Löysin unelmieni miehen. Ainakin aluksi tuntui siltä. Tuntuu muuten edelleenkin mutta yksi asia tökkii pahasti.
Aikaisemmissa vakavissa, pitkäaikaisissa suhteissa mies on ollut melkein koko ajan kanssani (ainakin nyt se tuntuu siltä), asiat on tehty yhdessä, kaverit on olleet monessa hauskanpidossa mukana (älkää nyt ymmärtäkö väärin, en puhu mistään kimppakivasta :D) ja mieheni kaverit ovat olleet minunkin kavereitani ja olen suorastaan vaatinut niitä aina tulemaan kahville yms. meille jos ukko ei ole saanut aikaiseksi. En siis ole mustasukkainen tms. miehen kavereista, tämä alustukseksi jotta lukijana voit käsitellä neutraalisti ja väärinymmärtämättä vuodatukseni.
Nykyinen mieheni huitelee aina jossain kavereittensa kanssa. Reissuunlähdöistä kerrotaan minulle vain ilmoitusluontoisesti, en edes tiedä ketä mukana on ollut. Kavereiden eukot on kyllä usein mukana, joten mitään "poikaporukassa poikien juttuja" -meininkiäkään se ei ole. Minulla on aina sellainen olo että minut olisi jätetty kuin nalli kalliolle kun muut lähtevät pitämään hauskaa, uimaan kesähelteellä, ostoksille isompaan kaupunkiin tms.
Kun minulla viimeksi sen ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran napsahti ja pidin pienen kyyneleiden sävyttämän puhuttelun miehelleni, ja kysyin että eikö minun seurani kelpaa, mieheni sanoi niinkuin usein ennenkin että nauttii mun seurastani mutta "jos on liikaa mun kanssa voi alkaa vituttamaan että se toinen on siinä koko ajan."
Tämän edellisen jälkeen minua on ehkä hieman useammin otettu mukaan, mutta sekin on jotenkin tuntunut niin teennäiseltä mieheni osalta. Mieheni kaverit kyllä tuntuvat minut hyväksyvän ja kysyvät aina MEitä mukaan, mutta mieheni ehdottaessa reissua, hän ei koskaan puhu MEistä, vain itsestään. Jos hän on jotain ostamassa, "ostetaanko puoliksi?" kysymyksen kohteena on joku kavereista, en minä. Ja sitärataa. Ei missään minuun tai meihin kohdistuvassa asiassa ole ME -sanaa.
Minun mielestäni tällainen ei ole normaalia käytöstä terveessä, aikuisessa (noh, nuoressa aikuisessa) parisuhteessa, jossain teinihengailussa sen vielä voisi ymmärtää, kun ei tarvitse miettiä yhdessäasumisia, autojen ostoja yms. (yksin vai yhdessä -juttuja).
Auttakkee minnuu, mitä tällainen tarkoittaa? En ole vastaavanlaiseen törmännyt. Kaverinikin ihmettelevät ukkoni käytöstä ja sitä kuinka jaksan olla aina se "heitteillejätetty" tai lahkeessaroikkuja, jollaiseen en todellakaan ole tottunut.
Eikö parisuhteessa pitäisi olla niin että esim. reissuun lähtöä suunnitellaan yhdessä ja sitten jos siltä tuntuu, otetaan kavereita mukaan, ei niin että mies kaverit ottavat minut mukaan jos siltä tuntuu? Vai olenko aivan väärillä jäljillä? Itse ainakin ajattelen aina kaiken ME-muodossa, en voisi kuvitellakaan lähteväni pitämään hauskaa ilman että olisin ainakin pyytänyt miestäni mukaan ja aidosti sitä haluten!
Aikaisemmissa vakavissa, pitkäaikaisissa suhteissa mies on ollut melkein koko ajan kanssani (ainakin nyt se tuntuu siltä), asiat on tehty yhdessä, kaverit on olleet monessa hauskanpidossa mukana (älkää nyt ymmärtäkö väärin, en puhu mistään kimppakivasta :D) ja mieheni kaverit ovat olleet minunkin kavereitani ja olen suorastaan vaatinut niitä aina tulemaan kahville yms. meille jos ukko ei ole saanut aikaiseksi. En siis ole mustasukkainen tms. miehen kavereista, tämä alustukseksi jotta lukijana voit käsitellä neutraalisti ja väärinymmärtämättä vuodatukseni.
Nykyinen mieheni huitelee aina jossain kavereittensa kanssa. Reissuunlähdöistä kerrotaan minulle vain ilmoitusluontoisesti, en edes tiedä ketä mukana on ollut. Kavereiden eukot on kyllä usein mukana, joten mitään "poikaporukassa poikien juttuja" -meininkiäkään se ei ole. Minulla on aina sellainen olo että minut olisi jätetty kuin nalli kalliolle kun muut lähtevät pitämään hauskaa, uimaan kesähelteellä, ostoksille isompaan kaupunkiin tms.
Kun minulla viimeksi sen ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran napsahti ja pidin pienen kyyneleiden sävyttämän puhuttelun miehelleni, ja kysyin että eikö minun seurani kelpaa, mieheni sanoi niinkuin usein ennenkin että nauttii mun seurastani mutta "jos on liikaa mun kanssa voi alkaa vituttamaan että se toinen on siinä koko ajan."
Tämän edellisen jälkeen minua on ehkä hieman useammin otettu mukaan, mutta sekin on jotenkin tuntunut niin teennäiseltä mieheni osalta. Mieheni kaverit kyllä tuntuvat minut hyväksyvän ja kysyvät aina MEitä mukaan, mutta mieheni ehdottaessa reissua, hän ei koskaan puhu MEistä, vain itsestään. Jos hän on jotain ostamassa, "ostetaanko puoliksi?" kysymyksen kohteena on joku kavereista, en minä. Ja sitärataa. Ei missään minuun tai meihin kohdistuvassa asiassa ole ME -sanaa.
Minun mielestäni tällainen ei ole normaalia käytöstä terveessä, aikuisessa (noh, nuoressa aikuisessa) parisuhteessa, jossain teinihengailussa sen vielä voisi ymmärtää, kun ei tarvitse miettiä yhdessäasumisia, autojen ostoja yms. (yksin vai yhdessä -juttuja).
Auttakkee minnuu, mitä tällainen tarkoittaa? En ole vastaavanlaiseen törmännyt. Kaverinikin ihmettelevät ukkoni käytöstä ja sitä kuinka jaksan olla aina se "heitteillejätetty" tai lahkeessaroikkuja, jollaiseen en todellakaan ole tottunut.
Eikö parisuhteessa pitäisi olla niin että esim. reissuun lähtöä suunnitellaan yhdessä ja sitten jos siltä tuntuu, otetaan kavereita mukaan, ei niin että mies kaverit ottavat minut mukaan jos siltä tuntuu? Vai olenko aivan väärillä jäljillä? Itse ainakin ajattelen aina kaiken ME-muodossa, en voisi kuvitellakaan lähteväni pitämään hauskaa ilman että olisin ainakin pyytänyt miestäni mukaan ja aidosti sitä haluten!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mikset vaihda miestä? Eiköhän näilläkin palstoilla ole yksinäisiä miehiä, joille seura kelpais. Miksi sun pitäis roikkua ton miehen mukana? Kauanko meinaat kilpailla miehen kavereiden kanssa miehesi huomiosta? Kumpikohan voittaa? Miksi taistella? Mikset ota sellaista miestä joka on sun kanssa ja arvostaa sua? Sun valintoja nää on kaikki.
Jos lohduttaa, niin mulla on ihan sama tilanne. Emme kylläkään ole parikymppisiä, vaan jo neljänkympin saavuttaneita. Hoksasin jo tutustumisvaiheessa, että mies ei ole mikään kainalossanyhjääjä. Nyt on oltu yksissä nelisen kuukautta ja alussa revin pelihousuja näistä poikien kanssa tehdyistä reissuista. Mutta itsekin arvostan vapautta liikkua ja tavata ihmisiä, joten tein selväksi, että jos lähtee jonnekin, niin ilmoittaa toiselle. Silloin ei jää toiselle epäselvää, onko vapaa-aika tällä kertaa yhdessä vai kavereiden kanssa vietettävää aikaa. Melko hyvin äijä on oppinut asian ja kai sitten tyytyväinen, kun ei tule natinaa saunailloista. Itsekin liikun ystävättärieni kanssa useamman päivän reissuja ja se on ihan ok. Ehkä tässä iässä ei sitten odotakaan niin intensiivistä yhdessäoloa, johtuu kai jo sitten hormonitoiminnan heikentymisestä puolin ja toisin. No, heh en nyt ihan fossiiliksi itseäni laske, mutta totta tuossakin. Liika läheisyys ja varsinkin pakottaminen siihen tuhoaa varmimmin suhteen.
