Asuttiin vuosia miesystäväni kanssa yhdessä. Myös mieheni vanhemmat asuivat samassa taloudessa. En tullut koskaan toimeen hänen vanhempiensa kanssa. Mutta miesystäväni kanssa meillä meni hyvin. Erosimme, koska en kestänyt enää. En pystynyt asumaan samassa talossa hänen vanhempiensa kanssa ja asumaan heidän kodissaan. Siitä talosta ei koskaan tullut minun kotiani, vaikka asuttiin yhdessä, tunsin olevani aina heidän kotona ja heidän talossa. Ei minun. Riideltiin miesystäväni kanssa paljon tästä asiasta ja hänen vanhemmista yleensäkin, mutta keskinäisiä riitoja meillä ei ollut. Eli meidän parisuhteemme oli kunnossa ilman tätä ongelmaa. Teinkö väärin kun lähdin? Olisiko minun vaan pitänyt nöyrtyä ja kestää? Tuntuu niin ikävältä olla yksin ilman sitä ihmistä jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Mutta samalla tuntuu hyvältä olla omassa kotonaan yksin. On niin ristiriitainen ja paha olo.
oliko vika minussa
vai anopissa
101490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minun mielestäni vika oli siinä, että asuitte yhdessä. Se ei vaan voi toimia.
Miksi ette laittaneet omaa yhteistä kotia muualle?
ongelma oli siinä että mies ei suostunut muuttaa kodistaan mihinkään ja kun hän oli luvannut vanhemmilleen että saavat asua kotonaan loppuun asti niin ei hän sitten heitäkään voinut "heittää ulos." Loppuvaiheessa asuimmekin miesystäväni kanssa viikot erillään ja tavattiin ainoastaan viikonloppuisin. Mutta itse haluan parisuhteelta enemmän kuin ainoastaan viikonloppusuhdetta. Ja vika oli kuulemma minussa ja minun asenteessani ettei oikeaan parisuhteeseen ollut enää paluuta. Eli sitä saa mitä tilaa... kaipa se syy sitten kuitenkin oli minun.
Ei ollut sinun vikasi! Todellakaan ei ollut.
Jos miehesi kehtaa tuollaista väittää, ansaitsee hän yhtäpaljon parisuhdetta kuin koira autoa! Täysin kohtuutonta tulla sanomaan, että sinä olisit vastuussa siitä, etteivät hänen vanhempansa antaneet sinun tuntea oloasi kotoisaksi talossa.
Sinä ansaitset paremman miehen, vailla vanhempien hirmuvaltaa. JOnkun, joka ei ole tossun alla ja vielä henkisessä imeväisiässä. Niitäkin miehiä vielä löytyy.
Entinen "miehesi" on todella lapsellinen, jollei voi kuvitella asuvansa missään muualla. Vanhemmillaan on toki oikeus talossa asua, mikäli on heidän omistuksessaan tai muuten oikeus heille annettu. Mutta, mikäli he eivät ole enää talon laillisia omistajia (tai vaikka olisivatkin) ei heillä ole oikeutta puuttua poikansa ja sinun asioihin.
Olisi miehesi antanut vanhusten jäädä keskenään asuntoonsa ja muuttanut muualle. Vai olivatko vanhukset sairaita? Tuntuvat ainakin terveiltä kun nuin osasivat olla vaikeita. Ei siihen sairaat kykene.
Varmasti tuntuu vähän aikaa pahalta asua yksin. Minulla entisestä miehestä erottuani kesti 2 kk ennen kuin pystyin itkemättä nukahtamaan iltaisin, enkä edes rakastanut miestäni enää. Kun tottuu johonkin, on aluksi vaikeaa sopeutua täysin uuteen tilanteeseen. Aikaa myötä se sopeutuminen muuttuu ja tunnet olosi aina vain paremmaksi ja näet menneet tapahtumat uudessa valossa vailla omantunnontuskia ja ahdistusta.
Olitteko todella niin saman katon alla, että oli yhteinen keittiö ja yhteinen talous?
Ei ainakaan tältä istuimelta näytä, että vika olisi sinun.
On luonnollista, että olet tuntenut itsesi vieraaksi heidän kotonaan.
Mies on avioitunut vanhempiensa kanssa näköjään.
Et tehnyt väärin. Teit oikein.
Et tehnyt väärin, nöyrtyä ja voida huonosti ei koskaan tuo onnea.
Yksi lapsistani on ehdottanut, että muutan heidän tontilleen, siellä on aivan ihana mummonmökki kaikilla mukavuuksilla. Minä mietin ja muutamia ehtoja olen jo asettanut. Suurin syy on, että kaksi lastenlastani tulee koulusta klo 13 ja ei ole kiva tulla tyhjään kotiin ja odottaa vanhempia muutama tunti. Siis minäkin oletan, että se mummonmökki on minun näköinen ja minulla on omat tavat. Sinä olet nuori ihminen ja sinulla on oikeus luoda elämästäsi sellainen, että olet tyytyväinen.
ei mikään suhde voi loppua jos rakkautta riittää. Missä vika? Kyllä toisenlainen ratkaisu olisi pitänyt löytyä.Kukaan ei voi asua samassa taloudessa, ei missään tapauksessa. Ei nykypäivänä. Aiva mahdoton juttu.
maalla voidaan asua niin, ja exäni mielestä kaikilla muilla asuminen samassa taludessa onnistuu ilman mitään ongelmia. Paitsi meillä. Koska en halua/ yritän sopeutua vaikka oon yrittänyt ja yrittänyt kaikki nää vuodet. Kait mä sit vaan oon niin itsekäs ihminen. Mutta on mulla paha olla yksin, on tosiaan.
Tutulta kuulostaa. Meilläkin mies haluaa olla naimisissa vanhempiensa kanssa, ja syyttää vain minua etten yritä ja kysyy että mikä vaivaa kun ei kelpaa heillä asua.
joo piti vaan sanoa, että se on niin kamalan vaikeeta, mutta kamalan vaikeeta on myös olla yksin. Täytyy vaan mietti että kumpi on parempi vaihtoehto; olla yksin ja onneton omassa kodissa vai olla yhdessä ja onneton talossa, mikä ei ole oma koti.
Ei aikuiset ihmiset asu normaalisti vanhempiensa kanssa samassa taloudessa. Hankkikaa oma hima ja jos mies ei tätä halua, niin unohda koko juttu.