Näin hän sanoo sen jälkeen kun kävi ilmi että olen siirtänyt rahaa yhteiseltä asuntotililtämme kattaakseni oman tilini ruokakauppatilini alijäämiä. Isokin summa, mutta vähän suhteellista kun ottaa huomioon että maksan joka kuukausi perheemme asumis- ja muita menoja yli reilusti yli tämän. Ja paljon muitakin. Saimme juuri ison remontin valmiiksi. Plus sitten nuo meikäläisen ”vipit”. Remonttisumman olemme säästäneet tasavertaisesti yhdessä, suhteessa 85-15 tosin. Vaje johtuu lähinnä matkasta Barcelonaan, joka (huolimatta siitä että lennot olin maksanut veronpalautuksistani jo viime joulukuussa) osoittautui odotettua arvokkaammaksi.
Tiedän, kaiken alku ja juuri on se, etten kertonut siitä vaimolleni. Mutta kun ei huvita. Kertoa yhtään mitään. Koska reaktio on aina sama. Huutoa, ja kovaa. Etenkin kun sitä saa kuunnella lähes päivittäin muutenkin. Koska "kukaan meillä ei tee koskaan mitään" arkitöiden eteen. Enkä ole mikään sohvaperuna, vaan osallistun kotitöihin. En ehkä ole sitä mieltä että asuntomme on ”saastainen” jos yksi villakoira tulee vastaan lattialla, mutta siististä kodista pidän minäkin.
Sanoin, sanoin. Pahastikin, kun en muuten osaa. Sanoin että vaimoni on täynnä paskaa, ja että tuntuu että ainoa parannuskeino tuohon loputtomaan kurjuuteen on ilmeisesti niskalaukaus. Aika rankkaa, muttei ollut eka kerta niinkuin varmaan arvaatte.
Ongelma on se, että tunneälytestissä täydet vetävä vaimoni osaa täydellisesti manipuloida keskustelun kulkua ja ohjata sen täysin hänen vahvoille alueilleen. Ei mene kuin pari minuuttia kun huomaa olevansa puolustuskannalla jossain todella typerässä sivuseikassa. Hän todella osaa kaivaa esiin toisen osapuolen heikkoudet ja heittää ne kuin kalanperkeet syliin ”kato nyt itteäs”.
Tällä kertaa kieltäydyin antamasta periksi ja turpaan tuli. Nyrkistä ja avokämmenestä. Vaatteet lensi parvekkeelta alas jne. En lyönyt takaisin, vaikka olen silti aika reilusti pistetappiolla 10-vuotisen avioliittomme aikana kun näin pitkälle on faitti mennyt. Sen ainoan kerran kun löin takaisin soitti vaimo poliisit. Kävin Jussi-ryhmässä jonkun aikaa.
Ai että rakastanko vaimoani? Hm, sanotaanko niin että ilman kahta 9- ja 12-vuotiastamme emme varmaankaan olisi enää yhdessä. Hyvä jos samassa maassa. Mutta ei houkuta avioerokaan, tietäen kuinka paskamaiseksi sellaisellakin elämänsä voi saada. Niin tai no.
Mutta kyllä minä rakastan yhdessäoloamme ja asioita joita tykkäämme tehdä yhdessä. Mutta aika paljon kyllä täydellisestä jää uupumaan parisuhteessamme. Seksi on hiipunut kyllä satunnaiseksi kännipäis-ähellykseksi. Kännissäolijoita täytyy tällöin olla ainakin vaimo.
Mutta lähtökohtaan: olin pettänyt vaimoni luottamuksen. Myönnän sen. Enkä haluaisi tehdä niin. Omasta puolestani sanotaan etten haluannut paljastaa uutta kritiikin aihetta, tällä kertaa taloudenhoidossa, joka on jonkinlainen itsetuntoni tukipilari. Typerää sinänsä. Muttei vittu jaksa.
Keskustelemme kyllä, lähinnä vaimoni asioista. Omat juttuni, olivat ne sitten työ- tai muuta tahansa, huomaan pian kuuntelevani yksin omaa ääntäni.
Ja kyllä vain, vaimo tulee huomioiduksi, kukkia ja ihaniksi kiitettyjä merkkipäiviä. Arki vaan on sellaiseta tervanjuontia ettei sitä kestä erkkikkään.
Tiedän, kaiken alku ja juuri on se, etten kertonut siitä vaimolleni. Mutta kun ei huvita. Kertoa yhtään mitään. Koska reaktio on aina sama. Huutoa, ja kovaa. Etenkin kun sitä saa kuunnella lähes päivittäin muutenkin. Koska "kukaan meillä ei tee koskaan mitään" arkitöiden eteen. Enkä ole mikään sohvaperuna, vaan osallistun kotitöihin. En ehkä ole sitä mieltä että asuntomme on ”saastainen” jos yksi villakoira tulee vastaan lattialla, mutta siististä kodista pidän minäkin.
Sanoin, sanoin. Pahastikin, kun en muuten osaa. Sanoin että vaimoni on täynnä paskaa, ja että tuntuu että ainoa parannuskeino tuohon loputtomaan kurjuuteen on ilmeisesti niskalaukaus. Aika rankkaa, muttei ollut eka kerta niinkuin varmaan arvaatte.
Ongelma on se, että tunneälytestissä täydet vetävä vaimoni osaa täydellisesti manipuloida keskustelun kulkua ja ohjata sen täysin hänen vahvoille alueilleen. Ei mene kuin pari minuuttia kun huomaa olevansa puolustuskannalla jossain todella typerässä sivuseikassa. Hän todella osaa kaivaa esiin toisen osapuolen heikkoudet ja heittää ne kuin kalanperkeet syliin ”kato nyt itteäs”.
Tällä kertaa kieltäydyin antamasta periksi ja turpaan tuli. Nyrkistä ja avokämmenestä. Vaatteet lensi parvekkeelta alas jne. En lyönyt takaisin, vaikka olen silti aika reilusti pistetappiolla 10-vuotisen avioliittomme aikana kun näin pitkälle on faitti mennyt. Sen ainoan kerran kun löin takaisin soitti vaimo poliisit. Kävin Jussi-ryhmässä jonkun aikaa.
Ai että rakastanko vaimoani? Hm, sanotaanko niin että ilman kahta 9- ja 12-vuotiastamme emme varmaankaan olisi enää yhdessä. Hyvä jos samassa maassa. Mutta ei houkuta avioerokaan, tietäen kuinka paskamaiseksi sellaisellakin elämänsä voi saada. Niin tai no.
Mutta kyllä minä rakastan yhdessäoloamme ja asioita joita tykkäämme tehdä yhdessä. Mutta aika paljon kyllä täydellisestä jää uupumaan parisuhteessamme. Seksi on hiipunut kyllä satunnaiseksi kännipäis-ähellykseksi. Kännissäolijoita täytyy tällöin olla ainakin vaimo.
Mutta lähtökohtaan: olin pettänyt vaimoni luottamuksen. Myönnän sen. Enkä haluaisi tehdä niin. Omasta puolestani sanotaan etten haluannut paljastaa uutta kritiikin aihetta, tällä kertaa taloudenhoidossa, joka on jonkinlainen itsetuntoni tukipilari. Typerää sinänsä. Muttei vittu jaksa.
Keskustelemme kyllä, lähinnä vaimoni asioista. Omat juttuni, olivat ne sitten työ- tai muuta tahansa, huomaan pian kuuntelevani yksin omaa ääntäni.
Ja kyllä vain, vaimo tulee huomioiduksi, kukkia ja ihaniksi kiitettyjä merkkipäiviä. Arki vaan on sellaiseta tervanjuontia ettei sitä kestä erkkikkään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En katselisi hetkeäkään miestä, joka sanoisi asioita, joita olet sanonut (niskalaukaukset sun muut). Asioista voi puhua muutenkin kuin tuohon sävyyn. Sen verran pitäisi toista kunnioittaa ettei tuollaista suustaan päästäisi. Koskaan.
Varmasti vaimosi on luottamuksesi sinuun menettänytkin. Enkä yhtään ihmettele. Sitä se valehtelu ja asioiden salailu teettää, olivatpa syyt mitkä tahansa. Siitä voit syyttää vain itseäsi. Toivottavasti yrität ansaita vaimosi luottamuksen takaisin, vaikka siihen kauan menisikin.
En sano, ettei vaimossasikin olisi syytä. Mutta omaan korvaani valituksesi kuulostaa lähinnä typerältä. Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää miten käyttäytyä. Teidän molempien pitäisi pystyä puhumaan kunnolla ilman niskalaukaus-juttuja tai toisen keskeyttämistä. Jos edes siihen ei pystytä, niin jo on kumma.
Hyvä että muistat vaimosi merkkipäivät. Mutta olisi kiva, jos muistaisit häntä joskus muulloinkin. Ehkä se arki ei silloin olisi samanlaista tervanjuontia.
olla noin sinisilmäinen ja typerä.
mun mielstä tosta jutusta paistoi kyllä naisen oma heikko itsetunto, koska aina on ukkoa pitänyt sättiä... Olis vaan ukko antanut samalla mitalla takaisin,(siis nyrkistä) niin olis urputukset loppuneet siihen...
Täysin eri mieltä..akka on tässä toiminut itsekkäästi..salailu ei tietenkää ikinä oo hyvä,mut ymmärrän kyllä miks niin kävi..ja mitä tulee tohon niskalaukaus juttuun..pahemminkin on ihmiselle sanottu:)
Minusta vaikutaa siltä että vaimosi on aikalailla narsistinen
Tuo että olette säästäneet suhteessa 85-15% osoitaa jo sen.
Kyllä se pitäisi olla 50-50 kun on kahden aikuisen suhteesta.
Miten vaimosi huomioi sinua? Saatko sinäkin lahjoja merkipäivinäsi?
Tällähetkellä olet vain hänen elättäjä ja pompoteltava, todennäköisesti mitään mitä sinä teet perheen eteen ei arvosteta.
Mitäs jos menisitte ammatiauttajan luokse puhumaan parisuhteestanne.
Muuten onko vaimosi hakenut apua väkivaltaisuuteensa? Hanellä kun on mielestäni ihan yhtälailla siihen velvolisuus jos haluaa että suhteene jatkuu.
Ei se erokaan ole niin hirveätä varsinkaan jos elämä on pelkää riitelyä ei sitä pitemänpääle kukaan jaksa.
taijat olla melkoinen hiiri mieheksi, akan paikka on nyrkin ja hellan välissä eikä suinkaan sinun!!
Seuraavan kerran kun akka alkaa väkivaltaiseksi niin vetelet kunnolla pitkin korvia ja sitten heität sen kämpästä pihalle, menkööt loisimaan johonkin muualle.
Väkivalta ei ole vastaus, ei fyysinen eikä henkinen. Luottamus voi olla mennyt, mutta kun kyse on taloudellisesta asiasta jossa on järkiselitys, niin kenen tahansa pitäisi ymmärtää, vaimosikin, että pakko näin oli tehdä. Sen sijaan kun luottamus menee ihmissuhde asioissa, niin se voisi olla pahempi asia.
Pahasti olit sanonut vaimollesi, mutta se on tavallaan normaalia puolustuskannalla.
Ohjeeksi keskusteluihin sanoisin, että pysy rauhallisena, kerro tosiasiat, kerro tarinasi, eli miten olit asian ajatellut ja sitten kysy hänen mielipidettään, peilaa hänen ajatuksiaan ja löydä yhteinen tavoite / loppuratkaisulle riidan aiheelle. Pidä keskustelu sellaisella alueella, että vaimo tuntee olonsa turvalliseksi eikä turvattomaksi. Muuten ollaan taas puolustavalla päällä ja pahansisuisia laukauksia satelee. Jos niin käy yritä peruuttaa hieman ja tuot vaimon turvallisille vesille, sitten taas uudestaan....
Lapset on monen muunkin ainoa sisältö avioliitossa....
Vaikka ao linkki on sitä jeesustelua, niin siinä on ihan järkeenkäypää asiaa suhteita tuhoavasta käyttäytymistavasta. Katso kuitenkin
http://www.avioliitto.info/avioliitto/rakkaudentuhoojat.phtml
Tsemppiä ja lycka till
..linkki. Taitaa olla meidän perheessä olla useampikin tili tyhjillään. Kyllä se tästä...
"Tiedän, kaiken alku ja juuri on se, etten kertonut siitä vaimolleni. Mutta kun ei huvita. Kertoa yhtään mitään."
"Ongelma on se, että tunneälytestissä täydet vetävä vaimoni osaa täydellisesti manipuloida keskustelun kulkua ja ohjata sen täysin hänen vahvoille alueilleen."
Ei kai ole muita kun vaikeita valintoja, jätät kertomatta niin kyytiä tulee ja jos kerrot niin samoin. Mutta, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kertoa asioita vaimollesi (tai on...).
Valmistele etukäteen minkä asian tulet käsittelemään keskusteluissa. Ajattele mitä miten vaimosi reagoi, jottet sotkisi omaa informaatiopläjäystäsi. Ja kun asia alkaa mennä sivuraiteille -lopeta keskustelu!! Ota aikalisä, älä keskustele ex tempore ja kiihtyneenä.
Jaksamiseen ja keskusteluun auttaa se, että olet itsellesi tarkasti määritellyt mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Saat jämäkästi sanottua ei ja kyllän oikeisiin paikkoihin.
eli mitään ei omita, tili on yhteinen,omia hankintoja tehdään siten "että jos raha riittää" ja jos se on todella tarpeellista.
Ei ole tarvinnu rahan takia meillä ikinä riidellä. se mikä on pakko niin sitä varten säästetään, ja ne sitten käytetään siihen. mutta jos tiukkaa tulee niin sitä kituutetaan sitten muissa asioissa. meille on aina ollu itsestään selvä, että molempien mielipiteet otetaan huomioon raha asioissa. Niistä ei riidellä vaan rehellisesti katotaan kummalla on paremmin perusteltu mielipide jos vastaavanlainen tilanne tulee. ja tietysti tärkeämpi hoidetaan pois alta.
Meillä on kanssa yhteiset rahat, vaikka asummekin avoliitossa. Minä hankin talouteemme n. 95% rahoista. Olen todella tyytyväinen tilanteeseen! Ei tarvitse tapella raha-asioista (suurimmat tappelun aiheuttajat). :)
Mitähän järkeä olisi sanoa muijalle, että syö sinä näkkäriä, kun minä vetäisin kaviaaria?? Kyllä miehen pitää elättää perheensä, oli sitten avio/avoliitossa. Nainen joutuu kuitenkin olemaan elätettävänä, kun synnyttää ja hoitaa lapsia.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että noi yhteiset rahat on ihan hanurista. Aina vääntöä, että toinen laittaa ton verran tilille ja toinen ton verran ja kun sä tienaat enemmän ja pälä pälä pälä.
Kaikilla ihmisillä on omat rahat ja sitten on erikseen ne yhteiset rahat, joihin aviopuolisoilta pitäisi tulla 50/50 suhteessa fyrkat.
Ymmärrän hyvin, että et joka asiasta viitsi raportoida vaimollesi. Luottamuksen menettäminen tuollaisesta asiasta on höpö puhetta. Sanoit, että vaimollasi on tunneäly tosi kovaa luokkaa - jos näin on, niin hänen pitäisi ymmärtää myös sinun näkökantojasi. Tunneäly ei tarkoita sitä, että osaa kääntää asiat aina omalle kantilleen ja siten, että vaikuttaa itse olevansa aina oikeassa.
Seuraavan kerran kun teille tulee vastaava riitä, niin kysy vaimoltasi heti ensi alkuun, että ymmärtääkö hän miksi toimit jossain asiassa kuten teit. Todennäköisesti hän sanoo, että ei voi ymmärtää ja että olet täysi idiootti, että voit tehdä niin typerästi. Sitten rauhallisesti kysyt häneltä, että haluaako hän, että sinä kerrot miksi teit kuten teit. Hän vastaa, että no selitä pässi tms. Sitten rauhallisesti kerrot miksi teit kuten teit kuten aikuisilla on tapana. Jos vaimosi esittää vastaväitteitä tms. niin toistat vain omat syysi, etkä lähde kinaamaan sen enempää.
Meilläkin on juuri näin, että on omat rahat ja sitten puoliksi maksetaan kaikki yhteinen. Se on aina toiminut hyvin eli ei mitään vääntöä.
Fiksusti neuvoit myös kaveria, miten seuraavan kerran tämän tunneälykkään vaimon voi kohdata riitatilanteessa :)
Varmaan jokainen parisuhde käy läpi tuota samaa, taistellaan toista vastaan vaikka pitäisi yhdessä yrittää. Siihen minäkin olen syyllistynyt..
Joku viisas parisuhdeneuvoja sanoi vähän aikaa sitten radiossa, että suhteessa ei riitä että laittaa siihen 50% itsestään. Sen edestä pitää yrittää 100%. Uskon siihen. Ainakin, jos se liitto ei senkään jälkeen toimi kun olet antanut itsestäsi kaiken, ei voi ainakaan sua syyttää siitä ettet ole yrittänyt.
Niin, joten pallo on taas sulla. Haluatko antaa itsestäsi 100% että saat avioliittosi toimimaan?
sinulla !!! Jäi vähän epäselväksi kävitkö yksin
ulkomailla törsäämässä.
Ota mies ihmeessä ero, lapsetkin saavat väärän-
laisen elämänmallin, jos teillä tuollaista on.
Jos rahantulon suhde on tuollainen, niin silloin
vaimosi on varmasti valinnut ns. rouvan roolin.
Ei tosiaankaan ole mitään sanomista, kun et yli-
varojesi elänyt, oli jostain mistä ottaa.
Kannattaisi varmasti lopettaa tuollainen yhteinen
säästäminen...avioliitossa(jos ei ole avioehtoa)
omaisuushan on yhteistä, mutta ei kenenkään henkilökohtaiset tulot ole yhteisiä.
Olet ottanut roolin perheenelättäjänä, niin kuin
miehen kuuluu, eikä kukaan joudu kärsimään puutetta siksi, ettei itse tienaa.
Nyt täytyisi vaimosi pudota maan pinnalla, mitä
jos kirjoittaisit kirjeen ja kertoisit pahan olosi, kun et keskustelussa hänelle pärjää. Silloin hänen olisi pakko kuunnella sinua.
Kijoitin jo, että ota ero. Mutta jos vain ilmoitat eroavasi vaimosi tekee elämästäsi varmasti helvetin lasten avulla. Siksi ehdotin kirjettä. Ei elämäsi voi tuollaisena jatkua, yhden kerran täällä vain ollaan.