Olimme seurustelleet kaksi ja puoli vuotta, asuneet yhdessä vuoden, ja olimme kihloissa, kun avomieheni jätti minut 1,5 kuukautta sitten. Syyksi hän sanoi, ettei rakasta minua enää ja haluaa tapailla toisia. Minä rakastan häntä yhä yli kaiken. Tänään kuulin, että hän tapailee jo toista. Olen itkenyt tähänkin asti joka päivä ja tänään tauotta. Rakastamani mies on jo unohtanut minut ja rakastaa jo ehkä toista. Mikä voisi sattua enemmän? Itse en voi kuvitellakaan etsiväni seuraa vielä kuukausiin, seksikin tuntuisi pettämiseltä.
Järkeni sanoi, että ero oli oikein, mutta sydän oli ihan toista mieltä. Voisin olla yhä hänen kanssaan, vaikka tiedän, ettei hän välitä minusta, kunhan saisin vain olla hänen lähellään. Ja miten rakkauden voi vain unohtaa? Miten voin seurustella enää ikinä kenenkään kanssa jos samalla rakastan exääni. Olen yrittänyt olla vihainen, jotta unohtaisin hänet, mutta se ei toimi. Huomaan kyllä, että aika on kullannut muistot, olihan meillä ongelmia,mutta mielestäni ei mitään liian vakavaa selvitettäväksi.
En ole nähnyt hänen surevan eroamme yhtään, vaikka asuimme vielä eron jälkeen pari viikkoa yhdessä. Minun oloni ei ole vieläkään helpottunut yhtään, ehkä pahentunutkin. En voi kuvitella elämää ilman häntä ja se sattuu, että häntä ei satu.
Tiedän, olen nuori (20), minulla on vielä monta sydänsurua edessä, enkä tiedä vielä mitään elämästä. Ja miljoonilla on varmasti suurempia ongelmia ja suruja, mutta tällä hetkellä tuntuu todella huonolta. Yritän puhua itselleni järkeä ja ulkokuoreni vaikuttaa varmasti vahvalta, mutta yksin ollessani itken ja itken. Ja vellon itsesäälissä. Ehkä yksi este eteenpäin menolle on se, että itsetuntoni on nyt nollissa. Seurausta surullisen kuuluisasta "haluan tavata muita" fraasista. Tunnen itseni rumaksi, lihavaksi, tyhmäksi ja vastenmieliseksi.
Tiedän myös, että ihmiset ovat varmasti päässeet yli pahemmastakin. Mutta tiedän myös erään kaverin, jonka erosta on kaksi vuotta ja asiat eivät vieläkään ole kunnossa.
Toisaalta haluaisin lähettää tämän viestin exälleni, jotta hän tietäisi, miten rikki olen. Toisaalta eikö minun pitäisi esittää vahvaa. En halua takertua häneen, tai oikeastaan haluan, mutta en halua olla se hullu ex, joka vainoaa. Haluaisin ainakin vaikuttaa onnelliselta hänen puolestaan, mutta se tuntuu mahdottomalta. En halua vihata hänen uutta tyttöystäväänsä, tai vaikeuttaa heidän suhdettaan mitenkään. Toisin sanoen en halua ikinä nähdä heitä. Haluaisin puhua exäni kanssa, ehkä se auttaisi minua pääsemään yli, mutta sitten hänen uusi tyttöystävänsä vihaisi minua ja pitäisi minua hulluna. Ja tuskin exäni haluaisi kuunnella, kun on jo unohtanut minut.
Life goes on. Toivottavasti joskus.
Järkeni sanoi, että ero oli oikein, mutta sydän oli ihan toista mieltä. Voisin olla yhä hänen kanssaan, vaikka tiedän, ettei hän välitä minusta, kunhan saisin vain olla hänen lähellään. Ja miten rakkauden voi vain unohtaa? Miten voin seurustella enää ikinä kenenkään kanssa jos samalla rakastan exääni. Olen yrittänyt olla vihainen, jotta unohtaisin hänet, mutta se ei toimi. Huomaan kyllä, että aika on kullannut muistot, olihan meillä ongelmia,mutta mielestäni ei mitään liian vakavaa selvitettäväksi.
En ole nähnyt hänen surevan eroamme yhtään, vaikka asuimme vielä eron jälkeen pari viikkoa yhdessä. Minun oloni ei ole vieläkään helpottunut yhtään, ehkä pahentunutkin. En voi kuvitella elämää ilman häntä ja se sattuu, että häntä ei satu.
