Missä vaiheessa loppui tuska ja asian joka päivä ajatteleminen?
Missä vaiheessa puolisosi tunnusti että katuu? Vai tunnustiko koskaan?
Palautuiko rakkautesi häntä kohtaan koskaan ennalleen tai millaiseksi se muuttui?
Palautuiko puolisosi rakkaus sinua kohtaan?
Itselläni pari kuukautta tapahtumasta.Mua petettiin. Olen särkynyt ja rikkoutunut.
Missä vaiheessa puolisosi tunnusti että katuu? Vai tunnustiko koskaan?
Palautuiko rakkautesi häntä kohtaan koskaan ennalleen tai millaiseksi se muuttui?
Palautuiko puolisosi rakkaus sinua kohtaan?
Itselläni pari kuukautta tapahtumasta.Mua petettiin. Olen särkynyt ja rikkoutunut.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ja joitakin päiviä, rikki ollaan sisältä, mutta muutamia parempiakin hetkiä aina välillä on ollut.
Mies sanoi tuossa pari viikkoa sitten että ei olisi pettänyt jos olisi tiennyt millaista tuskaa ja surua aiheutti, en sitten tiedä onko se katumista ja mitä katuu
Kolmisen vuotta on aika, kun nappasin mieheni kiinni. Itse asiassa kirjoitin kirjeen tälle toiselle naiselle, kun olin varmistanut tilanteen. Miehelleni en asiasta ja epilyksistäni puhunut. Siitä toinen nainen piti huolen. Hän lemppasi mieheni pihalle ja mies tuli itkien ja katuen kotiin. Itki varmaan useamman päivän, kuten minäkin.
Tämä ei ollut hänen eka syrjähyppynsä, mutta taisi jäädä viimeiseksi.
Aluksi yritin unohtaa ja elää normaalisti. Asiasta puhuttiin paljon. En kuitenkaa voinnut unohtaa tapahtuneita ja aloin inhota miestäni yli kaiken. Meni lähes vuosi etten antanut hänen koskea itseeni, niin suuri oli inho. Vähitellen kuitenkin aloin tuntea ystävyyttä häntä kohtaan ja ystävyys lujittui. Tänä kesänä olen voinnut täydestä sydämestäni sanoa rakastavani miestäni. Kolme vuotta kohta mennyt ja nyt tilanne on tasaantunut ja homma toimii. Koskaan en unohda, mutta mennyt ei enää hankaloita suhdettamme. Olen jopa alkanut vähitellen luottamaan mieheeni, tosin eipä hän enää juurikaan missään halua käydä ilman minua.
Mieheni pettäminen paljastui reilu vuosi sitten maaliskuussa. Sivusuhde ei ollut ollut mikään kaiken voittava rakkaustarina vaan lähinnä kahden varatun suhde ajanjaksona, jolloin molemmat tarvitsivat henkistä tukea eikä puolisot sitä heille tarjonneet. Kun sain sattuman ja mieheni tunnustuksen kautta sivusuhteen tietooni, juttu oli jo loppunut.
Pitkässä avioliitossamme on ollut huonoja aikoja ja varmaan joskus jopa mielessäni toivoin, että tulisipa joku nainen ja mieheni lähtisi hänen mukaansa. Silti sivusuhteen paljastuminen ja uskottomuus oli minulle tähän astisen elämäni suurin järkytys. Tavallaan minulle oli myös yllätys, miten voimakkaasti asiaan reagoin. Jos joku olisi etukäteen kysynyt, mitä tekisin mieheni ollessa uskoton, olisin sanonut, että yhden illan jutun annan anteeksi ja pitkän jutun jälkeen otan välittömästi eron. En nimittäin ollut koskaan ajatellut, että miehelläni voisi olla pitkä suhde eikä hän haluaisikaan erota.
