Mitä mieltä olette?
Mitä pitäisi tehdä?
Poikani ja hänen vaimonsa ovat rakentaneet talon. Mieheni on paiskinut kaikki vapaa-aikansa siellä töitä noin vuoden verran.
Nyt talo on lähes valmis, vain pikku fiksausta vailla, niin mieheni ei enää olekaan tervetullut tontille.
Hän on käynyt kuukauden sisällä siellä noin nelisen kertaa muuten vain juttelemassa ja katsastelemassa uutta taloa.
Eilen hänet heitettiin sieltä ulos, siis ilmeiden ja eleiden kautta ynnä vihjaillen sanottiin, että "mauri on hommansa hoitanut, mauri saa mennä.."
Lisäksi poikamme on veljelleen valittanut, että mitä se "vanha kyylä täällä vielä norkoilee".
Sain tietää asiasta äsken. Nyt olen järkyttynyt, kun mieheni selkänahkaansa säästämättä rakensi heille, niin että omat hommat jäivät kakkossijalle.
Katkaisenko välit?
Olimme jo pojan ensimmäistä taloa rakentamassa, jonka poika myi ja alkoi rakentaa uutta, isompaa ja komeampaa.
Rakennusprojektin myötä olemme auttaneet lapsien koirien hoidoissa.
En ole koskaan halunnut tuppautua poikani huusholliin, emme ole päällepäsmäröineet missään nimessä. Olemme halunneet auttaa nuoria eteenpäin.
Mutta ulosheitetyksi... tuntui tosi pahalta...
Miten voisimme näyttää heille, että olemme muutakin kuin työvoimaa? Miten voisimme tuoda suhteeseen uutta näkökulmaa?
Mitä pitäisi tehdä?
Poikani ja hänen vaimonsa ovat rakentaneet talon. Mieheni on paiskinut kaikki vapaa-aikansa siellä töitä noin vuoden verran.
Nyt talo on lähes valmis, vain pikku fiksausta vailla, niin mieheni ei enää olekaan tervetullut tontille.
Hän on käynyt kuukauden sisällä siellä noin nelisen kertaa muuten vain juttelemassa ja katsastelemassa uutta taloa.
Eilen hänet heitettiin sieltä ulos, siis ilmeiden ja eleiden kautta ynnä vihjaillen sanottiin, että "mauri on hommansa hoitanut, mauri saa mennä.."
Lisäksi poikamme on veljelleen valittanut, että mitä se "vanha kyylä täällä vielä norkoilee".
Sain tietää asiasta äsken. Nyt olen järkyttynyt, kun mieheni selkänahkaansa säästämättä rakensi heille, niin että omat hommat jäivät kakkossijalle.
Katkaisenko välit?
Olimme jo pojan ensimmäistä taloa rakentamassa, jonka poika myi ja alkoi rakentaa uutta, isompaa ja komeampaa.
Rakennusprojektin myötä olemme auttaneet lapsien koirien hoidoissa.
En ole koskaan halunnut tuppautua poikani huusholliin, emme ole päällepäsmäröineet missään nimessä. Olemme halunneet auttaa nuoria eteenpäin.
Mutta ulosheitetyksi... tuntui tosi pahalta...
Miten voisimme näyttää heille, että olemme muutakin kuin työvoimaa? Miten voisimme tuoda suhteeseen uutta näkökulmaa?
Vastaukset 179
Vanhimmat
Neuvoisin sinua ottamaan asian hieman rauhallisemmin. Voihan olla että on tullut jokin sanominen huomaamatta tms. puolin tai toisin, joka on aiheuttanut ko. käytöstä.
Toisaalta nuorilla on iso rakennusprojekti saatu vasta ohitse ja heillä on nyt vasta mahdollisuus päästä varsinaisesti rauhoittumaan omaan uuteen kotiinsa. Rakennusprojekti on aina pinnaa kiristävä projekti. Heillä voi olla jotain keskinäisiäkin murheita.
Syytä ei voi kuin arvailla, mutta jos olisin sinä, et nyt heti olettaisi syyksi sitä että "työt on saatu tehtyä, ukkelikin saa mennä".
Antaisin asialle aikaa, ja katsoisin ihan rauhassa. Antaisin nuorten olla vähän aikaa ihan rauhassa ja kuulostelisin. Jos tilanne ei palaudu ajan kanssa, niin sitten alkaisin vasta huolestumaan.
asioista ja sanoo kuka heillä saa käydä ja kuka ei. Minä teinä ottaisin heihin etäisyyttä, antaisin heidän olla omissa oloissaan jos sitä haluavat. Tämä koskee koiranhoitoa ja muitakin palveluksia, joita tulevat ehkä jatkossa pyytämään. Älkääkä menkö sitten halpaan, he ovat tehneet selväksi, että teidän apuja ei tarvita. Itse en haluaisi olla tekemisissä noin kiittämättömien ihmisten kanssa. Nauti miehesi kanssa, älä annan tämän asian pilata elämäänne.
Alkuperäinen kirjoittaja ei missään vaiheessa syyllistänyt miniää, vaan omaa poikaansa, jos luet tarkemmin, etkä vain anoppina.
olisi syyllistetty. Minkä voin, jos mulle tuli tunne, että miniä on suuresti vaikuttanut asiaan. Enkä muuten itse ole anoppi vaan miniä.
Enemmän tässä poikaamme kohdistamme pahaa mieltä.
Olen aikojen alussa jo päättänyt, että annan miniöiden elää rauhassa elämäänsä ja hyväksyä heidät karvoineen nahkoineen.
Kiitos sinulle tuesta! Neuvosi kuulostavat hyvältä.
Näin olen ajatellut nyt, että emme lennä enää halpaan, vaan alamme NAUTTIA elämästämme.
Kiittämättömältä poikamme käytös tuntuu ja surulliselta, että niin pian ulosheitto tapahtui. Pahoittunut mieli on tunteena päällimmäisenä. Mutta, mutta.
Emme anna kovin kauan episodin pilata ainokaista elämäämme.
"vaikuttaisi siltä, että miniä päättää..." Meilläkin vika laitettaisiin minun niskoilleni vaikka oma poika tekisi juuri noin ihan omasta aloitteesta. Eikö anoppi pysty näkemään, ettei miniällä välttämättä mitään tekemistä koko asian kanssa. Kyllä ne omat pojatkin osaa.
Eikö miehesi auttanut rakentamaan poikasi taloa aivan vapaaehtoisesti, eikä kai oleta, että saa vaivanpalkaksi käyskennellä osaksi rakentamassaan talossa urakan jo valmistuttua? Eikö talo ole kuitenkin poikasi ja tämän vaimon oma, eikä sinun ja miehesi, vaikka auttaneet olettekin? Minkähän takia, te auttajat aina muistatte vedota siihen, kuinka paljon te olette ketäkin auttaneet? En oikein usko, että ketään on "heitetty ulos". Ja mitä omia hommia eläkkeellä olevalla on, oletan, että hän on eläkkeellä? Ei se, että auttaa, anna mitään oikeuksia vierailla toisen talossa, vastoin omistajan tahtoa.
Katkaiset välit tästä syystä? Tuskinpa se tulee suurena yllätyksenä poikasi perheelle. Remonttimiehellä, vaikka isä onkin, ei ole elinikäistä asumis- ja vierailuoikeutta poikansa taloon. Poikasi vain ajatteli, että vihdoinkin, remontin valmistuessa, he saavat keskittyä nauttimaan talosta ja omaan perhe-elämään, joka on varmaan jäänyt vähemmälle huomiolle rakennusvaiheessa. Mutta mitä tekevät pojan vanhemmat? Eivät halua jättää asiaa tähän, vaan valittavat pojastaan, kun ei arvosta tehtyä työtä ja tekijöitä. Ajattele, poika haluaa määrätä, kuka astuu perheensä talon kynnyksen yli. Eihän niin saa tehdä, vaan pitäisi kiitellä ja kumarrella iät ja ajat.
Aiemminkin esiintynyt samanlainen kirjoitus tällä palstalla, siinä lueteltiin kaikki omalle pojalle ostetut autot, ja lahjat, mm. remonttityöt. Jos auttaa talonrakennuksessa, niin pitää myös ymmärtää ottaa etäisyyttä omistajiin kun remontti on valmis. Ehkä siksi olisi parempi palkata ulkopuolinen, eikä sukulaista. Ei tulisi napinaa, ja suhde pysyisi ammattimaisena, eikä tulisi selkäänpuukottamista.
Mieheni ei ole eläkkeellä, vaan vaativassa työssä. Vanhus hän ei ole.
Emme oleta, että saisimme vapaan oleskeluoikeuden poikamme talossa.
Hulluksi tulisin siellä!
Kuitenkin... haluaisin normaalin kyläilysuhteen, about vaikka kerran kuussa kahveella? Onko huono juttu?
Normaalit vastavuoroisuuskuviot niin kuin muidenkin ihmisten kanssa.
Lievennämme avustamisen määrää, niin että tulisimme huomioiduksi ihmisinä eikä palveluntuottajina?
Itse olen tänä kesänä käynyt kerran poikani perheessä kylässä. Heidän koiransa kyllä "kyläilivät" viikon verran luonamme.
Emme odota, että kengänpohjamme nuoltaisiin hamaan hautaan asti.
Kirjoituksesi avasi silmämme! Kiitos sinulle!
Emme katkaise poikaan suhdetta, mutta olemme TOSI onnellisia, kun voimme vapauttaa itsemme tehtävistä.
Puhut remontista?
Kyseessä oli UUDEN talon (number 2) valmistuminen. Siis edellinen myytiin ja näin ollen rahoilla rakennettiin uusi.
Yhteensä jos lasken mieheni talonrakentajana oloa, niin siitä tulee kaikkineen yli kolmisen vuotta. (Talot rakennettiin ns. pitkästä tavarasta, ei siis pakettina)
Toivoin, että mieheni neljä vierailu-piipahdustaan kuukauden sisällä kesälomansa aikana, eivät olisi aiheuttaneet närää pojalle. Niin, että hänen piti yrmeällä käytöksellä ja sanomisella heittää isänsä pihalle.
Ja se, että pojan on pitänyt vielä rollata asia eteenpäin valituksineen.
Emme ole olleet heidän vakituisia vieraitaan. Lasten synttäreillä käymme kutsuttaessa, muuten ei.
Useimmiten vanhemmat tekevät rakennus- ja muut työt ilmaiseksi. Et taida tietää kuinka paljon vieraan palkkaaminen maksaisi.
Olet aika röyhkeä, kun kysyt mitä hommia eläkeläisellä on. Vaikkei nyt olekaan kysymys eläkeläisestä.
Olet todella, kuten toinen kirjoittaja sanoo "itsekäs paska".
Sanoin väärin. Toinen kirjoittaja tarkoitti poikaa, mutta minä tarkoitan sinua. Kirjoituksesi perusteella.
Ajattelin alkuperäisestä kirjoituksesta suurinpiirtein samoin kuin sinä. Rakennustyömaa on juuri muuttanut luonnetta perheen kodiksi. Poika kärsii rakennusväsymyksestä, ja haluaa etäisyyttä "remonttireiskaan", joka nyt sattuu olemaan myös oma isä.
Alkuperäisen kirjoituksen luettuani ajattelisin, että ei ole hyvä homma "auttaa" liikaa. Tulee näitä kiitollisuus-juttuja, jotka myrkyttävät puolin ja toisin, sekä ponnahtelevat esille aina tunteiden kiristyessä.
Perhesuhteet perhesuhteina, ja rakennus- ja muut liikeasiat ulkopuolisten kanssa. Siinä olisi kaava, jolla moni nyreä kirjoitus jäisi kirjoittamatta tälle palstalle.
Eihän kutsumatta saa ängetä kenenkään luo, vaikka kuinka uteliaisuus painaisi.
Hyvä, jopa erinomainen kysymys!
Poikani kutsuu VAIN töihin.
Mieheni rohkeni ängetä vierailulle kutsumatta, ei-töihin.
Siis poikansa luo.
Mieheni ei mennyt norkoilemaan uteliaisuudesta, vaan kiintymyksestä, kiinnostuksesta ja rakkaudesta lapseensa.
Siitä oli kyse.
eräs sukulaiseni palkitsi ok-talonsa rempassa auttaneen isänsä etelänmatkalla. Katsoi, että oli sittenkin avun määrään ja laatuun nähden vaatimaton korvaus.
Milloinkohan anopit ja apet aloittavat sen oman elämän, ilman että koko ajan täytyy pohtia, mitä sille jälkikasvulle kuuluu?
Miehesi kävi neljä kertaa vierailulla kesälomakuukautensa aikana poikansa luona, ja vielä ihmettelet, että poikasi ei tykännyt tästä? Sinä oletat, että normaali kyläilysuhde poikasi perheen luona on n. kerran kuussa kahvilla, mielestäni tällainen oletus ei ole normaalia, vaikka asuisitte kuinka lähellä poikaanne. Miksi pitää olettaa, että kerran kuussa pitäisi tavata? Jos ei kerran ole mitään asiaa? Miksi elämäsi pyörii vain poikasi ympärillä, mainitset pojan vaimonkin vain ohimennen? Voi mennä useampi kuukausi, ennen kuin taas tapaan äitini, ja syykin on selvä: minulla on oma elämä mieheni kanssa. Eiköhän sinunkin olisi jo aika päästä eläkkeelle tuosta äidin roolista ja miehesi tuosta isän roolista. Olette naimisissa, joten ottakaa oppia nuoremmista, omasta pojastanne, ja alkakaa keskittyä siihen omaan avioliittoonne.
Minäkin olen paljon muutakin kuin vain tytär. Äidillä ei ole mitään oikeuksia, eikä pojalla mitään velvollisuuksia tavata tai ottaa vastaan sukulaisia, tai vieraita omassa kodissaan, vaikka tämä olisi auttanut perhettä vaikka kuinka paljon, varsinkin kun sinä puhut tästä vain katkeraan sävyyn. Tuntuu, ettette ole auttaneet poikaasi pyyteettömästi, jos olisitte tehneet näin, sinun ei tarvitsisi mainostaa täällä, kuinka paljon poikaasi olette auttaneet elämän varrella. Ei hän ole teille mitään velkaa.
Ja jos poikasi on myynyt talonsa, rahoittaakseen uuden talon oston, vaikka kuinka olette auttaneet sen rakentamisessa, se on aivan oikein ja niin hän omistajana saa tehdä. Tuntuu, että poikasi osaa lukea rivien välistä aivan yhtä hyvin kuin mekin täällä, varsinkin kun puhutte pelkästään talon rakentamisesta varmaankin aika usein.
Kukaan ei ole varmaankaan pakottanut teitä auttamaan poikasi perhettä ja rakentamaan heille taloja. Odotat kuitenkin kiitosta ja huomiota tekemistänne palveluksista. Kun poikasi kehtaa asettua isäänsä vastaan puolustaakseen omaa reviiriään, niin heti mietitään välien katkaisemista.
Tässä sen sitten näkee, kun elää vain lapsilleen, ja kun heti kun tulee riitaa, niin vikaa nähdään vain lapsessa. Jos poikasi on esim. sanonut isälleen, että heillä on vähän kiire, että tule vaikka toiste paremmalla ajalla, kun tämä on neljättä kertaa kuukauden sisällä kylässä, niin tätä en kutsuisi pihalle heittämiseksi. Jos hänet heitettiin pihalle, niin miksi haluat tavata heitä edes kerran kuukaudessa kahvien merkeissä? Puhut ristiriitaisuuksia.
Miksi äidit näkevät itsensä vain äiteinä vanhemmalla iällä?
ja todellakin, jos vieraalla joutuu teettämään, niin siinä ei pikkurahoista puhuta.
Usein vaan nämä nuoret, jotka uusia taloja rakentavat, ovat niin pa, etteivät pysty maksamaan yhtään mitään, tai ainakaan esim. isä tilanteen tietäen, tuskin ottaisi sellaista vastaankaan.
Ihminen, jonka käyttää kirosanoja, eikä kykene kirjoittamaan kuin 5 lausetta, joka vielä käsittää kaiken aivan väärin, täyttää anopilta vaaditut laatukriteerit. Sitä se synnytys teetää, kun veri pakkautuu sinne toiseen päähän, loppuiäksi. Ja arvaan, että alkuperäisen kirjoittajan mies lähenee eläkeikää, ja olen aika varma, että eläkkeellä olevilla ei pitäisi olla mitään hommia, jos on hommia, ei pitäisi olla eläkkeellä, koska kyseinen henkilö on kaiken järjen mukaan vielä työkykyinen. Ja jos tekee vapaaehtoisesti hommia omalla vapaa-ajallaan, vaikka on kuulemma vaativassa työssä, niin kyseinen oma työ ei voi olla kovin vaativaa, jos on useampia talojakin rakentanut siinä sivussa kolmen vuoden aikana.
Pojalla voi olla eri näkökulma.
Itse en olisi kovin mielissäni, jos joku läheinenkin sukulainen tipahtaisi taivaasta meille, vaikka hänellä olisi sitten mikä motiivi.
Omat sukulaiseni eivät kyllä ole naulaakaan lyöneet tähän taloon tai auttaneet muutenkaan, joten ehkä meillä on eri tyyli muutenkin.
oletkaan. Kuulostit aika karskilta. Ihan tuli paha olo.
Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä, toivottavasti myös miehesi on samaa mieltä asioista. Ei se oma elämä mene piloille vaikka yhteyttä sukulaisiin pitäisikin ja joku joskus kotona vierailisikin.
Tottakai pojalla eri näkökulma!
Kun suomeksi sanotaan: teetkö sen ja sen, tuletko tekemään sen ja sen, niin minä en sitä voi tulkita muuksi kuin suoraksi pyynnöksi.
Me olemme mielellämme tehneet!
OLEMME TEHNEET MIELELLÄMME!
On vain kyse siitä, että hiukkasen kohteliaammin olisi poikani voinut isänsä pellolle lempata.
Sanoa vaikka, että kiitos isipappa, tämän kahvikupillisen jälkeen voimme kai pitää pientä taukoa. Sinunkaan ei tarvitse tulla enää.
Nyt ei tapahtunut niin, jäi saamatta jopa se pikku mokkakuppikin.
Mutta, mutta, asiantilan olemme jo korjanneet.
