Kumpi on helpompi antaa anteeksi: ostettu seksi vai "oikea" suhde toiseen? Onko kumpikin samanlaista uskottomuutta ja pettämistä?
Minulle paljastui tällä viikolla, että mieheni oli työmatkallaan, jo vuosia sitten, harrastanut seksiä maksullisen naisen kanssa. Mieheni sanojen mukaan kyseessä oli vain yksi kokeilu, joka ei merkinnyt mitään, koska kyse oli vain seksistä eikä siinä ollut mitään tunteita.
Olen ollut poissa tolaltani, enkä tiedä voinko jatkaa enää tässä suhteessa. Kaikki nämä vuodet olen kuvitellut, että mieheni on minulle rehellinen ja ennenkaikkea uskollinen.
Minulle paljastui tällä viikolla, että mieheni oli työmatkallaan, jo vuosia sitten, harrastanut seksiä maksullisen naisen kanssa. Mieheni sanojen mukaan kyseessä oli vain yksi kokeilu, joka ei merkinnyt mitään, koska kyse oli vain seksistä eikä siinä ollut mitään tunteita.
Olen ollut poissa tolaltani, enkä tiedä voinko jatkaa enää tässä suhteessa. Kaikki nämä vuodet olen kuvitellut, että mieheni on minulle rehellinen ja ennenkaikkea uskollinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos mies käy huorissa, se on sama kuin kävisi ostamassa litran maitoa. Yhtä paljon siinä on tunnetta mukana.
Unohda koko juttu, varsinkin jos se on ollut vain tuo yksi kerta. Kaikille sallittakoon joku virhe ja olihan miehesi rehellinen tuon sinulle kertoessaan. Älä anna tuollaisen pilata liittoasi.
En valitettavasti pysty rinnastamaan ostettua seksiä ostettuun maitolitraan. Kiva jos joku pystyy.
Ota miehesi kanssa puheeksi tilanne, että sinä olisit tehnyt saman kuin hän, mutta hän pysynyt uskollisena kotona. Sopisiko se miehellesi, hyväksyisikö sen "mitätttömän ei mitään merkitsevän syrjähypyn".
Tarkistin asian omalla kohdallani näin ja mieheni vastaus oli - en hyväksyisi, heti olisin lähtenyt "lätkimään".
Joten siinäpä se ratkaisu tuli, piti lähteä "lätkimään". Ei näköjään olla tasa-arvoisia parisuhteessa, eipä varmaan sitten muissakaan asioissa.
Kun uittaa vehjettään vieraassa värkissä, on kyse pettämisestä, tarkka termi on huoraaminen silloin kun tekijä on avioliitossa. Mutta sitäkin toimintoa voi olla monenlaista, lievempää ja raskaampaa.
Tuo yksittäinen "lipsahdus" voi olla ymmärrettävämpi (paino sanalla 'voi') kuin pitkäaikainen sivusuhde, joka ei ole enää lipsahdus vaan sarja pettämisiä. Jatkumo jota toteuttaessaan ihminen tietoisesti ottaa riskin parisuhteensa menettämisestä. Jokatapuksessa kyseessä on perustavaa laatua oleva loukkaus omaa kumppania kohtaan, riippumatta siitä paljastuuko asia koskaan kumppanille.
Ehkä miehesi ei asiaa ajatellut kovin vakavasti, siis mitä seuraamusta voi tulla? Väärin hän silti mielestäni teki sinulle ilotytön palveluksia käyttäessään. Asialla on varmasti suurempi merkitys sinulle, on periaatekysymys pystyykö sellaisenkaan antamaan anteeksi. Petos on aina petos, kuitenkin.
Mielestäni huorissa käynti on pahempaa, sillä se kertoo siitä, mitä mies ajattelee naisista ja seksistä. Minä voisin vielä ymmärtää sen että mieheni ihastuisi toiseen ja pettäisi, sillä en todellakaan kuvittele olevani maailman ihanin nainen, mutta jos mieheni ostaisi seksiä joltain huoralta, hyi hitto...
Jos suhteenne on muuten kunnossa ja tunteet tallessa, niin anna miehellesi anteeksi. Ei moisen mokan vuoksi kannata hyvää suhdetta heittää romukoppaan.
Ihmisiä me kaikki vain ollaan, ja erehdyksiä tekee jokainen. Jos kerta on ainoa eikä niitä tule enää jatkossa, niin anna anteeksi. Äläkä palaa asiaan enää jälkeenpäin.
..tunnusti!
