Minulla on vähän kavereita ja olen aika ujo. Olen kuitenkin tietynlaisissa olosuhteissa aika puhelias. Haittaako puhumattomuus?
Minua on sanottu älykkääksi ja sillee ihan jees, mutta en ole kauhean seurallinen ihminen. Tämä johtuu siitä, että en yksinkertaisesti viihdy seurassa, vaan tykkään olla itekseni ja ajatella kaikkee tyhmää.
Minua on sanottu älykkääksi ja sillee ihan jees, mutta en ole kauhean seurallinen ihminen. Tämä johtuu siitä, että en yksinkertaisesti viihdy seurassa, vaan tykkään olla itekseni ja ajatella kaikkee tyhmää.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Voin sanoa suoraan, että kaikki naiset, joilla itsellään on tiivis kaveriporukka, vaativat myös mieheltään kaveriporukkaa. Minulle itselleni esimerkiksi kaverit ovat todella tärkeitä, ja jos joku mies sanoisi ettei hänellä ole kavereita, pitäisin häntä todella outona. Lähinnä sen vuoksi, että miten voi rakentaa ihmissuhteen joka perustuu ystävyyteen ja rakkauteen, jos ystäviä ei muutenkaan ole voinut hankkia?
Ja usein sellaiset miehet, joilla ei ole ystäviä, ovat liian roikkuvia. Jos nainen lähtee kavereidensa kanssa kahville, jääkö mies yksin kotiinsa ruikuttamaan?
Hanki ensin ystäviä, jotta tiedät millaista on olla ylipäänsä ihmissuhteessa. Harkitse vasta sitten suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen.
Tämä asia on oikeasti tosi. Ehkä saatat löytää yhteyden ihmisen kanssa, jolla ei myöskään ole ystäviä - elätte sitten kahdestaan ilman muuta sosiaalista elämää - - -jee?
... se, että toisella on kavereita ja muuta sosiaalista elämää.
"Ja usein sellaiset miehet, joilla ei ole ystäviä, ovat liian roikkuvia. Jos nainen lähtee kavereidensa kanssa kahville, jääkö mies yksin kotiinsa ruikuttamaan?"
Jotkut nyt vain sattuvat viihtymään päiväkausia yksin. Ei se ole mikään este parisuhteelle. Liika sosiaalisuus sen sijaan on, koska parisuhde väistämättä rajaa ystävyyssuhteita - erityisesti lasten saannin jälkeen.
Jos mies esimerkiksi harrastaa kirjallisuutta tai veneen rakentamista, niin onko se nyt aivan kauheaa, jos hän jää yksin kun nainen lähtee baariin? Entä jos mies on tutkija?
..tuota, että "parisuhde rajaa ystävyyssuhteita", edes lasten saannin jälkeen.
Tottakai varmaan erityisesti lasten saannin jälkeen aikatauluja priorisoidaan uudelleen lasten eduksi. Jos kuitenkin pitää arvossaan ystäviä ja ystävyyttä, niin ei parisuhteen (tai edes lastenkaan) pitäisi ystävyyssuhteita kaataa.
Ne eivät ole sitten mitään ystäviä olleetkaan, jotka ovat kätevästi "rajattavissa pois" parisuhteen tieltä. Ystäviin ehtii heihinkin pitämään yhteyttä, jos vain tahtoo.
Toki oikeassa lienet edellinen siinä, että liika sosiaalisuus voi olla este suhteelle. Kaverit ja muu sosiaalinen elämä ei saa mennä sen parisuhteen 'ylikään', jos suhteeseen kerran on ryhdytty. Ja totta on, että tietyt työtehtävät ovat yksinäisiä ja vaativat paljon yksin olemista.
sitten lapsia, kun noin asiantuntevasti kommentoit. Vai kuinka? ;)
Kyllä sellaista naista en lasten äidiksi huolisi, joka ei tajua, että lapset menevät kaikenmaailman kahvittelujen ja tyttöjen sidukkailtojen edelle. Pienten lasten vanhemmat pitävät useimmiten yhteyttä vain lähimpiin ystäviin, ja se onkin ihan oikein, että omistautuvat lasten hoitamiseen.
en kyllä huolisi naista joka käy parisuhteessa baareissa ilman omaa miestä.
Mä en millään tavalla muuten mainostanut sidukkailtojen puolesta.;) Ilmaisin ainoastaan, että ystäviin (tarkoitin niitä todellisiksi ystäviksi luokiteltavia, en mitään 'sosieteetti-kohellusta') ehtii kyllä parisuhteesta ja lapsistakin huolimatta pitää yhteyttä, jos vain tahtoo.
En ymmärrä ihmisiä, joille parisuhde tarkoittaa jotakin ihme 'symbioosia', jolloin kaikki muu menettää merkityksensä...Lapset voivat kylläkin sitten muuttaa perheen enemmän 'symbioottisluontoiseksi' kokonaisuudeksi, hyvinkin.
Omissa pitkissä parisuhteissani olen aina kyennyt hyvin säilyttämään yhteydet myös ystäviinkin. Joka päivä ei tarvitse/ voi soitella, mut yhteydet voi kuitenkin pitää vallan mainiosti. Jos joku multa alkais suhteessa vaatia, että ystävät ja muut parisuhteen ulkopuoliset harrastukset pitää unohtaa kokonaan, niin lultavasti luopuisin enemmin ukosta...
Mä luulen, että mua jonkin verran haittais, jos mies olis kovin epäsosiaalinen luonteeltaan. Toisaalta ymmärrän kyllä oman tilan tarvetta (ts. tarvetta olla silloin tällöin ihan yksinkin) oikein hyvinkin, mut jos ihminen on kauhean itseensä käpertynyt luonteeltaan, niin tuskin sen kanssa mitään kovin antoisia keskusteluja vois käydä. Voimakas sulkeutuneisuus kertoo sitäpaitsi usein tunne- elämän ongelmistakin, eli suhde ei välttämättä olis ollenkaan helppo erakkona viihtyvään ihmiseen.
Vielä 'traumaattisempaa', kuin paljon yksin viihtyvä ihminen on kylläkin ihminen, joka ei osaa/ voi olla hetkeäkään yksin.;) Mulla on joitakin tuttuja, jotka on just sellasia. En usko heillä todellisuudessa olevan juuri ketään oikeasti hyvää ystävää tai läheistä, vaikka asiat ulospäin siltä näyttäiskin...
...haittaisi ollenkaan, omaan vain muutaman hyvän ystävän, enkä viihdy viikonloppuisin pippaloimassa suurella porukalla :) Oikeastaan olisi siunaus löytää sinunlaisesi hiljaisempi ja vähemmän sosiaalinen tapaus.
Älykkäällä ihmisellä on vilkas mielikuvitusmaailma. Todella älykkäät ovat jääneetkin aina yksin - kenen kanssa he olisivat voineet sitä ystävyyttä harjoitella, kun kukaan ei heitä ole ymmärtänyt. Ihailen älykkäitä ihmisiä; oli sitten heidän sosiaalinen käyttäytymisensä millainen tahansa.
Koulu voi olla helvetti tällaiselle älykölle, kun ihmisen pitäisi silloin olla ja käyttäytyä (ajatella) kuten muut. Entä jos opettaja ei ymmärrä lapsen älykkyyttä? Opettajilla on suuri valta lapsiin nähden; he voivat pahimmillaan tuhota lapsen orastavan älykkyyden tai sitten innostaa heitä omilla tiedoillaan hankkimaan lisää tietoa.
Lienee otettu amerikkalainen malli, että ihmisellä pitäisi olla paljon ystäviä tai muuten hän on vähintäänkin "hullu" (häneen lyödään leima ja nimetään joksikin neurologisen sairauden omaavaksi). Ja ihmiset pyrkivät käyttäytymään tämän mallin mukaan ja se on minun mielestäni useinkin pelkkää teeskentelyä.
Ihminen Voi elää rikasta elämää yksin, jos hänellä on vilkas mielikuvitusmaailma. Jos ei ole, niin sitä pitäisi pyrkiä kehittämään ja kirjat ovat juuri ehkä paras konsti siihen.
Vastakohtasi lienee ihminen, joka ei osaa olla lainkaan yksin. Jos on, herää ahdistus. Onko hän sitten jotenkin kadehdittava persoona? Ei minusta. Jokaisen pitäisi osatakin olla yksin.
Luulen, että naiset ovat erityisen huonoja olemaan yksin - mihinkään ei mennä edes aikuisena, ellei ole "ystävä" mukana.
Jokaisella on erilaiset kriteerit sille, kenet "huolii" ystäväkseen. Minun mielestäni ihmisen ei edes pitäisi väkisin pyrkiä hankkimaan ystäviä. Jos sielut eivät kohtaa, niin...?
Onneksi on nykyään internet, sitä kautta voi löytää ystävän, jonka kanssa ajatukset kohtaavat.
Ihan loistava kirjoitus, oli pakko lukea pari kertaa läpi.
Mieleen tuli sellainen seikka, että monasti lapsilla on hyvä mielikuvitus.
Minun tyttärellä oli alle kouluikäisenä useita mielikuvitusystäviä. Huvittavaa kyllä kaikki olivat tonttuja, joilla jokaisella oli omat nimet.
En tiedä missä vaiheessa ne jäivät pois, mutta tuntui kuin tyttö olisi ihan oikeasti nähnyt ne.
Tytöllä ei juuri ollut ennen kouluikää ystäviä, joten ilmeisesti hän loi ystävät mielessään.
lapsi voi saada, on huolehtivainen isä (äitikin tietysti) ja sun tytär on siinä suhteessa onnekas.
Luulenpa että puhumattomuus tarkoittaa sitä ettei puhu joutavia.!
juuri, koska ihmiset ovat erilaisia ja tämä nyt menee ihan normaalin vaihtelun piiriin. Mutta se olisi ongelma, jos kumppanin seura ei kelpaa laisinkaan. Eikä se ole kenellekään hyvä olla ihan täysin yksikseen. Kohtuus kaikessa.
Minä ainakin jopa toivon löytäväni miehen, jolla ei olisi kovin paljon ystäviä, koska itsellänikään ei ole ja haluan seurustelusuhteen, jossa paljon ollaan yhdessä. Kavereiden kanssa jatkuvasti touhuaminen juuri pilasi aikaisemman, muuten ihan ok suhteeni.
Minulla on ihan samanlaista ollut varsinkin nuorempana ja on edelleenkin.Tietyissä seurassa
myös olen erittäin puhelias,tai ujo,hiljainen,
riippuu seurasta.En todellakkaan jaksaisi katsoa
ja kuunnella jotain ns.kanalaumaa.Ennemmin myös
uppoudun omaan maailmaan,en kyllä sanoisi tyhmään
maailmaan, päinvastoin.
Olen huomannut vuosien kertyessä että en ole enään niin ujo ja löydänkin itseni yleensä samanlailla
ajattelevien ihmisten parista,joiden kanssa voin jutella samalla aaltopituudella.
Uskon että huomaat saman kuin minäkin vielä,
että ei syytä huoleen.
Ole ylpeä omasta maailmastasi:).
että miksi niitä kavereita ei ole? Kykeneekö sitten luomaan edes seurustelusuhdetta, saati sitten pitämään sitä yllä, jos sosiaaliset taidot ovat olemattomat? Tekosyitä löytyy: muuttanut uudelle paikkakunnalle vasta vuosi tai kuusi vuotta sitten, kavereita on jossain muualla, tai ne ovat kaikki pelkkiä baarituttuja (aha, alko-ongelma).
Yksikseen viihtymisessä ei ole mitään vikaa, mutta normaalilla terveellä ihmisellä on myöskin sosiaalista elämää. Vakaita ihmissuhteita.
Keskustelukyvyttömyys haittaa. Jos et osaa keskustella mielipiteistäsi ja esittää ajatuksiasi, se on huono juttu. Puhumattomuuskin on huono asia. Jatkuva kälättäminenkin on rasittavaa. Opettele ilmaisemaan itseäsi. Kaikki äärimmäisyydet ovat huonoja.
Olen itse introvertti. Pidän kyllä ihmisistä ja olen sosiaalinen, mutta tarvitsen vastapainoksi paljon omaa aikaa. Joskus saattaa mennä parikin viikkoa, etten ole nokatusten tekemisissä ystävieni ja kavereideni kanssa. Minäkin ajattelen kaiken aikaa, tyhmää ja älykästä, hauskaa ja vakavaa... Mutta pitäähän ne päästä purkamaan muillekin!
Joskus on tosi vaikeaa lähteä ihmisten ilmoille, olisi hyvä kirja kesken/lukematta, kiva samoilla pitkin metsiä, siivotakin muka pitäisi... Olen kuitenkin oppinut nauttimaan muiden ihmisten seurasta. Se vaatii joustavuutta, suvaitsevaisuutta, pitkäjänteisyyttä, empaattisuutta, itsekunnioitusta ja -arvostusta, nöyryyttä, anteeksiantotaitoa, asioiden ja ongelmien käsittely- ja ratkaisutaitoa... Ei ollenkaan huonoja ominaisuuksia kehittää!
Yhdellä tutulla on kuva todellisuudesta vääristynyt todella pahasti (skitso..?), ja luulen että yksi syy voisi olla se, että mies on aika pahasti eristäytynyt. Ei saa keskustelua ajatuksistaan, eikä saa siis palautetta. Ystävät ovat sitä varten, että ne pudottavat maanpinnalle tarvittaessa. :) Ja järjestävät hoitoon, jos ajatukset alkavat olla liian tyhmiä...
Mitä sinä ajattelisit kumppanista, jolla on paljon sosiaalisia kontakteja ystäviinsä, kaveihinsa, sukulaisiinsa, tuttaviinsa ja työkavereihinsa (mies- ja naispuolisiin)? Alkaisitko jossain kohtaa rajoittamaan näitä tapaamisia ja yhteydenpitoja, voisitko ymmärtää että muut ihmiset pitävät toistensa seurasta muutenkin kuin vain seurustelu- ja seksimielessä?
-Neuvottelukysymys. Jos ajatukset on yhteneväiset, että otetaan ne kaverit sinne samaan sänkyynkin nukkumaan. Mikäs sen hauskempaa, vai...?
-Luottamuskysymys. Jos toista rakastaa, niin häneen myös luottaa. Jos luottamus petetään, on uuden ratkaisun aika.
Miten sä suhtaudut sun tuttavaan, joka eristäytyy?
Saatan tervehtiä joskus. On nimittäin niin agressiivinen niissä "harhoissaan" kun vauhtiin pääsee, että parempi pysyä etäällä.
Joskus halusin tosiaankin tutustua tähän ihmiseen paremmin. Tutustuinkin, mutta em. syy sai minut vetäytymään. Mikään apu ei kelvannut.
Et halunnut ymmärtää seksi- ja seurustelusuhteen eroa verrattuna ystävyys- ja kaverisuhteeseen. Ei voi mitään :(. Sitä vähän pelkäsinkin, koska itse ajattelet ihmisistä niin ahdistavasti.
Luotan myös ihmisiin, joita en rakasta. Ketään ei voi kahlita. Jos täytyy alkaa rajoittamaan toisen ihmissuhteita, kumppani on väärä tai ainakin sillä on (liian?) suuria ongelmia itsensä kanssa. Kuka sitten jaksaa alkaa tukemaan ongelmien selvittelyssä, jos on vaarassa menettää oman itsenäisyytensä ja itsekunnioituksensa... Siinä mielessä päätukijan pitäisi olla joku muu kuin kumppani, tai ainakin muiden oltava tiiviisti projektissa mukana herättelemässä oikeaan suuntaan tarvittaessa.
Täytyyhän kuitenkin johonkin raja vetää, vai?
Ja sängyssäkin voi nukkua ilman taka-ajatuksia seksistä, vai?
No hyvä, jos luotat sokeasti kaikkiin ihmisiin keitä et edes tunne. Sellaista se on, kun on kasvanut pumpulien ja höyhenten ympäröimänä... ;)
nukutaan samassa sängyssä, niin ei ole paha. Ei siellä tarvitse sekstailla. Ihan kokemuksesta voin kertoa. Vuosienkin kokemuksella!
En todellakaan kirjoittanut, että luotan sokeasti kaikkiin ihmisiin keitä en edes tunne, niinkuin sinä kirjoitukseni väänsit. :(
Kirjoitin, että luotan ihmisiin, joita en rakasta. Luottamiseen ei tarvita rakkautta. Ja rakastaa voi ilman luottamista. Minä en halua kuitenkaan sellasta rakkaussuhdetta kumppaniin, (huomaa että rakkautta on muitakin lajeja kuin seksikumppaniin kohdistuva) jossa luottamusta ei ole. Onneksi minulla on rakastava ja luotettava mies, ja paljon rakkaita ystäviä. Meillä ei ole ristiriitaa eikä ongelmia luottamuksen kanssa.
