Hei!
Elämme mieheni kanssa ns. kulissiavioliitossa. Rakkautta tai intohimoa ei välillämme ole. Ainoa yhdistävä asia on pieni tyttäremme. Elämä on ajoittain riitaisaa, mutta jos minä jaksan olla täysin välinpitämätön, pystymme elämään sovussa. Haaveilen usein romanttisesta rakkaudesta ja elättelen toiveita, että mieheni löytäisi toisen naisen ja lähtisi elämästäni - tavallaan pääsisin helpommalla, jos hän pakkaisi kamansa ja lähtisi - hoitaisi eron käytännössä. Mutta mieheni ei halua erota. Hänelle kulissit ovat tärkeitä. Ja meillä molemmilla on halu tarjota lapsellemme paras mahdollinen kasvuympäristö. Onko samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä? Entä kokemuksia yhteen jäämisestä tai eroamisesta rakkauden puutteen vuoksi?
Elämme mieheni kanssa ns. kulissiavioliitossa. Rakkautta tai intohimoa ei välillämme ole. Ainoa yhdistävä asia on pieni tyttäremme. Elämä on ajoittain riitaisaa, mutta jos minä jaksan olla täysin välinpitämätön, pystymme elämään sovussa. Haaveilen usein romanttisesta rakkaudesta ja elättelen toiveita, että mieheni löytäisi toisen naisen ja lähtisi elämästäni - tavallaan pääsisin helpommalla, jos hän pakkaisi kamansa ja lähtisi - hoitaisi eron käytännössä. Mutta mieheni ei halua erota. Hänelle kulissit ovat tärkeitä. Ja meillä molemmilla on halu tarjota lapsellemme paras mahdollinen kasvuympäristö. Onko samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä? Entä kokemuksia yhteen jäämisestä tai eroamisesta rakkauden puutteen vuoksi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ai, niin... Olen yrittänyt ehdottaa miehelleni jotain parisuhdeterapiaa tms, jos löytäisimme taas hohdetta suhteeseemme, mutta mieheni pitää sellaista ihan huuhaana ja on tyytyväinen tilanteeseen näin.
Kulissiliittoko lapselle paras mahdollinen kasvuympäristö? Luuletko, ettei lapsi tajua, ettei vanhempien välillä ole aitoa rakkautta?
*kulissiliitosta eronnut*
Kiitos kommenteista! Kyllähän minä tiedän, että lapsi aistii vanhempien kylmät välit. Tuntuu vaan siltä, että jos lähdemme tytön kanssa, hänen välinsä isään jäävät melko heppoisiksi. Suoraan sanottuna, isä ei pysty huolehtimaan neidistä kovin pitkää aikaa kerralla. Unohtaa syöttää tai vaihtaa vaipan ja saattaa nukahtaa itse kesken kaiken ja antaa tytön itkeä. Nukahteluun lienee syy miehelläni oleva sokeritauti.
Tiedän, että mieheni tekee erosta todella riitaisan, koska hän ei ymmärrä, miten vahingollista se on lapselle. Ja hän on sitä mieltä, että lapsen kannalta ero ei koskaan voi olla hyvä vaihtoehto. Hänen maailmassaan ei juurikaan ole tilaa tunteille - hän ajattelee vaan niin, että ura, vaimo, lapsi ja kaunis koti - ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Hän ei ymmärrä, kuinka kylmä ilmapiiri kotona nakertaa lapsen henkistä kehitystä. Eikä mitkään artikkelit tai kirjoista saatava tieto auta häntä ymmärtämään. Hänen äitinsäkin on sitä mieltä, että naimisissa on pysyttävä hinnalla millä hyvänsä - tämän jälkeen minun on ihan mahdotonta yrittää puhua hänelle järkeä.
