Nyt tarvitsisin pikaisesti apua, siis jonkinlaista samankaltaisen tilanteen käyneen henkilön mielipidettä.
Olen, kuten otsikkokin kertoo ollut 3 kertaa suhteessa (vakavemmassa). Nyt tämä viimeinen uhkaa kaatua minun mahottomuuteeni.
Vähän taustaa. Pari vuotta sitten avioliittomme oli sen verran katkolla, että asuimme pari kuukautta erillään. Silloin olimme valmiit tekemään kaikkemme tämän asian eteen ja palasimme avioliittoneuvojan käyntien jälkeen yhteen.
Tämän kesän myötä riidat ovat lisääntyneet. Ja nyt puhumme erilleen muutosta. Tai paremminkin minä sanoin suutuspäissäni, että painu v****n. Mies haluaisi siksi muuttaa erilleen, kun ei kestä enää minua. Minun syyni olivat kaikinpuolin pitkään jatkunut tyytymättömyys ja räjähdin mielestäni aiheesta ja miehen mielestä aiheen vierestä.
Hän kysyi minulta, että kun hänellä on asunto niin jos vaikka asuttaisiin erillään ja katottaisiin, mutta mielestäni tämä kattominen ei onnistu, kun minulle jää lapset, joita en suostu riepottelemaan ympäriinsä. Lapsista kukaan ei ole tämän nykyisen, joten tuntuu todella pelottavalta taas epäonnistua ...
Oletko käynyt tämän saman asian joskus? Miten ratkaisit sen? Toivon vastauksia sekä vastaan että puolesta. Siis kaikenlaisia kommentteja. OLENKO TODELLA MÄNTTI KUN EN PIDÄ KIINNI RAKASTAMASTANI MIEHESTÄ? JA MITEN PIDÄN KIINNI, KUN OLEN TÄLLAINEN TULISIELU. ONKO MINUNLAISELLENI OLLENKAAN SITÄ OIKEAA MIESTÄ VAI SIIRRYNKÖ YRITTÄMÄÄN SAMAA ASIAA NAISEN KANSSA. APUA......
Olen, kuten otsikkokin kertoo ollut 3 kertaa suhteessa (vakavemmassa). Nyt tämä viimeinen uhkaa kaatua minun mahottomuuteeni.
Vähän taustaa. Pari vuotta sitten avioliittomme oli sen verran katkolla, että asuimme pari kuukautta erillään. Silloin olimme valmiit tekemään kaikkemme tämän asian eteen ja palasimme avioliittoneuvojan käyntien jälkeen yhteen.
Tämän kesän myötä riidat ovat lisääntyneet. Ja nyt puhumme erilleen muutosta. Tai paremminkin minä sanoin suutuspäissäni, että painu v****n. Mies haluaisi siksi muuttaa erilleen, kun ei kestä enää minua. Minun syyni olivat kaikinpuolin pitkään jatkunut tyytymättömyys ja räjähdin mielestäni aiheesta ja miehen mielestä aiheen vierestä.
Hän kysyi minulta, että kun hänellä on asunto niin jos vaikka asuttaisiin erillään ja katottaisiin, mutta mielestäni tämä kattominen ei onnistu, kun minulle jää lapset, joita en suostu riepottelemaan ympäriinsä. Lapsista kukaan ei ole tämän nykyisen, joten tuntuu todella pelottavalta taas epäonnistua ...
Oletko käynyt tämän saman asian joskus? Miten ratkaisit sen? Toivon vastauksia sekä vastaan että puolesta. Siis kaikenlaisia kommentteja. OLENKO TODELLA MÄNTTI KUN EN PIDÄ KIINNI RAKASTAMASTANI MIEHESTÄ? JA MITEN PIDÄN KIINNI, KUN OLEN TÄLLAINEN TULISIELU. ONKO MINUNLAISELLENI OLLENKAAN SITÄ OIKEAA MIESTÄ VAI SIIRRYNKÖ YRITTÄMÄÄN SAMAA ASIAA NAISEN KANSSA. APUA......
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ongelmasi on liiankin tuttu.
Olen mies ja ollut parikertaa jo aviossa.
Kaikki riidat liitoissa oli liian tulisieluisen naisen aiheuttamia.
Yritin ymmärtää että toinen on kiuhattamis pisteessä herkkä sanomaan ihan mitä vaan loukatakseen.
Mutta ei se ole helppoa ymmärtää.
Kaikki loukkaukset ja sanotut asiat ovat kaikesta huolimatta sanottuja ja loukkaavia.
Käsittelimme asioita useita kertoja ja aina annoin anteeksi kun huomasin toisen itkien pyytelevän anteeksi sanojaan ,mutta vasta siinä vaiheessa kun päivien mykkäkoulu oli ohitse ja mies pakkaamassa kassejaan.
Tuli ilmeisesti vasta siinä vaiheessa suru puseroon että toinenhan onkin toisissaan..
ISEHILLINTÄÄ,opettele itsehillintää.
Jos käännät asiat toisin päin että miehesi sanoisi sinulle jotain tuollaista,miten suhtautuisit asiaan..,antaisitko aina anteeksi koska tiedät että hän oli vihamielisessä tilassa.
Sanan miekka on yhtä voimakas kuin fyysinen väkivalta.
Voisit vaikka kuvitella että jos miehesi iskisi sinua puukolla,mutta katuisi sitten jälkeen päin ja puolustelisi että kaikki johtuu äkkipikaisesta luonteestani.
Tunnen paljonkin naisia joilla on tuollainen paha tapa ärsyyntyneenä sanoa todella pahasti,ja jota he katuvat aina jälkeen päin.
Sinun täytyy muuttua.
Kitkeä tuollainen itsestäsi pois.
Ymmärtää että vihastuksissa sanottu asia on yhtä harkitusti sanottua kuin normaalissa mielentilassakin uhrin korvissa.
Jotkut eivät koskaan opi,jotkut oppivat kun ymmärtävät asian vakavuuden.
Ja jos tulee päästettyä suusta sammakoita ne täytyy heti korjata ja pyytää anteeksi.
Itsehillinnän voit vaikka aloittaa seuraavasti.
Kun tulee tilanne jossa hermosi menee:
>Laske sataan ennen kuin sanot mitään
>Poistu paikalta hetkeksi
Kysyisin sinulta, että juttelitko vaimosi kanssa näistä asioista tai yleensä niistä riidoista. Siis kävittekö aina riidan jälkeen jossain vaiheessa tarkkaan asiat läpi. Kun mielestäni asiat pitää puhua ja tämä ongelma on tämän kesän osalta ollut "kesken" jääneet puhumattomat asiat. Tavallaan riita on jatkunut siitä mihin se jäi eka kerran.
Mieheni väittää, ettei ole kovin yleistä, että riidan päätteeksi pitää asiaa käydä läpi. Eli se ei ole miesten asia vaan nk....akkojen.
Kommentoikaa myös muut keskustelijat asiaa.. Olenko P****a, kun haluan puhua asiat halki, niin ettei niihin tarvitsisi enää puuttua.
Kuka tahansa voi jeesustella omasta syyttömyydestään ja toisten virheistä, mutta yksinkertaisuudessaan - ei yksi kivi tee jauhoja ja ihmisillä on tapa vastata samalla teholla takaisin oli keskustelu mikä hyvänsä neuvonpitoa, huumorinheittoa, viisastelua,riitelyä...
Myönnän itse olleeni joskus tekemisissä ihmisen kanssa, jolla oli miltei kadehdittava kyky kieltää tekojaan ja sanojaan, silmät kirkkaina puhua läpiä päähänsä ja olla aina ns. oikeassa, kiukutella ja oikutella kaikesta mahdollisesta mieleen juolahtaneesta, narista, kitistä, syytellä kaikkia ja kaikkea.. ts. kykyä puhumiseen riitti, mutta vakavamman konkreettisemman keskustelun kohdatessa, hups heijaa, meidän kani pisti korvat luimuun pakeni paikalta päiviksi huudellen pilkallisesti vielä mennessä, että "niin niin sää haluat keskustella vai?!" .. siinä saattoi kulua viikko parikin kun säikky eläin haki lohtua mistä milloinkin.. - ohhoijakkaa - ei sellainen pidemmänpäälle sovi kaltaiselleni "suunsa kuitenkin lopulta auki saavalle" tasajalkaliikkujalle, vaikka suurpiirteinen olenkin, ehei.. raja se on .. myötätunnolla, säälillä, ymmärtämyksellä ja kiltteydelläkin..
"Keskustelu" lienee näin ollen akkamainen vaade... jota ei sovi kypsymättömiltä vaatia.. Oli miten oli, kykyä keskustella asiat halki useimmiten kuitenkin pidetään hyvänä taitona.. ja niitä joilla ei riitä kanttia tai taitoa moiseen, niitä pidetään taasen vähän selkärangattomina - ja jos nyt tässä pitäisi valita kumpaa olisi niin... =)
.. kaiketi se on vain hyväksyttävä ettei kaikissa ole miestä saattamaan asioita päätöksiin tai selviksi .. ainakin itse olen hyväksynyt tällaisenkin kansanosan olemassaolon ja koetan pysytellä erossa moisista - ei siitä tulisi kuin sanomista =)
Yhtä kaikki - on turha miettiä julmuuksia, joita tulee lohkaistuksi kiivastellessa, jos joku saa toisen kiivastumaan siinä tahdissa, että kielen myrkyllä saisi vaikka rykmentin kaatumaan - kyllä sen toisenkin osapuolen on vähän jo osattava katsoa peiliin.
Itse myönnän sivaltaneeni joskus ja useastikin myrkyllisesti - olin aivan yllättynyt siitä miten lahjakas sitä olikaan ja kuinka syvälle totuudella voi viiltää.. en edes tiennyt kykeneväni moiseen (vastapelurille suuri kiitos =) kykyjen löytymiseen)
Mutta myönnän myös aivan pokkana teennäisesti pyytäneeni anteeksi sanojani jälkikäteen, ilman minkäänlaista katumuksen häivääkään. Aivan kuten toinenkin osapuoli teki, toisinaan vain saadakseni marinan loppumaan.. myöhemmässä aikalisäksi tiettyjen asioiden loppuun saattamiselle..
Ydin tässä kaikessa on se, mikäli toinen ei ole kypsä vastoinkäymisten kohdatessa ottamaan huomioon toista ja toisen halua vaa'ata tilannetta vaan mieluummin linnoittautuu mykkäkouluihin, karkaa paikalta tms., ei tuo kyllä kykene sitä myötämäissäkään täydellisesti tekemään. Ja silloin on parempi tehdä toimintasuunnitelma miten kivuttomimmin tulevaisuus saadaan paremmaksi, eikä paikoillaan tahmaavaksi synkistelyksi. Sinulla on näet oikeus tasavertaiseen kohteluun kumppanina ja ennenkaikkea siihen, että sinut otetaan huomioon, älä unohda sitä. Välinpitämättömyys on vihaakin pahempi asia, ymmärräthän ja se ikäväkyllä tarttuu lopulta toiseen, sinuunkin.
Ja mitä epäonnistumiseen tulee, ei se ole merkki epäonnistumisesta, jos joku toinen ei vastaa omia halujasi ja toiveitasi tai on kykenemätön huomioimaan läheistään/läheisiään
- mutta se on, jos alistuu tilanteisiin mukisematta ja luopuu oikeuksistaan, haluistaan, toiveistaan elämässään ilman mieltä tulevasta.
Usko pois, alistua ei kannata kuin hetkellisesti ja silloinkin vain siksi, että tuleva etu kyseisestä on moninkertainen.. esim. timantit ovat hyvä syy.. julmaa mutta totta..
Ei oman elämän kuluttaminen hiljaa hyväntekeväisyyden merkeissä ole oikeudenmukaista kenellekkään, eihän?
Elämä kulkee ohitse, ettei huomaakkaan ja ajattele kuinka kauheaa olisi olla se vähäinen aika, jotain muuta kuin oikeasti on? Ja tasapuolisuuden nimissä, kauheaa se on sille toisellekin osapuolelle.. tuo näet tulee ikuisesti ihmettelemään mihin katosi se ihana, myötätuntoinen ja huolehtivainen ihminen johon alunperin tutustui..
Ole ylpeä temperamentistasi ja periaatteellisuudestasi, ole sellainen kuin olet äläkä taitu kompromissien nimissä minkäänlaiseen luonnekoulutukseen - koska kompromissit koskevat asioita, ei ihmisen minuutta.
Mikäli luonteesi on jollekulle liian vahva, jollekulle toiselle se ei ole, otaksun, että kaltaisesi tunteva ja suora ihminen ei jätä ketään kylmäksi.=)
Ennenkaikkea siivilöi elämääsi itsesi, ei minkään suhteen tai ihmisen läpi, vielä vähemmän sen lävitse mitä muut sanovat. Sinulla on näet tasavertainen oikeus olla itsesi siinä missä kumppanillasikin. Myös silloin kun haluat "akkamaisesti" puhua asiat halki.
Viimeiseksi kysyisin:
Ihanko oikeasti haluat olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka on liian laiska huolehtimaan yhteisistä asioista, kyvytön huomioimaan toisen tarpeita perusasioissa, sokea toisen murheille,
haluton yhteistyöhön kumppaninsa kanssa ja valmis alentamaan toista "akkamaisten" piirteiden vuoksi?
Toivon kaikkea hyvää elämääsi, aurinkoa loppukesällesi ja
..pysy aina tuollaisena kuin nyt oot..
Vau kaksi kertaa jo naimisissa kiehahtavien naisten kanssa - jo on miehellä tuuri..
Siis ihan oikeasti väität ettei sinussa sitten ollut mitään vikaa kun naisesi ovat samalla tavalla kiehahdelleet ja lyöneet luun kurkkuun.
Rohkenen kyllä epäillä rankasti pyhimyksen kykyjäsi. Jollain laillahan sinä epäluottamuksen olet ansainnut. Ja kyllä vain, jos jokaisen vakavan keskustelun tai vastaavan jälkeen olet ollut valmis pakkaamaan tai jopa jo pakkaamassa laukkuja, ei ole ihme, ettei ole sinuun luotettu. Ei sellaista lähtöä tarvitse tehdä kuin kerran ja se on siinä, ei toinen kykene luottamaan moisen jälkeen vaikka yrittäisi. Ja moinen haavoittaa luottamusta ihan jokaisella alueella - jopa niissä jälkeepäin yritetyissä keskusteluissa..
Kyky sanoa pahasti ei ole muuten yksin naisten yksinoikeus siihen kykenevät kyllä miehetkin varsin hyvin. Ja kyllä vain meissä kaikissa on tuo ominaisuus kun vaan tarpeeksi ärsytetään.
Mikäli on saanut sanan säilästä niin että silmissä sumenee - voisi kyllä vähän katsella itseäänkin peilistä - ei sitä yleensä ihminen turhasa hermostu - toisaalta kyllä vain, se ihminen tarkoittaa siinä tilanteessa juuri sitä mitä sanookin. Se taas miten raa'at sanat kehittyvät ja loukkauksetkin - yleensä kiivaissa keskusteluissa tai ärsyyntyneenä, se nyt vaan kertautuu ensimmäinen sanoo a toinen aa ensimmäine aaar kun taas toinen voi jo heittääkin aaargh! yksinkertaistettuna
ts. ei julmuus käynnisty yksistään se vaatii polttoainetta..
Tiedätkö muuten miksi usein naiset pyytelevät anteeksi kun toinen on tomerasti kassiensa kanssa lähdössä käpälämäkeen?
Ei siinä paljoakaan ajatella sitä, että olisi loukannut toista saati hävettäisi sanojakaan - itseasiassa katumuksesta ei ole tietoakaan, kaikki sanottu on myös tarkoitettua.
Useimmiten naisen päässä käynnistyy kalenteriohjelma, joka kertoo, että sinä ja sinä päivänä tarvitsen auton, silloin minun on mentävä hoitamaan asioita, vuokranmaksupäivä/lainanmaksupäivä on ihan kohta, sähkölaskukin on maksettava kuun loppuun mennessä - ymmärrätkös yskän jo.. useimmiten pettynyt nainen osaa esittää mitä hienoimman kyynelversioidun anteeksipyynnön kun on järjestelemättömiä asioita - ts. useimmiten he pelaavat aikaa, eivätkä enää sitä nk yhteenhiileen puhallus peliä - se peli puhallettiin poikki sinä hetkenä kun laukun sarana vingahti - usko pois.
Ja mitä nyt noihin rauhoittumiskeinoihisi tulee: siis kyllä siinä vähemmänkin tulisieluinen suuttuu jos kesken vakavan keskustelun toinen käy tuppisuuksi tai painelee pakoon kesken kaiken.
Toivottavasti löydät tai olet löytänyt jo kumppanin, joka ei ole niin kauhean kiivas - mieluimmin hitaan puoleinen
- se ei kyllä silti takaa, etteikö hänkin hermostuisi kun teet näitä rauhoittumisharjoituksiasi ja vielä hyvässä lykyssä tarjoilet niitä hänelle.
Ota oma vastuusi parisuhteesta, sanomisistasi ja omasta tyytymättömyydestäsi. Miksi olet tyytymätön? Onko sille tehtävissä jotain? Olethan puhunut miehesi kanssa asiasta? Jos kerran tiedostat olevasi "tulisielu" ja päästelet suustasi sammakoita suuttuessasi, niin varmasti myös tunnistat tilanteet, jossa olet erityisen räjähdysaltis. Koita vaikka vanhaa kymmeneen laskua ennen kuin räjähdät. Jos suhde on todella kaatumassa sinun mahdottomuuteesi, niin ensisijaisessa asemassa, suhteen korjaamisen kannalta, olet sinä itse. Älä vetoa siihen, että olet tulisielu...se ei ole puollustus, eikä anna sinulle oikeutta huutaa miehellesi "painu v*****n.
En silti puhuisi epäonnistumisesta.
Kun liitto on loppuun kaluttu, niin se loppu.
Ja on aika uuden.
Itse ensimmäisessä liitossani syyllistyin samaan ja pikkuhiljaa se nakersi miehen luottamuksen minuun ja ero tuli. Kuinka hän olisi voinut olla onnellinen, kun ei aamulla herätessään tiennyt mistä tuulee vai onko myrsky?
Se oli kasvun paikka ja kun sinne oman sielunsa peiliin katsoi oikein syvälle, rupesi ymmärtämään mistä kiukkukohtaukset johtuvat ja kun vielä samaan aikaan tuli työelämässä kärsittyä huutavasta naisesimiehestä, niin kyllä sitä tuli sisäistettyä aika hyvin miltä miehestäni on tuntunut. Valitettavasti opin liian myöhään.
Tutkiskelin itseäni ja kävin myös ammattiauttajalla ja pikkuhiljaa alkoivat solmut aueta. Minulla oli valtava tarve saada hellyyttä ja kontrolloida kaikkea osin siksi, että olen vahva persoona ja paljolti siksi, että lapsuuteni oli emotionaalisesti turvaton. Hain siis huomiota exältäni negatiivisin keinoin ja aina kun hän ei toiminut niinkuin odotin, niin pelko (lapsuuden hylkäämistraumat) nosti päätään ja aiheutti raivareita. Koetin huutamalla saada hänet toimimaan niinkuin minusta oli oikein. Mieleeni ei edes juolahtanut, että muitakin tapoja on olemassa. Olin hirviö välillä ja siitä äärettömän pahoillani. Olisi pitänyt mennä aikaisemmin psykologille. Rikoin ihan turhaan herkän ja hyvän miehen.
Puhu miehellesi ja mene terapiaan, että selviää mistä raivokohtauksesi johtuvat. Niille voi tehdä jotain ja reagointimallejaan voi muuttaa, jos haluaa. Jos olet kolmatta kertaa aviossa, niin tee kaikkesi ja ota vastuu tekemisistäsi. Pyydä anteeksi mieheltäsi ja sano meneväsi selvittämään kipupisteesi, jotka saavat sinut käyttäytymään aina samoin eli huutamalla ja loukkaamalla. Ajat hänet vain pois yhä kauemmaksi käyttäytymiselläsi, mutta sitähän sinä taidat alitajuisesti hakeakin?
Toivon sinulle tsemppiä ja lastesikin takia toivon, että saatte solmut avattua. Pidä huoli itsestäsi. Niitä ammattiauttajia löytyy kunnankin puolelta ja ovat lähes ilmaisia. Toinen tie on parisuhdeterapeutit (kunnan, yksityisen, kirkon), jossa voit vaikka aluksi käydä yksin ja sitten ottaa miehen mukaan. Ainakin silloin olette tehneet kaikkenne suhteenne eteen.
Sen verran sanoisin itsestäni vielä, että kyllä minulta vieläkin löytyy temperamenttia, mutta olen oppinut puhumaan minua vaivaavat asiat ulos kun ne vaivaavat, että ei käy niin, että pannu räjähtää. Kaikista mukavinta siinä on se, että silloin saa viestinsä paremmin perille ja jää itsellekin hyvä mieli. Luulisin, että nykyään minua on aika vaikea saada raivoamaan, kun se on niin kurjaa ja siitä jäi aina itsellekin tosi huono olo ja omatunto, kun toista sätti. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat : ) aikuisiksi ja se on mukavaa.
Olen tehnyt kuten olet neuvonut, silloin 2 vuotta sitten. Kävin sekä yksilöterapiassa, että myös yhdessä käytiin parisuhde neuvonnassa. Olen mielestäni käynyt samaa helvettiä läpi jo aikaisemmissa suhteissa. Siitä opin sen verran, että nyt en enää tanssi tasajalkaa miehen edessä vaan annan tulla muuten vain tuutin täydeltä. Siis olen ollut todella HIRMU...
Aikoinaan avioeroseminaarissa opetettiin, että pitäisi mennä vaikka ulos huutamaan tai vaikka hakkaamaan äkeissään mattoja. Siis jotain keinoja on mutta.... Kun jalat ovat silloin juuri lyijyä ja hermostuminen vain ruokkii sitä asiaa. Siitä en ole varma, että haluaako mies sitten oikeasti eroon, sillä joskus kauan aikaa sitten hän vielä itse suostui pakenemaan paikalta mutta ei enää. Nyt hän jää siihen ja se on kuin punainen vaate. Jonkun pitäisi puhaltaa peli silloin poikki. Ei edes lapset onnistu sitä tekemään...valitettavasti.
Olen periaatteessa ajatellut samoja asioita jo ennen tuota sinun tekstiäsi... se vain tavallaan vahvisti sen mitä epäilin.
En tosin ollut oppinut asiasta mitään, kun olen hakanut päätäni seinään. Tiedän, että teen jollain tasolla tietoisesti näitä asioita ja en ole vielä oppinut purkautumaan oikein muulla tavoin kuin rähjäämällä. Pahin tilanne syntyy silloin, kun toinen ei noteeraa mihinkään sanomisiini tai toisinpäin, hän on niin ärtynyt, että en viitsi alkaa riitelemään... Näistä asioista syntyy tällainen iso riitasäkki.
En todellakaan ole itseeni tyytyväinen. Ja olen sitä mieltä, että meillä on vielä nk. rakkautta jäljellä... Siis en yhdy yhteen kirjoitukseen, että suhde olisi kaluttu loppuun. On vain niin vaikeat tilanteet ja miten ne hoidetaan.
Mitenkä luulet onnistuvasi naisen kanssa sen paremmin?!
Kyllä sinä olet se yhdistävä tekijä tulisieluisuuksinesi. Itsehillintä on tosiaankin se avainsana, ei pitkäpinnaisinkaan kumppani jaksa katsella räjähtelyä ja räyhäämistä pitkään, ei ainakaan aikuisen naisen. Usko pois, tiedän mitä puhun. Eikö vaan hävetä kun on jälleen kerran rähjähtänyt vaikka olisi voinut ottaa iisimminkin?
Tee jotain että ärtyneisyys lievenee, urheile vaikka. On paljon helpompi ottaa iisisti ja keskustella aiheesta hikilenkin jälkeen.. tai lähtekää vaikka kumpikin kävelylle ja puhukaan asiat lenkillä läpi.
Jos olet miehellesi noin kiukutellut, niin hän on varmasti ansainnutkin sen! Kyllä miehen pitää pystyä kuuntelemaan totuus ja suorat sanat! Näin se vain on! Joskus miehelle pitää HUUTAA JA KOVAA JOTTA SE SIKA SEN YMMÄRTÄÄ!
Tuollainen käyttäytyminen ei kuulu parisuhteeseen Jos se on mielestäsi oikein niin elä yksin.
-tuollaisesta naisesta eronnut ja nyt onnellisessa suhteessa elävä mies!
Älykkään ihmisen ei tarvitse huutaa kun kykenee ilman huutamattakin ratkaiseen ongelmia.
Huutaminen on merkki tyhmyydestä! Ja kyllähän niitä huutaja ämmiä riittää joilla ei mikään parisuhde onnistu. Samalla lailla huudetaan ja rääkytään lapsille ja lapset saavat saman mallin omaan suhteeseensa tulevaisuudessa, että ainoo keino selviytyä elämästä on karmea huutaminen.
Osuit juuri oikeaan, lapset toteuttaa kotiensa mallia parisuhteesta, perheestä ja elämäntyylistä myöhemmin omassa parisuhteessaan ja perheessään. Joillakin on sen verran sosiaalista älyä että huomaavat jos kotioloissa ei olosuhteet ole ollutkaan tasapainossa niin he ymmärtävät laittaa tällaisen kehityskulun poikki. Se vaatii tosin kasvamista kypsäksi aikuiseksi ja useimmmiten omien asioidensa kelaamista, mikä on hyvin, mikä huonosti ja miten "näiden eväiden" kanssa eletään eteenpäin.
Miehen ja naisen aivot toimivat erilailla ja mieheen ei saa kontaktia muutakuin huutamalla! Miehet eivät ymmärrä vihjailua tai suoraan sanomista, vaan ainoastaan huutamista. Jos esim haluaa, että mies tekee voileivän, niin ei auta, vaikka kuinka suoraan sanoisi, että 'mene ukko tekemään se leipä'. Sensijaan on pakko huutaa esim että "SENKIN TYPERÄ TYHMYRI JA SIKA-ÄÄLIÖ! MENE NYT SAABELSTRÖM SOIKOON TEKEMÄÄN SE LEIPÄ TAI KOHTA VISKAA TELEVISION IKKUNASTA PIHALLE KUN KIUKUTTAA NIIN ETTÄ OHIMOSUONET SYKKII PUNAISINA!"
