Tapasin vuosi sitten baarissa miehen, menin itse juttelemaan hänelle kun oli mielenkiintoisen näköinen. Illan päätteeksi heitti minut autolla kotiin (oli selvinpäin) ja jäi aamuun asti. Ei seksiä. Vaihdettiin aamulla numerot ja mies tekstasi samana(!) päivänä. Samoin minä. Soitin samana iltana ja pyysin kylään, johti viikon tauottomaan yhdessäoloon. Kumpikaan ei pitänyt mitään maagisia kolmen päivän yhteydenottorajoja, puhuimme kaikesta (myös ikävistä asioista) ja niin edelleen... Rikoimme kaikkia "deittalusääntöjä" ja olemme ensi kuun alussa muuttamassa yhteen. Kuinka tämä on mahdollista? Uskokaa jo hyvät ihmiset, ei pelailulla juuri mitään saavuta, siis MINUN mielestäni. Kyllä sen nopeasti huomaa jos nappaa. Vai olemmeko vain outoja? ;0)
tein kaiken "väärin" ja tämä on tulos
Nea
51345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tavattiin illalla, mies saattoi minut kotiin, pyysin sisälle, juteltiin aamuun asti, ei seksiä, mies oli ottanut vähän, minä aivan selvinpäin. vaihdettiin puhelinnumerot, soiteltiin heti sinä päivänä kun "erottiinkin" aamulla. illalla taas nähtiin, ja seuraavana päivänä ja taas... joka päivä siitä lähtien. tai joka ilta ja yö, päivät käytiin työssä/koulussa=) nyt ollaan oltu vuosia yhdessä, kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen. yhteinen kotikin meillä on.
itelläniki samanlainen tapaus, heti ensimmäisen illan jälkeen esiteltiin puolin ja toisin vanhemmille jne. meillä vaan toi homma jäi pariin kuukauteen ja oon päättäny etten toiste samalla lailla kiiruhda suhteen alussa vaikka kuinka tuntuis oikealta. toivottavasti teillä suttaantuu paremmin!
HYvältähän tämä näyttää ainakin ekan vuoden jälkeen. :)
Minä tein kaiken sääntöjen vastaisesti. Tapasimme kaverin juhlissa, otimme molemmat paukkuja (vaikkei nyt sentään kumpikaan lärvejä vetänyt, heh), liimauduimme baarissakin toisiimme ja illan päätimme minun asunnollani seksin merkeissä. Seuraavan kerran mies lähti maanantaina käymään töissä, tuli illalla takaisin ja siitä pitäen olemme olleet erottamattomat. (Eikä kumpikaan meistä ole enää mikään teini.)
Onnellinen suhteemme on jatkunut nyt yli 2 vuotta. Asumme nykyään yhdessä ja rakkaus senkun vain kasvaa ja kukoistaa. Ei se nyt niin jumalattoman tarkkaa ole: kun se natsaa niin se natsaa. Niin, ja minä olin muuten se joka teki aloitteen. ;)
Meidän suhteemme lähti liikkeelle netitreffeistä. Ensin kirjoiteltiin sähköpostia, kummalakin juttu luisti niin että hyvä kun sormet mukana kerkes.
Omat ystäväni vähän epäilivät että olenko vallan "luuseriksi" heittäytynyt, kun etsin miehiä virtuaalimaailmasta. VÄittivät, että miten voi kirjoittelun perusteella ottaa ketään vakavissaan, kun "kemia" kuitenkin ratkaisee (viittasivat ulkonäköön). siinäpä se, kemia todellakin ratkaisi. Kirjoittelin aika monen tyypin kanssa, mutta tämä tyyppi sai jotenkin ajatuksen lentämään, hän viestitti samaa.
Jarruttelin tapaamista, koska halusin rauhassa toipua tuoreesta avoerosta. No, mies puhui ympäri, ensin uskalsin soittaa ja eikös tämä jo treffejä virittämään. Pistin ensin vastaan, mutta suostuin lopulta. Valokuvat oli jo vaihdettu, joten kumpikin tiesi toisen ulkonäön noin suurin piirtein. Jännitti aivan pirusti, molemmin puolin, mutta mies tuli kuin tulikin treffeille lähes kolmen sadan kilometrin päästä.(Asuimme alun perin eripuolilla Suomea, mutta olin jo aiemmin päättänyt muuttaa miehen kotikaupunkiin ennenkuin hänestä mitään tiesin.)
Se vain kolahti, ensi silmäyksestä lähtien. Mies kertoi minulle myöhemmin,että ensi hetkestä lähtien hänellä ol ikävä minua, kun tiesi joutuvansa jo samana iltana minusta eroon. Meillä oli unelmatreffit, olin nähnyt paljon vaivaa... satamassa juotiin kuohuviinit ja syötiin mansikoita, kierreltiin kaupungilla, syötiin kiinalaisessa. Illalla käytiin ystävieni luona kylässa ja yön pimetessä mentiin laivaliturille katsomaan auringonlaskua. Tunnelma oli niin intensiivinen, että kumpikaan tuskin puhui mitään, mutta vetovoima oli magneettista, kui plus ja miinusnavalla. Suukoteltiin, ei seksiä, mies lähti ajamaan kotiin. Tämänkaltaisia treffejä oli tiheään tahtiin, ihanin muisto ehkä miehen kesämökkirannalla, jolla elokuussa nuotion loisteessa juotiin punaviiniä, käytiin kuutamouinnilla ja rakasteltiin hietikolla monta kertaa. Vieläkin hymyilyttää.
Tuli syksy ja muuttopäiväni lähestyi... etsiskelin asuntoa, mutta sitä oli vaikea saada. Mies halusi että muutan hänen luokseen, mutta minua todella epäilytti. Olemme molemmat lähemmäs 30-vuotiaita, molemmilla takana kariutunut suhde... ja nykytilastojen valossa on vaikea uskoa ikuiseen liittoon. Sitä molemmat kuitenkin odotimme. Lopulta suostuin suunnitelmiin. Nyt on asuttu muutama kuukausi yhdessä ja edessä muutto isompaan asuntoon. Arki alkaa jo hiipiä kuvioihin, silti juttu tuntuu vaan niin hyvälle... en ole itse mikään yksinkertainen persoona, mutta uskon yksinkertaisiin asioihin, niinkuin avomiehenikin. Hän sanookin aina että voitasko tänä iltana vaan rakastaa toisiamme.. :) Huomisesta kun ei tiedä. JA silti kuitenkin tietää... ongelmat on tehty selviytyjien löytämiseksi. Toivon, että olemme selviytyjiä. Sitäpaitsi, olen aina epäillyt että jos joutuu esim. kymmenen vuotta miettimään että voisko tää juttu toimia ja kannattasko mennä naimisiin, niin jotain on SILLOIN pielessä. No, kymmenen vuoden kuluttua voin tarkastella asiaa uudessa valossa. sitä ennen nautin onnesta, jota en uskonut koskaan ansaitsevani. Nyt sanon vaan että uskokaa unelmiinne ja etsikää sitä oikeaa!