Miten te olette avoerossa päässeet sopuun omaisuuden jaosta?
Meillä tilanne että minä olen melkein aina maksanut vuokran ja laskut, mies ruoan ja huonekalut enimmäkseen. Meneekö kaikki tasan, vai voiko mies vaatia että kaikki huonekalut, tv:t, tietokoneet...kaikki ovat hänen?
Omaisuuden jako avoerossa
47
27642
Vastaukset
- kait
Jos sulla ei ole kuitteja niin voi voi. Mies ottaa sen mikä on hänen. Olis kannattanut aikoinaan hankkia omat vehkeet.
- maksanut
on lain mukaan sinun.Meillä avoerossa(just päällä)minä otan sen minkä olen hankkinut ja maksanut eli suurimman osan tavaroista , mutta jaamme esim astiat ja liinavaatteet.puoliso pitää sängyn kun sen on ostanut ja joitain huonekaluja.tilanne on avoliiton päättymisen jälkeen hankala jos kamoista tulee riitaa joutuu niistä esittämään kuitin jolla voit todistaa sen tavaran ostaneesi ja vuosien saatossa ei juuri kuitteja tule säilöttyä.meilla nousi haloo kirjoista ja otinkin vain ne joiden tiedän varmasti olevan omiani, sikäli hupaisaa meillä ainakin että kun rupesimme seurustelemaan tuli mieheni valmiiseen taloon, hän ei osallistunut hankintoihin muuten kun olemalla autokuski, mutta nyt sitten olisi halunnut puolittaa kaiken.olen tullut sen verran vastaan että en jätä toista ihan tyhjänpäälle mutta kyllä on ollut välillä naurussa piteleminen kun hän jakaaa "mun lusikka" ja "sun haarukat".Tästä jopa oppii sen että jos seuraava avosuhde kehittyy jonkin årpon kanssa taidan merkata kaiken omaisuuteni.lyca till vaan teille ja tsemppiä.
- avosuhteisiin
kannata mennä. Asu omillas niin kauan ku tuntuu, että olet löytänyt sen oikean, ja sitten avioliittoon.
- haisee
avosuhteisiin kirjoitti:
kannata mennä. Asu omillas niin kauan ku tuntuu, että olet löytänyt sen oikean, ja sitten avioliittoon.
on perseestä, siitä ei ole mitään hyötyä kenellekkään. ainoa etu mikä avioliitosta on, että puoliso perii toisen.
- höpö..
haisee kirjoitti:
on perseestä, siitä ei ole mitään hyötyä kenellekkään. ainoa etu mikä avioliitosta on, että puoliso perii toisen.
Ei se mitään peri, jos ei ole tehty erikseen avioehtosopimusta Urpå!!!!
- dai-mon
höpö.. kirjoitti:
Ei se mitään peri, jos ei ole tehty erikseen avioehtosopimusta Urpå!!!!
Kyllä aviopuolisoilla on automaattinen perimisoikeus toisiinsa nähden (perintökaari, you know- rintaperillisit, sitten puoliso) , mitä avopareilla ei ole, vaan niiden pitää tehdä testamentti.
- miehelle
koska hän on luomakunnan kruunu.tosiasiassa se mies omistaa sinutkin ja sitä kautta säälittävät rojusi.mutta pieni akan vaihto operaatio silloin tällöin on paikallaan.
- TÄH?
miten onnistuu tuollainen?!?
kerro tarkemmin...
- jaettiin
huonekalut jne, jotka oli enimmäkseen saatu muilta siten, että minä (nainen) otin suurimman osan, koska tavarat oli sukulaisteni lahjoituksia. Sohvakalusto (3 2 ist.) jaettiin siten, että laskettiin ostohinnasta muutaman vuoden poistot (jaettiin siis) ja siitä vielä jaettiin istuinten hinnat. Näin siksi, että ex oli hieman nihillisti. No, eipä tarvinu kauheasti tapella siitä.
Muuten meillä kyllä meni ero melko kivuttomasti nuiden tavaroiden osalta. Kummatkin oltiin suhteellisen anteliaita. - joku
Sehän on ihan miten sovitte ja pääsette yhteisymmärrykseen..mutta kyllä se loppupeleissä niin menee että jos hän on ne itse omalla rahalla maksanut ja omalta tililtään nin kyllä hän voi vaatia ne itselleen..sempä takia vuokrat yms pitäisikin maksaa puoliks ja sit muu irtaimisto siten että jos toinen ostaa television nin toinen vaik tietokoneen..kuullostaa varmaan tyhmälle mut jos ero tulee nin jako on tällöin helppoa..kukin ottaa sen minkä on maksanutkin..
- Anonyymi
Ei välttämättä. Minulla mies uskoo omistavansa kaiken, eikä halua antaa mitään minulle kuuluvaa. Uskottelee kaikkien tavaroiden olevan hänen. Asiaan puuttuu myös hänen tätinsä.
- teillä
Teillä on sikäli hankalasti tilanne, että miehesi voi todellakin vaatia kaiken irtaimiston itselleen. Sinä taas olet käyttänyt rahasi vuokraan ja kuluihin, ja ne rahat ovat menneet sen siliän tien. Voit tietysti esittää, että korvaukseksi hänen asumisestaan sinun vuokrarahoilla, ja sinun maksamalla sähköllä ja vedellä vaadit osan huonekaluista. Mutta mikään pakko ei hänen ole sulle antaa mitään.
Me ollaan tehty alusta asti niin että ollaan pantu kaikki tasan puoliksi. Siis pidetty kirjaa, mitä kukin on ostanut ja millä hinnalla (mukaan lukien huonekalut, laitteet, vuokrat, sähköt ja kuukausittaiset ruokaostokset), ja nyt on sitten mustaa valkoisella rahojen jakautumisesta. (en tiiä onko meillä ollut alusta asti usko että suhde tulee päättymään jossain vaiheessa, vai miksi näin olemme tehneet) Jaamme huonekalut miten jaamme, mutta toinen tavallaan "ostaa" huonekalun toiselta huomioimalla summan muussa. Ei voi ainakaan tulla mitään epäreilua, toivottavasti...- uskallanko
Siis tuohan kuulostaa pirun hyvältä systeemiltä. Taidan itsekin sellaisen ottaa käyttöön jos nyt vain ensin kumppanin löydän. Uskallanko kysyä kauanko olette noin toimineet?
- ....
uskallanko kirjoitti:
Siis tuohan kuulostaa pirun hyvältä systeemiltä. Taidan itsekin sellaisen ottaa käyttöön jos nyt vain ensin kumppanin löydän. Uskallanko kysyä kauanko olette noin toimineet?
Viitisen vuotta on pidetty kirjaa kuluista ja menoista. Excelissä onnistuu hyvin, joka vuodelle vain uusi sheet, ja sitten varmuuskopiot tiedostosta aina joskus niin ei häviä. Excelöinti on mukavaa :)
- uskallanko
.... kirjoitti:
Viitisen vuotta on pidetty kirjaa kuluista ja menoista. Excelissä onnistuu hyvin, joka vuodelle vain uusi sheet, ja sitten varmuuskopiot tiedostosta aina joskus niin ei häviä. Excelöinti on mukavaa :)
Täytyy sanoa etta olen julmetun kiitollinen moisesta vinkistä ja voin luvata, että moinen systeemi tulee vielä käyttöön minullakin, kun sen aika koittaa.
- eikö vaan...
uskallanko kirjoitti:
Täytyy sanoa etta olen julmetun kiitollinen moisesta vinkistä ja voin luvata, että moinen systeemi tulee vielä käyttöön minullakin, kun sen aika koittaa.
Toki tuo excelhomma on vitsi, vai onko maailmassa todella moisia aviopareja, heh?
- Selvää ja reilua
.... kirjoitti:
Viitisen vuotta on pidetty kirjaa kuluista ja menoista. Excelissä onnistuu hyvin, joka vuodelle vain uusi sheet, ja sitten varmuuskopiot tiedostosta aina joskus niin ei häviä. Excelöinti on mukavaa :)
Eihän miehesi vaan sattumalta ole taloushallinnon kanssa tekemisissä töissä? :-) Nimittäin olen luullut että olemme ainoa pariskunta joka tekee noin.
Meillä tosin on juokseva Excel-taulukko (josta otetaan säännöllisesti varmuuskopio); jo viitisen vuotta sitä on pidetty. Siihen merkitään kaikki ostokset jotka menevät yhteiseksi hyväksi mutta jotka jompikumpi maksaa, ja siitä näkee aina kulloisenkin tilanteen. Sellaiset asiat jotka vain toinen haluaa, maksaa vain se joka tavaran haluaakin.
Ja kyllä, olemme naimisissa, olleet jo vuosia, ja edelleen systeemi on minusta erittäin hyvä ja käytännöllinen. Toimii meillä siksikin hyvin että meillä on suunnilleen samansuuruiset tulot. On erittäin vapauttavaa kun saa ostaa omilla rahoillaan aivan mitä haluaa milloin haluaa.
Useammankin lukemani jutun mukaan parisuhteissa riidellään todella usein raha-asioista. Meillä ei ole kertaakaan ollut pienintäkään riitaa asiasta, ja suuri osa siitä kyllä on tämän systeemin ansiota. - vastaavanlainen
Selvää ja reilua kirjoitti:
Eihän miehesi vaan sattumalta ole taloushallinnon kanssa tekemisissä töissä? :-) Nimittäin olen luullut että olemme ainoa pariskunta joka tekee noin.
Meillä tosin on juokseva Excel-taulukko (josta otetaan säännöllisesti varmuuskopio); jo viitisen vuotta sitä on pidetty. Siihen merkitään kaikki ostokset jotka menevät yhteiseksi hyväksi mutta jotka jompikumpi maksaa, ja siitä näkee aina kulloisenkin tilanteen. Sellaiset asiat jotka vain toinen haluaa, maksaa vain se joka tavaran haluaakin.
Ja kyllä, olemme naimisissa, olleet jo vuosia, ja edelleen systeemi on minusta erittäin hyvä ja käytännöllinen. Toimii meillä siksikin hyvin että meillä on suunnilleen samansuuruiset tulot. On erittäin vapauttavaa kun saa ostaa omilla rahoillaan aivan mitä haluaa milloin haluaa.
Useammankin lukemani jutun mukaan parisuhteissa riidellään todella usein raha-asioista. Meillä ei ole kertaakaan ollut pienintäkään riitaa asiasta, ja suuri osa siitä kyllä on tämän systeemin ansiota.systeemi oli minullakin edellisessä avoliitossa, vahinkosta viisastuu :)! Emme me kyllä mitään taulukkolaskentaa harrastaneet vaan maksettiin vuokrat ja kaikki yhteiset kulut puoliksi.
Sitten meillä oli yhteinen taloustili johon kumpikin laittoi tietyn summan / kk, näillä rahoilla hankittiin päivittäiset ruuat jums. Ne mitkä jäi "yli" omista rahoista sai sitten käyttää ihan omiin menoihin/hankintoihin.
Eipä tarvinnu erossa pahemmin riidellä mikä kuuluu kenellekkin eikä kyllä yhdessäolonkaan aikana tullu nupinaa siitä mihin rahat menee ja käytetään. Olihan sekin ihan kivaa jos halusi esim. tarjota illallisen leffan tai jotain muuta niin se oli toiselle ihan kuin lahja :) Jos vielä jonkun kanssa yhteen muutan niin tuo systeemi tulee käyttöön kyllä ja heti! - Nimimerkki-Erkki
eikö vaan... kirjoitti:
Toki tuo excelhomma on vitsi, vai onko maailmassa todella moisia aviopareja, heh?
AVOPARI EI AVIOPARI. Opettele lukemaan.
- Selvää ja reilua
vastaavanlainen kirjoitti:
systeemi oli minullakin edellisessä avoliitossa, vahinkosta viisastuu :)! Emme me kyllä mitään taulukkolaskentaa harrastaneet vaan maksettiin vuokrat ja kaikki yhteiset kulut puoliksi.
Sitten meillä oli yhteinen taloustili johon kumpikin laittoi tietyn summan / kk, näillä rahoilla hankittiin päivittäiset ruuat jums. Ne mitkä jäi "yli" omista rahoista sai sitten käyttää ihan omiin menoihin/hankintoihin.
Eipä tarvinnu erossa pahemmin riidellä mikä kuuluu kenellekkin eikä kyllä yhdessäolonkaan aikana tullu nupinaa siitä mihin rahat menee ja käytetään. Olihan sekin ihan kivaa jos halusi esim. tarjota illallisen leffan tai jotain muuta niin se oli toiselle ihan kuin lahja :) Jos vielä jonkun kanssa yhteen muutan niin tuo systeemi tulee käyttöön kyllä ja heti!> Olihan sekin ihan kivaa jos halusi esim. tarjota illallisen leffan tai jotain muuta niin se oli toiselle ihan kuin lahja :)
Nimenomaan, tämä unohtui itseltäni ja on todella tärkeä juttu mielestäni. Olen joskus miettinyt että sellaisissa parisuhteissa joissa on yhteiset pankkitilit tai muuten ei pidetä mitään lukua siitä mitä kukakin on maksanut, ei koskaan oikeastaan voi antaa toiselle puhdasta lahjaa.
Tässä meidän systeemissämme jos vie toisen leffaan, elokuviin tai vaikka tarjoaa matkan jonnekin, tuo kukkia kotiin, ostaa jotain kivaa toiselle, yms. niin se todellakin on lahja josta toinen tietää ettei ole maksanut senttiäkään. siitä tulee mukava olo. :-) - laki katsoo
.... kirjoitti:
Viitisen vuotta on pidetty kirjaa kuluista ja menoista. Excelissä onnistuu hyvin, joka vuodelle vain uusi sheet, ja sitten varmuuskopiot tiedostosta aina joskus niin ei häviä. Excelöinti on mukavaa :)
Laki katsoo että vähintään 5-vuotta yhteisen talouden alla asuneet elävät avioliiton kaltaisessa suhteessa. Esimerkkinä mies joka omistaa asunnon, ei voi, ilman avovaimonsa lupaa myydä kattoa toisen pään päältä. Tätä tapahtui aikoinaan, siksi asetuksiin tuli muutos. :p
- Waratuomari
Jos vuokrasopimus on ollut molempien nimissä, vastaavat molemmat vuokralaiset vuokran maksusta yhtä lailla. Jos sinä olet maksanut avopuolisosi osuuden vuokrasta, voit myöhemmin vaatia häneltä maksua vuokrista, jos ette pääse sopimukseen omaisuuden jaosta, joka on hankittu puolisosi rahalla, joka muuten olisi käytetty vuokran maksuun. Vaikkei vuokrasopimus olisi yhteinen, jos puolisosi on ollut kirjoilla tässä vuokra-asunnossa, vastaa hän myös tällä perusteella vuokran maksamisesta.
- jaettiin
niin, että kummatkin otti mukaansa mitä oli ostanut. Eli teidän tapauksessa jos sovellataan samaa systeemiä niin mies voi vaatia, mutta parikohtaisia juttujahan nämä ovat.
- Tieturi
Kaikki mitä mies on ostanut, on hänen ja siihen ei ole nokan koputtamista. Olisitte jakaneet vuokra yms. sellaiset kulut niin ei tarvis sitten miettiä "kohtuullistamisia".
- siinä käy
Aivan niin, sen minkä olet itse ostanut, niin sen saat myös pitää. Mihinkään muuhun ei ole nokan koputusta. Näin kävi kerran minullekkin...nyt 20v möhemmin olen jo vahingosta viisastunut.
- Magda
exä otti ja lähti mukanaan vain roskasäkillinen vaatteitaan eli jätti kaikki tavarat muistoineen mulle ja lapsille! Takana n. 15 vuoden avioliitto ja kolme alaikäistä lasta. Toki perästä päin tein jotain pientä jakoa, jolloin hän sai kaikkein kuluneimmat pyyhkeet ym. roinat... Selitystä lähdölle en tiedä vielä tänäkään päivänä ja kohta 2 v. kulunut lähdöstä...
- Meillä ainakin
Jokunen vuosi sitten erosin silloisesta avokistani, joka oli käytännössä elänyt kustannuksellani vuosikaudet. Aina oli vuokraosuus maksamatta ja kun lopulta sai puolikkaansa kasaan, olisi jo pitänyt maksaa seuraava vuokra. Ruoat sentään maksettiin suht puoliksi. Yhteiset hankinnat maksoin yleensä minä ja hän lupasi maksaa osansa kunhan ehtii, jäi yleensä maksamatta. Kun erottiin, molemmat veivät tietysti selkeästi omat kamansa, mutta yhteiset (minun maksamani) jäivät enimmäkseen hänelle, koska oli hänen makunsa mukaan valittu, enkä halunnut niitä omaan kotiini hänestä muistuttamaan. Esim. telkkarista lupasi maksaa puolet myöhemmin, eikä ikinä maksanut. Jossain vaiheessa laskeskelin, että oli velkaa minulle ainakin 2000 € osittain vuokrista, osittain tavaroista ja osittain ihan selvää rahaa, mutta loppujen lopuksi se oli pieni hinta siitä, että pääsin moisesta paskasta eroon loppuelämäkseni. Käytti nimittäin noita päihteitä enemmän kuin laki sallii..
- paskaa
Juu raha ei tunnu siinä vaiheessa missään, kun tietää riesasta pääsevänsä eroon. Avoero aluillaan, äijä velkaa mulle talon ostosta 4000 e ja maksoin vielä sen varainsiirtoveron 2400 e. Mutta jos nyt siitä pääsen eroon, ja kunnon mies tilalle, niin ei paljon kivistä. Pieni neuvo, kokemus kertoo viiden vuoden jälkee.. ota mies, joka voi ainakin elättää itsensä.
- Dave Stadista
paskaa kirjoitti:
Juu raha ei tunnu siinä vaiheessa missään, kun tietää riesasta pääsevänsä eroon. Avoero aluillaan, äijä velkaa mulle talon ostosta 4000 e ja maksoin vielä sen varainsiirtoveron 2400 e. Mutta jos nyt siitä pääsen eroon, ja kunnon mies tilalle, niin ei paljon kivistä. Pieni neuvo, kokemus kertoo viiden vuoden jälkee.. ota mies, joka voi ainakin elättää itsensä.
Niin ja miksei sellainen, jolta voi pummia, sitähän sä neuvoinesi ajattelit, pummi.
- kun täällä
kaikki on pitänyt huostassaan jotain pummeja, jotka ei maksa mistään mitään!
mä en semmosta kauaa kattelis - paskaa
Dave Stadista kirjoitti:
Niin ja miksei sellainen, jolta voi pummia, sitähän sä neuvoinesi ajattelit, pummi.
ikinä en ole miehiltä mitään pumminut kaiken olen ite maksanut ja niin teen vastedeskin.
- eri mieltä!!
kun täällä kirjoitti:
kaikki on pitänyt huostassaan jotain pummeja, jotka ei maksa mistään mitään!
mä en semmosta kauaa kattelisTuntuu aina siltä, että akkojen mielestä he ovat kaikki kustantaneet ja ei todella pidä paikaansa! Mulle kävi ihan samalla tavalla, että akka alkoi räkyttää säälittävien puheluidensa ja tekstiviestiensä välityksellä, että oli mua koko ajan elättänyt. Eikä todellakaan ole näin! Esimerkiksi olen maksanut kaikki autokulut 5 viime vuoden ajalta. Laskekaapa huviksenne mitä tuo maksaa. Lisäksi voitte siihen lisätä about 100-150km:ä bensakuluja per viikko, kun olen akkaa kuljettanut siellä ja täällä ja tietysti käyty kaupoissa ja sun muualla. Sitten akka jaksaa räkyttää jostain ruuasta sun muusta, huhhuh...
- paskaa..
eri mieltä!! kirjoitti:
Tuntuu aina siltä, että akkojen mielestä he ovat kaikki kustantaneet ja ei todella pidä paikaansa! Mulle kävi ihan samalla tavalla, että akka alkoi räkyttää säälittävien puheluidensa ja tekstiviestiensä välityksellä, että oli mua koko ajan elättänyt. Eikä todellakaan ole näin! Esimerkiksi olen maksanut kaikki autokulut 5 viime vuoden ajalta. Laskekaapa huviksenne mitä tuo maksaa. Lisäksi voitte siihen lisätä about 100-150km:ä bensakuluja per viikko, kun olen akkaa kuljettanut siellä ja täällä ja tietysti käyty kaupoissa ja sun muualla. Sitten akka jaksaa räkyttää jostain ruuasta sun muusta, huhhuh...
juu kyllä muijatkin osaa jätkien rahat tuhlata, että onnistuu molemmin päin. taitaa vaan suurin osa kirjottelijoista olla muijia.
- Miten menee vastaa
Kiitoksia teille kaikille todella asiallisista kommenteista. Aion kokeilla tuota, että mies pitäkööt (yhteisen) irtaimiston, mutta maksaa saa vuokravelkansa.
- Calle
ja lupaa vasta sitten muuta....
- ilmeisesti
Calle kirjoitti:
ja lupaa vasta sitten muuta....
on aika kaukana tällaisissa tilanteissa. vaikka ero oli mun tapauksessa molemmille kipeä, ei unohdettu sitä, että oltiin oltu yhdessä kuutisen vuotta. yhdessä asuttiin vaan vuosi. sekin aika oli yhteiset rahat. eron jälkeen saatiin sovittua kaikista huonekaluista yms, ja eksä antoi mulle jopa osuuden oman autonsa hinnasta (ei paljon, mutta kuitenkin). mun mielestä se, ettei erovaiheessa yritä lapsellisesti kostaa joka asialla, kertoo siitä, että arvostaa toista kaikesta huolimatta ja on kiitollinen yhteisistä muistoista. yrittäkää ihmiset hillitä itseänne, vaikka paskalta varmasti tuntuu ko. hetkellä.
- mieltä
ilmeisesti kirjoitti:
on aika kaukana tällaisissa tilanteissa. vaikka ero oli mun tapauksessa molemmille kipeä, ei unohdettu sitä, että oltiin oltu yhdessä kuutisen vuotta. yhdessä asuttiin vaan vuosi. sekin aika oli yhteiset rahat. eron jälkeen saatiin sovittua kaikista huonekaluista yms, ja eksä antoi mulle jopa osuuden oman autonsa hinnasta (ei paljon, mutta kuitenkin). mun mielestä se, ettei erovaiheessa yritä lapsellisesti kostaa joka asialla, kertoo siitä, että arvostaa toista kaikesta huolimatta ja on kiitollinen yhteisistä muistoista. yrittäkää ihmiset hillitä itseänne, vaikka paskalta varmasti tuntuu ko. hetkellä.
Ihan samanlailla meillä. Kuusi vuotta yhdessä, josta viisi saman katon alla. Erotessa molemmilta löytyi sen verran kunnioitusta, ettei joka lakanasta tarvinnut tapella. Ihan "asiallisesti" (vollotuksen säestyksellä) ja sovinnolla saatiin tavarat jaettua.
Mä en suoraan sanottuna ymmärrä tuollaista joka sentin laskemista saatikka jotain excelin käyttöä. Kunhan nyt suunnilleen asioiden maksaminen menee puoliksi, niin eikö se nyt loppupelissä ole ihan sama jos toinen on maksanut yhden vuokran enemmän..? Erotessa kun on mun mielestä muutakin mietittävää kuin raha.
- dai-mon...
kun avoliitossa elänyt pari eroaa, ei omaisuutta jaeta tasan (kuten avioerossa tapahtuisi, jos avioehtoa ei ole) , vaan kumpikin pitää oman omaisuuden - jos esim. asunto on sun nimissäsi, sä saat sen pitää. Tosin voi hakea ns. kohtuullistamista, jos on näyttöä, että kumpikin osapuoli on osallistunut esim. asuntovelan maksuun.
Periaatteessa, jos mies on huonekalut maksanut, ne ovat hänen. Avoliittohan ei tuo minkäänlaisia oikeudellisia "suojaavia" velvoitteita, kuten avioerossa on.- t.epätoivo
Moi,
Olemme eronneet avopuolison kanssa melkein vuosi sitten, miten saan omani pois asunnosta kun maksan siittä nyt lainaa ja asun vuokralla? Omistan 30 ja hän 70... Kiitos vastauksia.
- sopia
eikä vaatia. kaipa se on niin, että kuka on ostanut niin se omistaa, ellei halua luopua omistaan.
- Miina I
kumpikin ottaa omistamnsa tavarat, siis ne tavarat, jotka on ostanut omiin nimiinsä tai, jotka on saanut lahjaksi. Vaikuttaa siltä, että avomiehesi yksinään omistaa huonekalunne ym tavaranne.
Jos olet elättänyt avomiestäsi etkä vaatinut elinkustannusten tasajakoa, on se omaa tyhmyyttäsi. Tietysti voit yrittää vaatia häneltä hänen velkaansa takaisin vaikka oikeusteitsekin, jos sinulla on tallessa esim vuokrakuitteja tai tai tositteita maksamistasi laskuista.- Ollaqq
Aeka toevotonta.
- Kyllästynyt
Olen itse ottanut yhteyttä oikeusaputoimistoon ja aion tapella viimeiseen asti siitä ettei ukko saisi vietyä meiltä kaikkea. Hän on ainut joka on tienannut talossa, itse olen ollut hoitovapaalla kokoajan. Näin ollen en ole myöskään ostanut talouteen mitään muuta kuin ruokaa.
Ukolla oli kyllä pokkaa heittää minun kalusteita roskiin kun omia toi ja uusia osteli, nyt aikoo viedä kaiken koska on ostanut kaiken.
Soitin oikeusaputoimistoon ja sieltä sain ajan selvittelemään. En ajatellut kyniä ukkoa puhtaaksi, mutta raja siinäkin millaisiin oloihin hän lapsensa ja minut jättää... - lakinainen
Avoerossa ei ole avio-oikeutta. Niin kuin avioliitossakin, avoliitossa molemmat puolisot omistavat omaisuutensa ja voivat lähtökohtaisesti viedä sen mennessään kun ero tulee. Avoliiton purkautuessa ei tehdä kummankin osapuolen omaisuuden arvoihin liittyviä omaisuus- ja osituslaskelmia kuten avioliitossa.
Tavaran omistaminen on nimiperiaatteen mukaista. Se, jonka nimiin esim. auto on laitettu, omistaa tavaran. Tosin jos voi kuiteilla tms. osoittaa että on osallistunut rahoitukseen, niin voi saada riitelemällä itselleen osuudeen ko. esineestä. Jos esim. huonekalut on hankittu miehen nimiin ja hänen varoillaan, ovat ne lähtökohtaisesti hänen. Hän voi vedota pätevästi siihen.
Koska sinulle on jäämässä luu käteen tällaisessa tilanteessa, niin mielestäni sinä voisit vaatia perusteettoman edun palauttamista, kun olet maksanut asumisen ja muut kulut, elleivät ne vastaa täysimääräisesti miehen maksamia ruokakuluja (epäilen). Kanne pitäisi nostaa riita-asiana tuomioistuimessa. Se voi olla pitkä ja kallis polku, joten suosittelen jonkinlaisen kompromissin hakemista.
Niin kuin tässäkin, kannattaisi aina etukäteen sopia tietyistä asioista kun muuttaa yhteen asumaan. Hyvissä mielin on hyvä sopia kumpaakin osapuolta suojaava sopimus. Jos ei ole lapsia, niin omaisuuden jako nousee helposti ykkösaiheeksi kun erotaan. Asiat kannattaa laittaa paperille; otsikoksi sopimus ja allekirjoitus ja kättä päälle. Samalla tulevat kumppanien raha-asiat ja vastuut selviksi. - mie vaan. . .
Talous meillä hoidettiin periaatteella, kaikki mitä tulee on yhteistä. Eli kaikki hoidettiin samalta tililtä mihin kummankin tulot tulivat, ja kaikki meni yleensä joko omasta toimesta tai avokin toimesta = ) Eikä minulla ainakaan ollut mitään valittamista, vaikka yleensä minä toin enemmän rahaa talouteen. Tosin välillä meni toisinkin päin, pätkätöiden etuja nykyään.
Sopuun päästiin ainoastaan siitä, että minä jään asuttamaan nykyistä vuokra-asuntoa.
Kyllästyttyäni riitelemään "yhteisistä" kamoista ilmoitin lähteväni viikonlopuksi pois kotoa, ja haluavani asunnon olevan tyhjä hänen haluamistaan kamoistaan, tullessani kotiin sunnuntaina ja annoin luvan ottaa mitä haluaa. Kunhan on vain häipynyt elämästäni siihen mennessä. Oli tosin aika orpo olo tulla kämppään sunnuntaina, kun kaikui aika pahasti = )
Ero otti muutenkin aika koville, etten jaksanut muun riitelyn päälle enää tapella tavaroista. Onnekseni exä ei ihan kaikkia vienyt, vaan oli loppujen lopuksi jakanut tavarat aika tasan. - mk
Omaisuus ja tavarat ovat sen kuka sen on ostanut ja ei siinä mitään muuta ole ja pidä puolesi jaossa.
- Anonyymi
Haluan jakaa todistukseni kaikkien kanssa, nimeni on cara duke Yhdysvalloista, 4 vuoden avioliiton jälkeen mieheni kanssa, hän jätti minut toisen naisen takia, mikä johti minut turhautumaan. Tein kaikkeni saadakseni hänet takaisin, mutta mikään ei auttanut, kunnes vanha ystäväni kertoi minulle rakkaustemppelistä Dr.jajasta Internetissä, joka auttoi häntä samanlaisessa ongelmassa. Aluksi epäilin sitä, mutta päätin antaa sille try.Otin yhteyttä lääkäriin (lovetemple0001{@}gmail.com.), hän auttoi minua 48 tunnin kuluessa mieheni palasi kotiin luokseni. En voi lopettaa kiittämistä pappi jajalle. Ota yhteyttä tähän suureen rakkauden tohtoriin missä tahansa ongelmissasi, hän pystyy tarjoamaan kestävän ratkaisun kaikkiin ongelmiisi:
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851