Meillä aika paljon samanlainen tilanne. Aina menee hyvin kun jotain suurta muutosta elämään suunnitellaan - yhteistä uutta kotia, lapsia...Raha kiiluu silmissä miehelläni (joka on kyllä pankkialallakin ;)), tv on todella tärkeä ja oma elämä muutenkin. Aina kiukkuinen, mitään yhteistä tekemistä ei ole. Ja kaikki sujuu hyvin niin kauan kun jaksan olla suht hiljaa ja sopeutua. Kyllä hän lapsensa hoitaa ja loma aikaan olen saanut ihan paljon mennä itsekin harrastuksiin, mutta kaikki ilo perheen kanssa olemisesta puuttuu. Mielessä vaan omat projektit. Paljon kertoo myös se, että hänen elämänsä suurin kriisi on omien sanojensa mukaan se, kun ei enää voi tehdä mitä haluaa. Näin avioeroperheen, alkoholisti-isän ja krooniseen sairauteen 15 vuotiaana sairastuneena lapsena se kuulostaa aika...pinnalliselta.
Itse olen kovin tunteellinen...tai olin. Nykyään aika kamalan kylmä, hyvä kun itseni tunnistan.Pahat sanat kovettaa. Haen kyllä sitä rakkauden tunnetta. Parisuhdekurssillakin käytiin. Mutta puolisoni sanat satuttavat aina vaan. Hän on hyvin tempperamenttinen ja eilisillan sanelut "haista paska/perse", "maailman vittumaisin akka", "ällö" eivät mieltä ylennä.
Niin, neuvoa en sinua valitettavasti osaa. Vain kertoa, että on meitä moneen junaan. En tiedä itsekään mikä lapsille olisi parasta, kun vierestä seuraa avioerotapauksia...Haluaisin nimittäin kyllä ehkä kaikista eniten viestittää lapsille sen kuinka tärkeää on muistaa pitää muutkin ihmiset tärkeinä itsensä rinnalla.
Voimia!
Törmäsin vahingossa erään prifiilin kautta näihin viesteihin.
Olen myös 3 lapsisen perheen äiti, mies asuu toistaiseksi kotona, mutta tunnemyrskyt ovat leijuneet kodissa jo useamman vuoden.Olen perheen pääelättäjä, mies ollu useita vuosia työttömänä. Väittää etsivänsä töitä, mutta enemänkin voisi asian eteen tehdä. Myös työstä kieltäytymisiä on ollut.
Maksan meillä lähes kaiken, sillä hän saa kuukaudessa vain muutaman sata euroa tuloja.
Hyvää tässä on se, että lasten kanssa on aina joku. Huonoa se,että itse koen olevani hyväksikäytetty, elätän kolmea alaikäistä lasta sekä aikuista meistä.Maksan kaiken, huolehdin kaiken. Mies ei käy edes kaupassa, jos minä en sitä tee, meillä ei ole maitoakaan kaapissa.Jos en maksaisi laskuja kukaan muukaan sitä ei tekisi, pesisi pyykkejä,..hoitaisi lapsia harrastuksiin.Viikakisi pyykkejä kaappiin, ostaisi pesuaineita vessapaperia, vaatteita, miehen kanta lasten tai minun harrastuksiin..miksi pitää ottaa kalliita harrastuksia mitä hyötyä...
Hän kyllä imuroi...hienoa.
Olen vuosien varrella muuttunut ja haluan kasvaa ihmisenä, elää erilaista elämää.Me emme elä intohimoisessa suhteessa, tunne puoli kuollut jo aikaa aikaa sitten. kun katson häntä näen vieraan ihmisen, en edes ystävää.Surullista.Kaipaan rakkautta, ehllää kosketusta, keskustelua. Kaipaan ystävää rakastajaa ja sielunkumppania. Mitä minulla on, mies joka kysyy aamulla:annakko tänään pi..ua.
Emme ole suudelleet moneen vuoteen, kaipaan myös sitä. Intohimoisia pitkiä suudelmia, ja kipinää joka siitä sydämeen tulee.Kaipaan käsikädessä kulkemista, ja iloista naurua, leikittelyä.
