Miten on uudet suhteet toimineet?
Uusi suhde väkivallan jälkeen
yksimiettivä
171834
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vaikeeta on ollut. Luottamus toiseen ja hänen tahtomiseen ollut täysin kateissa. Paniikkihäiriötä, menettämisen pelkoa... Kaikenlaista alitajuista pelkoa on ollut. Toinen vaan jaksaa ymmärtää.. Mietin joskus että kuinkahan kauan..? Miten sulla?
niinkuin sotakentällä omassa mielessäni, väkivallan kauhut koko ajan mielessäni. Haluaisin vapautua niistä, mutta se ei ole onnistunut. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että kaiken kokemani jälkeen olen vahvempi.
Ja silti mielessä soi eräs Dire Straitsin kappale, nimeltä Brothers in Arms...
Kuulin sen ekan kerran kun väkivalta astui elämään 14-vuotiaana. Ja siitä lähtein..tajusin sen itseasiassa vasta tänä kesänä..olen kerännyt elokuvia "sotureista". Braveheartista Gandhiin (ja kyllä hän oli soturi, vaikka pasifisti).
Elämäni on ollut taitelukenttää, mutta tunnen olevani kuin sodasta palannut Vietnam-veteraani, kaikkien hyljeksimä, kyvytön rakkauteen. Väkivalta hallitsi elämääni liian pitkään eri muodoissa, eri ihmisten taholta, enkä koskaan päässyt siitä irti.
Vietnamin sotaa ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, ja niin koen oman elämäni.
En ole koskaan lyönyt minua heikompaa....mutta olen lyönyt miehiä pari kertaa, ystäviä...halusin testata heidän lojaaliuden jossain häiriössäni...
Mutta koskaan, en koskaan ole tehnyt mitä minulle tehtiin. Ja silti se painajainen on mukanani, minne ikinä menen...En koskaan ollut pyhimys, mutta rukoilin Jumalaa antamaan minulle rauhan. Sillä perusteella etten koskaan haavoittanut ketään fyysisesti...
Minä rukoilin häntä antamaan minulle rauhan siitä painajaisesta kun...minua hakataan kuin eläintä, vailla ihmisarvoa, kun lääkärit sanovat ole onnellinen että olet hengissä. Mutta en ollut. Minä en ollut iloinen, olin täynnä tuskaa.
Rakastin aina eläimiä, niiden rakkaus on puhtaampaa ja vilpittömämpää kuin ihmisten. Koirat olivat minulle "brothers in arms", se mihin nojasin kun muu maailma sylki päälle.
These mist covered mountains
Are a home now for me
But my home is the lowlands
And always will be
Some day youll return to
Your valleys and your farms
And youll no longer burn
To be brothers in arms
Through these fields of destruction
Baptisms of fire
Ive watched all your suffering
As the battles raged higher
And though they did hurt me so bad
In the fear and alarm
You did not desert me
My brothers in arms
Theres so many different worlds
So many differents suns
And we have just one world
But we live in different ones
Now the suns gone to hell
And the moons riding high
Let me bid you farewell
Every man has to die
But its written in the starlight
And every line on your palm
Were fools to make war
On our brothers in arms
antamaan minulle rauhan tai päättämään elämäni, jos en ole siihen arvokas...
Hän ei tehnyt kumpaakaan.
Ehkä hän odottaa että oivallan jotain syvempää, en tiedä. Mutta Hän on ollut se, johon olen heikoimpina hetkinä turvannut.
Itse elin toistakymmentä vuotta "vintti-pimeän" miehen kanssa. Ei ollut kovinkaan paljon kokemusta parisuhteista ja sillai. Suunnittelin eroa koko suhteemme ajan. Lopulta sain siihen voimia. Viisi vuotta taisteltiin vielä sen jälkeenkin lapsista ja omaisuudesta. Pimeimpinä hetkinä kuuntelin yö kaudet kappaletta "I will survive". Kuuntelin sitä satakin kertaa yössä.
Laulu soi ajoittain vieläkin päässä. Kuunnelkaa!
Se voimistaa kaikessa yksinkertaisuudessaankin. Pääse niistä vuosista eroon. Vielä pitkään, jopa kymmenen vuodenkin kuluttuakin voi tulla flashbackejä, mutta aikaa haalistaa kamalat muistot. Itse olen jopa pystynyt antamaan sille idiootille anteeksi! En halua elää katkerana lopunelämää. Ei kannata rientää uusiin suhteisiin heti. Koska kaikki kokema vaikuttaa pitkään........
Toipukaa hitaasti. Palauttakaa mieleenne ne asiat joista piditte ja nautitte omasta seurastanne. Ja ennen kaikkea, ÄLKÄÄ KOSKAAN ANTAKO EXÄN tulla lähellenne enään.
Hullua on, että minun ex:ni on niin hemmetin hyvän näköinen ja käytöksinen yleisesti ottaen, hän saa vieläkin polveni tutisemaan sulavalla käytöksellään. Varsinainen psykopaatti kun on.
Älkää langetko minkäänlaiseen ansaan. Muuttakaa vaikka Jäämeren rannalle, että varmistutte, ettei ukkonne seuraa teitä. Salaiset osoitteet ja numerot. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan kokemastani, mutta en siihen ryhdy kuitenkaan.
Minä voimistuin ja olen vahvempi kuin milloinkaan ennen.
Lapsetkin pääsevät yli tapahtumista, vaikkeivät unohdakaan koskaan näkemänsä ja kokemansa.
uskoa sanomaasi, että helvetistä voi selvitä...
