Kun olette muuttaneet avopuolisonne kotiin, niin koska se koti alkaa tuntumaan "omalta"/ yhteiseltä kodilta?? Vai alkaako koskaan? Varsinkin kun en voi viedä paljon omia tavaroita sinne..
Olen nyt muuttamassa miehen luokse ja kumma kyllä nyt alkanut pelottaa koko ajatus. Pitkään jo toivonut, että olisi aika muuttaa yhteen ja nyt kun se hetki on käsillä, ei tiedä mitä ajattelisi.
Vaikka rakastan miestä ja olen todennut, että hän on se ns. oikea ja haluan viettää loppuelämän hänen kanssaa. Se vaikuttaa myös, kun molemmilla on lapset entuudestaan.
Kai se tästä joskus helpottuu..?
Olen nyt muuttamassa miehen luokse ja kumma kyllä nyt alkanut pelottaa koko ajatus. Pitkään jo toivonut, että olisi aika muuttaa yhteen ja nyt kun se hetki on käsillä, ei tiedä mitä ajattelisi.
Vaikka rakastan miestä ja olen todennut, että hän on se ns. oikea ja haluan viettää loppuelämän hänen kanssaa. Se vaikuttaa myös, kun molemmilla on lapset entuudestaan.
Kai se tästä joskus helpottuu..?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos tässä vaiheessa arveluttaa, älä ryhdy hankkeeseen. Se ei voi onnistua.
..silleen arveluta. Pelottaa vaan, kun tulee niin paljon muutoksia vastaan. Paras ratkaisu yhteen muutto kaikille on ja me molemmat todella haluamme sitä. Kaikki tää muuttoon liittyvä paperihomma, työpaikat, koulut ym.. ovat vaikeita Ja jotkut asiat ovat todella hankaliakin.
En ole muuttanut aikaisemmin "tällä tavoin" ja vielä toiseen kaupunkiin..
Ei asiat olekkaan niin helppoja kun silloin joskus aikoinaan muutti yksin.. :)
Itse en ole muuttanut avopuolisoksi, mutta poikaystäväni kyllä luokseni. Asuimme kämpässäni vuoden eikä varmaankaan koko aikana poikaystäväni tuntenut oloaan oikein kotoisaksi. Tilaa ei oikein ollut hänen tavaroilleen, astiat olivat minun ja huonekalujen järjestys minun päättämäni. Vähän aikaa sitten muutimme yhteiseen asuntoon ja mieheni viihtyy huomattavasti paremmin, kun tuntee, että on itsekin ollut mukava "rakentamassa pesää".
Ehdotukseni on, että hankitte kokonaan uuden yhteisen asunnon, mikäli mahdollista. Tällöin voitte tasapuolisesti olla päättämässä hankinnoista ja "kaapin paikasta" eikä toisen tarvitse tuntea olevansa kylässä omassa kotonaan.
..jossain vaihees hankkia uusi ja isompi asunto. Mies haluaa vielä tilaa mahdolliselle iltatähdellekkin.. :)
Ei varmaan helposti tule se kotoinen tunne ihan.. Toivottavasti mies auttaa jollain tapaa siinä asiassa.
Sinä alat vain vallata pikkuhiljaa reviiriä osittain itsellesi.Aloitat pienillä muutoksilla.Tee vaikka lukunurkkaus itsellesi,näin tein itse aikanaan.Hommaa verhot ja kukkia vaikka.Jotakin omanlaista,siitä se alkaa vähitellen.Älä kuitenkaan päästä pesänrakennusviettiäsi kokonaan valloilleen,jos muutat kaiken päivässä,miehesi ahdistuu.Senhän kuuluisi olla molemmille koti kuitenkin.Keskustelkaa asiasta,kysy mitkä asiat ovat miehelle tärkeitä siellä.Katso ympärillesi,mistä itse siellä pidät.Ja lapset tietysti pitää ottaa huomioon.Järjestelyähän se muutto aina on,kestää aikansa ennenkuin kaikki löytyy omille paikoilleen.Samoin se on ihmisten kanssa.Sopeutumista.Keskustelkaa,katselkaa yhdessä sitä asuntoa ja sen mahdollisuuksia.Suunnitelkaa.Muutos se on miehelle ja lapsillekkin.Siittä se lähtee.
..sellaisia tavaroita on, joista sanoin heti miehelleni, että niitä en jätä.. :)
Muuten kyllä joudun tavaroitani ym.. jättämään, kun värimaailmamme on aivan eri. Minun väriseni sohvat, hyllyt ym.. ei sovi sinne.
Toivottavasti pikkuhiljaa uusimme olohuoneen yhdessä. Siitä se ehkä lähtee..
Olen itse käynyt saman läpi. Paras vaihtoehto yhteen muutettaessa on yhteisen uuden kodin etsiminen. Näin molemmat pääsevät aloittamaan tyhjältä pöydältä ja saavat samalla oman tilan. Muussa tapauksessa toisesta tuntuu aina siltä että on "vieraana" omassa kodissaan eikä siinä tilanteessa tule koskaan pitämään paikkaa oikeasti omanaan.
..tuohon aiemmin jo vastasin, että on ollut puhetta uudesta kodista. Silloin kaikki olise helpompaa ja se ehkä tuntuisi kodilta. Vaikka nyt jo miehen luona olen kuin kotonani mutta se ei ole sama asia kun ei ole niitä omia tavaroita vieressä.
Me etsittiin yhdessä kämppä tai oikeastaan minä etsin ja kävimme yhdessä katsomassa. Ja muutimme uuteen kotiin. Pähkäilimme yhdessä mihin kaappiin laitetaan mitäkin ja kumman astiat otetaan käyttöön yms... ja koti tuntui heti kummankin yhteiseltä kodilta
Ala muuttamaaan sitä kotia niin, että se tuntuisi myös sinun kodilta. Kyllä toisen täytyy antaa tilaa tavaroille ja tavoille. Näin meillä ainakin kävi, kun tyttöystäväni muutti asuntooni. Annoin hänelle tilaa niin tavaroiden ja tapojen suhteen. Noista tavoista varmaan riippuu se että kuinka hyvin asunto alkaa tuntua kodilta. Niissä kannattaa tehdä kompromisseja. Jokin sinulle täysin normaali tapa voi olla myrkkyä avokillesi. Ja tietysti toisin päin..Kannattaa vaan rohkeasti muuttaa, sillä puhumalla saa nämä tila- ja tapa-asiat selvitettyä :)
Nopeasti se omalla kohdallani kodiksi muuttui. Olin roikkunut ko. asunnolla aika tiiviisti koko seurustelumme ajan (5 vuotta) ja oma opiskelijaluukkuni oli yksinäinen tylsä komero. Kun muutin miehen luo (asuntoon jonka hän oli aikanaan etsinyt ex-avovaimonsa kanssa), kyllähän siinä vähän aikaa oli kuin toisen kodissa, mutta muutamassa kuukaudessa löytyi tasapaino. Tärkeää minulle oli se, että asunnosta löytyi myös minun jälkeni... vaikka lähes kaikki huonekalut, verhot yms. ovat ajalta ennen muuttoani, ruokailuryhmä on minun =)
Kannattaa myös sitkeästi alkaa puhua heti alusta pitäen tutuille että menet "kotiin" tai olet "kotona", et poikakaverin luo tai poikakaverin luona. Aika nopeasti saa myös itsensä vakuutettua, ja sitten sana "koti" kuulostaa yhtäkkiä aika hienolta =)
Etsikää yhdessä tilaa tavaroillenne, ja mielellään myös sellaisia kaappeja, joissa on yhteisiä tavaroita. Vaatteet jaotellaan yleensä sinun ja minun kaappeihin tai hyllyihin, mutta muuten jaottelu on turhaa.
Kysy, saatko vaihtaa verhot, jos se tekee sinut onnelliseksi.
Kyllä se siitä, aivan varmasti!!