Ihminen joka asuu kanssani on minulle niin vieras,etten osaa hänelle puhua mitään.Häntä ei kiinnosta minun päiväni, ei työni, ei ajatukseni. Me emme iltaisin töistä tullessani vaihda usein sanakaan. Keskustelu yhteys puuttuu täysin, ja tilanne on äärettömän tulehtunut.Voitte vain kuvitella,miten ahdistavaa,sekä minulle että hänelle. Hänen mielestään nimittäin minä teen kaiken väärin.
Mies istuu olohuoneessa selaten tvstä kaikki kanavat, me muut olemme muissa huoneissa, tai lapset leikkimässä pihalla, kavereilla jne.Minä istun koneella ja vaihdan ajatuksia ihmisten kanssa. joskus luen. Mutta olen täällä työhuoneessa, olohuoneeseen ei voi mennä kun se häiritsee. Lasten kavereita meillä käy paljon ja on yövieraita, ja siitähän isäntä ei ole kovin innostunut. Hän ottaa ja lähtee ajelemaan ympäri kyliä saadakseen olla rauhassa.
Jopa omissa silmissäni tämä teksti kuulostaa kornille.
Toki teen oloni kodissani kotoisaksi, menen sohvalle lukemaan ja katsomaan jotain ohjelmaa,..mitä tekee perheen isä..suuttuu ja lähtee ulos, menee ajelemaan tms.Vaikka meillä on kotona kaksi televisiota, toinen pieni, ja olohuoneessa isompi. Uskomatonta.Mutta minulle se on onni. kun ovi kolahtaa ja hän menee, olen onnellinen. Edes hetken.
Olemme puhuneet niin että hän muuttaa, mutta minun pitäisi etsiä hänelle asunto.Miehen mukaan minun on hänelle helpompi etsiä majapaikka. Kas kun ei samaan syssyyn työpaikkaa ja autoa jne.., saamaton nahjus etten sanoisi.
Tiedän että kun "vapaus "koittaa hengitän ilman fyysistä oireilua joka minulla nyt on. Kun olen kotona lasten kanssa, yksin hengitän vapaasti. Kun kuulen avaimen kääntyvän lukossa käsivarressani karvat nousevat pystyyn.
Kulissia tai ei, muille olemme vain tavallinen perhe.Vaikka muutaman kerranystäväni ovat kysyneet, mikä minulla on, kun olen muuttuunut paljon siitä entisestä iloisesta ihmisestä.
Toki olen erilainen kun olen poissa kotoa. Elän ja nautin.
Tänä kesänä kaikki kesäloma asiat joita tehtiin ja suunniteltiin, tehtiin joko niin että minä touhusin lasten kanssa, ja silloin usein jonkun kaveri pääsi mukaan seikkailemaan. Kivoja reissuja kaikki.Tai sitten isä resurssiensa mukaan teki lasten kanssa jotain. Hän välittää aidosti lapsista, ja on iloinen hössöttäjä ja naurattaja.
Vain meidän välimme ovat kuin tulivuori joka ajoittain puhkeaa puskea laavaa.
Jos edes yritämme yhdessä tehdä jotain, meilel tulee heti riita. Emme viihdy yhdessä.
Mies ei tietenkään halua erota, hänen mielestään kaikki olisi hyvin jos minä käyttäytyisin toisella lailla.Eli miten en tiedä...
Ilmainen täyshoito, ruokineen palveluineen kuulostaa hienolle. Monellako miehellä sellainen tilanne on.
Toivon ja odotan että elämäämme tulee kunnon ratkaisu, ja saamme elää loput vuotemme onnellisina ja ilosina.
Olemme molemmat sen ansainneet.
Myös lapset ansaitsevat riidattoman ja mukavamman ilmapiirin.Silti se ero tuntuu olevan vaikea asia. Hohhoijjaa,...
Olen kateellinen niille, jotka pääsevät nopeasti ratkaisuihin. Minulta tämä on vienyt useita vuosia.
Mutta kun olen vapaa, olen kuin taivaan lintu.
Tahdon uuden elämän, vihdoinkin sen käsitän, tahdon toiseen maailmaan lentää minne haluan..
Näin laulaa Anna Erickson,..ihan kuin minusta:)