Kun nyt satuin tälle palstalla, niin kysytään nyt sitten vielä vähän yleisemmin näkemyksiä siitä, miksi etä-äitiys on niin huono ja hävettävä asia?
En tarkoita tällä sitä, että me näin elävät äidit näin ajattelisimme itsestämme vaan sitä suhtautumista, jota muut naiset/äidit meille osoittavat. Se on sen mukainen, että nainen, joka on luopunut lapsestaan isän hyväksi on huora, narkkari tai joku muu rikollinen. Normaali nainen ei kuulemma luovu lapsistaan. En ymmärrä mikä logiikka tässä on takana, kun samaan iakaa valitetaan, että isät eivät osallistu ja plaa plaa plaa.
Miksi? Miksi pitäisi olla marttyyri ja aiheuttaa tuskaa vielä omille lapsilleenkin? Moni varmasti laittaisi Salomonin tuomion täytäntöön, ja lapsi kahtia. Minä luopuisin, sillä rakastan heitä.
En tarkoita tällä sitä, että me näin elävät äidit näin ajattelisimme itsestämme vaan sitä suhtautumista, jota muut naiset/äidit meille osoittavat. Se on sen mukainen, että nainen, joka on luopunut lapsestaan isän hyväksi on huora, narkkari tai joku muu rikollinen. Normaali nainen ei kuulemma luovu lapsistaan. En ymmärrä mikä logiikka tässä on takana, kun samaan iakaa valitetaan, että isät eivät osallistu ja plaa plaa plaa.
Miksi? Miksi pitäisi olla marttyyri ja aiheuttaa tuskaa vielä omille lapsilleenkin? Moni varmasti laittaisi Salomonin tuomion täytäntöön, ja lapsi kahtia. Minä luopuisin, sillä rakastan heitä.
Vastaukset 92
Vanhimmat
Ehkei etä-äiti (tai etä-isä) sentään ainakaan aina ole huora, narkkari tai mielenvikainen, mutta kyllähän lapsen jättämiseen on aina omat painavat syynsä. Kulttuurissamme lapsensa huoltajuudesta vapaaehtoisesti luopuva nainen on edelleen suurempi ihmetyksen aihe kuin huoltajuudesta luopuva mies ja siksi häneltä perätään tiukemmin syitä, miksi hän teki ratkaisunsa. Mies joka haluaa luoda työuraa vailla perheen tuomia rasitteita tai joka vaihtaa perheensä uuteen parisuhteeseen on olevinaan jokseenkin normaali, vaikkakin itsekäs. Naisen tapauksessa ollaan valmiita tekemään jo diagnoosia psykopatiasta tai ties mistä.
Itse olen sitä mieltä, että perheensä hylkäävä ihminen voi mahtua persoonallisuudeltaan normaalin rajoihin, mutta erittäin itsekeskeinen hän kyllä on, oli sitten mies tai nainen. Ja itsekkyys/itsekeskeisyys ON ainakin jossain määrin huono ja hävettävä asia. Tai ainakin sen pitäisi olla, vaikka nykyään kai sellaistakin luonnetta arvostetaan.
perheen hylkäämisestä samassa yhteydessä? Ei ero tarkoita hylkäämistä kuin äärimmäisissä tapauksissa. Jos hylkääkin puolisonsa lapsille ei kohtalo ole sama, tai ei saisi olla. Onhan niitä naisia kyllä paljon, jotka eivät eksiään päästä lastensa liki enää koskaan pelkkää piruuttaan ja maipuloivat lapsia(PAS), mutta miehet tämmöstä harvemmin harrastaa naisten ja äitien kiusaksi.
Tarkoitin, että suurimmassa osassa tapauksista joissa mies jää yksinhuoltajaksi (tai ainakin minun tietämistäni tapauksista) nainen lähtee itsekkäistä syistä. Lapsi oli este naisen työuralle, nainen tapasi ihanan ulkomaalaisen miehen ja muutti hänen kotimaahansa jne. Näissä tapauksissa nainen myös pitää erittäin harvoin yhteyttä lapseensa, hyvä jos kerran-pari vuodessa käy tapaamassa ja lähettelee harvakseltaan lahjapaketteja jos muistaa.
On noitakin tapauksia, mutta kyllä meitä vapaaehtoisesti luopuneita ja silti normaaleita äitejä JA isiä on aina vain enemmän, jotka haluamme olla lastemme arjessa mahdollisimman paljon mukana, vaikka ero on tullutkin.
Kiitos selvennöksestä. Ajattelen vaan itseäni ja omaa kohtaani...Anteeksi, en tullut ajatelleeksi että onhan niitä muitakin tapoja elää.
Asiasta oikein mitään. Siinä olet kyllä oikeassa, että lapsista luopunut nainen on varmaan vieläkin huonomaineisempi kuin yh.
Minulla on 3 lasta enkä olisi pystynyt kuvittelemaankaan, että olisin heidät "jättänyt". Muttamutta se olen minä ja minun valintani.
Toisilla on omat syyt ja varmasti olet lastesi etua ajatellut. Ehkä enemmänkin kuin muut juuri siitä syystä, että sinulla on sen jälkeen erittäin vaikeaa tuomitsevassa ilmapiirissä.
Minä en tuomitse olenhan yh ja saanut ansaitsematonta paskaa niskaani, niin osaan hyvin kuvitella miltä sinusta tuntuu.
Varmasti olet tehnyt oikean ratkaisun ja paljon voimia :D
Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko ympäristön asenteet todella vaikuttavat siihen, että valinta menee 9 ädille ja yksi isälle?
Veikkaan että melkoisen paljon.
Olet siinä aivan oikeassa, että harkittua tuli varmasti muita tarkemmin, sillä tuomion kyllä etukäteen arvasin.
Eka kerran minulta sitä kysyttiin kaupan kassajonossa, entinen naapurini (50v. rouva) kysyi, että mikä vika se sinussa on kun lapsesi isälleen jätit? Olisin voinut valjota maan alle...
Kumman syystä itsellenikin on ajatuksiin iskostunut se kuvitelma et nainen ottaa lapset ilman muuta. Itsellänkin on se uskomus et naisella tuo äidinvaisto ja rakkaus lapsia kohtaan on sen verran suuri että ei halua omista lapsistaan luopua mistään hinnasta. Tästä syystä sitä äityy ajatteleen et naisessa täytyy olla jotain vikaa kun kerran on omat lapsensa "hyljännyt". Vähän raaka sanonta mut näin sitä itsekkin aina ajattelee. Ajatus varmastikkin pursuaa juuri siitä syystä et melkein aina naiselle jää nuo lapset. Oliskohan sitten omissa ajatuksissa mahdollisesti muuttamista? Pitäisi varmaan joskus tavata sellainen nainen jolle näin on käynyt ennekö pystyy omia mielipiteitään muuttamaan.
Olen mielestäni ihan tavallinen kolmissakymmenissä oleva työssäkäyvä nainen. En juurikaan juo enkä polta. Elän palkallani ja yritän vähän siinä sivussa opiskella.
Mutta silti lasteni oli ja on minun mielestäni parempi isällään. isällä on suurempi asunto, isommat tulot ja hän todella rakastaa lapsiaan ainakin yhtä paljon kuin minä.
Ajallisesti varmaan se olin minä, joka olin enemmän lasten kanssa ennen eroa, mutta ei se tarkoita, etteikö isä olisi ollut lapsille yhtä rakas, ja eiväthän lapset minua menettäneet...Enkä minä heitä.
Anteeksi, myös minä ihmettelen.
Tekeekö isommat tulot ja isompi asunto lapset jotenkin onnellisemmaksi?
Itsekkin eronneena, en olisi kyllä mistään hinnasta suostunut etä-äidiksi. Rakkaus lapsiin on liian suuri, että olisin voinut luopua niistä.
Ymmärrän kyllä, että isät on ihan yhtä tärkeitä lapsille, mutta kun itse ne on kantanut ja tähän maailmaan synnyttänyt, niin side on kuitenkin erilainen.
En todellakaan halua tuomita, ja jokainen varmasti tekee niin kun parhaaksi näkee, itselle ja lapselleen.
Jokainen omalla tyylillään.
Voi se kyllä noin ollakkin ja ymmärränkin asia et näin jossain tilanteessa on parempikin toimia. jostain kumman syystä sitä vaan ajattelee toisin? Sitä on aina luullut et tuo äidin vaisto ja rakkaus on sen verran vahvaa ettei lapsiaan pysty jättämään toisen hoiviin. Useassa tapauksessa varmasti mies ei niitä kyllä edes huolisikaan ja sellainen mies joka ne ottaa ni ei voi kun syvästi kumartaa.
Kirjoituksessasi on kyllä paljon asiaa ja mietittävää. On varmastikkin aika alkaa ajatteleen asiaa vähän toisella kantilta.
Isompi asunto (jossa lapset siihen astisen elämänsä olivat asuneetkin) ja isommat tulot SEN lisäksi, että isä oli heille ainakin yhtä raskas kuin minä ja että MYÖS isä rakasti heitä ainakin yhtä paljon kuin minä.
Oliko vielä epäselvää? Tuo olisi kyllä hyvällä sisäluvulla selvinnyt jo siitäkin viestistä johon vastasit, mutta kertaus olkoon opintojen äiti.
Ei jokanen omalla tyylillään, enkä ainakaan minä, vaan kuten lapsille ON PARAS.
Alan todellakkin ymmärtämään, että lapsilla on parempi isällään. Sun kirjoituksista huokuu itsekkyys, ja nostat itsesi ylemmäs, mukamas loistavalla ajattelukyvylläsi...
Ja tiedätkö, en kyllä vieläkään ymmärrä sua, mutta mun sisäluku kyky on vieläkin kateissa...
"Elämästä täytyy nauttia, elää joka hetkessä!
Ei elää menneessä, eikä tulevassa..."
Etä-äiti olikin hinosti löytänyt galleriasivultasi vastauksen sinulle tähän herjaasi, mutta aion silti vähän vielä hämmentää.
- Kuulehan, mitä se sua hidastaa kuka jonkun toisen lapsia lähihuoltaa???
Tekeekö se ihmisestä huonomman jos jättää lähihuollon ei-perinteiselle vaihtoehdolle???
Opi säkin hyväksyyn erilaisuus, se on rikkautta:)
"Itsekkin eronneena, en olisi kyllä mistään hinnasta suostunut etä-äidiksi. Rakkaus lapsiin on liian suuri, että olisin voinut luopua niistä."
Jäin pohtimaan tuota lausetta... Pisti nimittäin silmään se, kuinka usein äidinrakkaus mystifioidaan joksikin lähes ylimaalliseksi voimaksi. (Enkä tarkoita kohdistaa tätä pohdintaa yksin sinuun, vaan yleensäkin näihin huoltajuus / lähivanhempikeskusteluihin)
Entä isät (ja isien oikeudet)? Onko mahdollista rakastaa aidosti ja "suuresti" lastaan vain jos on tämän itse synnyttänyt? Tai sama kysymys toisin muotoiltuna: Oletetaanko miesten rakastavan lapsiaan vähemmän vain sen vuoksi, ettei mies pysty kantamaan ja synnyttämään lasta? Ja tämän vuoksi heidän tulisi esimerkiksi erossa automaattisesti luovuttaa lähivanhemman rooli äidille?
Entä jos miehenkin rakkaus lapsiin on niin suuri, ettei hän mistään hinnasta suostu etäisäksi? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, äidin- vai isänrakkaus?
Ja alkuperäiseen aiheeseen: Pidetäänkö miehiä kakkosluokan vanhempina, jos kerran etävanhemmuuden valinneiden äitien koetaan jättäneen lapsensa "heitteille".
miksi lyödä lyötyä? Kenenkähän puheissa tässä nyt itsekkyys huokuu, ja halu nostaa itsensä toisen yläpuolelle...?
Mikähän kumman yleistys tääkin on, että "useassa tapauksessa mies ei niitä kyllä edes huolisikaan"?? HUOLISI NIITÄ?? Lapset siis ovat automaattisesti "useassa tapauksessa" miehelle pakkopullaa, joita kyllä halutaan tehdä mutta tosipaikan tullen niitä ei huolita...?!? Toivon sydämeni pohjasta että asia ei ole näin, ja itse ainakin elän sen verran nykyaikaa että myös uskon ettei näin ole!
sitäkin, että mies joka "huolii" vastuun omista lapsistaan ansaitsee monen mielestä jotenkin suuremmat kiitokset(!) kuin naispuolinen vastineensa.
No jopas on.
Taas väännetään ja käännetään sekä laitetaan sanoja toisen näppikselle!
On sit kyseessä kumpi sukupuoli tahansa niin kiitoksen ansaitsee et yksinhuoltajaksi alkaa.
Kyseessä on vain tuo olettamus et oletetaan et aina naiselle jää nuo lapset.
Itselläni siihen ei ole vertailukohtaa vaan kaikkissa tuntemissani tapauksissa lapset ovat aina jääneet naiselle, no on muuten yksi mies jolle jäivät lapset kun nainen ei niitä halunnut. Kyseessä onkin sit aivan eri tapaus kuin mitä tässä ketjussa on käsitelty.
Mielipiteet perustuvat kuitenkin pelkkiin olettamuksiin ja siihen et näin se yleensä menee et naiselle jää lapset.
Arvostan äitiä, joka osaa objektiivisesti katsoa tilannetta. Olet varmasti hyvä äiti kun osaat ajatella asiaa myös lastesi kannalta!
Mutta kuten tässä säikeessäkin on moneen kertaan todettu, olet harvinaisuus sillä yleensä etä-äidit ovat vähän erilaisia kuin sinä.
Muista että se vaikka kaikki muut etä-äidit olisivat juoppoja, se ei silti yhtään vähennä sinun arvoasi.
Miksi yksinhuoltajuus on naiselle tavoiteltavampaa kuin etävanhemmuus?
Kautta maailman sivun miehet ovat ns. hylänneet perheensä yms. En näe mitään erityistä moralisoinnin aihetta siinäkään, jos äiti luovuttaa huoltajuuden lasten isälle.
Kulttuuriimme sisäänrakennettu "äitimyytti" vain kehoittaa "Rakasta, kärsi ja unhoita".
Asiat ovat tilannekohtaisia. Luonnollisesti tärkeintä pitää olla lasten etu. Tapahtuu se sitten yhteishuoltajuuden avulla tai niin, että jompikumpi vanhemmista on huoltaja.
Mahdollinen ja hyvin todennäköinen syyllisyydentunne, jonka lapset "hylkäävä" äiti kokee, voi olla vähintäänkin mittava.
Pahinta lasten kannalta on monivuotinen riitely huoltajuudesta oikeusistuimissa.
Mahdollisessa huostaanotossa taas olisi syytä huomioida sijaisperheiden ja -vanhempien pysyvyys. So. ei niin, että lapsia heitellään biologisten vanhempien ja sijaisvanhempien välillä kuin jojopalloja.
Suomessa on sosiaaliviranomaisilla liikaa valtaa. Yksi ja sama instanssi toimii samanaikaisesti syyttäjänä, puolustajana ja tuomarina.
Juuri noin. Tilannetta pitää osata ajatella myös muiden kannalta. Näyttää, että juuri naisen kohdalla se on kamalan vaikeaa (oma napa estää), eikä vähiten siksi, että ympäristöllä on kovat vaateet siihen suuntaan, että äidin on oltava jonkun ihmeen mittapuun mukainen ja toimittava kuten normiäidille sopii.
Tunnen muitakin etä-äitejä. Jotkut ihan suostuneet järjestelyyn ja jotkut ovat sitten hävinneet oikeudessa.
Olisi ehkä juuri niiden, joita asia ei akuutisti juuri tällä hetkellä koske, aika muuttaa käsityksiään ja asenteitaan niin, että etä-äitiydestä tulee hyväksytympää ja todellinen valinta naiselle, sillä ainahan se on myös lasten etu.
Kirjoituksesi oli toistaiseksi lukemistani totuudenmukaisin kannanotto, minun ratkaisuni kannalta katsottuna.
Miten niin "ainahan se on myös lasten etu"? Miten lasten etu muka toteutuu kun äiti häippäisee teille tietymättömille? Tajuatko edes miltä 7-vuotiaasta lapsesta tuntuu, kun äiti ehtii muka tärkeämmiltä kiireiltään tapaamaan pari kertaa vuodessa?
Toivon totisesti, että etä-äitiydestä ei tule koskaan hyväksytympää. Miksi ihmeessä lasten hylkääminen pitäisi hyväksyä? Kerro!
Avioerot on siis kiellettävä.
Täsmälleen samaa mieltä. Ainoa keino estää se, että jompikumpi vanhemmista edes jollakin tasolla "hylkää" lapsensa, on kieltää avio/avoerot.
..naisen pitäisi kuulemma äitiyden myötä elää 100% vain lapselleen. Iseistä ei juurikaan aiheessa puhuta, vaikka luulisi että tasa-arvon aikana molemmat ovat yhtä hyviä vanhempia, eikä ole niin väliä, kumpi on etävanhempi.
Itsekin olen kuulemma jo tunnevammainen (nettipalstoilta kuultua) sen vuoksi, etten ole kokenut jotain mullistavaa henkistä muutosta nyt raskausaikana. Siis hyvänen aika, eihän ihminen voi enää olla sama ihminen kun tulee raskaaksi..! Minulla täytyy siis olla päässä vikaa, viimeistään sitten vauvan myötä, jos aion itsekin joskus käydä ulkona. Koska äidinhän kuuluu olla 24h/vrk lapsen kanssa. Äiti on kuulemma vastuuntunnoton ja lapsi sietäisi huostaanottaa, jos äiti käy joskus ulkona. Koska lasten myötähän ei enää saisi olla kiinnostusta aiempaan elämään, vaan kaikki pitäisi pyöräyttää ympäri.
Totta puhuen, en itse jaksa käsittää näitä ihmeellisiä äitimyyttejä. Olen miettinyt, napsahtaako joillakin naisilla päässä kun he tulevat raskaaksi tai synnyttävät, että sitten maailmaan ei mahdu mitään muuta ajatusta kuin äitiysäitiysäitiys. Jos käyt yksin postilaatikollakaan, olet huono äiti :D
Meni vähän sinun aiheesi laitaakin hipoen, mutta kuitenkin.
Ei välitetä niistä muista ;)
lauseessa: "luopuisin, sillä rakastan heitä"... Tuon lauseen ymmärtää paremmin, jos kysymyksessä on miesystävä, jota sinä yksipuolisesti rakastat ja josta olet valmis luopumaan... mutta, kun kysymyksessä ovat lapset..?
Luopuisin, ettei lapsiani jaoteltaisi kahtia, sillä olen heidät elämään ja iloitsemaan synnyttänyt, en kärsimään ja kuolemaan minun itsekkyyteni vuoksi.
Auttoiko? Alna muuten uskoa, että omaan todella ainutlaatuisen ajattelukyvyn, sen liäksi, että logiikkani poikkeaa naisen logiikasta noin yleensä.
itsekin olen suuresti hämmästynyt ihmisten vanhanaikaista ja ahdasmielistä asennetta tästä aiheesta. En ole itse etä-äiti vaan vastikään eronnut yh, joten siinä mielessä ei ole oma lehmä ojassa, mutta ymmärrän ja hyväksyn ratkaisusi täydellisesti. Mielestäni on kummallista, että itsekkäistä syistä lapsensa hylänneet "hulttoäidit" (juuri nämä ryyppäämään ja ulkomaille häipyneet) ja lastensa arjessa vahvasti mukana olevat etä-äidit niputetaan samaan kastiin. Kuitenkin samaan aikaan lastensa elämässä mukana olevat etä- eli viikonloppuisät kantavat lähes sankarin viittaa eikä kukaan sano että he olisivat hylänneet lapsensa!
Minulla ero tulossa ja olen päätynyt samaan ratkaisuun, eli lapset jäävät isälleen. Helppoa se ei tule olemaan, ikävä ja kaipaus on varmaan suunnatonta ja jossain vaiheessa hiipinee mieleen myös omantunnontuskat. Muiden, ulkopuolisten ja ahdasmielisten ihmisten mielipiteistä en aio kuitenkaan välittää.
On vaikeaa, mutta niin siinä käy aina kaikille osapuolille. Kukaan ei pääse kaipaamatta ja kyynelittä.
Onnea sinulle ja toivotaan, että kaikki järjestyy parhain päin ja ettei elämäsi ole ympäröity yhtä ahdasmielisillä ihmisillä kuin omani oli.
sinulle. Onneksi ystäväpiiri on laaja ja ne, jotka siinä osoittautuvat ahdasmielisiksi, eivät mitään todellisia ystäviä olekaan ja joutavat sitten ahdasmielisine ajatuksineen hakemaan itselleen vertaistansa uutta seuraa.
karsinut aivan samoin ne ns. ystävät, joille ei tämä valintamme ollut mieleinen.
Näkyy niitä täältäkin löytyvän, joille valintani täysin tuntemattomanakin oli liikaa.
Hämmästyttävää, miten vaikeaa on joillekin niellä naisen/äidin vapaus päättää asioistaan. Tiukassa istuu ajatus, että äidin etu=lapsen etu.
Noinhan se ei kyllä ole.
Isälle ja äidille tuli ero. Isä sanoi, että hän ottaa ainakin pojan luokseen asumaan. Äiti sanoi, että senkus vaan otat. Sen jälkeen isä ei halunnutkaan poikaa.
Poika oli jo tosin yli 20.
ovat huisisti muuttuneet 20 vuoden aikana. Nyt on jo ihan normaalia että isät haluaa lapset luokseen, niin pitkälle on tasa-arvo jo saatu, mutta naispuoli hannaa vastaan tarmolla, eikä halua luopua omistajan asenteistaan.
tästä jutusta mitään 20 vuotta ole aikaa.
On se ihan ymmärrettävää, että jos nainen on r5askaana ja synnyttää, että haluaa myös lapsensa luonaan pitää. Minun mielestä.
ihan luonnollista että juuri tuosta syystä (nainen omistaa lapsensa) äitien paikka on kotona?
Itsekin olen miettinyt samaa ratkaisua, että eron tullessa jättäisin lapset isälleen, sillä hän on meistä se huomattavasti tasapainoisempi vanhempi ja lapset (ainakin omani) kaipaavat rutiineja ympärilleen. Tietenkin pyrkisin näkemään lapsiani mahdollisimman paljon, ja rakastaisin heitä yhtä paljon kuin nyt, mutta meidänkin tilanteessa lapsien etu olisi asua isänsä kanssa.. Rakkautta on myös luopua lapsiensa arjesta, silloin kuin se on heille parempi niin..
oikeasti olette sitä mieltä että lapsille on parempi se että luovutte heidän arjestaan ja että se mukamas on rakkautta, niin olette, kaikella kunnioituksella, tolloja! lapset tarvitsevat teitä jokapäiväisessä arjessaan, olette sitten minkälaisia tahansa. Voi jumbe, sentään!!
Lapset jäävät miehellä monesti myös siitä syystä että
a) Lapset, varsinkin pojat, haluavat monesti jäädä isänsä luo, koska isän kanssa tehdään "miesten juttuja". Lapsille on myös monesti parempi jäädä "kotikulmilleen" entiseen kouluun jne.
b)Isä kiristää lähtevää äitiä, että ei anna lapsia vapaaehtoisesti. Jos isä on muuten hyvä vanhempi, äiti ei halua alkaa riidellä asiasta. Tämä on myös lapsen etu jos yhteishuoltajuus pelaa.
c) Äidillä on sellainen työ (esim. vuorotyö, matkustelua), jolloin lasten on järkevämpi olla isänsä luona, jos tällä on normaali päivätyö.
Eipä siis yleistetä. One olemassa sekä hyviä ja huonoja vanhempia eikä se tee automaattisesti parempaa vanhempaa kenestäkään, kenen luona lapsia asuu. Ja huom. myös oikeus voi tehdä tyhmiä ratkaisuja, jotka eivät ole oikeudenmukaisia ja jossa sen lapsen saa "huonompi".
Jokainen lähtee punnitsemaan asiaa omista lähtökohdistaan. Missään tutkimuksissa ei ole tultu siihen tulokseen, etteikö kumpi tahansa vanhemmista voisi toimia lapsen lähivanhempana, joskus on jopa pakko - sukupuoleen katsomatta, koska puoliso kuolee.
Vaatii suurta rohkeutta ja erittäin pitkää mieltä valita tie tässä takaperoisten ihmisten maassa, joille normit äiti-asiassa ovat erittäin tiukat olleet aina ja ikuisesti. Sama tilanne on naisten käyttämässä väkivallassa. Nainen on siis kaikenkaikkiaan pyhimys ja kaikki, jotka pystyvät muuta kertomaan, ovat väärässä ja tolloja, kuten sanoit - kertoen kuitenkin eniten omasta tolloudestasi.
Jos nyt kuitenkin ymmärretään se, että lapsen etu ei ole sama asia kuin äidin etu ja katkaistaan se napanuora lapseen kuten tehdään silloinkin, kun äiti korjaa isän kimpsut ja kampsut ja heittää ne isän myötä mäelle, niin havaitaan, että lapsi häviää AINA kun erotaan. Siksi ainoa tapa säilyttää lapsen etu olisi kieltää ketään eroamasta. Vaikuttaisiko tämä sinusta hyvältä ja käypältä vaihtoehdolta?
