Pyöriikö täällä ketään, joka vaikka tuolta suomi24:lta ois tavannu jonkun, jonka kanssa on alkanut yhteis elämä ja ootte menny avioon/suunnittelette?
Ite tapailin aika paljon porukkaa ja olin jo vähän luovuttanut ja kyllästynyt koko touhuun, kun sitten lähdin vielä yhelle reissulle. Sovittiin eräänisukin kanssa, että tuun lasteni kanssa heillä käymään, voidaan tyttöjen kaa nukkua takkahuoneessa ja tavataan lasten läsnä ollessa.
Sit me tosiaan tavattiin. Olin edellisenä yönä ollut vieläpä 100km päässä kotonta, kaverini tupareissa. Sieltä sitten lähin ajaa ekaks kotiin nappaa lapset kyytiin siskoni hoivasta ja sit vielä 150km lisää ajelua. Siinä me sit tavattiin, erään tehtaan tapasen edessä, koska onnistuin eksymään (noloa) ja ajettiin peräkkäin miehen talon pihaan.
Lapset oli heti kuin oisvat aina tunteneet toisensa. Niitä on yhteensä 4.
Mulle ei tullu kiirettä pois, niinkuin tavallisesti treffeiltä tulee.
Ja oli pakko jäädä vielä toiseksi yöksi. Ja palata heti seuraavana viikonloppuna ja jäädä.
Niimpä alettiin suunnittelemaan muuttoa. Se sai ihan järkevän aikataulun, mutta tilaneet muuttui ja aikaistui.
Nyt sitä naputtelen yhteiseltä koneelta, takkahuoneesta. Avioliitto on aika paljon päivittäisissä keskusteluissa aiheena. Kummallakin on yksi sellainen takana ja kumpikin haluu erillaiset häät, joka voi muodostua aikamoiseksi..ongelmaksi. Miehellä se hinku avioon on suurempi, itse voisin elää ilman virallisuuksia ihan hyvin.Sitovampaa on kuitenkin se yhteisen lapsen hankkiminen.
Mutta kuitenkin, voipa netistä löytää sen elämän kumppanin.En olisi aikoinaan uskonut.Tuskin näin lähellä omaa arvomaailmaa olevaa ihmistä voi sattumalta edes tavatakkaan.
Ite tapailin aika paljon porukkaa ja olin jo vähän luovuttanut ja kyllästynyt koko touhuun, kun sitten lähdin vielä yhelle reissulle. Sovittiin eräänisukin kanssa, että tuun lasteni kanssa heillä käymään, voidaan tyttöjen kaa nukkua takkahuoneessa ja tavataan lasten läsnä ollessa.
Sit me tosiaan tavattiin. Olin edellisenä yönä ollut vieläpä 100km päässä kotonta, kaverini tupareissa. Sieltä sitten lähin ajaa ekaks kotiin nappaa lapset kyytiin siskoni hoivasta ja sit vielä 150km lisää ajelua. Siinä me sit tavattiin, erään tehtaan tapasen edessä, koska onnistuin eksymään (noloa) ja ajettiin peräkkäin miehen talon pihaan.
Lapset oli heti kuin oisvat aina tunteneet toisensa. Niitä on yhteensä 4.
Mulle ei tullu kiirettä pois, niinkuin tavallisesti treffeiltä tulee.
Ja oli pakko jäädä vielä toiseksi yöksi. Ja palata heti seuraavana viikonloppuna ja jäädä.
Niimpä alettiin suunnittelemaan muuttoa. Se sai ihan järkevän aikataulun, mutta tilaneet muuttui ja aikaistui.
Nyt sitä naputtelen yhteiseltä koneelta, takkahuoneesta. Avioliitto on aika paljon päivittäisissä keskusteluissa aiheena. Kummallakin on yksi sellainen takana ja kumpikin haluu erillaiset häät, joka voi muodostua aikamoiseksi..ongelmaksi. Miehellä se hinku avioon on suurempi, itse voisin elää ilman virallisuuksia ihan hyvin.Sitovampaa on kuitenkin se yhteisen lapsen hankkiminen.
Mutta kuitenkin, voipa netistä löytää sen elämän kumppanin.En olisi aikoinaan uskonut.Tuskin näin lähellä omaa arvomaailmaa olevaa ihmistä voi sattumalta edes tavatakkaan.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Minä löysin nykyisen vaimoni netistä. Toinen kattaus molemmilla ja lapset jo aikuisia, joten siltäkin osin helppo homma muuttaa yhteen.
Naapurini löysi miehen suomi24 treffien kautta ja ovat seurustelleet jo 2 vuotta ja viime maaliskuussa menivät naimisiin.
Minä löysin mieheni netistä (Sinkut)... Tuntui heti "omalta" ja seurusteltu ekasta tapaamisesta asti. Ja nyt on sitten menty naimisiin.
Ehdottomasti mukavampi tapa löytää seuraa kuin päämäärätön baareissa tms pyöriminen :)
Mekin löyisimme toisemme suomi24:selta.
Mikä tuntui uskomattomalta koko tarina.Jonkun verran kirjoittelimme ja hän jätti puh.numeronsa joska soittaisin hänelle .Minä olin hyvin epäileväinen mutta,soitin kuitenkin.Meillä oli sitten maraton puheluita ja kiire nähdäkin livenä.
Kolme vikkoa seurustelimme ja menimme kihloihin ja saman katon alle.
Nyt olemme hakeneet maistraatista "naima luvan" ja meidät vihitään piakkoin.
Kummallakin on epäonnistumisen jälkeen kova tahto onnistua tässä suhtessa.Olemme päättäneet onnistua ja ottaa opiksemme menneestä.
Lapsia emme ehkä hanki enää jo ikämme takia mutta, jos Luoja suo niiin.... antaa tulla.
onneksi olkoon...
minäkin olen tainnut löytää kaverin.. tapasin hänet 24 tunnin jälkeen ja meillä oli kivaa.. oma tilanteeni kuitenkin aika kamala..mulla on/oli kamu joka vain surffaili livecatissa ja kuvake netissä katselemassa pikku tyttöjä.. no nyt hän esitti marttyyriä ja meni pois joten tämä "uusi" puhuttiin jo 36 tunnin jälkeen naimisiin menosta, mutta meillä pitkä välimatka n.200 km eikä olla enää nuoria yli 50 miten sitä jaksaa.. mutta tää mies tuntuu huvälle.. pitäisköhän pamauttaa kihloihin ja yrittää oikeesti niinkuin tekin
voikaa hyvin ja onnea t. helena
Kaikki ei ole ollenkaan netti, chatti tms. tyyppejä olleet tai tule olemaan. Nyt jo nuoriso oppii tutustumaan esim. gallerioiden kautta ja saamaan arvosteluja sitä kautta kuvistaan-ajatuksistaan. Jotkut kuitenkin vielä yrittää etsiä vanhanaikaisesti käsikopelolla ja luottaa satunnaisuuteen ja ei ehkä edes omaa mahdollisuutta tai halua "kirjautua sisään" mihinkään tai kirjoitella käsi sydämellä sähköposteja. Parasta ehkä on löytää tätä kautta niiden, joilla on jo yksi isompi kohtaaminen takana tai jopa useampia. Toisaalta vaikuttaa siltä, että jostain tulee uusia kokoajan houkuttelevampaa "seoikea" löytöpaikkaa ja vaikka olisi jo tavallaan kotipesä kasassa niin siellä jossain odottaa "sevieläoikeampi". Jatkuva mahdollisuuksien arviointi taitaa kiihottaa itsessään. Kuitenkin onnea ja siunausta kaikille niille, jotka etsivät ja löytävät ja myös niille, jotka hukkaavat ja kadottavat. Jokaiselle on olemassa joku, mutta eri asia löytyykö se elämän aikana ja kun se löytyy niin mistä tietää mikä se niistä kaikista mahdollisista on?
Mulla on hyvä esimerkki miten voi käydä kun surffailee suomi24:n chatissa. Olin viime syksynä vähän aikaa sinkkuna ja pyörin netissä etsiskellen seksiseuraa jota myös löysinkin.....mutta sitten kun aloin kyllästymään siihen touhuun niin kattelin josko chatista vois saada ihan "kunnollistakin"seuraa. Heti ekalla kerralla tärppäs kun eräs mies alkoi kiinnostamaan pelkän nimimerkin perusteella. Siitä juttu lähti ja vaihdettiin jo meseosoitteetkin samalla. Aikamme kirjoiteltua ja tuhat tekstiviestiä myöhemmin tapasimme vihdoinkin livenä. Viikko myöhemmin aloimme seurustella ja mies muutti mun luo samalta istumalta. Siinä ei paljon aikailtu ja kihloihin mentiin jo seuraavassa kuussa. Nyt suunnitellaan ens kesäksi häitä, kirkko on varattu jne.
Mulla on aina ollut vähän varautunut olo kun netistä etsii seuraa.....mutta näköjään sieltä löytyy myös ihania ja rakastavia kumppaneita:) Kannattaa kokeilla!
Minä tunnen pariskunnan, joka on ollut naimisissa ainakin viisitoista vuotta. He tapasivat netissä siloin muinaisuudessa :-O. Mies asui tosi kaukana täältä ja nainen Suomessa, he ihastuivat toisiinsa netissä ja nainen muutti ulkomaille, tätä nykyä he asuvat Suomessa. Se juttu oli aikanaan suuri sensaatio, oli jopa jonkun "naistenlehden" etusivulla !
Suomi24:n kautta minäkin ukkoni löysin. Vuosi asuttu yhdessä ja tulevaisuus näyttää enemmän kuin lupaavalta. Kannattaa ainakin kokeilla. Saattaahan se oikea pompata mistä vain ;)
Löysin oman siippani mtv3 kanavan haun kautta. Laitoin ilmoituksen ja löysin nykyisen mieheni. Ollaan naimisissa ja molemmilla myös (selvästikin epäonnistunut) avioliitto takana. Nyt on yhteinen muksu ja ollaan onnellisia.
Mikä resepti tässä sitten on? Lähinnä kai luottamus ja se, että molemmat tosiaan etsi sitä elämän kumppania. Yhteistä arvomaailmaa meillä on; ollaan molemmat uskiksia. Ei mitään kiihkoilua, mutta ydinperhe, ystävyys, luottamus jne ovat yhteisiä arvoja ja se kantaa jo pitkälle.
Mitä siis pohdintoihisi muuta voin sanoa, kuin että eteenpäin vain! Kuulostaa hyvältä.
p.s. Uskon, että meillä myös se, että ensin ihastuttiin toisen sisäiseen maailmaan ja vasta sitten ulkokuoreen teki sen, että löytynyt rakkaus on sitä kannattelevampaa lajia... Tottakai riitoja on ja täytyykin olla, sillä rauhallista rinnakkaiselo on vasta hautausmaalla. ;o) Muistakaa pysyä toistenne parhaimpina ystävinä aina ja kaikille: Rakkaudelle kannattaa antaa mahdollisuus, myös netti rakkaudelle!
..ja nyt elelemme avioliitossa ja lapsiakin on jo siunautunut muutama =)))
Onnellisia olemme ja kumppanini on elämäni ihminen!
netistä voisin sanoa löytäneeni kumppanini, nimittäin kirjeenvaihtoilmoituksen kautta. Meillä synkkasi heti ja lyhyen seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja sitten naimisiin. Nyt on jo 29. avioliittovuosi takana ja täyttä kymmenlukua odotellaan ja juhlitaan kovasti aina vain rakastuneempina.
Vuosi aviolittoa takana sitä ennen vajaa vuosi ystävinä,nyt on sitten pieni yhteinen lapsikin syntynyt.
No ihan varmasti voi netistä löytää elämänkumppanin.
Ensimmäinen miesystäväni oli sellainen, 4 yhteistä vuotta vietettiin ja lapsikin tuli hankittua.
Eron jälkeen kyllästyin nopeasti deittailuun ja aloin vain "pelleillä" miehillä, seurustelin useamman kuukauden erään miehen kanssa ja ero tuli ja päätin ettei enää yhtään miestä elämääni tule piiitkään aikaan. Täytyy olla kunnon mies että minut saa pidettyä itsellään.
Noh, niin vain kävi, satuin olemaan lapsenvahtina kaverin luona ja odottelin häntä saapuvaksi kotiin. aikana kuluksi chattailin ja jutustelin yhden miehen kanssa, vaihdettiin sitten jostain kumman syystä numeroita ja heti sain kuvan hänestä. Kaverin tultua näytin kuvaa ja sanoin ettei todellakaan yhtään mun näkönen tyyppi mut me ny mennään aamukaffeille, tiedä sitten kuinka hauska tyyppi on :D No nähtiin, käytiin kahvilla, seuraavalla viikolla kävi monesti luonani kahvilla. Eikä puhettakaan että mitään suhdetta tulisi, sanoin etten halua seurustella ja olen saanut tarpeeksi miehistä. mies oli samantyyppinen, saanut tarpeekseen naisista ja halusi olla sinkku (näin kertoi itse)
Naureskeltiin monesti että olisimme "täydellinen" pari, mies on yöt töissä ja itse olen aamusta iltaan "päivävuorossa"
KErran sitten yhdellä kesäreissulla olimme kaksin ja mies pamautti rakastavansa minua ja haluavansa mut... ja mitäs minä, nauroin päin naamaa että ei voi olla totta ja en mä haluu seukata.
No sillä reissulla sitte sattu peruuttamaton tapaus teltassa jota häpeän vieläkin :D
Olimme tunteneet ja tapailleet muutaman kuukauden kun olimme samalla autolla matkassa ja kaveri soitti... vahingossa menin möläyttämään että olen miesystävän kanssa matkassa... puhelun jälkeen tajusin mitä olin sanonut ja mies kysyi multa että nytkö me ollaan yhdessä...???
no niin mä vissiin äsken sanoin...
muutama vko meni ja sain tiedon työpaikasta usean sadan kilometrin päästä jonka otin vastaan, miehelle ilmoitin että sain työpaikan ja muutan kahden vkon päästä joten tämä suhde varmaan loppuu siihen, en rupea kaukosuhdetta ylläpitämään enää. mies sanoi muuttavansa järkytyksekseni mukanani... :Oo
muutettiin yhdessä, meni 2kk mies kosi ja kihlauduimme, hyvin on vuosi mennyt ja nyt meidät vihitään kahden viikon kuluttua.
en ikinä olisi uskonut näin nopeasti meneväni naimisiin, mutta mies on ottanut lapseni enemmän kuin omakseen ja on parempi isä lapselle kuin lapsen oma isä jota ei näy ei kuulu...
koskaan en ole näin varma ollut tunteistani ketään kohtaan kuin nyt, ja tärkein on se että lapseni kuuluu 150% samaan pakettiin minun kanssani. näköjään vielä kunnon miehiä löytyy. :D
Joten joo on mahdollista täältäkin löytää elämänkumppani.
Onnea kaikille etsijöille! SIlloin kun ei etsi, löytää parhaimman :D toivottavasti
Niin me löysimme mieheni kanssa toisemme netin välityksellä ja oli kuin ihme että tutustuimme. Tapailimme tiiviisti alusta asti ja sitten aloimme seurustelemaan ja aikanaan muutimme yhteen ja viime vuoden marraskuussa avioiduimme ja nyt olemme ostaneet asunnon, remontoineet, kokeneet monta kriisiä ja vieläkin yhdessä. Perheeseen on tullut myös uusi jäsen...pieni koira vauva...omaa lasta suunnitellaan.
Mä en uskonut netistä löytävän puolisoa, mutta toisin kävi! Enkä mä ole ollut mitään naimisiin menevää tyyppiäkään aikaisemmin, mutta niin vain kävi että löysin ihmisen joka sai mut sitoutumaan...
Kylläpä vain netistä oli apua. Olin neljän lapsen yh-äiti ollut muutaman vuoden ja ajattelin, että yksin tulen elämäni elelemään. Tuolla chatis kuitenkin tuli pyörittyä, kun siitä muodostui se ainoa paikka, jossa ehdin jutella kenenkään kanssa. Kolmivuoro työ ja neljä mukulaa, niin ei siinä paljoa maailmaa katsasteta.
Ilta toisesna jälkeen ja milloin mihinkin aikaan juttelin saman ihmisen kanssa. Pikkuhiljaa juttelu kääntyi siihen, että mihin aikaan tuut huomenna chattiin ja henkilökohtaisemmaksi. Kolmen kuukauden jälkeen tapasimme, kumpikin töidensä jälkeen ihan vain huoltsikan kahvios.
Juttu luisti ja oli kuin olisimme tunteneet aina. Mihelläni ei ollut lapsia, kun entinen liitto oli kariutunut siihen, kun lapsia ei vain alkanut kuulua ja avovaimo oli lähtenyt toisen matkaan. Oma exäni lähti myös toisen perään ja kokemuksia siitäkin vaihdettiin.
Uskallauduin päästämään hänet kotiini ja katselimme siinä jotain koko perheen leffaa, niin nuorimmainen kiipesi ventovieraan miehen syliin, vaikka ei yleensä mene vieraiden lähellekkään. Halasi tätä ja sanoi, tuu eikkii (tule leikkimään). Niin alkoi heidän ensimmäinen leikkinsä ja seuraavalla kerralla oli mieheni kainalossa paloauto ja jotain muita hänen vanhoja lelujaan. Kelpaako nää, hän kysyi varovasti, en tarvi niitä kotona, kun siellä on vain koira odottamassa.
Isommatkin lapset pitivät hänestä ja hänen läsnäollessaan olo oli kotoinen ja rauhallinen. Puolen vuoden jälkeen muutimme yhteen ja kaikki on sujunut hienosti. Ei mitään elokuva romantiikkaa, vaan tavallista arkea. Edelleen hän leikkii poikien kanssa ja teiniprinsessakin on saanut hänestä hyvän tuen elämäänsä. Pikkuautoillakin vielä leikitään, mutta ripari-ikäinen poika on saanut hänestä parhaan carting kaverin ja hurraajan lätkäkaukalon laidalle.
Mitä ihaninta, olemme saaneet pikkuisen prinsessan sulostuttamaan päiviämme. Tytön syntymä puoli vuotta sitten oli hänen elämänsä suuria hetkiä. Odotettu, kaivattu, rakastettu. Hänen suhtautumisensa muihin lapsiin on säilynyt hyvänä, isällisenä ja turvallisena aikuisena.
Mikä minun kohdallani parasta, olen saanut vaihtaa yksinäisen elämän lähiössä maaseudun rauhaan ja omakotitaloon. Tunnen olevani rakastettu ja päässeeni vihdoin kotiin. Viikon päästä olen jo rouva. Häitämme vietetään viikonlopulla ja elämämme saa sillä tavoin "virallisen" sinetin.
Jos lapset eivät olisi aikanaan vinkuneet meille tietokonetta ja nettiä, niin olisikohan kaikki näin hyvin nyt? Sitä olen aina välillä miettinyt ja kiittänyt lapsia siitä, että kerrankin kinusivat jotain todella hartaasti. Ja kerrankin voin olla mielissäni siitä, että annoin periksi :)
Onnea myös kaikkien muiden elämään :)
Todella mukava ja ihana tarina. Onnea ihan älyttömästi kaiken johdosta!!
Itsekin löysin omani suomi24:n chatista. Chattailimme aina keskenämme kun osuttiin samaan aikaan foorumille.