Se, että kuvittelet minun kasvaneen pumpulien ja höyhenien ympäröimänä, johtuu vain sinun negatiivisesta asenteestasi ja suppeasta maailmankatsomuksestasi :). Minä olen positiivinen ja optimistinen ihminen, siitä huolimatta mitä minulle on elämäni aikaana tapahtunut. Sinunlailla (?) ajattelevat pessimistiset ihmiset olisivat jo todennäköisesti päättäneet päivänsä näillä minun kokemuksillani, suurin osa ainakin. Käännän tappiot voitoksi, joka asiassa on myös positiivisia puolia. Jep, joka asiassa. :)
Menenpä lukemaan Schopenhaueria...
että minulla ei ole ollenkaan kavereita? Minulla on muutama kaveri ja yksi erittäin hyvä kaveri tai sanoisko ystävä, joka on ollut ystäväni 5 vuotiaasta saakka.
että näin....
Ei millään pahalla...sanon sen suoraan ja rehellisesti..en halua loukata..tämä sanonta jos sen oikein ottaa, parantaa vain sinun omaa elämääsi...Kirjoituksestasi näkee kilometrien päähän, että olet tyhmä ihminen.
Tiedätkö mistä tyhmän ihmisen tunnistaa? Tyhmän ihmisen tunnistaa siitä, että se luulee tietävänsä miten asiat on ja miten niiden pitää mennä. Juuri näin teet. Annat ohjeita ja neuvoja ja sanot millainen on normaali ihminen. Sanot jonkun skitson olevan harhainen ja kadottaneen todellisuuden tajun. Tiedätkö? Maailmassa ei olla vielä löydetty yhtäkään ihmistä joka tietäisi millainen todellisuus on. Ei edes Einstein taikka Hegel tätä pystynyt tekemään. Haukut häntä harhaisuudesta, mutta itse oman logiikkasi mukaan harhaisesti syytät minua kaverittomuudesta.
Epäilen suuresti, että sinulla on sellainen voima ja mahti asettua Jumalan asemaan ja määrätä millainen ihmisen täytyy olla. Päinvastoin epäilen, että et tiedä yhtään mistään mitään, kaikkein vähiten mistään rakkaudesta.
Olen itse varsin ujo ja huono tekemään kontakteja. Tämä on minun heikkous ollut aina.
Minä pystyin sanomaan oman heikkouteni, pystytkö itse samaan?
Minulla ei ole väliä vastapuolen kavereiden määrästä, koska olen luonteeltani omasta mielestäni varsin suvaitsevainen enkä kahlitse ja kyttäile mitään. Itse asiassa, jos joskus johonkin suhteeseen ryhdyn haluankin jo omasta puolesta aika avoimen suhteen, sillä en haluaisikaan tällaisen sinkkuvuosien jälkee kovin radikaalisti elämääni muuttaa ahtaanpaan suuntaan.
minä vastasin. Kirjoitin omia ajatuksiani. En mielestäni syyttänyt sinua mistään, ainakaan ei ollut tarkoitukseni. Jos et kestä kuulla eriäviä mielipiteitä, ehkei kannattaisi kyselläkään.
Tyhmyyttä on montaa eri lajia. Tyhmintä on kuitenkin leimata toinen tyhmäksi. Se osoittaa suurinta ymmärtämättömyyttä. Noin, tuli sitten kuitattua takaisin ;). Minä sentään tiedän olevani tyhmä, vaikka mitattu äo onkin yli mensan rajan. Sosiaalisesti olen kuitenkin pärjännyt muiden ihmisten kanssa aina. Se on minulle tärkeintä älykkyyttä, arvostan sitä eniten muissakin ihmisissä. Parantamisen varaa on aina.
Tyhmällä ihmisellä (minulla) on aina kysymyksiä. Paljon! Tiedän etten tiedä miten asiat menee. Varmaa on vain jatkuva muutos.
Olen pahoillani, että loukkaannut termistäni "normaali". Tarkoitin sillä vain sitä, että MINUN KOKEMUKSENI mukaan ihmiset, joilla ei ole vakaita sosiaalisia kontakteja, eivät niitä juurikaan kykene myöskään luomaan. Sinä voisit sitten olla vain tyytyväinen, ettei sinun tarvitse olla tavallinen ja normaali, jos katsoit että kuvailin sinun kaltaisiasi "epänormaaleiksi" :).
Hiukan voisit ehkä ottaa rennommin, ja jos mielipiteitä kyselet, voisit ottaa myös niitä vastaan.