Ero ei tarkoita kuin korkeintaan miehen kohdalla sitä, että lapsia ei enää näe, syystä että exä monesti kieltää lastensa isälle tulon viimeistään sen jälkeen, kun isä löytää uuden kumppanin. Joillekin ero on niin vaikea kokemus, että he alkavat manipouoloida lapsiaan, aiheuttaen heille elämän kestäviä traumoja touhuillaan. Tämäkin hyvin yleistä niissä eronneissa perheissä, joitten lähihuoltajana toimii nainen eli äiti.
Joku tuossa esitt kysymyksen, miksi on naiselle sopivampaa valita yksinhuoltajuus kuin etä-äitiys. Siihen ei ole kukaan vastannut, mutta minäkin kuulisin mieluusti tuohon vastauksen.
..varmaankin myös? Vai eikö lapset tarvikaan isejä jokapäiväisessä arjessa? Olivatpa he sitten millaisia tahansa? Nii'in.... voi jumbe sentään!
Kuka tollaseen vastais???? Tottakai tarttee- tarviiko kaikki sulle tavata??
tonhan ymmärtää joka iikka. samaa mieltä.lapset häviää aina...
ja kukaan ei yleistä. Lapset häviää joka tapauksessa useimmiten koko touhussa...surullisesti kyllä.
Lapset ei häviä mitään, jos erossa kotoa lähtee vaikka väkivaltainen juoppo psykopaatti, oli se sitten isä tai äiti. Sama tilanne jos lapset otetaan karmeasta kodista huostaan.
syitä on monia...että jaksatte jankata! Mikäli karmeat olotilat, lapset häviää sillä että ne edes tällaisille juopoille, psykopaateille ja väkivaltaisille ihmisille syntyi alunperin!!!
Ja silloin ollaan takaisin keskustelun alussa, että lähtijä on juoppo...such a creative discussion, indeed!
Jankataan nyt sit ajankuluksi, kyllä ne lapset voittaa jotain jos ne pääsee siedettävään/hyvään sijaiskotiin (on olemassa erittäin hyviä sijaiskoteja) tai jäävät sen lapsistaan huolehtivan vanhemman hoiviin ja saavat elämän raiteilleen. Mutta nyt tämä jankkaus saa riittää mun osalta, meni off topiciksi jo äsken.
Nimittäin isän ylitse kävellään mennen tullen jos sekä äiti että isä tahtovat pienet lapset itselleen.
Siispä etä-äiti on joko juoppo tai ei halua itselleen niitä lapsia.
Poikkeukset taitavat olla harvinaisia.
eikä lapsissakaan, eikä ehkä jopa edes miehessäkään. Vikaa löytyy vain ahdasmielisistä kanssaihmisistä, nk. ystävistä, sukulaisista, tuttavista, nettipalstoille kirjoittelijoista, ympäröivästä yhteiskunnasta. Yleisesti ottaen tahoista, joilla ei todellakaan ole sitä parasta tietoa siitä, mikä on millekin eroperheelle se paras ratkaisu lasten kannalta.
Tekstistäsi tuli todella hyvä mieli koska koen että juuri noin se on.
Todellakin, jokainen , joka sanoo että etä-äidissä on jokin VIKA, miettikääpäs, mistä se ajatuksenne saakaan alkunsa?
Tunnen vain kolme etä-äitiä ja kaikissa on vikaa. Yksi katsoi, että työura on tärkeämpi kuin lapset. Toinen häippäsi ulkomaille miehen perässä. Kolmas sairastui psykoosiin. Otos ei ole suuren suuri, mutta suuntaa antava. Varmaan suurimmalla osalla ihmisistä on kokemusta nimenomaan näistä viallisista etä-äideistä ja sen perusteella he sitten valitettavasti tuomitsevat muutkin.
Haluaisin itse kysyä, mistä syystä nainen haluaa etä-äidiksi mieluummin kuin lasten yhteishuoltajuuden?
niputtamalla kaikissa yh-äideissä on vikaa. Yh-perheistä huostaanotetaan prosentuaalisesti eniten lapsia.
Tunnen itse viisi yh-äitiä. Jokainen on tehnyt lapsensa yhteiskunnan rahan varaan elämään ja jokaisella lapsella on eri isä.
Etä-äitiys on yhteishuollon toinen osapuoli, tyhmä!
Etä-äiti voi hyvinkin jakaa lasten huoltajuuden lasten isän kanssa. Etä- tarkoittaa ainoastaan sitä, ettei äiti asu lasten kanssa (paitsi esim. silloin, kun lapset ovat hänen luonaan viikonloppuja, lomia ym.), eli lapset ovat jääneet isän luo asumaan. Eron tuloksena yleensä ex-aviopari muuttaa erilleen, eikö totta..?
Tajuaisit nyt edes mistä puhut, ennen kuin alat arvostelemaan.
Tuon logiikan mukaan myös kutakuinkin kaikki etäisät ovat jollakin tavalla viallisia (lähinnä päästään). Vai miten on?
prosentuaalisesti eniten lapsia."
Just, niiden lasten isät eivät kykene hoitamaan lapsiaan, jos äiti sairastuu.
olla kuuleppas niin, että niiden yksinhuoltajien lasten isät eivät kaikki edes tiedä että heillä on jälkikasvua. On vähän kuin monta ehdokasta ollut ja sitten on ollut parempi jättää veritestit ottamatta jotta asia ei saisi kyseenalaista huomiota kun jätkä toisensa perään juokseen veritesteissa:Pienellä paikkakunnallakin asia leviää nopeasti ehdokkaitten välillä...
Suurimmalla osalla on papereissa isä. Vain pienen pienellä määrällä ei ole. Silloinkin asiat on usein sovittu rahalla, herran yhteiskunnalliseen asemaan kun ei avioliiton ulkopuoliset lapsen sovi.
käsitys sinulla nuorten nykynaisten seksuaalikäyttäytymisestä.
Mutta elä harhoissasi, on varmaan kivampi sulkea silmänsä kuin kohdata totuus.
PS. Noita naisia ei tarvitse raiskata. Niillä tikittää.
Yksinhuoltajuuteen on aina joku syynsä. Miksi äiti tai isä ei kelpaa yhteishuoltajuuteen, vaan haluaa liueta lasten elämästä? Tai miksi joku haluaa yksinhuoltajaksi? Eron jälkeen yhteishuoltajuus on sosiaaliviranomaistenkin kannalta yleensä se asetelma mistä lähdetään. Jos lasten yksinhuoltajuudesta aletaan taistelemaan, niin yleensä jossain on jotain vikaa.
Kuka nyt on puhunut yksinhuoltajuudesta mitään? Kun puhutaan etä- ja lähivanhemmasta, kyseessä voi hyvinkin olla yhteishuoltajuus (kuten alkuperäisen tapauksessa, jonka kirjoitukseen alun perin vastasit). Se että on etävanhempi, ei automaattisesti tarkoita, että olisi luopunut lasten huoltajuudesta tai "halunnut liueta lasten elämästä".
Haetaanko rautalankaa?
"Tuon logiikan mukaan myös kutakuinkin kaikki etäisät ovat jollakin tavalla viallisia (lähinnä päästään). Vai miten on?"
Voi herranjumala teidän naisten logiikkaa tai pikemminkin sen puutetta. Ei kai tunteet voi sumentaa ajattelukykyä noin pahasti?
Jos äiti tahtoo lapset, se myös ne saa ellei ole kelvoton. Mies ei saa lapsia vaikka olisi kuinka kunnollinen, ellei nainen itse anna siihen aihetta (eli juoppo/hullu tai ei tahdo lapsia).
Äiti, joka on kelvollinen ja tahtoo lapset, mutta joka tunnustaa, että lapsilla on oikeasti parmepi isän luona (esim. isä jää paremman tulotason takia asumaan kotiansa), ovat äärimmäisen harvinaisia.
Eli edelleenkin, jos äiti ei saa lapsia luokseen, hän on kelvoton tai ei halua niitä. Jos isä ei saa lapsia, se ei kerro isästä yhtään mitään.
Pitääkö vielä vääntää rautalankaa vai haenko ratakiskoa?
Hei,
Ei ole ollenkaan enää niin kummallista jos lapset asuvat isänsä luona.
ITse erosin kolme vuotta sitten ja minusta ei asiassa ollut edes mitään keskusteltavaa etteivätkö lapset jää tuttuun ympäristöön.
Molemmat ala-asteella.
Tosin en ole sellainen etä-äiti joka näkisi lapsiaan vaan harvakseltaan, ovat luonani kaikki lomat viikonloput koska asumme puolen tunnin automatkan päässä toisistamme.Lisäksi kuskaan heitä molempia harrastuksiin aina tarpeen vaatiessa.
Aina löytyy ihmettelijöitä ja ihmisiä jotka kyseenalaistavat moisen käytännön. Älä välitä.
Mikäli lapsilla on turvalliset ja hyvät suhteet molempiin vanhempiin ei tällainen käytöntö aiheuta mitään hämminkiä. Meillä on kaikki sujunut hienosti ja vaikka viime syksynä töiden takia näin lapsia vain pari kertaa kuussa, ei se heille aiheuttanut mitään emotionaalisia tuskatiloja. Monet äidit vain luulevat olevansa ainutkertaisia ja korvaamattomia. Lapset ovat luonnostaan niin sopeutuvaisia ja joustavia että kyllä meillä aikuisilla olisi vähän peiliin katsomista siinä asiassa.
Eri asia on sitten nämä huostaanotetut joiden vanhemmilla päihdeongelmia ym. Tosin tiedän muutaman perheen jossa lapset yh-äidillä ja äidillä menee kovaa mieskavereiden vaihtuessa ja olutta litkiessä..
Kyse on äitimyytistä, joka on osa vanhaa kunnon ylistämällä alistamista, kikkaa jota käytettiin ahkeraan ainakin viktoriaaniseen aikaan. Nainen siis korotetaan jalustalle (neitsyys, pyhä äitiys jne.) jonka jälkeen ei jää muita vaihtoehtoja kuin pysyä siellä tai suistua katuojaan. Kyse on vallankäytöstä, jota ei tyhmempi huomaakaan, ja erittäin käyttökelpoinen tapa pitää naiset ruodussa ja herran nuhteessa. Suurin osa naisista on melkoisen sosiaalistunut tuohon huora/madonnamyyttiin siinä määrin, ettei itse edes huomaa sitä.
Normaali nainen ei tosissaan luovu lapsestaan! Tiedän yhden naisen, joka on lapsestaan luopunut, ja hän viettää teini-elämää. Parempi siis ettei pidäkään lastaan kotona, vaikka onkin 26 vuotias ja periaatteessa kykenisi lasta hoitamaan. Ei ole hullu mutta välinpitämätön, kylmä?
Itse väkisinkin ajattelen että naisessa on jotain vikaa jos antaa jotain pois, mitä on kantanut sisällään 9kk ja jonka kanssa on elänyt siitä eteenpäin ollen vauvan ainoa tuki ja turva. Millainen ihminen voi rikkoa sellaisen siteen? Vain erittäin kylmä tai vajaa älyinen. Sori vain.
takia ainoa tuki ja turva? Millaista perhe-elämää sinä olet viettänyt ja milllaisen miehen valinnut lastesi isäksi, jos joudut olemaan ainut tuki ja turva lapsellesi?
Taas yksi kahjo tasa-arvon esteenä.
Tekevätkö naiset mielestäsi liikaa kotityötä?
että ei NORMAALI NAINEN luovu, mutta NORMAALI ÄLYINEN NAINEN osaa erottaa oman etunsa ja lapsensa edun ja ymmärtää eronkin hetkellä katsella tulevaa objektiivisesti. Et varmaan edes ymmärrä, miten tyhmältä kuullostat?
Sinä et osaa erottaa hyvää pahasta, pidät vain itseäsi parhaana koska luoja on luonut sinut tulemaan raskaaksi. Ja se jos mikä on itsekästä, kylmää ja vajaaälyistä, sori vaan.
Entä, miten käy adoptiolasten? Äläkä muuten koskaan vain saa lastenlapsia, niitäkään et osaa rakastaa, kun et ole niitä kantanut...
Oletko kuullut että mies imettäisi lasta? Tarkoitin ainoalla tuella ja turvalla, vaihetta jolloin lapsi leimautuu äitiin ensimmäisen vuoden aikana. Siihen ei kykene isä tai hoitotäti. Vaihe on. ns. symbioosivaihe.
Kai ymmärrät itse miten tyhmältä "kullostat" (suom.huom.= kuulostat)?
Ei ole merkitystä sillä kuka hoitaa tämän "leimaantumisvaiheen" jota nimitystä olen kyllä kuullut käytettävän koiran kasvatuksen yhteydessä! Sen ei tarvitse olla äiti.
http://www.maidog.com/kennel/pentujensosiaalistaminen.html
Ps. Oletko kuullu naisista, jotka eivät imetä?
Kun tuonkin verran symbioosivaiheesta tiedät, sinun pitäisi tietää sekin, että symbioosi muodostuu vauvan ja tämän pääasiallisen hoitajan välille, jonka ei tarvitse olla lapsen biologinen ÄITI. Isän ei tarvitse olla ulkopuolinen lapsen elämässä tuossa vaiheessa, ellei siihen sitten erityisesti pyritä...
Jos yksipuolinen väittämäsi olisi totta, miten kävisi esimerkiksi heti syntymänsä jälkeen hylätyille/ adoptoitavaksi annetuille lapsille? Monesta kasvaa väittämästäsi huolimatta kuitenkin terveitä ja tasapainoisia aikuisia...
minustakin tuntua paljon tutummalta tiedolta.
Jotkut oppivat vain se, minkä haluavat oppia ja ymmärtää. Tosiille taas hahmottuu kokonaisuus paremmin, kuten sinullekin.
Jos hänen väittämänsä olisi totta, jokainen äitinsä syystä tai toisesta vauvaiässä menettänyt lapsi kuolisi automaattisesti. Ja luulenpa, että myös keskoshoito kärsisi kovan kolauksen...
olet ajatellut antaa periksi ja päästää lapsesi elämään omaa elämäänsä? Vai oletko ajatellut roikkua hänessä lopun ikääsi kuin takiainen, koska et voi luopua mistään mitä olet kantanut 9kk sisälläsi?
että kyllä äiti tietää, mikä on lapsen etu, koska se mikä on hyväksi äidille, on myös hyvä lapselle, eli lapsen etu on tyytyväinen äiti.
Mielestäni vaan äiti pystyy kunnolla vahvistamaan lapsen itsetuntoa niin, että lapsi tuntee olevansa todella jotain erityistä. Ulkopuoliset vaatii helpolla liikoja. Äidit tietää nää jutut parhaiten.
Mitä mieltä sä olet?
ei ne aina tiedä, ei kukaan ole kaikkitietävä lapsensa suhteen vain siksi että on tämän äiti. Lisäksi myös lapsen isällä/muilla lähellä olevilla aikuisilla on iso osa lapsen itsetunnon muodostumista.
Lisäksi kysyisin teiltä äitimyytin pönkittäjiltä, että kuinka käy lapsen jos äiti vaikka kuolee? Onko isän hoivissa kasvaneella mitään toivoa? Tai vaikka isovanhempien?
Jos lapselle ei muodostu riittävän hyvää ja pysyvää kiintymyssuhdetta hoitajaan, lapsesta tulee apaattinen, jopa autistinen ja seuraukset ovat näkyvissä vielä aikuisiälläkin. Kuuluisana esimerkkinä vaikkapa Romanian lastenkotien lapset.
Mutta tätä asiaa ei tietysti voi verratakaan siihen, että äiti jättää lapset isälleen. Isäkin voi tarjota pysyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen. Lastenkodeissa ongelmana olivat usein vaihtuvat ja välinpitämättömät hoitajat. Lapset viettivät suurimman osan päivästä sidottuna sänkyihinsä vailla mitään aikuiskontakteja.
Jos lähtee vertaamaan Romanian orpolasten tilannetta siihen, että isästä tulee avioeron myötä lähivanhempi, aliarvioidaan miesten kasvatustaitoja ja vanhemmuutta jo todella pahasti...
Pointtihan on koko ajan ollut se, ettei isän merkitystä vanhempana vähäteltäisi.
"mutta NORMAALI ÄLYINEN NAINEN osaa erottaa oman etunsa ja lapsensa edun"
Juu, ehkä jossain juku-juku-maassa mutta ei tässä todellisuudessa. Eron hetkellä näyttää kummankin osapuolen järki sumentuvan.
"ja ymmärtää eronkin hetkellä katsella tulevaa objektiivisesti."
Kuinka vanha sinä olet? 15 v?
Eron hetkellä hyvin harva äiti tai isä osaa katsoa tilannetta objektiivisesti.
"Jos lapselle ei muodostu riittävän hyvää ja pysyvää kiintymyssuhdetta hoitajaan, lapsesta tulee apaattinen, jopa autistinen ja seuraukset ovat näkyvissä vielä aikuisiälläkin."
... ei pelkkä äidin fyysinen läsnäolo takaa sitä, että tuo riittävän hyvä ja pysyvä kiintymyssuhde hänen ja lapsen välille muodostuisi.
Jos ukko on kelpo, niin muksut vaan ukon hoiviin ja itse voi tapailla viikonloppuisin mukavissa merkeissä ja ukko hoitelee arjen huolet.
On nainen sitten etä, tai yksihuoltaja, niin jotakin vikaa siinä on.
Jos äiti "jättää" pienet lapsensa, kyllä minä sitä ihmettelen ja paheksunkin. Joka tapauksessa on mielestäni kyseessä kylmä ihminen (jos ei sitten jokin painava inhimillinen syy, esim. psyykkinen sairaus). Jos taas on kyseessä jo vähän isompi lapsi, sellainen yli 10-vuotias, niin en suhtaudun melko neutraalisti.Lapsellahan on jo silloin oma tahto, ja hän voi vain haluta jäädä kotiinsa, mikäli molemmat vanhemmat ovat lapsen mielestä "yhtä hyviä".
ei ollut kyse mistään imeväisikäisistä vaan jo kouluikäisistä.
Kumma vaan, että sitä hyväksyntää on rukoiltava, että empatiaa on anottava. Se kun minun mielestäni on asia, jota ei joudu normaalisti kehittyneeltä ihmiseltä koskaan anelemaan...
...nimittäin ihmisten asenteita. jotkut sattuvat valitsemasn niin hyvän isän lapsilleen, että puntit on ns. tasan, jos jo kouluikäinen lapsi. Kyllä minä ainakin kunnioitan sitä, että äiti pystyy ajattelemaan lapsen parasta. Se symbioosi-vaihe, jota jokunen ilmeisesti nuori nainen tuntui tässä ketjussa pilkkaavan....sehän höllentyy onneksi kun lapsi kasvaa. itselläni on ehkä suurempana ongelmana se, että lapsillani ei ole ollut turvaa isästään, meidän symbioosimme on ehkä liian voimakas. Joskus kun lapseni olivat pieniä, ajattelin etten kestäisi henkisesti, jos joutuisin olemaan heistä erossa. Toivon mukaan poikani kumminkin rakastuvat vielä joskus :) ja sitä kautta irtaantuvat mamman helmoista.
Hieman huolestutti, kun sanoin rehellisesti paheksuvani äitejä, jotka jättävät pienet lapsensa esim. jonkun miehen vuoksi. Sitähän se joskus näyttää. Kyllä sellainen hieman kylmii...ja säälittääkin.
