Terppa! Olen lähes 100 % varmasti menossa ottamaan tatuointia alaselkään, mutta minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olette olleet omista tatuoinneistanne? Onko kaduttanut että olette ottaneet? Onko se ihan eri asia kun tatuointi on kiinni ihossa, kun on sen vain päässä kuvitellut? Vai ovatko monet olleet täysin tyytyväisiä?
Ja sitten vielä, jos olette ottaneet tatuoinnin nuorena, ajatteletko että olisi pitänyt jäädä ottamatta? :) Itse olen 18-vuotias.
Kaikki kommentit ja kokemukset tänne vaan, kiinnostaisi tietää!
Ja sitten vielä, jos olette ottaneet tatuoinnin nuorena, ajatteletko että olisi pitänyt jäädä ottamatta? :) Itse olen 18-vuotias.
Kaikki kommentit ja kokemukset tänne vaan, kiinnostaisi tietää!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen ottanut tatuoinnin 18vuotiaana (selässä), nyt olen 35 ja kaduttaa, olen jopa miettinyt voisiko plastikalla poistaa. Itse tatuointi on ihan taidokkaasti tehty, mutta ei sovi tämänhetkiseen minääni : / Tatuointi on niin pysyvä, että poistossakin jää varmaan jälkiä. En suosittele...
Otin joskus varhaisteininä kun isi oli mukana. Ei kaduta yhtään. Vasemmalla pakaralla on kuvatus.
Jos olisin ottanut kuvan teininä, se olisi todennäköisesti poistossa tai uudelleen käsittelyssä nyt aikuisena. Se mikä musta oli aivan kunkkuu 18-vuotiaana ei sitä todellakaan enää ole.
Omien kuvieni nahkaan ottamisen olen aloittanut ihan aikuisiällä. Just siks, etten halua jo otettun kuvan takia saada harmaitae hiuksia.
Mut kukin tyylillään, mun mielipide on ett ehtii ne kuvat myöhemminkin. Paitsi jo on todellakion HC tatskailija ja se on elämäntapana voi aloittaa ksoka vaan...
heti kuvan oton jälkeen mietin, että mitähän "tyhmää" nyt tuli tehtyä...(otin eka kuvani 27 vuotiaana.)mutta näin vuosi myöhemmin mietin jo kolmatta(ja ehkä neljättäkin) kuvaa itselleni.
ja tuo alkuaikojen "katumus" oli vaan lähinnä pelkoa muitten mielipiteistä ja siitä miten minuun suhtauduttais tatskattuna.(ympäristössä kun löytyy hieman tiukkapipoja tyyppejä ja kun on kookas kuva vasemmassa käsivarressa sitä ei aina hyvin peittele :))
Itse kuvaa mallina en ole koskaan katunut vaan aina miettinyt, että onneksi valitsin sen kuva-aiheen, enkä mitään muuta ja nyt uusia kuvia miettiessä on vaikea löytää mieleistään kun vertaa uusia kuvia kokoajan nykyiseen niin hienoon tatskaani.
mitään niistä ja uuden menen ottamaan muutaman viikon päästä. Ensimäisellä kuvalla on ikää 6 vuotta. Kaikissa kuvissa harkinta-aika ollut vähintään puoli vuotta, mielestäni sen miettimisen jälkeen jo tietää tuleeko siihen kyllästymään. Kuvani ovat sellaisissa paikoissa, joiden ei pitäisi hirveästi ruveta roikkumaan iän myötä.
Olen katunut jossain välissä paikkaa mihin otin tatuoinnin 18 v. (olen nyt 27). Kuvaa sinänsä en ole katunut ja olen sen jälkeen ottanut tatuointeja lisääkin (ja otan). Tällä hetkellä kuva on kuitenkin täysin osa minua, en osaisi kuvitella olevani ilman sitä. Eli "kriisejä" on ollut, mutta niihin on myös ollut osasyyllisenä ympäristö (niinkuin joku täällä kirjoittikin), ahdasmielisiä ihmisiä riittää..
Juu kullähän sitä on tullut kaduttua joskus ja välillä vieläkin.
Ensimmäinen kuvani rinnassa kaduttaa eniten, koska sitä on vaikea jatkaa, aika "iso" peitettäväksi ja jos peitetään saattaa olla hassun näköinen. Mutta se tosiaan oli ensimmänen kuvani ja kauheella kiireellä otettu kun piti teininä tatuointi saada. Hienosti tehty jä näyttävä mutta ei nyt paras mahdollinen silti. Jokatapauksessa osa minua...
Yksi kuvistani on ehkä mielestäni muutaman sentin liian pieni, mutta se ei sellai haittaa koska kuva on ainutlaatuinen eikä sellaista muualta löydä. Kuva näytti paperilla ihan hyvältä ja ennnen hakkausta, mutta nyt vuosia myöhemmin se on ruvennut näyttämään liian pieneltä. Ehkä sille joskus keksi jotain jatkoa...
Kaduttaa todella, tatuointeja on kolme ja kahdesta hankkiutuisin mielelläni eroon. Tyyli on muuttunut viidessä vuodessa, siitä ei pääse mihinkään.
Moikka moi!
Hartiaani ja säärtäni koristaa kauniit mustat tribaalit.
Olin 21-vuotta kun otin ensimmäiseni hartiaan, 9kk päästä otin toisen sääreen. Tatuoija suunnitteli minulle tatuoinnit ja ne ovat toisilleen parit. Ne eivät merkitse mitään, mutta minulle niillä on omat merkityksensä.
Katunut en ole ollenkaan. Ensimmäisen ottamista mietin 6-vuotta. Enkä turhaan harkinnut. On ihanaa miettiä esim. pukeutumisen kannalta koko kokonaisuutta. Minulle tatskat ovat aitoja ihokoruja kun muutoin en pidä koruista. Suunnittelen niiden mukaan pukeutumistani ja jne.
Kyllä se mielestäni on ihan eri asia kun tatska on oikeesti paikallaan. Mutta itse olen katseellani vain ihastellut tulosta.
Kun otin itse tatskani pidin tärkeänä muutamaa asiaa:
- tatskat eivät itsessään tarkoita mitään: en halua kyllästyä kuvaan, jonka merkitys on suoraan nähtävissä, eli ei esittävää kuvaa
- pitää olla paikassa, jonka saa tarvittaessa peitettyä: koskaan ei tiedä mitä työtä tulee tulevaisuudessa tekemään tai minne on menossa.
- tatskan tulee olla paikassa, joka ei helposti lihoa: haluan kuvan näyttävän hyvältä mahdollisimman pitkään
- otettava paikassa, johon luottaa: omien ystävien suosittelut olivat tärkeitä!
Ennen kuin otat, mieti tarkkaan mitä otat, mihin otat, missä otat ja miksi otat :D
Multa löytyy kaksi tatuointia. Ensimmäisen otin pari vuotta sitten melkoisen yhtäkkisenä päähänpistona. Olin varannut jo ajan tatuoijalle, eikä kuvasta ollut tietoakaan! :) Jotenkin sitten sain ajatukseni paperille ja tatskaajan kanssa hioittiin siitä "mun näköinen". Ja täydellinen tuli! :) En ole katunut hetkeäkään. Tatska on keskellä yläselkää. Ei ihan niskassa, ettei jokaisen paidan kauluksesta vilku, mutta niin että avonaisemmassa asustuksessa näkyy. Paikan valitsin sillä perusteella, että ei ole itselle näkyvissä. (Jos olisikin alkanut kaduttaa).
Toisen otin keväällä nilkkaan. Tämä syntyi hieman pidemmän pohdinnan tuloksena. Paikka oli selkeä, nilkka oli heti selän jälkeen seuraavaksi paras vaihtoehto :) Nilkkakuvankin saa tahtoessaan piiloon, mutta näin kesällä kuljen mielelläni vajaamittaisissa pöksyissä ja hameissa että kaikki näkevät kaunii perhoseni :) Toisesta tatuoinnista halusin esittävän kuvan, eka kun on tribaali. Kuva löytyi melko helposti ja se on kaunis. Pätevä tatskaaja oli taas asialla :) En usko että vanhemmalla iälläkään kaduttaa, kuvat on niin osa mua, että en niitä pois antaisi :)
Minullakin on alaselässä tatuointi. Aiheen puolesta olen siihen oikein tyytyväinen, enkä ole nähnyt kenelläkään muulla mitään vastaavaa. Työn jälki vain ei ole kovin hyvä, vaikka teetin kuvan ihan ammattilaisella tatuointiliikkeessä. Ilmeisesti väri on pistetty liian syvälle ihoon, koska kuva on selvästi kohollaan. Nyt kun olen suunnitellut toista käsivarteen, olen aika vainoharhainen siitä, missä sen uskallan ottaa.
jonkin aikaa tatuoinnin oton jälkeen ja hieman mietinkin, että tämmöseksikö se tosiaan jää...Mutta näin vuosi myöhemmin kuva on tasoittunut ja todella hyvän näköinen Eli eipä ole enää ollenkaan koholla :) onneksi.
ei kaduta ollenkaan. kummassakin kädessä on tatuoinnit ja ehkäpä otan nilkkaan uuden tatsakan Turkin lomallani. olen siellä nimittäin ottanut yhden, ja siistiä jälkeä on..
Eikä kaduta! Kuva on hyvin tehty, olkapäässä mistä sen saa näkyviin tai piiloon fiiliksen mukaan ja aihekin on kestänyt aikaa. Ja mulla on värillinen kuva mistä oon iloinen, koska siitä positiivisella tavalla näkee, et se on ollut mulla jo kauan (tribaaleja kun on nykysin joka toisella.. ei sillä etteikö ne olis ihan tyylikkäitä)
Tunnen tietyllä tapaa ylpeyttä siitä, että olen ottanut kuvani ennenkuin ne tulivat "muotiin"! Ja tyytyväinen oon siis yhä edelleen, yli 13 vuoden jälkeen!
Kadutti kyllä suuresti ja poistinkin kaksi tatuoinnestani, kaksi vielä jäi. Otin tatuointini nuoerena ja 19-vuotiaana rupesi kaduttamaan, meni kuitenkin 7 vuotta ennenkuin sain ne pois joten helppoa se ei ole!
Otin armeijan jälkeen tatuoinni, tuntui todella miehekkäältä. Ei menny kahta vuottakaan, kun rupesi kaduttamaan. Lähdin opiskelemaan ja päätin, että ennen valmistumistani tatska on saatava pois.
Hieman harvinaisempi ilmiö tämä varmasti on, mutta on ihmisiä joilla on lähes fobiamainen kammo tatuointeja kohtaan, pelkääväthän jotkut esim. lintuja tai kukkia tai vastaavaakin. Itse saanut seurata suhdetta, jossa toisella osapuolella kyseinen "sairaus", siis pelko on, korostan sanalla sairaus sitä puolta että kyseessä ei ole mielenoikku vaan kammo, jolle itse ei mahda mitään. Kaikesta huolimatta pari jaksaa yhdessä, toisella kun useampia tatuointeja on. Silti kuvien kantajan ahdistus on varmasti yhtä suuri kuin toisenkin osapuolen, kuinka moni haluaisi satuttaa rakastamaansa ihmistä.
Eihän suhdetta pakko jatkaa ole jos siihen ei pysty, mutta kyse onkin lähinnä siitä ovatko kuvat todella arvokkaampia kuin toinen ihminen. Epätodennäköistä se on törmätä ihmiseen, jolla tatuointifobia on, mutta jos oikein pahasti käy niin tatuoinneista ei ole kuin tuskaa. Mutta se ei pelaa joka pelkää. Pitää vain tosissaan harkita asiaa kunnolla, onko se sitä mitä todella haluaa.
Olen odottanut ja toivonut markkinoille tulevan jotakin uutta tatuoinninpoistoon. Leikkaus ei käy ja laserilla ei poistu kokonaan.
Amerikkalaiset ovat edeltä kävijöitä monissa asioissa. Odotan sieltä tulevan jotain uutta, koska tatuointien poistot tulevat varmasti lisääntymään tulevaisuudessa.
17-vuotiaana otin ja 23-vuotiaana poistin. Tosin poistaminen jatkuu edelleenkin ja voi olla ettei koskaan saa kokonaan pois, laserilla. Kalliiksi tulee ja kaduttaa.
mistä sait 17 v tatskan vai oliko vanhempien lupa jos ei ollu nii kerro mullekki paikka
Katunut kertaakaan. 4 tatuointia löytyy, ensimmäinen 10 vuotta vanha. Otin sen 15 vuotiaana. Kaikki on peitettävissä ja suhteellisen pieniä. Vaikka joskus katuisin, tuskinpa sitä lähtisin poistattamaan, koska mitään niin järkyttävää kuvaa en koskaan tatuoisi, jonka kanssa en pystyisi elämään.