Muutama viikko meni valvoessa ja yöt puhuessa; olisi kannattanut ehdottomasti hakea sairaslomaa ja unilääkettä. Töissä selvisin joten kuten. Työni ei ole mitenkään rutiiniluonteista ja ihmettelen, ettei kukaan huomannut saamattomuuttani. En saanut tehtyä mitään normaaliasioita kuten kotitöitä ja lapset pysyi ruuassa siinä ja siinä. Elämä oli hakusessa. Minulla on hyvä työ ja palkka, mutta silti en oikein saanut mitään toimintaa aikaiseksi. Jotenkin odotin mieheni tukea (henkistä) asunnon ostopäätöksessä ja omaisuuden jaossa ja haahuilin eri vaihtoehtojen välillä. Mieheni nähtävästi putosi vaaleanpunaisen pilven reunalta tajutessaan, että vaimo lähtee ja lapset mukana. Ihana, arkipäivän yläpuolella oleva salaisuus toisen naisen kanssa muuttui likaiseksi tarinaksi, koska myös toisen naisen mies sai tietää asiasta.
Mieheni jaksoi jauhaa asiasta, koska hänellä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Hän halusi jatkaa liittoamme, minä en oikeastaan ensi shokista selvittyäni tiennyt, mitä halusin. Olen aika suunnitelmallinen ihminen ja vaati aikamoista luonteenlujuutta elää täysin "hetkessä". En halunnut tehdä päätöstä mihinkään suuntaan, ennen kuin olisin varma. Jossain vaiheessa tajusin, etten tule koskaan olemaan täysin varma elämästä ja näin ollen päätökset täytyy vain tehdä tähän hetkeen perustuen ja ehkä elää enemmän nykyisyydessä.
Olemme siis edelleen naimissa ja asumme yhdessä. En ole unohtanut pettämistä yhdeksikään päiväksi, mutta välillä mietin sitä ikään kuin ulkopuolelta. Pettämisen ajattelu ei ainakaan satu enää. Suhteemme on tavallaan palannut ennalleen, tavallaan ei. Pettäminen varmaan jätti parisuhteeseemme ikuisen arven, mutta toisaalta minä löysin ehkä itseni uudelleen. Jos parisuhteemme oli kuitenkin ollut minulle jonkinlainen itsestään selvyys, olen viimeisen vuoden aikana miettinyt todella paljon, mitä minä itse elämältäni haluan. Jos olen ollut välillä äiti ja vaimo, nyt mietin ehkä enemmän omaa elämääni. En tuntisi huonoa omaatuntoa mieheni jättämisestä, koska hän antoi siihen omalla käytöksellään mahdollisuuden.
Viimeiseen vuoteen mahtuu monta hyvää hetkeä ja myös huonoja. Mielestäni ei kannata edes odottaa, että pettäminen unohtuisi. Alkuvaiheessa (parin ensimmäisen kuukauden aikana) en pystynyt toimimaan oikeastaan mitenkään. Muistan kun leivoin ensimmäisen kerran pettämisen paljastuttua. Tuli sellainen olo, että kyllä tästä selviän tavalla tai toisella. Kun on selvinnyt pettämisen alkushokista, kannattaisi yrittää jotain konkreettista tekemistä, jotta pettämistä ei vatvoisi mielessään koko ajan.
Pettämisen tuomaan katkeruuteen ei kannata jäädä pyörimään lopuksi elämää, mutta mielestäni jokainen petetty tarvitsee kuitenkin jonkin aikaa itsesäälissä rypemiseen. Suru ja katkeruus on käytävä läpi tavalla tai toisella. Jos vain laittaa välit poikki pettäjän kanssa ja leikkii kovanaamaa, katkeruus voi pulpahtaa pintaa kuitenkin myöhemmin. Olisi yksinkertaista, jos pettäjä vain jättäisi. Toisaalta silloin ei ole koskaan mahdollista työstää asiaa yhdessä, johtaa pettäminen eroon tai ei.
Aivan kuin itse olisin kirjoittanut sen. Takanani on pitkä liitto myötä- ja vastoinkäymisineen. Viimeiseen asti yritin olla mieheni tukena, läsnä, mutta lopulta hirvittävä ilkeily ja minun syrjääntyöntämiseni teki minusta voimattoman, lopuksi myös ilkeän.
Jatkan myös liittoani siitä huolimatta, että kuten sanoit , "olisi yksinkertaista, jos pettäjä vain jättäisi". Ei jättänyt, vaikka kehotin valitsemaan. Jäi, mutta kuvaa, miten rakastaa tuota toista, ei minua.
Mitä minä tässä kaameudessa olen oppinut, on se, että hyvä itsetunto on se, joka ihmistä kantaa. Näen tuossa tragediassa sen, että hän on kateissa, minä taas jalat tukevasti maassa. Yritän kantaa myös hänet selville vesille.
Viestisi oli hyvä. Ja surullinen.
Et kuitenkaan kertonut palautuiko rakkaus puolin ja toisin? Vai oliko se jo hiiltynyt välittämiseksi ennen pettämistä?
Se tässä pelottaa että rakkaus taitaa hävitä kokonaan molemmilta.
Ei ole pyytänyt anteeksi, vaan sanoo viinihuuruissa, ettei rakasta mua vaan sitä toista, ( tosin kaukosuhdetta).
On tässä, elää kuitenkin kuin olisi tässä nyt ja aina, suunnittelee asioita jne.
Todella vaikeaa on välillä ollut. Tosiasia on kuitenkin, että vaikka raskaasti on joutunut kelaamaan pitkän avioliiton asioita, on myös joutunut olemaan rehellinen itselleen. Hän se petti, mutta minäkään en ole ollut enää pitkään aikaan kovinkaan rakastettava puoliso.
Kyllä tässä edelleen kelataan, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Arvostan puolisossani tiettyjä ominaisuuksia todella paljon. Mutta näissä ihmissuhdeasioissa hän on täydellisen huono, mm. pilannut monia ystävyyssuhteitamme donhuanismillaan.
Hän on elänyt ikäänkuin haku päällä koko elämänsä. En nyt tiedä, mitä tämä vaikuttaa kun lopulta rysäytin hänet kertaheitolla kiinni.
Hänellä toisaalta valtavaa häpeää, toisaalta liikaa ylpeyttä tunnustaa tehneensä väärin, mikä on taas vienyt siihen, että hän on yrittänyt selittää itsensä jonkinlaiseksi hyväntekijäksi, lähes marttyyriksi, kun on antanut lohtua "huonon miehen vaimolle".
Minulla valtava tuska välillä, mutta jossakin pohjalla usko, että kyllä tästä selvitään. Itselläni ei olisi mitään ongelmia löytää uutta elämänkumppania, mutta kun asennoidun niin vastuullisesti toiseen. En halua nähdä hänen sortuvan. Kai se on sitä rakkautta.
Minua petettiin reilu vuosi sitten, olimme seurustelleet jo useamman vuoden. Se oli yhden yön juttu, joka minulle tunnustettiin heti seuraavana päivänä. Asian yli on kompuroitu yhdessä, olen antanut anteeksi. Kävimme läpi kaikenmoiset syyt jotka tapaukseen olivat saattaneet johtaa. Seurustelemme edelleen, suhde on tasapainoisempi ja me todella viihdymme yhdessä. Molemmat oppivat jotakin.
Mutta silti, aina tulee mustasukkaisuuden ja katkeruuden hetkiä. Joskus painin sen asian kanssa että olen antanut anteeksi ja mietin, olenko tällä tavalla oikeuttanut teon..
Itse sain apua asian työstämiseen sivuilta: www.apua.info. (ei .fi loppuun), sieltä parisuhde jne.
toi osoite
http://www.apua.info/cgi-bin/apuainfo/apuaindex.pl
Kyllä siinä meni monta kuukautta, ettei se ollut mielessä joka päivä. Puolisoni ei ole koskaan sanonut katuvansa. Rakkauteni häneen ei koskaan palautunut ennalleen sellaiseksi kuin se oli: varauksettomaksi rakkaudeksi. Tiedän, että hän kykenee minut pettämään eikä sellaista miestä voi enää samalla tavalla rakastaa. Olet särkynyt ja rikki edelleen, mutta säröt on vuosien pölyn peitossa. Olen siis mieheni kanssa edelleen naimisissa, vaikka mieheni on tuon jälkeenkin minua pettänyt.
vuosia ukko petti ja itse etsin uuden ja jätin sen entisen ukon!