Sitten lopetin chatissa käynnin, mutta jatkoimme jutustelua mesessä. Olin muuttamassa muutenkin samalle paikkakunnalle, joten oli kiva saada ensimmäinen tuttu.
Hän on minua nuorempi ja opiskelija, joten kaikki oli kaveripohjalla...
Sen asian kanssa taistelimme kauan, kunnes tajusimme kumpikin, ettei tunteilleen voi mitään ja rakastuimme totaalisesti.
Suoraan sanoen, en ole ikinä ollut näin rakastunut.
Hän on mieletön puoliso ja mahtava ystävä, muutimme hiljattain yhteen, lapset jumaloi häntä ja hän heitä.
Meillä on tismalleen samat haaveet, odotukset ja arvomaailma. Jopa harrastukset ovat samat.
Hän todellakin on se oikea ja hän minun elämäni mies.
Hassua siinä on se, että kumpikaan ei edes etsinyt mitään, se vain tapahtui. Kun sitä vähiten odotti.
kyllä voi löytää elämänkumppanin netistä. me ollaan mun miehen kanssa tavattu kolme vuotta sitten. naimisiin mentiin vuosi sitten ja kaksi ihanaa lastakin ollaan saatu aikaiseksi. nyt rakennetaan taloa sipooseen, joka valmistuu piakkoin.kaikki unelmat on toteutunu, kiitos sinkut.netille tv. nainen 68
Niinpä vain kävi : ensin juteltiin ihan niitä ja näitä. Sitten vähän ajan päästä soiteltiin ja kohta tavattiinkin vaikka välimatkaa oli lähes 500 km ja minulla tuolloin 4 lasta.
Lempi leiskui ja leiskuu edelleen =) Nyt olemme olleet 4 vuotta naimisissa ja meillä on iltatähtenä ihana kultainen 8 kk:n ikäinen vauva !
Tässäpä pyörimme viiden ihanan lapsen ja usean lemmikin kanssa.
En vaan tiedä miten, mutta näin vain kävi ja en yhtään päivää pois antaisi ja toivon meille paljon lisää päiviä. Olemme edelleen rakastuneita toisiimme ja ehkä enemmän kuin silloin alkuunsa...
Jos ihmeita voi tapahtua niin tämä on yksi ;o)
Niin minäkin löysin chatista mieheni. Naureskellen toisten jutuille aloin viettää aikaa chatissa, kunnes tuli yksi ihana mies jonka kanssa aloin juttelemaan. Samana iltana jo soiteltiin ja ei kauaakaan kun sitten tavattiin, vaikka välimatkaa oli 400 km. Siitä on jo seitseman vuotta, yhdessä on asuttu kuusi vuotta. Naimisiin mentiin kaksi vuotta sitten ja nyt odotetaan esikoisen syntymää. Kyllä se on ihmeellistä että täältä voi löytää sen elämän kumppanin.
En itsekään olisi ikuna uskonut,että löydän elämäni miehen netin kautta=)
Vuonna 2000 laitoin ilmoituksen Deittinettiin ihan siis tsoukkina ajatellen ettei kukaan kuitenkaan vastaa mutta väärässä olin.
Sain ihanan meilin johon heti vastasin ja kun aloimme kirjoitella tämän miehen kanssa olimme heti samalla aaltopituudella,meillä oli samanlainen huumorintaju.Eka puhelinkeskustelu kesti 4tuntia ja kyllä sitä naurua riitti=))
Sovimme sitten tapaamisen kotini parkkipaikalle koska hän fiksuna miehenä ei heti halunnut tulla kotiini kahville.
Heti kun näin tuon pitkän tumman ja komean miehen,tiesin että hän on se mun elämäni mies=)))
Vuoden kuluttua tuosta tapaamisesta muutimme yhteen,vuonna 2003 menimme kihloihin ja nyt ensi vuoden heinäkuussa meidän vihitään ihanassa vanhassa kirkossa.Me menemme naimisiin todellisesta rakkaudesta ja kuten vihkikaavassa sanotaan,olemme yhdessä kuolemaan asti ja vielä sen jälkeenkin=))))
Tällä hetkellä kauhea ja ihana hääruljanssi menossa ja kaikista ihaninta on se,että rakastamme ja kunnioitamme toisiamme elämämme loppuun saakka=)
Onnellinen morsian
On TODELLA ihanaa lukea teidän juttuja! :) En siis ole mikään "friikki" ;) heh!
Siis, löysin elämäni miehen Suomi24:n sätistä. Ja kliseisesti "juuri sinä hetkenä kun sitä vähiten odottaa" :)
Minun tarina on pääpiirtessään tälläinen: Erosin pitkäaikasesta poikaystävästäni ja "päätin" ettei nyt miestä vähään aikaan kiitos! (oli aikas vaikee ero, vaikka ei yhdessä asuttukaan tms.) Siinä oli miehiä vähän siten sun täten...ei mitään vakavampaa ja opinnotkin silleen vaiheessa, että piti asettaa ne etusijalle. No, sättiä mä oon harrastanut "aina". Koskaan en oo sieltä mitään hakenut, mutta en ole sulkenut silmiänikään mukavilta ihmisiltä :) Tavannut olen useitakin ja ystäviäkin saanut. No, sitten tuli kriisi ex:n kanssa ja purin mieltäni sätissä. Siellä olikin toinen kenellä sama tilanne.Ajattelin, että Tän kanss aon "turvallista" keskustella kun ei se mitään halua :) Ja niin me molemmat sanottiin puolin ja toisin, usean kk ajan. Eka tapaamsen jälkeen jäi mukava fiilis, kummallekin, mutta elämäntilanne oli semmonen ettei sen enempää antanut asialle ajatusta. Sitten tavattiin toisen kerran ja...*puf* se oli sit siinä! :) Sillä tiellä ollaan oltu yli 4v joista 2v naimisissa. Kaiken kruunasi 1½v sitten syntynyt tyttö. Mukana tässä paketissa on myös miehen edellisestä liitosta syntyneet lapset, jotka ovat ottaneet minut hienosti aina vastaan :) Olen heille kuin "toinen äiti".
Elämä ei voisi olla parempaa! Mutta täytyy sanoa, että ilman edellistä suhdetta en varmaan osaisi olla näin onnellinen tästä :) Ja ilman Suomi24:sta tuskin oltaisiin mieheni kanssa tavattu.
suomi24:lle, löysin alkuvuodesta ihanan miehen täältä. Olemme nyt kihloissa ja rakennamme omakotitaloa. Tapasin useita miehiä sitä ennen, niin livenä kuin netin kautta. Kaikki olivat tositarkoituksella liikkeellä netin kautta, livenä tuli eteen muutama yhden illan juttu. Kumpikin ollaan erottu ja ollaan varovaisia parisuhdeasioissa, mutta tavattuamme aloimme heti olla tiiviisti yhdessä. Myös ystäväni on löytänyt sinkut.neti kautta miehensä. Kiitos!
Kyllä voi! Itsekin suomi24 kautta tavanneen miehen kanssa yhteisessä asunnossamme asun. otin riskin ja muutin oikeastaan heti toiselle paikkakunnalle hänen luokseen ja kyllä kannatti! Kihlauduimme tammikuussa ja häitämme juhlitaan 2007 heinäkuussa.
Heips!
Kyllä chatista löytää,itse löysin 5 vuotta sitten.Lokakuussa on 4 vuotis hääpäivä.
Kyllä voi löytää,itsekkin löysin suomi24 chatin kautta tulevan mieheni. Yhdessä oltu reilut 3 vuotta ja ensi kesänä häät. Välimatkaa jonkun verran meillä,mutta ei ole yhteiseloa haitannut.
9kk ja avioon. ei tulisia tunteita. kaipaamaani tavallista arkea, tuki ja turva... elämänkumppani. jakaa huolet ja ilot, tunnen olevani Nainen, kaunis, haluttava, seksikäs silmäterä. molemmilla pitkä suhde takana ja monta lasta. kaikki meidän luona. hyvä olla, turvallinen olla. sääli, ettei ihminen osaa ottaa opikseen jo sen "ekan" kanssa. mutta oppia ikä kaikki. vanhetessaan viisastuu.
kyllä voi. me tavattiin reilut kaks vuotta sit suomen chatissa. nyt on vuoden verran asuttu yhdessä ja ensi kesälle suunnitellaan kovalla tohinalla häitä =D aivan ihanaa!!!
Ilmoittelin itsestäni deittinetissä reilu vuosi sitten. Kerroin kaipaavani aivan rinnalleni aivan tavallista naista, jonka kanssa voisi mennä yhtälailla mattopyykille ja mustikkametsään kuin Roomaankin. Ensitapaamisemme oli kahvilassa, sitten vietimmekin viikonlopun yhdessä ja siitä se sitten lähti. Aloimme jo viime kesänä myydä ylimääräisyyksiämme veks, ja nyt alkaa toinen asunto olla tyhjillään, ja tätä kirjoittaessani hän on allekirjoittamassa uutta työsopimusta, sillä hän on muuttamassa luokseni.
itse tapasin chatitse naisen ,n. 2v ,sitten ihastuttiin rakastuttiin jne jne,mutta jotain oli kokoajan pielessä ,salailua piilottelua ,mutta minä olin NIIN hyväuskoinen,
jaksoin yli 2v uskoa , että kaikki vielä suttaantuu parhainpäin,no ensin selvisi että asuinpaikka oli valehdeltu n. 150 km ,hoikkuus vaihtui 60 kg yli painoon ,pikkuhiljaa akateeminen koulutus ,haihtui taivaan tuuliin ,sitten kun vielä löytyi se aviomieskin ,,niin silloin mulle riitti ja pääsin eroon hänestä ,väitän olevani suht tervepäinen mies ,mutta niin vaan tulin täydellisesti kusetetuksi ,rakkaus voi sumentaa aivot ,siinä ei paljon ystävien varoituksia kuunneltu .. toivottavasti teillä muilla käy parempi tuuri ,hyvää kesää kaikille .
Kerron nyt, kuin vastapainoksi oman tarinani. Olen etsinyt täältä suomi24:sta sitä oikeaa, mutta ei ole kyllä natsannut. Tapasin viime vuonna 12 deittikaveria. Useat olivat sitä mieltä, että olisi kiva tavata uudestaan, mutta minua ei kiinnostanut. Sitten tapasin tämän viimeisen. Heti ei hän täräyttänyt minua, mutta kun olimme jutelleet pari tuntia, kiinnostukseni heräsi. Hän oli herkkä, fiksu mies. Ihastuin häneen, mutta hän ei minuun. Ja näin on minulle käynyt myös elävässä elämässä.. .. Jos itse olen kiinnostunut, hän ei tai päinvastoin. Kuulostaa uskomattomalta, että joku voi noin lähteä suoraan vakavaan suhteeseen, muuttaa pian asumaan kun rakastuu. Kyllä se on luonneasia.
Kuitenkin eroni jälkeen joka päivä toivon, että löytäisin sen oikean, samoin eronnut serkkuni, eronnut ystäväni.. eli on meitäkin monta, jotka eivät ole löytäneet täältä netistä sitä oikeaa.
Mutta olkaa te kiitolliset, jotka löysitte!!
Minäkin olen tapaillut noita ukkoja viime vuoden puolella. Joka ainut oli täysi idiootti, muutama jopa samanaikaisesti kirjoitteli ja soitteli parhaan ystäväni kanssa!! Ja meille molemmille väitettiin, että ei ole muita kun sinä..
Voi rähmä. Yksikin mies Turusta, Stefan, oli ukkomies!! Puhui ittensä pussiin. En suosittele kenellekään näitä nettilusmu-ukkoja. Et näin.
Mutta toivon totiseti onnea teille, jotka vielä jaksate yrittää, minä toivon löytäväni miehen jostain muualta...
Eronneena, neljän lapsen äitinä, joka ei paljon menopaikoissa käy olen minäkin miestä etsiskellyt netistä. Yhden isukin kans kirjoteltiin ja soitelttiin, sit tavattiin. Kumpikaan ei vastannut toisen todellisia toiveita. Jatkan siis kirjoittelua parin muun kaverin kans, mut kyllä välillä tuntuu tämä etsiminen epätoivoiselta. Olkaa onnellisia, jotka olette jo tavalla tai toisella elämänne kumppanin löytänyt.
On se ihanaa ku löytää elämänsä miehen ja kaikkee, mut tuli noista viesteistä vaan mieleen et MIKÄ IHMEEN KIIRE IHMISILLÄ ON?? Tossa oli monia viestejä et ollaan seurusteltu muutama hassu kuukausi ja nyt mennää naimisiin ja rakennetaan omakotitaloja ja esikoista odotetaan. Miks ei voi tutustua kaikessa rauhassa? Tuskin sitä toista tuntee vielä ihan kokonaan muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Ei silloin ole vielä täysin oma itsensä toisen kanssa. Ei vaan oo!! Sori vaan.. Pystyykö moni nainen ees siinä vaiheessa käymään paskalla sen miehen kodissa?? Ja tuskin se mieskään kaikkia huonoja puoliaan heti näyttää. Ettei vaan tulis sitten pettymyksiä, kun toinen ei kuitenkaan ollu semmonen niinkuin alunperin kuvitteli.