Ihan sellainen 0-5 -vuotias ainakin mielestäni kuuluu äidille.
Unohtui sanoa se, että kun suomalaisista (tai no...ihmisistä yleensäkin)puhutaan, ei pidä unohtaa kateutta: kaikki poikkeava on joillekin ihmisille syy olla ilkeä, kadehtiakin. Minusta joidenkin typerysten mollaava kirjoittelu juuri yh-äideistä on esimerkki kateuden yhdestä lajista. Se juontaa juurensa jonnekin ...ehkä naisvihaan, ehkä jopa rasismin tyyppiseen asenteeseen: vain vahvat ovat ihmisiä. lapsen hoitaminen kun ei tuota rahaa, siinä se ongelman juuri.
"Se symbioosi-vaihe, jota jokunen ilmeisesti nuori nainen tuntui tässä ketjussa pilkkaavan...."
Onko toden puhuminen pilkkaamista? Tekeekö nuoruus minusta tyhmän tai valehtelijan?
Jos luet symbioosivaihetta käsittelevät viestini, huomaat minun ainoastaan painottaneen sitä, kuinka symbioosi muodostuu lapsen ja tämän pääasiallisen hoitajan välille, jonka ei tarvitse olla lapsen biologinen äiti.
Äitiys kunniaan, mutta eipä jyrätä isyyttä sen jalkoihin.
Sain esikoiseni kun täytin 30. Sitä ennen olin aina jotenkin säälinyt tylsää vaippa-vauva -elämää eläviä naisia. Lapsi oli sellainen puolivahinko. Olin kumminkin ihan tyytyväinen kun raskaus ilmoitti itsestään: ajattelin, että johan se lie aikakin. Ei minulla mitään ihmeellistä tunnesidettä ennen lapsen syntymää häneen ollut. Mutta kun näin lapsen ensi kerran, oli se minulle "klick". Se oli täydellisesti sitä. en ajatellut mitään muuta, halusin vain tuijottaa sitä ihmettä. joku voisi tietysti sanoa, että joo....ei normaalia... Mutta minulle on turha tulla väittämään, ettei kenelläkään äidillä olisi sellaista mystistä symbioosia lapseensa. Lapset ovat olleet ja ovat minun elämässäni se tärkein asia....kaikki muu tulee kaukaa perästä. Olen heistä onnellinen. vaikka pienten lasten hoitaminen yksin oli fyysisestikin raskasta, niin onnellista aikaa se oli. Sitä ei voi viedä kukaan pois.
Minusta se, että lapset viedään jo hyvin varhain hoitoon rikkoo äidin ja lapsen välisen symbioosin. Äiti ei enää osaa "lukea" omaa lastaan. Totta kai, jos mieskin hoitaisi lasta 24 tuntia päivässä, hänelle muodostuu sama side. Ei se ole kiinni sinänsä sukupuolesta, siinä lienet oikeassa.
Minun iloni tulee siitä, että olen äiti, että olen vanhempi eikä siitä, mitä ovat lapseni.
En siis ole koskaan elänyt lasteni kautta, enkä koskaan ole kuvitellut heitä omaisuudekseni. He ovat minun ja entisen mieheeni lapsia, joiden vanhempia me saamme olla ja me ollaan siitä yhä iloisia, vaikka meidän liittomme päättyikin. Vanhemmuus ei ole päättynyt.
En tiedä välittyykö ajatukseni tästä mietenkään, mutta näyttää, että lapset ovat sinulle enemmän itsesi jatke kuin erilliset ihmiset.
"Totta kai, jos mieskin hoitaisi lasta 24 tuntia päivässä, hänelle muodostuu sama side. Ei se ole kiinni sinänsä sukupuolesta, siinä lienet oikeassa."
Tuo oli ainoa pointtini, eikä sen paikkansa pitävyyteen vaikuta pätkääkään olenko äiti vai en.
Voi kai sen niinkin sanoa, että elänyt lastensa kautta. Ymmärrän toki, että moni voi niin ajatella, äitejä on monenlaisia. En ole mikään ns. uraihminen, vaikka akateeminen olenkin. olen opiskellut tässä lasten hoidon ohessa. Tiedän, että minuklla on hieman yleiskäsityksistä poikkeavat elämänarvot. Näen työn vain keinoksi ansaita rahaa elämiseen, omaa tai muiden arvoa en laske ns. yhteiskunnallisen menestyksen mittarilla. Elämä on aika lyhyt jana, ja olennaisimmat asiat eivät muutu koskaan. uskon, että lapsiasiassakin on niin, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Vanhempana olemiseen on tietysti monia malleja. kuten sanoin, ajattelen kaltaisestasi etä-äidistä ihan neutraalisti. Ihmettelen sitä, että joku ihmettelee...kuten kerroit asian olevan. Lapset ovat käytännöllisiä' "otuksia" ja sopeutuvat eri tilanteisiin. Häviäjä on mielestäni kumminkin etä-vanhempi, sillä se tavallinen elämä ja käytäntö....se on tärkeintä.
Etpä "etä-äiti" varmaankaan arvannutkaan, kuinka mielenkiintoisen keskustelun aloituksestasi sait aikaiseksi. Mutta hyvä niin, hyvä että asiasta keskustellaan.
Osallistuin tähän ketjuun jo tuolla aiemmin ja pysyn yhä aikomuksessani eromme yhteyssä alkaa olemaan se etä-äiti, eli lapset jäävät isälleen. Yksikään täällä esiintynyt paheksuva eikä säälivä mielipide ei saanut mieltäni muuttumaan.
Nimimerkki Lunatic kirjoitti tuolla jossain vaiheessa homoista (saanen lainata suoraan tekstiä):
"Homoseksuaalisuus tuskin on lisääntynyt yhtään viime vuosikymmeninä, siitä vain on tullut ilmapiirin vapautumisen myötä näkyvämpää. Homojen ei tarvitse olla enää kaapissa, kun ei ole lain mukaan rikos eikä edes tautiluokituksessa. Eikä tarvitse pelätä että suku ja ystävät hylkäävät... ainakaan toivottavasti!
Nyt kun ilmapiiriä on tässä keskustelussa avattu jonkinverran, elää toivo, että se jonain päivänä vielä vapautuu, ja silloin toivottavasti etä-äiditkin voivat tulla kaapeistaan, ilman, että heitä millään tavalla tuomitaan kylmiksi tai epänormaaleiksi äideiksi.