysin vieraita.
En nyt väitä että itse mikään sanataituri olisin mutta silti! En osaa hyvin kuvailla mieheni sivistyksen tasoa, mutta ihmettelen että miten hän on edes ala-asteelta päässyt ikinä!
Pettänyt on minut kunnolla kerran. Meni sänkyyn toisen naisen kanssa, annoin anteeksi mutta vieläkin kaivertaa mieltä. Toisella kerralla yritti useaan otteeseen iskeä parasta kaveriani(joka on hänen ex, mikä tuokin on aiheuttanut pahaa mieltä, vaikka itseppähän olen valintani tehnyt)... Sain tietää asiasta kun kyseinen kaverini kertoi minulle mieheni pahoista teoista. Annoin anteeksi......
Kuitenkin rakastaa minua vilpittömästi ja aina lupaa parantaa tapansa. On parantanutkin, en sitä väitä. Mutta tuntuu että kaiken opin on mentävä hänen kaaliinsa vain kantapään kautta.
Tottakai on myös asioita missä hän on parempi kuin minä. Kuten eri kalalajien tunteminen, auton tuunaaminen/laittaminen, remonttihommat, hitsaaminen, autolla ajaminen..... Pasianssin pelaaminen....
Toisaalta nautin että olen suhteessamme hieman "ylempänä". Mutta toisaalta haluaisin että joku myös minua opastaisi ja kouluttaisi. Etten olisi aina/useimmiten se kouluttava osapuoli. Riitojenkin aikana(jotka useimmiten hän on aiheuttanut mm. nuo pettämiset ym) minä joudun aina olemaan se osapuoli joka selvittää riitamme. Mies kyllä haluaa selvittää mutta ei osaa. Ei saa sanaa suustansa. Eikä mitään aikaiseksi. Ehkä vähän myös pelkää minua(?) En tiedä... Mutta jonain päivänä(kö) vielä tulee se riita jota minä en jaksa/pysty/ole kiinnostunut selvittämään ja hän ei osaa.
Olen myös kiinnostunut eräästä toisesta miehestä(niin kamalalta kuin kuulostaakaan). Tämä mies on fiksu ja hauska(tulikin tässä mieleen että eipä se huumorikaan miehellänikään ole mitään kovin nokkelaa). Näen hänestä ihania unia öisin ja kun herään ja tajuan sen kaiken olleen unta tekisi mieli ruveta itkemään...
Toisaalta rakastan taas miestänikin todella paljon. Siis TODELLA PALJON. Ja vaikka tekstini on aika negatiivinen niin onhan hänessä paljon hyvääkin, mutta jotenkin vaan...... Hän on ensirakkauteni. Aikaisempia suhteita ennen häntä minulla ei juurikaan ole ollut.(En silti ole mikään ruma ja lihava vaan kyllä minua monesti yritetään iskeä, olkoon se nyt sitten jokin mittari???)
Olen vaan niin kiinni hänessä. Ja hänestä on tulluut jo kuin yksi perheenjäsen perheeseeni. Äitini ja isäni pitävät hänestä ja minä pidän hänen perheestään mihin minä kuulun. Tiedän että ei näillä asioilla PITÄISI olla merkitystä, mutta jotenkin niillä vaan on... Sitten on kaikki yhteiset muistot ja yhteinen kämppä. En tiedä miten tulisin toimeen ilman häntä mutta kieltämättä tämä yhdessä olokin kyllä hieman tympii(välillä, välillä ei). Toisaalta pelkään että mitä jos jään yksin ja en saa enää ketään.
Nyt tulee jo niin pitkä kirjoitus että on varmaan pakko lopettaa... On vaan mukava purkaa mieltä ja olisi kiva kuulla teidän muiden kokemuksia/kommentteja.
Kerrankin hän sanoi yhdelle kaverilleen, että oleks naista viime aikoina saanu???? Kyseessä oli jätkä joka ei tunnetusti saa naisia, ei ole hyvännäköinen, neitsyt jne. JA vielä sanoi tuon pitäen minua olkapäästä kiinni oikein vielä korostaen että HÄNELLÄ ON nainen. Jälkeenpäin kun tuosta sanoin ja kerroin asian vielä niinkuin pikkulapselle että "Jos sinä olisit se ja jos sinulla olisi asiat niin tuntuisiko kivalta jos sinulle sanottaisiin niin???" Mieheni tajusi kyllä sen jälkeen kuinka tyhmästi oli sanonut.
Eihän silti luonteeltaan paha ole, päinvastoin. Hän ei vaan OSAA. Hän ei osaa olla empaattinen. Vasta kun hänelle sen rautalangasta vääntää...
Toinen tapaus esim. oli kun olin juuri päässyt ylioppilaaksi ja tietysti mies siihen sitte heti sanoi että "Mun mielestä ei oo mitään järkee mennä lukioon ja koko ylioppilas touhuki on ihan turha!" Siinä vaan sitte tuore ylioppilas vaan miettii lyötynä että kiitos ny helvetisti... Ei tää vissiin juu minkään arvosta ollukaan. Ja taas kun asiasta ensin murjotuksen jälkeen kerroin varsin vihaiseen sävyyn hänelle niin sitten vasta päässä raksuttaa ja pyytelee anteeksi.
