Mieheni löi minua useasti voimalla. Mustelmille. Hän ei muista tapahtunutta, heräsi vain yöllä humalassa ja hyökkäsi, katuu itkee ja on valmis tekemään mitä tahansa etten lähtisi. Meillä on yksi pieni lapsi ja toinen tulossa, joten koen olevani ansassa. En selviä kaikesta yksin, mutta en myöskään selviä vauvaelämästä mieheni kanssa, ellemme pääse tästä yli. Olipa sekavasti selitetty.
Nyt on kuukausi mennyt, mies käy psykologilla puhumassa ja olemme menossa perheneuvolaan käymään. Mies on lopettanut myös alkoholin käytön täysin. Minä en vain pääse tapahtuneesta yli. Olen todella vihainen miehelleni, niin vihainen etten välillä edes kestä katsoa häntä. Meillä oli niin hyvä olla yhdessä, meillä oli niin paljon kaikkea hauskaa. Miksi hän tuhoaa kaiken? Pelkään myös itseni ja lapsemme(lastemme) puolesta, en uskalla nukkua mieheni kanssa samassa huoneessa. Pelkään että mies satuttaa lastamme, vaikka hän vannoo ettei koskaan pystyisi tekemään sitä.
Haluaisin että mieheen sattuu yhtä paljon, että häntä nöyryytetään yhtä paljon. Onko se normaalia vai olenko vain kostonhimoinen? Pahinta on ehkä se, että olen raskaana, millainen mies lyö raskaana olevaa vaimoaan? Jotenkin se tuntuu niin julmalta.
Tiedän että ajan kanssa helpottaa, että psykologilla käynti auttaa. Mutta meiltä loppuu aika. Kun vauva syntyy, tarvitsemme molempien voimat ja luottamuksen. Meillä ei ole tukiverkkoa ja kauhulla odotan, jos tämä vauva on yhtä vaativa kuin esikoinen. En tiedä mitä tekisin. Haluaisin antaa miehelleni mahdollisuuden, mutta en pääse vihastani. Sen tiedän, että jos tilanne toistuu, avioero on ainoa vaihtoehto.
Auttakaa saman kokeneet, onko normaalia tuntea näin?:'(
Nyt on kuukausi mennyt, mies käy psykologilla puhumassa ja olemme menossa perheneuvolaan käymään. Mies on lopettanut myös alkoholin käytön täysin. Minä en vain pääse tapahtuneesta yli. Olen todella vihainen miehelleni, niin vihainen etten välillä edes kestä katsoa häntä. Meillä oli niin hyvä olla yhdessä, meillä oli niin paljon kaikkea hauskaa. Miksi hän tuhoaa kaiken? Pelkään myös itseni ja lapsemme(lastemme) puolesta, en uskalla nukkua mieheni kanssa samassa huoneessa. Pelkään että mies satuttaa lastamme, vaikka hän vannoo ettei koskaan pystyisi tekemään sitä.
Haluaisin että mieheen sattuu yhtä paljon, että häntä nöyryytetään yhtä paljon. Onko se normaalia vai olenko vain kostonhimoinen? Pahinta on ehkä se, että olen raskaana, millainen mies lyö raskaana olevaa vaimoaan? Jotenkin se tuntuu niin julmalta.
Tiedän että ajan kanssa helpottaa, että psykologilla käynti auttaa. Mutta meiltä loppuu aika. Kun vauva syntyy, tarvitsemme molempien voimat ja luottamuksen. Meillä ei ole tukiverkkoa ja kauhulla odotan, jos tämä vauva on yhtä vaativa kuin esikoinen. En tiedä mitä tekisin. Haluaisin antaa miehelleni mahdollisuuden, mutta en pääse vihastani. Sen tiedän, että jos tilanne toistuu, avioero on ainoa vaihtoehto.
Auttakaa saman kokeneet, onko normaalia tuntea näin?:'(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä on normaalia tuntea pakokauhua kun kimppuun hyökätään unissaankin. Itse lähtisin jo nyt. Tämä mieshenkilö vaikuttaa sekavalta, ei voi luottaa, sääliä kyllä mutta etäältä. En haluaisi olla lapsi tuollaisessa perheessä.
"..kun kimppuun hyökätään unissaankin."
Korjaan nyt tämän, kyse ei ole siitä että unissaanKIN hyökätään kimppuun, mieheni ei ole koskaan aikaisemmin lyönyt, ja olin hereillä kun mies heräsi ja alkoi lyömään. En tiedä miksi hän sekosi, eikä hän tiedä itsekään, sitä yritetään selvittää ettei tapahtuma toistuisi.
Sanot ettet haluaisi olla lapsi tällaisessa perheessä. Ok, asiat eivät ole juuri nyt hyvin ja haluankin perheneuvolaan puhumaan juuri siitä miten minun ahdistukseni vaikuttaa vuoden ikäiseen lapseemme, joka on todella nauravainen, tomera ja luottavainen. Mutta tätä tapahtumaa lukuunottamatta meillä on hyvä perhe, ja olen sitämieltä että lapsellamme on asiat niin paljon paremmin kuin monella.
Oletko itse kokenut perheväkivaltaa? Vastauksesi ei ainakaan minulle antanut mitään.
En ole ihan varma mitä itse tekisin tuossa tilanteessa. Olen aina päättänyt että ensimmäisestä nyrkin iskusta lähden. Olen kokenut perheväkivaltaa lapsuuden kodissani, isäni oli väkivaltainen humalassa ehkä noin kerran kaksi vuodessa.
Jos miehesi on luvannut lopettaa juomisen ja on tiedostanut tapahtuneen niin silloin on ehkä toivoa ettei tuo tule toistumaan. Tiedän pariskunnan missä on tuollainen tapahtunut kerran, mutta ei enää sen jälkeen. Ainoa tapa on nyt rajoittaa juomista tai juoda silloin kun te ette ole paikalla.
Toisaalta taas perheväkivalta alkaa useimmiten lasten syntymän jälkeen. Niitä jotka pieksevät raskaana olevia naisia on paljon.
En usko että hän tulee pahoinpitelemään lapsiaan koskaan. Ei isänikään ole meitä lyönyt.
Ehkäpä antaisin hänelle toisen mahdollisuuden jos kerran itse kovasti katuu. Virheitähän sattuu kaikille.
Se on ihan normaalia että vihaat nyt miestäsi, koska se mitä sinulle tapahtui oli niin kauhea kokemus. Sitä ei voi ymmärtää että se jota rakastaa paljon kohteleekin huonosti, silloin kyllä putoaa pohja suhteesta.
Se on hyvä että käytte juttelemassa asioita psykologilla ja toivottavasti se auttaa teitä.
Vaikea on kuitenkin unohtaa sitä mitä toinen on tehnyt, vaikka on ollutkin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Minä seurustelin miehen kanssa joka harrasti henkistä väkivaltaa. Oltiin oltu 4-vuotta yhdessä kun muutettiin yhteen asumaan ja sitten kaikki muuttui aivan hirveäksi. Hän rupesi haukkumaan ja muutaman kerran löi. Minä selvisin muutamalla mustelmalla, mutta en voinut koskaan unohtaa niitä!
Kun hän otti alkoholia liikaa muutui ihan hirveäksi ja riidan haluiseksi. Pyysi anteeksi ja lupasi muuttua, mutta niin ei käynyt. Muutin pois koska en enää jaksanut ja en ole katunut yhtään.
Käytiin myös terapeutilla, mutta mies ei halunnut käydä kuin pari kertaa koska ei muka tarvinnut sitä. Minä kävin sitten aika monta kertaa ja se auttoi käsittelemään asioita.
Sinun pitää itse miettiä mitä haluat ja voitko luottaa mieheesi jatkossa. Toivottavasti saatte asianne kuntoon.
mä kirjotin jo pitkän kirjeen mutta keskeytin ja
päätin krjottaa lyhyemmin.
mulla oli mies joka pahoinpiteli mua.tätä jatkui useita vuosia.ajattelin että kaikki muuttuu ja meillä oli ollut myös hyviä hetkiä.oikeesti.käytiin muksujen kanssa leikkipuistoissa ym.lapset on nyt 4v ja 5v ne otettiin huostaan vuosi sitten.se tilanne ehkä pelasti mut ja lapset.nyt ne ovat turvassa.mietin mitä olen menettänyt ja vain siksi että luulin ja uskoin välillä että mies muuttuu.lapsiin tämä on jättänyt ikuiset jäljet.vaikkaa kotona ei hakattua ihan hurjana mutta se pelon ilmapiiri.ja mies huusi tukisti ja retuutti myös lapsia.pelkäsin etten pärjää yksin lasten kaa enkä ikinä löydä ketään.nyt olen löytänyt uuden ihmisen jonka kanssa olen hiljalleen oppinut normaalia suhdetta,jossa voi sanoa mielipiteensä,olla eri mieltä,huutaa,raivota ilman että tarvii pelätä että joku lyö.olen oppinut myös rakastamaan.hänen avulla pääsiin eroon miehestä.olen menettänyt lapseni enkä voi antaa ikinä hänellä anteeksi.
Normaalia, että tunnet nyt miestäsi kohtaan vihaa, inhoa, pelkoa..
Niin me kaikki väkivaltaa kokeneet.
Ne tunteet tasaantuu ja häviääkin jossain vaiheessa.
Miehesi on nyt jättänyt alkoholin ja olette hakeneet apua. Ja hän katuu tekoaan. Läheskään aina pahoinpitelijät eivät kadu.
Mun mielestä teillä on mahdollisuus päästä tämän asian yli ja selvitä. Aikaa se vie ja vaatii työtä ja kyyneliä, mutta teidän kannattaa yrittää.
Nyt saan monta kiukkuista vastausta, kuinka suosin väkivaltaa ja yllytän sinuakin suosimaan..
Sitä se ei ole.
Kehoitan sua ehdottomasti lähtemään suhteesta, jos väkivaltaa vielä kerrankin ilmenee.
Mutta uskoisin, että teillä on hyvät mahdollisuudet selvitä tämän yli.
Mua on elämä koulannut ja olen mielestäni aika herkkävaistoinen näille asioille.
Sun kirjoituksestasi vain tulee olo, että teillä voi olla vielä paljon yhteistä elämää edessä, kunhan nyt selvitätte asian perin pohjin ja miehesi jättää kokonaan alkoholin.
Monille täällä kirjoittaville sanoisin, että lähde heti äläkä katsele enää taaksesi.
Sulle uskallan sanoa, että anna teille vielä mahdollisuus. Apua on saatavilla ja olette sitä osanneet hakeakin.
Toivotan teille sydämestäni kaikkea hyvää!
Minä myös toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivon että olet onnellinen mikä ratkaisusi sitten pitkällä tähtäyksellä onkaan tai mihin päädytkään miehesi kanssa.
Vaikutat järkevältä ja mukavalta ihmiseltä!
Et voi pakottaa itseäsi luottamaan ja antamaan anteeksi, se tapahtuu kun aika on. Voimia sinulle.