Mitä itse tekisit…
Tovoin rakentavia kommentteja…ja mielipiteitä J
JA tarina menee niin että olen 30 v mies. 2 alle kouluikäistä lasta, Naimisissa 6 vuotta…yhdessä ollaan oltu 11 vuotta.
Ajattelen eroa joka päivä….tätä aktiivi vaihetta on jatkunut ainakin vuoden…ja jollain tasolla tilanne on ollut sama yli 2v.
Tunnen vaimoani kohtaan ystävyytä ja lämpöä…mutta kaikki intiimiin viittaavakin kosketus kavahduttaa…ja saan todella tehdä työtä etten noissa tilanteisa loukkaisi vaimoani. Ongelma on siis se että en halua vaimoani fyysisesti….siis en. JA jotekin minusta tuntuu siltä että en tilanne ei voi muuttua tästä. Seksiä kerran kuussa…Rakastelusta ei voi puhua. Ja kuitenkin minä haluaisin sitä enemmän kuin mitään…tuntea rakautta…siis haluaisin rakastaa…ja rakastella.
Olen tullut myös siihen lopputulokseen että rakkauteni häntä kohtaan on muuttunut ystävyydeksi…En esim ole hänestä YHTÄÄN mustasukkainen…(olen joskus ollut)…en oikeastaan kaipaa häntä, kun hän ei ole läsnä (lapsia sitäkin enemmän)…Enkä muutenkaan tee kaikkea vaimoni eteen, niinmuin miehen kuuluisi….Ja kuitenkaan en tee tätä ilkeyttäni…en ole paha…näin vain tunnen.
Vaimossani ei ulkoisesti ole mitään erityistä vikaa (ilmeisesti normaali 2 lasta synnyttänyt nainen)…ja hän on iloinen ja aurinkoinen (siis pl lukien mahtavat riitamme)…ja hän saakin huomiota ja ehdotuksia niin kuin naiset yleensä saavat (ja outoa kyllä olen niistäkin erityisen tyytyväinen)…
Olemme riidoissamme eronneet n 79 krt…Lapsien nähden emme liiemmin riitele…mutta kyllä he toki jotain aina kuulee…ja tottakai tällöin reagoivat…Mutta eivät he ole mitään hermoraunuoita…päinvastoin suloisia lapsukaisia…
Olen miettinyt niitä mittareita tai virstanpylväitä, joista tietää että ei kannata enää jatkaa…mitkä ne pylväät on…onko kellään mitää konkreettista, Auttakaa…
Minua pelottaa lasten puolesta taloudellinen pärjääminen…..erityisesti Vaimon ja lasten jos erilleen jouduttaisiin…
Tovoin rakentavia kommentteja…ja mielipiteitä J
JA tarina menee niin että olen 30 v mies. 2 alle kouluikäistä lasta, Naimisissa 6 vuotta…yhdessä ollaan oltu 11 vuotta.
Ajattelen eroa joka päivä….tätä aktiivi vaihetta on jatkunut ainakin vuoden…ja jollain tasolla tilanne on ollut sama yli 2v.
Tunnen vaimoani kohtaan ystävyytä ja lämpöä…mutta kaikki intiimiin viittaavakin kosketus kavahduttaa…ja saan todella tehdä työtä etten noissa tilanteisa loukkaisi vaimoani. Ongelma on siis se että en halua vaimoani fyysisesti….siis en. JA jotekin minusta tuntuu siltä että en tilanne ei voi muuttua tästä. Seksiä kerran kuussa…Rakastelusta ei voi puhua. Ja kuitenkin minä haluaisin sitä enemmän kuin mitään…tuntea rakautta…siis haluaisin rakastaa…ja rakastella.
Olen tullut myös siihen lopputulokseen että rakkauteni häntä kohtaan on muuttunut ystävyydeksi…En esim ole hänestä YHTÄÄN mustasukkainen…(olen joskus ollut)…en oikeastaan kaipaa häntä, kun hän ei ole läsnä (lapsia sitäkin enemmän)…Enkä muutenkaan tee kaikkea vaimoni eteen, niinmuin miehen kuuluisi….Ja kuitenkaan en tee tätä ilkeyttäni…en ole paha…näin vain tunnen.
Vaimossani ei ulkoisesti ole mitään erityistä vikaa (ilmeisesti normaali 2 lasta synnyttänyt nainen)…ja hän on iloinen ja aurinkoinen (siis pl lukien mahtavat riitamme)…ja hän saakin huomiota ja ehdotuksia niin kuin naiset yleensä saavat (ja outoa kyllä olen niistäkin erityisen tyytyväinen)…
Olemme riidoissamme eronneet n 79 krt…Lapsien nähden emme liiemmin riitele…mutta kyllä he toki jotain aina kuulee…ja tottakai tällöin reagoivat…Mutta eivät he ole mitään hermoraunuoita…päinvastoin suloisia lapsukaisia…
Olen miettinyt niitä mittareita tai virstanpylväitä, joista tietää että ei kannata enää jatkaa…mitkä ne pylväät on…onko kellään mitää konkreettista, Auttakaa…
Minua pelottaa lasten puolesta taloudellinen pärjääminen…..erityisesti Vaimon ja lasten jos erilleen jouduttaisiin…
Vastaukset 38
Vanhimmat
"Ja kuitenkin minä haluaisin sitä enemmän kuin mitään…tuntea rakautta…siis haluaisin rakastaa…ja rakastella."
Pura toi tekstisi, kirjojen ja/tai ammattilaisten kanssa. Ehkä siitä löytyy vastaus. Kun toisella puolella ystävyyttä ja lämpöä ja vastuuntuntoa niin lapsiin kuin vaimoosi nähden. Arvot sulla on kohdallaan, mutta mitä tarvitset jotta kaikilla olisi hyvä olla?
samat oli tuntemukset itselläni aikoinaan.
Siis sellaiset etten tuntenut seksuaalista vetoa enää vaimooni,ja muutenkin olimme yhdessä kuin vanhasta tottumuksesta.
Kun mietin asiaa ja samalla näin ystäviäni vaimojensa kanssa onnellisena tunsin kuinka jotain puuttuu minulta ja olen suhteessa kuin orpo piru,samalla mieltäni kalvoi hukkaan valuvasta elämästäni koko ajan.
Tätäkö se loppu elämäni tulisi olemaan.
Tunsin myös vastuuta vaimoni pärjäämisestä jos hänet jättäisin.
Kerta kaikkiaan en tuntenut häntä kohtaan mitään sellaista jota vaimoa kohtaan tulisi tuntea.
Yritin jopa ajatella kuinka saisin mielenkiintoni heräämään ja heräisikö mielenkiintoni jos ihme tapahtuisi ja hän muutuisikin seksikkäämmäksi,mutta sekään ei auttanut edes mielikuvissa.
Itse en olisi saanut vaimoani jätettyä mutta onneksi hän löysi uuden ja naiselliseen tapaan ilmoitti minulle haluavansa eron,koska naiset ovat tunteettomampia halujensa suhteen.
Suhde loppui ja ero oli easy joskin pelko tulevasta hieman peloitti koska siitä oli aikaa kun viimeksi olin yöni yksin nukkunut.
Mutta kaikki muuttui paremmaksi,sain elämäni takaisin,löysin kumppanin itsekkin.
Olimme aviossa 15vuotta,siitä varmaan 7vuotta elimme sellaista sisko ja veli elämää.
Nyt olen ollut uudessa liitossa 9vuotta ja homma toimii kaikilla osa alueilla.
En usko että aika herättää seksuaalista vetovoimaa ihmiseen joka on aikaa sitten kadonnut ,kaikki asiat ovat kiinni tunteista omissa aivoissa joita ei helposti paranneta.
Jos tunnet samoin kuin minä että ennemmin rakastelisit lyhtypylvästä viikottain kuin omaa vaimoa suosittelen kyllä harkitsemista suhteen kauniisti päättämiseen ja oman elämän uudelleen järjestelyyn.
Koska liitossa on aina kaksi,ja jos sinusta tuntuu tuolta ,ajattelee vaimosi varmasti samoin.
On vain ajan kysymys jolloin jompi kumpi riuhtaisee uuden sivun elämälleen.
Meillä sama juttu.
Tämä taitaakin olla yleisempää kuin kukaan uskookaan, miehet eivät vaan ole puhuneet.
Naiset meuhkaavat galluppeja tehden seksistään ja valittavat että harvoin saavat.
Ilmeisesti pitäisi sinne peiliinkin katsoa.... ;)
Yhdessä oltu yli 20 vuotta ja pornokuvia pitää katsella että saisin pantua eukkoani kerran kuussa.
Ei haluata ei.
Tiedän että voin hässiä vaikka kerran päivässä jos partneri on vain toinen ja käyttäytyy hiukan eritavalla eikä hengitys haisisi viemärille.
Samoin pennut siis lapset ovat hänelle niin tärkeitä että mies unohtuu.
Se on uusavioliitto, eukko entinen yksinhuoltaja.
En suosittele muuten yh ta kenellekään.
Mies on kakkonen, pennut ykkönen.
Sinä kyllä olet jo aikaa sitten ohittanut sen viimeisenkin virstanpylvään, jonka kohdalla olisi pitänyt lähteä eri suuntaan.
Tekstisi on niin järkkyä,etten soisi kenellekään miestä,joka ajattelee vaimostaan noin.
Voisitko ystävällisesti kertoa minulle,ja ehkä siis muillekin, miksei sinulla ole kuitenkaan selkärankaa ratkaista tilannetta kaikkien eduksi? Mikä pitelee liitossa,josta puhut tuollaisin sanoin?
Kuvitteletko kenties olevasi niin erinomainen ja korvaamaton,ettei vaimosi pärjää ilman sinua, ilman pornokuvin aikaansaatuja erektioitasi? Vai tiedätkö että vikaa on myös sinuassa, jopa niin paljon,ettet todennäköisesti saisi yhtään mitään, tai jopa heikompaa mitä vaimosi on, jos eroaisittte?
Entäpä muuten.. mitenkä tilanteeseen on tultu? Oliko tuo yh, jonka kanssa nyt elät, noin rauniona tavatessanne? Tarvitsitko pornoa ensimmäisiä kertoja pannessasi? Jos kumpaankin on vastaus kyllä, joudut ainakin mielessäsi miettimään, miksi suhteeseen yleensäkin lähdit.Jos vastaus on edes toiseen ei, mieti sitä, mitä sinä olet osaltasi tehnyt,tai jättänyt tekemättä.
Tässä kohtaa toivon voimaa vaimollesi piristyä sen verran,että itse laittaa toimeksi, saa hoidettua suunsa kuntoon ja hankkituvan sinusta eroon -pikaisesti.
Samoin toivon,ettei kukaan nainen ole niin järjetön,että alkaisi sinun kanssasi minkäänlaiseen suhteeseen; tuskin tulisit arvostamaan seuraavaakaan tuon enempää.Kaltaisesi on paha vitsaus ja kirous kelle tahansa naiselle, jopa äidilleen.
mikä itse mahdat olla miehiäsi, kun noin toista arvostelet..katso peiliin minkä näköinen itse olet, ei taida naistakaan haluttaa...
monelta kuullut, että taitaa olla niin omat muksut ykkösiä edellisestä suhteesta ja uusi siippa kakkonen. Ei teillä miehillä kyllä helppoa ole. Ymmärrän todellakin, vaikka nainen olenkin.
Varmaan kannattaisi kumppanillesi sanoa naisen viehätyksestä jotakin. Ei minuakaan kiinnostaisi olla miehen kanssa jonka hengitys haisee viemäriltä, eikä huolehdi itsestänsä haluttavaa.
Lapseni tulevat olemaan ykkösiä aina. Jos enää koskaan ikinä lyöttäytyisin yhteen kenenkään miehen kanssa, niin lapseni olisivat ykkösiä aina. Sen asian kanssa ei ole epäselvyyttä.
...PUHUNUT tunteistasi vaimosi kanssa? Itse nostaisin ensin kissan poydalle puolison kanssa, ja vasta sen jalkeen paattaisin, erotako vai ei. Kertoisin tunteistani sillakin uhalla, etta vaimo loukkaantuu. Silla jos olen jotain parisuhteesta elamani aikana (kantapaan kautta ja aika karvaasti) oppinut, niin sen, etta PUHUA pitaa ja vielapa REHELLISESTI.
Itse painiskelen kans, että erotako vai ei?
Syyt vallan toisenlaiset kuin sulla.
Emme mahdu enää saman katon alle, suunsoitto
mennyt niin rankaksi.
Kyllä erittäin huono olo on varma merkki, se on merkki siitä, että muutoksen pitää tapahtua suuntaan taikka toiseen.
Kyllä kannattaisin eroa, mitä mieltä jatkaa jos on onneton, anna tilaa uudelle onnelle. Teille molemmille.
Me emme ole olleet kun 3 vuotta yhdessä, ja siitäkin ½-vuotta eletty juuri kuvailemaasi "suhdetta"... Sanoin itse miehelle viikko sitten että etsii asunnon ja muuttaa pois.. Lapsi on meilläkin, mutta minusta on parempi ettei lapsenkaan tarvitse katsella ja kuunnella aikuisten riitoja JOKA PÄIVÄ.. PUhua ollaan yrittetty ties miten monta sataa kertaa, ei apua... Erottukin ollaan NIIN MONESTI, ja aina vain yritetty ja AINA VAIN HUONOMMIN MENNYT..
EN KANNUSTA EROAMAAN, MUTTA JOTKUT SUHTEET ON TUHOON TUOMITTUJA..
Huh.
Oisin voinu ite kirjottaa ton, jos en ois ollu nukkumassa.
Eli täältä yks viiva lisää kirjanpitoon. Mutta ei aavistustakaan mitä teen.
Paitsi meillä seksi vielä sujuu, seksinä.
Luulenpa, että tilanteenne on hyvin yleinen (lue vaan saamasi vastaukset) ja luonnollinenkin. Muutaman vuoden pyhdessä olon jälkeen oma kumppani arkistuu. Suuret, ihanat, tunteet jäävät harvinaisiksi. Rakastumisen ja ihastumisen tunnetta kaipaa ja ihmetyttää, miksi se ei onnistu oman kumppanin kanssa.
Minusta se, miten kuvailet suhdettasi vaimoosi kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä. Tunnet ystävyyttä ja hiukan kunnioitustakin. Tunnet selvästi vastuuta lapsistakin. Sellaista se parisuhde aika normaalistikin on. Ei paljon kummempaa. Sen päälle on hyvä rakentaa pikkuhiljaa elämyksiäkin.
Kumppanin vaihto tuossa tilanteessa on vähän niin kuin housuun kuseminen talvella. Olet hetken ihastunut, vähän kauemmin rakastunut ja kyllästyt taas. Ihastuminen ja rakastuminen eivät ole mitenkään päivänselviä, automaattisesti joka aamu saatuja mielentiloja.
Jos perheeseen,jossa on pienia lapsia, ei kuulu väkivaltaa, härskiä hyväksikäyttöä tai kertakaikkista eri arvojen yhteentörmäystä, niin pidän kyllä eroa "rakastamisen halun" vuoksi aika tarpeettomana.
Itse otin uuden kumppanin muutaman kuukauden kuluttua erosta. Kyllä on vaikeaa kun lapset on mukana kuvioissa.. olen valmis heittämään äijän metsään jos se ei tule toimeen lasten kanssa.. kyllä naiselle ja äidille ne lapset on YKKÖNEN.. aviosmies tai mikä muu mies tahansa on se kakkonen tai kolmonen. Meillä koirakin on tärkeäpi kuin joku äijänretale sohvalla makaamassa. Jos jommankumman pitää lähteä niin koira jää ja äijä saa lähteä kävelemään...
miestä/miehiä edes katsoa millään silmällä, jos/kun koiran jälkeen miehelle paikka löytyy. Jos avo/avioliitossakin on tuollainen asenne elää yhteisten lasten kanssa perheenä, niin enpä ihmettele eroja. Mielestäni kyllä kaikkia pitää perheenjäseninä huomioida, eikä laittaa johonkin tärkeysjärjestykseen. Sehän on selvä, että lapset on ykkösiä aina äidille, ainakin alitajunnassa, mutta ei siitä tarvi tehdä selvää ns. luokkajakoa arjen pyörittämisessä. Siinävaiheessa on kyllä itsessääkin vikaa, jos ottaa sohvaperunan nurkkiinsa pyörimään. Itse en ainakaan kovin hepposin perustein muuttaisi uuden kumppanin kanssa yhteen, en etenkään jos on lapsia. Lasten kanssa uuden kumppanin pitää tulla jo toimeen ennen yhteen muuttoakin, sehän nyt on selvä! On jo kaikkien kannalta todella itsekästä ajatella toisin.
Eli kunnon tutustuminen ja seurustelusta selviää sohvaperunatkin ajoissa. Pitää myös ajatella lapsia. Ei ole kiva kun isäehdokkaat vaihtuu. Siinä ei mitkään sohvaperuna ym. selittelyt lapselle mene jakeluun ja minkä ihmissuhdekuvan he mallina saavat/näkevät tulevaisuutta ajatellen.
voin sanoa eduksesi, ettet ole kevein mielin siirtoasi harkitsemassa. Jos parin vuoden ajan on käynyt läpi noita tuntemuksia, ovat ne varmaan tulleet jäädäkseen ja nyt on enää jäljellä lopullinen päätös.
Oma päätökseni erota tuli viimein siitä ajatuksesta, että minun on suotava miehelleni mahdollisuus vilpittömään ja ehdottomaan rakkauteen, jota en itse voinut hänelle tarjota. Kukaan ei saa olla niin itsekäs, että riistää toiselta sen mahdollisuuden olla onnellisessa liitossa. Kerroin tämän lapsillenikin, sanoin, että on parempi erota, niin molemmat voivat elää onnellisempina, on väärin pitää toisesta kiinni jos ei pysty tarjoamaan sitä mitä toinen kaipaa.
Luonnollisesti päätöksen tekooni vaikutti myös se, että haluan itse olla onnellinen ja elää toisenlaisessa suhteessa kuin se silloinen oli. Tiesin, että jos en voi rehellisesti olla onnellinen, vaan joudun teeskentelemään ja hiljaa mielessäni vatvomaan näitä asioita, en voi koskaan kertoa myöskään lapsiani esimerkilläni opettaa täysipainoiseen parisuhteeseen. Tarkoitan tällä siis sitä, että haluan olla lapsilleni hyvä roolimalli, sellainen joka toimii rehellisesti ja toisen tunteet huomioon ottaen.
Ero sattuu kaikkiin osapuoliin, tuskin helppoja eroja on olemassakaan. Mutta toisaalta tämä elämä on ainutkertainen, ja pahimman yli päästyä, alkaa tunnelin päässä loistaa valoa.
On ihanaa nyt kun erosta on yli vuosi todeta, että olen onnellinen. Tällä hetkellä yksin, mutta ainakin se teeskentelyn, pelon, riitelyn ja epävarmuuden tilalle on tullut rauha. Ja mitä tulee exääni, hän elää täysillä "uutta" elämäänsä. On ulkomailla töissä unelma-ammatissaan, muutti kauniiseen uuteen kotiin ja tekee nyt niitä asioita joita ei olisi toteuttanut liittomme aikana. Ei kumpikaan meistä siis ole katkerana tyhjän päällä, tilalla on vain uudet asiat.
Voimia sinulle, että jaksaisit ja pystyisit tehdä oikean ratkaisun. Ero ei ole pelkästään jonkun asian loppu, se on myös uuden alku.
Zemppiä!
Tilanteesi lienee yksi kehitysvaihe avioliitossa, jossa pitäisi päästä eteenpäin. Teidän pitäisi tunnistaa todelliset tarpeenne, käydä läpi lapsuuttanne ja sieltä nousevia asioita, mielellään yhdessä. Voitteko puhua asiallisesti toisillenne syvimmätkin tuntemuksenne, myös pettymyksenne? Uskon että tarpeenne ja halunne ovat hyvin samanlaiset, mutta arkielämä hautaa ne upoksiin. Väsymys ja kiire jopa muuttaa persoonaa, tekee kireäksi ja vie seksihalut. Nyt pitäisi heittää pois kilpailu ja naamiot ja etsiä yhteistä tietä. Avioero on aina pettymys. Joskus eronneet kokevat pettäneensä lapsensa, kun eivät voineet säilyttää ehjää yhteistä kotia.
Ehdotan ammattiauttajalle menoa ja avioliittoleiriä. Teillä lienee hieno timantti, toisenne, jonka aika on päässyt patinoimaan ja pölyttämään.
Iloitse siitä hyvästä mitä sinulla on nyt ja pyri löytämään vaimosi kanssa suhteenne kirkkain hohde.
Ei voi kuin todeta vanhan laulun sanoin, että ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta, mutta nyt on miehet puuta ja laivat rautaa hiijohoi.
Yh-Ellinä en pahoittanut mieltäni tässä viestiketjussa kirjoittaneen miehen jutuista. Tuollainen ajatusjuoksu on jo niin tuttua ja turvallsista, että oikein vieroitusoireet lyövät päälle, jos ei saa jokapäiväistä hakkumista osakseen edes näillä nettipalstoilla.
Aina elämässä on löydettävä ihmisryhmä, joka on itseä vieläkin alempana. Rasismia ei Suomessa muka ole, mutta yh-rasismia sitäkin enemmän.
Köyhänä yh-Ellinä retkahdin erittäin taitavan mieslehtimyyjän myyntipuheisiin ja tilasin Apu-lehden. Usimman numeron sivulla 42 löytyy edesmenneen sotalesken Maija tarina.
Maija jäi leskeksi viimeisenä sotavuotena juhannuksena kahden poikalapsen kanssa. Puutetta ja kurjuutta riitti näihin päiviin asti. Lottana oleita potkittiin päähän ja heille ei annettu mitään arvoa. Nyt sitten yritetään korvata ja hyvittää mitä tehtävissä on.
Monta kertaan siunaan mielessäni, että samanlainen hyysäys ja hyvittely mania ei vain iske meihin yh-surkimuksiin. Vaalien alla meitä aina muistetaan, mutta siihen se aina tyssää.
En osaa kuvitella sitä mielipahaa mitä tuntisin, jos avaisin netin keskustelufoorumin ja joku mies surkuttelisi kohtalooaan minun puolisona.
Tuosta seksitutkimuksesta olen täysin samaa mieltä. Haavio-Mannilan näin kerran ratikassa.
Itsekseen hymisevä nainen. Miten ihmeessä hän ei ala väsyä noihin seksitutkimuksiinsa. Onhan maailmassa muutakin mietittävää. Ei 1500 naista ole tarpeeksi hyvä otanta. Tilanne muuttuu.
Seksiä on monenlaista. Vaikea sitä on tikulla mitata. Lienee seksiä sekin, kun jauhan nyt purkkaa vatsa täynnä herkkuja ja länkytän netissä.
Ellien Kristallipallopalstalla nimettömään viestiini oli joku kommentoinut "hyvä oivallus".
Ehkä parhaat oivallukset koen tuon edesmenneen Maijan ikäisenä, jos elän niin vanhaksi.
Tämä on vain tällaista alkuveryttelyä.
Perheen merkitys on täysin hämärtynyt miehiltä.
Tärkeintä ei ole lasten hyvinvointi vaan hepin hyvinvointi.
joutunut huomaamaan saman asian miten heppiä kuunnellaan perhettä enemmän!
Oletko keskustellut ajatuksistasi vaimosi kanssa?
Jos et, avaa nyt hyvä mies sanainen arkkusi ja kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Ei toinen ole ajatustenlukija. Jos olet, ettekä saa muutosta aikaan, yrittäkää ottaa avuksi kolmas osapuoli, avioliittoneuvoja tms. Jos tämäkään ei auta, erotkaa. MUTTA nämä kaikki vaiheet olet velkaa vaimollesi ja perheellesi.
Toinen ihminen ei voi tietää ajatuksiasi, ellet niitä kerro hänelle. Jos puhut, annat toiselle edes mahdollisuuden vaikuttaa asioihin.
Miten olet itse yrittänyt muuttaa tilannetta? Mikään ei muutu itsekseen vaan avioliiton, tunteiden ja seksin eteen joutuu tekemään työtä. Myös sinä itse. Ei onni ole sitä, että toinen tekee sinut onnelliseksi vaan se on sitä, että yhdessä ponnistellaan asioiden eteen - niin myötä kuin vastamäessä, niinhän se meni.
Mieti mihin aikoinaan rakastuit vaimossasi. Miten hän sai sinut syttymään? Miten sinä sait hänen syttymään? Muistelkaa yhdessä hyviä hetkiä ja yrittäkää saada niistä kiinni.
Kirjoitit, että tunnet vaimoasi kohtaan ystävyyttä ja lämpöä. Sitähän se arki, ystävä hyvä, on. Huuma kestää tilastojen mukaan noin kaksi vuotta ja sitten alkaa se arki. Miten sen kestää ja jaksaa on vain teistä kahdesta kiinni.
Yritä, ennekuin luovutat....
Hmm...
Kiitos paljon kaikille kommenteista...Korvan taakse jäi puhukaa lisää..ja ammattiauttaja...
Ammattiauttaajlla kävinkin jo juttelemassa viime syksynä...siis yksin. Siitä tuli helpotus kun sai puhua jollekkin. Hän oli ihmeen kallistunut eroon...vaikka kuvittelin heidän olevan täysin objektiivisia sen asian suhteen...
Ja puhua pitäisi vielä vaimon kanssa paljon enemmän...se on totta...siis todellakin tyyliin ...Kissa pöydälle.
Ja vastauksena niihin kommenteihin että "tuollaista arkinen rakkaus kuulu ollakkin"...vastaisin kovin mielelläni että hankilökohtaisesti en usko että 30 v ihmisen pitäisi tyytyä...suhteeseen joka vastaa minun mielikuviani varttuneemman väen (lue yli 50 v) suhdetta...
Haluaisin palvoa naistani...
varmaan kiihkeä alkurakkaus kestää vuosikymmeniä.
Itse luulen, että uuden kumppanin kanssa tilanne muuttuisi samaksi.
Suhteen eteen pitää tehdätöitä ja puhua ja puhua ja taaspuhua....
Tässä suhteen vaiheessa pitäisi jo jollain tavalla keskittyä jälkeläisiin.
Itse olen nainen ja olen kokenut masennuksen jonka myötä rupesin inhoamaan seksiä aviopuolisoni kanssa. Kerroin suoraan miehelleni, että tarpeeni ovat kovin vähäiset.
Ihme ja kumma ymmärsi.
Arjen rakkaus on suoriutumista kriiseistä.
Itse en niinkään enää odota miehestäni intohimoista palvelevaa miestä vaan rakastavaa hellää isää joka silloin tällöin jaksaa kannustaa myös vaimoaan.
Hmmm...
'Haluaisin palvoa naistani... '
Minä puolestani kysyisin sinulta kauanko palvoit nykyistä vaimoasi? Vuoden? Kaksi? Alkuhuuman? Mitä teet seuraavassa suhteessi, kun alkuhuuma on jälleen ohi, kun et keksi seksiin enää vaihtelua ja sinulla on taas tunne, ettet voi palvoa naistasi? Vaihdat taas naista?
Osa tekstistäsi kuulostaa kypsältä ja osa taas 18 vuotiaan keskenkasvuisen kundin ajattelulta.
Hienoa, että olet puhunut ammattiauttajan kanssa asiasta mutta jotenkin tuntuisi järkevältä, että puhuisit myös suoraan puolisosi kanssa. Teitä on tässä asiassa kaksi (tai oikeastaan enemmän lapset mukanlukien).Minusta on äärettömän epäreilua, että mietit tulevaisuutta kertomatta siitä hänelle. Oletko ajatellut, että vaimosi mielestä avioliittonne saattaa olla aivan kunnossa. Hän ehkä ajattelee, että elämä on ihan oikeasti ylä-ja almäkeä, normaalia arkea ilman sen suurempia huumantunteita. Ja jos et puhu hänelle mitkä mahdollisuudet hänellä on ponnistella paremman yhteisen tulevaisuuden puolesta? Anna hänellekin mahdollisuus yrittää vaikuttaa.
Olen joskus aikaisemminkin ihmetellyt tällä palstalla, että miten helppoa onkaan rakastua mutta miten vaikeaa rakastaa...
Tsemppiä sinulle!
puhuu viisaita, kuuntele sitä. Minäkin uskon, että "timantti on vain pölyyntynyt"
helposti, kun sinulla kuitenkin on "tunteitakin" vaimoasi kohtaan...ystävyyttä ja lämpöä...
Se mihin olet ajautunut, on totta suurelle osalle pariskunnista. Huuma on haihtunut ja on tullut arki.. aivan normaalia.
Keskustelkaa avoimesti ja sinun sijassa järjestäisin ensitilassa yhteisen kahdenkeskisen viikonlopun ja aloittaisin siitä.
Voisit kysyä vaimoltasi mitä mieltä hän on suhteestanne, mitä hän tuntee, odottaa, ajattelee ja kokee.
Parisuhdekurssit ovat tuoneet lukuisille eroa vakavasti harkinneille uuden alun yhteiselämään.
Sanotaan, että jo kolmen yhteisen vuoden jälkeen rakkaus on tahtotila. Parisuhde vaatii jatkuvaa hoitoa. Yhteisiä reissuja ja retkiä, toistensa kuuntelemista. Tsemppiä!
Älä ammu tykillä kärpästä. Ja vielä, jos autosi rengas on rikki, et luultavasti vaihda koko autoa. Ajatteleppa, sairauskin voi viedä mahdollisuuden seksiin. Silloinkaan ei olisi fiksua erota. Miksi nytkään?
Vaihda ammattiauttajaa. Onneksi on valinnan varaa. On perheneuvoloita, seksiterapeutteja ja tavallisia järkeviä ystäviä. Toivotan onnea yhteiselle tiellenne.
Joskus kannattaa puhua lääkärille, mitä asian takana voisi olla...
siis tarkemmin sanottuna seksin puutteen takia. Ajatus oli,että eipähän tarvitse kerjätä ja saada kynsilleen. Nyt olen ollut itsekseni jo muutaman vuoden.Enää ei tarvitse kerjätä eikä saada kynsilleen, mutta eipä ole ihmistä jakamassa sen paremmin arkea kuin pyhäpäiviäkään.
Seksi,ja sen hurma, huuma on ylimainostettu asia, jonka varaan vain houkka perustaa elämänsä.
heti häiden jälkeen, jos vaan olisin voinut(sattui todella ikäviä asioita pahempaa kuin pettäminen)... Viimeistään olisin halunut erota kun lapsemme oli 3kk ikäinen. Kun elää suhteessa johon ei rakkaus kuulu, voin sanoa, että rankkaa on. Ihme kyllä ainoa mikä meillä toimi oli seksi. No kai sitä hyvää seksiä voi muutenkin saada, vaikka ei toista rakastakkaan, eli avioliitossakin voi näin olla. Kai sitten olin enemmän halukas normaali keskivertotapaukseen verrattuna(?). Noin vuosi ennen eroa kyllä tuokin puoli pikkuhiljaa kylmeni.
Eli meillä kyllä erottiin kun vihdoin sain koottua itseeni ryhtiä siihen että nyt tuli piste (6vuotta siinä menikin). Vaikka seksi toimikin, niin kommuuni tyyppinen asuminen ei ole hyvä kenenkään kannalta. Parempi elää yksin ilman rakkautta, kuin avioliitossa ilman rakkautta. Sellainen elämäntapa jotenkin tuntuu elämän haaskaamiselta.
eli..kuulostipa tutulta.itsellä sama tilanne ja ollut ainakin tuon viimeset kaks vuotta.ei mitään tunnetta miestäni kohtaan eli ei ole mitään järkeä jatkaa.tämä suhde ei vaan enään aikoihin ole tyydyttänyt tarpeitani sen suhteen millainen mielestäni parisuhteen pitäisi olla.seksiä minäkin olen häneltä lakannut haluamasta jo kauan aikaa sitte..eikä ne halut tuu takaisin häntä kohtaan.
neuvoisin eroamaan vielä kun asiat on niin hyvin että olisi mahdollista jatkaa ystävinä.tuossa tilanteessa uskon että olet alttiimpi ulkoisille houkutuksille ja sellaisen jälkeen kaikki vaan on niin paljon vaikeempaa.
mutta ihan ensiks..puhu hänelle.
tilanteessa..23v avioliittoa takana monta mietimisen vuotta..ja tein sitten päätöksen että haen eroa 4 lastani jäi kanssani velkaiseen asuntoon. Pärjään ..rahallisesti on tiukkaan..mutta henkisesti helpompaan ..
kohta vuosi erosta... nyt harmittelen miksi hukkasin omia ja mieheni vuosia vain ystävyyteen..sillä olemma nytkin ystäviä..
Kuule kuitenkin on vaikea löytää uutta suhdetta..että jos/ kun erost niin tulet huomaan että ei sitä todellista rakkautta ja rakastelua saa ihan tosta vain...yhden illan juttuja kylläkin ..mutta ne rikkoo ihmisen..Kuitenkin teidän molempien kannalta suosittelen..jos ette voi muuttaa elämäänne..muuttakaa eri asuntoon...
hyvää jatkoa sinulle ja voimia ratkaisuusi.
Luin koko viestiketjun läpi ja päätin vielä lisätä yhden naisen näkökulman tähän asiaan. Itse kiinnitin huomiota siihen, että teillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja itse pienten lasten äitinä tiedän, mitä rumbaa se elämä on. Se on aika arkista raatamista. Ja se että vaimostasi on tullut äiti, on muuttanut häntä paljon. Ja jos lapset ovat veilä kovin pieniä, vaimosi hormonitasapaino voi olla sekaisin. Hän jakaa huomiotaan monelle, niin kuin varmaan sinäkin.
Itse olisin tehnyt kaikkeni, että olisimme voineet jatkaa liittoamme, mutta mieheni halusi erota. Liittomme ei ollut unelmaliitto, mutta meillä oli meidän kahden lisäksi siinä kaksi lasta. Minusta lapset olisivat olleet ansainneet sen, että vanhemmat olisivat tehneet kaikkensa jotta perhe pysyisi koossa. On niin tuskaista vieläkin (erosta kohta vuosi) seurata lasten ikävää aina toisen luo kun on toisella :(.
Oletteko viettäneet aikaa kahdestaan? Harrastuksen parissa tai jotenkin muuten? Kahdenkeskistä aikaa kannattaa ottaa. Vaikka et haluaisi rakastella vaimosi kanssa, voisitte jutella rauhassa.
Muistatko mihin rakastuit vaimossasi? Minkälaista teillä oli alussa? Kaipaisitko vaimoltasi jotain erityishuomiota?
Ystävyys ja läpö on hyvä lähtökohta, yrittäkää löytää kipinä vielä. Alun huumaa ei saa enää takaisin, mutta kovalla työllä suhteeseen voi saada vielä vaikka mitä. Minusta kaksi lasta on helvetin hyvä syy tehdä kaikkensa jotta perhe säilyy ehjänä! Niin kuin moni on sanonut, sinun on kerrottava tunteistasi jotenkin. Varo syyllistämästä vaimoasi.
Hyvää jatkoa!
kommentti sinulta ja voisin kirjoittaa/neuvoa sanasta sanaan samoin.Asiat ovat juuri noin ja lapset ansaitsevat molemmat vanhemmat ja ehjän perheen. Hyvä!!!
Olen samaa mieltä, että viimeiseen hengenvetoon saakka pitää yrittää välttää eroaminen. Helposti luulee, että tunteet ovat kuolleet ja niitä ei saa enää takaisin, mutta koska ne ovat pitemmän ajan saatossa hiipuneet täytyy antaa aikaa tunteiden lämmittelyyn. Vein vaimon asunnolle parisänkymme ja muutamia huonekaluja ja hän nukkuu parhaillaa ensimmäistä yötä uudessa kodissaan. Lapset 7 ja 9v. nukkuvat minun kanssani vielä muutaman yön kunnes menevät äidin luo.
Toivottavasti erilleen muutto mahdollistaa asioiden tarkastelun eri tavalla. Käymme pariterapiassa säännöllisesti, olemme alustavasti sopineet että alamme uudelleen tapailla elokuvien ym. merkeissä.
Vaimollani tunteet ovat tällä hetkellä kateissa ja pelkään että hän ei jaksa riittävän kauan yrittää ja uskoa että ne vielä palaavat. Hänen miesseikkailunsa, joka päättyi äskettäin, ei enää minua häiritse mutta hänellä itsellään jäi päälle "huumaa täytyy löytyä" -fiilis.
Kun menee yhteen yh-äidin kanssa ja perustaa uusioperheen niin kyllähän se vaatii sopeutumista.
Kun huomio kauniilla tavalla uusioperheen lapset (kehuu lapsia päivittäin äidille ja lapsille ihan pienistäkin asioista, huomio lapsia pienin yllätyksin, kehuu kuibka äiti on tehnyt hyvää työtä kasvattaessaan lapsista kivoja persoonia,jne.harrastaa tällaista muuta arkielämää kohottavia asioita (pornolehtien katsomisen asemasta!)niin se lämmittää äidin sydäntä aivan tavattomasti ja nainen alkaa aivan huomaamattaan hehkua.
Sellaista pientä arjen auttamista päivittäin (esim roskapussien viemistä, tiskausta,jne.) mitä nyt ehtii , mutta aina jotain pientä kuitenkin.
Voin taata, että näin toimiessa asiat eivät ainakaan huonone! Ja saatat yllättyä kuinka nainen alkaa kukoistamaan, kun alkaa itse pitää haasteena tätä, että lumoaa itselleen takaisin tuon naisen johon joskus rakastui niin paljon että alkoi hänen ja hänen lastensa kanssa yhteistä polkua taivaltamaan.
Sulla on kiva hymy-tokaisu aivan yllättäen ja ohimennen arjen puuduttavassa tylsyydessä, esimerkiksi töihin lähtiessä aamukiireissä on aika toimiva juttu. Kokeile ainakin!
Älä ainakaan luovuta ennenkuin koitat iskeä /löytää takaisin sen naisen johon aikoinaan rakastuit.
Jos tähän ei mies kykene ---niin sitten se virstanpylväs on siinä.
Oikeassa kohtelussa nainen kuin nainen alkaa ennen pitkää kukoistamaan. Näin väitän minä.
Jos naisen suuhygienia ja muu alkaa repsahtaa, niin ei muuta kuin ostamaan hyvää hammastahnaa (lahjakortti hammaslääkäriin), hajuvesipakkaus parfymeriasta lahjaksi yllättäen ja niin edelleen. Toimii myös mieheen.
Testatkaa mille hengityksenne "haisee"
Nuolaiskaa kämmenen selkämys kosteaksi ja antakaa kuivaa sylki siihen itsestään.
sitten kuivuttuaan haistatte sitä. Saatte "säväyksen" siitä mille se oikeasti haisee. Paitsi, että hengitys tuplasti pahempaa"
ENSIMMÄINEN LÄÄKE ON "Hammastahnan ja harjan" lisäksi HAMMASLANKA.
Käytä HAMMASLANKAA kaksi viikkoa päivittäin. Pese hampaat 2 krt päivässä.
(kahden viikon jälkeen et luovu hammaslangasta) ; )
Voi veljet, että elämän on siltä osin jo aika hyvin!
siinä kirjoituksessa oli "lahjakortti hammashoitoon". ne varmaan kertoo opettaa käyttään sitä hammaslankaa.
ja hajuvesipakkaus ja hammashoito on tosi paljon parempi kuin sun hammaslankas. Parempi ainaskin kun se pornolehti mitä toi yks äijä kirjoitti käyttävänsä.
mutta hammaslanka on ihan ehdoton.
Tietääkö muuten kukaan, miksi ei ole saatavana punaista hammastahnaa?