Mitäpä tekisi...
Yhdessä oltu 5 vuotta avoliitossa ja 3v yhteinen tytär hänen 3 poikaansa ent.Avioliitosta. Tunteet kadoksissa ainakin minulta...??? Ikäeroa meillä 12 vuotta ja minä nuorempi osapuoli (30v.mies). Yksinhän ei pysty riitelemään mutta meillä on ollut vähintäänkin myrskyisä suhde syystä jos toisestakin, ikäero??? En tiedä??? Olen mielestäni "reilu" luonne aina auttelemassa kaikkia jos tarve vaatii myös avopuoliosani joskaan en viime aikoina häntä. Poikien kanssa ainakin aikasemmin tulin juttuun mutta ei enään... Töissä käydään yhdessä samassa työpaikassa (Yrittäjäpariskunta) ja kotiasiat hoitaa pääasiassa "kulta" toki kyllä käyn kaupassa,haen tytön hoidosta,järjestelen kotona paikkoja tms.... Työpäivän päätteeksi tottakai haluan nähdä tyttäreni ja sitten kavereitani ja jos mahd. otan tytön mukaan. "Kultani" ei hyväksy että kävisin kavereitteni luona vaan minun pitäisi olla hänen kanssaan myöskin koko ilta kun jo olemme olleet koko päivän yhdessä töissä??? Kummiskin menen ja juttelen kavereitteni kanssa niitä,näitä... Kun tulen kotiin alkaa saarna että miksi ei voi viettää minun kanssa aikaa,miksi ei tehdä mitään yhdessä,miksi minun pitää tehdä kaikki, sinä vaan lennät ja olet kuin poikamies... Se taas ajaa minut aikamoiseen "paniikkiin". Olen ajautunut siihen että kun alkaa nalkutus/suunsoitto tartun pulloon (kylläkin teen sen salaa kun muut jo nukkumassa)... En ole alkoholisti mutta tuntuu että saa ainakin mielen rauhoittumaan ja ajatukset tasaantumaan jo työ vaatii sen että ajatuksen on juoksettava. Olemme molemmat erittäin vahvoja luonteita eli piiruakaan ei anneta periksi. Viimeisen kuukauden olemme nukkuneet eri huoneissa eikä olla sanoja vaihdeltu. Tänään meillä tytön 3v. syntymäpäivät ja oltiin kun ei tunnettaisikaan. Koskaan en ole pettänyt enkä usko että "kultanikaan" on mutta jotenkin tuntuu että kaikki on lopussa... Mitä teen en jaksaisi enään tämmöistä mykkäkoulua kautta syyttelyä omista tekemisistäni... Yritin tänään kysellä mitä tapahtuu ja alkoi taas syyttely. Aikaisemmin minulle sanottiin että minun Anteeksi pyynnöt eivät merkkaa mitään joten mihinkä se johtaa??? En kyllä pyytele Anteeksi kerta "kielletty"...! Ilmoitin tänään että meillä ei ole mitään puhuttavaa enään. Tiedän että jossain sisälläni Rakastan häntä valtavasti ja hän myös mutta kun ei toimi niin ei toimi... Mitä tehdä??? Itse olisin valmis heittämään pyyhkeen nurkkaan...
Yhdessä oltu 5 vuotta avoliitossa ja 3v yhteinen tytär hänen 3 poikaansa ent.Avioliitosta. Tunteet kadoksissa ainakin minulta...??? Ikäeroa meillä 12 vuotta ja minä nuorempi osapuoli (30v.mies). Yksinhän ei pysty riitelemään mutta meillä on ollut vähintäänkin myrskyisä suhde syystä jos toisestakin, ikäero??? En tiedä??? Olen mielestäni "reilu" luonne aina auttelemassa kaikkia jos tarve vaatii myös avopuoliosani joskaan en viime aikoina häntä. Poikien kanssa ainakin aikasemmin tulin juttuun mutta ei enään... Töissä käydään yhdessä samassa työpaikassa (Yrittäjäpariskunta) ja kotiasiat hoitaa pääasiassa "kulta" toki kyllä käyn kaupassa,haen tytön hoidosta,järjestelen kotona paikkoja tms.... Työpäivän päätteeksi tottakai haluan nähdä tyttäreni ja sitten kavereitani ja jos mahd. otan tytön mukaan. "Kultani" ei hyväksy että kävisin kavereitteni luona vaan minun pitäisi olla hänen kanssaan myöskin koko ilta kun jo olemme olleet koko päivän yhdessä töissä??? Kummiskin menen ja juttelen kavereitteni kanssa niitä,näitä... Kun tulen kotiin alkaa saarna että miksi ei voi viettää minun kanssa aikaa,miksi ei tehdä mitään yhdessä,miksi minun pitää tehdä kaikki, sinä vaan lennät ja olet kuin poikamies... Se taas ajaa minut aikamoiseen "paniikkiin". Olen ajautunut siihen että kun alkaa nalkutus/suunsoitto tartun pulloon (kylläkin teen sen salaa kun muut jo nukkumassa)... En ole alkoholisti mutta tuntuu että saa ainakin mielen rauhoittumaan ja ajatukset tasaantumaan jo työ vaatii sen että ajatuksen on juoksettava. Olemme molemmat erittäin vahvoja luonteita eli piiruakaan ei anneta periksi. Viimeisen kuukauden olemme nukkuneet eri huoneissa eikä olla sanoja vaihdeltu. Tänään meillä tytön 3v. syntymäpäivät ja oltiin kun ei tunnettaisikaan. Koskaan en ole pettänyt enkä usko että "kultanikaan" on mutta jotenkin tuntuu että kaikki on lopussa... Mitä teen en jaksaisi enään tämmöistä mykkäkoulua kautta syyttelyä omista tekemisistäni... Yritin tänään kysellä mitä tapahtuu ja alkoi taas syyttely. Aikaisemmin minulle sanottiin että minun Anteeksi pyynnöt eivät merkkaa mitään joten mihinkä se johtaa??? En kyllä pyytele Anteeksi kerta "kielletty"...! Ilmoitin tänään että meillä ei ole mitään puhuttavaa enään. Tiedän että jossain sisälläni Rakastan häntä valtavasti ja hän myös mutta kun ei toimi niin ei toimi... Mitä tehdä??? Itse olisin valmis heittämään pyyhkeen nurkkaan...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos kerran myönnät että rakastat syvällä sisimmässäsi,niin hakekaa ulkopuolista apua tai lähtekää kahdestaan matkalle,ei se ero auta mitään,elämä tulee paljon vaikeammaksi,uusperhekuviot monimutkistuu,löydät uuden joka ei helposti hyväksy lastasi yms,nyt maalailen kauhukuvia,mutta en suosittele itse eronneena kenellekään samaa.Ei ne tunteet aina niin yksioikoisia ole,samaan puolisoon voi vaikka rakastua uudestaan,älkää luovuttako!
Jos asioista ei osata muuta kuin riidellä, on asiat huonosti. Oletko mennyt itseesi, parisuhde ei ole sitä, että ollaan yhdessä töissä, etkö näe, että se on vaimon hätähuuto, hän haluaa sitä parisuhdetta, yhteistä aikaa, suunnitelmia, haaveita, ehkä huomiotakin. Naiselle ei useinkaan riitä, että lapsi haetaan hoidosta ja käydään kaupassa. Milloin olet vaimoasi kehoittanut ottamaan vapaaillan ja sanonut hoitavasi kaikki kotona.
Vaimosikin on näköjään kykenemätön keskustelemaan asioista, jos puheyhteys on pelkkää nalkutusta.
Jos on lapsikin kuvioissa, niin helpolla ei kannata luovuttaa, ammattiapua kannattaa hankkia.