Minua on petetty, mieheni suhde kesti monta kuukautta. Kun asia paljastui muistan huutaneeni mihelleni, että olisit vaikka mielummin käynyt maksullisella huoralla! Silloin olisin ollut varma, että mitään tunteita ei olisi ollut pelissä eikä koko pettämissotkua olisi tarvinnut käydä läpi tuon maksullisen huoran kanssa. Nyt tuo maksuton huora eli kakkonen oli asian selvittelyssä voimakkaasti mukana. En tiedä olisiko asiaa ollut kuitenkaan sen helpompi käsitellä... Kyllähän pettäminen on aina pettämistä. Mutta toisaalta, huoralla käynti on pelkkä pano. Ja jos tuo on vain yksittäinen kerta, niin voitte varmasti selvittää asian. Mutta, miten paljon voit nyt luottaa mieheesi?
Voisin antaa miehelleni anteeksi, jos hän vain tajuaisi, että on jotain anteeksipyydettävää. Hän nimittäin vähättelee koko asiaa, sanoo sitä vanhaksi, mitättömäksi jutuksi.
Vaikka sitten antaisin anteeksi, minun on vaikea jatkaa suhdettamme, sillä kaikenlainen läheisyys mieheni kanssa tuntuu nyt epämiellyttävältä. Ajatuksiini tunkeutuu vain irstaita mielikuvia miehestäni hänen seksiseikkailussaan.
Mielestäni seksi toisen naisen kanssa on aina pettämistä, oli siinä tunteita mukana tai ei! Näyttää vähän siltä, ettei miehesi arvosta sinua, sillä pystyi tekemään noin ilman, että edes nähtävästi tajuaa miten se sinua loukkaa. Itse jättäisin miehen, sillä miten tuollaisen jälkeen voisi enää luottaa?
Käväisin Dr Philin sivuilla ja sieltä löytyi hänen määritelmänsä pettämisestä.
"Want to know if something is cheating? If you wouldn't do it with your spouse standing there, it's cheating."
Pettämistä on siis se, mitä ei oman puolisonsa silmien edessä voisi tehdä.
Dr Philin määritelmä on yksinkertaisesti huono. En esimerkiksi kävisi kakalla, jos mieheni katselisi vieressä. Vai onko paskallakäyntikin pettämistä?
halunnut ymmärtää asiaa. Mutta eipä tuo Tiinan kommentti ollut kovinkaan nokkela. Tyhmä se oli. Siitä vaan Tiina kakkalle!
kommentistasi. Terveisiä kakalta...
Olen tottunut ajattelemaan asioita itse. Otan huomioon myös muiden kannan. Ymmärrän hyvin, mitä Dr Phil ajaa tuossa kommentissaan takaa, mutten allekirjoita sitä. Sinä et sensijaan ymmärtänyt minun kakkakommenttiani... Ihmisillä on yksityisyys, jopa parisuhteessa :O. Sitäpaitsi minulle on epäselvää, miksi tuo uskottomuuden määritelmä (mikä on uskottomuutta?)on ylipäänsä niin tärkeä? Ei se ole. Jos haluaa tehdä elämänsä (ja erityisesti kumppaninsa elämän) hankalaksi, niin tietysti sitten...
..ei pidä antaa anteeksi.
Miehen on kaduttava ja varsinkin näytettävä se vaikka viis vuotta jos se sen vaatii.
Sinun tulee saada käsitellä asiaa JUURI niin kauan kuin tarvitset siihen aikaa ja miehen on oltava tässä mukana.
Pettäminen yksinään on jo törkeää ja vielä törkeämmäksi sen tekee jos mies kehtaa vähätellä asiaa.
Tuon perusteella mun ukkoni olisi jo eri osoitteessa. Oikeastaan jo pelkän pettamisenkin takia.
vaan ei anna vastauksia todellisen elämän tilanteisiin. Jokainen meistä määrittelee oman moraalinsa itse, ja toivottavasti sopii myös parisuhteen käytännöt yhdessä puolison kanssa.
Juuri nyt minun olisi helpompi hyväksyä tilapäinen suhde tai maksullinen suhde joskus taaanoin, kuin tämä todellinen vuosia kestänyt satunnainen suhde ja valehtelu.
Ja taas toisaalta - tällä hetkellä ajattelen tilannetta viime vuosien, lapsen ja tulevaisuuden valossa, eikä näkökulma ole ollenkaan sama kuin joskus olisi ollut. Jos pari vuotta sitten joku olisi kysnyt mielipidettäni tähän, ei parisuhdetta/perhettä enää olisi olemassa.
Jos Hannele selaat noita aikaisempia viestiketjuja, niin huomaat, että täällä yksi jos toinen on miettinyt omia rajojaan ja reaktioitaan.