Tässä joitain syy-seuraussuhteita:
Olen nainen, jota miehet eivät ikinä hyväksy. Isäni toivoi poikaa, olin pettymys. En koskaan ollut "isän prinsessa". Koko peruskoulun olin koulukiusattu ainoastaan poikien toimesta, ulkonäköni ei miellyttänyt ja olin ujo. Yläasteella minua huoriteltiin. Teini-iässä minulla ei ollut vielä yhtään kokemusta miehestä/pojasta, joka hyväksyisi minut. Luonnollisesti tämä johti varhaiseen neitsyyden menettämiseen ja lukuisiin yhden yön juttuihin, hain hyväksyntää ja sitä ”ihailuahan” sitten riitti.
Naiseuteni ja identiteettini muodostui nopeasti täysin seksille perustuvaksi, se oli ainoa keino saada "rakkautta". Se, että olin helppo, lisäsi tietysti huorittelua. Sitten minuun rakastuttiin oikeasti. Testasin miestä kaikin tavoin ja kostin hänelle alitajuisesti muiden miesten kohtelun: petin, petin ja petin. Halveksuin miestä, koska hän silti rakasti minua, jätin hänet.
Huvittaa, että ne miehet, keille annan, ovat vielä niin ylpeitä kaadostaan. Niin kuin siinä olisi ollut jotain saavutettavaa. Todella harvan olen torjunut, usein minä olen se, joka "kaataa", ihan sama kenet.
Olen tahtomattani kylmä miehiä kohtaan, vaikka näytän siltä, että pyrin miellyttämään; olen hellä, naisellinen ja lämmin. Kun saan koukkuun jonkun, saatan muuttua täysin tunteettomaksi, vaikken haluaisi. Naisia kohtaan olen todella empaattinen, minulla on paljon ystäviä, myös platonisia miessuhteita, jotka ovat minulle elintärkeitä. Kärsin pahasta sosiaalisten tilainteiden pelosta, mutta tämä rajoittuu vain miehiin.
Olen niin puhkinssttu, etten edes kelpaa kenellekään kumppaniksi ja jos kelpaisin, pelkään omaa tunnekylmyyttä sen jälkeen.
No tässä yksi tarina, miksi naiset antavat helposti ja ovat itsekkäitä lutkia. Se on varmaa ja omakohtaisestikin koettua, että toiselle sukupuolelle kostaminen ja tälläkin palstalla provoaminen lisäävät vaan pahaa oloa ja lopulta kostautuvat itselle.
Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen sisäinen rauha, sillä en enää aio ottaa yhtään miestä lähelleni, edes seksiin. Se olkoon kostoni. En ainakaan loukkaa sillä ketään ja jatka kierrettä.
Tarkoitus ei ollut kirjoittaa mitään säälivuodatusta, mut joistain asioista ei voi kirjoittaa kuulostamatta säälittävältä.
Olen nainen, jota miehet eivät ikinä hyväksy. Isäni toivoi poikaa, olin pettymys. En koskaan ollut "isän prinsessa". Koko peruskoulun olin koulukiusattu ainoastaan poikien toimesta, ulkonäköni ei miellyttänyt ja olin ujo. Yläasteella minua huoriteltiin. Teini-iässä minulla ei ollut vielä yhtään kokemusta miehestä/pojasta, joka hyväksyisi minut. Luonnollisesti tämä johti varhaiseen neitsyyden menettämiseen ja lukuisiin yhden yön juttuihin, hain hyväksyntää ja sitä ”ihailuahan” sitten riitti.
Naiseuteni ja identiteettini muodostui nopeasti täysin seksille perustuvaksi, se oli ainoa keino saada "rakkautta". Se, että olin helppo, lisäsi tietysti huorittelua. Sitten minuun rakastuttiin oikeasti. Testasin miestä kaikin tavoin ja kostin hänelle alitajuisesti muiden miesten kohtelun: petin, petin ja petin. Halveksuin miestä, koska hän silti rakasti minua, jätin hänet.
Huvittaa, että ne miehet, keille annan, ovat vielä niin ylpeitä kaadostaan. Niin kuin siinä olisi ollut jotain saavutettavaa. Todella harvan olen torjunut, usein minä olen se, joka "kaataa", ihan sama kenet.
Olen tahtomattani kylmä miehiä kohtaan, vaikka näytän siltä, että pyrin miellyttämään; olen hellä, naisellinen ja lämmin. Kun saan koukkuun jonkun, saatan muuttua täysin tunteettomaksi, vaikken haluaisi. Naisia kohtaan olen todella empaattinen, minulla on paljon ystäviä, myös platonisia miessuhteita, jotka ovat minulle elintärkeitä. Kärsin pahasta sosiaalisten tilainteiden pelosta, mutta tämä rajoittuu vain miehiin.
Olen niin puhkinssttu, etten edes kelpaa kenellekään kumppaniksi ja jos kelpaisin, pelkään omaa tunnekylmyyttä sen jälkeen.
No tässä yksi tarina, miksi naiset antavat helposti ja ovat itsekkäitä lutkia. Se on varmaa ja omakohtaisestikin koettua, että toiselle sukupuolelle kostaminen ja tälläkin palstalla provoaminen lisäävät vaan pahaa oloa ja lopulta kostautuvat itselle.
Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen sisäinen rauha, sillä en enää aio ottaa yhtään miestä lähelleni, edes seksiin. Se olkoon kostoni. En ainakaan loukkaa sillä ketään ja jatka kierrettä.
Tarkoitus ei ollut kirjoittaa mitään säälivuodatusta, mut joistain asioista ei voi kirjoittaa kuulostamatta säälittävältä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen sisäinen rauha, sillä en enää aio ottaa yhtään miestä lähelleni, edes seksiin. Se olkoon kostoni. En ainakaan loukkaa sillä ketään ja jatka kierrettä."
Parasta on, että et ainakaan tietoisesti loukkaa tai käytä hyväksesi ketään- et edes itseäsi. Selvitä tunteesi ja hanki itseluottamusta jostain, jollain tavoin ja katso asioita uudelleen sitten kun tunne-elämäsi on paremmassa kondiksessa. Kyllä sen "aidon rakkauden" löytää jokainen, jos vain osaa tunnistaa sen ja on itse valmis siihen.
Ei tää homma niin mene, että nuoruuden valinnat/ratkaisut/mokat saavat koko loppuelämän vituiksi, vaan se, että selvittää tilanteen, ottaa opiksi, muuttaa suuntaa ja katsoo maailmaa ja itseään uusin silmin. Toisin sanoen kasvaa ihmisenä. Ja nauttii elämästään.
Sulla on se etu, että pystyt näkemään ne syyt ja seuraukset.
Ehkäpä sitten voisit hyväksyä itsesi sellaisena kun olet.
Pakeneminen ei mitään auta.
Kuten sanoit, ettei isäsi koskaan sinua hyväksynyt. Sinä sait huonot lähtökohdat, mutta tiedostat sen.
Isän rooli juuri tyttärensä seksuaalisen kehityksen kannalta on merkityksellisen suuri.
Tyttö tarvii isän hyväksyntää ja arvostusta.
(kehukaa siis lapsianne)!