Ihmiset muuttuvat, tajuan kyllä sen. Mutta nyt olen viime aikoina vain ihmetellyt elämäni suuntaa, tai oikeastaan aviomieheni. Olen toki itsekin muuttunut siitä kun naimisiin mentiin (muutamia vuosia sitten), mutta mieheni on muuttunut ihan täysin.
Mennessämme naimisiin hän halusi lapsia. Enhän muuten olisi varmaankaan naimisiin mennyt jos näin isosta asiasta olisimme olleet eri mielisiä. Viimeiset pari vuotta hän on kuitenkin julistanut ettei koskaan halua yhtään lasta, koska ei "ole vain sen tyylinen" että lapset olisi hänen juttu. Että toisten juttu se on muttei hänen. Ilmeisesti minun siis pitää vain tyytyä tähän ja hyväksyä etten koskaan saa perhettä itselleni???? Mitä muutakaan voisin?? Enhän voi lapsia yksinkään tehdä jos toinen ei halua tai ole siihen valmis sitoutumaan.
Hän alkoi käyttää alkoholia.
Hänen elämänkatsomuksensa yleisesti ottaen on täysin muuttunut.
Hän kohtelee minua ihan eri tavalla. Hän saattaa haukkuakin, hyvin usein se on moittimista ja vähättelyä. Hän halveksuu minun elämänkatsomustani, sitä, minkälainen hänen omansakin oli aikaisemmin.
Hänelle ei kertakaikkiaan kelpaa yhtään mikään, ja aina minun kanssani on kuolettavan tylsää, tein tai yritin sitten mitä hyvänsä meille keksiä, mutta mikään ei koskaan kelpaa eikä riitä.
Mitä voisin tehdä? Rakastan häntä kuitenkin. On vain niin epätoivoinen olo kun hän on niin täysin muuttunut...
Mennessämme naimisiin hän halusi lapsia. Enhän muuten olisi varmaankaan naimisiin mennyt jos näin isosta asiasta olisimme olleet eri mielisiä. Viimeiset pari vuotta hän on kuitenkin julistanut ettei koskaan halua yhtään lasta, koska ei "ole vain sen tyylinen" että lapset olisi hänen juttu. Että toisten juttu se on muttei hänen. Ilmeisesti minun siis pitää vain tyytyä tähän ja hyväksyä etten koskaan saa perhettä itselleni???? Mitä muutakaan voisin?? Enhän voi lapsia yksinkään tehdä jos toinen ei halua tai ole siihen valmis sitoutumaan.
Hän alkoi käyttää alkoholia.
Hänen elämänkatsomuksensa yleisesti ottaen on täysin muuttunut.
Hän kohtelee minua ihan eri tavalla. Hän saattaa haukkuakin, hyvin usein se on moittimista ja vähättelyä. Hän halveksuu minun elämänkatsomustani, sitä, minkälainen hänen omansakin oli aikaisemmin.
Hänelle ei kertakaikkiaan kelpaa yhtään mikään, ja aina minun kanssani on kuolettavan tylsää, tein tai yritin sitten mitä hyvänsä meille keksiä, mutta mikään ei koskaan kelpaa eikä riitä.
Mitä voisin tehdä? Rakastan häntä kuitenkin. On vain niin epätoivoinen olo kun hän on niin täysin muuttunut...
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja jos toinen ei siihen suostu sitten on kumma.. ja onhan tuo huono juttu kun miettii että sinä panostat liittoon keksimällä kaikenlaista mutta mies ei.
MUTTA!! voihan se olla että joku painaa hänen mieltään niin paljon että käyttäytyy noin. joten sano hänelle ihmeessä että joko puhutaan tai...
itse olen huomannut sen hyväksi selväksi ja asioita jouduttavaksi tavaksi kun puhuu toiselle.. vaikka sitten riidan päätteeksi. (asiat joko selviää tai ja jos toinen ei halua puhua niin se on huono juttu:( ) mutta koita jaksaa ehkäpä se aurinko viellä paistaa kunhan ottaa härkää "sarvista".
Sinä voit tehdä paljonkin.
Miettiä mitä itse haluat ja kaiken sen tehdäkkin.
Mutta todennäköisesti jonkun toisen kanssa.
Onneksi miehen luonne tuli nyt selville tai muuttui ennen kuin teillä olisi ollut niitä
yhteisiä lapsia.
Olet valinnan edessä.
Älä odota miehen muuttuvan takaisin sellaiseksi kun oli halutessaan sinua vielä miellyttää.
Todellisuus on nyt edessäsi.
Tee valintasi sen mukaan ja ole itsellesi rehellinen.
Vain se merkitsee.
Rakkautta on myös lähteä.
Se ei merkitse rakkauden loppua mutta suurin
rakkaus täytyy löytyä suhteessa omaan itseesi.
yhdyn täysin edelliseen puhujaan. Onneki ette kerenneet tekemään lapsia.
Epäilen vahvasti jos suunta on nyt tuo niin mihin se vielä johtaa. Lähde ennenkuin saat turpaasi jos karskisti sanotaan.
Se mikä miehen on muuttanut ei tiedä kuin hän itse, odottiko hän jotain muuta liitoltanne kuin mitä se arki sitten oli, niin tiedä sitä. Joka tapauksessa teillä on vakava ongelma edessä joka tapauksessa, toivottavasti selviitte juttelemalla sen läpi.
Onko tuo muuttuminen ollut pitkällistä vai vain lyhyen ajan tulos?
Kriisejä voi tulla, mutta mitä sen jälkeen. Yritä keskustella, odota hieman ja katso.
Jos tilanne jatkuu, mieti olisiko syytä etsiä sopivampi isäkadidaatti tuleville lapsillesi!
jotka olette vaivautuneet kommentoimaan. Ohjeenne antoivat ajattelemisen aihetta. Olen miettinyt että miten sen muutoksen kanssa kävi.... Se alkoi aika nopeasti sen jälkeen kun mentiin naimisiin. Ja sama suunta on jatkunut. Mietin että mitä tässä olen mahtanut tehdä oikein väärin....?? onko se jotenkin minun vikani? Onko avioliitto kanssani ehkä joku kamala vankila?
Itse vain olen niin kovasti yrittänyt, olen oikein panostamalla panostanut siihen ettei minusta tule kitisevää vaimoa, eikä ole tullutkaan. En valita, enkä määräile mitenkään. Olen yhtä pienikokoinen ja hoikka kun naimisiin mennessä, huolehdin ulkonäöstä ja minulle on tärkeää että mies pitää kauniina... Lisäksi mieheni saa edelleen minut nauramaan samoille asioille kuin seitsemän vuotta sitten kun tavattiin. Eli ei siis kyllästytä. Suruttaa vain niin HIRVEÄSTI kun toisella ei ole mitään toiveita minun/meidän suhteen enää vaikka minulla olisi vielä niin paljon jäljellä.
Onko teillä yhteisiä tavoitteita elämässä.
tehokkaimmin sen hoittaa pariterapiassa.
sinulle mieliksi, yritti parhaansa. Uskoi silloin asiaansa ja siihen että ajattelee asiasta samoin. Ehkä osasit johdatella häntä. Lisäksi uskoit kaikista merkeistä siihen, joka tuntui myötäilevän sinua. Et varmaan huomannut hänen erimielisyyttään eri asioista vaan ajattelit, että hän esitti asian väärin vahingossa.
Sinä sanoit kyllä ehdottomasti, hän ei sanonut mitään ja ajattelit, että vaikeneminen on myöntymisen merkki. Rakkaudesta puhuminenkin on usein sitä, että toinen puhuu siitä tosissaan ja toinen vastaa -joojoo rakastan, rakastan.
Olen huomannut, että avioliiton solmiminen on usein käännepiste käytökselle. On tietty varmuus toisesta ja sitten saa taas heittäytyä omaksi itsekseen, ei tarvitse miellyttää toista vaan toisen kuuluu miellyttää minua. Naimisiin menon jälkeen voidaan toteuttaa jotain feodaaliajan mallia ja omaa käsitystä yhteiselosta. Kuuluu asiaan, että puolisolle voi sanoa mitä sattuu ja sitten ihmetellä miksi se taas veti pavun nokkaan.
Mä muutuin häiden jälkeen just tälläseks paskaks mitä viimesessä kappaleessa kuvaat..=( Määräilen, kiukuttelen ja päästän suustani mitä sattuu. Ja todellakaan en nauti käytöksestäni! Häistä on vasta vähän aikaa.. Oon pistäny käytökseni stressin ja väsymyksen piikkiin. Teen pitkää päivää ja lomalle ehdin vasta myöhemmin, ellen sairastu sitä ennen.. Mies olettaa että mä pidän kämpän siistinä ja astiat puhtaana. Oon yrittäny puhua ja selitellä ja pyytää apua, mutta tuntuu suutun entistä enemmän kun miehen kommentti on jaa ja sen TÄYTYY taas alkaa tuijottaa joko tietokonetta tai tv:tä. Ehkä olis miehen kannalta parempi että lähden meneen..=( =( =(
Mulle pomppas heti tuolta tekstistäsi: "Hän alkoi käyttää alkoholia." Alkoi käyttää alkoholia? Siis oliko ennen absolutisti vai minkä verran hän nykyään käyttää entiseen verrattuna?
Valitettavasti, jos alkoholin käyttö reilusti lisääntyy, niin se saa ihmisen kun ihmisen käytöksen muuttumaan. Se, että miksi hän yhden äkkiä on lisännyt juomistaan, voi johtu tietty monesta asiasta. Jossain vaiheessa se viinan pirulainen osaa kuitenkin olla niin ovela, että houkuttelee juomaan, vaikka ei mitään varsinaista syytä olisikaan. Jos siis kysyt mieheltäsi, että miksi hän on lisännyt alkoholin käyttöä, niin voit saada vastaukseksi esim. "kännissä on kivaa ja ei alkoholi ole mulle mikään ongelma, mitä sä oikeen luulet?"
Sitten tulee mieleen, että jos miehesi julistaa, ettei halua lapsia, koska ei ole sen tyylinen, niin kysyppä, että milloin hän tämän asian itsessään huomasi, koska sinä olet kerran aina ollut siinä luulossa, että myös hän haluaa lapsia?
Se ikävin vaihtoehto tietty on, että miehesi elää kaksoiselämää, kun hän kerran on alkanut haukkumaan ja vähättelemään sinun elämämänkatsomustasi. Voi myös olla niin, että hän yrittää kaikin tavoin syyllistää sinua ja toivoo sinun kyllästyvän niin, että ottaisit eron, kun ei itsestä siihen ole.
Oli miten oli, niin vakavasti puhumisen paikka teillä joka tapauksessa on!
Kuulostaa vähän siltä, että avioliitto on ollut miehellesi jonkinlainen shokki. Ennen sitä kaikki on ollut hyvin, ja mies on halunnut olla kanssasi ja syventää suhdettanne. Nyt mies tuntee avioliiton jonkinlaiseksi kahleeksi eikä sittenkään ole valmis sitoutumaan noin vakavasti. Siltä vain kuulostaa tuo: Täytyy olla eri mieltä kanssasi, jotenkin säilyttää oma persoona ja itsenäisyys. Mitään lisäsidonnaisuuksia kuten lapsia miehesi ei yhtäkkiä enää halua. Sinun kanssasi ei kiinnosta olla, koska tuntuu, että se oikea elämä on jossain muualla kuin kotona, joka on miehellesi muuttunut vankilaksi. Ja niin edelleen. Ehkä miehesi ei vielä ole kypsä avioliittoon. Kysy häneltä suoraan, tunteeko hän tehneensä virheen ja haluaako hän erota. Jos näin on, niin et voi muuta kuin päästää hänet menemään. Pitemmän päälle se voi olla oikea ratkaisu ja mahdollistaa onnellisemman elämän ja parisuhteen sinullekin.
Aika omituista käytöstä varsinkin noin lyhyen ajan sisällä. Minusta sinun kannattaa keskustella asiasta hänen kanssaan ja jos ei asia muutu niin sitten yhteistä taivalta ei kannattane jatkaa.
Huolestuttavaa on se että alkoholi ja haukkuminen on tullut kuvioihin. Nöin on moni väkivaltainen suhde alkanut.
Yritä keskustella asiasta ja jos et ole tyytyväinen, tietänet mitä teet.
... kiduta itseäsi. Yritä keskustella miehesi kanssa. Tosin jos käytös on halveksivaa ja aliarvioivaa, mielestäni se on osoitus siitä, että mies ei arvosta/rakasta ja silloin ollaan jo vakavalla tiellä. Mutta tosiaan saat selville kun yrität ottaa asian puheeksi. Jos hän ei antaudu keskusteluun asiallisesti vaan mitätöi senkin, lopeeta itsesi kiduttaminen ja irtaudu tästä suhteesta. Se sattuu aluksi, mutta on parasta mitä voit itsellesi tehdä. Vain sillä tavalla mahdollistat itsellesi onnellisemman suhteen tulevaisuudessa.