Erostani on aikaa vuosia, ja etäisyyttä on tullut asioihin. ja ehkäpä hieman aikuisemman realistinen näkemyskin. Nykyään erotaan aivan liian heppoisin perustein, kuten "en mä jaksa" "aina tätä samaa vanhaa" jne. Olen tavannut muutamia uusioneitejä tässä "poikamies" ajalla ja todennut, että yleensä erot jättävät melkoisen ikäviä arpia itsekuhunkin, niin minuunkin. Omasta 25v liitosta erkaantuneena huomaa monen asian olevan suorastaa typerää aloittaa taas alusta kun vanhan korjaaminenkin olisi ollut mahdollista. Naiset vaan ovat hyvinkin samanlaisia luullessaan kaikkien ongelmien ratkaisu olevan ero. Monet heistä ovat katuneet erojaan ja nyt voivottelevat taloudellisten ja yksinhuoltaja-asioiden kanssa. Miehet taas alkavat useasti juomaan enempi tai vähempi ja jotkut jäävät siihen kierteeseen. Paljon pahaa tapahtuu. Olen nyt parisuhteessa ja asiat ovat hyvin muuten, yhteys lapsiin loppui erossa. Etävänhemman rooli on vain paperilla oleva.
Avioero onkin virhe
erorääkin kokenut
244305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Joku mainitsi osuvasti kirjoituksessaan. Ero pakenemista, ei ratkaisu
Olen todellakin kanssasi hyvin pitkälle samaa mieltä. Sen kuitenkin vielä lisäisin että oma avioliittoni oli selkeä virhe. Kyllä sitä meikäläinenkin taisteli hyvän puolella viimeiseen hengenvetoon asti ja yritti pelastaa mitä pelastettavissa oli, mutta vasta kun uskalsi päästää irti, ymmärsi tehneensä oikein. Syytön en toki ole minäkään mutta voi sitä miesparkaa joka eksäni kanssa yhteen tälläytyy.
Suurin murheen aihe on omien lasten mahdollisuudet kouluttautua ja saada oma orastava elämä eteenpäin, kun oikeassa elämässä on melko paljon merkitystä resurssien määrästä. "rahalla saa hevosella pääsee". Omat mahdollisuuteni nyt auttaa lapsia ovat pieniä, kun pitää se omakin katto olla pään päällä ja toiseksi kun "jostain syystä" mihinkään viestiini ei vastata. Mutta onhan nyt exällä oma elämä ja esittäytyy vieläpä alastonkuvissa sexipalstalla. Toivottavasti lapseni eivät näe ko kuvia. Naisten odotukset erosta on vaan niin ihmeellinen, kuten täällä palstalla on helppo lukea, ihmettelevät miksi mies ei enää maksa heidän menojaan ja ovat katkeria kun "lapset eivät ole kivirekenä". Tuttavapiirissäni on ollut kymmenkunta eroa ja kaikissa eroajana nainen.
Exät ihan oikeasti muuttuvat myös.
Ero kasvattaa niin jättäjää kuin jätettyäkin.
Luopumisen tuskalta ei säästy kukaan.
Olen kanssanne eri mieltä siltä osin, etten usko kovin monen naisen eroavan kevyin perustein HYVÄSTÄ miehestä! Siitä, että olette niin tyhmän naisen valinnut itsellenne, etteivät he kykene elättämään itseään ja lapsiaan eron jälkeen, päättelen teidän kuuluvan baari-sosiaaliluokkaan. Siihen, jonka naiset pokaavat baareista toinen toistaan kamalampia miehenkuvatuksia isäpuoliksi ja hyväksikäyttäjiksi lapsillenne.
Itse erosin tyhjänpanttina olevasta ex-miehestäni, josta ei muuta iloa ollut, kuin täyttyvä pyykkikasa ja mahdollisuus omakotitaloon. Nyt asun paritalossa huomattavasti tyytyväisempänä, seurustelen mielenkiintoisen miehen kanssa ja elämä hymyilee sekä lapsilleni että minulle. Mieheni on pykälän verran katkerampi ja voisi sortua vastaaviin kirjoituksiin kuin te.
Ero liitosta, jota pitää kasassa vain raha tai läheisriippuvuus on sille vahvemmalle osapuolelle hyvä. Heikompi tietysti jää itkemään kohtaloaan, mutta minkäs sille voi. Vahvat eivät voi kantaa koko maailmaa harteillaan ja parisuhteenkin pitäisi olla suunnilleen samanarvoisten ja -tasoisten yhteisyritys. Sama tietysti koskee myös yksinhuoltajuutta uikuttavia naisia.
Yhdyn edelliseen kirjoitukseen, toki on naisia jotka tekevät hätiköidyn eroratkaisun mutta uskon suurimman osan kuuluvan samaan kategoriaan itseni kanssa.
Erosin 16 vuoden liitosta miehen alkoholiongelman ja välinpitämättömyyden johdosta. Meidän mitätön kommunikointi (ei ollut edes riitoja) johti siihen että lapseni kärsi siitä voimakkaasti. Nyt olemme lapseni kanssa eläneet erittäin onnellista elämää kahdestaan jo kolmatta vuotta ja taloutemme on ollut hyvällä mallilla jo erosta lähtien. Toki on yksillöllistä mutta lapset sopeutuvat erittäin hyvin uusiin tilanteisiin, ehkä jopa paremmin kuin me aikuiset. Huonosti toimiva suhde, ns. kulissiliitto on mielestäni lapsille huonompi esimerkki kuin ero ja silloin kun vanhempien on hyvä olla, vaikkakin olisivat erikseen, niin lapsikin voi paremmin. Vanhemmistaanhan lapsi ammentaa voimansa.
Arpia ei ole jäänyt, olihan liitossa myös niitä hyviäkin asioita. Mutta niinhän se on että asioissa on aina kaksi puolta ja se on omasta itsestä kiinni haluaako nähdä sen paremman vai huonomman puolen. Nyt paljon vanhempana ja viisaampana odottelen kohtaavani miehen joka tietää mitä hyvin toimiva parisuhde vaatii ja on valmis myös tekemään osansa sen eteen, yksin sitä ei pysty tekemään. Arkikin tulee tietysti vastaan mutta sekin on itsestä kiinni minkälaisen sen arjen haluaa olevan.
Positiivista energiaa!
Olen aviossa eronneen miehen kanssa. Tutustuimme työkuvioiden kautta juuri kun hänen erorytäkkänsä oli pahimmillaan. Olimme alkuun siis vain työtovereita. Koska olimme työkuvioissa jatkuvasti tekemisissä, en voinut olla huomaamatta hänen surkeaa olotilaansa. Niin lyötyä miestä en ole koskaan nähnyt. Tässä tapauksessa se "hirviö" oli siis hänen vaimonsa. Kun eropaperit oli jätetty, aloimme liikkua yhdessä myös vapaa-aikana. Hänen entisensä ei suvainnut sitä, että miehellä olisi mahdollisuus uuteen elämään. Kiusaaminen oli aivan järkyttävää, ja voit vain kuvitella kuinka helpottunut mies oli kun ero astui voimaan. Taloudellisesti se tuli kalliiksi, kiihkouskovainen nainen vei yhteisen asunnon, auton ja nappasi vielä järjettömän ison elatusavunkin silloin 15-vuotiaalle nuorimmalle lapselle. Entisellä vaimolla meni hyvin taloudellisesti, mutta meillä taas riideltiin jatkuvasti rahasta. Vieläkin kirpaisee, kun ajattelen että kaikki ne isot ylityöpalkat menivät elämiseemme, vaikka olin ajatellut saada jotakin sukanvarteenkin. Pääsimme siitäkin kuitenkin yli ja uskon liittomme kestävän mitä vain, kun kestimme ne suhteemme alun vaikeudet.
Tämä entinen tosin kiusaa lastensa kautta meitä vieläkin. Nyt saa sitten maistaa omia keitoksiaan. Yksi tyttäristä avioitui hiljattain, entinen oli kieltänyt kutsumasta minua uhaten jäädä pois häistä jos saan kutsun. Tytär oli paukauttanut äidilleen, että sopii sitten jäädä pois. Hänelle oli tärkeämpää saada isänsä ja minut mukaan, kuin äitinsä. Se kertonee jotain lasten ja äidin suhteesta. Taitaa naisella olla edessä yksinäiset vanhuusvuodet.
"Taitaa naisella olla edessä yksinäiset vanhuusvuodet."
Mikä sen ihanampaa kuin viettää vanhuus yksin omasta seurasta nauttien.
Sinä sitten uusioperheen erinomaisena emäntänä saat häärätä ja passata miehen ex-perheen suvun kanssa.
Ex-vaimo pääsee helpolla. Nauttii elämästään täysin rinnoin.
Kiihkouskovainen olen minäkin. Raamattuni luin tarkkaan enkä eropapereihin laittanut nimeäni alle.
Tytär teki tyhmästi sivuuttaessaan äidin häistään.
Meidän perheessä uusio-onni vääntäytyi väkisin yo-lakkiaisiin, joka vietettiin vihkikirkossamme.
Toisen lapsen lakkiaisiin hän ei enää tullut, mutta laittoi äitinsä vahtimaan miestä.
Eronnut mies on maailman helpoin nakki. Niin minustakin luultiin, mutta olen antanut lohduttajille hatkat.
Erosta selviää yksinkin. Tämä avioeropalsta on maailman parasta terapiaa. Asioita näkee monelta kantilta ja exäkin voi lukea juttujani.
Ehkä hänelläkin joku päivä aukeaa kuin kissanpojalla silmät. Suosittelen myös hänen terepeuttia lukemaan näitä juttuja.
Ei maailma ole niin yksioikoinen. Siinä asioita voi katastella monelta kantilta.
Piruja ja hirviöitä me oleeme kaikki. Enkeleitä meistä ei ole kukaan.
"Olen kanssanne eri mieltä siltä osin, etten usko kovin monen naisen eroavan kevyin perustein HYVÄSTÄ miehestä"
niin, monelle naiselle vaan tulee 4-kympin villitys ja silloin järki on hukassa. Omassa lähipiirisssäni suurempi osa eroista "turhia"
"Siitä, että olette niin tyhmän naisen valinnut itsellenne, etteivät he kykene elättämään itseään ja lapsiaan eron jälkeen, päättelen teidän kuuluvan baari-sosiaaliluokkaan"
oletus on kaikkien suurten munausten äiti. luokka-asetelmasi menivät täysin metsään...
miehen jälkikasvua. Ovatkin yhtä lukuunottamatta jo naimisissa ja asuvat satojen kilometrien päässä meiltä. Koska en pidä lapsista, eivät varmaan kovin herkästi meille edes tunge. Onneksi eivät ole vielä alkaneet lisääntymään! Avioeron voi muuten hakea yksinkin, siinä ei silloin toisen mielipidettä kuunnella. Kävihän mies kerran avioliittoneuvonnassakin kun entinen vaati, mutta huomattuaan että kyseessä oli seurakunnan juttu, ei mies kuunnellut sanaakaan eikä toista kertaa mennyt. Laittoi eropaperit vetämään, eikä siinä todellakaan tarvittu entisen nimeä papereihin alle.
Lakkiaiset järjestetään siinä lukiossa, missä on kirjoittanut yo-kirjoitukset. Taidat nyt vääntää legendaa.
Miksi tyttären olisi pitänyt kutsua äitinsä häihin? Jos hän halusi isän, sai äiti jäädä pois. Tuskinpa isä ja äiti olisivat halunneet istua kirkossa vierekkäin. Juhlapaikallakaan ei heitä olisi voinut varmaankaan laittaa samaan pöytään. Jos toinen vanhemmista käyttäytyy siten, että välit lapsiin katkeavat - olisi luonnotonta kutsua tällaista äitiä tai isää häihin tai muihin perhejuhliin.
Olen samaa mieltä kanssasi, itse erosin 28v
kestäneestä liitosta ja nyt eronjälkeen olen
varma, että useammat asiat olisi saanut korjattua
kun vain halua ja tahtoa molemmilla osapuolilla
olisi ollut.
Aivan turhajuttu koko ero
Itsellä hiuskarvan varassa, mm mainitsemistasi syistä. Kuitenkin lasten takia, mietin voisinko itse muuttaa käyttäytymistä ja että löytyisikö jotain josta saada jälleen kiinni. Uuden mahdollisuuden antaminen suhteelle ei tässä vaiheessa "maksa" mitään, joten pakko yrittää. ero on kuitenkin niin iso asia, että yritän asennoitua kokeilla, josko löytäisin vaimostani jotain minkä vuoksi jatkaa. Voi olla, että rakkaus ei sittenkään tarkoita jokapäivästä naintia vaan kunnioitusta.
Itsellä on niin paha tilanne tllä hetkellä, mutta toivon eron olevan viimeinen vaihtoehto. Olemme alkaneet keskustelun, mutta paljon on vielä edessä. Toivon myös miehen lähtevän ulkopuolisen pariterapeutin kanssa keskustelemaan, sillä luulen, että emme keskenämme osaa otta esille kaikkia asioita, jotta pöytä saadaan puhtaaksi.
Etsin postiiivisia, toivoa tuovia viestejä, kertokaa, että avioero ei ole ainoa vaihtoehto, lukisin mielelläni kertomuksia pahoista tilanteista selviämisestä.
tuosta alempaa olet ehkä jo lukenutkin. Siitä pariterapiastakin on sen verran kokemusta, että suosittelisin miehellesikin siihen lähtöä.
Luin kirjoituksesi 'Takaisin yhteen' -kirjoituksesi ja se antoi paljon toivoa! Vaikka mieheni nyt sanoo, että noh mennään 'jos niin haluat', niin ulkopuolista apua haetaan aivan varmasti. Menisin jo heti, mutta kun on kesälomat sun muut. Vahvistuu koko ajan, että se on tarpeen, jotta voimme kokonaan saada asiamme puitua.
Minua vain pelottaa tällä hetkellä aivan kamalasta, jos olen liian a)innokas b)kylmä c)myöhässä kuitenkin d)...
kirjoituksestasi ei ilmennyt syitä huonosti menemiseen eikä se onko miehesi jo mahdollisesti halunnut eroa, vaikea ottaa mitään kantaa. Mutta jos kumpikaan ei ole vielä heittänyt kokonaan kirvestä kaivoon niin kyllähän sen pariterapian kautta on mahdollisuus onnistua. Toivottavasti onnistutte;)
eroa helposti.
Ei ole vaikea arvata, että kirjoittaja on mies!
Kuule, kerronpa sulle asian, jota et ilmeisesti tiedä: hakee sitä eroa miehetkin sillä samalla verukkeella. olen kyllästynyt tähän samaan eukkoon, olen katsellut sitä jo teinipojasta asti ja haluan katsoa millasia p....ja on tarjolla muualla.
Älä yleistä asioita! Yhtä lailla hakee eroa sekä miehet, että naiset. Molemmat kyllästyvät yhtä helpolla, poikkeuksia toki on. Ja samalla tavalla miehet haikailevat vanhan eukkonsa perään, olis pitänyt keskustella ja yrittää korjata välejä, eikä hakea eroa, sillä tää uusi eukkohan on patalaiska verratuna siihen vanhaan, eikä se kuitenkaan tee ruokaa, eikä pese mun kakkaviirusia kalsareita...
Niin, että kyllä niitä löytyy hei molemmista!
Hyvää loppuelämää kaikesta huolimatta, aina ei kaikki mene niinkuin suunnittelee, joskus joutuu tilanteisiin, että löydätkin itsesi kouluttamasta sitä uutta siippaa tavoille ja mietit mielessäsi, että kaikki voisi olla toisinkin...
eron hakijana on nainen yli 80% tapauksista
Olen hyvä esimerkkitapaus tässä keskusteluketjussa.
Naiselle tulee 40 ikävuoden paikkeilla vastaan vuodet, joiden aikana miettii menneitä ja tulevia. Minäkin, onnellinen suurperheen äiti, masennuin ja aloin miettimään "tosiasioita".
Mies on tyhmä, elämä on tylsää, mitään ei tapahdu ja olemme miehen kanssa kasvaneet erillemme.
Näin tietysti olikin, mutta suurin syy oli itsessäni.
Muutin pois kotoani ja jätin kaikki, myös lapset, koska he eivät halunneet lähteä kanssani. Vietin yksinäistä elämää hetken, kunnes tapasin miehen, jonka kanssa synkkasi todella hyvin. Sain häneltä valtavasti, sain osviittaa siitä, mitä olin jäänyt paitsi. Meillä oli hyvä olla.
Mutta mitä puuttui? Perhe puuttui ja sitä oli valtava ikävä kaikenaikaa.
Palasin takaisin mieheni luo lasten takia ja jätin uuden ystäväni. Pikkuhiljaa huomasin rakastavani lasteni isää, entistä paremmin.
Uuden ystäväni aikana oppimiani hellyydenosoituksia ja vapaa-ajanviettotapoja aloin käyttää perheessäni.
Kaikella on tarkoituksensa. Muuttaessani pois ja palatessani, sain enemmän kuin olisin koskaan saanut jäämällä "huonoon" liittoon.
Avioliitto sai siis uuden käänteen sillä, että minulle tuli vaikeat kasvunvuodet ja tein suuren muutoksen elämään muuttamalla hetkeksi muualle.
Meidän molempien silmät avautuivat näkemään toisemme uudella tavalla.
Olen voittaja. Olen ylpeä meistä.
Muillekin tiedoksi että ero ei ole aina lopullinen, se voi auttaa ymmärtämään mikä on tärkeintä.
Meidän avioeromme olisi ollut turha
"Naiselle tulee 40 ikävuoden paikkeilla vastaan vuodet, joiden aikana miettii menneitä ja tulevia"
Suurinpiirtein noin kuvittelen meillekin käyneen. Lisäksi exän sanomat: "pelkään kasvojeni menetystä, jos en eroakaan". Ooli ilmeisesti koilottanut eroa kaikille.
Mutta perusasiaan: LAPSENI. en ole ollut missään yhteyksissä vuosiin heihin, puhelimeen ei vastata, taikka tekstiviesteihin. Oletan, että manipulointi on tehnyt tehtävänsä ja väittäisin että lapsille ei muodostu oikea kuva elämästä "isättömänä". Mikä saa ihmisen olemaan noin julma omille lapsilleen, että kieltää heidän oman isänsä. ja samaan syssyyn on pantu myös lasten ainoa mummo (siis äitini) ja kaikki muutkin
meitin suvun puolelta.
Manipulointi on mennyt lapsille perille(aikuisia ovat).Eivät halua olla missään tekemisissä kanssani...näin äxä väittää.Ja lapsenlapsen elämästäkin minut on pyyhitty pois!
En ymmärrä??Kenen etu tai hyöty se on????
Olisi kiva saada jonninmoinen selitys tämmöiselle käytökselle, tai edes arvaus miksi jotkut teistä käyttäytyvät näin
Tästä kirjoituksesta tuli hyvä mieli. Kiitos.