Tuolla tyylillä vie kyllä kumppanilta tekemisen halut ja nujertaa lopunkin itsetunnon mitä jäljellä on.
Mitä ihmettä saavutat tuolla, jotain hyyvääkö? Mies saattaa tehdä sen voileivän mutta häipyy heti löydettyään normaalijärkisen naisen. Syyttäköön huutaja akat itseään jos ovat kierrätyskamaa aikansa ja viettävät lopun elämänsä yksin.
Mietipä jälleen hetki oletko lainkaan kypsä parisuhteeseen. Juuri tuolta pohjalta lähtee etenemään se tapahtumien ketju joka johtaa siihen että toinen osapuoli -olkoon mies tai nainen- hiiltyy lopullisesti. Joskus vain kuppi tulee täyteen ja jos tuollaiseen parisuhteeseen vielä liittyy kiireet työssä, hankalat asiakkaat, vittumainen pomo, päälle kaatuvat lainanlyhennykset, kasvava laskupino ja vähiin jäävä uni niin vitutuskäyrä alkaa olla aika korkealla. Jos naisella on taipumus huutaa ja nalkuttaa pikkuasioistakin ja tehdä niistä oma shownsa niin jokaisen ihmisen -niin miehen kuin naisen- saa provosoitua tarpeeksi pitkään jatkuvalla huutamisella räjähtämään.
Turha enää jälkeenpäin ihmetellä miksi äijä hiiltyi ja veteli turpaan jos rouvan on sitä viikkokaupalla kerjännyt -hieman kärjistäen mutta syvällinen totuuden siemen tässä piilee.
Onko tämä sitten parisuhteen syvin tarkoitus?
Toisen testaaminen kauanko hän kestää vittuilua ja mitä siitä sitten seuraa?
Väitän että tällaisessa tilanteessa ollaan väärillä jäljillä, tuolla tavoin käyttäytyvä ei vain yksinkertaisesti ole kypsä parisuhteeseen. Parisuhteessa kumppanien pitää huonoinakin hetkinä muistaa ja yrittää tukea puoliskoaan -ei pitää häntä vihollisenaan kuten joissakin parisuhteissa -ja joissakin osissa Suomea- vielä esiintyy.
Asiat tulevat parhaiten selviksi huutamalla. Ei se mies mihinkään katoa, ja jos uskaltaakin jotain sensuuntaista sanoa, niin SE ON HETI ITKURAIVARI JA PARI TUNTIA _HUUTOA_!!!
En kai minä mitään sille voi, jos miehenturjakkeessa on vikoja kuin venäläisessä sukellusveneessä. Teen parhaani jotta miehestä saisin kunnon kumppanin, ja koska asiat eivät muuten mene jakeluun, niin on kertakaikkiaan pakko vaan HUUTAA! Jos mies tekee jatkuvasti kiusaa esimerkiksi taittelemalla lakanat väärin, puristamalla hammastahnatuubia KESKELTÄ (TAJUATTEKO ÄÄLIÖT? KESKELTÄ!!! VOIKO NOIN SIKAMAISTA MIESTÄ OLLAKKAAN!!!!!! MISSÄ ON KASVATUS!?!?!?!), laittaa leivän päälle KAKSI kurkkuviipaletta (SAMAAN AIKAAN LAPSET AFRIKASSA ON NÄLÄSTÄ PÖKERTYNEINÄ MUTTA MITÄ TEKEE TÄMÄ SIKAMIES? LAITTAA _KAKSI_ PALAA KURKKUA LEIVÄLLE, SE ON SYDÄMMMMETÖN JULMURI JOKA OIKEIN NAUTTII SIITÄ KUN SAVIMAJAN PERUKOILLA KUOLLAAN NÄLKÄÄN).
Lisäksi uskon että mieheni harjaa hampaat huolettomasti, ja että takahampaisiin jää kuitenkin ruokamuruja. Mies ei anna minun katsoa suuhunsa, ja SIKSI ON PAKKO HUUTAA JA LUJAA!
Jos miestä ei ole kukaan vaivautunut kasvattamaan, niin pakkohan minun on se rutjake kasvattaa. Kasvattaminen ja tavoille opettaminen tapahtuu parhaiten kun HUUTAA TARPEEKSI LUJAA JA KAUAN! Tippaakaan en anna periksi, ja vaikka oltaisiin perjantairuuhkassa supermarketin kassalla, niin MINÄ KYLLÄ JAKSAN HUUTAA VAIKKA USEAMMAN TUNNINKIN! Mies kuitenkin katsoo sivusilmällään niitä irstaita pornolehtiä siellä lehtihyllyssä, ja OIKEIN PISTÄÄ HÄVETTÄMÄÄN TUOLLAINEN IRSTAS JA VARMAAN KOHTA MINUA PETTÄVÄ SIKAMIES, JOKA VIELÄ _KIELTÄÄ_ KAIKEN!
Kännykän olen mieheltäni takavarikoinut pois jo kauan sitten, koska MUUTEN SE TEKSTAILISI IRSTAILLE ILOTYTÖILLE JA LÄÄHÄTTÄISI SEKSIPUHELIMISSA PÄIVÄT PÄÄKSYTYSTEN!
tietäisi,ettei kellään oikeasti ole noin.
Yksinoltuaan on jo hoksannut,että on ihan sama, miten ne pyykit on ripustettu naurulle, kunhan vaan ovat ripustettu,eikä märkänä makaamassa pesukoneessa. Hammastahnatuubia voi puristaa mistä kohtaa tahansa, pääasia että hampaat on pesty. Lakanat voi viikata yhdessä, tulee siistimpääkin.
Jotenkin tuntuu,että kyse on monesta pikkuseikasta,lillukan varresta, johon takertuu, kun ei isompaa murhetta ole.
Joku tuossa sanoi,että kyllä pitäisi avioliiton kestää muutamat haista veet ja painu sinne.. Niin kait pitäisi. Kummankin pitäisi joskus reilusti tuulettaa, haistattaa,eikä vaan antaa toisen riehua. Riitojenkin pitäisi olla yhteisiä,tasapuolisesti, samoin kuin pyrkimyksen sovintoon, jota tehdään sitten yhtä vilpittömästi kuin tapeltiinkin.
Mutta kun. Yleensä toinen sulkee suunsa ja itsensä juuri sillä ratkaisevalla hetkellä, silloin kun pitäisi nousta puolustamaan paitsi itseään niin myös avioliittoaan. Vaikeneminen ei oikeastaan ole kultaa, vaan myrkkyä yhteiselolle.
Lapset ei tietenkään saa eikä voi hoitaa erotuomarin virkaa, järjen pitäisi nousta aikuisista itsestään.
Pitäisi.. rautakaupassa kun kysyy, kestääkö peili varmasti tällä ropulla seinässä, vastaa myyjä yleensä että pitäisi kyllä kestää.
Sanan pitäisi jälkeen ei ole kuin yksi: olisi pitänyt.
Ja ihan oikeasti kiukuttelijat: luuletteko että tehtävänne on kasvattaa kasvattamatta jäänyt aikuinen mies? Noup. Te ette pysty muutamaan kuin itseänne.
olla melkoisen monta exää.
aika yksinäinen ihminen?
Ei se ole mitään lillukanvarsia jos haluaa että tietyt asiat tehdään NIINKUIN NE ON AINA ENNENKIN TEHTY! MIES-RUTJAKE EI VAAN TAJUA ASIOITA JA TEKEE KAIKEN VÄÄRIN JA SIKSI SILLE KERTAKAIKKIAAN PITÄÄ _HUUTAA_ JOTTA SE TAJUAISI! Pystyn kyllä koulimaan miehestä kunnon miehen, kunhan vain HUUDAN tarpeeksi! Oikein pistää vihaksi, kun tänäänkin oli taas sängyn päiväpeitto taiteltuna _VÄÄRIN_! Mies ei TAJUA, että jos peiton ja lattian väliin jää 1 cm:n rako, niin SE ON VÄÄRIN! Molempien laitojen ja lattian väliin pitää jäädä SAMANKORKUINEN RAKO, MUUTEN PÄIVÄ ON _PILALLA_ JA SAPPI _KIEHUU_!!! Mieheni ei arvosta minua ja haluaa vain alistaa ja ehkä kohta lähtee _PETTÄMÄÄN_ jonkun maksullisen ja tautisen itätytön kanssa, tuonkin se miesrutjake vielä tekee, ja siksi on pakko kouluttaa ja _HUUTAA_!
Et voi olla tosissasi. Yritän edelleen lukea kirjoittamaasi parodiana, mutta ei onnistu.
Jos olet ihan tosissasi ja vakavissasi kaikkine sentteinesi, niin apua. Nimittäin kiireesti,psykiatrisen hoidon piiristä.
Onneksi olet hoksannut jo lähtökohdan,oman osuutesi suhteen kaatumiseen.
Kirjoituksestasi tulee tunne,että olet ehkä pohjimmiltasi hyvin väsynyt ja kireä, jaksamisen keinot vähissä.
Olen kerran itsekin sanonut samat maagiset sanat, ja mies lähti. Jälkeenpäin olen muistutellut itselleni,että jos kerran olen pikaisesti mutta vakaasti harkiten päästänyt ne sanat suustani, olen varmasti sillä hetkellä niin ajatellutkin, tarkoittanutkin. Siinä suhteessa oli erottu ja palattu yhteen pari kertaa,ja joka kerran tilanne oli erotessa pahempi kuin edellisellä.
Vaikka olimmekin mitä parhain pari, ei arki silti sujunut. Olisimme voineet olla bileitten ja juhlallisuuksien näyttävin ja onnellisimman näköinen pari, mutta kun arkea ei saanut sujumaan mitenkään. Miehelle jatkuvan pyhäpäivän pyörittäminen ei ollut, eikä ole vieläkään ongelma, mutta minä lapsineni,joista osa hänen, aloin yhä enemmän elää tahtiin 6arkea,1sunnuntai.
Olipa vaihe, jolloin sunnuntaistakin oli tullut samaa harmaata ja matalaa arkea kuin muistakin päivistä: olin äärettömän väsynyt kantamaan kaikkea yksin,palauttamaan aikuiseksi luulemaani miestä alas pilvistä toistamiseen,ikäänkuin karkuun pyrkivää ilmapalloa.
Jossain sellaisessa vaiheessa, kun oma taakkani oli liian raskas;kun yhteisten asioitten yhdessä kantaminen olisi omasta mielestäni helpottanut omaa osuuttani,ollen omasta mielestäni vielä oikeutettu vaatimaankin puolisoani palaamaan maanpinnalle ottamaan vastuuta arjesta mittani tuli täyteen, ja sanoin taikasanat.
