Tuomittu yksinäisyyteen?

18v. ja "tuomittu yksinäisyyteen"? Älähän nyt hötkyile sentään. Ei seurustelua kuulu välttämättä aloittaa heti kun kaikki kaveritkin. Minäkin aloitin 21-vuotiaana, enkä ole tuttavapiirissäni suinkaan ainoa (eikä siitä niin kauaa ole ;). Enkä minäkään mitään erityistä sen eteen tehnyt -kunhan yllättäen törmäsin ihmiseen johon ihastuin suinpäin ja joka ihastui minuun. Kaikki tapahtui yhtenä yllättävänä iltana ilman mitään varoitusta tai aikomusta. Ei minun tarvinnut mitään "tehdä", mennä mukana vain.

Ei muuta kuin otat rennosti ja pyörit kaveriporukoissa avoimin silmin niin kuin ennenkin. Rakkaus ei tietääkseni koskaan varoita etukäteen, vaan iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta -sehän voi olla joku jonka jo muutenkin tunnet, muttet ole vain kunnolla huomannut.

Älä siis hötkyile. Rakkautta ei voi pakottaa, se tulee sitten kun tulee, ja yleensä myös kaikkein epäsopivimmalla hetkellä. ;) Yksinäisyyden karkotusta varten ovat kaverit ja harrastukset, hanki molempia aina kun voit.

Tyttöystävä (tai poikaystävä) ei ole mikään työpaikka jota kuuluu hakea, vaan tyyppi joka kamppaa sinut juuri silloin kun et ole ollenkaan varautunut. Sittenpä näet kun se osuu kohdalle. :)

Just kivekset laskeutunu ja elämä lopussa, ei mitään toivoa enää...
Minä olen 28v ja taas yksin, mutta järjestän itselleni elämää ja hengailen ihmisten kanssa. Aina joskus joku jaksaa kiinnostua jos se vaan vaivautuu kuuntelemaan kuka olen. Ei tartte olla kuollut vaikkei sitä oikeata olekaan tullut vastaan. Viettää hyviä hetkiä kavereiden kanssa niin murheet unohtuu ja kun sulla on kivaa niin joku saattaa kiinnostua siitä huumoriveikosta. Murehdit vielä 60 vuotiaana samaa paskaa jos et tee asialle jotain, tai siis ei tarvitse edes tehdä kun pidät vaan kaverien kans hauskaa.

Joo, turhan ylimielisiä kommenteja tuo Laten kirjoitus sai aikaan… Lähes aina tulee näitä juttuja että “kyllä se siita, otat vaan rennosti”, mutta ihmiset jotka näita kirjoittaa puhuu vain omasta kokemuksestaan (joskin tarkoittaen hyvää?), eikä välttämättä hirveästi ajattele sen toisen näkökulmasta.

On 18 v. ihmisiä joilla ei ole ikinä ollut suhdetta, ja se voi tuntua pahalta kun kavereilla alkaa jo olemaan suhteita takana jne. On 22 v ihmisiä joilla ei ole ikinä ollut suhdetta. On 26 v ihmisiä, 30 v, 34, 38, 42… Vuosi vuodelta se tuntuu pahemmalta ja pahemmalta, etenkin elämänvaiheissa jossa muut vakiintuu jne. En sano että kenellekään itsesääli olisi hyvästä, mutta en myöskään usko että esim. Laten juttua pitää pilkata ja vähätellä. Kullakin on omat ongelmansa.

Terveisin, Ikä- 23, naiset- 0

P.S. Kaikille vakava suhde ei ole se asia jota eniten haluaa elämältä.