Tiedän, olen nuori (20), minulla on vielä monta sydänsurua edessä, enkä tiedä vielä mitään elämästä. Ja miljoonilla on varmasti suurempia ongelmia ja suruja, mutta tällä hetkellä tuntuu todella huonolta. Yritän puhua itselleni järkeä ja ulkokuoreni vaikuttaa varmasti vahvalta, mutta yksin ollessani itken ja itken. Ja vellon itsesäälissä. Ehkä yksi este eteenpäin menolle on se, että itsetuntoni on nyt nollissa. Seurausta surullisen kuuluisasta "haluan tavata muita" fraasista. Tunnen itseni rumaksi, lihavaksi, tyhmäksi ja vastenmieliseksi.
Tiedän myös, että ihmiset ovat varmasti päässeet yli pahemmastakin. Mutta tiedän myös erään kaverin, jonka erosta on kaksi vuotta ja asiat eivät vieläkään ole kunnossa.
Toisaalta haluaisin lähettää tämän viestin exälleni, jotta hän tietäisi, miten rikki olen. Toisaalta eikö minun pitäisi esittää vahvaa. En halua takertua häneen, tai oikeastaan haluan, mutta en halua olla se hullu ex, joka vainoaa. Haluaisin ainakin vaikuttaa onnelliselta hänen puolestaan, mutta se tuntuu mahdottomalta. En halua vihata hänen uutta tyttöystäväänsä, tai vaikeuttaa heidän suhdettaan mitenkään. Toisin sanoen en halua ikinä nähdä heitä. Haluaisin puhua exäni kanssa, ehkä se auttaisi minua pääsemään yli, mutta sitten hänen uusi tyttöystävänsä vihaisi minua ja pitäisi minua hulluna. Ja tuskin exäni haluaisi kuunnella, kun on jo unohtanut minut.
Life goes on. Toivottavasti joskus.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voi sinua, tiedän tarkalleen miltä susta tuntuu, itse olen hieman yli kaksikymmentä ja kärsin pari vuotta sitten järkyttävän eron. Tuska tuntui loputtomalta, itkin vain päivästä toiseen eikä mikään auttanut. Ystävien tuella ja ajan kuluessa kuin ihmeen kaupalla olo vähitellen koheni, mutta myönnettäköön, että siihen meni todella pitkä aika. Vielä vuoden jälkeen mielessäni kävi, entä jos? Onneksi sitten n. puolitoista vuotta eron jälkeen tapasin nykyisen poikaystäväni, joka on maailman ihanin. En olisi ikinä uskonut, että tapaisin ketään hänen kaltaistaan (minähän olin jo ollut varma, että "se oikea" oli ollut ja mennyt ja minut jättänyt). Joten uskoppa vaan, kyllä se elämä vaan jatkuu! On kuitenkin tärkeää, että annat surun tulla ulos, itke jos siltä tuntuu, kyllä se helpottaa vähitellen. Tärkeää on myös se, että et jää yksin kotiin murehtimaan, tee ihan mitä tahansa, tärkeintä on että pysyt liikkeessä, sitten yhtäkkiä huomaatkin, kuinka on jo mennyt pitkä aika siitä, kun viimeksi itkit tai ajattelit exääsi.
Voimia!
Kiitos kannustavista sanoista. Olen järki-ihminen, ainakin yleensä, ja helpottaa kuulla muiden samoja kokemuksia. Mulla on se ongelma, että muutettiin exän kanssa silloin uudelle paikkakunnalle, ja kaikki läheisimmät on satojen kilometrien päässä. Näen kavereita vain bileissä, jolloin en halua pilata iltaa vollottamalla. Se varmasti auttaisi. Haluaisin vain että joku halaisi ja sanoisi, että kaikki järjestyy. En ole oikeastaan puhunut tästä ääneen paljoa, puhelimessa pari kertaa kiireellä. Onneksi on paljon töitä ja kivoja työkavereita ja harrastus, niin on muuta ajateltavaa. Mutta täällä kaikki ovat tosi uusia kavereita, joita en halua pelästyttää synkkäilyllä, joten suren lähinnä yksin huoneessani.
jos haluat ni kirjoita mulle..olen itse tällä hetkellä täysin murtunut rikki ja kaikkea mahdollista.poikaystävä jätti vaikka olin antanu aina anteeks kaikki sen katoamiset yms.ja nyt se on sitä mieltä et mä en ole mitää ja päivä sen jälkeen ku lähti meiän yhteisestä asunnosta oli jo toisen naisen sängyssä..ja sanoi et se oli vaan pano ja se ei merkkaa sille mitään..ymmärrän miltä tuntuu mut kirjota jos haluat [email protected]
Mullon kans ollu samankaltainen tilanne päällä, mut me oltiin seurusteltu jo 3,5 vuotta, joista 2 v oltiin kihloissa. Anyway..
Mäkin sain kuulla, et mun miehellä oli toisia naisia kuukauden jälkeen meän erosta, joita se oli toisella paikkakunnalla liehitelly. No sillähän ei ollut enää sinänsä merkitystä, koska ei oltu enää yhdessäkään..
Mutta ei se pystyny kovin pitkälle menemään, koska sillä paino vieläkin tämä meidän suhde päälle, eikä uus tuntunu sen rinnalla miltään.
Eli se mitä mä sulle yritän kertoa, on se, että ns. laastarisuhde ei ole koskaan hyvä, eikä onnellinen, koska silloin ei oo käyny omia tunteitaan läpi ja se kaihertaa sitten tuolla jossain sen uuden suhteen taustalla. Se uus on vain sun korvike, josta tää mies hakee turvaa.
Sä oot paljon rohkeampi ja kestävämpi ihminen, ku tää sun miehes, koska sä uskallat olla yksin ja kohdata ne sun tuntees vaikka mä tiedän, et se ei oo kovin helppoa!
Jos et muuta saa tästä kokemuksesta irti, niin ainakin sen, että sä oot paljon vahvempi ihminen!
Tsemiä sulle ja koita kestää.. Elämällä on sulle vielä paljon annettavaa, kunhan vain otat sen vastaan!
*Been there, done that*
me seurusteltiin mieheni kans 2,5v. ,vuosi kihloissa ja vuoden ikäinen lapsi. mies petti mua viikkoja ja sit yhtäkkiä kaikki tuli mulle shokkina vastaan kun ihmiset alkoi puhua ja mullekkin kertoa. tästä on kulunut nyt viikko,mies asuu uuden naisensa luona. en tiedä pitäiskö olla miehelle välinpitämätön ja kylmä vaiko raivota ja itkeä mitä teen muutenkin koko ajan.
Mulle kävi samoin kuin sinulle. pari vuotta samassa asunnossa ja yli kolme vuotta yhdessä. Tyttöystävä jätti pari kuukautta sitten ja löys heti uuden. Mulla on ollu tosi vaikea kesä eikä se tunnu vieläkään helpottavan, päin vastoin. Helteinen kesä jää ikäviin muistoihin. Toivon myös yhteenpaluuta ja sitä että saisin olla exän lähellä ja pitää häntä hyvänä, näin vaan kun ikävä kyllä ei tule käymään. Voi kun tapaisin jonkun joka saisi edes katseeni kääntymään jotta saisin edes pikkasen valoa toivoon että voin joskus löytää jonkun uuden, jota voisi helliä ja rakastaa. Voisin kirjottaa paljon enemmän mutta rupee ahdistamaan ja itkettämään.
sähköpostiosottees mulle jos haluat puhella enemmän,mä luulen että samanlaises tilantees kun ollaan niin voidaan toisia ainakin jotankin auttaa?
sitä kirjotella. Mutta en halua laittaa omaa osoitetta tänne näkyviin. Jos haluat laittaa omasi niin otan kyllä yhteyttä.
Ylläoleva viesti ei ole minun kirjoittamani, joten et ehkä halua laittaa sitä sähköpostiosoitettasi hänelle.
en tänne laita mitään
mutta yritä löytää jotain ilonaiheita ahdingosta. Voit vapaasti lähteä mihin haluat. Onko mahdollisuutta vaikka vaihtaa maisemia hetkeksi pienen matkan merkeissä? Aikaa kun kuluu, niin mieli alkaa sopeutua tapahtuneeseen.
Lenkkeile ja tee jotain muuta kuin murehdit illat pitkät exääsi. Kyllä se siitä.
Nyt on taas ollut pari parempaa päivää, kun ei ajattele asioita liikaa, niin voi jopa nauttia elämästä. Lähetin linkin tuosta viestistäni exälleni, mutta nyt kaduttaa, kun on taas paljon vahvempi olo. Varmaan tässä taas joku päivä tuntuu maailmanlopulta, mutta onneksi edes välillä helpottaa. Kiitos kaikille tuesta, se auttaa. Kaikille kohtalontovereille: Silloin on surtava, kun siltä tuntuu. Ei pidä säästellä kyyneliä, muuten ne jää sisälle painamaan. Meillä kaikilla on läheisiä, jotka rakastavat meitä no matter what, emmekä ansaitsekaan mitään vähempää. Olen alkanut huomaamaan, että maailmassa on muitakin miehiä, ja vaikka en vielä uskalla mitään tehdäkään, ajatus siitä, että löydän vielä varmasti monta ihanempaa ja sopivampaa miestä, tuntuu hauskalta. Näin on tapahtunut kaikille eronneille ennemmin tai myöhemmin, ja tapahtuu varmasti minullekin. Ennemmin tai myöhemmin.
Miksi rakkaus on ikuista vain joillekin onnekaille..
Oltiin seurusteltu poikaystäväni kanssa 6 vuotta. ensimmäisen kolmen vuoden kuluttua hän jätti, halusi takasin 8kk päästä. otin takasin koska rakastin/rakastan. Nyt siis taas jätti kolmen vuoden kuluttua UUDESTAAN. ja nyt se on siinä. siitä on nyt yli 3 kk, mut olo ei parane. rakastan häntä koko sydämestäni ja olin valmis elämään hänen kanssa loppuelämäni. Tuntuu siltä et mua on huijattu, ehkä hän ei koskaan edes rakastanut mua. Sattuu ihan hirveesti :'( ei jaksa.
Henkilökohtaisesti en tiedä yhtään tapausta jossa mies olisi jättänyt naisensa ennen kuin on ihastunut toiseen. Jotenkin tarinasi tukee tätä ajatusta myös teidän tapauksessa. Eli usko pois tämä uusi oli kuvioissa jo erotessanne.
Syy miksi ihmiset näin käyttäytyy on yksinkertainen. Kukaan meistä ei halua tulla leimatuksi paskaksi ja pettäjäksi. Sen takia pidetään uusi suhde "salassa" jonkin aikaa, kunnes se vasta "julkistetaan". Eli niin sanotusti kiillotetaan kilpeä. Ja toisaalta hän voi pelata sun suhteen niin, että olet valmiina odottamassa jos mieli muuttuu. Nimimerkillä kokemusta on omista ja tuttujen tilanteista.
Itselleni kävi keväällä juuri näin. Onneksi sain kuitenkin tietää, miksi exä halusi erota eli uuden ihastuksen vuoksi. Näin ihmisen ihan eri valossa eikä mulla ole ollut sitä ihmistä yhtään ikävä. Ja mikä parasta en enää jatkuvasti miettinyt MIKSI? Takaisin en häntä ota, vaikka nyt tunnustaakin tehneensä elämänsä virheen ja haluaa mun lähelle. En näet usko, että selkärangattomat ihmiset muuttuvat eli sama juttu olisi edessä ennen pitkää.
On ihan varma, että vielä joskus kiittelet kokemaasi etkä mistään hinnasta vaihtaisi kokemuksiasi pois. Se vaan vaatii aikaa....
Näin olen minäkin vähän ajatellut. En kyllä usko, että exäni tulee minua anelemaan takaisin. Enkä kyllä ottaisikaan, teki sen verran selväksi, etten enää kiinnosta, että en antaisi satuttaa itseäni uudelleen. Ja olen ihan varma, että tämä ero oli oikea ratkaisu, mutta en kadu silti päivääkään, olen oppinut paljon, itsestäni ja suhteista. Toivon kyllä, että exäni uusi tyttöystävä jättää hänet jonkun toisen takia, saapahan tuta nahoissaan, miltä se tuntuu :) Ja toivottavasti hän tulee anelemaan mua takasin, ja toivottavasti mulla on silloin joku uusi upea mies, ja exäni saisi kokea kaiken tuskan :) Tiedän, että exäni on lukenut alkuperäisen viestin, toivottavasti hän ei lue tätä :)
Sillä näin pääset asiasta paremmin ylitse. Ja muista, että olet ansainnut jotain paljon parempaa eli et ole menettänyt yhtään mitään muuta kuin kieron paskiaisen, jolla on helvetin huono itsetunto.
Ja muuten hei... jos suhtaudut exääs kylmän viileästi, voit suurimmalla todennäköisyydellä saada sen anelemaan sinua takaisin.