Viestisi oli hyvä. Ja surullinen.
Et kuitenkaan kertonut palautuiko rakkaus puolin ja toisin? Vai oliko se jo hiiltynyt välittämiseksi ennen pettämistä?
Se tässä pelottaa että rakkaus taitaa hävitä kokonaan molemmilta.
rakkautemme palautuu koskaan samanlaiseksi kuin se oli ennen miehen suhdetta.
Tuskin pystyn luottamaan enään koskaan häneen sillä tavalla kuin ennen.
Olin kai tavallaan laittanut mieheni korokkeelle, enkä koskaan edes ajatellut että hän voisi olla niin kiero ja epärehellinen, nyt tiedän että hän on vain erehtyväinen ihminen, joka tekee erehdykdiä ja virheitä.
Minä kanssa olin jumaloinut miestä, nyt en enää.
Rakastin häntä paljon ja nyt tunteet vähenee.
Sen sai aikaan, paskapää.
Ja luottamus ei palaa enää koskaan, tehköön mitä vaan en luota enää.
Vihan voimalla erokin voisi olla sitten helpompi.
Kyllä se rakkaus palautui puolin ja toisin, vaikka jotain aitoa menetettiinkin ikuisiksi ajoiksi. Vielä vuosien jälkeen rakastamiseen liittyy tuskaa, joka silloin tällöin pimeinä hiljaisina öinä itkettää. Jostain syystä erityisen hyvän seksin jälkeen.
Toki rakkaus hiipuu tai ennemminkin muuttaa muotoaan, petti toinen tai ei. Tuskin mitään rakkautta kiihkeänä ja ahneena hautaan viedään, jos sen kaksikinkymmentä vuotta kestää. Pettämisen jälkeen rakkaus kuitenkin vähenee, ehkä uuden petoksen pelosta: enää ei uskalla niin paljon rakastaa. Ja helposti se rakkaus petetyltä kuoleekin, jos sen kuolla antaa tai haluaa. Toisaalta jos sen haluaa pysyvän elossa, niin täytyy siihen sitten vähän panostaa. Itsekin. Silloin tällöin siihen mieheen rakastuu uudelleenkin.
takana 16 vuotta, ja tämän viimeisen vuoden aikana, miehellä oli salasuhde pituus n. 7kuukautta. Miehen salasuhteen paljastumisesta aikaa n. 5kk.
Minä olin myös pitänyt miestäni jotenkin parempana ja ihmeellisenä ihmisenä, kuin korokkeella. Kehuin monesti kuinka hän on ahkera, uskollinen, ihmeellinen isä lapsillemme.
Sitten paljastui tämä petos ja silmäni aukesivat, en enään usko sinisilmäisesti mieheni puheita, en luota häneen, enkä usko että hän olisi mitenkään ihmeellinen ihminen vain tavallinen tallaaja, jota on palvottu ja joka on luullut että hän voi tehdä mitä vain koska hän on niin ihmeellinen ihminen.
Tiedän että on minulla rakkauden tunteita miestäni kohtaan ja hänellä minua kohtaan, mutta parisuhteessa tarvitaan niin paljon muutakin kuin vain niitä rakkaudentunteita. Tarvitaan luottamus siitä että tuo kumppani pysyy rinnallani myös silloin kun se huono hetki koitaa ja voiko sellaisen ihmisen rinnalla pysymiseen luottaa joka jo yhden kerran on pettänyt odotukset ja luottamuksen.
Enkä usko että kykenen enään koskaan luottamaan siihen etä mieheni pysyy perheensä/puolisonsa rinnalla joten uskon että pidän sieluni ympärillä jonkinlaista suojakuorta etten koe enään samanlaista järkytystä.