ELV-kiista on nyt saanut lopullisen sinettinsä. Asiaa koskeva valituslupahakemus on KHO:ssa hylätty.
KHO hylkäsi valituslupahakemuksen
loppuunkäsitelty
243007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja mikähän on tämän uutisen lähde?
Koska HAO:n päätös on annettu marraskuussa 2005, on täysin poikkeuksellista, ettei valituslupa-asiaa ole vielä ratkaistu. Toki valituslupa koskee kaikkia autoveron keskeisiä kysymyksiä: verotusarvon määrittämistä, veroprosentin määrittämistä ja elviä. Onko lupa-asia on nyt ratkaistu, se varmistuu muutamassa päivässä. Ihmettelen kyllä, jos hakemus kokonaan tulee bumerangina. Jos näin olisi ja HAO:n linja jäisi voimaan, olisi valtaosa epäselvyyksistä selvitetty. Luulenpa kuitenkin, että joissakin asioissa mennään KHO:n kautta. Elvi ei kuitenkaan liene sellainen asia, koska se on jo kerran käynyt EYT:ssä ja 2 kertaan mennyt KHO:n läpi ja lopputulos on kummallakin kertaa ollut sama. Mikään lainsäädäntö ei ole sen jälkeen muuttunut Tanskan alv-ceissiä lukuunottamatta, joka selkeytti asiaa ratkaisevasti.
EYT on tosiaan ratkaissut asian Itävallan normivero asiassa. Kun nyt Suomen saamassa perustellussa lausumassa todetaan, Että ELV:llä on sama luonne, niin kuinkahan käy EYT:ssä. Toimiiko EYT KHO:n mukaan, vai toisinpäin
Jos valituslupahakemus on hylätty, niin se tarkoittaa sitä, että po. valitusasiaa ei ole tarpeen ratkaista oikean laintulkinnan saamiseksi.
Asia jatkuu kuitenkin EU:n tasolla, riippumatta siitä mitä Suomessa päätetään. Rikkomusmenettely koskee:
1. Vähennysoikeuden direktiivin vastaisuutta.
2. Elviä. Autoverolaki 5 §.
3. Uusien autojen ikäsyrjintää.
4. Leasing-autojen verosyrjintää.
5. Ja oliko vielä jotakin muuta ?
Varmaa on ainoastaan se, että siirryttäesä Suomesta ulkomaille käsittelemään jotakin asiaa, niin ilmasto on Suomeen verrattuna taatusti asenteista vapaampi.
Elviäkin tärkeämpi asia on se, että vedätysaikaa on enää jäljellä reilut kaksi vuotta. Kannattaa muuten varmaankin ostaa elokuun TL, siellä on juttua autoverosta.
EU ole kiinnostunut tuontiautojen väliaikaisesta vakuutuksesta?
t.h: Jos valituslupahakemus on hylätty, niin se tarkoittaa sitä, että po. valitusasiaa ei ole tarpeen ratkaista oikean laintulkinnan saamiseksi. Asia jatkuu kuitenkin EU:n tasolla, riippumatta siitä mitä Suomessa päätetään.
kK: Täällä ei ymmärretä EYT:n roolia, eikä muidenkaan tuomioistuinten roolia. Mikäli on selkeästi kysymys tietystä epäselvyydestä, kuten Elvin kohdalla tyypillisimmillään on, ei toimita kahdella tasolla, vaan lopullisen ratkaisun tekee AINA kansallinen tuomioistuin, eli meillä KHO.
EYT:n menettelyohje: "Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä ennakkoratkaisumenettelyssä on tulkita yhteisön oikeutta tai lausua sen pätevyydestä eikä soveltaa tätä oikeutta pääasian oikeudenkäynnin taustalla oleviin tosiseikkoihin,
mikä kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle. Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua pääasian oikeudenkäynnissä esitetyistä tosiseikoista eikä ratkaista kansallisen oikeuden tulkintaa tai soveltamista koskevia näkemyseroja.
Sellaisella tuomioistuimella, jonka päätöksiin ei kansallisen oikeuden mukaan voi hakea muutosta,
on kuitenkin lähtökohtaisesti VELVOLLISUUS saattaa tällainen tulkintakysymys yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, paitsi jos asiasta on jo olemassa oikeuskäytäntöä (ja jos mahdollisesti uudessa asiayhteydessä
ei esiinny todellista epäilystä tämän oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta) tai jos on täysin selvää, miten yhteisön oikeussääntöä on asianmukaisesti sovellettava."
kK: Siis KHO:lle on jätetty valituslupahakemus elvistä ja KHO on eo. ohjeessa mainittu tuomioistuin, jonka päätöksiin ei voida hakea muutosta. Mikäli Elvi-asia ei KHO:n mukaan ole yhteisöoikeudellisesti 100%:n selvä, on se VELVOLLINEN pyytämään EYT:ltä uutta ennakkoratkaisua. Systeemin mukaan ei ole mahdollista, että KHO ja EYT antaisivat Elvistä ristiriitaiset ratkaisut. Mikäli KHO ei myönnä Elvin osalta valituslupaa, pitää se täysin varmana, ettei komission vaatimukset tule EYT:ssä menestymään.
Jos ensimmäinen viesti on totta, niin silloin elvi-valituslupahakemus on hylätty ilman että KHO on katsonut velvollisuudekseen kysyä tulkinta-ohjetta EYT:ltä. On katsottu, että asia on niin selvä, ettei velvollisuutta kysyä synny.
Eli siis jos KHO:n oikeuskäytännön mukaan elvi-asia on sataprosenttisen selvä (ei pienintäkään epäselvyyttä) niin EU:n pitäisi tehdä se johtopäätös, että sen pitäisi supistaa kannekohtia, siten että elvin poistovaatimuksista luovutaan.
Miksi tällaista johtopäätöstä ei ole tehty aiemmin ? Siis EU:n tasolla. Aikaahan on ollut Siilin-jutusta lähtien. Tuntuu myös kummalta, että EU lähtisi ajamaan EYT:n ratkaisukäytännön vastaisia kanteita/rikkomusmenettelyä.
Enpä oikein usko, että näin käy (perääntyminen), koska elvi ja väärä vähennysoikeus kuuluvat samaan syrjintävyyhteen, ja niitä on järkevä käsitellä yhtenä kokonaisuutena.
Ja miksi Ulkoasianministeriön oikeudellinenosasto lähetti komissiolle keväällä täyttä uppa-duppaa sisältäneen vastauksen?
Miksi yksinkertaista ja päivänselvää asiaa ei siinä edes yritetty selittää.
Ainoa järkevä fakta vastauksessa oli valtion myöntyminen siihen, että elviä ei suomi-autoissa ole jäljellä.
Ensimmäiseen Komission kirjeeseen ei katsottu edes tarvetta vastata lainkaan. Ja nyt asia on jälleen tapetilla. Ketä tämä palvelee?
"Mikäli Elvi-asia ei KHO:n mukaan ole yhteisöoikeudellisesti 100%:n selvä"
Sinänsä elvi-asiassa ei ole tietenkään epäselvyyttä oikeudellisesti. ELV ei ole ALVia eikä vähennysoikeutta voi olla.
Asian korjaaminen puolestaan on niin epäselvä asia, että se ei kertakaikkiaan onnistu ja sen vuoksi Suomen oikeuskäytäntö voi jopa potkia EYT:n nilkkoihin. Asian korjaamisesta syntyvä polemiikki saattaisi murentaa itsensä EYT:n arvovaltaa kun taas Suomi keksisi näitä omalaatuisia ratkaisujaan ja EYT voisi vain odotella milloin riita taas puhkeaa.
t.h: Jos ensimmäinen viesti on totta, niin silloin elvi-valituslupahakemus on hylätty ilman että KHO on katsonut velvollisuudekseen kysyä tulkinta-ohjetta EYT:ltä. On katsottu, että asia on niin selvä, ettei velvollisuutta kysyä synny.
kK: Täsmälleen näin.
t.h: Eli siis jos KHO:n oikeuskäytännön mukaan elvi-asia on sataprosenttisen selvä (ei pienintäkään epäselvyyttä) niin EU:n pitäisi tehdä se johtopäätös, että sen pitäisi supistaa kannekohtia, siten että elvin poistovaatimuksista luovutaan.
kK: Kyse EYT:n oikeuskäytännöstä. EYT tulkitsee kansallisia tuomioistuimia sitovasti yhteisöoikeutta. En nyt muista tarkkaan komission kirjeen sananmuotoa, mutta ei kai siinä ole vaadittu elvin poistoa, vaan vähennysoikeuden poistoa. Eli komission ei tarvinne muuttaa vaatimustaan, koska EYT tai KHO ei ole milloinkaan lausuneet vähennysoikeudesta mitään, koska se ei ole edes ollut esillä ennen komission valvontamenettelyä.
t.h: Miksi tällaista johtopäätöstä ei ole tehty aiemmin ? Siis EU:n tasolla. Aikaahan on ollut Siilin-jutusta lähtien. Tuntuu myös kummalta, että EU lähtisi ajamaan EYT:n ratkaisukäytännön vastaisia kanteita/rikkomusmenettelyä.
kK: Vastaus edellä.
t.h: Enpä oikein usko, että näin käy (perääntyminen), koska elvi ja väärä vähennysoikeus kuuluvat samaan syrjintävyyhteen, ja niitä on järkevä käsitellä yhtenä kokonaisuutena.
kK: Mikäli elviä ei olisi, ei luonnollisesti voisi olla elvin vähennysoikeuttakaan. Siis mikäli vaadittaisiin elvin poistamista, ei olisi mitään tarvetta vaatia vähennysoikeuden poistamista. Näin ne kuuluvat yhteen vyyhteen.
Komission vaatimus vähennysoikeuden poistamisesta on täysin oikeutettu ja jo Siilin-jutun yhteydessä on tämä mahydollisuus KHO:ssa huomioitu. Elvin perimisen oikeutus ja vähennysoikeus ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa. Siis KHO:ssa käsitellään valitusta elvin perimisestä ja komissio vaatii vähennysoikeuden poistoa. KHO voi täysin hyväksyä elvin perimisen, eikä se mitenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että komissio vaatii mahdollisesti EYT:ssä vähennysoikeuden poistoa. Siis kenenkään ei tarvitse perääntyä, koska molemmat ovat oikealla asialla.
Täytyy vaan toivoa järkeviä päättäjiä. Lausunta-automaatti Heinäluoma vaatii viinaveron kohottamista. Kannatus pääministeriksi on 12 %, Vanhasella 51 %.
http://www.autovero.fi/uutinen.php?uid=47
"Näin autoverosta suoritettavan veron kaltainen vero on tämän perustamissopimuksen määräyksen vastainen silloin, kun tällaisen maahan tuodusta käytetystä ajoneuvosta kannettavan veron määrä ylittää kyseisessä jäsenvaltiossa jo rekisteröidyn samanlaisen käytetyn ajoneuvon arvoon sisältyvän verosta jäljellä olevan määrän."
"KHO voi täysin hyväksyä elvin perimisen"
Elvistä ei ole missään mitään vaan se on keksitty sumutus. Puhutaanpas ALVista missä tästä on kysymys. ALV on auton hinnassa laskettu aivan sokkona vaan koko roskasta ja osa siitä on ikäänkuin vahingossa luisunut autoveroksi. Tässä on syntynyt virhe joka pitäisi korjata koska tuota osaa on käytetty kuin oikeata ALVia. Sori vaan kun se on vaikea korjata, mutta "so not".
Jatkossa voitaneen huvikseen kerätä erikseen ELVi ALVi, mutta tuo vanha virhe kuuluisi korjata kokonaisuudessaan.
EYT ei säädä jäsenvaltioita velvoittavia lakeja vaan kansallisen oikeuslaitoksen tai suomen tapauksessa sellaisen irvikuvan pitää muuttaa lainsäädäntöä vastaamaan EU:n vaatimuksia.
Mutta kansallinen lainsäädäntö eli tässä tapauksessa KHO ei myöskään päätä EYT:n puolesta milloin kansallinen lainsäädäntö on vaatimusten mukainen.
Vaikka KHO miten päättää että autoverotus on EYT:n vaatimusten mukainen eikä mitään tarvitse muuttaa tai korvata kenellekään, ei juttu todellakaan lopu siihen.
EU:n tasolla eväät loppuvat lainsäädännön kannalta toki tähän ja vaihtoehdoksi jäävät erilaiset rangaistusmenettelyt joilla niskoittelevaa jäsenmaata voidaan pakottaa ruotuun.
>>EYT ei säädä jäsenvaltioita velvoittavia lakeja>Mutta kansallinen lainsäädäntö eli tässä tapauksessa KHO ei myöskään päätä EYT:n puolesta milloin kansallinen lainsäädäntö on vaatimusten mukainen.>EU:n tasolla eväät loppuvat lainsäädännön kannalta toki tähän ja vaihtoehdoksi jäävät erilaiset rangaistusmenettelyt joilla niskoittelevaa jäsenmaata voidaan pakottaa ruotuun.
Vähennysoikeuden poistaminen ei tietenkään poista jo tapahtunutta käytettynä tuotujen autojen syrjivää verotusta.
"Näin autoverosta suoritettavan veron kaltainen vero on tämän perustamissopimuksen määräyksen vastainen silloin, kun tällaisen maahan tuodusta käytetystä ajoneuvosta kannettavan veron määrä ylittää kyseisessä jäsenvaltiossa jo rekisteröidyn samanlaisen käytetyn ajoneuvon arvoon sisältyvän verosta JÄLJELLÄ OLEVAN MÄÄRÄN."
Muistatkos Kalle miten kavi Siilinin tapauksessa. Totesiko KHO verotuksen lakien ja asetusten mukaiseksi vai pyysiko KHO asiasta EYT:n ratkaisua?
>>Muistatkos Kalle miten kavi Siilinin tapauksessa. Totesiko KHO verotuksen lakien ja asetusten mukaiseksi vai pyysiko KHO asiasta EYT:n ratkaisua?
http://www.curia.europa.eu/fi/actu/communiques/cp00/aff/cp0048fi.htm
20.000 euroa päivässä alkaa jo tuntua. Ja tämä on todennäköisesti mitättömimpiä uhkasakkoja.
>>Yhteisöjen tuomioistuin tuomitsee ensimmäistä kertaa komission aloitteesta jäsenvaltion siitä, ettei se ole pannut täytäntöön yhteisöjen tuomioistuimen aiemmin antamaa tuomiota
"Samoin uusi autoverolaki säädettiin EYT:n Siilin-tuomiota ja muuta EYT:n oikeuskäytöntöä tarkasti syynäten".
Käytännön toteutus on sitten ollut jotain aivan muuta. Tuskin löytyy mitään muuta lakia (paitsi hallintolaki) jota täyntäntöönpaneva virkaporras tulkitsee yhtä mielikuvituksellisesti ja mielivaltaisesti. Milloin mitenkin ja huomenna kenties jo toisin.
Tottakai ne on harvinaisia, koska tuomioita noudatetaan.
Tää thread taitaa olla jonkun autokauppiaan provo keskiviikon kunniaksi kun ei oikein kauppa käy...