Emme "vaivaa" heitä liian usein enää.
Tosiaan, tässä sen näkee...
Emme olisi olleet taloprojektissa mukana, JOS ei olisi PYYDETTY.
Emme hoitaisi lapsia, JOS ei olisi pyydetty!
Emme hoitaisi koiria, JOS niitä ei vartavasten tuotaisi!
Tämä se ongelma onkin!
Tiedoksi:
asia on korjattu, alamme NAUTTIA elämästä ja normalisoida ihmissuhteet pojan perheeseen.
En pidä kerran kuussa käyntiä pojan luona, eli mummottelemassa lapsenlapsille liian usein. Käyntimme kestävät 1-1,5 tuntia, en halua olla rasite.
Harkintaan menee, kun kerran nuorena henkilönä kuten sinä, voi pitää sitä liian usein toistuvana vierailuna. Hm?
Sinunkin viestisi avasi silmäni nykymenolle.
Otamme opiksi ja eritoten mieluusti.
Huom! kehoituksestasi huolimatta EN tule IKINÄ ottamaan oppia pojastani.
Tulen sanomaan kiitos, kun olen saanut jotain. Kiitos ei maksa mitään, ja se on ilmaista sen lahjoittajalle.
Jos heitän jonkun ulos talostani, teen sen "sivistyneesti".
Poika ei sanonut, että hänellä olisi ollut kiire. Ja pojan tyyli valittaa muille: "taas se kyylä on norkoilemassa..."
poitsu ei valittanut, kun isipappa hikoili raksalla päivätolkulla...
Noh, emme yksin syytä poikaa. Itsessämme suurin vika. Se on hölmöys.
Kiitos tuesta "mikä tyyppi"!
Olen samaa mieltä kanssasi.
Mutta omapa on asianne.
Onko edes mielessäsi käynyt, ettei tuon henkilön kertomus ehkä ihan täysin pitänyt paikkaansa?
On hienoa, että tällaisen sivistymättömän, kirosanoja käyttävän ja kirjoittamaan kykenemättömän anopin vastapainona on noin fiksu miniä.
Jos joskus aiot synnyttää, niin muista mitä se synnytys kuitenkin sinullekin teettää.
En ole käsittänyt mitään näissä kirjoituksissa väärin.
Ja olet aivan oikeassa siinä, että eläkkeellä olevilla ei pitäisi olla mitään hommia. Sitähän juuri tarkoitinkin. Eläkkeelläolevalla on täysi oikeus levätä laakereillaan. Jos isä eläkkeelläollessaan, tai muulloinkin, auttaa rakentamaan poikansa omakotitaloa, hän tekee sen hyvää hyvyyttään. Ei se, ettei isällä ole mitään hommia edellytä, että hänen pitäisi rakentamiseen osallistua. Isä on tehnyt kaiken vapaaehtoisesti, rakkaudesta poikaansa.
Emme me ihmiset kuitenkaan mitään pyhimyksiä ole. Vaikka emme palkkiota odotakaan, niin harva meistä pystyy olemaan pahoittamatta mieltään vastaavassa tilanteessa.
Sanoit, etten kykene kirjoittamaan viittä lausetta enempää. Eihän ulosantini nyt niin hääppöistä ole, mutta voit lukea myös kirjoitukseni "Voi Ellen ressukka".
jos auttoikin vapaaehtoisesti niin vapaaehtoisesti pitäisi autetulta myös kiitokset tulla.
Mutta ikävä kyllä monet ihmiset ovat vain hyväksikäyttäjiä. Ilmainen apu kyllä kelpaa, mutta kun on kiitoksen aika tai vastapalveluksen aika, käännetäänkin selkä.
Ja huom. eläkkeellä oleminen ei ole sama kuin toimettomuus. Eläkeläisillä on hyvinkin paljon omia juttuja ja tekemisiä ja harrastuksia ja omiakin remontteja ja vaikka vallan mitä. Juuri silloinhan sitä on aikaa kaikelle tekemiselle kun ei ole sidottu palkkatyöhön.
poikasi siis tekee vielä bisnestä noilla taloillaan. Hyi hitto ! ja tuskin maksaa palkkaa miehelle joka siellä vapaa-aikansa rehkii !?
Uskomatonta hyväksikäyttöä todellakin.
Jos hän tämänkin talon myy, muistuttakaahan että olisi siitä voitosta jaettava vähän rakentajallekkin.
Ja todellakin, nyt alatte ottaa ajankäytön omaksi hyödyksenne ettekä enää suostu tuon pojan perheen orjiksi.
Aivan niskavillat nousee pysytyyn kun ajattelen tuota hyväksikäyttöä ja ennenkaikkea minkä toien saa siitä palkakseen, ylenkatseen ja töykeän kohtelun.
Hemmetti, polvelle tuommonen jälkikasvu ja kunnolla selkään ansaitsisi.
Mutta syy ei ole sinun joten häpäkään ei ole sinun, vaikka poika miten käyttäytyisi.
Kun vain muistatte nyt että olette itse kyllä heille ystävällisiä mutta vedätte rajan siihen, että apuja ei heru missään suhteessa ennenkuin kohtelu muuttuu ja pojan perhe kykenee huomaamaan teidät muuna kuin ilmaisen työvoimana.
Siis poika ei saisi myydä omaa taloaan, hän on kai maksanut ihan itse ne rakennustarpeet ja hänen perheensä asuu siellä? Et voi olla tosissasi. Että jos isäukko on auttanut rakentamaan poikansa taloja kolmena vuotena putkeen, niin tämä isäukko saa vetää herneen nenään, jos poika myy talon, ja isältä pitäisi pyytää kai lupakin. Et voi olla tosissasi.
Poika saa myydä tämän toisenkin talonsa meidän puolestamme. Toki!
Tulevaisuudessa, kun mieheni eläkepäivät koittavat, saa poikamme etsiä työvoiman talojensa rakentamiseen muualta kuin "vanhusten" luota.
Mitä teet anoppipalstalla? Et puhu poikasi vaimosta, et omasta anopistasi, vaan setvit täällä suhdettasi poikaasi.
Joo, poikasi saakin myydä talonsa, mutta kun sen tekee, ette enää auta. Pakotettiinko teidät aseella uhaten auttamaan ja rakentamaan?
Jos miehesi olisi auttanut rakentamaan taloja ystävälleen, niin olettaisitko, että teille tulisi kahvikutsu kerran kuukaudessa tästä hyvästä?
Saat täällä kehuskella minua haukkuneita ihan rauhassa, mutta tiedä: minulla miniänä ei ole tuollaisia ongelmia. Itsepä ole tuollaisen sopan luonut. Poikasi ei ole tehnyt mitään väärää, ja itse olet hänet tuollaiseksi kasvattanut.
Muuten, satun nyt vaan tietämään, että nykyajan lapset eivät sano vanhemmilleen vastaan eivätkä todellakaan heitä ulos ihan pikku jutuista, joten jotain on tapahtunut miehesi ja poikasi välillä, ja miehesi ei kerro sinulle siitä.
Kovaa tekstiä tulee sinulta.
Aseella uhaten?
Ei aseella uhaten meitä ole pakotettu.
RAKKAUS omaan lapseen saa ihmisen... vaikka taloa rakentamaan.
Kun sinun lapsesi kasvavat, huomaat ettei tuo rakkaus muutu. Se on yhä sama kuin tuona päivänä, jolloin ensimmäisen kerran katsoit lastasi silmiin.
Et voi laittaa rakkaudentekojasi samaan riviin niiden tekemisten kanssa, joita teet puolituttavalle.
Kahvikutsu voi tulla harvemminkin kuin kerran kuussa, ei se sääntö ole.
Mutta jos kutsua ei tule ollenkaan... pyydetään vain palvelua...
niin on minulla silloin oikeus pahoittaa mieleni ja oikeus olla tulevaisuudessa palvelematta
... oikeus yrittää vielä kerran niinsanotusti kasvattaa poikaani ja hänen vaimoaan.
Olen ehkä väärällä palstalla, kysehän on myös miniästäni, mutta olen halunnut pitää hänet tahallani ulkona sopasta.
Tunnen miniän luonteen ja tiedän, että vakka on kantensa valinnut. Aika samanmoisia molemmat. Miniässä ja pojassani on PALJON hyviä puolia. Nyt vain on tullut tämä yksi negatiivinen piirre esiin täällä.
Sorry!
Kukaan ei ole väittänyt että pojan pitäisi siihen lupa kysyä, mutta moraalitonta on käyttää ilmaistyövoimaa bisneksentekoon ja käyttäytyä hyväntekijää kohtaan kuin moukka.
Myyköön talonsa mutta kustantakoon myös rakennuskustannukset itse ! Siitähän tässä oli kyse jos luet tarkemmin ennenkuin alat meuhkata.
kuninkaallinen kun puhut itsestäsi Me
"Tuntuu, että poikasi osaa lukea rivien välistä aivan yhtä hyvin kuin mekin täällä, "
Kuulut ehkä viralliseen lynkkausruokoon ole' Miniät.
Eiköhän tuo vinoutuma asenteessasi ole puhdasta kateutta ja paatoksesi iloa siitä.
Poikasi on itsekäs ja pihi paska. Vanhemmat kelpaavat työjuhdiksi, mutta sitten saavatkin mennä...kysytkö nyt aivan tosissasi, etkö saisi säilyttää kahvittelu-välejä??? Pitäisikö sinun aikuisena ihmisenä hieman alkaa arvostaa itseäsi ja puhua poikasi kanssa? Sanot yksinkertaisesti, että olet loukkaantunut. Jos pojallasi on yhtään terve tunne-elämä, hän huolestuu tästä ja toivon mukaan selittää omaa käytöstään.
Aivan järkyttävä oli tuo vastaus, jossa epäiltiin, että autetun pitäisi kumarrella hamaan hautaan asti. Siitähän ei ole kyse, mutta jos vanhemmat auttavat ja ostavat kaikkea aikuiselle lapselle, voidaan vastapainoksi ainakin odottaa hyvää käytöstä! Eikä kiitollisuuskaan ole pahitteeksi.
Itse ainakin olen ikionnellinen siitä, miten minun vanhempani ovat minua auttaneet. Usein tuntuu, etten ole riittävästi kiittänyt heitä siitä, että olen aina voinut hädän tullen kääntyä heidän puoleensa.
Elleni, olen sitä mieltä, että kakarat eivät saa hyppiä nenille lapsina eivätkä aikuisina. Poikasi on aikuisena jo vastuussa puheistaan ja käytöksestään, joten häneltä voi odottaa selitystä.
Ilman teitä ihania auttavaisia vanhempia moni lapsi olisi pulassa, joten olette ansainneet kauneimmat kiitokset!!!
ja osuva kommentti. Kiitos siitä sinulle.
Itse olen kokenut samantyyppistä kohtelua, ja todellakin, avasin suuni ja sanoin pojalleni miltä tuo tuntui. Hän oli vilpittömästi pahoillaan, pyysi anteeksi ja mikä tärkeintä, ajatteli asiaa.
Tosin vastaavissa tilanteissa, miniän rooli korostuu. Osaahan hän (yleensä) ajatella asioita eri kantilta kuin mies janäinollen huomauttaa miehelleen jos käytös on epämiellyttävää. Näin siis vain silloin, kun miniä on normaali empaattinen ihminen. Kyllä, heitäkin vielä löytyy, vaikkei tätä palstaa lukiessa sitä uskoisikaan.
Isot kiitokset kauniista viestistäsi!
Kysyin ed. tosissani kahvitteluväleistä. Luettuani kirjoituksesi huomaan itsekin, että näinkö alemmuudentuntoinen olenkin, että ikään kuin olisin ostamassa työlläni yhtä kahvikuppia pojaltani silloin tällöin.
Ja huomaan, että muutosta suhteeseen tarvitaan terveempään suuntaan.
Taitaa poikani yllättyä pian!
Yksi mitä varmasti teemme, vähennämme merkittävästi avun antamista.
... tosiaan, että poikasi on vaan väsähtänyt rakentamisen loppumetreillä ja tuttu isäukko saa myös osasna väsymyksestä. Minä antaisin teinä nyt ajan kulua, antakaa nuoren perheen olla omissa oloissaan. Luulen, että he ovat sitten kohta ovellanne pyytämässä teiltä apua taas esim. koiranhoidossa.Kuten joku muukin sanoi täällä, eläkää miehenne kanssa nyt omaa elämäänne, nauttikaa asioista, jotka teille merkitsevät paljon. Ei teillekkään tarvitse aina sopia palvelut jälkipolvelle, jos teillä on muuta menoa. Osoittakaa sillä ystävällisesti oma arvonne.
Onpa moukkamaista käyttäytymistä pojaltasi! Meillä on raksalla ollut paljon talkooväkeä yhdessä sun toisessa rakennusvaiheessa. Olemme näille ammattimiehille paljosta velkaa ja he ovat meille aina tervetulleita, kutsumattakin. Vastavuoroisesti haluamme auttaa heitä oman osaamisemme puitteissa aina tarvittaessa. Ja toista taloa emme koskaan tule rakentamaan hyviä ystäviämme hyväksikäyttäen, eiköhän se yksi talo riitä. Onpa tainnut poika saada elämässään vanhemmilta kaiken, kun ei osaa saamaansa arvostaa.
Taidat olla oikeassa.
Olemme liikaa avustaneet yhtä lapsistamme... joten veneemme kokka on jo käännetty muihin asioihin ja kohteisiin, omaa hyvinvointiamme unohtamatta.
Teimme tänä viikonloppuna isoja päätöksiä. Aiomme ne pitää.
Taitaa nyt tulla Siperia tämän pilalle lellityn poikamme ja meidän väliseemme suhteeseen, sillä suhde tulee kokemaan muodonmuutoksen.
Pojalle se tulee ilmeisesti olemaan shokki!
Heti tuli mieleen, että onpas poika todella itsekäs. Nykyään kun vanhemmilla on mistä antaa niin lapsista saattaa tulla tuollaisia. Olen monen kohdalla huomannut saman kaveripiirissäni, nälkä kasvaa syödessä, eikä todellakaan ymmärretä osata antaa arvoa auttamisille ja rahallisille asioille, niitä pidetään itsestään selvinä. Luultavasti poikasi jo miettii mitä se saa perinnöksi kunhan teistä aika jättää.
Meillä on ns. tavalliset vanhemmat mieheni kanssa eikä rahallista avustusta juurikaan voida saada. Muuta apua saadaan aina mieheni sukulaisilta (asuvat samassa kaupungissa) kun sitä pyydetään pienempiin asioihin kuten muuttoihin ja lapsen hoitoon. Meitä myös pyydetään apuun jos joku sukulainen sitä tarvitsee. Mummolassa, setälässä ja tätilässä käydään viikoittain ilman kutsumista ja hyötytarkoitusta.
Minusta on ollut hieno kuulua tällaiseen sukuun jossa ihmissuhteilla on iso merkitys. Tuntuu todellakin kohtuuttomalta ettei oman lapsensa luona voi vierailla. Pieni opetus pojalle varmaan on paikallaan. Tsemppiä teille.
jo toinen talonrakennusprojekti - ottaa koville kaikille, mutta on hienoa, että auttajia löytyy "omasta takaa", näinhän monet auttavat lapsiaan (aikuisia) elämässä.
Se tuntuu töykeältä, että joku täällä perää, ettei "mitään oikeutta" tulla vierailuille. Silloin on todella jo pahasti tulehtuneet välit, jos tuohon mennään.
Tässä sensijaan on varmaan vaan kyse siitä, että annetaan nyt välimatkaa pojan perheelle kaikessa rauhassa, ja keskitytään välillä omaan hyvinvointiin ja elämään...
Kuka sen pojan on pilalle lellinyt elleivät omat vanhemmat? Eli tunnustat olevasi huono äiti. Jos toinen antaa ilmaista rahaa, niin onko se hullu, joka antaa vai se joka ottaa? Ajattelepa sitä vähän.
Ehei!
Nyt olen kanssasi eri mieltä. Hyvä äiti uskaltaa arvostella jälkikasvuaan, kun siltä asiat tuntuvat ja näyttävät.
Huono äiti silittää pojun päätä teki kullannuppu mitä hyvänsä, vaikka potkisi mummuja. Niin ei kun äitee silittää: hyvä poika!
Jos toinen antaa ilmaista rahaa tai työtä, oletan, ettei siitä ainakaan antajaa potkaista.
Sinun näkökulmasi on siis se, että antaessasi toiselle lahjan, olet hölmö ja ansaitsen mojovan höykytyksen.
nimen omaan näkee totuuden myös omissa lapsissaan.
parasta olisi sanoa pojalle asiasta suoraan ja selvin sanoin !
Äärimmäisen loukkaavaa tuollainen käytös kun toinen on hyvää hyvyyttään auttanut ja sen avun saatuaan toinen kohtelee tylysti.
Itse ottaisin häärkää sarvista ja antaisin pojalle ja perheelleen huutia niin että muistaa seuraavalla kerralla osoittaa kiitollisuutensa vähän sivistyneemmin !
niin, juuri tämän takia kannatan ajatusta, että palkkaa ulkopuolisen ammattilaisen, niin pojan ei tarvitse kuunnella ja nöyristellä kun isi on auttanut koko ajan. Kukaan ei ole pakottanut teitä auttamaan. Vai onko? Heti kun poika uskaltaa osoittaa omaa tahtoa omalla kodissa, aiotte heti pitää puhuttelun tälle, ja pistää hänet ruotuun. Ensin annatte kaiken periksi, ja sitten vedätte luukut kiinni. Yrittäkää jo päättää, minkälaisia vanhempia olette. Jos olette sellaisia hyviä ollenkaan.
Millä planeetalla elät?
Jos emme olisi pyydettäessä auttaneet, niin mitä meistä olisi sanottu?
Voisitko vastata tuohon kysymykseen?
Emme pidä pojallemme puhuttelua, aikuiselle ihmiselle.
Luukut lyömme kiinni, totta.
Emme pyydettäessä enää auta.
Jaa, mitä tästä sanot?
Olemme halunneet olla auttavaisia vanhempia, jotka voisivat silloin tällöin piipahtaa pojan luona kylässä ihan noin by the way.
Virhe on korjattu: nykyisin ei ole kai tapa sellainen. Olemme ottaneet opiksi!
Kuten sanottu, yllätys"piipahtamiset" eivät aina suinkaan ole kovin tervetulleita, ovatpa piipahtajan motiivit sitten mitkä vaan ja vaikka piipahtaja olisi auttanut sitten miten paljon vaan.
Te näytätte pitävän itsestään selvänä että pojan on toivotettava teidät tervetulleiksi vaikka miten sopimattomana hetkenä, koska te kerran olette auttaneet hänen perhettään.
Ei se kyllä noin mene.
Kyllä teidän silti täytyy ottaa pojan perheen toiveet käymisistä huomioon.
On moukkamaista vain tupsahtaa taloon milloin itseä huvittaa.
Piipahdukset eivät ole kestäneet puolta tuntia kauempaa, ja niihin on liittynyt asiantynkäkin. Esim. työkalujen suhteen.
Vanhahko mies ei älynnyt tarpeeksi pian poistua, vaan jäi jorisemaan... ja katselemaan kättensä töitä. Puhelemaan työasioistaan ja pojan asioista niin kuin oltaisiin kaverit.
Nythän sen opimme, kun opetettiin ettei piipahtaminen sovi.
Vastapainoksi tulevaisuuteen ei pojan koiratkaan, kaksi collieta piipahtele vierailulla meillä päin.
Taannoin alkukesästä meiltä tilattiin tulevaksi helmikuuksi kahden viikon ajaksi koiranhoitoa, kun perhe lähtee Thaimaahan.
Yllätys tulee olemaan, että meille ei sovi! Ilmoitan hyvissä ajoin, että ehtivät viedä maksulliseen koirahoitolaan hauvansa.
Sepä niistä piipahduksista ja koiranpissatuksista. ;)
"Vanhahko mies ei älynnyt tarpeeksi pian poistua, vaan jäi jorisemaan... ja katselemaan kättensä töitä. Puhelemaan työasioistaan ja pojan asioista niin kuin oltaisiin kaverit."
Jos se rakennus on vielä kesken (?), niin tuollainen puolen tunnin viivästyskin voi vituttaa ankarasti. Meillä on nyt remontti menossa. Teemme työt itse leipätyön lisäksi. Viikonloppuisin teemme kellon ympäri ja viikolla 3-4 tuntia töistä tulon jälkeen. Jos tuosta 3-4 tunnista menee puoli tuntia turhaan jorinaan, se tekee aika paljon prosentuaalisesti. Pitäisi sitä oman isän tajuta, ettei pojalla ole aikaa jauhaa paskaa, kun rakennus odottaa.
Antakaa edes tehdä se talo loppuun, ennen kuin menette jauhamaan turhaa ja arvioimaan taloa. Rakentajalla on muutenkin hermot kireällä ja stressi päällä, ei siinä tarvita kiukkuavia vanhempia nurisemaan päälle.
Jos välttämättä haluatte mennä, soittakaa etukäteen. Kun poika osaa varautua vierailuunne, häntä ei niin tympäiset töiden viivästyminen. Jos poika on juuri pitänyt kahvitauon ja on aloittelemassa hommia, työmaalle pölähtävä isä ei herätä positiivisia ajatuksia. Jos taas isän tulo tiedetään etukäteen, kahvitauon voi ajoittaa samaan aikaan, joten isä ei viivästytä hommia ollenkaan.
Kyllä, työtä olisi edessä paljon enemmän, jos isä ei olisi auttanut. Rakennuksesta huolehtiva poika ei kuitenkaan osaa asiaa nyt niin ajatella. Hänellä on muutakin mielellään kuin isäpapan hyvinvointi.
Mitä oikein odotat pojaltasi? Että hänen pitäisi pitää suunsa kiinni, ja olla aina samaa mieltä isänsä kanssa, koska tämä on niiiiin paljon auttanut heitä? Ilmeisesti, kun ei saa omassa talossaan tehdä mitä haluaa. Kukaan aikuinen poika ei heitä isäänsä ulos, paitsi jos tämä solvaa poikaa, poikansa perhettä, ja utelee näiden henkilökohtaisia asioita. Näin on ilmeisesti tapahtunut, neljä kertaa kuukaudessa, eli kuten toinen täällä kirjoitti, kerran viikossa on liikaa. Etkö sinä näe tätä alkuperäinen äiti?
Oman isän ei tarvitse olla kaveri. Onko sinulla ja miehelläsi jotain ongelmia esim. vapaa-ajan suhteen, kun koko ajan puhutte vain pojalle menemisestä ja heidän tekemisistä, minne he menevät lomalle, ja mitä heidän koiransa tekee sillä aikaa? Jos miehesi teki tuota samaa vierailuillaan, niin näin huonosti voi käydä. Kyllä aikuisen isänkin pitää kunnioittaa toisen talon sääntöjä, eikä lampsia sisään kuin isäntä.
Voihan se olla niinnii, mutta voihan se olla näinnii!
Terassin kaiteet oli maalaamatta, muuten talo valmis.
Jorisija ei ole kroppaansa säästellyt, kun taloa rakennettiin.
Jorisija katsoi, että talo on valmis, ja olisi aika ehkä muutama sananen vaihtaa.
Jorisija ei enää mene jauhamaan p....a! Ei todellakaan.
Alkuperäisessä tilanteessa ei ollut mitään erimielisyyksiä mielipiteistä. Ei käskyttämistä, ei isännöintiä
Teemme tästälähtien JUURI kuin sinä kehotat!
Eikö ole metka juttu?
Lisäksi teemme muutakin: eli emme tee mitään.
Oikeassa olet kai: oman isän ei tarvitse olla kaveri.
Hyvä niin.
He saavat lomareissuillaan hoidattaa colliensa hoitoloissa, samoin ostaa lapsenhoitopalvelut muualta.
Mahdollisen tulevan rakentamisen työntekijätkin he voivat ostaa.
Me keskitymme parisuhteeseen. ;)
No, tuostahan teidän asenteenne käykin hyvin ilmi.
Oletatte nurinkurisesti, että teillä on jotain omistajan oikeuksia taloon, koska miehesi on käynyt siellä auttamassa.
Ei se ole auttajan rooli päättää, milloin talo on valmis, vaan omistajan.
Täytyykö noin vanhaksi elää, ennen kuin tajuatte simppelin jutun? Ilmeisesti.
Olet aika sitkeä, se kunniaksi sinulle.
Kuka ei katsoisi, että talo on valmis, jos se on valmis.
Sääntösi mukaan, kun poikamme talo on valmis, emme noteeraisi sitä mitenkään.
Siis huppu päähän, ettei edes katseemme häiritse poikaamme?
Ajatteletko tosiaan, että poikamme on Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Jonka Taloon Ei Voi Luoda Silmäystäkään?
Raamatussa sanotaan, että ihminen ei voi katsoa Jumalaa kuin kuoleman uhalla.
Me emme kyllä näissä atmosfääreissä seikkaile tässä spektaakkelissa.
Taloa on kyllä kiva katsoa, kun se valmistuu, vaikka se olisi jokin himputin virastotalo.
Miltähän koko asia alkaisi vaikuttaa, jos saisittekin kuulla myös pojan ja hänen perheensä puolen?
Taitaisi moni vähän lieventää tuomiota.
Yrittäkää ihmiset ottaa näitä juttuja vähän "cum grano salis" eli suolalla maustettuna.
tänne, niin vastataan sillekin! :))))
Pojan näkökulma: tarpeettomaksi käynyt isä on riesa tontilla.
Saatamme tosin olla parin viikon päästä tarpeellisia koskien lapsien/koirien hoitoa.
Poikaa odottaa yllätys, kun kieltäydymme kunniasta. Me riesat!
Vaikea uskoa koko tapahtumaan. Tuntuu siltä, että olet kuunnellut jonkun 3. henkilön juoruilua ja poikasi mustamaalaamista. Tuo 3. henkilö saattaa olla pojallesi hirvittävän kateellinen ja siksi haluaa rikkoa välinne.
Olet tyhmä, ellet edes ota juttua puheeksi poikanne kanssa ja edes yritä selvittää sitä teidän kesken, ennen kuin panet välit poikki.
Ja poikasi käytöksen lisäksi olet joutunut täällä kovan ryöpytyken kohteeksi.
Ei tällaista asiaa ilmeisesti voi täysin ymmärtää, mikäli ei ole seurannut sivusta, tai itse tehnyt kaikkensa lastensa eteen.
Ajattelin ensin, että olisi ehkä ollut helpompaa, jos et olisi ollenkaan kirjoittanut tänne. Toisaalta kuitenkin, erilaisia vastauksia seuratessa, olet varmasti saanut lisää vahvuutta muuttaa suhtautumistanne poikaanne.
Joka tapauksessa mielestäni sinun on kuitenkin keskusteltava pojan kanssa. Hän tuskin tietääkään isänsä huomanneen häneen kohdistuvan halveksunnan. Olisikohan poika sentään myöskään puhunut veljelleen isästään, niinkuin puhui, jos olisi arvannut veljen kertovan asiasta.
Se ei tietenkään pojan sanomista ja ylimielisyyttä muuta, mutta kyllä hänen olisi syytä kuulla, että asia on, hänen käytöksensä lisäksi, tullut isän tietoon, myös veljen kautta.
Ihmettelen kuitenkin, niinkuin täällä joku muukin, miksi veli kertoi asiasta. Olette ilm. suosineet yhtä poikaa toisten kustannuksella, jolloin se on aiheuttanut kateutta.
Kahden omakotitalon rakentamisessa auttaminen on ilman muuta aiheuttanut närää sisaruksissa. Vuosien työhän on rahallisesti merkittävä lahjoitus. Ehkäpä toiset eivät ole rakentaneet, jolloin eivät ole tarvinneet apuanne. Itse ei aina välttämättä huomaa sisarusten kateutta, kun auttaa siinä, missä eniten apua tunnutaan tarvitsevan.
Selväähän kuitenkin on, että välejä omaan poikaan ja hänen perheeseensä ei voi katkaista. Vieraan ihmisen suhteen asia olisi helppo. Etäisyyttä poikaan kuitenkin kannattaa ottaa ja huomioida enemmän muita lapsianne.
Jos joskus itse tarvitsette apua, kannattaa yrittää järjestää taloudellinen tilanne sellaiseksi, että pystytte sen rahalla hankkimaan vieraalta. Joten tulevaa suhtautumistanne poikaanne ja muihinkin lapsiin, kannattaa harkita monelta kantilta.
Toivon teille voimia asian selvittämiseen ja suunnan muuttamiseen.
Ei palvelukset tai avustukset ole vaihtokauppaa edes perheen sisällä.
On viisautta pitää taloudellinen puoli kunnossa, vanhuuden varaksi. Lapsiinsa ei voi nojata missään vaiheessa, se joutuvat toteamaan kaikki jotka niin luulevat.
Sitähän juuri tarkoitin, että ei lahjoittele lapsilleen liikaa, koska itse on pystyttävä vanhanakin laskunsa maksamaan.
Apua saattaa esim. sairauden vuoksi tarvita paljonkin, eikä lasten apua voi vaatia. Miksiköhän minusta tuntuu, että haluat väkisin vääristää sanojani, vaikka ilmeisesti keikumme samassa veneessä?
Anteeksi palstan sävy on todella ilkeä ja tyly, joten useamman ”tekstin” peräkkäin lukeneena muuttuu myös oma asenne kielteiseksi.
Silti on ihan hyvä lukea täällä, kun normaalissa elämässä on asiat hyvin.
Ajatus mallini tuli siitä, ettei edes syytinki ollut ihmiselle, kun niin ei talokauppakirjassa lukenut.
Muutaman kerran kun teette tuon niin jospa he huomaisivat, että ette ole itsestäänselvä apu aina kun heille sopii ja riesa silloin kun tahtoisitte olla yhdessä muutenkin kuin työjuhtana.
Jos kysymyksessä on nuori pariskunta, eivät he todellakaan osaa ajatella, että haluaisitte itsekkin nauttia työnne tuloksista muutoinkin kuin hikipäällä painaen hommia.
Olisi kohtuullista heiltä kutsua teidät illanviettoon sillointällöin ja näyttää kiitollisuutensa olemalla ainakin ystävällisiä.
Ja kyllä maar omalla pojalle, aikuisellekkin voi vanhemmat opettaa tapoja jos he eivät niitä hallitse. Tässä näyttää olevan yksi sellainen aikuinen poika jonka on syytä kuulla muutama valikoitu sananen.
Mieheni koki loukkaavan käytöksen omissa nahoissaan.
Jälkikäteen tästä alkup. loukkauksesta tietämätön veli kertoi pahoitellen, miten miestäni oli esitelty riesana, kyylänä ja norkoilijana tuttaville.
Hän oli ensin harkinnut pitkään, kehtaisiko kertoa meille. Veli päätti kertoa,koska oli pahoittanut mielensä puolestamme.
Veli ihmetteli itse, että miten hänen kuultensa meitä pilkattiin. Hän oli ihmetellyt ettei pelätty tuon ivailun kantautuvan korviimme. No, kantautuihan se.
Joten tässä oli kaksi toisiaan tukevaa pointtia. Myönnän hysterian, joka on lauhtunut, mutta kantanut hyvää hedelmää meidän kannaltamme: kelkka on käännetty toiseen ja terveeseen suuntaan.
En pane välejä poikki! Ne vain muuttuvat.
Ei kannata ottaa juttua puheeksi, tulee vain lisää selkkausta. Ja jos poika on sitä mieltä, että olemme riesa, niin asian voi korjata. Emme ole riesa enää.
Kiitos sinulle, kirjoituksesi osoitti suurta kypsyyttä ja kokemusta.
Niin, on ollut mielenkiintoista seurata näitä kovin erilaisia näkemyksiä.
Nuo erilaisetkin näkemykset ovat osaltaan vain vahvistaneet juuri "kauheudellaan" ratkaisujamme tulevaisuuden suhteen.
Alamme tietoisesti muuttaa suhdettamme poikamme perheeseen niin, että emme olisi opettamassa ainakaan lapsenlapsille, kuinka ihmisiä voidaan käyttää hyväksi.
Sillä kun annamme luvan olla itse hyväksikäytettyjä, niin tavallaan hyväksymme sellaisen elämänasenteen.
Olet oikeassa, että kateus voi olla syynä kertomiseen. Meillä on paljon korjattavaa muihin sisaruksiin nähden, vaikka olemme koko ajan tienneet tehneemme liikaa tämän yhden lapsen hyväksi.
Omassa ajattelussamme on tapahduttava muutos. On vain ymmärrettävä, että lapset ovat muuttaneet pesästä pois ja heidän "pesimisensä" eivät meille enää kuulu.
Olemme kantaneet epätervettä vastuuta ja syyllisyydentuntoa, jos elämme vain itsellemme. Ehkä tämä on jokin tyhjän pesän syndrooma?
Taloudellisen tilanteen yritämme nyt varmistaa niin, että vastaisuudessa, kun itse tarvitsemme apua, voimme ostaa ne palveluntuottajilta.
Joten paljon on opettelemista.
Kiitos sinulle!
nii et *ffiiiuuuuuu'
tässä keskustelussa tulee samaan johtopäätökseen. Luukut kiinni ja kunnolla, miksi kitua toisten takia kun ei edes kiitos osata sanoa.
Ihmetelkää siinä sitten, kun tiukan paikan tullen ei apua löydykkään, saati asuntolainoille takaajia. Minä en ainakaan moiseen lähde. Elän vain itselleni.
että piipahtaa sillä syyllä ! Ei, ei ja ei ! Ei mene noin! Piipahtaa voi kun pyydetään siis - tuliko nirppanokalle selväksi vai pitääkö vieläkin selittää, kun hän on niiiiiiin tarkka tuosta asiasta ja haluaa nimenomaan täällä korostaa tuota "määräämisoikeuttaan"...
Ota iisisti, täällä vierailevat appivanhemmat ovat varmaan kaikki (useimmat) samaa mieltä tästä. Kukaan tuskin haluaa lähteä tässä siihen valtataisteluun, jota sinä haluat tässä nähdä.
On vaikea uskoa, että kukaan aikuinen poika (mies) on niin nössö, että haluaisi olla se täälläkin niin paljon mainostettu tahdoton, omien vanhempiensa (varsinkin äitinsä)
pillin mukaan toimiva robotti. Enemmänkin niin, että ongelmat helpommin työnnetään tuohon suuntaan, kun ei osata keskenään hoitaa sitä vuorovaikutusta, jota miehen ja naisen toimiva suhde vaatii (varsin inhimillistä ja koskee enemmän ja vähemmän kaikkia pareja, eiks vain?)
Opettelua siis, peilin eteen, itsetutkiskelua jne.
Etköhän nyt ole tehnyt kärpäsestä härkästä. Kyllä meille ainakin saa kylään tulla, mutta etukäteen pitää ilmoittaa. Omat vanhempani tupsahtavat välillä yllättäen enkä pidä sitä hyvänä käytöksenä. Saattoihan pojallasi olla huono päivä ja ärsytys suuri jos joku tulee ilmoittamatta. Meille voi tulla vaikka kerran viikossa ja ihan mukavaa se onkin. Toivon kuitenkin, että soitetaan etukäteen ja kysytään voiko tulla. Mitään ilmoittamatta ei ole kiva saada vieraita, ei edes omia vanhempia. Uskoisin, että vaan tästä ollut kyse. Kyllä se tuntuu vähän kyyläämiselle, jos tullaan vaan milloin huvittaa ilmoittamatta.
Minulle ei tuollaista tilannetta ole päällä, mutta kuvittelin itseäni pojan asemaan. Takana on stressaava rakentaminen. Oikeaa vapaa-aikaa on viimeksi ollut joskus silloin, kun tuleva talo oli vielä unelma päässä. Sen jälkeen rakentaminen on vienyt kaiken ajan. Pahimpaan aikaan en ole saanut kunnolla nukuttuakaan, kun rakennusprojekti on niin rassannut. Milloin on tavara myöhässä ja milloin rahan riittävyys huoletta. Töissäkin menee huonosti, kun en saa keskityttyä kunnolla työasioihin.
