Olen ollut mieheni kanssa yhdessä joulusta -94. Väkivalta tuli kuvioihin vuotta myöhemmin ja oli siitä lähtien enemmän tai vähemmän raaempaa. 98 keväällä saimme ensimmäisen lapsen, odotusajan sain olla rauhassa, mutta lapsen syntymän jälkeen uhka taas kasvoi, oli repimistä ja henkistä satuttamista. Kunnes keväällä 2000 otin kuonooni niin pahasti, että väliin tuli ulkopuoliset ja naapurit. Kävin paikkuuttamassa päätäni lääkärissä poliisisaattueessa. Saman tien etsin itselleni ja lapselleni asunnon.
Vuoden olimme erossa, kunnes päätimme kuitenkin yrittää. Mies tuntui muuttuneen, eikä kyllä ole minuun koskenutkaan mitenkään pahassa mielessä. Nyt vaan on tyttäremme joutunut isin kynsiin. Jos lapsi ei heti tottele, niin hän on valmis repimään tukasta, korvasta. Onpa muutaman kerran potkaissutkin. Nuorin lapsemme (5kk), on kyllä saanut olla rauhassa. Myönnän kyllä, että olen itsekin muutaman kerran läimäyttänyt tyttöä ollessani väsynyt, mutta asia on kyllä juteltu jälkeenpäin ja olen selittänyt miksi äiti teki niin. Miehelläni tämä koskeminen on lähes jokapäiväistä.
Nyt myös koiramme sai kokea miltä tuntuu jäädä isännän hampaisiin. Ystävämme on vasta 3kk ikäinen pentu. Eilen illalla pentu oli kakkinut lattialle sillä aikaa kun itse olin lasten kanssa käymässä mummilassa. Tämä ei ollut miellyttänyt miestä vaan oli rätkäissyt koiran lattiaan sillä seurauksella, että hauvalla on nyt toinen takajalka paketissa. Epäilen murtumaa, mutta lääkäriinkin päästään vasta maanantaina.
Koko aamun olen miettinyt mitä tässä osaan tehdä. En missään nimessä hyväksy mieheni käytöstä, enkä halua että lapset ottavat hänestä mallia ja ennenkaikkea että joutuvat pelkäämään isäänsä. Ehdotinkin viimeksi illalla, että hän hakisi apua, tai kutsuttaisiin kotiin joku perheneuvoja. Mutta eipä hän korvaansa lotkauta asialle. Hän ei ole omasta mielestään syyllistynyt mihinkään...lasta saa kurittaa kun ei tottele sanallista kieltoa ym. Kyllä hän illalla myönsi ettei voi mitään kun viha valtaa mielen, mutta eikö se ole jo sairautta jos ei voi vihaansa hallita.
Onko eroaminen ainut oikea vaihtoehto? Vai annanko vielä mahdollisuuden?
Auttakaa ja kertokaa mielipiteitänne. Tiedän että apua pitää hakea muualta, mutta nyt tarvitsen itselleni henkistä apua.
Vuoden olimme erossa, kunnes päätimme kuitenkin yrittää. Mies tuntui muuttuneen, eikä kyllä ole minuun koskenutkaan mitenkään pahassa mielessä. Nyt vaan on tyttäremme joutunut isin kynsiin. Jos lapsi ei heti tottele, niin hän on valmis repimään tukasta, korvasta. Onpa muutaman kerran potkaissutkin. Nuorin lapsemme (5kk), on kyllä saanut olla rauhassa. Myönnän kyllä, että olen itsekin muutaman kerran läimäyttänyt tyttöä ollessani väsynyt, mutta asia on kyllä juteltu jälkeenpäin ja olen selittänyt miksi äiti teki niin. Miehelläni tämä koskeminen on lähes jokapäiväistä.
Nyt myös koiramme sai kokea miltä tuntuu jäädä isännän hampaisiin. Ystävämme on vasta 3kk ikäinen pentu. Eilen illalla pentu oli kakkinut lattialle sillä aikaa kun itse olin lasten kanssa käymässä mummilassa. Tämä ei ollut miellyttänyt miestä vaan oli rätkäissyt koiran lattiaan sillä seurauksella, että hauvalla on nyt toinen takajalka paketissa. Epäilen murtumaa, mutta lääkäriinkin päästään vasta maanantaina.
Koko aamun olen miettinyt mitä tässä osaan tehdä. En missään nimessä hyväksy mieheni käytöstä, enkä halua että lapset ottavat hänestä mallia ja ennenkaikkea että joutuvat pelkäämään isäänsä. Ehdotinkin viimeksi illalla, että hän hakisi apua, tai kutsuttaisiin kotiin joku perheneuvoja. Mutta eipä hän korvaansa lotkauta asialle. Hän ei ole omasta mielestään syyllistynyt mihinkään...lasta saa kurittaa kun ei tottele sanallista kieltoa ym. Kyllä hän illalla myönsi ettei voi mitään kun viha valtaa mielen, mutta eikö se ole jo sairautta jos ei voi vihaansa hallita.
Onko eroaminen ainut oikea vaihtoehto? Vai annanko vielä mahdollisuuden?
Auttakaa ja kertokaa mielipiteitänne. Tiedän että apua pitää hakea muualta, mutta nyt tarvitsen itselleni henkistä apua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
..on aika paha. Lasten parasta ajatellen olis hyvä, että lähtisitte. Vielä parempi olisi, jos miehesi hakeutuisi hoitoon (eihän kukaan lapsi kuitenkaan haluaisi muistaa isäänsä sellaisena, jonka väkivaltaa saa pelätä). Muistaakseni on olemassa joku "Lyömätön linja" -niminen järjestö, joka voi auttaa. Voithan sä ottaa itse ensin yhteyttä johonkin tällaseen paikkaan (surffaile vaikka netissä)ja sit tuot ne mahdollisimman hienovaraisesti myös miehen silmien eteen. Ei ole mikään häpeä hakea apua!
Joskus tällasesta liitosta lähteminen on tehonnut mieheen äkkipysäytyksenä ja on tajunnut tekonsa suuruuden ja haluaa sitten itsekin muuttua. Ei sen varaan voi tietenkään laskea, mutta ehkäpä siitä saisi vähän toivoa vaikeaan ratkaisuun.
Voimia!
Haloo. Miehesi käyttää fyysistä väkivaltaa lapsiaan ja koiranpentua vastaan. Kauanko luulet menevän siihen että hänellä taas napsahtaa tosissaan ja sairaalaan joutuu joku muu kuin "pelkkä" koira? Hän on kerran jo luvannut muuttua ja nyt on valumassa takaisin entiseen, luuletko tosiaan että hän muuttuu ellei hän itse sitä tosiaan halua? Nyrkin varjossa ei ole hyvä elää, ei kumppanin, ei lasten eikä lemmikkien. Pelkäät jo miestäsi, lapsesi pelkäävät häntä satavarmasti koiranpennusta puhumattakaan. Pakkaa osastosi ja lähde, pidemmän päälle se on kaikille paras niin.
Itse olen joutunut kasvamaan välivaltaisessa kodissa. Väkivalta kohdistui äitiini - minua isäni vain uhkaili nyrkillä. Tälläinen kasvuympäristö ei ole terve lapselle. Ei ole mukavaa jännittää aina, että mitäköhän tällä kertaa tapahtuu. Mieti lapsiasi. Väkivalta ei ole oikeutettua - se on sairasta niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaa. Puhu miehellesi ja vaadi hänetä terapiaa tai muuten lähdet. Ajattele lapsiasi - millaisen perhemallin oikein heille annat ja muista myös että lapset varmasti rupeavat oireilemaan ennemmin tai myöhemmin. Sano miehellesi että hän ei enää todellakaan voi jatkaa käytöstään. Älä siedä enää yhtään lyöntiä tai väkivallantekoa mikä kohdistuu sinuun, lapsiisi tai koiraasi ja sano se miehellesi.
Voimia sinulle!
Voin vain kertoa kuinka pieneen lapseen koskee joka kerta kun äiti tai isä lyö. Joka lyönnillä jotain siitä lapsesta kuolee. Muista että lapsesi kasvaa, hän alkaa ymmärtämään asioita erilailla. Aikuisena saattaa olla aika yksinäistä sinulla äitinä ja miehelläsi isänä.
Itse kun pääsin väkivalta kodistani eroon en sinne enään halunnut. Isäni kuoli 2 vuotta sitten, silloin pääsin hänestä lopullisesti äitini elää vielä jossain. EI kiinnosta. Toivon ettei ikinä kenenkään lapsen tarvitse kärsiä äidin "väsymyksestä" tai isän nyrkeistä muuten vaan. Lähde pois sieltä jos et kykene ajattelemaan lastesi parasta, anna ne pois. On ihmisiä jotka haluavat, rakastavat, toivovat lapsia ja pitävät heitä kuin kukkaa kämmenellä. EIVÄT HAKKAA.
Tänä päivänä ymmärretään aivan liikaa vanhempia kun pitäisi ymmärtää ja suojella LAPSIA . HALOO AIKUISET MIKÄ HELVETTI TEITÄ VAIVAA.????
Tuohan se auttaa henkisesti apua tarvitsevaa!!
On iso askel myöntää läimäyttäneensä lasta, ja tuskinpa tämä äiti on lapsiaan hakannut. Moni ei edes uskalla myöntää tekojaan.
Ja nimenomaan hän lastensa parasta tuntuu ajattelevan, kun on miehelleenkin ehdottanut perheneuvontaa.
Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, kaikki tekevät virheitä, niin myös tämä äiti läimäyttäessään lastaan. Mutta hän on myös tajunnut tehneensä virheensä, kun on asiat lapselleen selittänyt.
Ei pidä syyllistää ihmistä joka elää myös pelon alla, yksin on voimaton olo mitään tehdä, ja eikös äiti sanonut, että tarvitsee henkistä apua oloonsa. Tuo sinun sättiminen ei varmaan auttanut asiaa.
Voimia tälle kärsivälle äidille! hienoa että uskallat tuoda ongelmasi esille ja myönnät myös omat virheesi, etkä vain kerro miehesi huonoista tavoista.
Nimim. "äiti" puhui asiaa. Pointtihan siis kaiketi oli se että alkuperäisen viestin jättänyt äiti on niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään sille että mies pyrkii tappamaan sekä koiran että kohta myös muunkin perheensä. Ja sinä vaan lässytät siitä kuinka erinomaisesti tuo äiti on tehnyt kun on jaksanut avautua.
Sitten vasta hän ansaitsee lastensa kunnioituksen kun jaksaa myös jättää lopullisesti myös sen kusipää-isän!
Mikä hemmetti naisia riivaa? Annetaan "mahdollisuus" miehelle yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka tämä uhkaisi jo murhata koko perheensä. Hyi helvetti, älkää tehkö lapsia jos ette "jaksa" niitä suojella!
Jotenkin vielä "ymmärrän" sen jos läpsäisee lasta, mutta selkeä halu pahoinpidellä aina vaan pahemmin on jo senlaatuinen luonnevika että ei siihen lapset sovi sekaan. Eletäänkin sentään jo kolmatta vuosituhatta, miksi jotkut silti yhä elävät kuin luolamiehet?
Kuulehan...se on vähän sellainen juttu, että joskus ihminen väsyy, väsyyn lapsiinsa, mieheensä, elämäänsä -kaikkeen. Siinä vaiheessa kun väsymys "aiheuttaa" sen, että läimäyttää lasta, on äidinkin hyvä pysähtyä ja hankkia apua itselleen, siinä ei selitys lapselle auta, antaa vain oletuksen, että väsyneenä on "oikeus" käyttäytyä väkivaltaisesti. Eikä ole sanoja millä selität pienelle ihmiselle, niin että se menee ymmärrykseen. Pieni lapsi ajattelee, mutta ei ymmärrä. Jos isä on väkivaltainen, ja äitikin läimäyttää "väsyksissään", ei pieni lapsi näe syytä muissa kuin itsessään.
Vaikka tuntuisi ettei voimia riitä, on niitä riitettävä lapsille ja lasten takia jos ei itselle ja itsensä takia.
K.o perheessä harrastetaan eläinrääkkäystä ja lapsen/lasten pahoinpitelyä, molemmat laissa tuomittavia tekoja. Jos käykin kerran vahinko, että lapsi kuolee/vammautuu pahoinpitelyn johdosta, ei rikoksesta ole vastaamassa ainoastaan isä, vaan myös äiti. Siinä ei auta selittelyt, ettei voinut tehdä mitään, asia on jatkunut jo pidempään ja estääkseen tapahtuman voi lähteä ja erota. Vanhempien ainoa tehtävä ei ole olla vanhempi, vaan tehtäviin kuuluu myös lapsen suojelu, oli se sitten suojelua puolisolta tai vaikka itseltään.
Osaatteko edes kuvitella, miltä näyttää 15-vuotias "lapsi" joka on pienenä kokemansa pahoinpitelyn tuloksena jäänyt 3-vuotiaan tasolle? Syynä toistuva pahoinpitely ja se, ettei puoliso "voinut" tehdä mitään? On liian "hienostunutta" ajatella, että lasten vanhempien pitää olla yhdessä, kun sekä vanhemmilla että lapsilla on parempi olla erossa. Ero ei ole häpeä, häpeä on olla ihmisen kanssa joka on väkivaltainen. Suomen varsin kattava laki antaa mahdollisuudet lähteä perheväkivallasta, kukaan eikä mikään pakota siinä pysymään. Kehottaisin lasten äitiä ottamaan yhteyttä esim. lähimpään turvakotiin, ja pyytämään apua sitä kautta sekä itselleen että perheelleen. Turvallinen aikuinen on se, mitä lapsi tarvitsee, ja se ihminen yleensä on ainakin toinen vanhemmista, näin ei tässä perheessä ole, mutta voisi olla, mikäli äiti tosiaan ymmärtää pakata pesueensa ja hakea apua itselleen ja lapsilleen. Mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta vahinko ei tule koskaan kello kaulassa, joskin vahinkoihin on joissakin perheissä odotettavammat edellytykset, kuten juuri tässä tapauksessa.
Pilatkaa ihmiset oma elämänne, mutta älkää lastenne!
Lapset ovat äärimmäisen lojaaleja vaikka millaiselle kusipäävanhemmalle, koska he ovat syntymästä asti eläneet tämän vanhemman hirmuvallan alla. Kaiketi tässä tapauksessa pitäisi lapset ottaa pois koko parilta, kun ei kumpikaan näemmä näytä saavan mitään positiivista aikaan. Hyvin nuoret lapset lienevät vielä kuntoutettavissa suht'koht' normaaleiksi yksilöiksi.
Tietysti tämän jutun aloittanut nainen juuri vältteleekin auttaviin tahoihin yhteyttä ottamasta koska pelkää että lapset viedään. On se itsekästä pitää niitä väkisin, helvetissä.
sinun mielipiteesi asiasta.
"Kaiketi tässä tapauksessa pitäisi lapset ottaa pois koko parilta, kun ei kumpikaan näemmä näytä saavan mitään positiivista aikaan"
Mistä tiedät, etteivät saa mitään hyvää aikaan? Meistä kukaan ei ole ollut seuraamassa tämän perheen tavallista arkea silloin kun siellä ei käytetä väkivaltaa. Emme tiedä mitä kaikkea kivaa he tekevät koko perheen voimin. He voisivat olla kuka vaan tavallinen onnellinen perhe, jos väkivallankierre saataisiin katkaistua. Väkivalta on sairaus, josta voi parantua. En hyväksy miehen lyömistä, en äidin läpsyjä. Mutta tiedätkö, että hän ei ole ainut äiti, joka läppäsee lastaan, niitä mahtuu tusinaan kymmenen. Se että hän on tiedostanut tehneensä virheen osoittaa että hän välittää lapsistaan. Eikö juuri tämä kyseinen äiti kirjoittanut, että on ehdottanut miehelle hoitoa tai kotiin perheneuvojaa? Ei se silloin ole välttelyä tai asioiden salaamista. Päinvastoin, minusta tuntuu että tämä äiti on jossakin alitajunnassaan tiedostanut missä pisteessä asiat ovat ja on valmis apua hakemaan. Tosiasia on, että monille se avun hakeminen ilman henkistä tukea on liian raskas taival. Kukaan meistä ei tiedä onko tällä perheellä millainen sosiaalinen verkosto ympärillä vai räpiköivätkö he yksin tässä upottavassa suossa.
Miksi tältä perheeltä pitäisi lapset viedä pois, kun monessa alkoholisti-huume perheessä lapset joutuvat jopa olemaan päiviä keskenään ja tulevat itse hyväksikäytetyiksi ilman että siihen joku puutuu.
Perheväkivalta on Suomessa hyvin yleinen ilmiö (ikävä kyllä), ja siitä irti pääseminen ei ole niin yksinkertaista kuin moni uskoo tai luulee. Itse olen tehnyt opiskeluihin liittyen päättötyön naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta ja haastatellut siihen kaiken ikäisiä naisia jotka ovat joutuneet nyrkin tielle. Asiat eivät ole niin yksinkertaisesti ratkaistuja kuin voisi uskoa. Prosessi vaatii aikaa ja molemmat osapuolet tukea ja apua, myös se lyövä osapuoli.
Tässäkin perheessä eron jälkeen mies oli jo näyttänyt muuttuneen. Emme tiedä mikä nyt on uudestaan laukaissut väkivallan kierteen, mutta siitä ei pidä mennä syyttämään äitiä, joka nimenomaan nyt tarvitsee kannustusta selvitä tilanteesta voittajana lasten kanssa. Liian raskas syyllistäminen voi vain pahentaa tilannetta ja eikös tämä äiti nimenomaan tullut hakemaan täältä henkistä kannustusta...antakaamme hänelle sitä. Me voimme osaltamme vaikuttaa siihen että lapsilla on edessä vielä hyvä tulevaisuus äidin kanssa.
Rauhaisaa joulun odotusta kaikille!
Tehdäänpä sitten näin, minä olen väsynyt vetäsen sinua tai jotain muuta viatonta aikuista turpaan, selitän sinulle kyllä että:- ymmärräthän sinä että minä lyön sinua, olen vain niin väsynyt. Siinä saattaa käydä niin että minä saan takasin turpaani tai ainakin haasteen. Miten on lasten laita?? ei, niillähän on venymätön pinna ja kyllä lapsi SEN nyt ymmärtää kun äiti on väsynyt ja siksi lyö Äitihän selittää lapselle että enhän minä muuten mutta kun väsyttää. Ja PASKAT SANON MINÄ VÄSYMINEN EI OIKEUTA KETÄÄN LYÖMÄÄN TAI LÄPSIMÄÄN TAI PÖLLYTTÄMÄÄN, EI KETÄÄN. KAIKKEIN VÄHITEN VIATTOMIA LAPSIA.
On vähän liioiteltua sanoa, että "lapset otetaan pois" tms. Se ei ihan sitä kuitenkaan käytännössä ole. Joskus joudutaan lapset ottamaan perheestä väliaikaisesti lasten hyvinvoinnin takia.
Yksinkertaisin tapa on koko perheen mennä perheneuvolaan, ja hakea sitä kautta apua. Mies ohjataan hoitoon väkivaltaisuutensa takia, ja lapsi lasten psykologille kokemansa väkivallan takia, äidin tilanne katsotaan, mitä apua hän tarvitsee.
Mikäli asiassa käy niin, että tilanne huomataan ulkopuolelta, on tapa useimmiten seuraava: lapset huostaanotetaan, vanhemmat saavat käydä tapaamassa lapsiaan hoitopaikassa. Huostaanoton aikana oletetaan vanhempien jollakin tavalla ratkaisevan ongelmansa (hakeutumalla hoitoon, eroamalla), ja siitä on oltava näyttö. Mikäli lapset palautetaan vanhemmille, tarkkailu jatkuu. Lapsia ei noin vain "viedä" vanhemmiltaan, kyllä se ensisijainen sijoituspaikka on oma koti ja omat vanhemmat/vanhempi. Kaikista vain yksinkertaisesti ei ole vanhemmuutta kantamaan.
Ja mitä taas tulee väkivaltaisen ihmisen muuttumiseen...se ei tapahdu yks kaks sormia napsauttaen, vaan vaatii lähes poikkeuksetta hoitoa, joillakin ihmisillä useamman vuoden intensiiviterapiaa, eikä aina tulosta silloinkaan. Irtipääseminen perheväkivallasta ei ole helppoa, hyvin yksinkertaisesta syystä: ihminen pitää mieluummin tutun ja vaarallisen, kuin tuntemattoman ja ehkä vaarattoman. Koska siinä, mitä ei tunneta, nähdään aina uhka, vaikka sitä ei olisi.
Itse en ole niinkään keskittynyt vanhempien ongelmiin, vaan siihen, mitä näistä ongelmista on lopputuloksena kehkeytynyt lapsille, ja se jos mikä on surullista katsottavaa. Lapsen luottamuksen uudelleen rakentaminen on todella työläs ja vaikea prosessi, eikä lopputuloksesta ole takeita vaikka uhka olisi jo poissa.
Se, mikä on äidin tehtävä, on 1)pitää huolta itsestään 2)pitää huolta lapsistaan. Huonosti voivan äidin lapset voivat yhtälailla huonosti. Vaikka äiti näkisi oman tilanteensa sellaisena, että aikoo sen kestää, on siitä lähdettävä pois -lasten takia. Lapsen psyyke ei yksinkertaisesti kykene ymmärtämään moista "uhrautuvaisuutta". Ja kuten TT asiasta kirjoitti, asia todellakin on niin, että vaikka isä/äiti tekisi mitä, lapsi yksinkertaisesti hyväksyy sen, eihän vertailumahdollisuuksia edes ole. Isä ja äiti ovat ne, jotka siinä ovat, vaikka käyttäytyväisivät miten. Ymmärrys tulee lapsella vasta myöhemmin, ja mitä pidempään paha olo ja uhan alla eläminen jatkuu, sen syvemmät ovat vauriot, vaikka aikuinen ei sitä lapsestaan näkisikään.
On aivan sama vaikka perheellä olisi joka viikonloppu kiva retki johonkin, pelko kulkee silti lapsen mukana jatkuvasti.
Eli toiminta mahdollisimman pian on järkevin vaihtoehto, muutos ei tapahdu itsestään. Väkivaltainen ihminen ei koe yhtenä päivänä ihmettä ja muutu ritari nuhteettomaksi lopuksi elämäänsä. Hyvät hetket varmasti antavat toivoa muutoksesta, ja yhtä monta kertaa se toivo rusentuu, miksi siis jatkaa?
K.o äiti on lasten isälle hoitoa ehdottanut, ei käynyt, eli nähdäkseni äiti on tehnyt miehensä eteen sen minkä voi, nyt on aika ajatella itseään ja lapsiaan, mies suoraan sanoen selvitköön miten parhaaksi näkee, itse on avusta kieltäytynyt. Äiti ja lapset ovat tuossa tilanteessa ne, jotka apua ensimmäisenä tarvitsevat, sekä äiti että lapset ensisijaisesti väkivallan uhreina. Se mitä he eivät tarvitse, on väkivaltainen mies ja isä, vaikka kyseisessä miehessä kuinka paljon olisi hyviäkin ominaisuuksia, ylittää väkivalta tai edes sen uhka kaiken muun. Toivon vain, että hän todellakin käyttää sitä, mikä Suomen kansalaisille kaikille kuuluu, yksin ei tarvitse asian kanssa elää, apua saa kun sitä hakee.
Ja kun puhut lapsista alkoholi- ja huumeperheissä...jos joku vaivautuisi tekemään muutakin kuin toteamaan/kauhistelemaan tilannetta, olisi niilläkin lapsilla elämä aivan toisenlaista, mutta ei...useimmat tyylikkäästi sulkevat silmänsä ja toteavat "eipä ole minun asiani, en puutu/uskalla puuttua"...tekisi joskus mieli tosissaan kysyä, mitä nämä silmänsulkijat toivoisivat jos olisivat itse lasten asemassa? Ja mitä liikkuu mielessä silloin, kun käy ilmi, että k.o perheiden lapsille on tapahtunut jotakin, minkä nämä silmänsä sulkijat olisivat voineet estää?
Rauhaisaa joulunodotusta toivoisin minäkin kaikille, ikävästi skeptisenä luonteena tiedän, ettei se sitä tule tänäkään vuonna olemaan, mutta toivoahan silti aina saa.
Haluatko että lapsen veri on sinunkin käsissäsi, sitten kun se kusipää-äijä menettää lopunkin itsekontrollinsa ja heittää kersan seinään?
Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa, kun puhutte vaan paskaa ja annatte heikompien kärsiä henkisesti heikkojen teoista? Onko hyvä mieli viettää joulua kun jossakin joku yrittää tappaa lastaan (jotta voi sitten selitellä jälkeenpäin että en ymmärrä mikä minuun meni tai en hallinnut itseäni tai muuta skeidaa)? Minua ainakin raivostuttaa suunnattomasti tämä juttu, enkä suinkaan ajattele että mitäs näistä pienistä, kun jossakin joku kokee vielä suurempaa tuskaa.
On varmaan ollut lapsena helppoa täällä aika monella, kun helpointa on ajatella että täytyy tukea sitä äitiä, eikä suinkaan lasta. Taitaa olla lapsi pelkkä lelu minkä voi rikkoa kun alkaa vähän vituttaa. Ja sitten taas selitellään.
Syyllistäminen ei auta, mutta joskus ihmiset ovat niin tokkurassa että heitä pitää herätellä KUNNOLLA että he alkavat tehdä jotain positiivista! Tässä maassa on liikaa paijaavia sossun tätejä ja setiä jotka antavat lasten tulla raiskatuksikin sen takia että "ei niitä saa ottaa perheeltä pois".
Kuka muu niitä lapsia, viattomia luontokappaleita suojelee jos ei me??? on se perkele kumma kun äidinrakkaudessa ja isänrakkaudessa saat tehdä lapselle melkein mitä vaan. Voin kertoa karmean totuuden, jopa täällä suomessa 22% niistä lapsista jotka on KERRAN tuotu poliklinikalle pahoinpitelyn takia (isän tai äidin) kuolee seuraavan vuoden aikana.
Ei muuta kun kaikki joukolla vaan TUKEMAAN näitä isiä ja äitejä. nou vei.. ja kivahan se on kun oma lapsi opettelee n. 5 vuotiaana uudestaan kävelemään, puhumaan yms. perus hommat kun isi "vähän" hakkasi kun se oli niiiin väsynyt.
Tämä ei ole sen kärjistetympää kuin oikeasta elämästä lasten osastolla, ja kokemusta on.
Siksi on hyvä että herätellään äidit ja isät, syyllistetään myös, koska lapsetkin syyllistetään tyyliin : - miksi heitit kivellä naapurin autoon, voi, voi sinua...olit tuhma jne. se on aivan oikein, silloin kun on tehnyt väärin. Mutta miksi sitten täällä EI saa syyllistää aikuisia ihmisiä jotka on tehneet PAHAA. Eihän "aikuisille" saa niin sanoa.. pumpuliin vaan.
lähe jo meneen lapsien ja koiran kanssa ennenkuin sattuu pahempaa! etkä itsekään mikään enkeli ole, mikään syy ei oikeuta läimäyttelemään lasta!
lähde ukkosi luota ja hae itsekin apua. ihan ystävällinen neuvo.
itse en moista katsoisi hetkeäkään. mies on sikäli muuttunut ettei hakkaa sinua, mutta sinäkin teet väärin jos et lapsiasi vie turvaan mokoman hullun luota! altista itsesi vaaralle jos haluat, mutta älä viattomia lapsia ja eläimiä.
kaikille eteenpäin potkimisesta. Viikonlopun mietin asioita, ja tänään kävin turvakodilla keskustelemassa tilanteestamme.
Huomenna on sitten meillä kotona palaveri, johon tulee lastenvalvoja, perheneuvoja ja yksi turvakodin ihmisistä. Itse olen sitoutunut viikottaiseen palaveriin, jossa käydään läpi asioita, minun jaksamista ja lasten elämää. Lisäksi vanhimmalle lapsellemme järjestetään myös toimintaa, jossa käydään läpi hänen tuntemuksiaan.
Miehellä on huomenna ratkaisun paikka edessä, joko terapia tai sitten ero. Enää en anna periksi. On aika ajatella myös omaa ja lasten tulevaisuutta. Ja pelkkä terapia ei riitä, myös hänelle tulee olemaan viikottaiset keskustelut ja sitten yhteiset palaverit, joissa koko perhe on koolla. Mietin vaan, että miksi tähän meni näin kauan ennenkuin tajusin missä mennään. Kai se piti oma aikansa hakata päätä seinään.
Nyt katson luottavaisin mielin tulevaisuutta kohti, haluan kuitenkin antaa lapsillemme hyvän elämän, johon toivottavasti kuuluu molemmat vanhemmat. Jos tätä ei ole mahdollisuus tarjota, niin sitten ainakin on jaksava ja turvallinen äiti.
Kaikkea hyvää jokaiselle mielipiteensä esittäneelle, ja kiitos vielä rohkaisun sanoista, niitä tarvitsin.
ettei miehen käytös muutu millään terapioilla tms.
Nosta kytkintä mahdollisimman pian itsesi ja lastesi tähden.
Niinkuin olet jo huomannut ääliö miehesi ei ole miksikään muuttunut.Lähde nyt hyvän sään aikana ennenkuin sinulle tai lapsillesi käy pahemmin.Miehen asenne ongelmaan kuulostaa aika vaaralliselta.
Hae ensiapua vaikka täältä
http://www.tukiasema.net teema osiosta ja joka kunnalla löytyy apua jos vaan haet sitä.