Eron aika koittaa...
Ollaan oltu vaimon kanssa 6 vuotta yhdessä (tehnyt kaiken hänen hyväkseen ja vuokseen...ja rakastanut) ja meillä on 3,5v lapsi. Yhteiselo on mennyt melko hyvin ilman mahdottomia ongelmia, kunnes vuosi sitten vaimoni alkoi lähes asumaan ravintoloissa ja olla yhä useammin poissa öitä, milloin kenenkin kaverinsa luona. Kotielämä ei kiinnostanut laisinkaan, eikä mikään mitä tein ollut hänelle mieliksi. Asioista keskusteltiin ja kaikki kääntyi taas ennalleen.
Nyt keväällä hän ehdotti, että ostettaisiin omakotitalo, siellä olisi lapsen hyvä olla ja voisi hommata vaikka koiran. Hän sai minut vakuuttuneeksi, että tämä on sitä mitä hän haluaa ja onhan se ollut minunkin suuri haave aina.
Hieno talo onnistuttiinkin ostamaan. Kaikki oli loksahtanut paikoilleen.
Nyt muutaman kuukauden jälkeen onni on kadonnut. Kotona olo ei kiinosta vaan kaverit ovat tärkeämmät. Kun juttelimme asiasta oli vastaus tyly: Hän haluaa mennä niinkuin nykyiset sinkkukaverinsakin. Minun kanssa hän ei halua mennä minnekkään, koska hän kuitenkin suuttuu siitä että joutuu lähtemään kotiin tai jostain muusta asiasta. Eniten satuttaa kuitenkin se, että häntä kaduttaa koko äitinä olo, ei kestä ollenkaan olemista lapsemme kanssa.
Eli vaimoni lähtee ja jättää minulle meidän lapsemme. Talosta en haluaisi luopua vaan haluaisin jäädä tähän lapseni kanssa asumaan, sillä lapseni on saanut paljon kavereita ja nauttii täällä. Lainamme vaan on ikävä kyllä puoliksi ja tuskinpa vaan pankki suostuu myöntämään lainaa vain minulle, kun ei heti alkuunkaan onnistunut.
Taitavat loputkin onnensirpaleet varista maahan...
Ollaan oltu vaimon kanssa 6 vuotta yhdessä (tehnyt kaiken hänen hyväkseen ja vuokseen...ja rakastanut) ja meillä on 3,5v lapsi. Yhteiselo on mennyt melko hyvin ilman mahdottomia ongelmia, kunnes vuosi sitten vaimoni alkoi lähes asumaan ravintoloissa ja olla yhä useammin poissa öitä, milloin kenenkin kaverinsa luona. Kotielämä ei kiinnostanut laisinkaan, eikä mikään mitä tein ollut hänelle mieliksi. Asioista keskusteltiin ja kaikki kääntyi taas ennalleen.
Nyt keväällä hän ehdotti, että ostettaisiin omakotitalo, siellä olisi lapsen hyvä olla ja voisi hommata vaikka koiran. Hän sai minut vakuuttuneeksi, että tämä on sitä mitä hän haluaa ja onhan se ollut minunkin suuri haave aina.
Hieno talo onnistuttiinkin ostamaan. Kaikki oli loksahtanut paikoilleen.
Nyt muutaman kuukauden jälkeen onni on kadonnut. Kotona olo ei kiinosta vaan kaverit ovat tärkeämmät. Kun juttelimme asiasta oli vastaus tyly: Hän haluaa mennä niinkuin nykyiset sinkkukaverinsakin. Minun kanssa hän ei halua mennä minnekkään, koska hän kuitenkin suuttuu siitä että joutuu lähtemään kotiin tai jostain muusta asiasta. Eniten satuttaa kuitenkin se, että häntä kaduttaa koko äitinä olo, ei kestä ollenkaan olemista lapsemme kanssa.
Eli vaimoni lähtee ja jättää minulle meidän lapsemme. Talosta en haluaisi luopua vaan haluaisin jäädä tähän lapseni kanssa asumaan, sillä lapseni on saanut paljon kavereita ja nauttii täällä. Lainamme vaan on ikävä kyllä puoliksi ja tuskinpa vaan pankki suostuu myöntämään lainaa vain minulle, kun ei heti alkuunkaan onnistunut.
Taitavat loputkin onnensirpaleet varista maahan...
Vastaukset 6
Vanhimmat
ikävä juttu,tuskin sua paljon lohduttaa se tieto että et ole yksin.
Vastaavia tapauksia on paljon.
Niistä on aina kumminkin noustu jaloilleen ja niin sinäkin tulet tekemään.
KUNHAN VAAN et mene vanhan aikaiseen miinaan.
Prosentuaalisesti tuollainen elämää etsivä nainen kokeilee aikansa siipiään ja palaa useimmiten takaisin tuttuun turvapaikkaansa.(89%)
Ja samalla prosentilla sellainen nainen viihtyy korkeintaan puoli vuotta kun se nostaa taas kytkintä.
Anna matamin mennä uusiin seikkailuihin mutta älä ota enää koskaan takaisin,teet sillä karhunpalveluksen itsellesi.
Et tule koskaan tälläistä naista saamaan pysyvästi paikalleen,ostit talon,huvilan,auton tai vaikka lentokoneen niin kunhan uutuden viehätys katoaa alkaa naisen suonissa virtaamaan rakkauden etsimisen virta taas.
Lopputuloshan on ettei tuollainen nainen jätettyä miestään oikeasti edes rakasta,pitää vain hätävarana.
Olet oikeassa. Nyt kun asiaa ajattelee niin olisihan minun pitänyt tajuta jo aikaisemmin ettei hän tule olemaan pitkään tyytyväinen tähän mitä nyt on vaan taas pitäisi jotain uutta saada.
Alan rakentamaan elämääni uudelle pohjalle ja siihen ei enää kuulu HÄN samalla lailla kuin ennen.
Ei se ole tyhmä, joka uskoo, luottaa ja rakastaa. Näin olen ainakin itseäni lohdutellut. Erehdyksestä täytyy kuitenkin oppia ja toivon, että kun nykyinen puolisosi on lähtenyt, et häntä enää takaisin ota, koska olet "läksysi" oppinut kovan kautta. Olen nimittäin melko varma, että jossain vaiheessa vaimosi huomaa, ettei se menemisen ja tulemisen vapaus niin ihanaa ole, kun alkuhuuma haihtuu. Kunnollista ja luotettavaa miestäkin voi tulla ikävä, kun muutaman kerran yöelämässä pettyy...
Olisikohan mahdollista, että ostaisit samalta asuinalueelta esim. rivitaloasunnon tms., jotta lapsesi kaverit säilyisivät ja kiva asuinympäristö? Vaikka nyt sinulla onkin vaikeaa, niin olen varma, että moni meistä naisista ottaisi itselleen riemusta kiljuen kaltaisesi miehen.Vahinko, ettei vaimosi osaa vielä (!) arvostaa perhettään. Löydät tulevaisuudessa jotain parempaa, kunhan suret surusi ja rakennat elämäsi uudelleen. Voimia!
Eiköhän tämä tilanne muistu mieleeni silloinkin mikäli vaimoni joskus haluaisi palata yhteen. Tämä kerta kyllä riitti minulle.
Olen tässä koittanut miettiä keinoa saada tämä talo itselleni, katsotaan nyt mitä pankissa sanotaan (sisimmässäni tiedän kyllä vastauksen :( ). Rivitalokin olisi kyllä yksi vaihtoehto.
Toivotaan, että tulevaisuus olisi parempi...Sen tulee aika näyttämään. Joka tapauksessa kaiken saa aloittaa alusta. Aikanaan tulee uuden kumppaninkin haku eteen, mitenhän naiset suhtautuvat miheen jolla on jo lapsi huollettavanaan...no sen sitten aikanaan näkee. Kunhan nyt pääsee ensin vanhoista ikävistä asioista eroon ja arki käyntiin.
Voimia ja ansaitset todella paljon paremman elämän itsellesi kuin myös lapselle.
Kaikkea hyvää toivottaen ja katse eteenpäin pitäen lippu korkealla.
...voisin hyvin ottaa itselleni miehen, jolla on lapsia entisestä liitosta. Paljonhan se sopeutumista vaatii puolin ja toisin, mutta voi antaa myös paljon. Tulen oman äitipuoleni kanssa paremmin toimeen kuin oman äitini. Hänestä onkin tullut minulle teini-ikäisenä ollessani varsinainen äiti, jota olisin kaivannut jo pienempänä lapsena.
Moni nainen on onnellinen, kun löytää laisesi kunnollisen miehen itselleen.