Minulla on kokemusta siitä, millaisten ihmisten kanssa minä ja tuttavapiirini tulemme parhaiten toimeen. Erittäin epäsosiaaliset eivät ole pidemmän päälle olleet kukaan miellyttäviä ihmisiä. Siksi, jos seuraa kaipaat, siihen asiaan olisi MINUN mielestäni syytä kiinnittää huomiota.
Totta sekin, että yksikin hyvä ystävä riittää. Miksi sitten kyselet täällä moista, se näyttää kuitenkin olevan sinulle, kaikesta vakuuttelustasi huolimatta, ongelma? Muuten tuskin olisit tuollaista äläkkää asiasta nostanut.
Meidän ei tarvitse tutustua paremmin. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö voisi kunnioittaa myöskin sinun kokemuksiasi ihmissuhteista. Älykkäänä ihmisenä ymmärrät varmasti, että jokainen ihminen kokee asiat erilailla. Siksi kai sinäkin täällä kyselet, muiden ihmisten mielipiteitä? Omasihan tiedät. Miksi sitten eriävät ajatukset (tai sinulle epäedulliset) nostattavat moisen vihan? Toistan kysymystä. Ehkä ongelmasi onkin pohjimmiltaan jokin aivan muu kuin ujous? Huono itsetunto? Täydellisyyden tavoittelu? Heikkouden pelko? Epäonnistumisista toipumisen vaikeus? Elämänhallinnan kadottamisen pelko?
Itseään voi, ja pitääkin kehittää. Hyvä että tiedostat heikkoutesi, silloin sinulla on mahdollisuus alkaa tehdä asialle jotain.
Minulla on paljon heikkouksia! Keskustelen niistä mielelläni ystävieni kanssa. Eli kyllä, tunnustan heikkouteni, virheeni, avuttomuuteni.
Minä olen itseni "jumala". Minä olen vastuussa itsestäni, ei kukaan muu. En koe olevani oikeutettu valittamaan "kohtaloani", koska voin itse sen muuttaa juuri sellaiseksi, kun haluan. Olen tyytyväinen siihen mitä minulla on, mitä olen saanut! Pidän suunnattomasti elämästäni. Asioihin on tartuttava itse. Toisten syytteleminen ei ole kovin kehittävää, se ei muuta asioita. Katkeruudesta on helpottavaa päästä eroon. Jos ei osaa rakastaa itseään, on taatusti vaikea rakastaa muitakaan. En usko, että minulla olisi mitään annettavaa kenellekään ilman rakkautta.
Toivottavasti en nyt pilannut päivääsi taas erilaisella mielipiteelläni. Toivon, että opit hyväksymään itsesi, ja ehkä parantamaan niitä ominaisuuksiasi joita katsot hyväksi itse parantaa.
Uskon ja toivon myös, että tulet löytämään samalla tavalla ajattelevan naisen itsellesi. Onnea matkalle!
Ajattelen itse aika samansuuntaisesti, kuin säkin edellinen. Omassa vastauksessani toin mäkin esille, että mua jonkin verran saattais häiritä, jos mies olis kovin epäsosiaalinen, ts. ei olisi juurikaan kiinnostunut ihmissuhteista.
Sama kokemus mullakin on tuossa, että kovin epäsosiaaliset ihmiset harvemmin ovat kovinkaan mielenkiintoisia. Jos ihminen ei juurikaan arvosta/ kaipaa vuorovaikutusta ja "peiliä" omille ajatuksilleen yhteisöltä (ystävät, tutut jne.), niin seurauksena tuosta on valitettavasti usein puutteelliset sosiaaliset kyvyt, mustavalkoisen ehdoton asennemaailma ja myös jonkinasteinen itsekkyys.
Parisuhteen esim. ei koskaan voi ajatella olevan ns. 'helppo', eikä sitä voi sillä asenteella ottaakaan. Kuitenkin kovin erakkoluonteisen ihmisen kanssa muodostettu suhde saattais olla jopa liiankin haasteellinen, ainakin mulle.
Ujouden, tai sen, että mies omaisi vain muutamia kavereita en välttämättä suinkaan katsois olevan este parisuhteelle. Selkeä este mulle sen sijaan olis sellainen ikävä lähtökohtainen asenne, että " ei tartte muita ihmisiä mihinkään". Liian itsekäs ja kuolettavan tylsä elämänasenne mun mielestäni.
