Kysymys DP:stä

No niin, nyt se kai alkaa jo mennä hieman sinnepäin. Mutta kysymykseni on: Ulkosyrjäpotku, kuuluko sen tuntua pehmeältä,jatkuvalta kaarrokselta vai suoralta vedolta joka päättyy tiukkaan kaarrokseen. Pystyn näemmä variomaan potkuani hieman.

Ihme juttu, mutta osaan vasemmalla jalalla paremmin ulkosyrjäpotkun kuin oikealla vaikka olen oikeajalkainen.
2497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on itseasiassa aika lyhyt ja lähtee kantapää edellä. Puristus suunnataan alaspäin. Jos sitä johonkin voisi verrata niin kalan pyrstönisku voisi käydä sellaisesta mielikuvaharjoitteesta. On aika hankala näin kirjallisesti antaa tyhjentävää vastausta. Kannattaa mennä johonkin dp-rinkiin harjoittelemaan ja kyselemään niin sieltä saa tietoa oikeaoppisesta dp:sta.

Äänestä
  • Ok, minulla onkin nyt takapyörät kuluneet ulkokanteiltaan aiemmasta poiketen.

    Luulen kylläkin, että tuon jalan melko keskipainoisesti eteen, paino sitten siirtyy A-potkun aikana kantapään puolelle palatakseen B-potkussa ensin keskelle ja potkun päätteksi päkiälle ... luulisin.

    Otan videon seuraaviin harjoituksiin mukaan, niin näen missä menen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rullari kirjoitti:

No niin, nyt se kai alkaa jo mennä hieman sinnepäin. Mutta kysymykseni on: Ulkosyrjäpotku, kuuluko sen tuntua pehmeältä,jatkuvalta kaarrokselta vai suoralta vedolta joka päättyy tiukkaan kaarrokseen. Pystyn näemmä variomaan potkuani hieman.

Ihme juttu, mutta osaan vasemmalla jalalla paremmin ulkosyrjäpotkun kuin oikealla vaikka olen oikeajalkainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu