Mitä naiset ajattelevat yksinäisistä miehistä? Yksinäisellä tarkoitan omissa oloissaan viihtyvää hiljaista kaveria, joka perjantai-iltana lähtee vaikka salille tai jää kotiin lukemaan hylättyään viinan kirot ja bailaamisen pahuudet.
Kavereita ei ole kuin harvoja, juuri siksi että viihdyn hyvin yksin. Oman sosiaalisen piirin vajavaisuus on jo sinällään omissa kuvitelmissani paha asia seurustelua ajatellen, lisäksi vähäsanaisuus saattaa tehdä yhteisistä hetkistä kiusallisia.
Onko tällainen mies kiinnostava, vai pelottava hyypiö?
Voisiko kukaan edes kuvitella ihastuvansa tai edes kiinnostuvansa sellaisesta?
Kavereita ei ole kuin harvoja, juuri siksi että viihdyn hyvin yksin. Oman sosiaalisen piirin vajavaisuus on jo sinällään omissa kuvitelmissani paha asia seurustelua ajatellen, lisäksi vähäsanaisuus saattaa tehdä yhteisistä hetkistä kiusallisia.
Onko tällainen mies kiinnostava, vai pelottava hyypiö?
Voisiko kukaan edes kuvitella ihastuvansa tai edes kiinnostuvansa sellaisesta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos ei ilmene muitakin, tuon lisäksi asioita hankaloittavia luonteen ominaisuuksia, jotka vaikeuttavat luottamuksen syntymistä ja yhteiselämää. Mutta en ehkä ole paras vastaamaan tähän muodossa "naiset", sillä olen vain yksi itsekin hyvin yksinäinen ja kotona viihtyvä nainen.
Tähän mennessä ainakin yksi ei ole täysin tyrmännyt, mikä on hyvä asia.
Sanoisin että ei kyllä naisia innosta yhtään.
Miehen tehtävä treffeillä on johtaa keskustelua, viihdyttää, olla hauska, olla kiinnostava, olla mukava. Erakkona on vähän vaikeaa täyttää hyvän treffailija piirteitä ja toisia treffejä ei tule.
Siitä huolimatta että sun taitotaso voi olla heikko, suosittelen käymään niillä treffeillä ja oppimaan jokaisesta jotain. 10 treffin jälkeen alat vaikuttamaan jo aika uskottavalta mieheltä jolla on hyvät jutut (kerrot aina ne samat jutut uudelleen).
Ittestään et voi tuoda sellaisia asiota missään nimessä ilmi että olet ex-alkoholisti, sinulla ei ole kavereita, olet hiljainen hissukka tai muuta vastaavaa. Kerrot vaan että sua ei baari dokaaminen innosta ja että keskityt intensiivisesti omiin harrastuksiin, opiskeluu tai töihin tai muuhun vastaavaan hyödylliseen juttuun. Kerro innostuneesti omista rakkaista asioista ja jos meno hyytyy niin siirrä huomi naiseen ja kysele siltä juttuja. Opi naisen reaktiot ja vastaukset, koska voit itse käyttää niitä seuraavissa treffeissä.
Kyllä treffeillä oli joskus muinoin varsin vaivautunut olotila, ainakin vastapuolen naamasta sen saattoi lukea.
Keskustelu ei kulkenut millään, mutta vähän tutumpien tyttösten kanssa homma liikahti jo eteenpäin... tosin pysähtyäkseen kaveriasteelle.
Eihän tuo kaveripiirin koko oikeastaan vielä kerro ihmisestä paljoakaan. On niin monenlaisia elämäntilantita, että turha lähteä ainakaan tuosta lähtökohtaisesti päättelemään yhtikäs mitään.
Itselläni on paljolti kaltaisesti tilanne. Ja jos minuun yrittäisi tehdä vaikutusta juuri kaltaisesi ihminen tai lipevä baarien don juan, luulisin ottavani sinut ehdottoman mielelläni seurakseni kahville tms. Ja katsomaan olisiko meillä muutakin yhteistä kuin erakkomaisuus :)
Aika tylsää itseasiassa kun mainitsit nuo vähemmän kivan adjektiivin hyypiö. Ei omissa oloissaan viihtyminen, kavereiden vähyys ja omatoimisuus tee kenestäkään hyypiötä. Jollet sitten jättänyt kertomatta jotain muuta olennaista ;))
Voi voi, meitä kotona kirjan kanssa hiljaisuudessa viihtyviä tyttösiä on enemmän kuin arvaatkaan. Ikivanha probleema on vain se, että miten me kaltaisemme löydämme toisemme? Auttaisiko joku yhteinen printtiteepaita, jonka tekstin sisältö ei aukea kuin 'meikäläisille'. Paitsi, että sitten pitäisi vielä voittaa ujoutensakin...
Kahville? Kiitos kohteliaisuudesta, onkin eri asia "uskaltaisinko" kysyä ketään...
Hyypiö ei tarvitse olla tullakseen sellaiseksi. Kun on puolituttuja ihmisiä, niin ne alkavat välillä keksimään itse teorioita ja syitä sille "miks toi ei koskaan dokaa" ja "miks toi on aina hiljaa" = "se on joku **tun hyypiö, mä kuulin et se potki hildan kissan hengiltä viime viikolla"
Tutummat ihmiset pitävätkin sitten ihan normaalina ja luotettavana tyyppinä, onneksi.
Todellakin kun löytäisi yksinäisyyden aallonharjalla jonkun myöskin normaalin ja luotettavan tyttösen jostain, mutta ongelma lienee siinä että harvemmin liikumme samoissa paikoissa, ja jos molemmat arvostavat hiljaisuutta, kumpi sen kohdattaessa rikkoisi?
Viihdyn yksin, en ole sosiaalinen, vaikea tutustua ihmisiin. Pakoilen puolituttuja ihmisiä kysymyksineen, mitä kuuluu, mitä teet. Minulle ei kuulu mitään uutta.
Tämmöstä tämä elämä....
ihastunut ja kiinnostunut. Valitettavasti se ei vain ole vastavuoroista.
Tuppisuun treffailu on vähän erilaista, luullakseni. Itse en luonut mitään vilkkaita keskusteluja, mutta vastasin tekstiviesteihin, menin tapaamisiin ajallaan, en näyttänyt nyrpeätä naamaa, ja ilmoitin aina haluavani tavata uudestaan. Ikävä kyllä juttu kuivui kokoon koska vastapuoli oli vähän menevämpi persoona.
Veikkaisin kuitenkin että jos sinua ei ole suoraan torjuttu tai vältelty, niin sinulla voisi olla mahdollisuuksia.
vältelty, on kohdeltu tylysti, suoraan sanallisesti ei ole torjuttu, mutta aika toivottomalta näyttää :(
Olet miespuolinen versio minusta :) Vaikka arvostankin ominaisuuksiasi kovasti, en silti haluaisi seurustella kanssasi. Itse en ole koskaan seurustellut, vaikka olen 27-vuotias. Mieluummin luen kirjaa kotona kuin käyn treffeillä. Mutta toivottavasti sinä jaksat olla hieman aktiivisempi vastakkaisen sukupuolen suhteen. Tsemppiä :)
Mieluumin liian vähän kuin liikaa. Voisit olla naisesi kavereiden kanssa. Itsekin olen ollut hyvin yksinäinen joskus ja se oli häpeällistä. Nykyisin en ole enää yksinäinen enkä toisaalta pidä sellaisia ihmisiä luusereina.
...
Olen kiinnostunut potentiaalisesta erakosta, jonka uskoisin olevan myös ihastunut. Hän on kyllä älykäs, harkitseva ja piikikkään sulavasanainen, mutta asiat etenevät etanaakin hitaammin vaikka saumaa on. En haluaisi kuitenkaan tyrkyksi heittäytyä... Plaah.
hidas eteneminen voi johtua myös hmm, eteen tulevista todella hämmentävistä seikoista ...
seikoista?
en minäkään paljon missään käy, töistä kotiin tai harrastuksiin. en käy baareissa juuri koskaan, kun en juo.viihdyn kotona musiikkia kuunnellen ja syys.-ja talvi-iltoina kynttilöitä poltellen. kyllä mulle kelpais kotihiiri-mies. eikä sitä tartte turpa vääränä koko aikaa höpöttää jotsain. kyllä hiljaakin pitää osata olla..eriasia on sitte miten tällaiset tapaukset synkkais yhteen, täytyisi vaan kokeilla :-)
Hei,mun mielestä yksinäiset miehet on kiehtovia. Mulla on yks poika-kaveri, joka viihtyy paljonkin yksikseen. Ja jolla on vähän kavereita, mutta ne vähäisetkin kaverit sitten tosi tärkeitä. Ei kaikkien tarvitse olla seurapiiri-ihmisiä. Mun mielestä yksinäisyys ei ole este seurustelulle, ei sitä kannata pelätä ja laittaa esteeksi seurustelulle. Rohkeasti vaan tyttöjä/naisia katselemaan ja tutustumaan. Oon sitä mieltä, että kyllä vakka kantensa valitsee!! Voin kertoa, että mä ainakin oon ihastunut sellaseen mieheen....
Hienoa että on toivoa, pelkoni lieni siis turha. Toisaalta viehän länkkäreissäkin hiljainen muukalainen aina kaupungin kauneimman naisen, tosin itselläni ei ole hevosta eikä pistoolia, mutta on sentään Nissan :)