Niin, olen nyt ollut sinkku jo 13 vuotta.
Kauan sitten olin oikein mukavassa suhteessa ihanan, todella rakkaan naisen kanssa. Olimme aivan umpirakastuneita, ainakin sen lyhyen ajan. Ja halusin/toivoin että menisimme vielä joskus naimisiinkin, ja hankkisimme lapsia. Siitä olikin puhetta, ja odotin noiden puheiden toteutuvan tulevaisuudessa. En olisi halunnut maailmalta mitään muuta kuin tuon onnen jatkuvan loputtomasti. Mutta....
Aivan odottamatta, hänen tunteensa alkoivat viiletä, mutta en silloin vielä ymmärtänyt miten lopullista se tulisi olemaan. Sitten kerran, hän vain totesi, että ei tästä tule yhtään mitään. Se oli kuin moukarin isku, murskaava, tyrmäävä.
Mitä olin tehnyt väärin, olinko jotenkin huono, epäkelpo? En tiedä. Hän sanoi vain haluavansa "olla vapaa". Niin kai sitten, vaikka en mitenkään rajoittannut hänen menemisiään, hän sai käydä kavereineen ulkona aina kun vain halusi. Mutta se ei kai riittänyt, ehkäpä ruoho näytti sittenkin vihreämmältä aidan toisella puolella. Tämä oli kuitenkin minulle luja isku. Kun viimeinkin luulin löytäneeni sen oikean sielunkumppanin, niin hän iskikin veitsen suoraan sydämeeni. Nyt sydämeni on vain pieni hiiltynyt jäänne siitä, mitä se joskus oli. En tunne enää mitään hyvää, en iloa, en rakkautta. Tunnen vain valtavan suurta surua ja kitkerää vihaa.
No, enpä ole sitä vaimoa vieläkään löytänyt, enkä perhettä perustanut. Yksin tässä on vaan oltu joo. Eikä oikein minkäänlaista seuraa ole huvittanut etsiä. Seuraa olis ehkä löytynyt, jos olis baareissa käynnyt, mutta se ei oikein mulle sovi. Seuraa niin, mutta ei sellaista, joka olisi paikannut sen kraaterin sydämessäni. Kai mussa on se vika, etten ajattele naista vain kuumana lihapalana, vaan haluaisin sellaisen naisen jota voisin oikeasti todella RAKASTAA, ja hän myös oikeasti rakastaisi minua. Mutta eihän sellaista ajatusmallia enää monetkaan suosi, vaan menevät sänkyyn noin vain kenen kanssa vaan. Sori, ei vaan sovi mulle. Minun ajatusmaailmaani ei sovi se että naista pidetään vain välineenä tarpeiden tyydytämiseen. Itse haluan TUNTEA aidosti ystävyyttä ja rakkautta naiseni kanssa. Tuntuu, että sitä vaan on turhaa baareista nykyään hakea, sitä ei sieltä löydy. Ainakaan minä en sitä ole sieltä löytänyt.
Aikaa on kulunut jo paljon noista päivistä, mutta edelleen jatkan tätä taivallustani yksin. Jotenkin tuntuu että en enää edes pysty rakastumaan kehenkään. Eräs tuttu yrittää (peitellysti) naittaa mua yhdelle ihan kivalle naiselle, mutta juttu on vaan niin, etten tunne yhtään mitään sitä naista kohtaan. En yhtään mitään. Ihan mukava nainen, ei siinä mitään, mutta ei vaan kipinä syty. Onkohan vain niin, että sydämeni kertakaikkiaan paloi karrelle, ja hiiltyi pieneksi tuhkahipuksi sen elämäni rakkauden lähdettyä? Voi olla näin.
No, mulla on ihan mukava duuni, rahaa on kertynyt säästöön niin paljon että moni sinkku olisi moisesta määrästä vallan onnessaan. Mutta enpä minä niistä rahoista yhtään iloitse, ennemmin olisin onnellisesti naimisissa kuin varakas. En vain halua olla "väärässä" suhteessa, parisuhteessa vain muodon vuoksi, vaan mieluummin sitten elän yksin. Minkäs sille voi. Jos luonto haluaa etteivät geenini siirry seuraavaan sukupolveen, niin minkäs teet. Olkoon sitten niin. Kun vain saisi tästä yksinelämisestä tehtyä edes jotenkin siedettävää...no onhan sentään nää Suomi24:n palstat, näitä juttuja on kiva lukea. Kirjoitelkaa.
Kauan sitten olin oikein mukavassa suhteessa ihanan, todella rakkaan naisen kanssa. Olimme aivan umpirakastuneita, ainakin sen lyhyen ajan. Ja halusin/toivoin että menisimme vielä joskus naimisiinkin, ja hankkisimme lapsia. Siitä olikin puhetta, ja odotin noiden puheiden toteutuvan tulevaisuudessa. En olisi halunnut maailmalta mitään muuta kuin tuon onnen jatkuvan loputtomasti. Mutta....
Aivan odottamatta, hänen tunteensa alkoivat viiletä, mutta en silloin vielä ymmärtänyt miten lopullista se tulisi olemaan. Sitten kerran, hän vain totesi, että ei tästä tule yhtään mitään. Se oli kuin moukarin isku, murskaava, tyrmäävä.
Mitä olin tehnyt väärin, olinko jotenkin huono, epäkelpo? En tiedä. Hän sanoi vain haluavansa "olla vapaa". Niin kai sitten, vaikka en mitenkään rajoittannut hänen menemisiään, hän sai käydä kavereineen ulkona aina kun vain halusi. Mutta se ei kai riittänyt, ehkäpä ruoho näytti sittenkin vihreämmältä aidan toisella puolella. Tämä oli kuitenkin minulle luja isku. Kun viimeinkin luulin löytäneeni sen oikean sielunkumppanin, niin hän iskikin veitsen suoraan sydämeeni. Nyt sydämeni on vain pieni hiiltynyt jäänne siitä, mitä se joskus oli. En tunne enää mitään hyvää, en iloa, en rakkautta. Tunnen vain valtavan suurta surua ja kitkerää vihaa.
No, enpä ole sitä vaimoa vieläkään löytänyt, enkä perhettä perustanut. Yksin tässä on vaan oltu joo. Eikä oikein minkäänlaista seuraa ole huvittanut etsiä. Seuraa olis ehkä löytynyt, jos olis baareissa käynnyt, mutta se ei oikein mulle sovi. Seuraa niin, mutta ei sellaista, joka olisi paikannut sen kraaterin sydämessäni. Kai mussa on se vika, etten ajattele naista vain kuumana lihapalana, vaan haluaisin sellaisen naisen jota voisin oikeasti todella RAKASTAA, ja hän myös oikeasti rakastaisi minua. Mutta eihän sellaista ajatusmallia enää monetkaan suosi, vaan menevät sänkyyn noin vain kenen kanssa vaan. Sori, ei vaan sovi mulle. Minun ajatusmaailmaani ei sovi se että naista pidetään vain välineenä tarpeiden tyydytämiseen. Itse haluan TUNTEA aidosti ystävyyttä ja rakkautta naiseni kanssa. Tuntuu, että sitä vaan on turhaa baareista nykyään hakea, sitä ei sieltä löydy. Ainakaan minä en sitä ole sieltä löytänyt.
Aikaa on kulunut jo paljon noista päivistä, mutta edelleen jatkan tätä taivallustani yksin. Jotenkin tuntuu että en enää edes pysty rakastumaan kehenkään. Eräs tuttu yrittää (peitellysti) naittaa mua yhdelle ihan kivalle naiselle, mutta juttu on vaan niin, etten tunne yhtään mitään sitä naista kohtaan. En yhtään mitään. Ihan mukava nainen, ei siinä mitään, mutta ei vaan kipinä syty. Onkohan vain niin, että sydämeni kertakaikkiaan paloi karrelle, ja hiiltyi pieneksi tuhkahipuksi sen elämäni rakkauden lähdettyä? Voi olla näin.
No, mulla on ihan mukava duuni, rahaa on kertynyt säästöön niin paljon että moni sinkku olisi moisesta määrästä vallan onnessaan. Mutta enpä minä niistä rahoista yhtään iloitse, ennemmin olisin onnellisesti naimisissa kuin varakas. En vain halua olla "väärässä" suhteessa, parisuhteessa vain muodon vuoksi, vaan mieluummin sitten elän yksin. Minkäs sille voi. Jos luonto haluaa etteivät geenini siirry seuraavaan sukupolveen, niin minkäs teet. Olkoon sitten niin. Kun vain saisi tästä yksinelämisestä tehtyä edes jotenkin siedettävää...no onhan sentään nää Suomi24:n palstat, näitä juttuja on kiva lukea. Kirjoitelkaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kirjota perkele lyhempiä juttuja ei kukaan jaksa lukia tai saatika kuunnella tommosta horinaa.. sitten tulee kavereita ja ehkä kymmenen epätoivon vuoden jälkeen poikakavereita..
tilanteen, kun olen lähes vastaavassa.
Baarit ja yhdenillan toivot ei kiinnosta, koska jotain pysyvää sen täytyy olla.
Mutta muista että kirvestä ei saa vielä kaivoon heittää. Kyllä se vielä paremmaksi muuttuu, enemmin taikka myöhemmin. ;)
Pidä lippu korkealla äläkä vaivu masennukseen!
Luulen ymmärtäväni miltä susta tuntuu...mun aviomies on jättänyt mut nyt aika vasta, ja nyt yritän pää kuumeisena keksiä, mitä tällä elämällä nyt tekisin. Toisaalta ei kaduta tuo avioliitto, jos kerran turpiin tulee niin otetaan sitten kunnolla. :) Tsehovkin kirjoittaa siinä Kirsikatarhassa jotenkin, että jos kerta rakastutaan, niin kuningattareen ja jos hävitään, niin hävitään sitten miljoona. En nyt muista tuota sanatarkkaa käännöstä. Corrie Ten Boom tai minkä niminen evankelista se nyt olikaan, oli muistaakseni nuoruudessaan rakastunut johonkin mieheen, ja kun suhteesta ei tullutkaan sitten mitään, niin se vaan jotenkin totesi, että silloin hän tiesi, ettei toista miestä tule ikinä hänen elämäänsä. Sellainen fiilis minullakin on tällä hetkellä. Onneksi osaan kieliä ja tykkään matkustella, eli aion hankkiutua omaisuudestani eroon, ostaa kannettavan tietokoneen ja kokeilla erilaisia työpaikkoja ulkomailla tai Suomessakin, mitä nyt sattuu saamaan. Ulkomailla asumista en ole katunut koskaan, siksi aionkin taas lähteä harhailemaan...mun koti oli mulle niin rakas ja nyt se on rikki... ); Mutta onneksi ei tarvitse tehdä kitiseviä pentuja tänne maailman tuhoutumista näkemään. Elämä on!!!
Tosi kiva oli muuten lukea sun pitkä tarinasi. Minusta on jollain tavalla ihailtavaa, kuinka merkityksellisenä todellista rakkautta pidät. Sulla on varmasti loistava tulevaisuus, minä ainakin valitsen olla kiitollinen, oli se sitten vaikka köyhyydestä ja perheettömyydestä tai kodittomuudesta...kyllä aina voi keksiä syitä olla kiitollinen...öh köh.
Vaikka naiset näyttävät luulevan, että kaikki miehet ovat vain pelimiehiä, niin kyllä sellaisiakin löytyy, jotka arvostavat kestävää parisuhdetta. Itselläkin päälle 3 vuotta sinkkuna. Enkä rellestä, vaan haluaisin kovasti löytää oman rakkaan, jonka kanssa elää yhteistä elämää. Vaan aika harvoin ainakaan mulle tulee vastaan muita naisia kuin sellaisia, joista huomaa jo baarissa, mitä ovat hakemassa...
halusin vain sanoa,että on hieno juttu että tänä päivänä löytyy miehiä jotka ajattelevat noin.. Kunpa kohdalleni osuisi joku kaltaisesi. minäkin erosin poikakaveristani aikoinani sen vuoksi että halusin olla vielä hetken vapaa,nuori kun olin.. vaan en sinä aikana rellestänyt sen enempiä,vaikka ex ehkä näin luuli.. ehken ajattelin silloin jo juttuja vähän pidemmälle. monta asiaa ajattelen tänäki päivänä hänestä hyvällä.
haluan siis sanoa,että et ole epäkelpo,todellakaan,vaan ihminen jolla on sydän paikallaan
13 vuotta... hmmm... taitaa kuule olla lihamarkkinat aikalailla muuttuneet noista ajoista. Ja koska ihmisiä/yhteiskuntaa et voi muuttaa, niin sun on joko muututtava mukana tai erakoitua.
Mutta hyvä puoli on se, että tiedät ainakin minkälaista on rakastaa jotakuta. Monet, kuten esim. minä, eivät ole tuohon tuntemukseen vielä edes törmänneet... nykyään en taida enää edes uskoa sellaisen tunteen olemassaoloon.
teikäläisiä löytää? missä te liikutte mitä teille pitää sanoa että teidän kanssa pääsee juttuun? törmään vain ääliöihin aina, jotka ajattelevat täysin toisin kuin sinä. ja sinä ajattelet juuri niinkuin minä ajattelen, että ihmisen pitää ajatella. tulkaa esiin ja noutamaan nainen omaksenne. lupaan etten tuota pettymystä. tai ainakin toivon niin, tiedän myös tunteen, kun vastapuolessa ei ole mitään vikaa, mutta silti ei sytytä alkaa seurustelemaan vaikka toinen haluaisikin..
tulkaa esiin pois täältä nettipalstoilta!