Mutta lopulta homma lähestyy loppuaan. Enää pari listaa paikalleen ja talo on valmis. Ihanaa, unikin tulee paremmin, kun enää ei tarvitse stressata talon valmistumisesta. Vaimon kanssa on alettu peuhaamaan makuuhuoneessakin enemmän. Stressatusta äijästähän ei sängyssä paljon iloa ole, kuten kaikki tietävät.
Pistetään lauantai-iltana kiuas lämpiämään. Viinipullo on jäähtymässä. Kulta meni "pukeutumaan", kuten itse sanoi... Jes, onpa kivaa rentoutua kunnolla. "Pling plong", ovikello soi. Kukahan perhana siellä nyt tähän aikaan änkeää kylään. On se saatana, kun ei saa rauhassa olla nytkään, kun kuukausien stressin jälkeen saisi lopulta vähän omaa aikaa...
Kannattaisiko vähän miettiä asiaa sen pojan kannalta. Olen aivan varma, että hän arvostaa isänsä apua. Ihminen tarvitsee kuitenkin omaa aikaa ja pariskunta keskinäistä aikaa. Talo on kuitenkin pojan ja hänen vaimonsa oma koti. Ei isä saa avun varjolla laukata siellä, milloin haluaa. Pitää muistaa se, että pariskunnalla on takana raskas aika, jonka jälkeen he kaipaavat aikaa parisuhteelleen ja itselleen.
Soitto etukäteen auttaisi kummasti. Isän kannattaa pitää vierailuvälit ainakin aluksi harvoina, jotta pojasta ei tunnu, että hän laukkaa kylässä koko ajan. Taloa ehtii kyllä katsastella myöhemminkin.
Veli on katkeroitunut, kun iskä on auttanut tätä rakentajaa ja veli on jäänyt vähemmälle huomiolle. Katkeran ihmisen puheista ei hirveästi kannata välittää, hän varmasti suurentelee kuulemaansa.
että kaikki on nyt kiinni siitä, mitä tuon pling plomgin jälkeen tapahtuu.
Jos poika menee avaamaan ja silmää iskien kuihkii että nyt on huono aika, vaimo on pukemassa ja viinipullot jäissä joten soitellaan myöhemmin, niin vanhemmat lähtevät ovelta ilomielin ja tiedä vaikka ottavat kotona ilon irti elämästä kaksistaan ihan vain pojan onnen vuoksi.
Jos taas tapahtuu niin, että poika menee suoro kourassa ja toinen kädessä ovelle ja noituu mitä perkelettä te tänne änkeettä, on varmaa että vanhemmat ovat ällikälllä lyötyjä ja ihmeissään mitä me nyt tehtiin ja jokainen murjottaa omalla tahollaan muutaman viikon. Tuskin pojan romanttinen illanviettokaan enää onnistuu vaikka vanhemmat siitä poistuvatkin pikimiten.
sopikaa ja kysykää voiko tulla
Se kävi jälkimmäisen kaavan mukaan: mitä tänne änkeet...
ja änkeäjästä tehtiin yleinen pelle.
Tästä murjotuksesta kyllä koituu meidän kannaltamme hyvät hedelmät!
Käyttäytyä rumasti huonosti ylimielisesti tai törkeästi.
Nöyrä niiaus Carles
No eihän milloinkaan saisi käyttäytyä rumasti, mutta joskus ihminen niin tekee. Ehkä stressi ei oikeuta törkeään käytökseen, mutta se voi hyvinkin olla syynä törkeään käytökseen. Joskus tulee tilanteita, joissa ihminen toimii eri tavoin kuin toimisi, jos ehtisi harkitsemaan. Suuttuminen on yksi niistä tilanteista.
Voi olla, että ellenin valitus on oikeutettua. Ehkä poika vain hyväksikäyttää vanhempiaan. Toisaalta voi olla, että vastakkainen näkemys on oikea: ehkä isä kävi vastavalmistuneessa talossa liian usein. Rakennusprojektin jälkeen pariskunta kaipaa varmasti kahdenkeskistä aikaa eikä silloin isän seura ole toivottua. Kunhan stressin jälkeinen tilanne helpottaa, on aikaa isällekin. Kannattaisi miettiä sitä asiaa pojankin näkökulmasta. Vaikka isä on ollut apuna raksalla, ei se tarkoita, että pojalla on oltava aikaa aina, kun isä niin haluaa.
Ei tuo VIIMEISENÄ sanominen asiaa muuta.
Tarinan poika on varmasti kaikki aikuisen mittasuhteet täyttävä ihminen.
Joten odottaisi nykyaikaisena ihmisenä ymmärtävän hyvinkin, kuinka käyttäytyä, vanhempaa arvokasta apua, tukea, neuvoja antanutta, tuossa kaikin puolin raskaassa työssä.
Charles;
vaikka sulla on täytettä siellä vasemmassa lahkeessa; kait? ihan omasta takaa, unohda asenne: Olen puhunut. Tuo ”niiaus” oli ironiaa.
"Tarinan poika on varmasti kaikki aikuisen mittasuhteet täyttävä ihminen.
Joten odottaisi nykyaikaisena ihmisenä ymmärtävän hyvinkin, kuinka käyttäytyä, vanhempaa arvokasta apua, tukea, neuvoja antanutta, tuossa kaikin puolin raskaassa työssä."
Niinpä odottaisi, mutta MISTÄ ME TIEDETÄÄN, MITEN POIKA OIKEASTI ON KÄYTTÄYTYNYT? Anteeksi huutaminen, mutta kun ei muuten mene tämä pointti perille. Meillä on vain ellenin kertomus asiasta. Hän on värittänyt juttua omilla tunteillaan, mutta minä olen saanut kaivettua sieltä seuraavat faktat:
- Isä on auttanut rakennustöissä.
- Rakennus on nyt käytännössä valmis, mutta rakentamisen loppumisesta ei ole kauaa mennyt.
- Isä on käynyt uudessa talossa ilman ennakkovaroitusta kerran viikossa.
Omat oletukseni:
- Rakennusaika on ollut pojalle stressaavaa (rakennusaika yleensä stressaa rakentajaa).
- Rakennuksen pihapiiri on kuin pommin jäljiltä (yleensä piha valmistuu vasta rakennusta seuraavana vuonne).
On voinut tapahtua, kuten ellen on kirjoittanut: poika on ajanut isänsä töykein sanoin pois. Aivan yhtä hyvin on voinut tapahtua toisinkin: poika on ollut väsynyt eikä ole halunnut seurustella isänsä kanssa silloin, kun isä on tullut paikalle. Hän on kehoittanut isää poistumaan tai muuten antanut ymmärtää, ettei nyt ole sopiva hetki.
Yleensä koti ei suinkaan valmistu silloin, kun talon viimeinen lista naulataan paikalleen. Sen jälkeen on vielä pihan siivoaminen ja laittaminen. Se on iso työ, ja saattaa rahallisestikin maksaa paljon. Tästä asiasta ellen ei ole maininnut mitään, on vain korostanut, että talo on valmis, joten isä voikin rampata pojan luona milloin haluaa, niinkö?
Kerran viikossa tapahtuva vierailu olisi ainakin minulle liian usein. En sietäisi sitä keneltäkään. Elämässäni oli kerran jakso, kun veljeni kävi joka viikonloppu luonani. Hän oli lähellä intissä ja vietti suurimman osan viikonloppulomistaan minun luonani. Vaikka veljeni onkin paras ystäväni, sekin alkoi pitkän päälle rassaamaan. Liika on joskus liikaa ja nuoripari kaipaa varmasti omaa vapaa-aikaa.
Ukg olen puhunut.
Onkos levari rikki?
Toisto huutonakaan ei lisää tehoa/sympatiaa/ymmärrystä/avarakatseisuutta.
Sanallinen tuotoksesi tosin valaisee kuortasi hyvin, samankaltaisuus jyrää.
Monilla on vain hirveä kiire ehättää tuomitsemaan nuorempi sukupolvi. Vaikka emme ole kuulleet kuin yhden puolen kertomuksen.
Yritin siitä jo tuolla aiemmin huomauttaa, mutta...
Ehkäpä ellenin miehenkin pitäisi vaihtaa patterit, jos kuulo on huono ;) Tosin eihän kuuleminen aina tarkoita, että ymmärtää kuulemansa...
Tyhjä kuori valaistuu hyvin.
Hei annetaan pojan opetella.
Ehkä oppii näistä jutuista muutakin kuin minä Mies puhun ymmärrystä totuutta viisautta..
Poikamme tuntee isänsä tavat, ettei tämä ramppaa vakituisesti kerran viikossa kuin poikkeustapauksessa.
Olen miettinyt, ehkä töykeällä käytöksellä varmistuttiin, ettei isä tulevaisuudessa pesiydy pihapiiriin. Tuo pelko on kuitenkin turha, koska ei ennenkään ole niin tapahtunut.
Ongelma kai heijastaa isä/poika-suhdetta tällä hetkellä.
Poika ajaa "kiihdytyskaistaa" elämässään, täytyy saada paljon ja nopeasti kaikkea aineellista, niitä ihmisiä ihaillaan, jotka ajattelevat samoin.
Pojan perheessä on taloudellisesti lähtenyt vetämään hyvin, ystäväpiiri on samanhenkistä, nuorta ja menestyvää.
Reino-tossuissa pihamaalle könttyävä ukko ei ole hyvää mainosta, noin karrikoituneesti sanoen... vaikka
eihän me vielä Ainoja ja Reinoja pidetä ja kuntokin on hyvä.
Mieheni kuulee vielä, ikä ei välttämättä tarkoita järjenkäytön vähyyttä. Tulet itse huomaamaan, kun täytät 50. Vaikka et itse pistäisi iällesi suurta merkitystä, niin nuoremmat tekevät sen.
Äkkiä huomaat vain, että olet ulkopuolella bileiden ja joku tarjoaa sinulle jarrusukkia jalkoihin.
Katsot niitä hölmönä ja mietit, että mitä. Mitä? Minäkö vanha kyylä? Minähän olen minä.
yksikään kirjoitus täällä ei ole ryhmätyö, tai ryhmä kannanotto.
Ihan jokainen kirjoitus on yhden ihmisen mielipide tai näkökulma asiaa.
Et siis ymmärrä lukemaasi, eikä mene jakeluun.
Muistelen tässä jokin aika sitten sivusta seuranneeni, kuinka Charles jaksoi kerta toisensa perään puolustaa oikeuttaan mennä vierailuille etukäteen ilmoittamatta.
Ehkäpä olet itse tietämättäsi törmännyt epäsopiviin tilanteisiin, jolloin soitto etukäteen olisi auttanut kummasti.
Isän käynnissä tuskin on ollut edes kysymys varsinaisesta vierailusta, vain hetken jutustelua ja valmiin talon ihailua.
Isäparka ei ymmärtänyt, myös varmasti rasittuneena ja väsyneenä pitkäaikaisesta urakasta, oman työnsä lisäksi, että talon valmistuttua hänen pitäisi lopettaa käyntinsä kuin seinään.
Ei ihminen ole mikään robotti, johon on ohjelmoitu viimeinen käyttöpäivä.
Tai pyrkii kukoksi tunkiolle!
"Muistelen tässä jokin aika sitten sivusta seuranneeni, kuinka Charles jaksoi kerta toisensa perään puolustaa oikeuttaan mennä vierailuille etukäteen ilmoittamatta.
Ehkäpä olet itse tietämättäsi törmännyt epäsopiviin tilanteisiin, jolloin soitto etukäteen olisi auttanut kummasti. "
"Muistelen tässä jokin aika sitten sivusta seuranneeni, kuinka Charles jaksoi kerta toisensa perään puolustaa oikeuttaan mennä vierailuille etukäteen ilmoittamatta.
Ehkäpä olet itse tietämättäsi törmännyt epäsopiviin tilanteisiin, jolloin soitto etukäteen olisi auttanut kummasti."
Ei tuo mielipiteeni ole muuttunut miksikään. Edelleen voin mennä joidenkin tuttujen luo yllätysvierailulle. Täytyy kuitenkin käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Jos menen yllätysvierailulle, en loukkaannu siitä, että minut ajetaan pois. Toisaalta jos tiedän, että jollain on raksaprojekti menossa, en mene haahuilemaan ja kuluttamaan hänen aikaansa varoittamatta.
Täytyy siis toimia tilanteen mukaan ja miettiä asiaa sen toisen osapuolen näkökulmasta. Nyt meillä on ellenin näkökulma, jossa hän tekee itsestään ja miehestään marttyyrin. Minä vain esitin yhden mahdollisuuden siitä, miten poika tilanteen koki. Luulisi nyt isän tuntevan poikansa niin hyvin, että tietäisi, milloin aika on väärä ja milloin ei.
En enää jaksa toistaa, että mieheni ei ole haahuillut raksalla, vaan on ollut tositoimissa.
On ripeä otteissaan, eikä ole turhaan kehuttu ahkeruudesta.
Sinähän moneen kertaan olet korostanut, miten nämä viimeiset vierailut ovat nimenomaan olleet haahuilua. Siis pistäytymistä ja oman käden jälkien ihailemista. Sen ymmärrän, että miehesi on tehnyt kovasti töitä aikaisemmin, mutta ei "oman käden jälkien ihailu" ole työntekoa ainakaan minun mittapuullani.
Tietenkin saatte kyläillä poikanne luona, en ole muuta väittänytkään. Kehoitan vain ajattelemaan asiaa poikasi ja hänen vaimonsa kannalta. Heillä on takanaan stressaava aika. Kerroit, että rakentamista on kestänyt yli vuoden. He tarvitsevat nyt rentouttavaa aikaa. Silloin ei kaivata yllätysvierailijoita, jotka loukkaantuvat, jos jäävät ilman kahvia ja pullaa. Koita ymmärtää, että heillä on oma aikataulunsa, jonka noudattaminen varsinkin nyt voi olla hyvinkin tärkeää heidän rentoutumiselleen. Miehesi voisi aivan hyvin soittaa ja sopia tapaamisajan erikseen. Tällöin poikakin voisi olla paljon positiivisemmalla mielellä.
He tulevat saamaan meidän puoleltamme rentouttavaa aikaa. Emme häiritse.
Mieheni lähtee ensi viikolla töihinsä, kesälomat loppuvat, joten rauhassa saavat olla hamaan siihen asti, kunnes ilmaantuvat poikani ja miniäni ovelle koirineen ja lapsineen...
no, siinä oli vitsiä osaksi...
osaksi totta...
sillä mekin, mieheni ja minä tarvitsemme rentouttavaa aikaa.
Poikani olisi voinut halunsa olla rauhassa ilmaista kauniimmin.
Hän olisi voinut puhua tuttavilleen ja veljelleen isästään kauniimmin. Nyt hänet esitettiin norkoilijana ja kyylänä.
Otan oikeuden loukkaantua ja olla pahoilla mielin.
Vuosien saatossa poikani ja hänen vaimonsa ovat menneet sellaiseksi, että mielivät meitä, kun tarvitsevat jotain.
Kun eivät tarvitse juuri sillä hetkellä palvelusta, on suhde kuin katkolla.
Olen käynyt lävitse viime vuosien tapahtumia ja havainnut nyt tämän.
On ollut aika miettiä vihdoinkin. Ja uskallusta.
Oletkohan aikuinen ollenkaan? Vai teinitrolli?
Täällä kirjoitteli jokin aika sitten "Olivia", jonka jutut olivat todella hulvattomia. Niitä oli peräti hauska käydä lukemassa.
Tämä sinun juttusi alkaa myös jo naurattaa. Niin lapselliselta kuulostat.
Senkuin naurat ihan vapaasti!
Näet että varttunut aikuinenkin loukkaantuessaan löytää sisäisen lapsensa.
Kyllä se sinullakin on, jos koet tulleesi potkituksi. Järkevyytesi unohtuu hetkessä.
Nyt näet, ettei ikäihminen ole sen kummoisempi kuin nuorikaan.
Vanhaakin satuttaa loukkaus samalla tavoin.
Tosiasiassa myös terapoin itseäni, puran pahaa mieltäni tähän ketjuun.
Olen saanut hyviä neuvoja, tukea ja uusia ajatuksia. Siitä kiitos empaattisille kirjoittajille! Kiitos myös vähemmän empaattisille. Heiltäkin voin oppia.
Kuulostaa ihan siltä, että jouduit eka kertaa (mielestäsi) potkituksi.
Minua taas elämä on nuijinut niin pahasti ja monta kertaa, että alan olla aika kypsä ja pehmeä. Ikääkin on karttunut puolen vuosisataa.
En vain itse muista käyttäytyneeni koskaan noin lapsellisesti, vaikka minun ylitseni onkin kävelty, jätetty huomioimatta, minua on loukattu jne.
Mutta tosiaan, olen saanut nauraa juttujasi ja nauruhan tunnetusti pidentää ikää.
Yritä nyt vihdoin kuitenkin aikuistua ennen kuin hauta häämöttää...
Sanoit, että elämä on potkinut sinua pahasti monia kertoja niin, että alat olla kypsä ja pehmeä.
Kerrot, että ylitsesi on kävelty.
Annat ymmärtää, että reagoidessani loukkaukseen olen lapsellinen ja naurettava.
Voisit kysyä itseltäsi, mitä on aikuisuus.
Onko se sinulle alistumisen hyväksymistä? Loukkauksiin reagoimattomuutta hammasta purren?
Onko se pehmenemistä?
Ei, ei..minusta aikuisuuteen kuuluvat tunteet. Tunteet eivät sulje pois vastuun ottamista, mikä taas minun mielestäni kuuluu aikuisuuteen.
Pidän tunteeni ja tekoni erillään.
Jokaisella ihmisellä on oikeus tuntea niin kuin tuntee.
Teot ovat eri asia, niistä käräjille joudumme, jos teemme pahoin.
Pelkistä tuntemisistaan ei joudu lakitupaan.
Ei ole eka kerta, hieman laimeammin olemme joutuneet tämän ennenkin kokemaan. Ehkei laimeammin... nyt uskalsimme tiedostaa ongelman ytimen.
on noloa.
Kiukuttelet siis ihan totta ikään kuin olisit teinimurkku, joka ei saa tahtoaan läpi.
Sinua on nyt moneen kertaan neuvottu miettimään asiaa myös poikanne näkökulmasta, mutta kieltäydyt nähtävästi. Se on kummallista jääräpäisyyttä.