Ei se oo mikään kisa, että kuka menee nopeiten naimisiin..
Tämmönen juttu vaan tuli mieleen, mut onnee vaan kaikille.. ihan oikeesti... enkä mä pahalla..
Sekös se merkki on et uskaltaa toisen luona käydä paskalla? Voin omasta pulestani sanoa sit et oon löytänyt sen oikean kun uskalsin tehdä sen eli käydä paskalla miehen kotona:)
Onnellinen minä:)
ps. voihan niitä olla toisenlaisiakin kokemuksia en kiellä sitä.
No joo voithan sä takertuu tohon yhteen lauseeseen. Et vissiin tajunnu pointtia. Mut ei sille voi mitään.
Hertta-sarjoista noi kirjoitukset,onkohan puoletkaan edes totta vai toiveajattelua...
itselläni ei kyllä ole natsannut nettideiteillä ja olen jo profiilinikin poistanut
ja vastapainoksi ketjun siirappisille jutuille hehkutan vapauden puolesta,on se vaan niiiin ihanaaa olla vapaa :)
naimisiin en enää mene
en ole katkera mutta kuitenkin ;)))
t.vapaa naikkonen
"naimisiin en enää mene
en ole katkera mutta kuitenkin ;))) "
Et-PÄ...
huumoria... :)
On tähän muutkin jo vastanneet mutta kerronpa minäkin... Eli chatista yhden miehen kanssa lähenivät välit ja päätettiin sitten tavata (välimatkaa tuolloin 370 km). Sitä ennen tekstailtu, soiteltu ja paljon mesetetty ja myös kamien kanssa. Tarkoituksena oli, että olisin hänen luonaan viikonlopun. Se venähti 3,5 viikoksi kun töistäkin oli lomaa.
No, tuona aikana työnantajaltani tuli tekstiviesti että palveluksiani ei enää tarvittaisi. Olin muutenkin päättänyt että niin käydessä (merkit olivat ilmassa) muutan takaisin lähemmäs syntymäseutujani ja perhettäni, ja tämä mieskin sattui asumaan niissä maisemissa... ;)
Tässä siis yksi onnellinen kirjoitus, yhdessä ei asuta, mutta melkein vuosi seurusteltu eikä loppua näy joten antaa mennä vaan. :D
Moi! Mä löysin elämäni miehen netistä jippiin chatista. Oon nyt kohta 19vuotta ja on seurusteltu kolmatta vuotta. En olis uskonut että sattui kohdalle, enkä vaihtais häntä ikinä keneenkään. Luottamus ON 110% meidän valillä. Alussa oli paljon riitoja ja kinaa pienestäkin ja turhasta, ennen kuin oppi tuntemaan toisen ajattelutavan ja tyylin. Ollaan muuttamassa nyt syksyllä yhteen ja ollaan onnellisia. :) 255kilsaa meidän välillä on kohta taakse jäänyttä elämää ja yhteisaika koittaa. Ikävät on kestetty ja erossa oloista selvitty. Opiskelut ja työt kutsuu!!!! Onnea teille!!!!
Kuulla, että jotkut ihmiset ovat löytäneet puolisojaan täältäkin... Hymyilyttämään rupesi kun luin tekstejä. Kaipa se onni mullekin natsaa vielä ja löydän ihanan ja uskollisen naisen täältä. =)
Me tapasimme toisemme netin kautta ja nyt olemme menossa reilun viikon päästä naimisiin. Kyllä sen onnen voi netistäkin löytää, ehkä jopa paremmin kuin baarista tms.
Mutta itse en olisi uskaltanut noin rohkeasti mennä tuollalailla lasten kanssa tapaamaan uutta heilaa ja vielä yöksi. Kumminkin kannattaa pitää jotakin turvaväliä näillä palstoilla liikkuessa, etenkin jos on vielä lapsia. Koskaan ei tiedä mitä ns.kulissien takana voi paljastua, vaikka vaikuttaisi miten rehdiltä ym. tahansa.
Onnea kumminkin kaikille nettipareille:)
silloinhan se keskustelukin menee niinkuin pitääkin!
Täällä paljon aitoja ihmisiä(suurin osa kai), epäaidot tunnistaa äkkiä...ja mielestäni hyvä tapa tunnistaa "sielunveljet ja sisaret..! Lykkyä tykö teille!! :)
ensinnäkin hieman sisälukutaitoa.kirjoittaja kysyi onko löytynyt pareja.ei pyytänyt valittamaan
katkerien kohtaloaan.ei ole vaikeaa kuvitella ketä nämä valittajat on.ne on näitä "kaikki heti mulle naisia".naisella isot luulot itsestään;miehen tilistä ollaan kiinnostuttu,sairaaloisen epäluuloisia,kaikki miehet on sikoja ym.jos et löydä sopivaa seuraa niin vika on yleensä itsessä,ei muissa.
sitten yks ominaisuus kanssa joka löytyy näistä
valittajista.eli jos ystävä(nainen) löytää miehen
,niin tehdään kaikki jotta se suhde hajois.kun ei itsellä suju niin eihän sitä toisellekkaan onnea suoda.näille tyypeille:pysykää erossa toisten suhteista.hoitakaa omat asiat!
kaikille muille:onnea ja kiitokset kun jaoitte hienot kokemuksenne.
Minä tässä olen ollut yksikseni jokusen vuoden ja ystävät ympäriltä eronneet ja löytäneet uusia. Sen aikaa kun on ollut eroprosessi ja haku päällä ovat jokainen häirinneet minua tuhansin tekstiviestein ja puheluin ympäri vuorokauden. Kun uusi mies on jo saatu pyydykseen on alkanut täydellinen hiljaisuus. En muuta voi sanoa heille mielessäni kuin että ole hyvä vain ilmaisesta terapiasta, ja tervetuloa uudelleen muutaman vuoden päästä.
samanlaista se on ollut mullakin
mun kaikki tutut on naimisissa ja sitten ei voida sinkku-kaveriaan koskaan pyytää mukaan yhteisiin rientoihin,pariskunnat hilluu keskenään
ja esim. joulua tai juhannusta ei pyydetä koskaan viettämään yhdessä,ne on sinkulle aika ikäviä yksinään..ja olen kyllä esim. ennen joulua vihjaillut,että mitähän sitä taas jouluna tekis..
onkohan toi lie ajattelemattomuutta vai pelkääkö ne jotain...
mut sitten taas kun apua tarvitaan niin johan kuuluu
voi noita ihmisiä,oiskohan niin et:kel onni on, se onnen kätkeköön..
Tapasin miehen netissä suomi24:n sivuilla. Pari viestiä kirjoteltiin netissä ja sitten vaihdettiin puhelinnumeroita. Seuraavana viikonloppuna tavattiin, vietin koko viikonlopun miehen luona ja sille tielle olen jäänyt! ;) Nyt ollaan oltu yhessä puoli vuotta, kuukausi sitten mentiin kihloihin ja muutettiin yhteiseen asuntoon. Tulevaisuuteen kuuluu kyllä häät ja yhteiset lapset, mutta ei ihan vielä. En oikein vieläkään usko todeksi tätä kaikkea. Tuntuu uskomattomalta että netistä voi löytää itselleen niin ihanan miehen. Näköjään voi! ;)
Hei, olen tavannut nykyisen avomieheni netissä. Tiedä tuota avioon menemisestä mutta tarvittaessa jonkinsortin kihloissa ollaan. Tapasimme, seukkasimme vuoden ja muutin hänen luokseen kun telkkari käveli entisestä kodistani tähän nykyiseen :)
Tulemme aina vaan paremmin toimeen ja arvostan häntä joka suhteessa enemmän kuin ketään toista. Hän tekee mitä pitää ja minkä lupaa. Ei ole suurisanainen vaan suuritekoinen ;) Sitä arvostan.
Olemme tavallinen tylsä pari, elämme varmaankin pitkään tavallista elämää, arki on rutiineja ja yhdessäolo itsestäänselvyys.
Olen "kesyyntynyt" hänen seurassaan, kokenut mitä on olla kun puoliso tukee kaikkeen hyvään. Kuitenkin hänessä elää säpäkkä mies, sanoisin että tässä on "elämäni mies" suurella M:llä ja netistä löydetty :) t: Viivi ja Wagner
PS. Ehkä tallaan alttarille hänen kanssaan ehkä en :))))
Kyllä, ehdottomasti voi löytää elämänkumppanin netistä.Itse löysin 10kk sitten aivan ihanan kullanmurun juuri suomi24 treffien kautta. vaikka ikäeroa meillä on 5-vuotta ei se ole meidän yhteis eloamme haitannut.
Olemme suunnitelleet tulevaisuutta johon kuuluu perheen perustaminen ja omakotilatalon rakentaminen...lienee jokaisen unelmia. mutta meillä nämä ovat miltei päivitääsiä keskustelun aiheita ja tunnen että tämä voi kestää loppu iän.
Tietysti on varovaisuutta pidettävä koska olemme kumpikin niin nuoria minä 19 ja poikaystäväni 24.
Minä löysin miesystäväni netistä vuodenvaihteessa 2003-2004.
Seurustelemme edelleen ihan perinteisesti, eli tapailemme noin 2 pv viikossa, ei vielä puhetta yhteen muutosta/ aviosta tms. Silti olemme toistemme kaikkein läheisimpiä ihmisiä - toiselle soitetaan päivittäin pikku arkielämän jutut jne.
Melko lailla ihmetyttää, kun tässä ketjussa moni on parissa vuodessa muuttanut yhteen, avioitunut, hankkinut lapsia jne.
Herää kysymys, että mihin ihmeeseen teillä on kiire??? Koko elämä aikaa...
Minäkin olen "jo" 32-v, mies 37, mutta silti elellään ihan rauhassa ja katsotaan, mihin elämä kuljettaa. Ja äkkiähän tämä yli 2,5 vuotta on mennyt...
Onko hosuminen kurjasti päättyneiden suhteiden ja synkkien erotilastojen taustalla?
pitää ruveta tekemään niitä kakaroita!!
Eiks ny herrajestas voi olla entisten kanssa -on omia molemmilla monellakin ja sit heti yhteinen.
Tiedän liian monta tapausta jossa on omat ja yhteiset ja eihän sitä rumbaa jaksa kukaan,kertovat jälkeenpäin.Sivullisistakin se näytttää lähinnä nauretaavalta,sääliks käy lapsia.
Hei,kun olette löytäneet armaanne,nauttikaa toisistanne,älkää tehkö liikaa "onnettomia"lapsia rakkautenne takia.Pitäkää siitä toisesta lujasti kiinni,itsekkäästi,ei lapset lujita suhdetta,jos niin luulette.Miksipä olisitte eronneet edellisestä??
Kyllä ne pitkään olleetkin tuppaa eroamaan, tai monet niistäkin elää huonossa suhteessa.Me mun miehen kanssa tavattiin netissä kolme vuotta sitten ja paljon on aikaiseksi saatu.Naisena voin kertoa, että biologinen kellokin alkaa tikittää kun vuosia tulee 30.Sen kertoo karut lapsettomuustilastot. Kyllä aikuisena tietää jo kuka sopii ja kuka ei sovi. Minä halusin miehen joka on normaali järkinen ja ei käytä alkoholia liikaa ym. Yleensä baarissa käy täys juoppoja joiden kanssa ei voi rakentaa tulevaisuutta.Sitäpaitsi ei elämä yksin ole mukavaa - 37v
Mä löysin mun avopuolison suomi24 treffien kautta. Syyskuussa tulee kaksi vuotta kun tavattiin ensimmäisen kerran. Mä olin pistänyt profiilin treffi sivulle. Ja hän pisti mulle viestiä. Siinä viestiteltiin ja vaihdettiin numeroita ja kirjoiteltiin tekstiviestejä. Ja sovittiin tapaaminen seuraavaksi päiväksi. Ja siitä se seurustelu alkoi. Vaikka asuin eri paikkakunnalla tosin vain 50 km päässä. Mutta opiskelin sillä paikkakunnalla missä hän asui. Nyt heinäkuussa muutin hänen luokseen.
Selailin suomi24:n treffisivuja 14.5.-05 ja löysin valokuvallisen ilmoituksen.laitoin hänelle
s-postiin kommentin hmmm mikä mies ja puhelin numeroni.Sen jälkeen mies otti yhteyttä viestillä.viestiteltiin ja soiteltiin viikko.Tein
rohkean tempun menin tapaamaan häntä,mut...en yksin vaan mun kaverin kanssa 21.5.-05.Sovimme siinä lähtiessäni,et hän tulee meille seuraavana päivänä...niin hän tulikin ja siitä alkoi meidän tarina.Kuljettiin toistemme luona noin kuukauden verran,matkaa oli 100km.Sit kaverini ilmoitti minulle,et samalla paikkakunnalla kuin hän asui oli tarjolla vuokra-asunto.Kävin seuraavana päivänä katsomassa asunnon ja ihastuin.Sit alettiin 22. - 23.7.-05 puhumaan perheenlisäyksestä.Niinpä jätin samaan aikaan ehkäisyn pois.Sit muutettiin tälle edellä mainitulle paikkakunnalle 27.8.,lähemmäs miestäni...mut meni viikko,niin muutimme yhteen.
Sit yhteenmuutosta meni kuukausi,kun saimme tietää,et odotan.Menimme kihloihin 1.10.-05 ja ...naimisiin 25.11.-05.Onnellinen avioliitto siitä asti ja perheenlisäyksemme syntyi 02.06.-06
Täytyy sanoa,et en oo päivääkään katunut tekoja ei myöskään meiheni.
Kyllä minäkin löysin NETistä itselleni kumppanin ja nyt tunteet käy kuumina ja ikävä on kova, vaikka matkaa on välillämme vain 100 km ja joka viikko tapaillaan. Kesällä oltiin yhdessä pidempiäkin kausia. Suhde on kestänyt 2 kk ja kaikki on niin hyvin, ettei voi uskoa todeksi.
NETissä on sikäli hyvä etsiä kumppania, että voi jo ennakkoon saada tietoonsa, mitä ihminen arvostaa, harrastaa ja haluaa esim. kumppanilta. Aluksi voi kirjoitella aika anonyymisti ja tsekata, löytyykö yhteistä sykettä ja kiinnostuksen aiheita - mikä on fiilis - miltä toinen tuntuu esim. miten hän kirjoittaa. Keskustelu voi olla hyvinkin syvällistä, jos kumpikin todella on tosissaan kumppanin haussa. Valinnanvara on valtava, mutta kiinnostavia vähän.
Netistä voi löytyä kunnollisia kumppaneita, joilla on elämänarvot kohdallaan ja elämä kunnossa, mutta jotka jostain syystä ovat jääneet yksin, koska eivät esim. etsi yhden illan kumppaneita kapakoista.
Minulla kävi todella hyvä tuuri. Lapselle löytyi hyvä, välittävä ja turvallinen isähahmo ja minulle ihana ja mieluisa kumppani.
Suosittelen
hauskaa nii kauan ko arki alkaa
on pahasti vikaa. ei normaalin ihmisen tarvitse netin sun muitten kirjeenvaihtoilmoitusten kautta seuraa hakea.
Mun mielestä se vähän riippuu ihmisestä että millai hakee seuraa. Esim. voi olla sen verran "ujo" että ei oikein viitsi mennä esim. baarissa juttelemaan jonkun kanssa. Tai sieltä ei löydy sitä seuraa. Joten netissä on mun mielestä helpompaa ensin tutustua ja sitten tavata jos toinen osapuoli tuntuu sopivalta.
Tapasin sinkut.net kautta miehen vuosi sitten toukokuussa. Ensitapaaminen ei mitenkään erityisesti sykähdyttänyt, mutta kun mies oli tarpeeksi innokas, soitteli kuulumisia ja ehdotteli tapaamisia, niin huomasin pitäväni hänestä todella paljon. Kesä 2005 oli elämäni paras, vietimme aikaa toistemme seurassa ja matkustelimme, puhuimme tulevaisuudesta ja olimme molemmat sitä mieltä että ei mitään kiirettä muutaa yhteen, edetään "rauhallisesti". Syksyllä huomasin miehen muuttuneen, viikonloppuisin hänellä oli "työkiireitä" ja hän ei ottanut yhteyttä. Joulukuussa näimme viimeisin kerran, hän ei puhunut erosta, mutta tiesin ettemme enää tapaa. Olin suurullinen, mutta päätin että annan hänen olla rauhassa. En ole kuullut hänestä mitään tuon tapaamisen jälkeen.
Helmikuussa laitoin uuden ilmoituksen nettiin. Tapasin oikein mukavan miehen jonka kanssa vietin kaikki viikonloput kahden kuukauden ajan. Hän puhui usein tulevaisuudesta ja suunnittelimme yhteisiä lomia ja matkoja. Sunnuntai-iltana lähtiessäni hänen luotansa hän oli iloinen ja kertoi kaipaavansa minua jo, vaikka tiesikin että tapaisimme taas ensi viikonloppuna. Maanantai-aamuna sain häneltä tekstiviestin "en ehdi seurustella, mukavaa kesän jatkoa sinulle". Toivotin hänellekin mukavaa kesää.
Minulle on jäänyt sellainen mielikuva netti-deittailusta että ihastutaan ja ehkäpä jopa rakastutaankin helposti ja jotenkin "luonnottomasti" ja sitten kun jokin muu asia tai ihminen kiinnostaa enemmän niin nettisuhteen voi katkaista nopeasti ilman sen kummempia selityksiä.
Minun sydämeni särkyi kyllä ja kolmatta kertaa en enään uskalla yrittää.
mennä sitten niille sovituille treiffeille? Sehän on kamala tilanne? Tässä mä nyt oon, tulin näytille jos vaikka alettais?
Mä olen tehnyt myös aloitteita, mutta ne kaatuvat siihen kun en uskalla/kehtaa mennä sitten itse tapaamiseen???
Siinähän tulee naiselle väkisin "huoramainen" olo?
Kertokaa, miten pääsisin tämän kauhukynnyksen yli??
Vai olenko ikuinen sinkku, tuo "huora"-pelkoni vuoksi??
Onhan se jännittävää nähdä ekaa kertaa netistä löydetty ihminen mutta mä olen huomannut että ei sen jännittävää kuin nuorempana oli tavata selvin päin sellainen mies, jonka oli tavannut kännissä kapakan hämärässä.
Kannattaa sopia että nähdään nopeasti kahvilla jossain erittäin julkisessa paikassa ja ilmoittaa jo ennen tapaamista että on sitten vähän kiire jonnekin muualle. Näin pystyy lopettamaan tapaamisen kunnialla, mikäli nettituttu osoittautuukin joksikin ihan kauheaksi. Mä olen myös tehyt silleen, että olen pyytänyt kaveria soittamaan tunnin päästä tapaamisajankohdasta, tällöin voi sanoa esim. että lapsi sairastui, täytyy mennä kotiin, jos tuttavuus onkin epämiellyttävä.
Mun mielestäni tämä myytti paskaltahaisevista luusereista netissä on aikansa elänyt. Ihan samanlaisia ihmisiä täällä liikkuu kuin muuallakin, tosin usein sellaisia, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua ryypiskellä kapakoissa joka viikko.
älä snä tule minulle tullaista sanomaa yhtää