Olen 23v. ja seurustelen toista vuotta ensimmäisen poikaystäväni kanssa.
En tiedä miksen aijemmin ole seurustellut, minua kai pelotti se, sillä jos joku minua lähestyi, torjuin hänet vaistomaisesti.
Tämä kaveri ei kuitenkaan välittänyt torjumisistani, joten hänen kanssaan vain huomaamattani ajauduin suhteeseen.
Olin aina kuvitellut kaiken suhteeseen liittyvän sujuvan kuin itsekseen, mutta yllätykseni oli raju, kun alkoi tulla ongelmia. En osannut ottaa kontaktia, läheisyys pelotti ja seksi jännitti.
Olin varma että ajan mittaan asiat paranisivat, kun totun, mutta päinvastoin on mennyt vain pahempaan suuntaan!
Mitä enemmän minulle "pakkosyötetään" läheisyyttä, sen kylmemmäksi ja masentuneemmaksi tulen.
En tajua mikä minua vaivaa! Olenko vain tunneköyhä?
Luonteeltani kuitenkin olen hyvyyteen pyrkivä, enkä koskaan ennen ajatellut olevani kylmä tai mitenkään epäsosiaalinen.
Minulla on valtava tarve pitää kontrollini koko ajan, sen takia en osaa edes nauttia seurustelusta. Siinä pitäisi luottaa toiseen ja antautua nautinnolle, minä olen epäilevä, mustankipeä ja pidän kovaa kuorta yllä.
Kuin odottaisin jotain pahaa tapahtuvan.
Pahinta kaikesta on seksi, varsinkin aloitus, kun hän välttämättä haluaa antaa minulle suuseksiä että kostun.
Inhoan sitä. Tuntuu HIRVEÄLTÄ maata jalat leviänä toisen edessä alistuneena.
Enkä todellakaan osaa nauttia seksistä, vaikka hän tekee minulle kaiken mahdollisen, kuin etsien mistä oikein pidän. Ihan sääliksi käy..
Niin, nyt sen ymmärrän, että hyvässä suhteessa on osattava alistua, ei saa olla kova ja kylmä kuten minä. Silloin ei voi nauttia.
Mitä ihmettä minulle on tapahtunut että minusta tuli tällainen?
En tiedä miksen aijemmin ole seurustellut, minua kai pelotti se, sillä jos joku minua lähestyi, torjuin hänet vaistomaisesti.
Tämä kaveri ei kuitenkaan välittänyt torjumisistani, joten hänen kanssaan vain huomaamattani ajauduin suhteeseen.
Olin aina kuvitellut kaiken suhteeseen liittyvän sujuvan kuin itsekseen, mutta yllätykseni oli raju, kun alkoi tulla ongelmia. En osannut ottaa kontaktia, läheisyys pelotti ja seksi jännitti.
Olin varma että ajan mittaan asiat paranisivat, kun totun, mutta päinvastoin on mennyt vain pahempaan suuntaan!
Mitä enemmän minulle "pakkosyötetään" läheisyyttä, sen kylmemmäksi ja masentuneemmaksi tulen.
En tajua mikä minua vaivaa! Olenko vain tunneköyhä?
Luonteeltani kuitenkin olen hyvyyteen pyrkivä, enkä koskaan ennen ajatellut olevani kylmä tai mitenkään epäsosiaalinen.
Minulla on valtava tarve pitää kontrollini koko ajan, sen takia en osaa edes nauttia seurustelusta. Siinä pitäisi luottaa toiseen ja antautua nautinnolle, minä olen epäilevä, mustankipeä ja pidän kovaa kuorta yllä.
Kuin odottaisin jotain pahaa tapahtuvan.
Pahinta kaikesta on seksi, varsinkin aloitus, kun hän välttämättä haluaa antaa minulle suuseksiä että kostun.
Inhoan sitä. Tuntuu HIRVEÄLTÄ maata jalat leviänä toisen edessä alistuneena.
Enkä todellakaan osaa nauttia seksistä, vaikka hän tekee minulle kaiken mahdollisen, kuin etsien mistä oikein pidän. Ihan sääliksi käy..
Niin, nyt sen ymmärrän, että hyvässä suhteessa on osattava alistua, ei saa olla kova ja kylmä kuten minä. Silloin ei voi nauttia.
Mitä ihmettä minulle on tapahtunut että minusta tuli tällainen?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Suomalainen nainen on mitä on eikä muuksi muutu.
Missä ne naiset sitten kaikki ovat, kun en löydä ketään ketä ymmärtäisi?
..jos viittaat kommentillasi, että me kaikki olisimme yhtä estoisia, kuin tuo Jääkuningatar niin olet väärässä. Hän muuten kärsii, eikä häntä saa tuomita, vaan pikemminkin tarjota apua. Jos selaat lisää viestejä näillä listoilla huomaat, että on paljon suomalaisia naisia, jotka haluaisivat enemmän hellyyttä ja seksiä parisuhteisiinsa, muttei ukolta tipu. Siis estoisuus ei ole sidottu sukupuoleen eikä edes kansallisuuteen.
Alistuminen on ihan eria asia kuin se, että laskee kilvet alas ja antaa mennä. Kumpihan siinä muuten alistuu, jos kaveri nuolee sun genitaaleja? Ota sitä tukasta kiinni jos pitää ihan Xena:na olla koko ajan.
Luin jostain, että yleisin syy naisen orgasmittomuuteen yhdynnässä on kontrollin menettämisen pelko miehen nähden. Sinun tekstisi perusteella sanoisin, että tuo pelko estää sinua nauttimasta koko parisuhteesta.
Ei kontrollin löysääminen tarkoita toiselle alistumista. Se on sitä, että uskaltaa luottaa toisen tukevan sinua ja tekevän sinulle hyvää.
Keskustele peloistasi poikaystäväsi kanssa ja yrittäkää keksiä keinoja joilla voisitte lievittää jännitystäsi. Voit myös käydä ensin juttelemassa terapeutin kanssa, jos et heti kehtaa ottaa asiaa puheeksi poikaystäväsi kanssa.
Eihän hyvässä suhteessa nimenomaan alistuta mihinkään!
Oletko varma, että edes pidät miehistä? Jollei sinulle ole tapahtunut mitään pahaa aiheeseen liittyvää joskus aiemmin, on outoa, että seksi noin kammottavalta tuntuu. Entä jos pidätkin naisista?
Olen 99% varma että pidän miehistä.
Joskus olen ollut ihastunut naiseen, mutta se on mennyt ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin, eikä tuntunut yhtä syvältä tai seksuaaliseslta kuin mieheen ihastuminen.
En tarkoittanut alistumista negatiivisessa mielessä, taisin valita väärän sanan..
Tarkoitin tavallaan "antautumista", mutta ei ihan..
Omalla kohdallani tulee vain sellainen olo, että en pysty antautumaan koko touhuun.
Enkä todellakaan ikimaailmassa uskaltaisi ruveta kiemurtelemaan orgasmista jonkun nähden! Niistä kieltäydyin heti.
Niin, en ainakaan muista mitään pahaa tapahtuneen, tosin mielihän yleensä poistaa ikävät asiat..
Jos on lapsena jotakin tapahtunut, sitä ei koskaan voi tietää.
Joskus kun on alettu selvitellä vastaavanlaisia tapauksia, on ilmennyt että joku sukulainen tai lapsen hoitaja tms. on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen.
Jotain epämääräistä lapsuudessani kyllä oli, sillä minulla oli paljon oireita joihin ei löytynyt mitään fyysistä syytä.
Tiedän vain että EN ole oikeasti syntyjäni tämän luontoinen!
Olen vanki kovan kuoreni sisällä, en pidä siitä enkä ole sitä koskaan itse halunnut.
Ei se kaikilta toisiltakaan aina ujostelematta suju, eikä huippuhetkissä ole pakko kirkua:) se on teatraalista. Entinen naapurini, yläkerran porukka, huohotti ja huusi niin kovaa, että vaikutti tosi näyttelemiseltä.
Jospa tämä kumppani ei sitten vain ole se oikea? Voihan kyse olla niinkin yksinkertaisesta asiasta.
Jotenkin on semmonen fiilis, että semmoisia henkilökohtaisia/syvällisiä juttuja ei halua näyttää kuin sile jota rakastaa. Oletko nyt ihan 100% varma että tämä on se heppu?
Ei oo montaa palkitsevampaa asiaa, kuin se orgasmin kourissa kiemurteleva nainen. Oletko sinut vartalosi kanssa?
Mutta miksi ihmeessä? Onko se jotenkin "noloa"? Vähän niin kuin on noloa, että uloste haisee ja se jos on mahataudissa ja oksentaa matolle. Eikö rakkaimpien pitäisi pystyä hyväksymään tällaiset inhimillisyydet toisissansa. Minä ainakin laukean niin, että varmaan naapuritkin kuulevat, eikä se nolota minua yhtään. Mieheni on aivan taivaassa, kun näkee kuinka nautin. Itsekin kiihotun jos mieheni ynähtelee tai voihkii, kun otan häneltä suihin. Minua kiihottaa se hien haju ja litinä, ja jos jompikumpi sattuu pieraisemaan, voin ainakin nauraa sille. Eläimellisyys on se seksin juju. Ei se oikein voi olla nautittavaa, jos sen pitää olla hiljaista ja steriiliä, eikä pulssikaan saa nousta!
Minä ymmärrän myös tuon alistetun tunteen erittäin hyvin. Minun ratkaisuni oli pyrkiä päälle. Silloin voi määrätä tahdin ja paineen määrän. Suuseksiäkin voi antaa vaikka sivuttain 69:ssä, niin että molemmat saavat. Eipä tule laukeamisesta paineita.
Muuhun tunnekylmyyteesi (?) sanoisin kyllä, että mene terapeutin/psykologin puheille. Vuosien kärvistely ei ehkä ole sen arvoista, jos ammatti-ihmisen kanssa keskustelemalla, ongelmiasi voitaisiin ratkoa tässä ja nyt. Ja suhteesi voisi pelastua.
Väitän yhä, että niin kova karjuminen, jonka naapurikin kuulee, on teatraalista. Pienet äänet ovat asia edelleen.
Se voi kuulostaa teatraaliselta, ja ajattelin itsekin aiemmin, että suuret äänet/huudot seksin aikana olivat teeskentelyä, mutta tavattuani mieheni olen huomannut, että joskus - noh - joskus siinä vain käy niin. Esimerkiksi klitoriksen hyväilystä voi odottaa vain pientä ynähtelyä, mutta kunnon moukarointi g-pisteen alueelle... Jos siitä joku selviää huutamatta, minä nostan hattua. Enkä minä sitä paitsi itse huomaa huutavani, siinä on vähän muuta mielessä. Joskus olen joutunut olemaan aivan äänettä seksin aikana, kun meillä on ollut yövieraita ja se on todella vaatinut itsekuria. Kai se riippuu siitäkin, miten ja minkälaista seksiä harrastaa, tuleeko ääntä vai ei.
Minusta vain lähtee ääntä itsestään, kun annan mennä. Se vain tuntuu niin iiiiihanalta. Jos mieheni sanoisi minulle, että ole hiljaa, loukkaantuisin varmaan syvästi ja vetäytyisin kuoreeni -> seurauksena orgasmivaikeuksia.
Hei,
voinko kysyä, millaisia oireita sulla lapsena oli? Tarinasi kuulostaa hirmuisen tutulta, aloin seurustella tosissani vasta pari vuotta sitten ja olen sinua muutaman vuoden vanhempi. Itsekin torjuin kaikki tielle tulleet, vaikka olin heistä kiinnostunut ja tutulta tuo kirjoituksesi kuulostaa kaiken kaikkiaan.
Omasta lapsuudestani muistan jotain outoa, eli että pelkäsi yhdessä vaiheessa kovasti miehiä. Tätini poikaystävää inhosin erityisesti, muistan olleeni retkillä hänen ja tätini kanssa. Noista retkistä en muista mitään muuta, kun että vihasin sitä miestä yli kaiken. Olen miettinyt, olisiko siinä ehkä ollut jotain.
Katselin jokunen vuosi sitten paksuja puuvillasukkahousuja ja mieleeni tuli jotain, joka karkasi saman tien. Jotain, jota minun olisi pitänyt muistaa ja joka oli jotenkin pahaa. Muistin vain, että minulla oli lapsena ollut sellaiset sukkahousut punaisina, mutta siihen liittyi jotain muutakin. Silloin mieleeni ensimmäisen kerran tuli ajatus, että minulla ehkä oli lapsuuteen liittyviä ikäviä muistoja, joita en pysty palauttamaan mieleeni mutta jotka erittäin todennäköisesti liittyvät seksuaalisuuteen.
Siis vaikka on kuinka tahdikas ja fiini, niin se pitää jättää tuolille vaatteiden kanssa sillon kun aletaan peuhaamaan. Ihan eri asia olla ihmisen kanssa joka pidättelee kaikki voihkaisutkin, kuin ihmisen kanssa joka antaa vaan palaa.
4v olin suhteessa, jossa oli spontaanius kaukana. Heti kun tilanne näytti siltä, että menee seksin puolelle, niin äkkiä muija vessaan. Menee 15min ja ulos tulee pyntätty persikaltatuoksuva enkeli. Persikkaahan minä halusinkin haistaa... Asento piti aina olla sellainen, että maha ei näytä isolta tai rinnat roiku.
Ikinä en ole ollut niin turhautunut. Luulin 4v etten vain kykene antamaan hänelle orgasmia ja olin onnellinen kun hän jaksoi silti olla kanssani. Ei sitä nuorena tajunnut, että ehkä hänen relaamisensa ois auttanu asiaa.
