HCM edessä

pian olisi edessä eka maratonini.Vähän hirvittää mihin oikein olenkaan ryhtymässä. Tammikuusta asti olen harjoitellut tämä päämäärä tiedossa ja sitä ennen juoksuharrastusta takana lähes pari vuotta. Pisin lenkki mitä olen nyt tehnyt on 2,5 h. Kannattaako sen pidempiä lenkkejä tehdäkään? Kilometreissä matkaa kertyi noin 20 km.Itse olen ajatellut selvitä maratonista viidessä ja puolessa tunnissa, kun hitailla, pitkillä ja matalasykkeisilä lenkeillä kilometrivauhtini on 8 minuutin luokkaa. Kertokaa kokeneemmat selviänkö maratonista, viisi ja puoli tuntia on vaan aika pitkä aika...
8864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

onhan sulla jo pohjaa,luulen,että menee alle 5 tunnin.Hyvä olisi ollut muutama 25 km lenkkikin,mutta jos muuten lenkin pituudet on olleet 10-20 km välissä,kyllä pärjäät.

Äänestä

Minä olen taas sitä mieltä että 20 kilsaa on sinulle riittävän pitkä lenkki maralle valmistautumiseen. Ei siinä viisi kilometriä tee enää käytännössä yhtään mitään. Tosin joku toinen on eri mieltä ja kyse on lähinnä siitä mitä maralta hakee.

Sinun kannattaa pitää mielessä maraton juoksun perusohjeet mielessä: Muista tankata hiilareita ennen juoksua, juokse tasaista vauhtia alusta lähtien, muista tankata jokaisella juoma-asemalla, älä tee mitään uusia kokeiluja ruualla tai juomalla maratonia edeltävällä viikolla tai itse maralla, luota siihen miten olet treenannut ja kuuntele kroppaasi jos tulee jotain ongelmia maralla. Tuon vaikeampaa se ei ole :)

Hyvää ja nautinnollista maratonia sinulle :)

Äänestä

Kävin HCM'03:ssa juoksemassa ensimmäisen maratonini tuonne 5h pintaan, enkä tainnut silloin juosta edes noin pitkää lenkkiä. Olen myös tuonne HCM:lle taas tulossa ja nyt pisin lenkki on ollut n. 27km lämmittely ja jäähdyttely. Tavoitteena olisi 4:30 alittaminen mutta saa nähdä, miten äijän käy.

Olet kuitenkin jo noin pitkään treenannut, joten uskon, että pääset matkan hienosti läpi. Tapahtumassa sitä kuitenkin aina saa jostain niitä ylimääräisiä voimia ja fiilistä jaksaa maaliin asti.

Tankkauksen lisäksi kannattaa muistaa nännien teippaaminen/laastarointi, kainaloiden ja nivusten rasvaaminen tai talkitseminen ja kynsien leikkaus mahd. lyhyeksi. Laita jalkaan pitkillä lenkeillä käyttämäsi sukat, eikä suoraan pakasta vedettyjä. Ettei tule yllätyksiä.

Maalissa on vain voittajia ja fiilis on huikea. On se matka yhtä tuskaa 30km jälkeen, mutta on se sen arvoista.

Äänestä

Sinulla on t ä s m ä l l e e n samat lähtökohdat kuin minulla. Itse juoksin eka maratonin jo 2 viikkoa sitten: Kunnialla läpi aikaan 5 tuntia ja vähän päälle. Itse tulen myös HCM:iin, joka on päätavoitteeni tänä vuonna. Varmasti selviät, jos minäkin. Hymyillään ja tavataan lähtöviivalla 2 viikon päästä! Tsemiä juoksuusi!!! ;)

Äänestä

Täällä kanssa ekakertalainen joka tulossa "kokeiluun" mukaan. Tavoitteena maaliin pääsy. Nythän täytyy vain ruveta "lepäilemään" eikä kannata mielestäni ekakertalaisena juurikaan pitkille lenkeille enää rynnätä vaan keskittyy lepoon, herkistelyyn ja tankkaukseen

Äänestä
  • Nyt kun on vielä pari viikkoa aikaa starttiin, niin yhden pitkän kävisin vielä, esim. ensi viikon loppupuolella juoksemassa. Itse meinaan tänään juosta 2,5h lenkin ja ensiviikon lopulla vielä 20km lenkin. Ens viikolla vielä vetoharjoitus ja sitten kevennetään. Saa nähdä onko tuo liikaa (3. mara edessä), joten vähän on omasta palautumisesta jo kokemusta.

    Äänestä

maaliin nimenomaan juosten? Onko tavoite täyttynyt, jos joudutte kävelemään? Minä tavoittelen maaliinpääsyä nimenomaan juosten. Muuten en voi sanoa juosseeni maratonin.

Äänestä
  • Ensisijainen tavoite on maaliin pääsy, mutta en ole juuri muten kyllä kävellyt pl. tukholman maralla 2. västerbron ylityksellä ja (lähes) kaikilla juottopaikoilla sen verran, että kerkiää urkat ja vedet huiviin heittämään. Loppumatkan eteneminen ei ehkä ole näyttänyt juoksulta, mutta eipä ole lujempaakaan enää päässyt :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eka kerta kirjoitti:

pian olisi edessä eka maratonini.Vähän hirvittää mihin oikein olenkaan ryhtymässä. Tammikuusta asti olen harjoitellut tämä päämäärä tiedossa ja sitä ennen juoksuharrastusta takana lähes pari vuotta. Pisin lenkki mitä olen nyt tehnyt on 2,5 h. Kannattaako sen pidempiä lenkkejä tehdäkään? Kilometreissä matkaa kertyi noin 20 km.Itse olen ajatellut selvitä maratonista viidessä ja puolessa tunnissa, kun hitailla, pitkillä ja matalasykkeisilä lenkeillä kilometrivauhtini on 8 minuutin luokkaa. Kertokaa kokeneemmat selviänkö maratonista, viisi ja puoli tuntia on vaan aika pitkä aika...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu