juoksemisesta

olen yli 40v naishenkilö. olen juossut jonkun verran.kysyisin kokeneemmilta juoksijoilta,mistä johtuu se,että jonain kertana lenkille lähtiessä tuntuu,että juoksu ei kulje ollenkaan,joku tökkii vastaan. tuntuu että hengästyy aika pian,pakko kävellä välillä ja ei vaan jaksa. onko kuntoni niin huono,vai mistä johtuu nopea hengästyminen.jos hengästyy,niin pitääkö vaan sinnikkäästi jatkaa juoksua vaiko kävellä välillä? huonoon kuntoonkaan en usko sillä lenkeilen suht säännöllisesti,olen terve ja normaalipainoinen.kun lähden juoksulenkille,miten kuuluu lämmitellä lihakset? Riittääkö se että ensin alkuun vaan kävelee,ja siitä pikkuhiljaa lähtee juoksuun.Tyhmiä kysymyksiävarmaankin,mutta jos kuitenkin joku vastaisi.kiitos neuvoista etukäteen
141739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ettet ole vielä palautunut edellisestä lenkistä? itse käytän sellaista "nyrkkisääntöä" että jos juoksu tuntuu vaikealta eikä siitä kummene 15 minuutissa niin jätän homman sikseen ja kävelen kotiin. seuraavalla lenkillä yleensä jo jaksaa ihan eri lailla.
juoksua varten ei tarvitse erityisesti lämmitellä, aloitat kävelyllä tai hitaalla hölkällä. venyttelyt voi hoitaa sitten lenkin jälkeen.

Äänestä

Jos ajattelen omaa juoksuharrastustani, niin olen lenkkeilyt säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa viimeiset 20 vuotta. Jotta juoksemisesta voi nauttia kannattaa kuunnella omaa kroppaa, ettei tule esim. mitään tarpeettomia jalkavaivoja. Toisaalta sanoisin, että kropan voi totuttaa tietynlaiseen rasitukseen mitä tulee esim. lenkkien pituuteen ja rasittavuuteen.

Sanoisin, että on tärkeä säilyttää juoksemisessa se lähtökynnys riittävän alhaalla eli välillä juoksee ihan tietoisesti semmoisia rentoja "rutiinilenkkejä". Omasta kuntotasosta riippuen kannattaisi ehkä valita joku sopivan pituinen lenkki, minkä tietää pystyvänsä juoksemaan. Monesti juoksemisessa on vaikeinta se lähteminen vaikkapa lauantaina aamupäivästä, mutta toisaalta kun sitä on viitsinyt käydä lenkillä, niin siitähän saa koko päiväksi tietynlaisen "endorfiinihumalan".

Mitä tulee omaa juoksemiseeni, niin sanoisin, että kannattaa investoida riittävän hyviin juoksukenkiin ja voihan sitä olla mukava välillä vaihdella niitä juoksukamppeitakin etenkin jos harrastus on ympärivuotinen. Sykemittarillakin on ihan kiva leikkiä, joskin olen huomannut, että sillä on pikemminkin kirittävä vaikutus omiin suorituksiini.

Äänestä

Olen 27v, käynyt jumpassa ja salilla 4-5krt viikossa, mutta nyt kun pitäisi juosta niin ei kertakaikkiaan jaksa. Happi loppuu, jalat on hapoilla, pistää vatsaan. Loppumatkasta (ja matka ei ole pitkä) ylämäen jälkeen korvissa suhisee, oksennus on tulla ja veri maistuu suussa. 2kk olen jo käynyt 1-3krt viikossa, eikä tunnu kertaakaan yhtään helpommalta. Ei kait tuo ilman lämpötilakaan paljon auta, kun töiden jälkeen lähtee juoksemaan.
En juokse lujaa. Kaikki pullukat ja teinit juoksee musta ohi. Hyvä jos kävelijöitä lujempaa menen. En ole syönyt juuri ennen suoritusta tms. Allergiaa minulla on, henki pihisee.

Äänestä
  • kaikki pullukat ei ole rapakuntoisia läskejä:)

    Äänestä

Moi. "Hyvä" kuulla, että muutkin tunnistavat kyseisen ongelman.

Itse olen 22-vuotias, hoikka ja urheilullinen nainen. Juoksemisessa olen keltanokka, ja olen viime viikot tuskaillut lenkkien tahmaista alkua. Kunnosta se ei ole kiinni, ei myöskään siitä etten olisi palautunut edellisistä treeneistä. En aloita liian kovaa, lämmittelen hyvin.
Silti tuntuu, ettei ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana saa tarpeeksi happea, kuin nenäontelot olisivat liian ahtaat. Suuhengitys on epätaloudellista, kieli ja kurkku kuivuu, happi ei ehdi imeytyä, sitten hengästyn ja läähätän. Jalat painaa.
Ja kas kummaa, sitten olo alkaa keventyä. Lenkin loppua kohti juoksu alkaa rullata ja henki kulkea.

Voisiko kyseessä olla yksinkertaisesti huono hengitystekniikka? Eli pitäisi vain väkisin yrittää hengittää nenän kautta, ja syvään, ja keskittyä siihen joka askeleella?

Olen kirjoittanut ongelmasta toisellekin juoksupalstalle, mutta siellä kukaan ei tunnustanut kärsivänsä oireesta.

Äänestä
  • että sun hapenottokyky ei ole noiden parin viikon aikana vielä kehittynyt huippuunsa. Vaikka sulla olisi hyvä pohjakunto muista lajeista, niin juoksussa saatat joutua rasittamaan hengityselimiä uudella tavalla. Varmasti huomaat pian muutoksen, kunhan olet hieman kauemmin harrastanut juoksua. Olen jostain kuullut neuvon hengitykseen, että sisäänpäin nenän ja kautta ulospäin suun kautta. Pelkästään nenän kautta et varmastikaan saa tarpeeksi happea.

    Pieni lämmittely aluksi ei liene pahitteeksi, tärkeämpää olisi sitten venytellä lenkin päätteeksi, esim pohkeet, reidet ja myös ylävartalosta hartiat ja niskat, jotka tuppaavat usein jännittymään.

    Malttia vain harjoitteluun, kehittyminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä! :)

    Äänestä

  • kuulostaa siltä kirjoitti:

    että sun hapenottokyky ei ole noiden parin viikon aikana vielä kehittynyt huippuunsa. Vaikka sulla olisi hyvä pohjakunto muista lajeista, niin juoksussa saatat joutua rasittamaan hengityselimiä uudella tavalla. Varmasti huomaat pian muutoksen, kunhan olet hieman kauemmin harrastanut juoksua. Olen jostain kuullut neuvon hengitykseen, että sisäänpäin nenän ja kautta ulospäin suun kautta. Pelkästään nenän kautta et varmastikaan saa tarpeeksi happea.

    Tuttu neuvo, tuo nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Sama se on kaikessa liikunnassa. Asian ydinhän on se, että nenän kautta hengittäminen on happitalouden kannalta optimaalista. Suun kautta ulos taas siksi, että se on nopeampaa, ikään kuin oikotie - happeahan ei siinä uloshengityksessä enää ole, vaan "käytettyä" CO2-pitoista ilmaa. Eli pelkästään nenän kautta saa tarpeeksi happea, mutta jos nenän kautta puhaltelee uloskin, on tiehyet varattuna uloshengitykselle liian kauan.

    Ja kiitos kannustuksesta, koitan olla kärsivällinen. Itse asiassa huomasin sunnuntaina lenkin kulkevan alusta asti uudella keveydellä. Loistofiilis koko 6 kilometriä! Eli ehkä se oli tuon hengitystekniikkaan totuttelun ja hapenottokyvyn hienosäädön sekamelskaa, se alkutahmeus.

    Äänestä

  • syntagma kirjoitti:

    Tuttu neuvo, tuo nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Sama se on kaikessa liikunnassa. Asian ydinhän on se, että nenän kautta hengittäminen on happitalouden kannalta optimaalista. Suun kautta ulos taas siksi, että se on nopeampaa, ikään kuin oikotie - happeahan ei siinä uloshengityksessä enää ole, vaan "käytettyä" CO2-pitoista ilmaa. Eli pelkästään nenän kautta saa tarpeeksi happea, mutta jos nenän kautta puhaltelee uloskin, on tiehyet varattuna uloshengitykselle liian kauan.

    Nenän kautta hengitettäessä virtausvastus on noin 8-kertainen suun kautta tapahtuvaan hengitykseen verrattuna.
    Uloshengitysilmassa on happea rasitustasosta vaihdellen noin 15-18%, hapetonta se ei suinkaan ole.

    Äänestä

  • Sitkeästi vaan... tuli vaan mieleen että onko allergiaa tai astmaa?
    Hengitys kulkee enimmäkseen suun kautta, ja kyllä se happi sullakin ehtii imeytyä.
    Juoksu on siitä hankala laji että se vaatii HYVÄN KUNNON jotta siitä voi nauttia ja menee kauan aikaa ja paljon kilometrejä että sen hyvän kunnon saavuttaa. Hapenottokyky kehittyy hitaasti mutta varmasti, varsinkin jos teet sellaisia harjoitteita peruslenkkien lisäksi. Muistan myös silloin juniorina kun harrastusta aloittelin niin hengitystekniikka muokkautui nopeasti kun aloin juosta ohjelmoidusti ja tavoitteellisesti, nyt hapenottokyky on jo pysyvästi yli 70. Ja juoksu kulkee myös huono kuntoisena...

    Äänestä

Kysyit myös lämmittelystä.
Oma lämmittelyni on kymmenisen minuuttia: ensin ripeää kävelyä viitisen minuuttia, muutama juoksuaskel, vähän paikallaan hyppelyä (esim. haaraperushypyt on hyviä), hartioiden pyörittelyä, paikallaanjuoksua. Sitten lyhyet (10 sekuntia) venytykset pohkeisiin, takareisiin, lonkan koukistajiin ja etureisiin.

Oma rutiinini on siis melko huolellinen, kun taas mieheni painuu suoraan rappukäytävästä juoksemaan. Kukin tavallaan - minun lihakseni vain tapaavat jäykistyä ja puutua levossa, muutamankin tunnin paikallaanistumisessa jopa, joten olen huomannut tarvitsevani tuon lämmittelyn.

Äänestä

mulla ainakin on vaikeaa juosta, jos olen syönyt jotain raskasta, vaikkapa 4 tuntia ennen lenkkiä, elikkä pizzaa em.

Äänestä
  • Viikonloppuisin olen ratkaissut tuon "syömäongelman" niin, että yleensä nukun silloin tavallista pitempään ja käyn sitten aamupäivisin juoksulenkillä ja laitan sitten kunnon ruuat siinä keskipäivän tienoilla. Tosin jos haluaa juosta ns. hyvän ajan, niin kyllähän elimistö on yleensä paremmassa vireessä esim. iltapäivästä tai alkuillasta.

    Mitä tulee noihin eri lajeihin, niin noin nelikymppisen miehen näkökulmasta sanoisin, että kävely ja pyöräily ovat hyvää hyötyliikuntaa, jolla voi tukea tuota juoksuharrastusta osana arkista liikuntaa. Nuorempana tuli myös pelattua enemmän erilaisia pallopelejä kuten jalkapalloa ja sählyä (jo varhaisella 1980-luvulla), mutta noissa lajeissa on oikeastaan se ongelma, että omia kavereita tai ihmisiä yleensäkin pitäisi olla silloin jatkuvasti värväämässä, jotta saisi pelit käyntiin. Toisaalta pallopeleissä on juoksemisen kannalta olemassa suurempi riski saada erilaisia kolhuja ja vaivoja. Toisaalta on myös sanottava, että pallopelit tuntuvat jaloissa ja kropassa aivan eri tavalla niiden erilaisen pelirytmin kautta kuin tasaisempi juokseminen.

    Itse en kyllä suuremmin verryttely ennen juoksemista, mutta juoksemisen jälkeen kylläkin kannattaa hiukan venytellä. Omat motiivini juoksemiseen lähtevät oikeastaan siitä, että haluan pitää itseni mahdollisimman hyvässä kunnossa ilman että varsinaisesti treenaisin esim. jotain maratoonia varten. Monesti tuntuu siltä, että aika monet miehet eivät ota enää juoksuaskelia armeija-ajan jälkeen ja monien arkiliikunta kutistuu olemattomiin siinä vaiheessa kun on oma auto, jolla pitää ja voi liikkua kaikki lyhyetkin matkat.

    Äänestä

Huono juoksupäivä johtuu vain siitä että et ole palautunut edellisen/edellisten päivien rasituksesta. Jonain päivää lenkki ei vaan kulje :( Kun minulla on sellainen päivä että juoksu ei kulje niin minä muutan lenkkiä lyhyemmäksi tai hidastan vauhtia niin paljon että vain lönköttelen. Tosin sinulla ilmeisesti vauhti ei vielä ole mitenkään reipasta juoksua joten suosittelen huonona päivänä juoksun vaihtamista kävelyyn. Lisäksi kannattaa panostaa juksupäivän illalla lihasten venyttelyyn. Mitä vanhempi juoksija on sitä tärkeämpää on venyttely ;) Hyvät venyttelyohjeet löydät juoksija-lehden sivulta

Yksi syy juoksuvauhdin heittelyyn on myöskin se että juoksu on kestävyysliikuntaa(Yllätys yllätys) ja siinä vauhtiin ja kestävyyteen vaikuttaa kuinka hyvä peruskunto on, jos peruskunto ei ole kestävä niin myöskin juoksuvauhti heittelee paljon.

Kesäloma terveisin Parrujalka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

missä vika kirjoitti:

olen yli 40v naishenkilö. olen juossut jonkun verran.kysyisin kokeneemmilta juoksijoilta,mistä johtuu se,että jonain kertana lenkille lähtiessä tuntuu,että juoksu ei kulje ollenkaan,joku tökkii vastaan. tuntuu että hengästyy aika pian,pakko kävellä välillä ja ei vaan jaksa. onko kuntoni niin huono,vai mistä johtuu nopea hengästyminen.jos hengästyy,niin pitääkö vaan sinnikkäästi jatkaa juoksua vaiko kävellä välillä? huonoon kuntoonkaan en usko sillä lenkeilen suht säännöllisesti,olen terve ja normaalipainoinen.kun lähden juoksulenkille,miten kuuluu lämmitellä lihakset? Riittääkö se että ensin alkuun vaan kävelee,ja siitä pikkuhiljaa lähtee juoksuun.Tyhmiä kysymyksiävarmaankin,mutta jos kuitenkin joku vastaisi.kiitos neuvoista etukäteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu