Eli--ongelma on että naiseni ei halua tutustua eikä olla tekemisissä kavereideni kanssa vaa kaikki aika pitäisi olla kahdestaan. Minä taas haluaisin edes joskus olla kavereiden kanssa ja olisi mukavaa jos hänkin olisi mukana pitämässä hauskaa mutta tuntuu että häntä ei edes kiinnosta tutustua kavereihini..Ja jos minä haluan lähteä kerran kuukaudessa tai kahdessa kavereideni kanssa liikenteeseen niin siitä syntyy mököttämistä ja mykkäkoulua eli Hän tekee selväksi mitä mieltä on asiasta.."antaa muka luvan" mutta sitten käpertyy murkkaan surullisen näköisenä niin minulle tulee huono omatunto enkä raaski lähteä. Onko tuo manipuloimista ja mustasukkaisuutta? mitä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa? Tuntuu että tukehdun kun en pääse tuulettumaan..tai onhan minulla "lupa" mutta jollain lailla hän saa minut jäämään kotiin kun minulle tulee huono omatunto vaikka tiedän että en TODELLAKAAN käy liian usein morjestamassa kavereita! Kommentteja ja neuvoja kiitos..kaikki näkökulmat kelpaa.. p.s anteeksi kirjotusvirheet kun en kerkee nyt tarkistamaan..toiv. tosta saa selvää :P
Yhdessä olo
Merkitön..ei merkitse
202043
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niin mielellään haluaisin neuvoja tuohon tilanteeseen että kun nainen "antaa luvan" mutta sitten on nurkassa kuin hylättynä ja surullisena etten en raaskis lähteä? Pitäiskä lähteä kylmästi? ja useammin ja näyttää että kuka on kuka? vai mitä? naiset ja miehet! kommentoikaa!! Eri nmielipiteitä kaipaan!!! En ilkeä kavereille edes kertoa tästä ja olen kyllästynyt keksimään tekosyitä miksi en tule mukaan tai miksi naiseni ole mukana...tai miksi hän on hiljaa kavereideni seurassa ja on syrjäänvetäytynyt..usein sanon että häbellä on kuukautiset :(
Huomionkipeä. Ehkä hän pelkää ettei saa jakamatonta huomioasi jos lähdette jonnekin. Ehkä siihen auttaa, että kun lähdette yhdessä esim kaverille, pidät hänestä jollakin tavalla kiinni lähes kaikenaikaa. koskettelet pieniä kosketuksia lähes koko ajan tai pidät kädestä tai kättä hänen selkänsä takana. hänellä on selkeästi huono itsetunto. ja hän on läheisriippuvainen ja mustasukkainen. hänellä ei taida olla mitään muuta kuin sinut, ja hän pelkää menettävänsä sinut. siksi hän ei osaa elää ja takertuu, tai jää nurkkaan mököttämään ja suremaan.
Tällä hetkellä toivoisin että tiemme eroaisivat ja löytäisin sosiaalisemman ja paremman itsetunnon omaavan naisen.. tiedän kyllä että hän on mustis ja takertuva..kumpa voisin muuttaa häntä :( Hän antaa vanhemmilleen sen kuvan että minussa on vika eli pyörittää heitäkin..olen huomannut vaikka mitä asioita mistä en jaksa tässä kirjottaa.. Rakastan häntä mielettömästi enkä haluaisi jättää häntä.. Hän on niin herkkä etten voi puhua asiasta hänen kanssaan koska itkee tälläkin hetkellä ku sanoin jotain että miksi hän ei halua tutustua kavereihini..Sanoi vain että kun on ulkopuolinen olo ja että en tiedä heistä mitään..nyt itkee... vittu kyllä korpeaa. :(
Sun tyttöystävällä on kyllä tosi isoja ongelmia. psykoterapia vois tehdä gutaa, vaikka kestääkin vuosia..tuloksia tulee hitaasti mutta ne on pysyviä.. ei tuolla menolla tuu kyllä yhtään mitään. varmasti rankkaa sulle. koita jaksaa, voimia. en osaa sanoa mitä sun pitäis tehdä. :/
Näinhän se on..Vittumaista myöntää itselleen että tämä ei onnistu :( Kahdestaan kaikki on melkein aina ok niinkuin normaaleissa susjteissa onkin..välil pientä riitaa ym. mutta ei vakavaa mutta perkele kun minä HALUAN viettää sosiaalista elämääkin! Kiitos kovasti sinulle että jaksoit vastata viesteihini--ja näin nopeasti vielä :) kiinnostais tietää kumpi siellä mytätuntoa jakaa? mies vai nainen? Kiitos voimiasta ja tsempistä..nyt on mentävä nukkumaan.. Hyvää yötä sinullekkin mr/miss ;P
nainen -83
aina sen kantapään kautta oppii, että kaksi on paatissa soutajaa. Jos et halua olla hänen kanssaan, se näkyy sinusta läpi, vaikka et sanoisi sanaakaan. Turha siinä on muita syytellä. Ja jos itse ei itsessään tunnustaa vikaa, on taatusti jotain vialla. Miten käyttäydyt? Näytätkö arvostuksesi?
Ihmiset ovat erilaisia. Ja näille leimaajille täällä siis katkeroituneille paskanjauhajille ei kannata korvaansa lotkauttaa.
Tuo on manipulointia. Naisesi ei osaa sanoa suoraan, miltä siitä tuntuu ja se on väärin.. Jos siis se sanoo, että mene vaan ja sitten mököttää... Tuosta teksistäsi tajusin, että olen itse ihan samanlainen... Täytyy siis herätä ja haistaa kahvintuoksu.
Itse menen ajelulle (saan miettiä rauhassa asioita, mistä en puolison kanssa voi puhua) jos siltä tuntuu ja kun ukko haluaisi edes lähteä ajelulle, YKSISTÄÄN, niin heti hannaan vastaan.
Sano naisellesi, että sä suostut johonkin tapaamiseen (tyttöporukka tai suvun tapaaminen) jos se vaan luottaisi suhun sen verran, että pääset menemään kavereiden kanssa. Niitä on oltava kuitenkin, aina! Keskustele naisesi kanssa, MIKSI et saisi lähteä yksin miesten kesken liikenteeseen.. Olethan uskollinen?
Teidän täytyy keskustella "pelisäännöistä", eli parisuhteestanne kahden kesken ajan kanssa.. Hankkikaa se luottamus teidän välille.
Näin ainakin minä meinaan tehdä omalla kohdalla!
Parisuhteet ei ole nykyään mitään kovin kestäviä juttuja, mutta hyvät kaverit/ystävät kyllä pysyy kuvioissa. Ensi kerralla kun saat sen "luvan", niin älä ole edes huomaavinasi sen neitosen nurkkaan meno mököttämistä, vaan lähdet tuulettumaan kamujesi kanssa. Sä olet reilu ja mielelläsi ottaisit tyttöystäväsikin mukaan, mutta outoa kun se ei sitten lähde mukaan. Onko se kovin ujo? Onko sillä omia kavereita, edes yhtä? Ole itsekäs edes tässä kohtaa, kannattaa pitää kavereihin yhteyksiä, tai kohta huomaa, ettei kukaan enää jaksa kutsua sua mukaan, kun sanot ettet lähdekään, kun tyttöystävä murjottaa... Se saa vaan luvan hyväksyä asian.
Niin ja sanot sille suoraan, että sun on pakko päästä pari-kolme kertaa kuussa vähän tuulettumaan kavereitten kanssa, ja että hän on tervetullut mukaan, ja että kaverisikin haluaisivat nähdä hänet. Älä aina lankea sen mökötys showun. Jos sun ahdistus nyt liiallisuuksiin menee, niin sitten sun on pakko vaan jättää se. Heität silleen "mitä jos oltaisiin kavereita?". Käyttekö te muuten kahdestaan paljon ulkona, ja siitäkö se tykkää kovastikin?
menemästä koska yksin kertaisesti meillä ei ole rahaa käydä baareissa mutta joka kerta hän menee...ja sitten jälkeen päin hänellä on vähintään 3päivän morkkis rahan tuhlauksesta...
Seurustelumme alkuun minäkin lähdin hänen kavereidensa luo mutta tunsin oloni todella ulkopuoliseksi. Olen ujon puoleinen mutta kun vauhtiin pääsen niin hiljaiseksi minua ei saa kovinkaan helposti, kukaan mieheni kavereista ei viitsinyt tehdä "aloitetta" ja tulla juttelemaan minulle. Itse koin että minun on vaikea liittyä yhteenkään keskusteluun kun en aina oikein tiennyt mistä puhuttiin (insaidit, juu knou) joten olen lopettanut niissä piireissä pyörimisen. Tästä johtuen kukaan mieheni kavereista ei hyväksy minua...no häät on tulossa ja onni kukoistaa!
Meillä vähän samaa rataa kuljetaan.. olen kyllä tosin nainen ja olen vähän samanlainen kun sinun naisesi. En tosin kiellä miestäni tapaamasta kavereitaan.. paisti yhtä naispuolista, ei vaan sana mene kuuleviin korviin ja sen takia vähän suhde kärsii.
Mutta se oli tämän asian idea, että minäkään en halua mieheni kavereita nähdä.
Siellä seurassa vaan tuntuu niin yksinäiseltä.. ei tiedä yhtään että mitä voisi sanoa ja mieskään ei kavereidensa seurassa puhu minulle paljoa.. kuuntelen vain niiden juttelua.
Miehen mielestä minun pitäisi sanoa jotain kanssa, mutta ei se ole niin helppoa tunkea uuteen porukkaan tuosta vain juttelemaan..
Oli vaan niin ulkopuolinen olo, että sitten vittuunnuin ja nyt ei enää ole paljoa halua sinne mennä..
Onhan se niin, että jos olisin siellä enemmän niin tutustuisi paremmin, mutta olisi miehen kaverit (ja mieheni) voinut minut paremmin huomioon ottaa jo ensimmäisillä kerroilla kun yhdessä YRITETTIIN olla samassa paikassa.. jos niin olisi ollut niin enemmän olisi halua sinne mennä.
Toivottavasti te muut miehet tajuatte sen, että jos viette tyttöystävänne tutustumaan teidän kavereihin, niin te ainakin yrittäisitte pitää vähän seuraa ja yrittää ettei olisi tyttöystävällä ulkopuolinen olo.. ei se välttämättä heti tule juttuun ja kun alku menee pilalle, niin jää huono maku suuhun. Turha siinä on sitten valitella, kun tyttöystävää ei haluta lähteä mukaan.
Ja vielä parempi olisi jos kaveritkin tajuaisi vähän yrittää ottaa juttuun mukaan.. siinä näkee paljon ihmisestä jos ei vaivauduta erikoisemmin edes juttelemaan.
No, yritystä teille. Meillä päin se ei onnistunut, mutta on ihan hyvä näin. Hyvää jatkoa.
Ovatko nuo kaverisi kaikki miespuolisia? Jos siellä on muitakin naisia (kavereittesi tyttöystäviä?), niin tyttöystäväsikin voisi ehkä viihtyä paremmin. Täytyy tunnustaa, etten minäkään erityisesti halua lähteä mieheni mukaan hänen kavereitaan tapaamaan. Ei ole oikein mitään juteltavaa noiden ihmisten kanssa.
Mulla tulee kertomasi kaltaisista tapauksista mieleen ihminen, joka on toisesta niin riippuvainen ettei kestä hetkeäkään olla yksin.. eli häneltä puuttuu eväät siihen omaan ja itsenäiseenkin elämään. Onhan sitä pariskuntia, joissa molemmat osapuolet haluaa olla koko ajan kylki kyljessä kiinni, mutta itse en sellaista jaksaisi. Minusta olisi ihan järkyttävää, jos minun mies ei ikinä haluaisi käydä kavereittensa tykö missään ja jos hän yrittäisi rajoittaa minun menojani. Eli jos te olette eri linjoilla asioista, konflikteja varmaan tulee tuon asian osalta.....
Lapsille annetaan lupa menoihin, mutta että aikuisille... :/
Tämäkin tietysti riippuu ihmisistä jne, mutta miehen kaverit liittyy ainakin meillä minun elämääni, sillä käyväthän he meilläkin kyläilemässä ja näin ollen olen väkisinkin heidän kanssaan tekemisissä. Ja monilla on joskus puolisotkin mukana, riippuen kyläilyn laadusta.. ja aika monille myös tulossa perheenlisäystä, että siltäkin osin löytyy juttua, ei edes mun tartte ottaa puheenaiheeksi tätä mahan kasvattelua, kun jo monet miehet siitä asioita oma-aloitteisesti kyselevät :D
En tiedä kauanko olette olleet yhdessä ja millaiset elämäntilanteet teillä ja kavereillanne on, meillä on alusta asti miehen kaverit tulleet minullekin tutuksi, vaikka molemmat tapaavat kavereitansa usein yksinkin.
Onko tyttöystävälläsi omia kavereita vai viihtyykö paremmin yksikseen? Meillä on sellainen tilanne, että mies on tosi sosiaalinen ja hänellä on paljon kavereita, kun taas itselläni on oikeastaan vain työkaverit, joita näen ainoastaan töissä. Vapaa-ajat vietän yleensä kotona ja odotan miestäni kotiin, että voitaisiin syödä, saunoa ja jutella yhdessä. Usein vain käy niin, että kun mies lopulta tulee kotiin, hän tuijottaa telkkaria koko illan eikä edes kuule, mitä puhun. Kun hän lopulta sulkee tv:n, olen itse jo yleensä sängyssä nukahtamispisteessä. Todella usein on tilanteita, että hän pyytää minua kavereittensa kanssa johonkin ja kun sanon, että jäisin mielummin kotiin (viihdyn oikeasti ihan hyvin yksin lueskellen tai netissä surffaillen), hän sanoo, ettei sitten lähde itsekään. Silloin minusta tuntuu, että minun on tavallaan pakko lähteä, etten estäisi häntä tapaamasta kavereitaan. Usein on käynyt myös niin, että olen etukäteen suunnitellut yhteistä iltaa, varannut ruokaa tai leffan ja sitten hän onkin yhtäkkiä keksinyt muuta ohjelmaa, jolloin olen pahoittanut mieleni. Meillä ongelma onkin ehkä lähinnä siinä, että olemme niin erilaisia luonteeltamme. Hän ei käsitä, miten joku voi haluta mielummin olla kaikessa rauhassa kotona kuin lähteä tapaamaan kavereita ja itse taas haluan suunnitella kaiken hyvissä ajoin etukäteen ja ahdistun kaikesta yllättävästä ja spontaanista. Olen koettanut hänelle selittää, että minusta on ihan ok, että hän menee kavereittensa kanssa ja minä jään kotiin, mutta haluaisin vaan tietää asiasta ajoissa, etten ehtisi odottaa yhteistä iltaa. Toisaalta kyllä ymmärrän, ettei ne kaveritkaan (useimmat sinkkuja) yleensä tee suunnitelmia etukäteen, vaan keksivät ehkä ykskaks, että nyt lähdetään johonkin. Tilannetta varmasti helpottaisi, jos itselläni olisi joku tyttökaveri, jolle voisin tällaisessa tilanteessa soittaa ja pyytää vaikka kahville tai kävelylle, mutta kun en vaan kertakaikkiaan ole kovin sosiaalinen tapaus. Sinkkukausina minulla on yleensä ollut yksi läheinen ystävä, joka on sitten taas jäänyt parisuhteen vakiintuessa taka-alalle. Usein mietin, että olisi varmasti terveempää, jos olisi useampia kuin yksi ihmissuhde, mutta en vain ole vieläkään keksinyt, miten onnistuisin niitä suhteita hankkimaan ja ylläpitämään. Jotenkin tunnen itseni aina kovin ulkopuoliseksi ihmisten seurassa ja poden kai jotain alemmuuskompleksia. Olen myös huomannut, että viihdyn jopa paremmin miesporukassa, missä minun ei varsinaisesti edes odoteta osallistuvan keskusteluun, vaan voin olla vain sivusta seuraajana. Jos paikalla on naisia, tunnen itseni entistä oudommaksi, kun en mielestäni keksi mitään järkevää sanottavaa. Tilanne on aivan toinen, kun olen jonkun kanssa kahdestaan tai jos ollaan toisen parin kanssa, niin että miehillä on omat juttunsa ja naiset seurustelee kahdestaan. Mistä lie sitten johtuukin? Ehkäpä huonosta itsetunnosta ja vaatisi varmaan terapiaa. Olen aina ajatellut, että kyllä tämä tästä, kun sentään tiedostan ongelmani, mutta ei tunnu auttavan. Juhlissa ja baarissa tilanne johtaa yleensä liialliseen alkoholin käyttöön, kun humalassa estot häviää ja tunnen itseni hyvinkin seuralliseksi. No, jokainen varmaan arvaa, mihin se johtaa: yleensä tulee hölmöiltyä jotenkin ja lopulta on aivan hillitön morkkis, eikä kehtaisi mennä ihmisten ilmoille senkään vertaa..
Olen huomannut omassa kaveripiirissäni samaa tilannetta (tai sitten,niin,että molemmat haluavat vain möllätä kahdestaan kotona) ja monet ystävyyssuhteet ovat kariutuneet näin..
Sano tytöllesi,että hän on tärkeä,mutta niin ovat ystäväsikin. Sano,että lopettaa huonon omantunnon tekemisen,koska et ansaitse sitä vaan ansaitset nähdä ystäviäsi ja viettää aikaa myös heidän kanssaan! Tyttöystäväsi saattaa sanoa,että on antanut luvan,mutta sano vastalauseeksi,että hän ei voi väittää etteikö tekisi tahallaan sinulle huonoa omaatuntoa. Pysy kovana..:)
Muista pyytää kultaasi mukaan tai sanoa,että hän on tervetullut kanssasi illan viettoon.
kaikki viestit ovat olleet aikalailla aisaa, mutta sanoisin vielä jotain.
Nimittäin itse en ainakaan aluksi kovinkaan kotoisaksi tuntenut oloani mieheni kavereiden kanssa. Ymmärrän kuitenkin myös sen, kuinka tärkeitä nämä ystävät hänelle ovat, ja miten paljon se avokilleni merkitsisi, että viettäisimme aikaa yhdessä myös näiden kavereiden kanssa.
Joten aloin loppujenlopuksi vain rohkeasti menemään mukaan, vaikka aluksi tuntuikin hieman "ulkopuoliselta" toisinaan. Ja välit ovat huomattavasti lämmenneet, ja jäätä ollaan saatu murrettua! Ajan kanssa.
Eli laittakaahan itsenne rohkeasti likoon! Kärsivällisyys palkitaan. Älkääkä tärkeilkö turhaan, yhteisiä asioita löytyy varmasti! :)
Lähde ihmeessä kavereittesi kanssa ulos pitämään hauskaa! Olen siis nais puoleinen enkä ymmärrä tuollaista.. Meillä oli niin alusta saakka että molemmat tutustuivat molempien kavereihin ja nykyään meillä on melkein kaikki yhteisiä kavereita,koska viemtämme viikonloppuisin aikaa heidän kanssaan tosi paljon ( tarkennan vähän tuota,että miksi yleensä vain viikon loppuisin,elikkäs kun mies tekee 3 vuoro työtö ja minä opiskelen,tosin en tietenkään näin kesällä muutakun kertaa edellis vuoden juttuja ) Voinhan minä sanoa,että on miehelläni sellaisia kaverikin josta minä en oikein tykkään ollenkaan..Joten kun hänellä oli synttäritkin niin mies meni sinne yksin olin kotona koiran kanssa. Mutta pidin ainakin sanani ja tututstuin hänen kavereihinsa.
Mutta mene sinä sitten ilman tyttöäsi.. Sinä et jaksa tuota pitkään! sano se tytöllesi.
Hei!Ihan ensiksi pitää sanoa ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia.Ei kaikki halua kaveerata miehensä kavereiden kanssa.Itse en halua kaveerata mieheni kamujen kanssa enkä myöskään halua hänen kaveeraavan minun kamujeni kanssa.Olen aina halunnut pitää nämä asiat erillään.Tottakai aika ajoin tulee väkisinkin törmättyä häissä ym toisen kamuihin mutta muuten minä ainakin pyrin pitämään nämä erillään.:)
Meillä tästä ei ole koitunut minkäänlaista ongelmaa.Ainakaan minulle ei ole tästä tultu sanomaan:)
Meidän suhteessakin oli alussa aikoja jolloin manipuloin miestäni vastaavasti mitä tyttöystäväsi tekee sinulle.Tämä on ohimenevä "testi" vaihe parisuhteessa.Kaikki pitää kokeilla mikä menee läpi ja näinhän ne parisuhteen pelisäännötkin selviävät.Ymmärtääkseni naiset ovat kovempia "testaajia" kuin miehet ja monet tekevätkin tätä täysin tiedostamatta sitä itse:D
Oma mieheni jätti menemättä kavereilleen ja teki selväksi että minä olen hänelle niin tärkeä ettei halua pahoittaa mieltäni.Itse onneksi heräsin tähän tilanteeseen enkä antanut sen enää jatkua.Nykyäänkin monen vuoden päästä saan patistaa häntä tapaamaan kamujaan:D
Ja olen myös huomannut kuinka hänen tuulettumisensa piristää suhdettamme.On kivaa saada omaakin rauhaa välillä ja itse viihdyn hienosti itsekseni kotosalla:D
Jotenka älä huoli mies hyvä!Nämä voivat olla ohimeneviä vaiheita:DNiistä kyllä kannattaa puhua.Ja jos tyttöystäväsi kokee muuten olevansa arvostetussa suhteessa ei sinun tuulettumisesi hetkauta häntä suuntaan tai toiseen:D
ZEMPPIÄ:D