Mistä johtuu, että puolison vanhempiin liittyviä ongelmia on etupäässä naisilla? Tätäkin palstaa kun lukee, niin naiset naukuu anopin mahdottomuudesta. Ainakin omien kokemusteni perusteella naiset ovat kuitenkin aika läheisiä omien sukulaisten ja perheen kanssa, mutta miehen perheen kanssa tulee ongelmia helposti sopeutumisessa. Ongelmia tulee lähinnä miehen puolen naissukulaisten kanssa ja miesten kanssa asiat sujuvat.
Onko kyse naisten huonosta itsetunnosta vai mistä? Käytännössähän sitten tulevaisuudessa näistä valittavista naisista tulee juuri niitä toisten naisten mielestä vaikeita anoppeja....
Onko kyse naisten huonosta itsetunnosta vai mistä? Käytännössähän sitten tulevaisuudessa näistä valittavista naisista tulee juuri niitä toisten naisten mielestä vaikeita anoppeja....
Vastaukset 21
Vanhimmat
itsetunto, vaan miehet on monesti niin äitiensä otteessa etteivät osaa puolustaa omaa perhettään, johon oma äiti ei enää suoraan kuulu, vaan oma perhe on vaimo mahhdolliset lapset. monet anopit vaan yrittävät elää poikansa kanssa, eivätkä tajua, että pojalla on jo oma perhe... ja näitä nössöjä miehiä omat äidit vie ku pässiä narussa, vaikka miehen pitäisi jo pystyä aikuisena pitämään sen oman perustamansa perheen puolia, jos joku perheen jäsenistä kärsii hurjasta anopista. myös lapset voivat kärsiä anopin eli mummun toilailuista ja määräilystä sekä mustamaalaamisesta.
Teknisestihän kun kaksi ihmistä menee naimisiin, niin heistä tulee toistensa perheiden jäseniä. Ei toinen perhe lakkaa olemasta jos kaksi ihmistä menee naimisiin.
Naisestahan tulee osa miehen perhettä ja hänellä on rooli siinä perheessä miehen vaimona ja toisaalta heidän lasten äitinä.
Miehen rooli sekä vaimoansa, että koko perhettä kohtaan on varmasti näissä ongelmissa todella oleellinen. Miehellä täytyy olla selkärankaa asettua toisaalta äitinsä kanssa keskustellessa aina vaimonsa puoelle ja toisaalta pitää tarkasti huolta siitä, että hänen vaimonsa ymmärtää mitä mieltä mies on oikeasti asioista - jotta nainen ei luule aina olevansa oikeassa ja kasva näin tulevaisuudessa ongelma anopiksi =)
nainen tulee sukuun,ei perheesen.
isä luovuttaa tyttären miehelle,ei tämän perheelle.
Mies luopuu vanhemmista ja perustaa vaimonsa kanssa perheen:)
Minulla ainakaan ei ole kolmea perhettä,vaan yksi. ja suuri suku.
Pentele - sä olet oikeassa, koska Wikipedia ei valehtele // http://fi.wikipedia.org/wiki/Perhe
Eli tosiaan suomalainen perhe käsitys wikipedian mukaan on vanhemmat ja lapset lemmikit (hah).
Useissa muissa maissa perheeseen kyllä mielletään myös vanhemmat ja isovanhemmat. Oma perhe käsitykseni on ehkä enemmän tämän suuntainen. Tässä sitten erottelematta vaimon tai miehen perhettä.
kun mennään naimisiin,saavat appivanhemmat väistyä takavasemmalle
takavasemmalle kun mennään naimisiin.
eihän appivanhempia ennen olekaan : )
Saman olen minäkin huomannut. Mietiskelinkin jos syy olisi ehkä siinä että sama missä asiassa/suhteessa/tilanteessa nainen on aina toiselle naiselle susi...???
liian nössö aviomies, joka ei osaa huolehtia perheensä hyvinvoinnista vaan tottelee kuuliaisesti äitiään ku ois pikkupoikanen vielä.
Miehille selkärankaa ja munia sanoa äidilleen ja vaimolleen miten asiat ovat. JA NAISET SUUT SUPPUUN =)
Olen muuten monasti kuullut, että miehet valitsevat äitiensä kaltaisen aviopuolison... ja käytännössäkin huomannut, että tässä piilee jonkun lainen totuus.
Toisaalta ns. vahvat naiset tulevat harvoin toimeen keskenään - lieneekö tässä yksi syy näille anoppi ongelmille. (vahvat naiset ja nössö mies)
kaksi vahvaa naista... yksi mies... JUU-U, ongelmiahan siitä syntyy! Hyvin keksitty!
Oikeesti kun rupesin miettimään, emme tulleet entisen "anoppini" kanssa toimeen ollenkaan... Syitä tuntui olevan monia.
Nykyinen anoppini on aivan ihana ihminen ja olen iloinen että juuri hän on anoppini. Olen huomannut että olemme todella erilaisia, hän hiljainen ja myötäilevä, minä olen aikasta tempperamenttinen ja omapäinen... Tulen anoppini kanssa erittäin hyvin toimeen, appiukko onkin sitten jo asia AIVAN erikseen! Mietin tässä että voisiko johtua siitä että olemme liian samanlaiset appeni kanssa; kaksi kovatahtoista jääräpäätä?!?!? Hmmmm... *miettii kovasti*.....
... olehan varovainen mietinnässäsi, että mikään paikka ei niksahda =)
Terve itsekritiikki ja objektiivinen katse omiin tekemisiin on monasti onnistuneiden ihmissuhteiden salaisuus.
Kyllä näitä juttuja oudompi kun mitään mistään ymmärrä ihmettelee.
Se vaan on kumma juttu ettei siitä lapsesta vaan meinata päästää millään irti.
Sivusta seuraten ehkä koomistakin joskus,mutta asianomaisille täyttä helvettiä.
Itse voin vain nyt nauraa mutta nuorena pimuna jouduin minua inhoavan poikaystävän äidin kynsiin.
Mikään kyllä minussa ei ollut hyvää,ei tietenkään,mutta taiturointi hiusteni kanssa herätti kauheita draamoja.
Nuori kun olin,halusin veivata ja värjätä kuontaloani.
No,useinhan me toisemme nähtiin,pieni 5000 asukkaan kunta.
Yritin miellyttää,liiankin kanssa,nuori kun olin,turhaan.
Viimeinen draamanäytös oli kun hennasin hiukseni ja tämä mamma haukkui minut aivan lyttyyn keskellä kauppaa solvaten "luntuksi".
Siitä sitten heräsin ja sanoin että hänellä ei ole varaa sanoa mitään koska omistaa kotkan naaman,petolinnun pepun ja vieterimäisen luonteen.
En sanojani kadu,romanssi loppui.
Ei tosin tähän mammaan.
Kaikista huvittavinta vaan oli että seuraava morsian,josta tuli oikein virallinen olikin kampaaja.
Muutin pois,olen onnellisesti nyt naimisissa ja nykyinen anoppi on mukava.
... hitto pitäisi mennä parturiin!
tais naksahtaa jo joku paikka kun mietin niin kovasti ;) HE! Olen ennenkin miettinyt että mikä oikein mättää minun ja appeni väleissä, juuri tämä jääräpääx2 yhtälö taitaa olla ainakin yksi avain onglmaan....
Olen ottanut sellaisen periaatteen appeni puuhista ja sanomisista että annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Useimmin se onnistuukin. Taidan lisätä tähän vielä sen että lasken ainakin kymmeneen ennenkuin sanon mitään... Katotaan toimiiko!
Kiitoksia KersanttiÄrjylälle siitä että pistit ainakin minut OIKEASTI miettimään asioita! *ei enää mieti niin kovasti* ;)
Kiittää ja kumartaa kehuista, toivottavasti homma toimii jatkossa paremmin.
Olisi paljon miehekkäämpää jos se poika kaveeraisi isänsä kanssa,ja tekisi niitä miesten juttuja kuin että roikkuu äitinsä helmassa hamaan hautaan saakka.
Miksi verrataan äidin ja pojan suhdetta äidin ja tyttären suhteeseen,sillä heillähän on taas keskenään naisten juttuja.
Oman äitini kanssa olemme lähinnä ystäviä eikä hän puutu asioihini eikä tongi nurkkia.
Joskus riidelläänkin mutta se vaan puhdistaa ilmapiirin.
Olisihan se sama anopinkin kanssa,mutta...
Hän ei unohda hetkeksikään poikaansa,ei miestänsä eikä itseään.
siinä hänen maailmansa ja puheenaiheensa,aina ja iänkaikkisesti...isä, poika ja pyhä henki.
Niin,nainen joutuu olemaan enemmän tekemisissä miehen äidin kanssa kuin mies naisen äidin,sillä yleensä appi ja vävy vetäytyy tv.n ääreen eikä kumpikaan puhua pukahda:)
Niinhän minäkin tulisin anopin kanssa juttuun,mutta kun täytyy kuunnella sitä jatkuvaa kälkätystä.Anopilla kaikki miehet vaikenee ihailemaan kun mamma puhuu ...heistä
Kumpa kehtaisikin vaan katsella tv.tä:)
Minulla ainakin on maailman ihanin tuleva anoppi.
Varmaan yksi syy miniän ja anopin suhdekiemuroihin on aikamoinen murros perhekuvioissa. Vielä muutama vuosikymmen sitten miniät tosiaan menivät naimisiin koko miehen suvun kanssa ja joutuivat alistumaan miehen suvun systeemeihin. Esimerkiksi oma anoppini eli anoppinsa ikeen alla vuosikymmeniä. Nykyään miniät menevät naimisiin miehen kanssa ja asuvat ehkä satojen kilometrien päässä miehensä suvustä. Kaipa se on anopillekin kova pala huomata, että hänelle ei koskaan tullut vuoroa olla suvun matriarkka. Toisaalta ei ole välttämättä mallia toimia "nykyanoppina" ilman puuttumista pojan perheen elämään. Eiköhän me jokainen olla aikamme lapsia ja uusia tapoja ei ole niin helppo omaksua.
Vävyllä ja apella ei ole koskaan ollut mitään erityistä suhdetta paitsi ehkä sellaisissa tilanteissa, missä vävy on mennyt maalle ns. kotivävyksi. Silloin vävy on varmaan joutunut oppimaan vaimonsa perheen tavat.
Omalla anopillani on vain poikia. Kun menin ensimmäistä kertaa kylään anoppilaan, anoppini totesi ihan positiivisesti, että hän ei menettänyt poikaa vaan sai tyttären. Tosiasiassa näin ei käynyt. Minulla on oman äitini kanssa aivan erityinen suhde (kuten toivottavasti kaikilla ihmisillä äitinsä kanssa). Anoppini oletusarvo, että meistä tulisi ystäviä oli mielestäni väärä. Olisi ollut parempi aloittaa hiljalleen tutustuminen ja pitää hieman viileät etäiset välit. Anoppini tavallaan tunki elämääni voimalla ja en vain halua sellaista.
Onhan niitä toki ongelmallisia anoppi-miniä suhteitakin, mutta harvemmin. Vanhempia ihmisiä pitää edelleen "kunnioittaa". Itse olen 40 ja anoppini yli 80. Onhan hän rasittava aika usein, mutta sopu sijaa antaa. Vähän huumoria ja leikinlaskua sen sijaan että annatetaan takaisin, kun anoppi antaa "hyviä" neuvoja jotka saa omat niskakarvat pystyyn. Ja älkää hyvät naiset puhuko epäkunnioittavaan sävyyn appivanhemmista lapsienne kuullen. Siitä seuraa vain sukupolvia jatkuva kierre josta ei ole mitään hyötyä.
Anopeilla on joku ihmeellinen tarve olla miniöidensä yläpuolella... ehkä se tosiaan on huonoa itsetuntoa.