Yllättävän vaikeaa aloittaa viesti... Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa...
Meillä on usein riitoja silloin kun kuvioissa on alkoholi. Tosin nykyään en itse enää ole juonut, koska olen vuoden vanhan lapsen äiti. Alkoholi ei ole maistunut.
Riidat alkavat yleensä mistä tahansa. Toinen saattaa varsin ärsyttää toista - minä joko nalkutan tai mies on pahalla tuulella. Siinä sitten huudetaan toisille. Monesti yritän lopettaa riitelyn ja menen esimerkiksi nukkumaan, mutta mies vain jatkaa ja jatkaa. Usein hermostun ja saatan lyödä miestä vartaloon tai painan käden hänen suulleen ja käsken pitää turpansa kiinni. Tällä konstilla en saa miestäni hiljaiseksi, vaan syttyy sota. Mies tarttuu minuun kiinni, tönii, puristaa ranteista, päästä tai milloin mistäkin. Muutaman kerran on painanut kurkusta minut seinää vasten. Lisäksi uhkaa "vetää turpiin", "repiä pään irti" jne.
Olen miettinyt, että olenko minä se väkivaltainen? Tai myös väkivaltainen? Ärsyttääkö mieheni minua tahallaan, koska tietää että räjähdän? Vai "käsitteleekö" mies minua, koska minä teen ensin mitä teen???? Aina minun ei "tarvitse" käydä mieheen käsiksi ensin. Joskus hän tekee sen itsekin ensin. Ollaanko tässä nyt kaksi väkivaltaista löydetty toisemme?? Mitä tässä voi tehdä?
Olen kertonut miehelleni, että en pidä siitä että hän on humalassa, koska pelkään sitä mitä tapahtuu. Mieheni sanoo vain ettei minun tarvitse pelätä. Hän ei tee minulle mitään pahaa. Pelkään, ja hän on satuttanut minua useasti. Lisäksi rikkoo joskus tavaroita tai hakkaa esim. ovia... Mutta olenhan minäkin satuttanut häntä... Joskus olen heittänyt siiderit päälle tai sylkäissyt. Lapsellista... Se on ollut sitten miehelle se ärsyke.
Apua...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä lähtökohta on se ajatus, että omaa käytöstään voi muuttaa, mutta toisen käytöstä on hankala alkaa muuttaa. Toki tavallisesti toisenkin käytös muuttuu sen myötä, kun saa omaa käytöstään korjattua.
Olen ehkä tällä foorumilla vähän turhan usein "mainostanut" naisille suunnattua "väkivalta-apupaikkaa", mutta ei kai tässä voi muutakaan kuin vastata, kun kerran ongelma kuvataan sellaiseksi, johon apua on tarjolla. Eihän näitä asioita kannata yksin jäädä pähkäilemään ja ongelmiensa kanssa kärvistelemään. Siispä ... www.vakivalta-apua.fi Tutustupa palveluun ja kerro kokemuksistasi täällä, jos saat tuolta apua. Itse olen paikan oppinut tuntemaan muutaman tutun kautta ja siksi uskallan suositella.
Opettele keskustelemaan asioista rähjäämättä, nalkuttamatta, syyllistämättä ja käymättä käsiksi.
Ei miehenkään tarvitse kaikkea käsittelyä vaimoltaan vastaanottaa.
En silti hyväksy lyömistä mieheltäkään.
Lyön kuitenkin takaisin, oli hyökkääjä mies tai nainen.
Mutta hae apua itsesi lapsesi vuoksi.
Miksi ihmeessä sinua saa pahoinpidellä. Miten tarjoat lapsellesi turvallisen kodin.
Meillä vähän samanlainen tilanne. Itse provosoin miestäni aika pahasti, ja saatan itsekin rikkoa tavaroita. Mies suuttuu ja saattaa suuttua pahastikin. Ei kyllä ikinä ole varsinaisesti lyönyt, mutta tönimistä ja tavaroilla heittelyä. Muutamia mustelmia on tullut ja tavaroita hajonnut. Pikkusormi on ollut poikki, mutta sekin taisi olla enemmän oman liike-energiani ansiota...
En voi edes väittää miestäni vaimonhakkaajaksi, mutta on tämäkin nyt tosi outoa
Ihan oikeasti, jos on niin paha olla, että on pakko alkaa hajottaa tavaroita ja käydä käsiksi (edes tönimään), olet hoidon tarpeessa.
Mars psykologille siitä.