hektinen elämä

erikeepperi

Mitä tehdä naisen kanssa, joka elää niin hektistä elämää, että en tahdo pysyä mukana. Hän on koko ajan menossa ja tulossa. Ei siis missään bailaamassa, vaan töissä ja ystävien kanssa syömässä, shoppailemassa, tms.

Tässäpä yksi esimerkki hektisyydestä. Heräsin eräänä maanantai aamuna naiseni kellon pirinään. Hän lähti töihin ja sanoi, että näemme varmaan sitten keskiviikkona tai torstaina. Hän meni töihin, josta ilmoitti menevänsä suoraan tapaamaan erästä kaveriaan turkuun junalla. Siellä he sitten shoppailivat yms koko tiistai-aamupäivän, josta naiseni sitten lähti junalla helsinkiin, suoraan töihin iltavuoroon. Sitten kotiin puoliltaöin nukkumaan ja ke aamuna klo 6 taas töihin. Kunnes töistä suoraan kavereiden järjestämiin bileisiin, jotka kestivät niin myöhään että piti kuitenkin jäädä yöksi. Kavereiden luota pikkukrapulassa 9:ksi töihin torstaiksi. Sitten hän ilmoitti minulle, että olisi töiden jälkeen aikaa nähdä noin 2 tuntia, että tulisinko kahville. Menin kahville ja hän kertoi innostuneena kuinka kivaa heillä oli ollut ja jenni kertoi sitä ja noora tätä. Sitten juotiin kahvit ja otettiin päiväunet, kunnes naiseni sanoi että nyt pitää mennä hakemaan laura asemalta kun ei olla nähty kahteen viikkoon, eikä se tykkää jos ei saada jutella kahden kesken. Sanoin että tulen sitten yöksi, joka sopi naiselleni kyllä. Menin yöksi klo 22 ja naiseni olikin jo yöpaitasillaan, menimme nukkumaan ja taas kello pirisi aamulla klo 6. No, minulla oli itsellänikin töitä aamulla, ei siinä mitään. Kysyin sitten mitä teet perjantai iltana, johon hän sanoi että ei nyt ehdi olla kanssani, kun hänen pitää lähteä heti töiden jälkeen juhan luo käymään tampereelle. Kysyin sitten että kukas se juha on, johon nainen sanoi että heeeiii äläs nyt luule mitään, se on vain vanha kaveri. Kysyin että voinko tulla mukaan kun minullakin on vapaata. Tähän naiseni sanoi, että juha on välillä niin vittumainen että en varmaan kestäisi häntä. Sanoin että miksi se nyt vittumainen olisi minulle, tuntemattomalle. Nainen sanoi sitten, että no juha nyt vaan ei ymmärrä että jos joku seurustelee ja aukoo päätään hänellekin kun ei ole enää sinkku. No en sitten ängennyt mukaan kun ei haluttu. Nainen soitti sitten perjantai illalla, että en kai ole suuttunut kun hän ei ehdi olla kanssani juuri nyt. Hän sanoi sitten että sunnuntai on vapaata, jos vaikka oltaisiin koko päivä yhdessä. Hän sanoi myös menevänsä juhan kanssa baariin ja nukkuvansa hänen sohvalla yön yli. Lauantai aamuna hän lähti juhalta ja meni suoraan sarin ja tiinan luo. He menivät sitten yhdessä suomenlinnaan hengailemaan ja juoruilemaan, sekä suunnittelemaan kaverinsa hääviimeistelyjä kuten hän tekstiviestissä kirjoitti. Ja muisti vielä sanoa että heillä on todella hauskaa, ja ei kai minulla ole tylsää hän kysyi vielä lopuksi. Sitten lauantai iltana tuli tekstiviesti, että hän pääsi jo aiemmin että voisinko tulla hänen luo katsomaan tv:tä ja yötäkin. Menin kun ei ollut muutakaan tekemistä, eikä oltu muutenkaan nähty. Hän sitten ilmoittikin että pitääkin mennä sunnuntaiksi töihin. No, katseltiin siinä tv:tä ja pian pitikin sitten mennä nukkumaan. Aamulla kello pirisi jälleen klo 6 ja nainen lähti töihin. Kolmen aikoihin hän soitti, että menee vielä ainakin viiteen tai kuuteen, ja sitten hänen pitäisi käydä vielä yhtä kaveria moikkaamassa, ja että minä voisin mennä jo valmiiksi hänelle, kokkailemaan jotain iltapalaa jos on tylsää. Ei minulla ole tylsää, mutta nainen jotenkin ajattelee että jos ei mainosta koko ajan tekemisiään ja kavereitaan niin on tylsä elämä. No, naiseni sitten saapui klo 20 ja oli väsynyt sekä ärtyinen. Hän sanoi että kiitos kun laitoit ruokaa, mutta en nyt jaksa olla seurallinen vaan menen nukkumaan. Niinpä hän nukahtikin jo ennen yhdeksää. Aamulla kello pirisi klo 6, molemmat töihin. Pääsimme samaan aikaan suunnilleen ja nyt oli pitkästä aikaa yhteinen iltavapaa. Kävimme suomenlinnassa, jossa hän lähinnä kertoi koko ajan kuinka tämä on heidän vakiopaikka kavereidensa kanssa. Ja että heillä on aina niin hauskaa kun ovat liikkeellä. Sitten juteltiin niitä näitä, mitä nainen ehti kirjan lukemiselta. Oltiin pari tuntia, ja lähdettiin kun nainen sanoi että täällä on vähän tylsää ja soitti sitten jollekin kirsille, ja sopi tapaamisen hänen kanssaan huomiselle, sanoen että IHANAAN KIRSI NÄHDÄ SUA, OOT NIIN IHANA. Sitten hän hehkutti minulle koko illan, että jipii nähdään kirsin kanssa pitkästä pitkästä aikaa. Sitten meno jatkui samalla tavalla tähän päivään asti.

Onko vika minussa? Siis siinä että minulla on ehkä liikaa aikaa ajatella asioita. Vai sitten onko vikaa myös naisessa. On vaikeaa sanoa tästä naiselle, ilman että laskee omaa egoaan, jos sanon niin egoni laskee. En vain ole koskaan (eikä kaverinikaan) elänyt sellaista yhteisöllistä elämää, jossa ollaan läheisissä suhteissa kavereiden kanssa. Minulla on ollut aina tapana pitää tietty välimatka kavereihin, jotta he eivät oppisi tietämään minusta liikaa, siis heikkoja kohtiani. Ei minulla kavereista puutetta ole, saan kyllä aina baariseuraa. Mutta en voi sanoa kenenkään olevan bestikseni. Toki aika harva 26 vuotias voi. Lisäksi kavereillani on lähes kaikilla naisystävä, jonka kanssa elävät sellaista 24h suhdetta, että kavereita nähdään yhdessä ja silloin tällöin. Naiseni tuntuu olevan ikisinkkutyyppiä, eikä hän osaa olla kenenkään kanssa 24h, se kai on syy.

14

2839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .......

      Mitä sinä ITSE haluat ? Millaisen suhteen ? Mitä elämältä ? kuulostaa, että olet vain hätävara ja todella hyväuskoinen....

    • MiesXXX

      Tuo kyllä kuulosti siltä että homma ei sinun kannalta katsottuna toimi. Jos haluat itsellesi 24h suhdetta, niin parempi alkaa katselemaan toista kohdetta. Nykyinen kumppanisi (jos häntä sellaiseksi voi edes sanoa) tuskin tuosta paljoa rauhottuu. Perusluonne on se mikä se on.

      • erikeepperi

        Oikein arvattu, ei toimi. En halua 24h suhdetta, en pidä liian kiinni olemisesta, kavereita pitää olla, mutta tietty raja kuitenkin. Haluan lähinnä sellaisen suhteen, jossa kumppani on 80% ja kaverit 20% elämästä. Eli kun itse en näkisi yksinkään eläessäni kavereita vapaa-ajalla kuin suunnilleen 1-2 krt viikossa jonkin tyypin. Niin voisi olettaa suhteen toimivan, jos toinenkin näkisi samalla syklillä.

        Mutta uskottava se kai on että perusluonne ei muutu, eikä sitä voi muuttaa.


    • jalka06

      Kyllä tuossa tilanteessa pitää yksinkertaisesti hyväksyä tosiasiat: Nainen ei välitä sinusta niin kuin pitäisi. Jos oikeasti on ihanstunut/rakastunut niin silloin todellakin haluaa olla toisen kanssa. Silloin ei todellakaan hurvittele JATKUVASTI kavereidensa kanssa vaan haluaa olla oman kullan kanssa. Ja nimenomaan haluaa ja pyrkii järjestämään elämäänsäkin niin että on mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Katso totuutta silmiin ja huomaat itsekin ettei nainen sinusta välitä. Heivaa nainen, löydät ihan varmasti arvoisesi ja juuri sen joka on sinua varten!!!

      • Koira

        Nuo asiat ovat aina vaikeita. Kaikilla ihmisillä kun ei ole omaa elämää ja omia ystäviä joten he haluavat vaan olla kahdestaan koko ajan. Se on sitten toiselle henkilölle tosi ahdistavaa. Kaikissa asioissa on kysymys siitä miten paljon ja mitä sinä itse siedät ja mitä toinen osapuoli sietää. Itselläni ei ole ongelmia sen kanssa jos toisella ei ole yhtä paljon tekemistä kun minulla, niin kauan kun hänellä ei ole mitään sitä vastaan että minulla joskus on. Mutta täytyy kyllä sanoat ettei tuo kuulostaa lainkaan rakkaussuhteelta. Ehkä tyttöystäväsi on vaan liian nuori vielä. Suhteessa pitäisi olla valmis kompromisseihin ja täytyy olla halua olla yhdessä. Tavallisessa suhteessa otetaan toinen mukaan omaan maailmaan eli jos käy ystäviä tapaamassa niin toinen osapuoli voi ainakin silloin tällöin tulla mukaan.


    • vaikuttaa

      Buukaappa naisesi kalenteriin aikavaraus avoimelle keskustelulle ja kysy häneltä ihan suoraan, että mitä hän odottaa ja haluaa teidän suhteeltanne. Kerro hänelle myös sitten omat odotuksesi.

      Teksistäsi saa kieltämättä sen käsityksen, että nainen pitää sinua "siellä jossain varaystävänä", sellaisena, jonka kanssa voi hengailla aina silloin, kun ei mitään muuta (hauskempaa) satu olemaan saatavilla. Tosin voi olla, että se johtuu myös siitä, että naisesi on itse niin epävarma suhteestanne ja sinun sitoutumisesta siihen, että sen vuoksi haluaa varmistaa, että on paljon ystäviä ja seuraa, jos suhteenne sattuisi päättymään.

      Mutta suosittelen suoraa keskustelua. Avoimesti.

    • siis..

      ... mistä näitä samanlaisia tapauksia oikein sikiää? Moneskohan tapaus tämä on viimeisen viikon aikana kun n. parikymppinen mies kirjoittelee siitä et "tyttöystävällä" ei ole aikaa, on liikaa kavereita ja äijä on ihan tossun alla.. Herätkää miehet, tässäkin tapauksessa ap on pelkkä hätävara, jos sitäkään. Hommatkaa itsellenne sellainen nainen joka haluaa olla teidän kanssa yhtä paljon kun tekin hänen, ei mitään tällasta 2-3 h viikossa.. ite en kattelis tollasta menoo sekuntiakaan, jotain täytyy olla päässä vialla et antaa toisen kohdella itseään ku p*skapökälettä pöntössä.

      • RawDeal

        Yhdyn tähän mielipiteeseen! Mistä noita vässyköitä sikiää???


    • Rauhallinen Lyyli

      Tyttöystäväsi ei välitä sinusta tarpeeksi jos ollenkaan, kun asettaa kaiken muun edelle. Sinulle jää aikaa vain paremman puutteessa jos silloinkaan. Itse panisin heti stopin tuollaiselle, eteesi tulee vielä sellainenkin, joka oikeasti sinusta välittää ja haluaa olla kanssasi.

      Omia kavereita/harrastuksia saa ja pitääkin olla, mutta aikaa ja panoksia on myös käytettävä kumppaniinsa. Kylki kyljessä ei ole terveellistä nyhjätä koko ajan, mutta yhtä huono juttu on tuollainen kuvantunlainen elämäntapa. Ei tuosta suhteeksi ole eikä tule.

    • ikä tekee mitä tekee

      mutta ymmärrät kait itse kirjoituksesi ja osaat tulkita sen?
      ota jalat alle ja hyvän sään aikaan.....
      en muuten ymmärrä kuinka voi olla kaveria joka puolella suomea, (itse olen asunut espoossa 30 vuotta ja kauimmainen kaverini asuu klaukkalassa, yhtään sellaista naista ei ole jonka kanssa pitäisi kahden kesken tavata ilman nykyistä vaimoa)...ja miehiä kaiken lisäksi, ja yksin pitää päästä käymään, ellei ole homo?....huhhuijaa ja buahhahahah..... kehotan ottamaan lääkkeet tai sitten aloittamaan lähtölaskennan.

    • Halkomaa

      Alkaako "naisesi" etunimi a-kirjaimella?

      • erikeepperi

        Muistaakseni se alkaa, olisikohan ollut Arja tai Armi. NO EI!!! Miksi ihmeessä naiseni nimen sinulle kertoisin, ties vaikka olisit naiseni.


      • Rezo
        erikeepperi kirjoitti:

        Muistaakseni se alkaa, olisikohan ollut Arja tai Armi. NO EI!!! Miksi ihmeessä naiseni nimen sinulle kertoisin, ties vaikka olisit naiseni.

        Nimeähän en pyytänyt vaan kirjainta. Tunsin erään samanlaisen naisen joskus ja tuo kirjoittelu herätti minussa tunteen, että olisiko sama piinallinen nainen.


      • näitä löytyy
        Rezo kirjoitti:

        Nimeähän en pyytänyt vaan kirjainta. Tunsin erään samanlaisen naisen joskus ja tuo kirjoittelu herätti minussa tunteen, että olisiko sama piinallinen nainen.

        Sama tilanne täällä. Olisin voinut melkein itse kirjoittaa kyseisen viestin. Kyllä näitä naisia siis löytyy ympäri suomen ja kyllä vituttaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2060
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe