Molemmat saimme opintomme päätökseen tänä keväänä ja itse olen työskennellyt opintojen ohessa enemmän tai vähemmän päätoimisesti jo reilun vuoden. Nyt tyttöystäväni haki opiskelemaan jo kolmatta ammattitutkintoa ja pääsikin sinne. Siitäkös minä olen hajoilemassa vaikken sitä hänelle olekaan vielä sanonut. Olen niin kurkkuani myöten täynnä opiskelun tuomaan penninvenytykseen ja nyt sitä pitäisi taas 4 vuotta jatkaa, koska ei minullakaan mitkään huipputulot ole. En oikeen tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. En halua toisen unelmiakaan romuttaa, mutta haluaisin jo alkaa elämään hieman vakaammalla taloudellisella
pohjalla.
Samaan aiheeseen liittyen ottaa päähän kun kämppä on aina sama räjähtänyt läävä ja koko kesän työttömänä olevat neiti-ihminen ei pistä tikkua ristiin asian eteen. Emäntä pistää kaiken sen piikkiin, että joutui lapsena hoitamaan koko kämpän (ja tiedän sen oikeasti olevan totta) ja ei halua tehdä mitään mikä ei ole aivan pakko. Minä taas olen ehkä poikkeuksellinen mieshenkilö kun pidän siisteydestä. Joka kerta tilanne johtaa siihen, että parin viikon kuluttua asunto on kuin räjähdyksen jäljiltä ja sitten vapaapäivinä jynssään koko luukun lattiasta kattoon. Sitten koko show alkaa taas alusta. Astiat leviää pitkin
tiskipöytää,tavarat jätetään juuri siihen mihin käyttö loppuu, lemmikkeistä johtuvat sotkut leviävät pitkin lattiaa ja sanomalehdet voi kivasti ripotella sängyn viereen kun ne on
luettu. Kyllä ne "joku" sitten taas kerää siitä pois. Asiasta on yritetty keskustella, mutta joka kerta se johtaa murjottamiseen ja lopulta minut käännetään riidanhaastajaksi ja saan lepytellä tilanteen kuntoon. En vain osaa olla vihainen pitkään ja olen äärettömän kärsivällinen, ainakin päällepäin.
Seksistä ei ole ollut tietoakaan kun tuntuu, että telkkari ja tietokone on tärkeämpiä iltapuhteita kuin parisuhteen hoitaminen ja myönnettäköön ettei se suhteen aikana naiselle tullut 15kg ja alunperinkin keskivertoa heikompi henk.koht. hygienia ainakaan paranna asiaa. Hampaiden harjaus ta ei kuulemma tarvitse tehdä jos ei ole menossa minnekään ja välillä tuntuu että ihokarvoista ollaan ylpeitä. Töiden vuoksi itselläni on aikaiset herätykset ja tunnin ajomatkat per suunta, joten en oikeen ole pirteimmilläni enää 12 jälkeen yöllä jolloin vastapuolelta voi kerran parissa kuukaudessa tulla jotain ehdotuksia. Tähän kun vielä lisää tyttöystäväni lapsuudessa tapahtuneen hyväksikäytön ja sen seurauksena tulleen olemattoman itsetunnon ja ailahtelevan mielenterveyden niin soppa onkin valmis.
Hyvinä päivinä kaikki on ihan ok, mutta huonoina päivinä mikään ei toimi. Pidän hänestä suuresti, mutta en vieläkään tiedä rakastanko. Onko tässä mitään järkeä?
pohjalla.
Samaan aiheeseen liittyen ottaa päähän kun kämppä on aina sama räjähtänyt läävä ja koko kesän työttömänä olevat neiti-ihminen ei pistä tikkua ristiin asian eteen. Emäntä pistää kaiken sen piikkiin, että joutui lapsena hoitamaan koko kämpän (ja tiedän sen oikeasti olevan totta) ja ei halua tehdä mitään mikä ei ole aivan pakko. Minä taas olen ehkä poikkeuksellinen mieshenkilö kun pidän siisteydestä. Joka kerta tilanne johtaa siihen, että parin viikon kuluttua asunto on kuin räjähdyksen jäljiltä ja sitten vapaapäivinä jynssään koko luukun lattiasta kattoon. Sitten koko show alkaa taas alusta. Astiat leviää pitkin
tiskipöytää,tavarat jätetään juuri siihen mihin käyttö loppuu, lemmikkeistä johtuvat sotkut leviävät pitkin lattiaa ja sanomalehdet voi kivasti ripotella sängyn viereen kun ne on
luettu. Kyllä ne "joku" sitten taas kerää siitä pois. Asiasta on yritetty keskustella, mutta joka kerta se johtaa murjottamiseen ja lopulta minut käännetään riidanhaastajaksi ja saan lepytellä tilanteen kuntoon. En vain osaa olla vihainen pitkään ja olen äärettömän kärsivällinen, ainakin päällepäin.
Seksistä ei ole ollut tietoakaan kun tuntuu, että telkkari ja tietokone on tärkeämpiä iltapuhteita kuin parisuhteen hoitaminen ja myönnettäköön ettei se suhteen aikana naiselle tullut 15kg ja alunperinkin keskivertoa heikompi henk.koht. hygienia ainakaan paranna asiaa. Hampaiden harjaus ta ei kuulemma tarvitse tehdä jos ei ole menossa minnekään ja välillä tuntuu että ihokarvoista ollaan ylpeitä. Töiden vuoksi itselläni on aikaiset herätykset ja tunnin ajomatkat per suunta, joten en oikeen ole pirteimmilläni enää 12 jälkeen yöllä jolloin vastapuolelta voi kerran parissa kuukaudessa tulla jotain ehdotuksia. Tähän kun vielä lisää tyttöystäväni lapsuudessa tapahtuneen hyväksikäytön ja sen seurauksena tulleen olemattoman itsetunnon ja ailahtelevan mielenterveyden niin soppa onkin valmis.
Hyvinä päivinä kaikki on ihan ok, mutta huonoina päivinä mikään ei toimi. Pidän hänestä suuresti, mutta en vieläkään tiedä rakastanko. Onko tässä mitään järkeä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
tolla pelillä kannata mun mielestä jatkaa. Mulla oli mies joka jätti kaiken just siihen paikkaan, mihin sattui jäämään. Sekä likaiset sukat että tiskit. Mä sain aina juosta perässä korjaamassa jälkiä. Lisäks se rutisi mulle mun jokapäiväisestä suihkussa käynnistä, että vettä kuluu niin paljon. Arvaa ollaanko erottu? Nämä nyt oli vain pintaraapaisuja, mut tämmöset jutut rupee vähitellen niin paljon harmittamaan, ettei sitä sit enää kestä. Mun mielestä te ette kyllä oikein sovi yhteen.
eikös dr philkin sanonut että sun käytös muokkaa kumppaniasi. eli sinä siivoat ja muijasi sotkee. hän sotkee eikä siivoa koska tietää että teet sen kuitenkin. tekisitte yhteiset pelisäännöt: sinä siivoat parittomina viikkoina ja hän parillisina. ei tuollainen vetele että sinä annat 100% ja hän liikkuu puolivaloilla. älä usko tuota hömppää tuossa joka sanoi että erotkaa. tyhmää kateellisen panettelua. laatikaa säännöt ja pidä sinä omat rahasi ja hän omansa. et sinä ole mikään elättäjä. sen muijan pitäis mennä töihin..
Ei se että on lapsena joutunut huolehtimaan siivoamisesta ole mikään peruste sille, että nyt elää kuin sikolätissä. Normaali ihminen pystyy siivoamaan jälkensä, vaikka ei joka päivä imurin kanssa heiluisikaan. Mielestäni naisesi pitäisi tehdä enemmän kotitöitä kuin sun, jos kerran olet töissä pitkien matkojen päässä ja hän vain makaa kotona.
Kauanko olette olleet yhdessä? Jos et edes rakasta häntä, ei tuollaista ole pakko sietää. Kokeilkaa vaikka ensin muuttaa erillenne, jos lopullinen ero tuntuu liian rankalta ratkaisulta.
Millä tavalla olette keskustelleet näistä asioista? Kannattaisi ottaa mieltä painavat asiat esille toista syyllistämättä, josko ratkaisu löytyisi sitä kautta.
auttajalla, jollain parisuhde-perheneuvojalla?Jos siis kuitenkin näistä harmittavista asioista huolimatta pidät hänestä.
Tyttöystävälläsi on todennäköisesti,aijemmista kokemuksistaan johtuen, elämä "hukassa".
Nämä itsensä laiminlyönnit, henk.kohtaisen hygenian laiminlyöminen,on yleensä seurausta jostakin mielenterveydellisestä ongelmasta.
Jos siis haluat jatkaa suhdetta, käykää jossakin juttelemassa.
Tuntuu että useilla on ongelmia siivouksen kanssa. Minä olen kasvanut kotona jossa isä siivosi, ja avopuolisoni kasvoi kotona jossa nainen siivosi. Hänen mielestään siivoaminen on "naisten hommia".
Minä haluaisin pitää kämpän perus siistinä kokoajan, eli tavarat viedään pois ja tiskit tiskikoneeseen. Ja viikonloppuna voidaan imuroida ja siivota enemmän. Mieheni kuitenkin jättää astioitaan ja vaatteitaan joka puolelle. Kun tulen töistä siivoan hänen jälkensä. Kun hän tulee myöhemmin töistä hän järjestelee pari asiaa ja valittaa että joutui taas siivoamaan, vaikka ei ole nähnyt missä kunnossa asunto oli kun minä tulin kotiin.
Toinen ogelmamme on matot. Ne pitäisi puistella joskus ja ainakin kesäisin pestä. Matot ovat hyvin suuria ja raskaita ja kerrostalo asunnossa niiden puisteleminen naiselle on iso homma. Kun taas miehen olisi helpompi ravistella ne parvekkeella. Mutta hän vaatii että minun pitää lähteä raahaamaan niitä hissillä alas ja siellä tamppaamaan koska se on "naisten homma" pitää talo siistinä. tämä aiheuttaa niin pahoja riitoja ettei sitä enää kestäisi. Samaten naisen tulisi yksin lähteä kantamaan mattoja pestäväksi. Mielestäni miehen tulisi osallistua raskaampiin siivouspuuhiin. toivottavasti tähän tulee joskus ratkaisu.
... että sekä seun että alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa ratkaisu on jo tullut. Te siivoatte siippojenne jäljet hautaan saakka. Ellette lopeta. Jos keskustelu ja neuvottelu ei auta, voi kokeilla siivouslakkoa (jos oma pinna kestää :)). Jos ei toimi, niin keinot on käytetty loppuun.
Meillä on ikuinen siivouslakko, tai ainakin melkein. Kumpikaan ei pidä siivouksesta ja lisätään siihen vielä remontti niin osaatte varmaan kuvitella millainen sotku. Minä naisena huolehdn siisteydestä silloin kun pakko. Ukko vois varmaan hukkua omaan paskaan. Tekee kyllä, kun käsken, mutta tuskin koskaan oma-aloitteisesti.
Ihan en allekirjoittaisi kokonaan sitä että kun toinen osapuoli lopulta kumminkin aina siivoaa se ruokkisi tätä siivoamatonta osapuolta olemaan siivoamatta.Totta toinen puoli kuitenkin.
Meillä on niin että mies ei todellakaan tee kotona mitään ennenkuin hirveän saarnan jälkeen ja silloinkin kun hänet saa liikkeelle pitää koko ajan vahtia ettei jätä kesken tekemällä vain sen yhden asian.
Ei hänellä ole mitään käsitystä siitä mitä kodin siistinä pitäminen vaatii.Eikä tarvitse mikään siivoushullu ollakaan jotta kodissa olisi miellyttävä kaikkien asua.
En tiedä mistä mies on tällaisen mallin saanut,ei omasta lapsuuskodistaan ainakaan.
Näin sitten itsekin väsyn enkä jaksa välillä tehdä minäkään mitään kun masentaa niin se että toisesta päästä kun aloitan niin se ei näy missään kun loppuun pääsee on sama sotku taas siellä mistä aloitin.Kyllä se on pitkälti toisen kunnioituksen puutetta jos katsoo että yhden ihmisen pitää talossa kaikki tehdä eikä näe että itsellekin kuuluisi osa hommista.
Meillä on tästä asiasta sovittu perheneuvolassakin ammattiauttajan kanssa,mutta miehen siellä antama lupaus ei viikkoa kauemmas kantanut.Ja asiallisesti asiasta puhuminen ei meillä auta mitään vaikka kuinka perustelen miksi työt kuuluvat molemmille.Joskus ihan itkettää kun joku sanoo että keskustelkaa asiasta ja sopikaa.Ihan oikeasti on olemassa aikuisia ihmisiä joiden kanssa ei voi keskustella!He yksinkertaisesti vetäytyvät kuoreensa kuullessaan jotain joka ei heitä miellytä-keskustele sitten siinä yksinäsi.Itsensä kanssa on vähän vaikea tällaisia asioita sopia.
Toisaalta voi ajatella onko tällainen ihminen sitten kovinkaan aikuisen ihmisen ajatusmailman tasolle päässyt kun yksinkertaisetkin asiat ovat vaikeita.
Olet mun hengenheimolainen:D Olin niin masentunu, mutta vähän helpotti huomata että muillakin samaa paskaa... Teilläkin vissiin siis muutakin kuin tuo siivous vain pelkästään..
Miksei sitä tapaa koskaan samankaltasta ihmistä kun ite on....
Allekirjotan täysin lauseen "Hyvinä päivinä kaikki on ihan ok, mutta huonoina päivinä mikään ei toimi."
Plussaa tilanteessasi on kun et tiedä rakastatko vai etkö, koska silloin et takuuvarmasti rakasta, ja myös mahd. ero on helpompaa. Itse rakastan omaa ukkoani mikä tekee tästä ihan perkeleen vaikeaa.
niin se jo kertoo kaiken. Ja henk.koht. hygienia heikoilla kantimilla, hyi yrjö!
Jonkun hänen erittäin läheisen ystävän/ystävien pitäisi hänelle kertoa asiasta, toivottavasti hänellä on edes sellaisia? Hän ei välttämättä oikeasti edes itse tajua olevansa niin kammottava ihminen ennen kuin joku läheinen sen hälle kertoo.
Ja jos toinen ei halua teidän yhteisen kodin eteen tehdä mitään niin sekin kertoo suhteen väsähtämisestä. Voi teitä!
Olis niin helppoa, jos ei rakastaisi. Mietin vaan että kuinka paljon tätä rakkautta riittää. Saisi jo loppua. Juuri se, että vaikeina aikoina on niin helvetin vaikeeta... eikö pitäisi jo luovuttaa, kun tuntuu että sisuskalut poksahtaa.