Alan epäillä, että taustalla on jotakin aivan muuta kuin tämä juttu, ja itse asiassa käytät nyt tätä tapahtumaa verukkeena voidaksesi pistää välit poikki.
Keskustelu palstalla, kun lukeminen on yhtä kuin kuuntelu.
Pojan kannalta on kyllä ajateltu nyt jo liikaakin, tuo viimeinen rahtaaminen osoittaa, ettei poika usko kuin oikeuksiinsa.
Nyt pitäkää pintanne, pojan on otettava vastuu perheestään, sitä on lastenhoito.
Tässäpä töihin lähtiessäni vielä vastaan kommenttiisi ja kysyn:
missä asiassa en saa tahtoani lävitse?
Pikemminkin palautan tahtomiset asialliseen kuosiin.
Hyväksymme, että mieheni ei voi mennä "kutsumatta kylään". Hyväksymme, vaikka emme pidä siitä.
Noudatamme poikamme tahtoa.
Mikä käytöksessäni on sitä lapsellisuutta?
Toivon, että kerrot minulle sen.
Poikani näkökulmasta olemme katsoneet vuosia, jonka seurauksena olemme puurtaneet hänen edestään liian pitkään.
Niin pitkään, että hän pitää sitä itsestäänselvyytenä.
En pistä välejä poikki lapseeni, mutta alan arvostaa itseäni ja miestäni ihmisinä, joilla on muutakin kuin palveluntuottajan arvo.
Tämän selvempään en voi enää sinulle perustella näkökulmattomuuttani ja lapsellisuuttani.
Ensinäkin olette aina vanhemmat, josta turvallisessa lapsi vanhempisuhteessa seuraa, likasaavi silmille niin voi turvallisessa suhteessa tehdä.
Iältään täysi-ikäistä ei voi enää kasvattaa.
Nyt on vielä saavuttamatta poikasi puolelta se, että olette aikuisten välisessä suhteessa molemmin puolin, se edellyttää käytökselle rajoja.
Ymmärrän hyvin miehesi halua käydä katsomassa taloa, kuka ei haluaisi ihailla kättensä töitä.
Lasten ja koirien hoito ei sovi samaan lauseeseen.
Neuvoisin sopimaan lapsille vierailu ajat isovanhempien luo säännöllisesti esm. 1- 2x kuukaudessa.
Koirat voi viedä hoitolaan tai ”kavereille” isovanhempia ei tarvitse koirahoitolana käyttää.
Isovanhemmilla on oma elämä ja se kuuluu heille.
Isovanhempien rooli kuuluu lasten elämään, mutta lapsenlapset voivat vierailla heidän luonaan. Monet pitävä koiria perheen jäseninä sitä ei teidän tarvitse tehdä. Tarkoita koiran hoitoa, ette ole koiran isovanhempia.
Koirat aiheuttavat monenlaista allergiaa, jospa tarkkailisit ihoasi ja limakalvojasi taitaa silmäsi rähmiä ja nenäsi mennä tukkoon, jos koirat ovat kodissasi muutamaa tuntia kauemmin.
Oma poikani alkoi antaa minulle arvoa vasta isänä, saadessaan lapsensa turvalliseen ja luotettavaan hoitoon luokseni.
Mistään aineellisesta jota olen antanut, pyynnöstä tai lahjaksi, en ole saanut kiitosta pojaltani edes poikamiesaikana.
Isovanhemmat eivät ole elintason tae, tai ilmainen hoitopaikka perheen jäsenille.
Ottakaa oma roolinne ja lapsenlapset vierailulle luoksenne vaikka ihan säännöllisesti.
Vierailut voi merkitä kalenteriin jo aikoja ennen, vaikka puoleksi vuodeksi kerrallaan, yhdessä tuumaten MOLEMILLE osapuolille sopivina aikoina.
Carles saattaa olla oikeassa, ehkä veli on pikkuisen kade, pelkää jäävänsä vähemmälle. Tiedossa varmasti on isän voimien rajallisuus, ehkä pelkoa saattelee tieto oman projektin jäävän ilman vastaavaa avustusta ja apua.
Tosiaan, taidan olla allerginen koirille.
Kyllä, oli rumasti yhdistetty koirat ja lapset samaan virkkeeseen. Anteeksi kömmähdys!
Hyvä idea, että laitan määrätyt (itselle sopivat) vierailupäivät lapsenlapsille. Todella hyvä!
Vaan ihan heti en tee sitä, nyt on aika levähtää ja kiinnittää huomiota ehkä poikani kateellisiin sisaruksiin.
Monesta harmista välttyy, kun lapset ymmärtävät olevansa aikuisia, myös suhteessaan vanhempiinsa.
Monet vanhemmat tukevat lastensa perheen ja kodin perustamista omista tarpeistaan tinkien, koska halutaan antaa lapsille paremmat lähtökohdat, kuin itsellä oli.
Harvoin tämä tukeminen saa arvostusta tai kiitosta Tasa-arvo Pölkky ei ymmärrä: jokainen lähtee tyhjästä, apu tai lahja ei ole syntymä oikeus tai vanhempien velvollisuus.
Monen kiitämättömän lapsen sisällä asuu Tasa-arvoinen Pölkky, jolle kuuluu elämä suoraan samalta elintasolta kuin lapsuuskoti on. Siksi ei kiitetä vaan ollaan pyytämässä ja vaatimassa, itsestään selvänä, asiaan kuuluvana avustuksena ja työnä.
Ei edes ymmärretä vanhempien elintason olevan kymmenien vuosien työn ja säästämisen/tinkimisen/luopumisen tulos.
Vanhempien elinikäinen säästäminen katsotaan ihan elämän tyyliksi. Silmät kirkkaina uskotaan, eivät he muuta ymmärrä/osaa/halua/tarvitse/tai edes kuulu olla.
Tarkista elleni miten tasa-arvoisesti lapsiasi kohtelet ja tuet.
Koira allergia on totta, minulla nykyään lievänä; iho kutiaa kunnes saan siivottua koira vierailun jälkeen, siitä on ollut koiran omistajien kanssa ongelmia.
Mitäs pienestä,(kutiseva ihoni) emme voi sitten vierailla.
Siivoa aina vasta käyntimme jälkeen!
Syö antihistamiinia se auttaa!
Jokainen nykyään tietää Oikeutensa!
Entäs Velvollisuudet?
Mitä ne ovat?
Älä ole niin kovasti pahoillasi poikasi tylyydestä.
Katso yhteiskuntaa ympärilläsi tuo tylyys on yleistä nykyään.
Ei syy ole teissä kasvattajina, yleinen suuntaus on kaikessa samankaltaista.
Hyvää terapiaa on tämän palstan lukeminen. Mietipä mistä nämä valittavat?
Ehkä oli jopa hyvä, että poikanne toi julki, miten tyly ja töykeä on.
Katsopa nyt muu lapsi katraasi, äläkä toista liika syöttö virhettä.
Vastuu omasta elämästään on jokaisen otettava ja lemmikit voivat varmasti rahdata muualle hoitoon olkaa molemmat allergisia. Allergia voivat johtua myös psyykestä.
Lasten saamaan apuun sen verran, että isän tekemän työn arvon pitäisi näkyä sitten viimeistään perinnön jaossa.
Rakennus apua saamattomien on saatava tasausta viimeistään perinnön jaossa.
Antakaa edes itse arvo isän rakennus työlle. Turhaa pitää vihaa tai pahaa mieltä, jos poika oli lellikin asemassa, ei käytös ole sen kummempaa.
Meillä yksi lapsi oli äidin valitsema edunvalvoja, äiti sairastui Alzheimerin tautiin. Tämä ”lapsi” pumppasi äidin omaisuuden (kiinteä ja irtain) eikä ostanut äidille edes alusvaatteita.
vaan että sun poikas on vaan niin pirun kiittämätön että ottaa avun vastaan ja hylkää vanhempansa sitten kuin vanhan rukkasen, itse olen saanu aina vanhemmiltani kaikenlaista apua eri asioissa ja osaan kyllä antaa sille suuren arvon.
Osaan myös auttaa omia vanhempiani silloin kun he apuani tarvitsevat, usein ihan ilman pyytämättäki.
Mitä tulee tuohon kylässä käyntiin niin onhan se nyt ihan selvä että vanhemmat vierailee lastensa tykönä vaikka nämä olisivatkin jo vähän vanhempia (itse olen 28v)ja minulta kyllä löytyy aina se vähintään puoli tuntinen aikaa mikäli olen kotona juuri silloin.
ja ihan normaali ja mukava juttu, kiva lukea vaihteeksi täältä!
olen kuvitellut normaalin pojan ajattelevan ja käyttäytyvän. Olen iloinen, että sinunlaisesi poika on uskaltanut tänne kirjoittaa. Myös se, että puolestasi autat vanhempiasi osoittaa, että arvostat heitä ja välität heistä.
Oma poikamme perheineen on saanut paljon apuamme mm. omakotitalon rakentamisessa, lasten- ja eläintenhoidossa ym.
Minä en pojan perheessä käy kuin kutsusta tai mikäli apua tarvitaan.
Mieheni kyllä piipahtaa siellä tavan takaa. Ei se kuitenkaan edellytä esim. kahvinkeittoa tai muutakaan huomiota.
Usein näin kesäaikana hän vain juttelee pihalla hetken pojan kanssa ja poika esittelee mielellään isälleen uusia tekeleitään. Viimeinen projekti oli terassi. Eivät nämä jutut kuitenkaan niin yksioikoisia ole. Esim. terassin kohdalla kävi niin, että olimme autossa matkalla ruokaostoksille. Puhelin soi ja poika soitti työstä, että noin 10 km:n päässä olevassa liikkeessä on edullinen lautatarjous. Ei poika tietenkään voinut sinne kesken työpäivän lähteä. Isä vain apuun, koska laudat saattaisivat loppua. No, me haimme peräkärryn ja toimme laudat. Tosin meni päiväohjelma sekaisin ja aikaa kului useampi tunti. Ei siinä mitään.
Koska pojalla on vastuullinen työ, isä on tottunut jatkuvasti hoitamaan pojan asioita, vaikka talo ja myöhemmin rakennettu autotalli ovat jo kauan olleet valmiita. Pojalla on ilmiömäinen kyky löytää hyviä tarjouksia kaikenmaailman epämääräisistä vehkeistä. Toisinaan on kyse työkaluista, mutta myös auton, moottoripyörän, vanhan mopon tai minkä tahansa moottorin osista.
Työnsä vastapainoksi poika rakastaa kaikenlaisten vanhojen surisevien ja pörisevien laitteiden korjaamista. Isä hakee mitä poika pyytää ja on kiinnostunut hänen tekeleistään.
Usein myös lapsenlapset haluavat papan seurakseen, jolloin poika ja miniä voivat rauhassa tehdä omia hommiaan.
Ei mieheni mitään erityistä huomiota vaadi, eikä varmasti ole vaatinut Elleninkään mies.
Sanokaa mitä sanotte, mutta elettyäni Ellenin kanssa lähes samanlaista elämää ja niinkuin jo aikaisemmin sanoin, emme me mitään pyhimyksiä ole, niin olisin loukkaantunut sydänjuuriani myöten, jos poikamme olisi käyttäytynyt Ellenin pojan tavoin.
Noin minäkin toivoisin sen menevän poikani kohdalla.
Mutta ehkä tulevaisuudessa, ja ehkä Siperian kovan korkeakoulun kautta näin tapahtunee. Aika näyttää.
Vanhempasi ovat onnellisia ihmisiä!
tämä löpinä on täällä appi&anoppi -palstalla?
Liittyikö miniä jotenkin asiaan, ei tainnu liittyä.
Mietin vain...........
No, kylläpä ainaskin vastauksia sulle ropisi.
Onneks kukaan ei ainakaan paljoa alkanut haukkua miniää syypääksi.
Hyvä että kerrankin joku tajusi, et siin omassa pojassakin voi olla jotain vikaa.
Terv. eräs miniä
Niin, kun tuol on myös tollanen "suku on pahin" -palsta, oiskoha tää käyny paremmin sinne palstalle?
Alkuun mielessäni vähän kärvistelin miniääkin, mutta en pidä häntä jutussa "pääsyytettynä" ;)
ehken syytettynä ollenkaan.
Tämä olisi aivan oikein kuulunut suku on pahin -osastolle.
Tosiaan, aika paljon syytetään anoppeja sinisilmäisyydestä omaa poikaa kohtaan.
Ehkä siksi sain vastauksia, että oli poikkeus.
Pojasta ei ole kuulunut muutamaan päivään, itse emme nokkaamme työnnä "pyhitetylle" tontille ennen kuin kutsu tulee. Töihin emme sinne mene kutsustakaan!
Jos ei muuta kirjoitettavaa unohda koko kirjoittaminen.
Nuoret ovat naimisissa keskemään kyse siis isovanhempien ja anoppi appi suhteiden sevimisestä.
Nyt löytyi palstalle se OIKEA PUUSILMÄ.
kun ei tajua että miehelläkin on anoppi ja appi !
Mikäs se mies sitten on , vävy !
luulet että sinut on unohdettu, älä luule itseäsi maailman navaksi, miniä.
anoppi ja appi palsta. Ei miniä palsta .
jotkut miniät vaan ovat ihan kummissaan kun heistä ei aina olekaan kyse, heh
puu*piip* (sanonko mikä?) samat sanat: jos ei muuta kirjoitettavaa unohda koko kirjoittaminen. Oma viestisi oli täysin aiheeton ja hölmö.
Sulle tiedoksi viel, et tuol on myös isovanhemmille oma palstansa!!Mietipä viel, mikä sekasotku tulee, jos jokainen lätkii juttunsa ihan mihin palstalle tahansa. Siksi nämä palstat on otsikoitu, et pysyy joku roti näissäkin teksteissä ja aiheissa.
Hauskaa elokuuta sullekin senkin puu...
sun vastaukses liittyi mun viestiini? ei yhtään mitään!
Tottakai miehelläkin on appi ja anoppi, mut ei tää ellenin juttu ollut niin: nämä vanhemmathan ovat juuri tämän pojan omat vanhemmat, halloo! Et varmaan ite tajunnut puoliakaan lukemastasi.
Luule sinä mitä luulet, mää luulen, et oot itte TOSI YKSIOIKOINEN TYYPPI, anoppi arvelen....?
Roosa opettelisit kielenkäyttöä.
U2!
Tässäpä sulle kielenkäyttöä.
Keneksiköhän samaksi vanhaksi mua luulet?
Älä luule vaan tiedä. :-)
Pistäkää lasku perään työtuntien mukaan niin kyllä
ääni kellossa muuttuu. Aika törkeätä toisen ihmisen hyväksikäyttöä.
Kiitos että ymmärrät, kuinka loppujen lopuksi suuresta asiasta ja avusta on ollut kyse.
Laskun jos pistäisimme, joutuisi poika luultavasti myymään hulppean talonsa.
Tulisi lasku nimittäin siitä edellisestäkin tönöstä.
olen lueskellut tätä ketjua nyt alusta loppuun ja ihmetellyt. Olen siis poikkeava. Jos tilanne oli tosiaan niinkuin kuvasit, niin ihmettelen poikasi käytöstä. Olkoonkin, että rakentaminen on rankkaa ja vaativaa, puhun nyt omasta kokemuksesta, mutta ei mikään anna oikeutta käyttäytyä noin törkeästi vanhempiaan kohtaan. Kyllä minäkin joskus kauan sitten kirosin appiukkoa, kun hän tänne pyyhälsi tekemään remonttia. Se miksi häneen hermostuin oli se, että hän teki mitä huvitti, vaikka saatoin sanoa, että en halua sitä tehtävän noin. Hän käveli ylitseni, koska kyseessä oli hänen poikansa talo...josta minä omistan puolet. Mutta siltikään en ole häntä nimitellyt mitenkään saati sitten heittänyt ulos. Ja vaikka olemme saanet apua, olemme sitä myös yrittäneet antaa omien voimiemme mukaan. Kyseessä ovat kuitenkin isovanhemmat. Vaikka en tule anoppini kanssa toimeen pätkääkään (anoppi kuvittelee kyllä tulevansa toimeen kanssani), olen silti luvannut, että jos hänelle tulee tiukkaa, autamme rahallisesti häntä kuukausittain. Ja voimme käydä tekemässä viikkosiivouksen. Nyt on meidän tilaisuutemme maksaa vanhat velat...
Jotenkin sain kuvan kirjoituksestasi, että poikasi on vielä nuori ja kuvittelee, että elämä menee hänen ehdoillaan. Ehkä viisainta olisi kertoa hänelle aidosti, miten te olette kokeneet tilanteen ja samalla sopia, että jatkossa te ette enää ole samalla tavalla käytössä. Isälle kuikuttelu saattaa myös kertoa hänen omasta riittämättömyyden tunteestaa, on vaikea olla riippuvainen/toisen avun varassa ja samalla pitää iitseään aikuisena. Halutaan olla itsenäisiä, mutta silti halutaan apua. Vaikea tilanne ja toivottavasti tajusit mitä yritin sanoa. Kestää ehkä vielä hetken, että poikasi on oikeasti aikuinen ja voi kohdata isänsä mies-miehen tasolla, myöntäen omat heikkoutensa. Tällöin on myös helpompi sanoa toiselle, että olen niin s**** väsynyt rakentamiseen ja haluan olla yksin seuraavan kuukauden. Ymmärräthän, tulkaa kylään kun emme ole näin väsyneitä. Ja toisaalta, poika saattaa pitää taloa omana urotyönään ja tällöin jonkun toisen ihastelu työstä voi harmittaa, mikä sinänsä on lapsellista. Isähän teki suuren työn. Ihan kuin kiitos avusta ja myöntäminen, että kyllä sinä olet meitä auttanut, veisi arvon omalta työltä.
Luin koko massiivisen ketjun läpi (lähestulkoon jokaisen viestin), mielenkiintoista!
Mietin, minkälaiset välit teillä vanhempina on poikaanne noin niinkuin muuten? Onko se aina ollut pelkästään sitä auttamista? Onko teillä ja poikanne perheellä "normaaleja" tapaamisia?
Mulle tuli tunne, että poikanne on varsinainen lellipentu (joku muukin sitä jo epäili). Onkohan lie näin?
Nyt en puhu vain teidän tilanteestanne, vaan yleisesti: jos lasta on hemmoteltu, autettu ja paapottu koko pieni ikä, odottaa hän palvelua myös aikuisena. Ja koska kaikki aina tavallaan "tulee ilmaiseksi", ei autettu osaa olla kiitollinen ja kiittää avusta. Syntyy kertomiasi tilanteita.
Voisin taasen jaaritella tästä aiheesta romaanin verran, mutta kiire puskee päälle. Jään seurailemaan tätä viestiketjua edelleen mielenkiinnolla...
(PS: Me aikoinamme teimme remonttia taloomme ja MINUA alkoi jurppimaan samat asiat, kuin edellistä kirjoittajaa. Appiukko kuvitteli remontoivansa talomme oman mielensä mukaan, tapetoi yms... Voin kuvitella, että se olisin ollut minä, joka olisi heittänyt sen "ukkelin" kodistamme pihalle. Miehelleni sitten aiheesta vain paapatin. Mieheni oli tietenkin tottunut siihen, että iskä hoitaa, joten häntä tilanne ei jurppinut laisinkaan - päinvastoin: saatoimme istua kahvilla tai ruokapöydässä, ja samalla appiukko hikoili yksiksensä remontoimassa. Minua se hävetti, mutta mieheni ei ollut moksiskaan, lellipoika kun on.....)
syömään tai kahville?
hän oli ängennyt remonttia tekemään ilmeisesti väkisin miniän mukaan. Kuinka nyt sellaiselle mitään tarjottaisiin.
Ehkä joskus löytävät edestään.
Tosin se ilmeisesti oli heidän mielestään oikeutettua, koska niin menettelivät. Itse en voisi tällaista tekoa unohtaa.
Siis mikä oli mielestäsi ja miten?
Minkä siis ja kuka löytää edestään ehkä?
Mikä oli oikeutettua ja kenen mielestä?
Mitä tekoa et unohtaisi?
Anteeksi monet kysymykseni, mutta kun tämä viesti oli jatkoa minun viestilleni - en ymmärtänyt nyt kyllä oikein jutun ydintä.
Enpä viitsi kommentoida enempää, ettei taas tule vääriä käsityksiä, niinkuin ilmeisesti jo kävi.
Käykö jollekin jatkuvasti niin, että hän vastaa väärän ihmisen viestiin? Joskus tuntuu, että oman viestin jatkeena on aivan jotakin outoa hölynpölyä... Ärsyttävää.
vaan jatketaan - eikö se asia jo tullut selväksi !
Poikaamme on nyt massiivisemmin autettu avioliittonsa aikana.
Tuo autanta on jäänyt päälle ilmeisesti hänen opiskeluajoistaan. Olemme kaikkia lapsiamme auttaneet, kun ovat olleet opiskelemassa.
On ollut muka kunniakysymys meille.
Pojan vaimo osaa ottaa avun vastaan, ja osaa pyytää. Eli ei ole tuossa avioliitossa jarruttajaa, jota hävettäisi lellipojan lellittely. Miniän suhtautuminen voi olla yhtenä syynä, että auttaminen purskahti liiallisuuksiin.
Pienempänä poika ei ollut sen lellimpi, ainakaan omasta mielestäni.
Aiomme ottaa asiasta selvää, miten sisarukset kokevat. He saattavat yllätykseksemme nähdä toisenlaisia muistoja kuin me heidän lapsuudestaan.
Haluamme olla tasapuolisia ja hyvittää heille, että omistimme liikaa aikaamme tälle yhdelle pojan perheelle.
Lainaus tekstistäsi: "Pojan vaimo osaa ottaa avun vastaan, ja osaa pyytää. Eli ei ole tuossa avioliitossa jarruttajaa, jota hävettäisi lellipojan lellittely. Miniän suhtautuminen voi olla yhtenä syynä, että auttaminen purskahti liiallisuuksiin."
En todellakaan, tietenkään, tiedä tilannetta poikasi perheessä, mutta omalta kohdaltani kerron seuraavaa:
minun ja mieheni suhteen alusta asti ihmettelin sitä jatkuvaa "auttamista" ja "paapomista", jota tuli appivanhempieni taholta. Monet vuodet vain purin hammasta ja yritin sietää sitä touhotusta.
Kerran sitten jollekin tuttavalleni ohimennen kerroin tästä "ongelmasta" ja hänpä kertoikin, mitä hän tekisi. Jos hänen kotiinsa joku tunkisi jatkuvasti auttamaan; toisi ostamiaan tavaroita, leipomiaan ruokia ja kakkuja, tulisi siivoamaan ja häsläämään jne... hän kääntäisikin koko inhotuksen toisin päin - eli vaatisi aina vain lisää.
Esim. meillä oli aina leipomuksiani pakastimessa tarjottavaksi kahvipöydässä. No, anoppi aina tullessaan toi juuri leipomansa kakun tms. Minua tämä sieppasi (jostain syystä). En kokenut sitä mukavana eleenä tai auttamisena, koska tahdoin tietenkin tarjota kotonani vieraille omia tekeleitäni.
En koskaan kylläkään ehtinyt toteuttaa ystäväni ehdottamaa konstia, mutta se olisi toiminut näin, että kun anoppi tuo sen pullapussinsa, niin alkaisinkin vain vaatia aina vain lisää ja enemmän ja parempaa. Eli tavallaan olisinkin "alkanut käyttää hyväkseni". Uskon, että liiallinen auttamis-into ja jatkuva tyrkytys olisi pikkuhiljaa laantunut, kun "tunkija" olisikin aina vain saanut lisää tekemistä ja tilausta. Hieman inhottavallehan tämä kuulostaa, mutta voisi toimia.
Teillähän tällaisesta "avun väkisin tarjoamisesta" ei ollutkaan kyse, poikannehan oli pyytänyt apua, joten siinä mielessä eri juttu. Kirjoitinpa kuitenkin.
Siten siis liippasi jotenkin läheltä; tuli mieleeni, että jospa miniänne onkin suivaantunut jostain syystä auttamiseen (=appiukon kyläilyyn) ja toimii edellä mainitulla tavalla (vaatii lisää apua ja odottaa, että milloin ne kyllästyvät). Voisikohan jotain tällaista olla kyseessä? No, miniästäsihän et ole paljoa kirjoittanutkaan, ei taida NIIN läheisesti liittyä tähän "keissiin".
Itse miniänä olen nyt kai hieman hassu, minunhan kuuluisi kai puolustaa muka kaikkia miniöitä, mutta eiköhän se syy teidänkin ongelmiin kuitenkin pohjimmiltaan löydy sieltä päästä, epäilen ainakin. Useinhan sanonta "Kaiken takana on nainen" pitää paikkansa.
En nyt tarkoita, että ketään täytyy lähteä syyttelemään. Ja ovathan poikanne ja hänen vaimonsa ja lapsensa se PERHE. He varmaankin yhdessä tekevät heidän taloaan, kotiaan ja perhe-elämäänsä koskevat ratkaisut.
Minä olen sitä mieltä, että teidän kannattaisi keskustella tämän huonosti-käyttäytyvän -poikanne kanssa. Puhukaa asiat ASIALLISESTI risti halki poikki ja pinoon - eipä jää mikään kaivelemaan.
Vai onkohan tässä kaikessa vain kyse siitä, että poikanne on vihdoin aikuistunut ja nyt tämä irtiotto on tapahtunut näin hieman ikävällä tavalla?
Loukkaantuiko muuten miehesi tästä "ukkelinheittoasiasta" kovinkin pahasti? Mitä hän on mieltä? Onko hänkin samoilla linjoilla kanssasi, että nyt saa auttamiset riittää?
Ja siis kertoiko miehesi sinulle itse tilanteesta, kuinka se kävi, vai kertoiko siitä pelkästään se ehkä-kateellinen -veli?
Tässähän tulee ihan salapoliisiolo itselle...
Ei sinun tarvitse näihin kysymyksiin vastailla, mietinpä vain "ääneen". Ehkä sinäkin saat jotain ajattelemisen aihetta näistä kaikista kirjoituksista ja näkökulmista...
Toivottavasti saatte asian selviteltyä keinolla tai toisella!
Mieheni kertoi ulosheitosta hämmentyneenä. Hämmennys on ollut hänen tunnetilansa.
Nyt hän on hiljaa ja mietteissään, on sanonut, ettei halua mennä sinne vähään aikaan.
Veli ei ollut tiennyt ulosheitto- episodista. No, nyt hän tietää sen ja me vastaavasti tiedämme, että meitä oli nimitelty norkoilijoiksi ym. tuttaville.
Olemme auttamisen suhteen samoilla linjoilla mieheni kanssa, se on loppu.
En tiedä, oliko pojan aikuistumisesta kyse.
Aika näyttää, mikä lopulta on kaiken takana.
Ymmärrän, että sinun anopillasi on ollut takana kilpailuhenki (ehkä), toivottavasti en itse ole ollut samanlainen. Huh! Se olisi kauheaa.
Ymmärrän sinua täysin.
Haluaisin poikani perheeseen tavallisemman suhteen, joka perustuisi muuhun kuin auttamiseen.
Ehkä toiveeni toteutuu.
Olen alusta alkaen yrittänyt nähdä poikani ja miniäni perheenä.
Ihan tietoisesti varon arvostelemasta miniää. Mieluummin arvostelen omaa tekelettäni eli poikaani.
Montako lasta teillä on kaikkiaan? Tyttöjä? poikia?
Monesko ikäjärjestyksessä oli jutun poika?
Olen itse pian kolmekymppisten poikien äiti, nuorempi syyttää välillä vanhemman suosimisesta, enemmän rakastamisesta!?
Kaverit ja ystävät ovat myös vanhempia joilla lapset 23- 52 v.
Vain yksi perhe on kyennyt tasapuolisuuteen, minun silmin.
Isä ja vävy rakensivat vanhimmalle tytölle talon, ihan kaksistaan molemmat rakennusmiehiä.
Sitten nuoremmalle hyvitettiin talokaupassa työnarvo, kun osti vanhempien talon heidän muuttaessaan perintönä saatuun asuntoon.
Kasvatukseen kuuluu tukea tarvittava määrä kutakin lasta, mutta käykö niin että lapset kokevat sen eriarvoisuudeksi?
Tuleeko oltua tukevampi jollekin lapsista? :D
Nuorempi jäi ilman ajokorttia, kun jätti opinnot kesken, ajokortti oli valmistujaislahja, joka oli luvattu, jos eivät mopoiässä vaadi mopoa.
Mutta ajokortti oli ansaittava lahja..
Nyt ei nuorempi ole enään huolinut, vaikka olen kaksi kertaa tarjoutunut sen maksamaan.
Meillä kyse siis pienestä erosta taloudellisessa mielessä, mutta koen hämmennystä.
Poikamme on vanhin.
Muita sisaruksia on kolme = 2 poikaa 1 tyttö. Ikäeroa on vähän. Yksikään ei asu enää kotona.
Olemme ehkä eri tavalla tukevia riippuen lapsiemme elämäntilanteesta.
Vanhimman pojan vaimo on ehkä ollut kärsimättömämpi lastensa suhteen. Lapset tuodaan helposti meille, kun miniä väsähtää.
Toisen poikamme vaimo on taas hieman toisinpäin. Kanaemona hän ei malttaisi olla lapsistaan erossa. He eivät myöskään anna aineellisille asioille niin paljon arvoa. Heidän kulutuskiertonsa on hitaampi, eikä heillä ole kunnianhimoa näyttämiseen. Työelämäkin täten leppoisampaa.
Kolmas poikamme sekä tytär ovat sinkkuja. He arvostavat itsenäisyyttään, eivätkä tarvitse apujamme. Noh, ehkä silloin tällöin jotain pientä.
Tällainen on taustamme.
Kiitos.
Tietysti lapsia tuetaan eritavoin.
Olin varma, että kysymyksessä olisi nuorin tai ainoa poika.
Lasten laittaminen on vahingon sattuessa melkoista kärsimättömyyttä aiheuttavaa, ovathan pienet lapset melkoinen rajoitus mennä ja tulla, sekä melkoinen taloudellinen rajoitus.
Nykyaikana ei aikuisuutta ja omaa elämää aleta alivuokralaisasunnosta.
Tuon kertomani perheen isä, ei kyennyt avustamaan työllä enää myymänsä jo rakentamansa talon remonttia, jossa talo tehtiin nuoremman tyttären näköiseksi. Pinta laudoitus uusittiin ja sisällä tehtiin pinta materiaali vaihdoksia. Olin aika hämmästynyt tuosta auttamattomuudesta, tuttavani eivät edes kysyneet tarvitaanko remontissa apua.
Isä jopa hieman loukkaantui remontista. Nuorempi on lapseton. Vanhempi tytär saa yhä kolmen lapsenperheenä enemmän tukea, tietysti mummola on vierailupaikka lapsenlapsille. MUTTA kuka soittaakaan säännöllisesti äidille, vanhemmat asuvat nyt pienessä kylässä ensimmäiseen naapuriin on yli 1km, kelle soittaa äiti säännöllisesti?
Minä näen tämän, uskon vakaasti; lapseton tytär tuntee ja kokee olevansa kakkosluokkaa. Hänellä monenmoista näytönpaikkaa sitä eivät vanhemmat huomaa. Lapsettomuus ei ole valinta.
Toinen tuttavani maksoi käsirahan ainoan poikansa ja miniän ostamaan kerrostaloasuntoon, hän osti verhot ja joitain huonekaluja, Miniän pyynnöstä.
Sitten tuttavani oma avioliitto päättyi eroon ja tuttava teki asuntovelkaa, palkkatyöläisenä suhteessa kolmenvuoden palkkansa verran. Taloudellinen Avustus pojan perheelle loppui. Miniä vaati aikansa molemmilta eronneilta, mummolta ja vaarilta, taloudellista tukea, vaarin jäätyä omakotitaloon asumaan oli hän tulilinjalla. Isän/vaarin ottama velka ei mennyt jakeluun, miniä uskoi lypsyn jatkuvan siellä suunnassa. Kuitenkin..
Nyt on tilanne se, tuttavani ei saa tavata ainoan lapsensa lapsia 8v. ja 6v. kaksoset. Miniä ja äitinsä nostivat tuttavani ulos, kun hän ei velallisena avustanut kerrostaloasunnon vaihtoa omakotitaloon.
Asunnon vaihdon yhteydessä asuivat, puolivuotta vaarilla, miniän päätöksellä ja aivan ilmaiseksi.
Tuttavani ei ole nähnyt lapsenlapsia kuin viimeksi vanhemman ristiäisissä, kaksosia ei tuntisi vaikka silmien alle tuotaisiin. poikansa käy äidillään melko säännöllisesti kerran toi kaksoset salaa näytille miniälle asian selvittyä EI tuo enää.
Miehelläsi on edessä melkoinen urakka, rakentaa pitäisi vielä kuusitaloa, jotta suhteellisuus ja tasapuolisuus toteutuisivat.
Näinköhän rakentaa?
Tietysti tasapuolisuus arvion teette Te, mutta mitään velvoitteita ei enempi saaneelle voi asettaa, kuitenkin annoitte ja teitte vapaaehtoisesti.
Tuo asia ei poistu, perunkirjoitus on todella se, missä mätkähtää muille lapsille viimeinen tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus.
Tuttavani lapsuusperhe 3 tyttöä ja 2 poikaa istui perunkirjoitukset, maatalo metsä 120 h oli myyty nuorimmalle pojalle hänen ollessaan 4 vuotias. Talo oli siirretty toiselle pojalle, syytinkiä vastaan. Tyttönä hän ei päässyt edes talouskouluun vanhempien kustantaman.
Niin se ihmisten historia kulkee samoja ratoja.
Onnea vain. Kiitos tästä ketjusta, tuntuu ihan hyvältä todetta, niin se arvo asetetaan ilman sen kummempia kriteereitä. Ehkä vanhemmat ovat lähempänä Lusiferia kuin Jumalaa, mistä muuten kumpuaisi tuo itsensä paremmaksi ja arvokkaammiksi tunteva ihmisten joukko; ”näppi virhe”. Tasapäisyys ja tasa-arvo ovat kateellisten keksintöä.
Ei Jumalakaan vaadi kiitollisuutta vain rakkautta ja kymmenen käskyn noudattamista.
Sitä siis nyt niitätte, mitä tuli kylvettyä. Aina eivät noin toimineet vanhemmat ehdi satoaan niittämään.
”Niin, miksi ajauduimme liiallisen auttamisen ansaan? Sitä sopii kysyä.
Ei se yhtäkkiä ole tapahtunut. Tilanteeseen on luisuttu.
Meille tapahtui samalla mekanismilla kuin ylensyöjällä, joka eräänä aamuna huomasi olevansa lihava.”
Vaikka vertaus on hieman rasistinen, ymmärrän mitä tarkoitat.
” Mitä minun yleensä pitäisi kostaa? Oma naiviuteniko?”
Osoitat kypsyyttä, kyvyllä pitää asiat ja ihmiset erillään. Todella pyytäminen ja antaminen ovat eri asiat.
”Otamme lapset tulevaisuudessa yökylään, kun meiltä etukäteen sitä kysytään.
Jos lapset tuodaan meille yökylään kysymättä, palautamme heidät samalla tavoin mitään selittämättä. (Tietysti lapsille selitämme)”
Upeata.
”Emme aio enää milloinkaan, enää, koskaan, osallistua heidän mahdollisen kolmannen talonsa rakentamiseen.”
Poika on business mies, eiköhän tuo kolmas talo nouse, kun keksii sille ilmaisen rakennusmiehen.
”Vanhimman pojan vaimo on ehkä ollut kärsimättömämpi lastensa suhteen. Lapset tuodaan helposti meille, kun miniä väsähtää.”
Tuo miniä siis edustaa lähinnä tämän palstan kirjoittajia, vastauksista sen huomaa.
” Toisen poikamme vaimo on taas hieman toisinpäin. Kanaemona hän ei malttaisi olla lapsistaan erossa. He eivät myöskään anna aineellisille asioille niin paljon arvoa. Heidän kulutuskiertonsa on hitaampi, eikä heillä ole kunnianhimoa näyttämiseen. Työelämäkin täten leppoisampaa.”
Tämä perhe edustaa sitä ihan oikeaa Meidän perhe linjaa. Varmaan tätä poikaanne hävettää ja nolottaa tuo suhteenne vanhimpaan poikaanne.
Oliko tämä ”tapaus” se, joka sai Teidät katsomaan lapsianne, nähden heidät luonteen piirteineen. Miksi siis ruokkia tuota vanhemman poikanne ”luonteen piirrettä”.
Ehkä tuo rasistinen vertaus oli sitten oikea?
Ylensyöjä syö: Koska ruoka on hyvää, yksinäisyyteen, joidenkin muiden aistien nautinnon paikkaamiseen, suruun, iloon, saamattomuuteen, täyttääkseen tyhjäntilan elämässään, Mutta ei nälkään eli energian vajeeseen.
Aloitit mielenkiintoisen ja tärkeän keskustelun.
Ymmärrän loukkaantumisen ja harmin.
Pojan ja pojan perheen näkökulmaa emme tiedä. Voimme vain arvailla erilaisia motiiveja. Saattavat olla itsekkäitä hyväksikäyttäjiä tai voivat olla rakentamisesta ja muusta lopen uupuneita, jolloin tunnepurkaus voi tulla mistä vain.
Ihmettelen myös, jos te ette miehesi kanssa ole rasittuneita. Ymmärsin, että olette vielä työelämässä ja jos autatte ja teette noin paljon lapsen perheen eteen, niin miten ihmeessä sellaista jaksaa. Itse mahdollisena tulevana anoppina en voi kuvitella jaksavani tai haluavani tehdä noin paljon. Hyvä jos saan oman huushollini asiat pidettyä suhteellisen järjestyksessä.
Pointtini on, että ainakin teidän kannalta katsottuna asioiden ja käytäntöjen on aika muuttua. Ehkä tilannne on sama pojan perheen näkökulmasta. On aika mennä eteenpäin. Kaikki osapuolet voivat saada paremmat ja toimivammat suhteet.
Usein se "eteenpäin meno ja uudet käytännöt" tulevat vähitellen, huomaamatta. Mutta aika usein niihin päästään pienien kriisien kautta. Joku kriisiyttää asian, joko tietoisesti tai tiedostamatta pimahtaa jostakin. Ja siitä voi lähteä prosessi osapuolien päässä (kuten nyt sinulla on lähtenyt) joka voi poikia hyvän lopputuloksen ihan kaikkien kannalta.
En osaa neuvoa miten nyt tulisi edetä ja menetellä, mutta mielestäni teillä on nyt käsissänne tuhannen taalan tilaisuus tervehdyttää suhteita pojan perheeseen (mielestäni enemmän etäisyyttä ja vähemmän auttamista) ja muihin lapsiin. Jos pystytte toimimaan viisaasti, niin kaikki hyötyvät.
Tsemppiä sinulle ja perhekunnallesi!
Vähän tuohon suuntaan olen ajatellut: tervehdyttää suhdetta.
Olemme olleet hirvittävän väsyneitä monesti ja ehkä meillä on rakennusväsymystä.
Palautumisemme kestää pitempään kuin nuorena.
Nyt on levon aika!
Ja kriisin kautta uusien tuulien aika... pojan perheen yllätykseksi.
Voin kokemuksesta ennakoida, että pian jonain viikonloppuna ovikellomme soi, ja apuamme tarvitaan. Se on tuhannen taalan paikka, että osaamme kieltäytyä.
Olen saanut purkaa pahan oloni. Tunnen itseni puhdistautuneeksi ja voin aloittaa leipätyöni iloisin mielin!
Se oli tämän viestiketjun aikaansaamaa.
Kiitokset kaikille.
Reppu alkaa olla tyhjä jo!
Tätä ei voinut enää kirjoittaa alaketjun jatkoksi, joten kirjoitan tämän kommentin tähän.
"Nurin niskoin kääntyy kaikki, jos mieheni on mietittävä käytöstään.
Pahaa aavistamatta hän tuli tontille, jutteli ystävällisesti niin kuin tapansa on.
[...]
Meidänkö täytyy lähteä anteeksipyyntöjen ristiretkelle?"
Sinulla on ilmeisesti tarve etsiä tilanteeseen syyllinen. Mitäpä jos lopettaisit sen. En ole tarkoittanut, että miehesi olisi toiminut väärin. Siitä huolimatta hänen pitäisi miettiä, mitä on tehnyt. Ihmissuhteet ovat siitä erikoisia juttuja, että vaikka kaikki toimivat oikein, riitoja voi silti syntyä. Mielipiteistä ja tavoista kun ei voi sanoa, että yksi olisi oikein ja kaikki muut vääriä. Voi olla useita oikeita ja ne voivat olla toisilleen vastakkaisia. Miehelläsi on oikeus käydä kylässä poikansa luona. Tai tarkemmin sanottuna hänellä on oikeus kävellä talolle ja soittaa ovikelloa. Pojallasi puolestaan on oikeus sanoa, että vierailu ei sillä hetkellä käy ja että isän on poistuttava. Jos kumpikin tekee tuon asiallisesti, kumpikin toimii oikein. Siitä huolimatta jompikumpi tai molemmat voivat loukkaantua.
Kenenkään ei välttämättä tarvitse pyytää anteeksi. Siitä huolimatta kummankin kannattaisi miettiä tekojaan ja sitä, miltä tilanne tuntui vastapuolesta. Olen tässä keskustelussa yrittänyt tuoda koko ajan esille sitä, miltä tilanne on saattanut näyttää pojan näkökulmasta. Ei se sitä tarkoita, että miehesi olisi toiminut sinänsä väärin. Hän on ehkä toiminut ajattelemattomasti, jos ei ole osannut ottaa poikansa aikataulua ja ajatuksia huomioon.
Väitän, että aika moni ihmissuhde toimisi paremmin, jos syyllisten etsiminen ja anteeksipyyntöjen vaatiminen lopetattaisiin. Anteeksipyynnön pitäisi aina tulla vilpittömästi pyytäjän omasta halusta. Ei sitä pidä vaatia.
Sinä muistaakseni annoit itse ymmärtää, että olisimme anteeksipyynnön velkaa!
Siksi vastasin kommentoimallasi tavalla.
En etsi syyllistä, vaan syitä ja seurauksia.
Miksi? Koska siten voin tulevaisuudessa toimia toisin.
Oikeus, ja oikeus... pojalla on lainsuoma oikeus totta kai käskeä isänsä lähtemään. Mutta onko tuo oikeus sitten eettisesti oikein, on eri asia.
Sinä takerrut tuohon lainsuomaan oikeuteen. Minä taas eettiseen.
Välttämättä eivät laki ja eettinen moraali kulje käsikkäin.
Mieheni ei pelkästään ole hämmentynyt ulosheitosta, vaan tavasta jolla häntä on tuttaville nimitelty jopa veljen kuullen.
Tuo nimittely osoitti halveksuntaa vanhan isän rankan työputken jälkeen.
Se oli se pointti.
"Oikeus, ja oikeus... pojalla on lainsuoma oikeus totta kai käskeä isänsä lähtemään. Mutta onko tuo oikeus sitten eettisesti oikein, on eri asia.
Sinä takerrut tuohon lainsuomaan oikeuteen. Minä taas eettiseen."
Pistät suuhuni sanoja, joita en ole sanonut. Pojalla on nimenomaan eettinen oikeus käskeä isäänsä poistumaan tontilta. Ihmisellä on oikeus määrätä omaa kotiaan ja päättää, ketä siellä saa olla ja ketä ei. Minä ajattelen asiaa nimenomaan eettiseltä kannalta. Isä oli vieras, ja vieras tottelee tässä asiassa talon asukasta.
"Mieheni ei pelkästään ole hämmentynyt ulosheitosta, vaan tavasta jolla häntä on tuttaville nimitelty jopa veljen kuullen."
Ja tuosta nimittelystä on vain veljen sana. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä, mitä poika on oikeasti sanonut. Kukaan ei myöskään tiedä, MITEN poika on sen sanonut. Sehän on usein tärkeämpää kuin se, mitä on sanottu. Onko asia sanottu vitsinä mutta veli on ymmärtänyt sen väärin? Onko kyseisellä hetkellä pojalla ollut ns. huono hetki ja hän on sanonut jotain, jota ei ole rauhoituttuaan tarkoittanut.
Sinunkin mielipiteesi pohjautuu vain ja ainoastaan kuulopuheille. Perustat mielipiteesi siihen, mitä miehesi ja toinen poikasi ovat sanoneet. Eikö sinulle ole tullut mieleen kysyä pojalta itseltään, mitä hän on sanonut ja mitä ei?
.. on hiukan kiire työhön, mutta vastaan.
Mieheni kuulopuheet?
No, tottahan mieheni selvää suomenkieltä ymmärtää. Luotan siihen, mikä on hänen kokemuksensa tapauksesta.
Oikeudessakin uskoisin mieheni olevan todistuskelpoinen ihminen.
Hän ei värittänyt kertomustaan adjektiiveilla, kertoi vain (joskin hämmentynyt ilme silmissään), mitä oli sanottu, miten toimittu.
Ja kertoo olevansa edelleen hämmentynyt, joka tunne on vaihtunut pettymykseksi.
Tämän tapauksen jälkeen, meille yritettiin tuoda mitään lupia kysymättä lapset hoitoon... vanhan tavan mukaan.
Poika rikkoi omaan sääntöään, eikä kuunnellut "talon asukkaita", olisimmeko olleet valmiit lasten yökyläilyyn.
Olen edelleen sillä kannalla, että ihminen ottaessaan toiselta (rakennus)apua, hän sitoutuu tuon ilmaisen työn jälkeen vähintäänkin osoittamaan kohteliaisuutta avunantajaa kohtaan. Varsinkin kun on itse pyytänyt apua!
TÄTÄ tarkoitin kirjoittaessani eettisestä moraalista.
En sitä, saako toisen tontille mennä ilman lupaa. Tontiltaankin voi toisen käännyttää kohteliaasti.
Totuus vain on, mitä enemmän joku lellikki saa, sitä enemmän hän vaatii.
Ilmainen lapsi- ja koirahoito, tulee vastakin olemaan pojan perheelle itsestään selvyys.
Ynseä ja ylpeä uskoo vain oikeuksiinsa, velvollisuus tai toisten huomioiminen ei kuulu tapoihin. Kasvatus osa syy, mikäs siinä, jos on ollut aina ensisijainen muihin lapsiin nähden.
Elämässä tulee vaihe jolloin pariskunnan ja vanhempien on oltava vain kahdella jalalla, ehkä rinnalla on puoliso, MUTTA lapsilla on oma elämä ja omat vastuunsa ensi sijaisena.
On avioliittoja jotka päättyvät lasten aikuistuttua, koska ei koskaan opittu elämään kahdestaan puolisoina ja ihmisinä.
Harvoin on myytävänä tai ostettavana paikkaa perheessä, ainakaan pitempi aikaista.
Työllä ostettu aika pojan perheessä loppui, kun rakennus valmistui.
"Hän syntyi kodissasi,
mutta häntä ei annettu sinulle omaisuudeksi.
Hänet uskottiin hoivaasi joksikin aikaa,
mutta sitten rakkauden käsi
ohjasi hänet luotasi."
Axel Fredenbolm
"Useimmat taidot vaativat pitkää opiskelua ja harjoittelua,
mutta niistä hyödyllisin, palvelun taito,
vaatii vain halua."
Isä ei työllään ostanut paikkaa poikansa perheessä siinä he kokevat erilailla.
Poika kokee saaneensa isältä vähän palvelua, ehkä osaavan ja taitavan isän velvollisuutenakin auttaa. Isä kokee lujittaneensa perheiden suhdetta.
"Menneisyys on viisautta varten,
nykyhetki kuuluu toiminnalle,
mutta ilolle on varattu tulevaisuus."
sovella tuo nyt perheeseesi elleni.
Kiitos aforismeista!
Otamme opiksi.
Teitä ovat lapsenne käyttäneet hyväkseen törkeällä tavalla mutta niin metsä vastaa kun sinne huutaa eli jos ette tästä aseta seurauksia se tulee jatkumaan samaan tapaan.
Minä esittäisin laskun tehdystä työstä ja jos sitä ei hyväksytä, kertoisin kaikille miten lapsi on hyväksikäyttänyt vanhempiaan.
Laskua tuskin pystyisin esittämään... mutta jatkossa pystyn kieltäytymään palvelusten antamisesta.
Pojasta ei ole kuulunut pihaustakaan vielä.
Jännityksellä odotan, milloin ovikellomme tai kännykkämme soi, ja...
ihan hyviä vanhempia. liiankin hyviä.
jos itse olisin teidän tilanteessa niin en edes vastaisi puhelimeen. tai jos vastaisin niin en ainakaan suostuisi koirien hoitoon, enkä lastenkaan hoitoon heidän pyytäessä. on todella järkyttävää että poika kohtelee isäänsä noin huonosti vaikka isä on antanut apua.
Mihin se seepra raidoistaan pääsisi, eiköhän tuo poika saa jälleen, ehkä pienen nöyrtymisen jälkeen täyden palvelun. Muut lapset pitävät jälleen pahanmielen omanaan ja arki jatkuu kuten ennen.
Omaa viestiäni kirjoittaessa oli tullut tämä viesti.
Noh, ihan niin ei käy kuten veikkaat.
Et ole tajunnut sen raivon määrää mitä koin hiljaisen ja kiltin mieheni puolesta.
Luulen että tuo raivo, joka on jo laantunut, muuttuu hedelmälliseksi maaperäksi, josta poikanikin tulee saamaan terveellisen osansa.
Hyväksikäyttö on lopetettu.
Olen päättäväinen ihminen luonteeltani, kun sen pään otan.
... pikku "jatkis" vielä.
Nyt lähden metsälenkille Venäjän tulipalojen tuomista savuhajuista huolimatta, ja NAUTIN omasta ajastani.
Alan hoitaa itseäni!
Niin siinä kävi, kuten ennustin, että palveluksiamme pian tarvittaisiin.
Illansuussa portillemme ajoi tuttu auto, josta hypähti 5 ja 7-vuotiaat lapsenlapsemme. Rakentajapoikamme lapset, kainaloissaan unityynyt.
Poika ja miniä näkivät meidät pihamaalla, huikkasivat lasin läpi ja kaartoivat tiehensä.
Meille siis tipautettiin lapset yökylään kysymättä mitään.
Mitä teimme?
Seurustelimme ja pidimme hauskaa lasten kanssa pari tuntia. Kerroimme, että mummi ja ukki ovat väsyneitä ja tarvitsevat omaa, rauhaisaa yöunta.
Kerroimme lapsille, että rakastamme heitä kovin ja haluamme viettää aikaa heidän seurassaan.
MUTTA!
... haluamme nukkua kaksistaan tällä kertaa, ja viettää viikonloppua kahden kesken.
Tämän "mutan" jälkeen veimme lapset takaisin kotiinsa, tipautimme heidät portin pieleen ja katsoimme, kuinka äiti (miniä) tuli avaamaan oven ja päästämään heidät sisään.
Emme ottaneet kontaktia, huiskautimme vain kättä ja kaarsimme autollamme pois.
Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tunsimme
ERITTÄIN SUURTA helpotusta!
ovatpa törkeitä kerrassaan. hyvä että veit takaisin. jatka vaan samaan malliin.
Totta on, eikä mitään tavatonta, noin on menetelty aiemminkin.
Useimmiten sentään on soitettu ja ilmoitettu etukäteen, toisinaan lapset on vain kipattu ovelle.
Olemme odottavalla kannalla, mikä on heidän seuraava siirtonsa, sillä emme ole aikaisemmin tehneet näin, että lapset olisi viety välittömästi takaisin kotiinsa.
Nyt Minä niiaan Sinulle elleni ja syvään.
Itse olen aika lepsu ja peräksi antava, niinpä olen hyvin usein, kynnysmattona ja lattiapyyhkeenä.
Kerro ihmeessä miten mene sitten jatkossa.
Ok! Ja kiitos!
Kerron jatkossa, miten vieroitus onnistui.
Olipa temppu. Puolin ja toisin.
Tulin juuri kotiin mökiltä ja katsoin heti mihin pisteeseen ketjusi on edennyt.
Tämä oli kyllä huippu. Tämä lasten tipauttaminen. Että joku voi noin vain jättää lapset, kysymättä, yökylään.
Meillä on samanikäiset lapsenlapset, joita olemme kyllä hoitaneet paljon, mutta ei ikinä niin, ettei olisi ensin kysytty ja asiasta sovittu tarkkaan.
Yökylässä esim. lapset olivat edellisviikolla ja heillä oli mukanaan iso kassi vaihtovaatteineen, pyyheliinoineen, hammasharjoineen, leluineen ja uusine CD-levyineen. Papan mukana oli jo aikaisemmin lähetetty lasten muovinen uima-allas, jossa oli kuumalla ilmalla riemastuttavaa polskia. Kerron tämän vain siksi, että näin meillä suurinpiirtein menetellään joka kerta, kun tullaan yökylään.
Vanhemmat myös tuovat itse lapset sisälle ja ennenkuin lähtevät, on aina suukko- ja halimisrituaali.
Sanoin pojalle viime kerralla, että älkää sitten sillä poishakemisella kiirettä pitäkö, johon poika vastasi, että kyllä he siinä 11 maissa tulevat, kun tulee niin kova ikävä lapsia.
Koska olen tottunut tällaiseen, olin ihan ihmeissäni poikasi ja miniäsi käytöksestä.
Olisin kyllä halunnut nähdä miniäsi ilmeen, kun tuli avaamaan lapsille oven. Kyllä oli todellakin aika "nostaa kissa pöydälle". Tosiasiassa minulla oli oikein hauskaa, kun luin tempauksestanne.
Kun nyt olette päässeet alkuun, on seuraava näytönpaikka jo helpompi. Toivottavasti kerrot meille miten asia etenee. Ette varmastikaan ole ainoita kaltoin kohdeltuja vanhempia, joten joku muukin voi hyötyä kokemuksistanne.
Tämähän menee kiinnostavaksi kehityskertomukseksi. Mielestäni huonoa ja röyhkeätä käytöstä nuorelta parilta. Todella syytä panna stoppi moiselle toiminnalle.
