Itse olen todella kummallisessa ja ikävässä tilanteessa. Olen 31-vuotias perheenisä, tai tarkemmin uusperheenisä. Olen ollut naimisissa vaimoni kanssa hiukan yli 2 vuotta. Kanssamme asuu hänen entisestä suhteesta peräisin oleva 6v. tytär, lisäksi meillä on yhteinen 1v. poika.
Olin luonut varsin mittavan uran ennenkuin tapasin vaimoni, olen nykyäänkin hyvätuloinen ja hyvässä asemassa oleva. Teen ahkerasti töitä, sen lisäksi osaan perinteiset "miesten hommat", teen itse pienemmät ja suuremmatkin kodin remontit, hoidan autot, pidän huolta perheen taloudesta, hoidan viralliset asiat, jne.
Vaimoni on ollut lähes koko yhdessäolomme ajan kotiäiti, olemme sitä mieltä että näin on parasta lapsille, saatava mahdollinen lisätienesti ei olisi sen arvoista. Hän pitää kodin siistinä, hoitaa, vaatettaa ja ruokkii lapset.
Kaikki siis hyvin, eikö? No ei. Hänen huono piirteensä on erittäin lyhyt pinna, joka menee pienimmästäkin asiasta. Pahimmillaan se yltyy väkivallaksi saakka, tälläkin hetkellä ympäri vartaloani löytyy arpeutuneita kynnen- ja hampaidenjälkiä. Hän haukkuu minut lähes päivittäin lyttyyn, koska en kuulemma osaa olla tarpeeksi hyvä isä hänen lapselleen enkä muutenkaan, en pidä tarpeeksi pitkiä kesälomia silloin kun hän haluaisi, olen laiskin ihminen jonka hän tuntee, jne. Lähes joka päivä tulee täydellinen lista puutteistani, usein vielä huudon ja raivon säestyksellä. Toki minussakin on omat puutteeni, mutta mielestäni ne ovat varsin vähäisiä, ja se että toinen hieroo niitä korostetusti naamaan päivittäin, ei ole kivaa.
Herranjestas sentään, teen kovasti töitä jotta perheeni voi ylläpitää nykyistä elintasoa, olen lasten kanssa mielestäni suhteellisen paljon, teen kaikki ns. miesten työt, ja muistan jopa vaimoani säännöllisesti kukilla ym. pienillä lahjoilla. Miinuspuolena on tosiaan se että 2vkoa alkaa olla pisin mahdollinen loma, harvana vuonna olen saanut pidettyä kaikki lomat. En ryyppää, en polta, en vietä "poikien kanssa" saunailtoja, en käy vieraissa, vaan silloin kun töiltä tai kotitöiltä ehdin, olen perheen kanssa.
Olen täysin loppu, lähes eläimellisen raadannan palkaksi saan raivokohtaus-haukkuja jatkuvasti. Kotiin on aina kurja mennä, koskaan ei tiedä onkon tänään se päivä kun ensimmäisenä tulee nyrkistä, vai saanko ehkä jopa hymyn, puhumattakaan suukosta kun tulen kotiin.
Ikävä piirre vaimossani on vielä jatkuva erolla uhkailu. Molemmat tiedämme että hän ei sitä tulisi ikinä tekemään, mutta viikottainkin kuultuna se on tosi raskasta.
En suostu eroamaan, sillä en voisi tehdä sitä pojallemme. Myöskin jo ihan käytännön tasolla ero olisi valtava prosessi, johon en halua ryhtyä. En halua erota, en halua elää vaimoni kanssa, en ole kiinnostunut edes muista naisista, elämäni alkaa olla lähinnä kidutusta. Vaimoani asia ei kiinnosta, ongelmista on pirun hankala puhua koska hän ei ole koskaan suostunut katsomaan peiliin.
Hänen kohtauksensa käyvät kaikenlisäksi hiljalleen pahemmiksi, mikä on huolestuttavinta. Tästä taas seuraa se että omakin säkkini täyttyy koko ajan lisää, ja pelkään että minä päivänä meidän perhe päätyy niihin surullisiin otsikoihin? En ole eläissäni lyönyt naista, en ole ollenkaan väkivaltainen vaan päinvastoin todella pitkäpinnainen ja diplomaattinen. Nyt kuitenkin vähitellen tuntuu siltä että tynnyrin reunat vaan lähenevät. Turhauttavinta on tämä lohduttomalta tuntuva umpikuja, josta ei ole ulospääsytietä. Olenko heittänyt elämäni täysin hukkaan?
Olin luonut varsin mittavan uran ennenkuin tapasin vaimoni, olen nykyäänkin hyvätuloinen ja hyvässä asemassa oleva. Teen ahkerasti töitä, sen lisäksi osaan perinteiset "miesten hommat", teen itse pienemmät ja suuremmatkin kodin remontit, hoidan autot, pidän huolta perheen taloudesta, hoidan viralliset asiat, jne.
Vaimoni on ollut lähes koko yhdessäolomme ajan kotiäiti, olemme sitä mieltä että näin on parasta lapsille, saatava mahdollinen lisätienesti ei olisi sen arvoista. Hän pitää kodin siistinä, hoitaa, vaatettaa ja ruokkii lapset.
Kaikki siis hyvin, eikö? No ei. Hänen huono piirteensä on erittäin lyhyt pinna, joka menee pienimmästäkin asiasta. Pahimmillaan se yltyy väkivallaksi saakka, tälläkin hetkellä ympäri vartaloani löytyy arpeutuneita kynnen- ja hampaidenjälkiä. Hän haukkuu minut lähes päivittäin lyttyyn, koska en kuulemma osaa olla tarpeeksi hyvä isä hänen lapselleen enkä muutenkaan, en pidä tarpeeksi pitkiä kesälomia silloin kun hän haluaisi, olen laiskin ihminen jonka hän tuntee, jne. Lähes joka päivä tulee täydellinen lista puutteistani, usein vielä huudon ja raivon säestyksellä. Toki minussakin on omat puutteeni, mutta mielestäni ne ovat varsin vähäisiä, ja se että toinen hieroo niitä korostetusti naamaan päivittäin, ei ole kivaa.
Herranjestas sentään, teen kovasti töitä jotta perheeni voi ylläpitää nykyistä elintasoa, olen lasten kanssa mielestäni suhteellisen paljon, teen kaikki ns. miesten työt, ja muistan jopa vaimoani säännöllisesti kukilla ym. pienillä lahjoilla. Miinuspuolena on tosiaan se että 2vkoa alkaa olla pisin mahdollinen loma, harvana vuonna olen saanut pidettyä kaikki lomat. En ryyppää, en polta, en vietä "poikien kanssa" saunailtoja, en käy vieraissa, vaan silloin kun töiltä tai kotitöiltä ehdin, olen perheen kanssa.
Olen täysin loppu, lähes eläimellisen raadannan palkaksi saan raivokohtaus-haukkuja jatkuvasti. Kotiin on aina kurja mennä, koskaan ei tiedä onkon tänään se päivä kun ensimmäisenä tulee nyrkistä, vai saanko ehkä jopa hymyn, puhumattakaan suukosta kun tulen kotiin.
Ikävä piirre vaimossani on vielä jatkuva erolla uhkailu. Molemmat tiedämme että hän ei sitä tulisi ikinä tekemään, mutta viikottainkin kuultuna se on tosi raskasta.
En suostu eroamaan, sillä en voisi tehdä sitä pojallemme. Myöskin jo ihan käytännön tasolla ero olisi valtava prosessi, johon en halua ryhtyä. En halua erota, en halua elää vaimoni kanssa, en ole kiinnostunut edes muista naisista, elämäni alkaa olla lähinnä kidutusta. Vaimoani asia ei kiinnosta, ongelmista on pirun hankala puhua koska hän ei ole koskaan suostunut katsomaan peiliin.
Hänen kohtauksensa käyvät kaikenlisäksi hiljalleen pahemmiksi, mikä on huolestuttavinta. Tästä taas seuraa se että omakin säkkini täyttyy koko ajan lisää, ja pelkään että minä päivänä meidän perhe päätyy niihin surullisiin otsikoihin? En ole eläissäni lyönyt naista, en ole ollenkaan väkivaltainen vaan päinvastoin todella pitkäpinnainen ja diplomaattinen. Nyt kuitenkin vähitellen tuntuu siltä että tynnyrin reunat vaan lähenevät. Turhauttavinta on tämä lohduttomalta tuntuva umpikuja, josta ei ole ulospääsytietä. Olenko heittänyt elämäni täysin hukkaan?
Vastaukset 34
Vanhimmat
erota, mutta ei kannata alistuakaan.
Sano vaimollesi, että nyt sinä muutat pois tästä talosta, mikä olisi, eli hetkellinen asumusero voi aukaista vaimosi silmät.
Mieti, mitä ET OLE VALMIS tekemään yhteisen elämänne eteen, ja tee ne radikaalimmatkin toimet, joiden arvelet muuttavan suhdettanne.
Tuossa tilanteessa liika diplomatia ei ole hyväksi, vaan pitää käyttää omaa valtaa, eli ottaa toiselta hetkeksi pois se, mitä hän pitää itsestään selvänä.
tai vastaavalla koska tota menoa teillä on ero edessä, nyt kun sulla ainakin on vielä tahtoa pitää liitto kasassa niin kannattaisi ryhtyä toimeen. Sitten kun kumppanisi on tarpeeksi uhkaillut erolla ja ollut inhottava sua kohtaan niin sulle tulee se mitta täyteen ja teille voi tulla tosi riitaisa ja katkera ero.
Joten hakekaa nyt sitä apua ennen kuin on liian myöhäistä tai ainakin jutelkaa keskenänne, sano ettet suostu tuollaiseen kohteluun ja juttele sinä vaikka lähimmälle ystävällesi tai jollekin johon voit luottaa että saat purettua tunteitasi ja ajatuksiasi, usein sekin helpottaa.
Tällä palstalle kirjoittaminenkin on jo hyvä asia ja ensimmäinen "avunhuuto", hyvä että kirjoitit ja toivottavasti saat fiksuja kommentteja.
Muista että sun ei tarvitse kestää tuollaista huutamista ja repimistä ja vastaavaa, se ei kuule normaaliin, onnelliseen parisuhteeseen.
Tsemppiä ja toivottavasti vältätte eron ja kumppani ymmärtää mikä kultakimpale hänellä on koska tuollaisia miehiä ei ole joka oksalla...
et sinä elämääsi hukkaan ole heittänyt, edessähän se vielä on! Väkivaltaan ei kenenkään pitäisi alistua, oli tilanne mikä tahansa. Keskustele vaimosi kanssa, mikä häntä vaivaa. Yritä ainakin. Tai kun hän seuraavan kerran uhkaa lähteä, avaa ovi. Anna ymmärtää, että rakastat perhettäsi, mutta et salli kohdeltavan itseäsi miten tahansa. Eihän tuollainen ole hyväksi lapsillekaan, millaisen mallin he omaan elämäänsä saavat? Voimia sinulle, tee jotakin ennenkuin todella päädytte tilastoihin!
Kaverillani oli hyvin vastaava tilanne. Vaimo vaati vaatimistaan ja loppua ei näkynyt. Vaimo ei itse tehnyt yhtään mitään ja lopulta hyppäsikin hänen parhaan työkaverinsa kanssa yhteen!! Täsmälleen samoja oireita..
Ystäväni totesi että hänen vaimollaan oli sairaus nimeltä "Narsismi". Suosittelen, että otat tuosta sairaudesta selvää.. ja menette yhdessä lääkäriin asian tiimoilta!
Muussa tapauksessa hommanne on kohta finaalissa. Voimia teille!
"Ystäväni totesi että hänen vaimollaan oli sairaus nimeltä "Narsismi". Suosittelen, että otat tuosta sairaudesta selvää.. "
Kiitos tästä vinkistä, oireet sopivat vähintään 95-prosenttisesti. Ainoa mikä ei natsaa on vastuuntunnottomuus/laiskuus/stressittömyys. Vaimo kyllä hoitaa lapset ja kodin ihan pilkulleen, ja stressaa jos on paljon kotitöitä jonossa. Täytyy tutkia lisää. Alkaa ihan hirvittää mihin tästä vielä voi joutuakin. Ei naurata ei.
Ei narsisisti/psykopaatti koe minkään olevan pielessä. Omatuntokaan ei kolkuttele, joten olonsa on autuas. Toista on hänen läheisillään.
vaan haluaisi myös työelämään, aikuisten maailmaan. Olisiko mitenkään mahdollista, että hän hankkisi vaikka osa-aikatyötä ja pääsisi siten pois sieltä kodin seinien sisältä?
Jos vaimosi hakee eroa, ei sinun suostumistasi siinä tarvita. Eroa voi näet hakea myös yksin eikä siinä toisella ole nokan kopauttamista.
Jos tää tarina on totta, niin vaimosi on terapian tarpeessa. Eihän tommosta tartte sietää.
Kerrot, että et kestä tilannetta, ja jos hän ei suostu muuttumaan, niin ero on ainoa ratkaisu. Ei se poika siihen kuole, ei kai sekään nauti tommosen elämän kattelusta.
Jotakinhan sen vaimon elämässä mättää, kun tollai käyttäytyy, ja hän tarvitsee siihen apua.
katsella enää päivääkään tuollaista touhua talon emännältä.Johan ne lapsetkin huomaavat moisen käyttäytymisen.Ota rouva pöydän ääreen ja keskustelette mitkä ovat vaihtoehdot.Vaimon vois olla hyvä lähteä töihin kodin ulkopuolelle..ja lapset tarhaan/perhepäivähoitoon.Kyllä siinä emännällä pitäisi silmien aueta!
Joko vaimollasi on pahoja henkisiä ongelmia tai hän ei ole tyytyväinen nykytilanteeseen. Tuollaiset raivokohtaukset ei tosin oo normaaleja todellakaan ja kysynkin nyt onko vaimollasi ystäviä?
Luulen että hän kaipaa muutosta elämään. Vaikka onkin kotiäiti niin harrastuksia pitää olla. tai se osa-aikainen työpaikka että pääsee takaisin yhteisöön.
Ehkä hän tuntee olevansa jotenkin pätemätön kun hänet on "lukittu" kotiin. Ehkä hän syyttää sinua?
Sinun täytyy yrittää puhua hänelle ja kertoa kaikki miltä sinusta tuntuu. Yritä saada myös hänet puhumaan siitä, mikä vaivaa. Jos ei suostu niin sano että nainen saa lähteä koska lasten turvallisuus ja hyvinvointi on ykkössijalla. He kärsivät yhtä paljon kuin aikuiset ja aavistavat kyllä mielialanvaihtelut, mökötykset ja näkevät ja kuulevat raivotaudin ja tappelut. Ei hyvä.
Tilanne ei voi jatkua nykyisenlaisena!
Kannattaa tehdä selvät säännöt, ei
haukkumista kukaan kestä pitemmän päälle.
Rankat sanat jättävät jälkensä.
Samoin kuin käsiksi käyminen.
Poikasi on vuoden ikäinen. Jos käy kuten minun tapauksessani, pojastasi tulee samanlainen sekopää kuin äitinsä on. Haluat pysytellä erossa hänestä, terveytesikin takia.
Pakene, hyvä mies, ennen kuin on liian myöhäistä!
hänen kannattaa hakeutua kotoa aikuisten pariin, pelkkä kotona olo (vaikka se ihanalta kuulostaa) saa aivot lyömään tyhjää... itse huomasin että paras asia mitä tein oli töihin lähtö. Nyt olen parempi äiti lapsilleni ... kotiasiat ei jaksa 24h kiinnostaa..
Mutta iskuja ei kannata jäädä ottamaan vastaan tee se hänelle selväksi jo tänään, edes poikasi takia se ei pitemmän päälle kannata.. tsemppiä!
Huh, aika rankkaa tekstiä. Vetää hiljaiseksi tääläpäässä.
Vaimos voi olla turhautunut kotona olemiseen. Oletko kysyny siltä, haluaisko se mieluummin töihin ettei tarvi elää kodin piirissä koko aikaa.
Sori, mut vähän kuulostaa siltä, että teillä on kallistunu vaaka epätasapainoon, kun sä oot tosi paljon töissä että perhe saa elantonsa (ja sanoit että rankkaa työntekoa) ja naisesi saattaa olla turhautunu kotona olemiseen. Joku puolipäivänen tai miksei kokopävänen duuni naiselle jos se haluaa? Helpottaa sun massinhankintaa ja nainen saa lisää virikettä arkeen.
Mutta mutta...Toi väkivaltaisuus painaa kyl tosi paljon suhteessa :( Vaikka teidän olo tulis tyytyväisemmäksi kotona, vaiks että tekisit lisää kotihommia jne. kuten vaimos ehdotti, niin ehkä väkivaltaisuus ei lopu kuitenkaan. Se saattaa etsii uusia syitä toteutuakseen. Kai se taipumus nyrkin heiluttamiseen tulee aika syvältä luonteesta, että saattaa olla huonosti poiskitkettävä "ominaisuus".
Mut vähänkö kauheeta sulla koko ajan pelätä milloin tulee selkään! Lapset saattaa mallioppia väkivaltaa teiltä jos/kun teillä sitä on.
Jaksamista sinne, ja mieti minkälaista elämää haluat elää :) Näinkö 30 vuotta eteenpäin yhteistä taivalta hmph?
Take care of yourself :) Helpottaispa sun elämä...tuli aika karmiva olo itellekkin :)
Silmiini pisti eniten se, että vaimosi hakkaa sinua.
Kyse on siis todella vakavasta ongelmasta. Sinulla on ihan oikea ongelma. Suhtautuisin samoin kuin väkivaltaiseen mieheen. Mistä tiedät, ettei hän suutuksissaan hakkaa myös lapsiaan??
Tehtäväsi on tehdä vaimollesi selväksi rajat. Sano, että jos kerrankin vielä kohtelee sinua väkivaltaisesti, niin lähdet. Ja puhu asioista niiden oikeilla nimillä, jotta hän näkee realistisesti OMAN käytöksensä.
Vaimosi on ihan ilmeisesti myös vakavasti masentunut, masennuslääkitys ja terapia voisi auttaa tilannetta. Suostuttele vaimo psykologille.
En usko, että kyse on vain kotona olemisen vaikeudesta, vaan vakavammasta ongelmasta.
Tartu siis asiaan, tänään.
Joskus masennus ilmenee raivokkuutena. Onko vaimollasi ollut kohtauksia ennen lapsen syntymää? Ota yhteyttä vaikka neuvolaan. Toinen mahdollisuus saattaa olla narsismi.
Vaimollesi saattaisi tehdä hyvää päästä irti noista kotiympyröistä. Työpaikka ei olisi pahitteeksi. Se voisi vähentää raivoamista.
Vaimosi tarvitsee hoitoa, jos suostuu ottamaan sitä vastaan... Kenenkään ei tarvitse sietää väkivaltaa kotonaan eikä muutenkaan. Jouduin itse jättämään luulosairaan, mustasukkaisen ja väkivaltaisen mieheni, koska en enää jaksanut. Mies ei omasta mielestään (tietenkään!) ollut hoidon tarpeessa; ei silti, mustasukkaisuus ei hoidolla taida parantuakaan.
Kuvailemassasi tilanteessa kärsivät kaikki perheenjäsenet, ota yhteyttä perheneuvontaan. Voimia ja jaksamista, loputtomiin ei tarvitse sietää toisen käytöstä!
Ota pikaisesti yhteyttä perheneuvolaan. Teillä on todella vakava ongelma perheessä. Kenenkään ei tarvitse olla koko ajan peloissaan toisen oikkujen ja haukkujen takia. Vaimo ei voi myöskään hakata miestään yhtään sen enempää kuin mies vaimoaan, se nyt ainakin pitää saada loppumaan. Samoin pitää varmaan selvittää onko vaimosi väkivaltainen lapsille, kyllähän lasten kanssa pinna kiristyy pitkäpinnaisellakin kotiäidillä.
Tärkeää olisi, että saisit vaimosi mukaan, muuten edessä on vain se, että sinulle ja mahdollisesti lapsille tarjotaan terapiaa, mutta tilanne jatkuu entisellään. Jos niin käy on ero huomionarvoinen ratkaisu. Eroa ei kannata pelätä. Ero on raskas prosessi, mutta se on todella prosessi, ei olotila, se menee ohi ja elämä paranee jos eron syyt ovat olleet kuvaamasi kaltaisia. Monesti perusteltu ero pelastaa lasten lapsuuden ja rauha palaa kotiin. Usein kotiin jää myös vanhempi, jonka elämään palaa tasapaino ja hän kykenee olemaan turvallinen huoltaja.
Ratkaisuja on useita ja niitä voi kokeilla ja miettiä mikä omaan tapaukseen sopisi. Tärkeää on vain se, että teet asialle jotainja pikaisesti!
Olen ollut itse kotiäitinä ja kokenut sen vankilan raskauden, varsinkin, kun mies oli hyvin paljon töissä ja lapset sairastivat paljon. Siinä kypsyy pitkäpinnainenkin. Jos vaimosi kotona on käytetty väkivaltaa, se jo selittäisi paljon.
Voi kuulostaa hassulta, mutta useimmiten töissä on pidemmän päälle helpompaa kuin kotona. Yleensä töissä saa käydä vessassa yksin, juoda kahvikupposensa rauhassa, vaikka pikaisestikin ja mikä tärkeintä, saa aikuiskontakteja. Lapsille on parempi olla asiantuntevassa hoitopaikassa kuin väsyneen äidin kanssa kotona.
Lapsien vieminen hoitoon voisi vaatia sinulta enempi kuljetusten järjestelyssä ja lapsien sairastaessa. Mutta kai olet valmis uhraamaan lastesi eteen? Ihan aluksi ehdottaisin vaimosi hakeutumista töihin ja muutenkin oman ajan ja harrastusten järjestämistä vaimolle. Jospa vastaisuudessa sinä et hoitaisikaan kaikkia talous- ja virallisia asioita, vaan tekisitte ne yhdessä. Vaimon pitää selvitä vaikka yksin paperiasioistakin. Jos vain sinä "osaat" teillä ne asiat, vaimosi voi kokea alemmuutta. Ehkä monet muutkin hyvät työt vaimon silmissä eivät ole palvelua perheelle, vaan sinun osoituksia ylivertaisuudestasi? Keskustelkaa, miten koette? Saatatte kohdata yllätyksiä.
Jäisikö narsisti kotiäidiksi? En oikein usko, mahdollista se tietysti on.
Ei muuta kuin Rouva töihin ja lapset tarhaan kuudeksi ja omat työt alkavat kello seitsemän. Illalla ne samat kotityöt mitä ennen teki koko päivän. Palkka 2000€, nettona 1400 - kysypä kiinnostaako???
Mitäs läksit?
Kun emäntä seuraavan kerran äityy väkivaltaiseksi, otat lujasti käsistä kiinni ja estät häntä raapimasta. Jos ei suostu lopettamaan, napsautat käsiraudat käsiin ja lämpöpatteriin kiinni kädet emäntineen. Ulos huoneesta ja ovi kiinni perästä. 10 minuutin kuluttua kysyt oven raosta, joko rouva on rauhoittunut. Jos ei, sulje ovi ja odota seuraavat 10 min. jne jne kunnes rouva rauhoittunut, sitten voit päästää hänet irti.
Tätä ei sinun tarvitse toistaa kuin pari-kolme kertaa, niin eiköhän rouvan raivonpuuskat siitä laannu.
Jos et jotain kuria tuohon vaimoosi saa, hän etsii muualta Miehen, jota pystyy kunnioittaa. Ole mies, vedä rajat, sitten vaimosikin voi kunnioittaa sinua. Jos yrität liikaa miellyttää häntä, seuraus on tämä: ei mitään kunnioitusta aviomiestä kohtaan, vain lisää ja lisää vaatimuksia.
Terve!
Olen lähes samanlaisessa tilanteessa. Olen 28v. rakennus alan yrittäjä. Minulla on todella hyvät tulot. Vapaa-aikaa on runsaasti. Meillä 5v tyttö. Meidän omat perhe lähtökohdat on hyvin erillaiset. Vaimo on väkivaltaisesta/runsaasti viinaa käyttävästä perheestä.Minulla taas lähes "normaalit".
Meillä käy molemmmat töissä.Vaimo pitää kodin siistinä.Minä huolehdin lähes kaikesta muusta. Meillä on elämässä ollut onni, on terve lapsi, omat talot,autot, veneet... Ulkoisesti pitäisi olla kaikki hyvin, mutta ei! Saan kuulla lähes joka päivä kuinka kelvoton ihminen olen.Huutaminen on päivittäistä.Aina saa kulkea varpaillaan ja varoa,ettei sano mitään väärää. Vaimolani on ihmissuhde ongelmia muidenkin kanssa. Pahin on provosointi väkivaltaan(läpsimistä,tönimistä,kiusantekoa...).Olen jutellut kahden eri ammatti ihmisen kanssa.He arvioivat käytöksen johtuvan lapsuudesta ja huonosta itsetunnosta.
terapeutin puheille purkamaan omia lapsuudenaikaisia traumojaan!
No taitaa olla eukollasi jonkinlainen masennus. Itsekin olin aikoinaan tosi kiukkuinen kaikille ja suutuin helposti joka asiasta. Nyt on ihan erilainen olo ja minustakin on tullut helpompi ihminen. Masennus hoidettiin mieliala lääkkeillä (seromex). Puolen vuoden kuuri auttoi. Voi olla vielä jotain synnytyksen jälkeistä masennusta. Suosittelen lääkkeitä lämpimästi terapian lisäksi vaikka itseäkin aluksi hirvitti.
Hei!
Itselläni kävi viime syksynä niin, että heitin miestäni kaukosäätimellä(ei osunut onneksi). Silloin havahduin tosissani. Olin pahan työstressin, siis paineen alla. Aloin oikein miettiä asiaa, oli bourn out ja sen vuoksi vielä masentunut. Vähensin välittömästi työtaakkaani ja aloin ulkoilla. Yritin päästä terpeutille purkamaan pahaa oloani, en päässyt, en ollut sen tarpeessa sanoi lääkäri. No käytin miestäni terpeuttina ja selvisin pahasta olosta. Mutta mietin tässä että onko vaimosi masentunt tai tosiaan synnnytysmasennusta. Tuossa tilanteessa ei oikein aina itse osaa tai sanotaanko älyä hakea apua. Todennäköisesti hormoonit kuitenkin tekee tepposiaan. Yritä saada vaimosi tai menkää yhdessä terapiaan. Lupaa olla tukena ja kannustaa. Ellei muu auta, pyydä jotain vamosi lähimmäistä puhumaan hänelle. Hoito on kyllä nyt ihan todellakin tarpeen.
Olet ihmeen kauan jaksanut, mutta ihminen olet sinäkin. Mene ihmeessä itse ainakin terapiaan, johan tuossa on omatkin voimavarasi lopussa.
Ellei vaimosi suostu mihinkään, eikä muutu, niin et ole ensimmäinen joka eroaa. Ja varmasti uusia löytyy, emme me kaikki noin vaikeita ole.
Tsemppiä sulle ja voimia!
tule mulle mieheksi :-)
enpä haukkuis enkä raapis.
Silittäisin hiljaa ja kehräisin ;-)
...poikaasi , ettet eroa. Mutta ajatteleppas sitä millaisen parisuhdemalin lapset saavat tuollaisessa ilmapiirissä. Jatkuvaa riitelyä, kylmää riitaisaa räjähdysaltista ilmapiiriä. Lapset aistivat yllättävän paljon kodin ilmapiiristä ja he oppivat olemaan varpaillaan kotona. Tarkkailemaan vanhempiensa ilmeitä, eleitä, mielialoja sen sijaan että saisivat olla turvallisesti lapsia kotonaan.Itse elin aikoinaan tuollaisessa suhteessa ja ainoa mitä kadun nimenomaan lasten vuoski, etten lähtenyt omilleni aikaisemmin.Käykö vaimosi kimppuusi lasten nähden, huh huh. Mietippä mitä elämältäsi haluat, mitä arvostat ja toimi sen mukaisesti.
"Hänen kohtauksensa käyvät kaikenlisäksi hiljalleen pahemmiksi, mikä on huolestuttavinta."
Vaimosi tai oikeastaan te koko perhe tarvitsette nyt ulkopuolista apua. Tee sinä aloite tilanteen muuttamiseksi ja ota yhteyttä vaikka perheneuvolaan. Tuo tilanne ei voi enää jatkua. Vaimosi käytös ei ole normaalia aikuisen ihmisen käyttäytymistä, oli syy siihen mikä tahansa. Väkivaltaa ei tarvitse sietää kenenkään, etenkään omassa kodissaan. Toimi vielä kun jaksat.
meillä ei ollut lapsia, ulkoiset puitteet oli kovin hyviä.
En ollut kotona paljoakaan ja laistin kaikki muut paitsi exän sukulaisten hautajaiset ( kummallista sakkia).
No niin lopulta kärjisty siihen , että erosta puhuttiin, ukko uhkasi heittää minut pihalle #parempi yksin yksin kuin kaksin yksin". Mentaliteetillä. Eli minun olisi pitänyt olla kotona , valmistaa ruoka, olla edustava,osallistuttava joka kissan ristiäisiin mikä exän suku järjesti ja työni puitteissa en voinut.
Tuli ero ja nyt ukko elää kolmen lapsen yksinhuoltajäidin kanssa ja leikkii perhettä toisen miehen lasten kanssa.
Minua lähinnä huvittaa ja onneksi meillä ei ollut lapsia.
Kiitos viisauteni aikojen alusta.
Nyt vaan seuraan jos seuraan mielenkiinnolla miten tuossa ryhmittymässä käy!
Olen onneksi suojannut itseni tai poliisi sen teki. Kiitos!
Kaipa ne on onnellisia! Minä lähden kuukaudeksi lomalle ja tasan tarkkaan olen onnillinen siitä ettei ole lapsia vikisemässä ympärillä ja kun ajattelen exän ajatusmaailmaa niin mahtaa olla järkytys kun rahat ei pysykkään pussissa vaan menee minne menee.( exän sukulainen kävi mollaamassa minua tässä kerran) Kiitos!
"nyt ukko elää kolmen lapsen yksinhuoltajäidin kanssa ja leikkii perhettä toisen miehen lasten kanssa. "
Oletko tullut ajatelleeksi että ehkä miehesi kaipasi teidänkin liitossanne juuri kodin ilmapiiriä, lapsia, pullantuoksua jne ja sitä teidän suhteenne ei pystynyt hänelle tarjoamaan.
Tekstistäsi kuvastuu jotenkin halveksunta yksinhuoltajia kohtaan, mistä moinen johtuu? Vaikka uusperheessä on lapsia, jotka eivät ole miehesi "omia", lasten elämä tuo kuitenkin säpinää ja kodin tuntua kotiin, siis sisältöä, jota pelkkä kahden aikuisen toisistaan etääntynen ihmisen suhde ei pysty antamaan.
Ehkä te arvostitte suhteessanne erilaisia asioita. Nyt kun molemmat olette tahoillanne saatte järjestäää elämänne kuten haluatte, mies sai kaipaamansa perheen ja sinä voit nautiskella sinkkuelämästä. Onnea teille molemmille.
on kiinnostanut kysymys, mihin tuo exän kolemn lapsen isä on liuennut?
Eikö sitä kiinnostanut pullantuoksuinen elämä ja mukavat koti-illat ja perheen yhteiset riennot? Kolme lasta?
Jotakinhan siinäkin avioliitossa tao avoliitossa on ollut säpinää?
Nyt sillä naisella on melkein 50 vuotias #Isä# miehenä?
Missä mennään? Onkohan se kohta leski kun exä nyt ei niitä terveempiä ihmisiä ollut ja mitä vanhemmaksi kävi sen sairaalloisempi oli.
"Eikö sitä kiinnostanut pullantuoksuinen elämä ja mukavat koti-illat ja perheen yhteiset riennot? Kolme lasta? "
Jos se kolmen lapsen isä oli enemmän sinun kaltaisesi :-). Ei ole nyt lapsia jaloissa kitisemässä. Saa reissata niin kuin haluaa jne ;-).