No, sitten on ihan tämmöset PERUS yleissivistys asiat:
Hän ei esim. tiennyt missä on USA. Ja ajatteli amerikan olevan sama kuin USA. Kieliä ei osaa pätkän vertaa. Sanat kuten verbi, fraasi, funktio, filosofia ym ym. ovat täysin vieraita.
En nyt väitä että itse mikään sanataituri olisin mutta silti! En osaa hyvin kuvailla mieheni sivistyksen tasoa, mutta ihmettelen että miten hän on edes ala-asteelta päässyt ikinä!
Pettänyt on minut kunnolla kerran. Meni sänkyyn toisen naisen kanssa, annoin anteeksi mutta vieläkin kaivertaa mieltä. Toisella kerralla yritti useaan otteeseen iskeä parasta kaveriani(joka on hänen ex, mikä tuokin on aiheuttanut pahaa mieltä, vaikka itseppähän olen valintani tehnyt)... Sain tietää asiasta kun kyseinen kaverini kertoi minulle mieheni pahoista teoista. Annoin anteeksi......
Kuitenkin rakastaa minua vilpittömästi ja aina lupaa parantaa tapansa. On parantanutkin, en sitä väitä. Mutta tuntuu että kaiken opin on mentävä hänen kaaliinsa vain kantapään kautta.
Tottakai on myös asioita missä hän on parempi kuin minä. Kuten eri kalalajien tunteminen, auton tuunaaminen/laittaminen, remonttihommat, hitsaaminen, autolla ajaminen..... Pasianssin pelaaminen....
Toisaalta nautin että olen suhteessamme hieman "ylempänä". Mutta toisaalta haluaisin että joku myös minua opastaisi ja kouluttaisi. Etten olisi aina/useimmiten se kouluttava osapuoli. Riitojenkin aikana(jotka useimmiten hän on aiheuttanut mm. nuo pettämiset ym) minä joudun aina olemaan se osapuoli joka selvittää riitamme. Mies kyllä haluaa selvittää mutta ei osaa. Ei saa sanaa suustansa. Eikä mitään aikaiseksi. Ehkä vähän myös pelkää minua(?) En tiedä... Mutta jonain päivänä(kö) vielä tulee se riita jota minä en jaksa/pysty/ole kiinnostunut selvittämään ja hän ei osaa.
Olen myös kiinnostunut eräästä toisesta miehestä(niin kamalalta kuin kuulostaakaan). Tämä mies on fiksu ja hauska(tulikin tässä mieleen että eipä se huumorikaan miehellänikään ole mitään kovin nokkelaa). Näen hänestä ihania unia öisin ja kun herään ja tajuan sen kaiken olleen unta tekisi mieli ruveta itkemään...
Toisaalta rakastan taas miestänikin todella paljon. Siis TODELLA PALJON. Ja vaikka tekstini on aika negatiivinen niin onhan hänessä paljon hyvääkin, mutta jotenkin vaan...... Hän on ensirakkauteni. Aikaisempia suhteita ennen häntä minulla ei juurikaan ole ollut.(En silti ole mikään ruma ja lihava vaan kyllä minua monesti yritetään iskeä, olkoon se nyt sitten jokin mittari???)
Olen vaan niin kiinni hänessä. Ja hänestä on tulluut jo kuin yksi perheenjäsen perheeseeni. Äitini ja isäni pitävät hänestä ja minä pidän hänen perheestään mihin minä kuulun. Tiedän että ei näillä asioilla PITÄISI olla merkitystä, mutta jotenkin niillä vaan on... Sitten on kaikki yhteiset muistot ja yhteinen kämppä. En tiedä miten tulisin toimeen ilman häntä mutta kieltämättä tämä yhdessä olokin kyllä hieman tympii(välillä, välillä ei). Toisaalta pelkään että mitä jos jään yksin ja en saa enää ketään.
Nyt tulee jo niin pitkä kirjoitus että on varmaan pakko lopettaa... On vaan mukava purkaa mieltä ja olisi kiva kuulla teidän muiden kokemuksia/kommentteja.
Vastaukset 13
Vanhimmat
miestä ja sitte se perkele menee vielä pettämään sinuu ... meni kaikki hienot opetukset hukkaan!
Se siinä just onki että jotku asiat ei tunnu menevän perille millään! Aina lupaa mutta sit kuitenki tekee taas saman.
tiedätkö, että "itseään voi muuttaa, mutta toista ei"? ... se yritys kääntyy aina itseään vastaan.
Miten mä pystyisin päästään siitä irti???? :( Miten se onnistuu?!
Rakastan sitä...
se ihan itse. Ei kukaan toinen voi päättää siitä sun puolesta.
turhaan. jonain päivänä miehesi kyllästyy siihen, että yrität muuttaa (kouluttaa) häntä joksikin toiseksi kuin mitä hän on, ja silloin miehesi lähtee.
Neuvoja? :(
Kai kirjoitit jutun leikilläsi sillä ei kai noin tyhmiä "todellisia amiksia" voi olla oikeasti olemassa?
"Kerrankin hän sanoi yhdelle kaverilleen, että oleks naista viime aikoina saanu???? Kyseessä oli jätkä joka ei tunnetusti saa naisia, ei ole hyvännäköinen, neitsyt jne. JA vielä sanoi tuon pitäen minua olkapäästä kiinni oikein vielä korostaen että HÄNELLÄ ON nainen."
"Mun mielestä ei oo mitään järkee mennä lukioon ja koko ylioppilas touhuki on ihan turha!"
"No, sitten on ihan tämmöset PERUS yleissivistys asiat:
Hän ei esim. tiennyt missä on USA. Ja ajatteli amerikan olevan sama kuin USA. Kieliä ei osaa pätkän vertaa. Sanat kuten verbi, fraasi, funktio, filosofia ym ym. ovat täysin vieraita. "
"Pettänyt on minut kunnolla kerran."
"Toisella kerralla yritti useaan otteeseen iskeä parasta kaveriani"
---------------------------
Olen ehkä elitisti, mutta miehesi on käytännössä kaikkea sitä mitä minä inhoan. Kolmella sanalla kuvattuna tyhmä, sivistymätön juntti.
Jos vielä haastaisi riitaa kännissä niin se olisi piste iin päälle.
kirjoittajaakaan kovin järjen jättiläiseksi kehua ...
En nyt väitä itseäni ruudinkeksijäksi, mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin, mikä sai sinut päättelemään niin?
Seurustelin noin neljä vuotta sitten samantyylisen ihmisen kanssa kuin sinä nyt. Vasta jälkeenpäin tajusin, millaisessa suhteessa olin elänyt. Aika toivottomassa. Olin todella rakastunut ja silti tuskastelin tilanteen kanssa. Tämä suhde oli ensimmäinen kunnon parisuhteeni, se kuitenkin päättyi siihen, että mies jätti minut. Onneksi. Todennäköisesti suhde olisi päättynyt joka tapauksessa hetkenä minä hyvänsä.
Toivottavasti uskallat lähteä suhteesta, jos et ole tyytyväinen. Ei kannata pelätä yksin jäämistä, vaikka onkin tottunut elämään parisuhteessa. Sinulla on koko elämä aikaa tavata uusia, kiinnostavia ja fiksuja ihmisiä!
Tästä tekstistä (olettaen, että se on tosissaan kirjoitettu) tulee taas mieleen se, että mikähän ihme tässä Kari-Petterissä on alunperin ollut niin vetävä ominaisuus että hänet on ollut pakko saada? Nuoria olette tainneet olla, joten kriteerit eivät ole varmaan olleet kovin kaksisia. Ulkonäkö? "Hauskat" jutut, joista olet pikkuhiljaa kasvanut ulos ja toinen ei ole kehittynyt mihinkään?
Huhhuh... Juokse tyttö lujaa ja kauas, sinun älysi ja empatiasi menevät hukkaan tämän tapauksen kanssa ja hänellekin on olemassa sopivampia kumppaneita...
Olimme nuoria. Minä melkein 17 ja hän melkein 18, kun alunperin tutustuimme. Hän katsoi minuun ja minua vietiin. Olin liian kokematon. Kai vaan halusin suhteeseen. En siis välttämättä juuri tämän ihmisen kanssa vaan vain suhteeseen. Minulla ei ole ollut kokemusta seurustelusta. Siis KUNNON seurustelusta. Muutama lyhyt juttu minulla kyllä oli ollut.
Nyt olen kohta 20 vuotias. Olen ollut niin hemmetin tyhmä, koska olen huomannut miehessäni piirteitä mitä ei voi kuin ihmetellä, mutta jotenkin olen ajatellut että "ei se tosissaan oo" ja "ei se oikeesti noin ajattele"... Surullista, mutta jos minulta kysyttäisiin mieheni hyviä puolia, joutuisin miettimään aika kauan. En myöskään keksi mitään yhteisiä asioita välillämme. Paremmin pystyn listaamaan asioita, joissa olemme erilaisia.
Minä olen urheilullinen- hän ei. Minä arvostan terveyttäni-hän ei omaansa eikä minun. Minä haluan opiskella, oppia, nähdä ja kokea uutta-hän ei. Minä pidän erilaisuutta rikkautena-hän on rasisti.
Olemme kuin eri tasoilla. Kamalaksi tilanteen tekee se että minä haluan ylöspäin, hän ei. Ja tuntuu kuin väkisin yrittäissin repiä miestäni ylöspäin, mutta hän ei pysty/halua, ja minäkään en sinne silloin pääse.