Lapsellinen ystävä

minä sanoisin suorat sanat ja käskisin miettimään hänenkin onko ystävyydessä mitään järkeä.. kieltämättä tuo hurjalta kuulostaa!

minun "bestikseni" kulki omia polkujaan, sikäli kun lukio loppui. hän opiskeli mitä tykkäsi, teki mitä tykkäsi jne. minä kuljin omia polkujani ja sitä oltiin välimatkojen takia erossakin muutama vuosi ja nähtiin vain kun olin kotikulmilla.

no. jossain vaiheessa ystäväni oli joutunut ihan hukkaan "mitä tekisi elämällään". alkoholi ja miesten kanssa sekoilu alkoi olla päällimäinen aihe elämässä. lopetti useita kouluja vaikka kyse oli vain hänen omasta motivaatiostaan menestyä. hän kokeili sitä sun tätä niin kouluissa, kuin miehissäkin. sillä aikaa minä petasin polkua itselleni valoisampaan tulevaisuuteen.

kauhistelin itsekseni ja hieman jopa hänelle, että pitäisi nyt jotain kuria tekemisissään. ihan ok, ei siitä riitoja tullut enkä halunnutkaan olla moralisti, olin vain hieamn huolissani. en silti ajatellut että olisi vastuussa hänen tekemisistään. teki niinkuin parhaaksi näki, kuten minäkin. ja minäkin tein virheitä.

itse oli ennen epäonnistuja. en tiennyt minäkään mitä tekisin elämässäni, ja kun en muuta keksinyt, hankin hieman epätavallisen ammatin, kävin iltakoulua ja töitä. kunhan jollain täytin elämääni, joka oli kovin tylsää epäonnistuneen miesvalintani ohella. olin surkea mielestäni. yhtäkkiä vain kävikin niin, että tylsät ammatin- ja työnvalintani johtivat minut kovin "kultakaivokselle" kuin sattuman kautta. löysin ammattialan joka minua kiinnosti ja jossa saatoin pärjätä paremmin kuin missään muussa.

nyt, kun niitän rahaa ja luon uraa hyvissä hommissa, jotka ahkeruudella sain, kaverini seuraa jalanjälkiäni.

täysin samoja jälkiä. samat työpaikat, samat koulut, ihan häikäilemättä. ja niin, kyse kun on alasta jota yleensä ei tällaisia polkuja kuljeta, ei ole epäilystäkään etteikö hän matkisi minua. odottaa vain että sen enempää ihmettelemättä jaan hänen kanssaan kaiken senkin tietoni ja kokemukseni ja suhteeni, jotka minut sattuman kautta saivat näihin hyviin hommiin.

jotenkin hämmentää minua, että tiedän, ettei hän koskaan tule olemaan tässä asemassa kuin minä nyt, sillä ihan hieman on tuuriakin mukaan tarvittu ja suhteita, mutta hän yrittää kovasti. on niin läpinäkyvää että ällöttää.

olenko sairas, kun en haluaisi että hän tekisi jokaisen minun etenemisliikkeeni perässäni. minulla on tunne, että olen ansainnut paikkani, enkä pidä siitä varjollani ratsastetaan tai suhteitani käytetään yhtäläisen hyvän tavoitteluun. olen tehnyt kovan työn, ja hän haluaa että kun nyt olen tehnyt kaiken likaisen työn ja raivannut tieni hyvään asemaan, hän saa tulla sinne perässäni siten, että minä pidän tietä auki, hän tulee vanavedessä. "oltaisiin hyvä tiimi". sori vaan. olen oma tiimini, eikä tätä pottia riitä kahdelle jakaa. ja jos riittää tarvitsen siihen jonkun joka on valmis yhtäläiseen työn tekemiseen ja vaivan näkemiseen jonka minä tein..

joku klikki pitää ihmisessä olla, että toimii kuten sinun ystäväsi tai minun.. ei itselläni tulisi pieneen mieleenkään..

Sellainen "ystävä" ei ole ystävä vaan veemäinen vainooja. Alat pikkuhiljaa jäädyttämään välisi siihen. Etkä myöskään kerro yhtään mitään minne olet menossa milloinkin ja kenen kanssa. Päästät vaikka valkoisen valheen. Tuollainen kakkiainen unohduksiin vaan.

Sun pitää olla tiukkana vaan. Todellakin et enää pidä yhteyksiä hänen kanssaan, ja jos se ottaa suhun yhteyttä, niin et vastaa, tai sitten heität vaan hetken jotain pinnallista läppää, etkä kerro mitään paljastavaa. Jos alkaa joskus jossain kiukuttelemaan, niin sanot suoraan, että tämä "ystävyys" on nyt tässä, on ollut jo jonkin aikaa. Sitten vaan jatkat matkaasi.

Sano hänelle suoraan mitä mieltä olet hänen käytöksestään. Keskustelemalla asiat selviää.

...mutta olettaakseni olin todella paljon nuorempi kuin näin pääsi käymään.
Olin ollut kauan kyseisen tytön hyvä kaveri, olimme kuin paita ja peppu. Eteen tuli koulun vaihto (menimme samaan). Aloin tutustua uusiin ihmisiin, sillä uudessa koulussamme kuviot olivat isommat. Sain kavereita ja minulla oli todella hauskaa. Yhtäkkiä aloin tajuta, että ystäväni toden totta rupesi kopioimaan kaikkea, mitä tein! Koska hän oli hieman pyöreä ja minä taas en, hän oli heikolla itsetunnolla varustettuna huonommassa asemassa sosiaalisissa suhteissa kuin minä - ainakin omasta mielestään. Luulen, että tässä oli syy sille, miksi hän uusimman ihastukseni kuultuaan alkoi piirittämään tätä, vaatteita ostaessani hanki samanlaisia, jne. Pahinta oli, ettei hänellä ollut enää mistään omaa mielipidettä, koska aina kun hän kuuli minun näkemykseni asioista, hän kuulutti niitä myös ominaan.
Piste i:n päälle oli käytös, jolla hän alkoi syylistää minua hänen pettämisestään. En antanut hänelle kuulemma tarpeeksi huomiota ja vein kaikki pojat hänen nenänsä edestä: siis juuri ne, joihin hän ihastui, koska minäkin tykkäsin heistä. Jos tuli minulle tuli sanaharkkaa muiden tyttöjen kanssa (siis tavallista riitelyä esim. siitä, onko jokin tapahtuma lauantaina vai sunnuntaina), hän otti sen itseensä, teki siitä suuren tragedian ja alkoi suureen ääneen syyttää itseään, että on pilannut kaiken, aiheuttanut mm. ongelmat, jotka eivät liittyneet häneen millään tavoin. Oli kuin hän olisi yrittänyt muuntua toisaalta osaksi persoonaani ja toisaalta hän vihoitteli minulle siitä, kuinka loukkasin häntä jatkuvasti.
Tilanne oli skitsofreeninen ja emme ole olleet enää moneen vuoteen kavereita. Lisäksi hän sotki mukaan äitinsä, joka nykyäänkin minut nähdessään katsoo kuin paholaista.
Arki oli silloin hänen takiaan helvettiä, sillä halusin todellakin säilyttää oman identiteettini enkä kaivannut hännystelijää, joka pukeutui, puhui ja yritti ajatella tasan samoin kuin minä.