Franz Ferdinand muuttunut surkeaksi

entinen "fani"

Onko kenenkään muun mielestä nykyinen Franz Ferdinand vain varjo entisestä? Muistan, kun kuuntelin ensimmäistä levyä: ei ainuttakaan huonoa laulua, mieli ei tehnyt kelata ohi. En ollut silloin törmännyt moniin tällaisiin albumeihin, ja kuten voi arvata, Franz oli tehosoitossa. Toista albumia odotin innolla, ensimmäisen levyn sinkuista päätellen bändi ei osannut muuta tehdäkään kuin hittejä (ei sanan negatiivisessa merkityksessä). Pidin muutamista lauluista, mutta ne olivat täysin raakileita. Kokonaisuudessa levy oli kuin juosten kustu. Inhoan, kun väkisten yritetään päästä jonkinlaiseen semipunk-tulokseen. Jos Franz Ferdinand jatkaa tällä tiellä, en voi kuin kärsiä myötähäpeästä, kun he julkaisevat kolmannen levynsä. Fanilegioonat ottanevat sen vastaan ihastuksissaan. Minua muuten ärsyttää mielettömästi tämä yhteisö, joka oli aluksi vallan hauska: http://community.livejournal.com/slacken_ties
Kaikki, mitä Franz Ferdinand tekee, on hyvää, hauskaa ja innovatiivista. Jos joku uskaltaa sanoa vastaan, heti ollaan kimpussa. Seuraavasta linkistä voi ladata uuden, nolostuttavan biisin, mikäli sitä ei vielä ole kuullut: http://www.yousendit.com/transfer.php?action=download&ufid=7B3227397DE85339

Olen valittanut.

4

844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kool thing

      Mutta kyllä munkin rakkauteni pitää ansaita..
      Tässä jotain ajatuksia aiheesta:
      Tykkäsin (ja tykkään toki edelleen) Franzien ekasta levystä, mutta kyllä vasta se toinen vei jalat alta, olkoonkin vaan "kaupallisempi" jne. Sinkkuvalintoja vähän kyllä ihmettelen, parhaat biisit (What you meant, I'm your villain) on jätetty niiden ulkopuolelle.

      MUTTA, Franz Ferdinand on silti parempi kuin isokin pussillinen ihan hyviä bändejä. IHANIA POIKIA, olispa täällä Suomessakin tuollaisia!
      Kolmatta levyä odotan vähän kauhunsekaisella jännityksellä. Sitten ehkä tuo vähän nyt hakusessa oleva suunta varmistuu. Tietysti sitä haluaa toivoa parasta..

      Siihen asti:
      Do you want to?
      Hell yes!

      • WALOC

        ovat kerenneet jo osapuilleen 38-vuoden kypsään ikään. Tai jotain.


      • kool thing
        WALOC kirjoitti:

        ovat kerenneet jo osapuilleen 38-vuoden kypsään ikään. Tai jotain.

        Ihania poikia on vielä kolmekymppisissäkin..
        Usko huvikses, jos et muuten.


    • satunnainen ohikulkija

      Olen samaa mieltä aivan kaikesta mitä sanoit! Minä suorastaan rakastin Franz Ferdinandia vielä puolitoista vuotta sitten, ja kiihkeästi rakastinkin, mutta siitä lähtien suhteeni bändiin on mennyt melkoista alamäkeä. Debyyttialbumi on mielestäni yksi parhaita koskaan tehtyjä levyjä. You Could Have... (jolla on muuten typerä nimikin) sen sijaan on... en tiedä, jotain joka ei kosketa minua juuri millään tasolla! En pidä sävellyksistä, en sovituksista, levy on kokonaisuutena huono. Mikään ei ole kohdallaan. Ainoa kappale josta jotenkin välitin oli Eleanor, mutta uusi singleversio on täysin pilannut alkuperäisen kauneuden. Oksettaa.

      Olin ihastunut slacken_tiesiin, se oli aluksi jotain hervotonta ja ihanaa ja ennen kaikkea siellä oli hyvä tunnelma... Kaikki kuitenkin muuttui, kuten aina käy. Ensin joku yhteisö on rento ja vapautunut, sillä siellä on vain vähän porukkaa, mutta heti kun mukaan tulee enemmän sakkia, kaikki vesittyy. Vanhat jäsenet eivät kestä uusia ja alkavat vittuilla. Ymmärrän sekä "veteraanijäseniä" että newbieitä, mutta en pidä asioiden nykytilasta. (Tällä hetkellä yhteisössä onkin menossa oikein kunnon draamaa. En edes haluaisi ajatella.)

      Minua ärsyttää niin moni asia. Se, että Franzien musiikki on huonontunut. Se, että slacken_ties on nykyään joko tylsä tai ilkeä paikka. Se, että niin monet ihmiset pitävät FF:sta, että he ovat alkaneet pitää bändistä tänä vuonna eivätkä voikaan muistaa hyviä aikoja. Miten he ovat voineet alkaa fanittaa yhtyettä "Do You Want To":n takia?! Se on kauhea laulu.

      Toivon etten edes olisi koskaan löytänyt slacken_tiesia, sillä ennen sitä kysymys oli vain musiikista. Eniten ottaa päähän se, että en pysty itse olemaan välittämättä. Koska eihän millään muulla pitäisi olla väliä.

      (Löysin tämän viestin muuten googlettamalla "slacken_ties" koska halusin tietää mitä siitä muualla oikein kirjoitetaan. Ja tajuan ettei tätä purkaustani kukaan lue mutta sainpahan sen kirjoitettua.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      270
      4683
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1419
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe