Heippa!
Mieheni kans ollan asuttu samankaton alla jo 3v, mutta meidän hyvä seksielämämme loppui kokonaan kevättalvella -05!
Mieheni sanoo aina syyn olevan siinä että hänellä on jatkuvasti päänsärkyä, niskat jumissa migreeni tai ellei ole, niin viimeistään seksi ja verenpaineen kohoamisesta johtuen jopa seksin ajatteleminen laukaisisi sen tosi pahaksi (mua on epäilyttänyt että ottiko mieheni muutamaa kuukautta aiemmin tapahtuneen keskemenomme sitten jotenkin alitajuisesti liian raskaasti että pelkää seksin myötä sen tapahtuvan uudelleen tmv.?).
Olen jopa sanonut miehelleni suuttuneena joskus suoraan että sanokoon suoraan jos ei halua mua tai jos oon jotenkin "vastenmielinen", mutta ei minussa kuulemma mitään vikaa ole ja hän rakastaa minua (aargh, mä en kohta jaksa uskoa tota enää).
Eri esto ja särkylääkkeitä hän on kokeillut kyllä useita, toistaiseksi tuloksetta, mutta sitä hän ei ole lääkäreille kertonut että seksielämää meillä ei ole ollut näin pitkään aikaan lainkaan, koska asia ei kuulemma kenellekään kuulu (vai lasketaanko pelkät suukot sellaisiksi, mielestäni ei?!).
Minulle on tuottanut tuskaa välillä edelleenkin nähdä varsinkin sukulaisten ja kavereiden omia pienokaisia, koska se sattuu niin syvälle sisimpääni.
Kunpa siis tietäisin milloin tämä odottaminen päättyy..
Nyt olen siis odottanut välillä vähemmän ja enemmän kärsivällisesti jo pian 1,5v (että päästäisiin yrittämään uudelleen omaa vauvaa ja ennenkaikkea) että edes jonkinlainen seksi palaisi elämäämme!
Monesti on kyllä tuntunut etten jaksa enää odottaa ja odottaa sitä päivää kunnes mieheni tekee aloitteen ja seksielämämme voi taas jatkua, mutta olenkin sitten yrittänyt keksiä muuta "positiivista" ajattelua (mm.seksin huonoja puolia että miltä kaikelta sitä onkaan tässä selibaatissa säästynyt) ja harrastuksia. Viimeksikin keväällä aloin yrittää kaunistaa ulkonäköäni (kiinteytyä yms.), mutta ei sekään jaksa kohta enää innostaa koska mieheni välillä hermostuu, että kaninruuilla minä pilaan vain terveyteni (vaikka olen niillä onnistunut hieman laihtumaankin).
Sen olen huomannut että tänä 1,5v aikana meillä tulee pikku riitoja jo aika pienistäkin asioista (jotka minä kuulemma usein aloitan "tyhjästä", mutta mua on ehkä alkanut jotenkin välillä ärsyttämään ja suututtamaan tämä seksittömyys niin että se heijastuu jokapäiväiseen elämäänkin).
Voiko migreeni todella näin paljon rajoittaa elämää, vaikuttaa seksiin??
Mielipiteitä, tukea, konsteja, lohtua..melkein ihan mitä vain kaipaisin!
Mitä mä teen, miten jaksan vielä odottaa? Kiitos..
Mieheni kans ollan asuttu samankaton alla jo 3v, mutta meidän hyvä seksielämämme loppui kokonaan kevättalvella -05!
Mieheni sanoo aina syyn olevan siinä että hänellä on jatkuvasti päänsärkyä, niskat jumissa migreeni tai ellei ole, niin viimeistään seksi ja verenpaineen kohoamisesta johtuen jopa seksin ajatteleminen laukaisisi sen tosi pahaksi (mua on epäilyttänyt että ottiko mieheni muutamaa kuukautta aiemmin tapahtuneen keskemenomme sitten jotenkin alitajuisesti liian raskaasti että pelkää seksin myötä sen tapahtuvan uudelleen tmv.?).
Olen jopa sanonut miehelleni suuttuneena joskus suoraan että sanokoon suoraan jos ei halua mua tai jos oon jotenkin "vastenmielinen", mutta ei minussa kuulemma mitään vikaa ole ja hän rakastaa minua (aargh, mä en kohta jaksa uskoa tota enää).
Eri esto ja särkylääkkeitä hän on kokeillut kyllä useita, toistaiseksi tuloksetta, mutta sitä hän ei ole lääkäreille kertonut että seksielämää meillä ei ole ollut näin pitkään aikaan lainkaan, koska asia ei kuulemma kenellekään kuulu (vai lasketaanko pelkät suukot sellaisiksi, mielestäni ei?!).
Minulle on tuottanut tuskaa välillä edelleenkin nähdä varsinkin sukulaisten ja kavereiden omia pienokaisia, koska se sattuu niin syvälle sisimpääni.
Kunpa siis tietäisin milloin tämä odottaminen päättyy..
Nyt olen siis odottanut välillä vähemmän ja enemmän kärsivällisesti jo pian 1,5v (että päästäisiin yrittämään uudelleen omaa vauvaa ja ennenkaikkea) että edes jonkinlainen seksi palaisi elämäämme!
Monesti on kyllä tuntunut etten jaksa enää odottaa ja odottaa sitä päivää kunnes mieheni tekee aloitteen ja seksielämämme voi taas jatkua, mutta olenkin sitten yrittänyt keksiä muuta "positiivista" ajattelua (mm.seksin huonoja puolia että miltä kaikelta sitä onkaan tässä selibaatissa säästynyt) ja harrastuksia. Viimeksikin keväällä aloin yrittää kaunistaa ulkonäköäni (kiinteytyä yms.), mutta ei sekään jaksa kohta enää innostaa koska mieheni välillä hermostuu, että kaninruuilla minä pilaan vain terveyteni (vaikka olen niillä onnistunut hieman laihtumaankin).
Sen olen huomannut että tänä 1,5v aikana meillä tulee pikku riitoja jo aika pienistäkin asioista (jotka minä kuulemma usein aloitan "tyhjästä", mutta mua on ehkä alkanut jotenkin välillä ärsyttämään ja suututtamaan tämä seksittömyys niin että se heijastuu jokapäiväiseen elämäänkin).
Voiko migreeni todella näin paljon rajoittaa elämää, vaikuttaa seksiin??
Mielipiteitä, tukea, konsteja, lohtua..melkein ihan mitä vain kaipaisin!
Mitä mä teen, miten jaksan vielä odottaa? Kiitos..
Vastaukset 4
Vanhimmat
...minulla /meillä on ollut jo vuosia kamalan kova vauvakuume ja esikoisvauva meille ois erittäin toivottu..
Seksi vain lisääntymistarkoituksessa ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Pienet suorituspaineet siinä sitten luodaan; kun aloitat jälleen seksin harrastamisen, niin sitten tehdään lapsi. Ja varsinkin jos jo yksi epäonnistuminen on takana.
Entä jos haluaisit vaihteeksi seksiä siksi, että haluaisit miestäsi. Tällä hetkellä vaikutat siltä, että haluat vain lapsen.
Kaverini sai akupunktiosta apua migreeniinsä. Ei itsekään aluksi uskonut siihen, mutta ajatteli kuitenkin kokeilla. Eipä ole sen jälkeen migreenistä kärsinyt! Muistaakseni käy siinä kerran viikossa. Ehkä kannattaisi kokeilla, mikäli migreeni on perimmäinen syy ongelmaan.
Minä olen kokenut hiukkasen sama asia. Mies ei halunnut enää seksiä, mutta väitti rakastavansa, eikä hänellä ollut muita naisiakaan. Asiasta ei voinut keskustella, siis hän ei halunnut keskustella. Sai kyllä ammattiapua depressioon, mutta ei se auttanut. Vasta vuosia eromme jälkeen tajusin että se oli vauvakuume joka oli aiheuttanut ongelmat. Mies ei kerta kaikkiaan halunnut lapsia-tai siis kertoi että yksi olisi ihan mukava, jonka minä tulkitsin myöntäväksi vastaukseksi. Emme edes koskaan ehtinyt siihen tilanteeseen että olisin lopettanut epillereiden syöntiä-hän pelkäisi jopa että olisin jättänyt jonkun pillerin tahallaan pois. Joku entinen oli tehnyt sen kerran hänelle joten ymmärrän kyllä miksi hänellä oli sellaiset tunteet. En kuitenkaan ymmärtänyt ettei siitä voitu puhua ja se oli erittäin loukkaava että mies ajatteli minusta sellaista.
Toisessa suhteessa taas luulin olevani raskaana eron jälkeen, kun kerroin asiasta miehelle(kerroin samalla että oli ollut väärähälytys, mutta epäilen että hän ei oikein ymmärtänyt sen silloin vaan luuli että oli kyse keskenmenosta) niin hänen ainoa reaktionsa oli että sehän on mahdotonta koska syöt pillereitä. Kuitenkin olimme suhteemme alussa jutelleet siitä että pillereissä ei ollut kun 95% takuu. Eli implikoi jollain tavalla että jos niin oli niin olin itse syyllinen asiaan.
En tiedä miksi tämä vauvaasia on niin vaikea miehille. Haluan tietysti vauvan, mutta en millä keinolla tahansa, enkä kenen tahansa kanssa, enkä jättäisi miestä jos asia ei onnistuisikaan. Kerron aina suhden alussa rehellisesti että toivon saavani perheen joskus-miehet ovat aina erittäin ymmärtäväisiä ja saatavat jopa olla ihastuneita asiaan-sitten kun tilanne lähestyy niin tulee ongelmia. On aivan ok jos ei halua lapsia, mutta miksi ihmeessä sitä ei voi sanoa rehellisesti? Ymmärrän että on ehkä olemassa inhottavia naisia jotka yrittävät saada lapsia vasten miesten tahtoa, ja että se on pelottavaa, mutta samalla tavalla on olemassa miehiä jotka valehtelevat asioista. En kuitenkin halua uskoa että kaikki niin tekevät, kyse on luottamuksesta. Jos sitä ei ole niin silloin voi olla että suhde kaatuu siihen paikkaan. Valitettavasti. En usko tuohon migreeniväitteeseen. Juttele miehesi kanssa asiasta.