Vaan kun helvetti soi päässä ilman alkoholia, ilman huumeita...olen aina vastustanut niitä...
Joskus nuorempana pidin Metallican biisistä "One", koska se kertoi taistelusta, ja miten häviät sen totaalisesti. Jo silloin se kertoi omista fiiliksistä väkivaltaa kohden:
I cant remember anything
Cant tell if this is true or dream
Deep down inside I feel to scream
This terrible silence stops me
Now that the war is through with me
Im waking up I can not see
That there is not much left of me
Nothing is real but pain now
Hold my breath as I wish for death
Oh please god,wake me
Olen rukoillut että heräisin, puhdistautuisin....
Olisin PUHDAS kaikkien jälkeen, vaan en sitä ole, ja voinko sitä olla?
Olen väkivallan likaama, tahrainen ja saastainen. Painajaiset rienaavat...
Jumala, auta minua...auta minua, jos olen arvokas, anna minun mennä, jos en ole..
Elin yli 7 vuotta todella väkivaltaisessa suhteessa (tutustuessamme olin 15 v).
Päästyäni siitä irti olin hyvin varovainen vuosia edes harkitsemaan seurusteluani.
Kuitenkin nyt jo vuosia hyvässä suhteessa eläneenä, (olen kääntänyt kärsimykseni voitoksi siten, että en usko että osaisin näin paljon arvostaa normaalisti tuntevaa tasapainoista miestäni kuin ilman tuota melkein hengen vievää kokemusta) katson surullisena kun esimerkiksi ystävättäreni kaihoavat "säpinää" tylsän ja turvallisen aviomiehen ohella jostain kiihkeistä suhteista. Itse sain kiihkeydestä ja jännityksestä tarpeeksi koko elämän ajaksi.
Olen hyvin onnellinen perheeni kanssa. Ja kiitollinen ehkä eri tavalla hyvästä elämästä kuin ilman tuota menneisyyttäni, jota kutsun mielessäni "onnettomuudeksi".
Hoitoon!!
Sinä tarvitsisit kunnon annoksen karmaa. Ja saat kyllä sen. Ennemmin tai myöhemmin kohtalo laskee suudelman otsallesi niinkuin meille kaikille. Muista silloin tämä ja kaikki muukin tekemäsi asiat. Ja tuhoudu omaan heikkouteesi tai parane.
esiintyä MIEHENÄ?
MIES ei lyö naista koskaan sillä todellinen mies on sydämeltään ritari.
Seisooko sinulla kun lyöt vai vasta sen jälkeen? Vai haaveiletko yhä niin pienikoisen (ja vaikkapa sokean tai halvaantuneen) naisen tapaamisesta, että uskaltaisit sitä lyödä?
Tunnetko kenties sairaaloista alemmuutta liikkuessasi oikeiden miesten seurassa vai toivotko salaisesti, että joku niistä ottaisi sinut jossain pimeässä salaisessa paikassa?
Oman homoseksuaalisuutesi rehellinen hyväksyminen saattaisi vapauttaa sinut turhanpäiväisestä patologisesta naisvihastasi.
buudelipoju.
Teilläpäin työttömien tupa aukeaa siis kymmeneltä...
Tack!
Tulihan se sun asia sieltä! Naurattaa kun kirjoitan tätä kevyessä krapulassa. Kiitos :D
Meidän juttu toimii, mutta toiselta kyllä vaadittiin aika paljon ymmärrystä kun on itsellä koko ajan olo että mitä toi mussa näkee? Välillä on helpompaa, mutta sitten tulee ihme filmejö päähän. Ja sitten tulee syyllisyys kun toinen ikinä ole tehny mulle mitään pahaa. Nyt on menny vuosi ja luotan jo aika paljon ja luulen ettei se ikinä mua lyö. Välillä tulee sairas katkeruus että miksi se ei oo aina voinu olla tällasta?
ALussa hain varmaan tilateita saada se lyömään ja niistä tuli vielä pahempi olo koska mä loukkasin sitä ilman syytö ja se vaan ymmärsi. Vaikeinta oli uskoo että mua voi rakastaa. Se rakastaa mua ja nyt kyllä sen tiedän. En tienny tollasista miehistä ku mun :)
Nykyään osaan jo ajatella kaiken tapahtuneen jälkeen positiivisestikin. Kun on aikansa saanut selkäänsä ja miettinyt itsemurhaa, ei maailmankuvakaan helposti muutu. Olen myös ajatellut, että kaikki on vain vahvistanut ja kasvattanut henkisesti. Nykyinen mieheni on kaiken rakkauden arvoinen, kunnioitan hänen periaatteitaan ja ajatuksiaan suunnattomasti.
Nyt sen helvetin jälkeen osaan myös arvostaa aivan eri tavalla hyviä asioita, myös niitä kaikkein pieninpiäkin. Olen kiitollinen, että selvisin hengissä. Kyllä se päivä paistaa risukasaankin.
Entinen mieheni oli mustasukkainen ja väkivaltainen, onneksi tajusin lähteä, ennen kuin kävi huonosti. Löysin uuden kuukausi sen jälkeen, tapailin häntä vain silloin tällöin kuukausia, oli pakko olla varovainen, lastenkin vuoksi.
Ollaan edelleen yhdessä, 2 lasta, talo, mökki ja kaikki hyvin, eikä kertaakaan ole lyönyt minua, vaikka varmasti oisin ansainnut joskus. Eli kyllä suhde sujuu lositavasti, kunhan opit ensin rakastamaan itseäsi ja luottamaan miehiin.. ONNEA!!!