Juu tuttua tekstiä. Itselläkin on tollasia ongelmia. Mikään ei ole niin tylsää, kuin maata sängyssä jalat levällään ja "nauttia" suuseksistä. Siinä kyllä totisesti tuntee itsensä seksileluksi. Ja sitten nää jutut, että nainen pihtaa. Siis ihan käsittämätöntä. Onko nainen joku esine, jonka pitäisi olla miehen käytettävissä, kun miestä huvittaa, hä? Siihen vaan sängylle jalat levälleen ja nauttimaan kun on käytettävissä. Jeesus sentään. Miehiltä tuollaista ei tietenkään pahimmissakaan kauhuelokuvissa vois odottaa, mutta jos nainen ei tee tota, niin nainen pihtaa.
Itsellä oli joskus oikein hyvä suhde, jossa molemmat rakastimme toisiamme paljon. Olimme nuoria ja seksiä ei harrastettu ollenkaan. Se suhde oli niin hyvä ja oma olo niin taivaallinen, että mua ilmeisesti alkoi pelottamaan tai sitten aloin kokeilemaan, että voiko sen miehen rakkauteen luottaa. Aloin siis ikäväksi ihmiseksi. No arvata saattaa miten siinä kävi.
Ärsyynnyn hirvittävästi sellaisista suhteista, jossa minua yritetään miellyttää. En varsinaisesti koe olevani kylmä, mutta menee teeskentelyn puolelle aika herkästi ja ajatus jo ahdistaa. Siis en halua suhdetta, jossa minua kohdellaan huonosti vaan sillai normaalisti. Vähän kait niinkuin hyvänä ystävänä ja kaverina. Ei niinkuin vastakkaisena sukupuolena.
Mutta itse löysin joihinkin parisuhde/mies/rakkaus yms. ahdistuksiin ja käytöksiini selityksen lapsuudesta. Sitä jää sellainen pelko esimerkiksi, että rakastuu täysillä ja sitten tuleekin hylätyksi. Tätä itse pelkään, enkä siis anna itseni päästä siihen tilanteeseen. Ainakaan niin, että se toinen se tajuais. Sillälailla ns. suojelen itseäni.
En sanoisi, että olet "jäätä" vaan päinvastoin. Kaikkiin reaktioihisi löytyy varmasti selitys, jolla niitä voi itse paremmin ymmärtää. Älä tuomitse itseäsi. Jos joku tuntuu sun mielestä pahalta miehen kanssa, niin sunhan se elämä on. Ei sun ole pakko tehdä sitten sitä mikä tuntuu huonolle. Sinulla on oikeus tuntea niinkuin tunnet. Itsetutkiminen on varmasti ihan hyvä juttu, ettei turhaan anna muiden satuttaa itseään. Sitä vaan ajattelin, että älä anna alistaa itseäsi, koska käy helposti niin, että sitä alkaa inhoamaan myös itseään, jos on tunne että on alistettavana.
minulle itselleni on ainakin melkeinpä egotrippi saada tyttöystäväni laukeamaan
ja suhteen alussa turhastuin kun hän ei saanu millään ilveellä.
no kyllä se siitä sitten lähti, mutta asioista tarvii puhua ja kertoa, eikä saa hosua.
vaikka olette olleet jo kauan yhdessä jossei asioista ole puhuttu ne vain
hautuvat eivätkä korjaannu ikinä ellei niistä puhuta. ja se mitä alistumiseen
tulee, pelkkä suutelu voi olla parempi esileikki jos tuolta tuntuu, ja kun siitä
sitten kostuu(kyllä, suutelusta kostuu hyvinkin paljon) voi suuseksi tuntua
äärimmäisen hyvältä ja nautinnolliselta, nautinnolle pitää antautua, sen pitää
antaa viedä mukanaan, kaikki muu on unohdettava... mutta koita sinä nyt ensin
puhua asiat selvikis =)
..mennä keskustelemaan ongelmastasi psykiatrille. Ehkä saat avun lukkojesi avautumiseen sieltä.
niin asiat vain menevät, että rakastutaan, avataan se ulkokuori toiselle, ollaan onnellisia, mutta jooh, tottakai asiat voivat mennä hullusti. Joskus voi tulla ero, ja silloin sattuu ja paljon, silloin itketään, prannutaan, ja jatketaan elämää.
Ota neuvo kallis: avaudu. Nimittäin, joku viisas kerran sanoi, että jos et ole rakastanut, et ole elännytkään. Ja usko pois, rakkaudessa ja seksissä on nii nmonta asiaa ja todella ihanaa sellaista, että niitten takia kannattaa avautua.