Olemme kolmikymppinen lapseton pari ja olleet yhdessä 13 vuotta. Viimeisten vuosien aikana yhteinen aika on vähentynyt ja erilaiset kiinnostuksen kohteet ovat alkaneet erottamaan meitä. Hassuttelua ja halauksia ei juurikaan enää ole. Minulla on paha olo ja tuntuu etten löydä ratkaisua. Suhteemme on mielestäni ajautunut ilmeisesti kolmenkympin kriisiin (?)
Avomieheni viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa harrastuksissa ja pyörähtää loppuillaksi vielä oluelle. Tämä toistuu useita kertoja viikossa. Minä hoidan kotia ja otan vastuun arjen pyörittämisestä. Tunnen itseni yksinäiseksi viettäessäni yksinäisiä iltoja kotona ja kaipaan mieheni seuraa. Olen usein puhunut avomiehelleni tästä tilanteestamme, tunteestani ja vieraantumisestamme. Hän on sanonut rakastavansa minua, mutta kaipaavansa omaa aikaa.
Mieheni istuu töiden jälkeen tv:n ääreen tai tietokoneen parissa ja myöhemmin lähtee kavereilleen. Minä kaipaisin yhteistä tekemistä joka lähentäisi meitä, mutta olemme kiinnostuneet niin erilaisista asioista. Suututtaa yksin huolehtia arjen sujumisesta ja kodin hoitamisesta. Haluaisin tasapuolisuutta ja sitä, että hän miehenä huolehtisi omasta osastaan.
Olen huomannut että mieheni ei osaa keskustella tunteistaan ja pitää sisällään pahaa oloa joka näkyy kireytenä ja syrjäänvetäytymisenä. MOni keskustelu loppuu väittelyyn ja riidan makuisiin tunnelmiin.Tuntuu, että tilanteemme on tosi lukossa. Haluan kuitenkin yrittää ja jaksaa tämän vaikean vaiheen yli. Toivon, että selviytyisimme ja löytäisimme toisemme uudelleen ennen kuin on liian myöhäistä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mikä avuksi?
Avomieheni viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa harrastuksissa ja pyörähtää loppuillaksi vielä oluelle. Tämä toistuu useita kertoja viikossa. Minä hoidan kotia ja otan vastuun arjen pyörittämisestä. Tunnen itseni yksinäiseksi viettäessäni yksinäisiä iltoja kotona ja kaipaan mieheni seuraa. Olen usein puhunut avomiehelleni tästä tilanteestamme, tunteestani ja vieraantumisestamme. Hän on sanonut rakastavansa minua, mutta kaipaavansa omaa aikaa.
Mieheni istuu töiden jälkeen tv:n ääreen tai tietokoneen parissa ja myöhemmin lähtee kavereilleen. Minä kaipaisin yhteistä tekemistä joka lähentäisi meitä, mutta olemme kiinnostuneet niin erilaisista asioista. Suututtaa yksin huolehtia arjen sujumisesta ja kodin hoitamisesta. Haluaisin tasapuolisuutta ja sitä, että hän miehenä huolehtisi omasta osastaan.
Olen huomannut että mieheni ei osaa keskustella tunteistaan ja pitää sisällään pahaa oloa joka näkyy kireytenä ja syrjäänvetäytymisenä. MOni keskustelu loppuu väittelyyn ja riidan makuisiin tunnelmiin.Tuntuu, että tilanteemme on tosi lukossa. Haluan kuitenkin yrittää ja jaksaa tämän vaikean vaiheen yli. Toivon, että selviytyisimme ja löytäisimme toisemme uudelleen ennen kuin on liian myöhäistä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mikä avuksi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä jos kokeilisit täyskäännöstä? Lopetat kodin ym. asioiden huolehtimisen. Kärsit likaiset tiskit jne. Mene omia menojasi, keksi vaikka minkälaisia harrastuksia. Nauti elämästäsi, ainakin näytä se niin miehelle, mutta älä vaan tee niinkuin ennen teit. Jos miehesi rakastaa sinua, hän ennenmmin tai myöhemmin alkaa miettiä missä vika, onkohan naiseni mahdollisesti rakastunut. Hän joutuu opettelemaan puhumisen kun et sinäkään häntä auta. Voisi toimiakin. =)
Ai että jos toinen käyttäytyy esimerkiksi välinpitämättömästi, niin tilanteen parantaa se että minäkin rupean käyttäytymään välinpitämättömästi. Tai jos toinen pettää, niin tilanne paranee sillä että minäkin petän... Todellakin tuntuu, ettei tällainen käytös auta vaan pahentaa tilannetta entisestään. Kostona saattaisi toimiakin mutta se tie on aina umpikuja.
Manipulointi ihmissuhteiden hoitokeinona on mielestäni samanlaista kuin kidutus. Manipuloinnin uhri tekee halutun asian saadakseen manipuloinnin loppumaan samoin kuin kidutettu tunnustaa mitä tahansa saadakseen kidutuksen loppumaan. Lopputuloksella ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa eli mikään ei muuttunut eikä mitään uutta tietoa saatu. Mitä siitä hyötyy?!
Joskus olen tuohon tyyliin hieman yrittänytkin. Mutta ei sovi luonteelleni. Yritän hyvällä puhuen ja haliten ja toivon ajan parantavan tilanteen.
kuulostaa hyvinkin tutulta... ollaan seurusteltu n 4v ja asuttu virallisesti yhdessä vajaa vuos.. ja kaikki muuttui täysin sen jälkeen.
oloni on ollut kuin olisin mieheni toinen äiti.
ensimmäiseksi kun tulen töistä (olen parturi-kampaaja) tekisi mieli rankan työpäivän jälkeen nostaa jalat ylös ja levähtää...mutta ei... joudun heti ensimmäisenä ruveta siivoamaan mieheni jälkiä ja tekemään hänelle ruokaa. sen päätteeksi lähden purkamaan hermojani lenkille ja sieltä tultuani suihkuun ja sitten tekemään iltapalaa meille molemmille...se olisi liikaa vaadittu jos iltapala olisi valmiina kun tulen lenkiltä.
mieheni on ollut sairaslomalla n.puoli vuotta selkä rappeutuman takia mutta nyt jo työ elämässä...olen edeleen joutunut raatamaan älyttömästi töitä että saan pidettyä yritykseni pystyssä ja katon päämme päällä...jos eläisin yksin...voisin jopa kutsua itseäni "varakkaaksi", mutta kun kaikki rahani menee meidän elättämiseen, niin ei paljoa lomiakaan pidellä.mutta eihän mieheni selälleen voi mitään ja on luvannut korjata asiat.
sain järjestettyä lomaa itselleni 2vko että lähden espanjaan ystävättäreni luo, niin heti syytellään että lähden sinne panemaan paikallisia miehiä...olen kerrankin ansainnut lomani ja tehnyt töitä sen eteen että saan sen pidettyä, niin sinnekkin joutuu lähteä pahoin mielin syytettynä.
seksiä emme harrasta kovinkaan usein ja siitäkin on tullut aika tylsää. kirjoitin juuri äskettäin miehelleni työmatkalle mukaan hieman lukemista...kirjeen ajatuksistani, ja se kirje sai ystäväni kyyneliin...eli jos sen jälkeen ei rupea mitään tapahtumaan niin mitä muuta voi ajatella kuin eroa? erota en haluisi...mutta onko vaihto ehtoja? kertokaa mielipiteenne ja vinkkejä suhteemme parantamiseen. kiitos etkäteen! =)
Olen lähes identtisessä tilanteessa oleva mies. Haluaisitko jutella? Siis todellakin vain jutella, ei muuta?