Korostan sanoja omasta mielestäni; subjektiivisesti ajatellen totuuteni oli se, puolisoni totuus toinen.Objektiivisuutta ei kummallakaan ollut, eikä löytynyt kenenkään neuvojan tai ulkopuolisen avun keinoin.
Jälkeenpäin tajusin alkaa ihmettelemään sitä,miten miehellä olikaan moinen valmius lähteä, heti, siltä seisomalta. Aivan kuin satujen abrakadabra,seesam aukene.
Jotenkin tuntuu,että toisin halutessaan hän olisi vielä vaatinut selitystä, vienyt jäähylle ja pyytänyt sanomaan saman uudelleen,harkiten, haluanko sitä todella. En saanut mahdollisuutta harkita ja perustella, se oli kertapuhe kuin sökössä.Käsittämäntöntä vaan,että mies oli yksistä taikasanoista valmis lähtemään omasta kodistaan, jossa oli hänenkin lapsiaan, kaikesta maallisesta tilpehööristä ja kuviosta puhumattakaan.
Hyvin todennäköisesti totuus tuli siinä puolin ja toisin: meillä ei kuitenkaan ollut hyvä, eikä suhteestamme olisi sen valmiinpaa koskaan tullutkaan. Minä halusin hänen lähtevän, hän halusi lähteä.
En ole koskaan vedonnut omaan tulisieluisuuteeni,koska se on vähän samaa tekosyitten taakse piiloutumista kuin känninpiikkiin laittaminen, tai "ihan on tullut isäänsä/äitiinsä". Olen ajatellut pikemminkin olevani suht heikko ja rajallinen ihminen, joka sitkeydessään tappelee oman totuutensa puolesta, vaikka ei rajattomasti kuitenkaan.
Äärimmilleen ärsytettynä, siis monen seikan ja asian summana olen ollut tilanteessa, jossa pinnani on venytetty loppuun, kävi vain naps ja seuraava ääni oli kiinni kolahtavan oven ääni.
Touudet tulivat esiin silloin kun ei enää ollut rahtuakaan voimaa pidellä taivaan tuuliin karkaavan ilmapallon narusta.
Minä yksin en ollut syyllinen mihinkään muuhun, kuin siihen,että maagiset taikasanat lähti huuliltani. Minua on vaan ollut helppo jälkeenpäin syytellä, että itse käskit painua, ikäänkuin puolisoni olisi ollut tahdoton ohjailtava, joka vaan komennettiin leikistä pihalle ihan ilman syytään.
Nyt kun jo muutama vuosi on kulunut taikasanoista, olen ollut itsekseni. En katsele menneitä tarinoita,eihän tämä tietenkään ole ollut ainut,niitten loppumisia omiksi epäonnistumisiksi, vaan näen asioita pitkänä kokonaisuutena, joitten kuuluikin mennä niinkuin meni kasvaakseni ja päästäkseni tähän mitä nyt olen. Turha leimata elämää omiksi epäonnistumisiksi, armollisempaa pitää sen käänteitä kasvun paikkoina.
Siis ei voi olla totta! Kyllä avioliiton pitäis kestää muutamat painu vittuun -taikasanat! Avioliitto on liitto eikä sillä ole tunteiden kanssa mitään tekemistä...hohhoi. Usein noita sanallisia ylilyöntejä tulee ylivireystilassa, kun aivot ovat jo kytkeytyneet pois päältä. Ei joka s**kelin asia ole kuolemanvakavaa!!! Relatkaa!
Anna provojen olla ja hanki elämä.
Sorry, piti mennä tolle tulisieluiselle provoilijalle ;-)
Senkin... bibliofiili ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Bibliofiili )! ETKÖ OSAA EDES KUNNOLLA TÄHDÄTÄ!
Kolmas vakava suhde..Oh my?!!! Jospa nyt yhden kerran hoksaisisit, että sinulla on myös lapset. Haikailet vaan miestä ja kenties vielä uutta miestä, kun elämäsi ei soljukaan sinulle mieleisellä tavalla. Törkeää on myös tuo puhetapasi omalle miehellesi. Hoida ja kasvata lapsiasi, kunnioita ja rakasta miestäsi ja perhettäsi kuten itseäsikin ja opettele käytöstapoja. Kuulostat itsekkäältä ihmiseltä joka haluaa vain itselleen jotain erikoista ja ihanaa. Ei se sun elämä muuksi muutu miestä vaihtamallakaan, sinun pitää muuttua.
samaan huutosakkiin,
vai tulisieluksi kutsuu vielä itseään, on niinkuin ylpeä siitä, ettei osaa hillitä itseään,
ajatteles jos kenenkään meistä ei tarvitsis yrittää yhtään, kaikki vaan huudettais kurkku suorina
kirjoitan siksi kun itse olen eronnut kahdesti. et ole oikean miehen kanssa koska räjähtelet ja et kestä miestä. ei sitä kestä ellei tunne ole rakkautta ja kun tarpeeksi haukutaan ja ivataan tulee luottamus pula.tätä kun jatkuu niin menettää jo toivonsa suhteeseen. näin on minulle käynyt hän ärsytti ja käytti minua hyväksi koska ei selvinnyt arjesta yksin.muutin takaisin ja sitten se helvetti oli auki harva se päivä.kyllä sä jaksat yksinkin ole vahva. tsemppiä