Ja oletko miettinyt sitä, että ehkä miehesi pelkää sinun olevan niin söpö, että parempi pitää pois kavereiden silmistä? Keskustele asiasta ja kerro syyttelemättä miltä sinusta tuntuu. Paras tapa aloittaa omien mielipiteiden viljely on: olen tässä miettinyt...minusta tuntuu tältä...mitä sinä ajattelet tästä...Miehille kun sanoo: kun sinä aina teet näin ja noin on sama kuin punainen vaate, ne menevät lukkoon.
Onnea
Olet miehesi kanssa parisuhteessa. Jokainen parisuhde on omanlaisensa. Jos miehesi tarvitsee tilaa anna sitä hänelle, mutta puhukaa asiat selviksi ettei tarvitse ihmetellä tai tuntea katkeruutta.
Ota omaa vapautta vastaavasti myös itse.
Kellon kanssa ei kannata alkaa pelata ja teillä on hieno tulevaisuus!
Miksi en vaihda miestä? No kun rakastan häntä ja hän on muuten niin "minun oloiseni" mies. Haluaisin yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan, mutta tämä jatkuva yksinäisyys ja hylätyksi tulemisen tunne hiertää ja olo on jatkuvasti todella paha.
Ja sinulle jolla sama tilanne; meillä kun ei sitä yhteistä aikaa ole oikeastaan ollenkaan. Päivä menee kutakuinkin niin että tullaan töistä, ehkä syödään tai jotain ja sitten ukko lähtee jonnekin ja minä jään yksin, ja sitten hän tulee viereen nukkumaan. Joskus saan lähteä hänen ja kavereittensa mukaan, mutta vain jos autossa on tilaa minullekin. Kaipaisin yhteisiä, suloisia hetkiä edes joskus, en tarvitse yltiöromanttista miestä, kynttiläillalliset ja viiniä takkatulen loimutessa on liikaa, mutta jos ollaan pari kertaa käyty kaupassa yhdessä eikä julkisesti voi edes kädestä pitää niin ehei, ei se riitä, ei minulle ainakaan.
Täytyy tänään vähän kysellä että mitä ja hä. Kiitos vinkistä että yritän aloittaa pehmeästi, etten saa raukkaaheti lukkoon, olen kohtalaisen kova puhumaan mutta pitää yrittää hillitä itseä..
Se ei rakasta sua. Ei vaan kehtaa sanoa sitä sulle. Itse käyttäydyin juuri täsmälleen omaa silloista poikaystävääni kohtaan kuin tuo sun miehes sua kohtaan nyt.
v-mäiseltä ja epäkohteliaalta tuo voi kuullostaa. itselläni oli samanlainen tyyli viimeisemmän exäni kanssa ja olihan siinä selittelemistä miksei seura kelvannut reissuihin. kyse on siitä että haluaa pitää tietyt asiat erossa toisistaan ja siksi noin toimitaan. ei varmasti pahaa tuolla tarkoiteta, mutta
omat kaveripiirit on hyvä olla...säästyy paljolta ja jotenkin reissusta saa paljon enemmän irti jos oma mimmi ei ole mukana.
Onko ihminen silloin oikea jos "reissusta saa enemmän irti ilman että oma mimmi on mukana"? Eikö se seurustelukumppani ole myös paras kaveri? Tai pitäisi ainakin olla?
"kyse on siitä että haluaa pitää tietyt asiat erossa toisistaan ja siksi noin toimitaan."
Juuri tätähän alkuperäinen kysyjä halusi tietää. Kerro nyt mitä ne erillään pidettävät jutut ovat ja miksi. Jos sen voi ymmärtää, ehkä voi tajuta sitäkin miksi ei pääse mukaan. Tai voi myös tajuta sen että joitain asioita ei voi muuttaa muuten kuin vaihtamalla kumppania.
alkuperäinen ottaa tämän liian raskaasti. kyseessä on tekemisen helppous. en sano tätä millään pahalla, mutta oman naisen kanssa reissaamisessa on paljon sellaisia juttuja, jotka tekevät siitä ei niin mukavaa hommaa, verrattuna jätkäporukkaan. halu pitää tietyt asiat erossa toisistaan...sillä tarkoitin, että on mielestäni hyvä olla molemmilla omat kaveripiirinsä, koska ystävyys suhteet on itselleni sen verran henkilökohtainen asia ja haluan pitää sen aivan omana juttunani. kyse on siis lapsuuden ystävistä. se on sellainen pako parisuhteesta jätkämeininkiin. sen verran itsekäs olen. ja silloin kun seurustelin, ni en tuntenut kuin yhden exäni kaverin ja se oli naapuri. en suoraan sanoen pidä siitä, että siihen jätkälaumaan tulisi oma nainen, koska se on mun juttu ei mimmini ja saman sanoin exälleni hänen kavereistaan, että ei ole minun juttu.
myönnän että tämä soppa sekoittuu siinä vaiheessa, kun äijäs kaverit roudaa tyttöystäviään paikalle, mutta sulle sanotaan ei.
ymmärrän, että varmasti on v-mäinen fiilis, mutta kyseessä ei ole häpeä, ilkeyttä tai muuta negatiivista. trust me, se vain parantaa pidemmällä tähtäimellä parisuhdetta.
"se on sellainen pako parisuhteesta jätkämeininkiin"
Tätä ihmettelen, en tiedä oletko sellainen mies jolta asiaa kannattaa kysyä mutta kokeillaan. :)
Olen aina ollut hyvin kaverikeskeinen nainen; minulla on omat ystäväni joita haluan tavata ilman miestä. Toki voidaan yhdessäkin nähdä heitä mutta paljon harvemmin. Kavereiden kanssa teen kaikkea kahvilla käymisestä etelänmatkaan.
Lisäksi ahdistuisin hengiltä jos minun pitäisi alkaa kysyä tai antaa lupia parisuhteessa kavereiden kanssa lähtemiseen; uskoisin että jos haluamme miehen kanssa olla yhdessä niin aikaa toisillemme löytyy. Hyvin on löytynytkin nykyisen kanssa jo vuosia.
Se kummastelun aihe sitten: Parikin exää on väkisin yrittänyt saada tilanteen näyttämään siltä että joutuvat "pakenemaan" kotoa, toinen syytteli mua siitä ettei mulla ollut omaa elämää. Se kyllä lähinnä nauratti, oli niin absurdi väite. Toiselle tuotti ongelmia se että en puuttunut hänen tekemisiinsä, en kieltänyt enkä komentanut; menin itse ja odotin että toinen menee myös. Haluaako tällainen "pakeneva" mies jonkun äitihahmon jonka komennosta voi paeta? Ahdistaako aikuisen ihmisen vapaus?
Ymmärrän kyllä hyvin että parisuhteesta tarvitsee välillä lomaa, näin itsekin mutta se on eri asia kuin tämä wanna-be äiti-poika suhde. Omat kaverini ovat sekä miehiä että naisia joten mihinkään "naismeininkiin" en suhteesta lähde, pääasia minulle on se että kyseessä on ihminen jonka kanssa ei ole seksi-eikä seurustelusuhdetta.
sun juttujusi kun lueskelee ni tuntuisi siltä ettet tarvitse vastauksia tähän jaettuun kaveripiiriin, tiedät kuvion.
mun on vaikea sanoa sun existä mitään, koska en tunne tapausta...hemmetin oudolta kuulostaa. huomiota haluaaa. joku tuossa mättää ja ihmisillä on paha tarve kääntää asiat sellaiseksi mitä jossain villeissä unelmissa haluaisi, vaikka sillä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. ehkä tuon tyylinen nainen kun sinä, voit olla joillekkin sälleille kova pala, vaikutat aika määrätietoiselta.. sitä uutta mutsia ne ei hae. ne haluaa et joku olisi riippuvainen niistä, eli tässä tapauksessa sinä....siis, kumpi näistä on se ongelma exät vai nykyinen??
veikkaan, että täs painaa se juttu, että haluaisit et äijäs käyttäisi teistä sanaa me kavereidensa keskuudessa. kaikkihan haluaa johonkin kuulua, jos karkeasti sanon...vedinkö tekstin ihan vituiksi vai onko siinä mitää järkeä =) ???
..exät olivat se ongelma, koetin ymmärtää miksi joidenkin miesten pitää käyttyäytyä kuin nainen roikkuisi nilkassa estämässä menoja kun se mitä ilmeisimmin ei ole totta. Nykyisen kanssa ei ole ongelmia, kummallekin sopii hyvin että on omat kaverit.
Olet varmaankin ainakin osittain oikeassa siinä että exät halusivat minun olevan riippuvainen. Kun sitten en ollutkaan, piti ainakin esittää kuin tilanne olisi ollut se että mun luota ei pääse kuin pakenemalla.
Tuota viimeistä lausettasi en ihan tajunnut, taisit sekoittaa jonkun muun kirjoitukseen. :) Ainakaan en muista että itselläni olisi ollut kyseisen asian kanssa ongelmia. Puhun itse aika harvoin "meistä", pääasia että miehen kanssa tiedetään että ollaan pari. Muista ei niin väliä...
15-vuotias jakelee täällä elämänneuvoja. Hohhoijaa :D
eiks olekkin mukavaa =)
tuli ajatuskatko. miksi jaksat niitä entisiä funtsia?? eri tyylistä jengiä on mestat pullollaan ja kannattaa jättää nää sekopäät, draamaqueenit ja mustasukkaiset ihmiset ihan toisilleen. ne voi sitten ihan omassa kivasssa piirissään spedeillä ympäriinsä.
Toivottavasti ei, mutta tutulta kuulostaa...
Ehkäpä se pitää sua enemmänkin sellaisena syrjäytettynä kaverina, jonka kyllä saa leppymään illalla kun vähän lirkuttelee ja antaa patukkaa. Sun täytyy vaan sanoa suoraan, että jos tuohon ei tule muutosta niin teidän suhteeseen kyllä tulee sellainen muutos että sä lähdet siitä suhteesta pois.
"Ongelmasi" on kuin mun elämästä. Tapasin keväällä miehen, johon aikani vastaan pyristeltyäni, uskalsin ihastua jopa korviani myöten. Alussa kaikki meni "niin kuin piti" =) Sitä ei kuitenkaan jatkunut kovinkaan kauaa, aikaa ei yhtäkkiä enää riittänytkään mulle. Oli töitä... ja kaikkea muuta. Tiesin miehen vaikean tilanteen, enkä halunnut ahdistaa tai pilata kaikkea vaatimalla liikaa. Halusin että yhdessäolo lähtee molempien halusta, eikä ole velvollisuus. Epäilin ensin miehen kiinnostuksen hiipumista, mutta kuulema se ei sitä ollut, oli vain vaikea tilanne, "ymmärrä ja anna tilaa..." Aikani yritinkin. Tilanne vain meni pahempaan päin, joten tein ratkaisun, jonka siinä tilanteessa katsoin ainoaksi mahdolliseksi. Annoin miehelle vapauden mennä ja tehdä mitä ikinä huvittaa, en jaksanut enää "roikkua" (sillä siltä minusta tuntui...) tai kerjätä aikaa. Teinkö päätökseni hätiköidysti, sitä en tiedä, mutta en ole katunut, vaikka se ei helppoa ollutkaan. Monta kyyneltä olen sen jälkeen itkenyt. Tunteeni eivät missään vaiheessa ole miestä kohtaan muuttuneet, tunnen edelleen yhtä vahvasti kun tunsin aikaisemminkin. En vain jaksanut enää odotella ja puhua vastaajalle.
Toivon kuitenkin, että sä et "joudu" saman ratkaisun eteen vaan että saatte tilanteen selvittyä niin, että jatkatte yhdessä =) Tsemppistä!