Totta on, että monet todella älykkäistä ihmisistä ovat kiinnostuneita ehkä enemmän asioista, kuin ihmisistä. Samatenkin monet ns. "neroina" pidetyt ihmiset ovat olleet vähintäänkin hieman kummallisia. Katsoisin kuitenkin täysin tuulesta temmatuksi ne stereotypiat, joiden mukaan esim. voimakas sosiaalinen estyneisyys yhdistettynä intohimoiseen kiinnostukseen jotakin tiettyä yksinäistä älyllistä harrastusta kohtaan on heti merkki kyseisen henkilön harvinaislaatuisesta älykkyydestä/ 'neroudesta', jota tulee ymmärtää.;)
Monet hyvin älykkäät ihmiset ovat lahjakkaita myös sosiaalisesti, eikä esim. 'kummallinen erakkoluonne' mitenkään automaattisesti tee ihmisestä ihailtavan älykästä ja yhteisöllisesti väärinymmärrettyä ihmistä. Asia on usein pikemminkin päinvastoin, vaikka erakko tuntisi esim. filosofian historian ulkoa & takaperin.
Tämäkään ei ollut sitten mitenkään henkilökohtaista kritiikkiä ap:ta kohtaan, huom.:)
niin että jos on muuttanut vuosi sitten paikkakunnalle ja ei ole kavereita, kyseessä ei ole tekosyy. Itse olen hyvinkin sosiaalinen ja muutettuani uudelle paikkakunnalle minulla ei oikeastaan ole vuoden jälkeen uusia kavereita, lähinnä vanhoja toiselta paikkakunnalta tapailen. Yksi ns. kaveri löytyi baarista.
Eli on aika ankaraa tuomita uuspaikkakuntalainen vähäisen kaverimäärän takia joksikin epäsosiaaliseksi tapaukseksi. Koetappa itse haalia vuodessa jonkinlainen hyvien ystävien lauma, ilman ettet mene epätoivoisen yrittämisen tai baarin puolelle. Opiskelu on asia erikseen, tarkoitan tällä työelämää.
Mulle et varmaan tarkoittanut edellinen kommenttiasi?;) Mä en nimittäin ainakaan vastauksessani tuominnut ketään, saati ottanu mitenkään kantaa uudelle paikkakunnalle muuttamiseen, jne.
kiinni, saako niitä tuttuja/kavereita/ystäviä. Koetinpa hyvinkin haalia uudella paikkakunnalla uusia tuttuja/kavereita/ystäviä, ja hyvinhän tämä on toiminut! Etenkin, kun työpaikka on usean kymmenen kilometrin päässä uudesta asuinkunnasta. Vanhatkin ystävät ovat vielä olemassa, ja hyvissä voimissa. Yhteyttä pidetään ja tapaillaan edelleenkin ahkerasti, vaikka välimatkaa onkin useampi sata kilometriä.
Vinkkejä tässä: lähitalojen asukkaat, ihmiset kaupassa ja kirjastossa, uudet ja vanhat harrastukset, lasten koulut ja kouluun liittyvä toiminta, uudet työkaverit, baarit, lenkkipolut.
Kaikilla ei ole rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin avoimin mielin. Täytyy uskaltaa luottaa. Se on kuitenkin aivan itsestä kiinni. Turpiin tulee taatusti välillä, siitä on vaan taas noustava ja jaksettava hymyillä. Pettymyksiä ei saa pelätä!
sitä sinulle, selvästikään.
nykyään niin pinnallisia ja itsekeskeisiä, että tuollaiset innokkaat ystävänhakijat tuomitaan helposti ärsyttäviksi jne. okei onhan minullaki esim. hyvät naapurivälit, mutta he nyt haluavat olla keskimäärin omassa rauhassaan/piireissään niin kuin monet ihmiset tänä päivänä.Monesti on vaan niin, että naapurien kanssa tai kirjastotuttavuudenkanssa ei ole mitään yhteistä tai ylipäänsä samaa aaltopituutta. Silloin on paha väkisin ystäväsuhdetta siinä luoda. Itse ainakin (jos ystäviä edes tarvitsisin lisää) haluan ystäviä joidenka kanssa tulen mahdollsimman hyvin toimeen. Jos ihminen sattuu olemaan erikoisempi tai älykkäämpi tyyppi jne. potentiaalisten ystävien joukko pienenee. olen kokeillut hakea ystäviä noilla metodeilla, mutta tänä päivänä se ei olekaan niin helppoa, voi enemmän kuin 1-6 vuotta.
et minua loukannut. Toivottavasti en minäkään sinua.
Kyselen tätä sen takia, koska tiedän olevani muiden silmissä niin sanotusti yksinäisen miehen maineessa. Itse en koe olevani niin yksinäinen. Jos niin tuntisin, luultavasti tekisin asialle jotain. En tee kuitenkaan tee mitään, koska ilmeisesti olen tilanteeseen kohtalaisen tyytyväinen.
Rehellisesti sanottuna minua ärsyttää ne tilanteet - joita aika ajoin tulee - jolloin minuun suhtaudutaan sen tietyn stereotypian mukaan. Esimerkiksi kerran tätini antoi minulle kassillisen jotain ihme alepasta ostettua purkkiruokaa, koska kuvitteli minun olevani joku hemmetin köyhä sosiaalipummi. Otin "lahjan" vastaan kiitellen ja heitin ensimmäiseen roskiin mikä lähettyvillä löytyi. Siis ihan uskomatonta! Tämän takia saatan olla joskus hiukan äreä näille jutuille.
... loukata, tätisi siis. Joillekin Lidlin ja Alepan purkit on ihan jokapäiväistä ruokaa, eikä tarvi olla edes mitenkään köyhä.
Sillähän ei ole väliä mitä muut ajattelee, vaan mitä itse itsestäsi ajattelet. Siitä on muuten hyvä sananlaskukin. Se menee jotenkin niin, että ihmiset mielellään sanovat millainen olet, mutta älä ole sellainen kuin he sanovat sinun olevan.
Toinen viihtyy seurassa, toinen yksin. Pitkälti se on kiinni siitä kuinka lapsuuden kodissa on toimittu. Äitini on todella sosiaalinen ja isäni taas vähemmän. Äidin kotona on ollut vieraita ja sukua ympärillä, isän kotona taas ei ketään ulkopuolisia. Ihmisen, joka ei ole tottunut olemaan väkijoukon keskellä, on vaikea oppia sitä myöhemmin. Paljon on heitä, joille kotiväki tarjoaa kaikki tarvittavat sosiaaliset suhteet ja keskustelu/ajatustenvaihto voi silti olla rikasta.
Ystävissäni on sekä sosiaalisia että vähemmän seurallisia ihmisiä. Osalla heistä tuttuja on paljon, toisilla yksi tai kaksi ystävää. Tämä ei tee heistä sen parempia tai huonompia ystäviä.
Työ- ja opiskeluelämässä on eduksi, jos on jossain määrin sosiaalinen. Mutta moni työ vaatii sosiaalisuutta niin paljon, että on hyvä olla itsekseen vapaa-ajalla. Varsinkin ihmissuhdetyö kuormittaa (esim. mielenterveystyö, psykologia, opetus). Näiltä aloilta minulla on tuttuja ja heillä ei ole voimia olla ihmisten kanssa (edes ystävien) työpäivän jälkeen.
Sosiaalisuus on älykkyyden osa-alue, jota ei Mensan testit mittaa. Ujous ei tarkoita tunneälyn puutetta. Ujot voivat olla ekstrovertteja empaattisempia ja sympaattisempia. Temperamentti, esim. ujous, on lapsella jo syntyessään, muut eväät saadaan kotoa. Tai ympäristöstä.
On vahvuus, jos pystyy hyväksymään erilaiset ihmiset. Muistan lehtijutun, jossa puhuttiin vihasta. Ihminen vihaa heitä, joissa näkee omia heikkoja piirteitään. Kun oppii hyväksymään heikkoudet itsessään, niin pystyy hyväksymään ne myös muissa.
Joku mainitsi, että ujoilla ja vetäytyvillä ihmisillä olisi huono itsetunto. Olen ollut työn kautta tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja huomannut, että monella sosiaalisella ihmisellä voi olla huono itsetunto. He hakevat toisesta peiliä itselleen ja myös purkavat stressinsä muihin (näin on sanottu mm. hra R. Stillerille). Ei siis voi yleistää, että ujot/eristäytyvät tuntisivat itsensä huonommin kuin sosiaaliset. Päinvastoin, ihmisen täytyy olla vahva pystyäkseen olla yksin. Moni hakee turvaa kaveriporukasta.
Tämä kirjoitus ei ollut suunnattu pelkästään ap:lle, vaan syntyi tämän viestiketjun perusteella.