Ajattelen, että lastenhoidon kuuluisi mennä kutakuinkin näin: nuoret kysyvät vanhemmilta, että haluavatko ja voivatko ottaa lapset. Vanhemmat vastaavat niinkuin asia on. Jos hyvin sopii, että lapset tulevat, niin siitä vaan. Sehän on kaikkien etu. Mutta jos vanhemmat eivät halua, jaksa, ehdi , viitsi mitä vaan syitä voi olla, niin se on sanottava ja nuoret ottavat sen tiedon mukisematta vastaan ja järjestävät asian toisin. Piste. Akuutti hätätilanne on tietenkin eri juttu. Jos talo palaa tai on muu onnettomuus, niin silloin ei paljoa kysellä. Silloin tehdään se mikä on tehtävä.
Omaa tilannettani valaisen sen verran, että olen enemmän miniä kuin anoppi. Monen sortin vääntöä on ollut appiväen kanssa, mutta nyt asiat ovat OK. Vanhimmat lapset ovat lukioiässä ja jokunen poikakaveri tässä on pyörinyt. Anopin rooli siis vasta tuloillaan.
Kuten tuossa jo sanottiin, olipa temppu. Tuon tempauksen jälkeen ymmärrän hiukan paremmin aikaisempia kirjoituksiasi. En kuitenkaan muuta sitä, mitä olen aikaisemmin kirjoittanut, koska se perustui vain tapaukseen, jossa miehesi meni tontille. Tuollainen lapsien jättäminen ilmoittamatta on täysin eri asia, eli se on minunkin mittapuullani todella törkeää.
Tämä menee jankkaamiseksi, mutta mielestäni sinun lopultakin kannattaisi ottaa asia puheeksi poikasi kanssa. Ei tuollaisesta touhusta pitkän päälle mitään tule. Välinne vain tulehtuvat, koska kumpikaan ei sano asioita suoraan.
On vielä punainen minuutti aikaa.
Välimme ovat jo tulehtuneet meidän puoleltamme.
Annetaan ajan kulua, että pahin tulehdus lievenee.
Pojan on ensin huomattava, että jotain on muuttunut. Sitten ehkä keskustelemme.
Tai sitten ei, kaikki vain muuttuu meidän kannaltamme parempaan suuntaan.
Pidämme silti normaalit puhevälit hänen kanssaan, eli "hyvää päivää kirvesvartta-tyyliin"
Nyt laiha sopu on parempi kuin lihava riita.
Taitaa olla ettei poikasi tule koskaan ymmärtämään muutosta palvelusuhteessaan Teihin.
Olette itse tämän suhteen tarjonneet, nyt vain voitte todetta miten sitä arvostetaan. Arvo ei ole hankinta millään työllä tai teolla.
Olisi tosiaan asiallista alkaa huomioida muut lapset.
Se miten lapset ovat apua tarvinneet, esm. kertomus toisen pojan vaimosta, ei tarkoita muuta kuin, he eivät hyväksi käytä teitä.
Se ettei pyydä tai vaadi, ei tarkoita ettei tarvitse, sitä vain asettaa tarpeensa tasolle; jonka itse pystyy kustantamaan, siinä on VINHA ERO.
Tuo vanhin poikanne tulee vielä näyttämään ”kunnolla” tuon luonteenpiirteensä on eriasia oletteko silloin vielä sitä näkemässä.
(Irtaimiston vanhemmilta ostanut veljeni, kävi hakemassa tuhkatkin pesästä, eli otti jopa saunasta kiukaan, joka oli 15 vuotta vanha. Yritti myydä sitä ensin veljelleni joka oli kiukaan jo kaupasta ostanut, yli kaupanhinnan. Kiuas kivet hän karisti talon pihaan. Talolla oli jo uusi omistaja, poikamies veljen luopuessa maanviljelystä.)
Olette koko pojan iän paaponeet ja avustaneet, ei hän asiassa mitään kummaa näe.
Lapsiaan ei voi valita, mutta heidät kasvattaa juuri vanhemmat.
Poikanne tuskin suhtautuu muihin ihmisiin sen kummemmin kuin teihin, valinnut jopa vaimonsa kuin Kannen Vakalle.
Onnea vain asenne kasvatukseen, siihen seuraavaan sukupolveen, lapset ymmärtävät huomattavasti enemmän kuin aikuiset, suhteista, jopa ilman sanoja.
Tosin tuolla luonteella varustettu poikanne ei anna mitään edes isovanhemman osassa aikanaan. Niin me ihmiset jätämme käsistämme myös SUTTA. Aina ei asiaa pääse noin hyvin toteamaan.
Kiitos suorasta tekstistä, joka sattuu niin että kipeää tekee.
Totta puhut, mutta aika pelkistetysti, niin kuin olisi risukimpusta lehdet karistettu.
Silti... kirjoittamasi on totta.
En kuitenkaan voi kenestäkään sanoa, että susi tuli tehtyä, ellei ihminen aivan rikollinen ole.
Olemme avustaneet kaikkia lapsia heidän elämäntilanteensa huomoiden. Tätä poikaa on vain muutaman vuoden ajan tullut avustettua yli äyräiden.
NYT olemme tehneet parannuksen, huomioimme muita lapsia enemmän.
Perintöjä ajatellen asiat on ratkaistu niin, ettei siinä yhtä suosita.
Poikamme ei aina ole ollut kova. Hänessä on ollut pehmeä puoli, nyt se on piilossa. Uskon, että jonain kauniina päivänä vakka ja kansi löystyvät sen verran, että valoa pääsee vakkaan ja pehmeä puoli tulee esiin.
Äitini teki tuosta ahnaasta veljestä edunvalvojansa.
Veli putsasi äidin tilit, sitä mukaan kun määräajat umpeutuivat. Tilin uusina yhteydessä tililtä lähti viimeksi ihan todistettavasti 60 000 euroa. Äiti oli sairaalassa viimeiset neljä vuotta, edes alusvaatteita ei Veli hänelle ostanut.
Hankimme virallisen edunvalvojan.
Ehkä tunnen hetkellistä vahingoniloa, joku edes näkee ja kokee työnsä tuloksen. Äidillä oli Dementia, ei enää ymmärtänyt kasvatuksensa tulosta, päätökset ja teot olivat äidin.
Suvussamme on jälleen käännetty uusi historian lehti, samoilla säänöillä.
Suku sutena juoskoon. Karavaani kulkee kuten ennekin.
Ehkä sinun on parempi pahoittaa mielesi nyt, kun osan asioista voit vielä oikaista.
"Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tunsimme
ERITTÄIN SUURTA helpotusta!"
Miksi ette ole tehneet tätä temppuanne jo ajat sitten? Olisi kannattanut keskustella lapsenhoito- ym. asioista jo aikapäiviä sitten.
Oletteko nyt isovanhempina muuten aivan varmoja siitä, että lapsetkin ymmärtävät muuttunutta touhua? Ettei vain tulisi kostettua lasten varjolla...? Lapset ovat täysin syyttömiä typerän, lellikkipentu isänsä toilailuihin.
KESKUSTELE POIKASI KANSSA SUORAAN JA REILUSTI, SELVITTÄKÄÄ ASIA!
Olenkin ollut sitä mieltä, että mielipahani oli terveellinen ja tulee kantamaan tulevaisuudessa hyvät hedelmät.
Tänne kirjoitin purkaakseni itseäni, etten reaktioillani olisi aiheuttanut vahinkoa.
Nyt voin ottaa järjen käteeni, koska tunteet ovat saatu ojennukseen.
Täällä jotkut olivat sitä mieltä, että aiheettomasti loukkaannuin ja siitä syystä jouduin pitkään sananvaihtoon vastausketjussa.
Niin, miksi ajauduimme liiallisen auttamisen ansaan? Sitä sopii kysyä.
Ei se yhtäkkiä ole tapahtunut. Tilanteeseen on luisuttu.
Meille tapahtui samalla mekanismilla kuin ylensyöjällä, joka eräänä aamuna huomasi olevansa lihava.
En ole typerä. Tottakai lapsenlapset ovat syyttömiä.
Olenko kirjoituksissani antanut kuvan, että tilanne olisi pienten lasten syytä? Toivon hartaasti, että niin ei ole.
Kun lapset tuotiin meille yökylään kysymättä meiltä, niin kerroimme lapsille, että rakastamme heitä. Kerroimme, että olemme väsyneitä ja haluamme nukkua yömme kahdestaan.
Lapset ymmärsivät. Leikimme vielä heidän kanssaan ja pidimme heitä hellästi.
En voisi kuvitella kostavani lapsille!
Ajatus on tympeä.
En tunne tarvetta kostaa pojalleni.
Mitä minun yleensä pitäisi kostaa? Oma naiviuteniko?
Vain ja ainoastaan lopetamme sen, että meidän apuamme käytetään väärin.
Meidän ei tarvitse keskustella hyväksikäytöstä poikamme kanssa. Mitä keskusteltavaa siinä olisi?
Hän kokisi sen syytökseksi.
Otamme lapset tulevaisuudessa yökylään, kun meiltä etukäteen sitä kysytään.
Jos lapset tuodaan meille yökylään kysymättä, palautamme heidät samalla tavoin mitään selittämättä. (Tietysti lapsille selitämme)
Emme aio enää milloinkaan, enää, koskaan, osallistua heidän mahdollisen kolmannen talonsa rakentamiseen.
Autamme heitä vain todellisessa hädässä kuten jos sattuisi hengenvaarallinen tilanne, kuolemaan johtava sairaus, tulipalo tai nälänhätä.
Hyvä tuo kuulosta jo asialta, uskon siihen vaikuttaneen tämän ketjunkin.
Itse käyn täällä saamassa pontta hyviin väleihin lasten perheisiin.
Sitä arvostaa, on jopa kiitollinen, normaaleista lähimmäisistään, lukiessaan täällä forumilla, miniöiden natinaa muiden suhtautumisesta _ heidän elämänsä pilaamisesta.
On ilo lukea kommenttejasi ja koko tätä ketjua. Tosiaankin jouduit alussa kummalliselle puolustuskannalle. Tunteesi ja loukkaantumisesi olivat tosia (tunteet ovat aina tosia, niitä ei voi määrätä - tekoihin voi vaikuttaa), eikä kukaan ulkopuolinen voi sanoa, että ei noin saa tuntea.
Minusta tästä keskustelusta voi oppia paljon; itse kukin joka haluaa toimivat suhteet ihmisiin. Tästä on vinkiksi samanlaisiin tilanteisiin, mutta myös aivan toisenlaisiin. Tästä ketjusta voi miniä saada valaistusta anoppiongelmiin ja sama päinvastoin. Ynnä moniin muihin tilanteisiin, missä on ikäänkuin ajauduttu väärään suuntaan tai liian pitkälle.
Suunta täytyy muuttaa. Jos on fiksu niin tekee sen maltilla ja rakentavasti. Ei tarvitse syyttää ja katkoa välejä. Päättäväisesti ja vakaasti voi hakea ja löytää uudet tavat ja käytännöt, jotka sopivat tilanteeseen ja itselle.
Suuri selkkauskin voi tietenkin syntyä, jos se toinen osapuoli eli ellenin tapauksessa pojan perhe on kypsymätön. Mutta jos räjähtää ja riita tulee, niin sitten tulee. Riidelkää ja käykää se läpi ja sitäkin kautta on mahdollista päästä parempaan. Kaikkien kannalta parempaan. Mahdollista on sekin, että välit tulehtuvat ja katkeavat, mutta mielestäni se riski on otettava.
Sikäli puhun kokemuksesta, että meillä oli vähän vastaava tilanne suhteessa appiväkeen. Siis ei talonrakennusta ja tällaista auttamista, vaan muu iso asia, joka oli meidän nuorempien mielestä pakko järjestää toisin. Otimme sen riskin, että välit menee, mutta ei tokikaan käynyt niin. Välit ovat nyt toimivat ja kunnossa. Paremmat kuin koskaan.
"Meidän ei tarvitse keskustella hyväksikäytöstä poikamme kanssa. Mitä keskusteltavaa siinä olisi?"
Edelleenkin vain olen sitä mieltä, että kunnon keskustelu kasvoista kasvoihin on paikallaan. Se olisi reilua ja avointa. Kerro asiat pojallesi samoin kuin kerrot ne meille täällä netissä. Olisipa puolin ja toisin selvää, missä mennään.
Omituista, että suora keskustelu on niin vaikeaa.
Siitä juuri ongelmia syntyy, kun ei puhuta - sählätään vain kukin tahollansa.
Joo, kyllä se nyt on niin, että pukeudu säkkiin, heitä tuhkaa päällesi, osoita erehtyneesi ja olevasi väärässä.
Sitten uhraa ne kymmenen kyyhkystä lyö rintaasi ja osoita nöyryyttä.
On tullut tehtyä virheitä elämässä, ONNEKSI, niiden korjaaminen alkaa ihan itsestä.
Ei, sanan, voi ottaa käyttöön nyt, töihin nähden.
Lastenhoidosta voi puhua; miten se vastaisuudessa hoidetaan, molempia osapuolia tyydyttävästi.
Lapset todella oppivat omilta vanhemmiltaan, miten muita kohdellaan. Siinä mummon ja vaarin työ; vanhallakin on arvonsa, sitä ei tarvitse työllä ostaa.
Lastenvierailut voitte itsekin pyytää; Meille sopisi tulla yökylään 00.00. 2006 klo silloin ja siihen asti.
Tuon olet käsittääkseni jo sisäistänyt.
”Asiat eivät muutu.
Ihminen muuttaa
katsantokantaansa, siinä kaikki”
Carlos Cantaneda
”Kiirettä pitävät eivät pääse perille”
Zen-sanonta
”Olipa sitten sisimmässään tai ulkopuolella,
ihmisen ei tarvitse muuttaa sitä mitä näkee,
vain sen kuinka sitä katsoo.”
Thaddeus Golas
Lähtisin asiassa liikkeelle soittamalla, pyytäisin lapsenlapset joko päiväkylään tai yökylään.
Koiria en nyt ainakaan ottaisi hoitoon. Omistaja pitäköön vastuullaan, ne ovat monelle status symbolina, vaativat todella vastuun hoidosta. (TV sarja Metsolan kanatytär.)
Aikuista opetetaan muutamalla asioita. On uhittelua mennä selittelemään; Emme tee enää sitä ja tätä, vaikka olemme tähän asti tehneet, syy on se ja se…
Talo on valmis, mitäs sitä enää kiillottamaan (jälkityöt), saati alkaa tekee samalle pojalle kolmatta.
Ehkä mummi ja vaari voisivat järjestää kotonaan kaikille yhteisiä tapaamisia jollain teemalla: Sadonkorjuujuhla, Grillijuhlat, Syyspäiväntasaus, Hattujuhlat mitä vain, siitä uusiperinne :D
Tärkeintä on nähdä kaikki lapsensa omia ja oman kasvatuksensa tuotoksena.
Yhä on autettava erilailla, lapsenlapset ovat uusisarka, lapset joilla heitä on tarvitsevat apua (hoitopaikka) erilailla kuin lapsettomat lapset.
Mittarina ei saa apu, jonka lapset muuttavat rahaksi. Eli aineeton palvelu on ihan jees, elleni; itse jo mainitsit, kolmatta taloa ette ala pojalle rakentamaan.
Olen lukenut koko tämän ketjun läpi. Jokainen joka on kommentoinut tätä on mielestäni ollut oikeassa, riippuen siitä kumman osapuolen näkulman kirjoittaja on omaksunut.
Ymmärrän sinua, olette mielestänne antaneet paljon auttamalla kaikessa, tätä ei voikaan kai kukaan kiistää. Samalla huomaan kuitenkin, että olette myös luoneet selkeän mielikuvan mitä tulette saamaan vastalahjaksi: Kiitollisuutta, kunnioitusta, aikaa. Petyitte kun kuvitelmanne eivät toteutuneet toivotulla tavalla.
Kannattaa muistaa että poikanne ei tiedä näistä kuvitelmista mitään. Poikanne perheen todellisuus on eri.
Perhe on nuori, kummatkin käyvät töissä, pitäisi hoitaa lapsia, koko perhettä, parisuhdetta,ystävyys-suhteita, sukulaisuus suhteita ym. Ja tämän kaiken päälle on se rakennus. Perhe joutuu väkisinkin alkaa karsia jostain...ensin valitettavasti alkaa hävitä perheen yhteinen aika. Rakennusprojekti ottaa siitä ensin. Mies tuntee tekevänsä kaiken rakennustyön ja vaimo tuntee että lapset ja kodinhoito on yksin hänen vastuullaan. Lämpöä ja läheisyyttä ei ole kun ei ehdi olla. Kun miehesi on ollut raksalla töissä poikanne saattaa olla ajatellut että viettää isänsä kanssa samalla aikaa, lisäksi hän tekee mielessään rakentamalla töitä perheensä eteen. Rakennusprojekti on hänen mielestään hänen parisuhteensa ja isyytensä hoitamista.
Hänen vaimonsa taas saattaa kokea jopa mustasukkaisuutta siitä että poikasi saa olla kokoajan isänsä kanssa, vaikka heillä ei ole perheenä tai pariskuntana juuri lainkaan yhteistä aikaa.
Tämän perheen elämä on todella rankaa. Keskustelussa alkaa yhä useammin toistua sanat "sitten kun raksa on valmis" . Suunnitellaan aikaa raksan jälkeen ja mitä kaikkea perhe silloin tekee yhdessä ja miten parisuhdetta sitten hoidetaan.
Kyse ei ole siitä että apua ei arvostettaisi, vaan kyse on siitä että takki on niin tyhjä ja perhe on ollut niin kovilla että silloin ajattelee vaan ja ainoastaan sitä että miten korjataan rakennusaikaiset vajaukset ja saadaan perheen arki taas toimimaan.
Uskon vilpittömästi ettei poikasi edes tiedä mielipahanne laajuutta. Ja jos tietäisi niin voisi olla silti liian väsynyt käsittelemään asioita.
Mielestäni kaikkien kannattaisi olla tässä tilanteessa pitkäjänteisiä. Rakennus väsyttää kaikkia osapuolia ja kaikkien kannattaa ottaa pieni hengähdystauko ja tehdä vaihteeksi niitä asioita joita tekisi ilman tuta koko rakennusjuttua...Rakentaminen on kriisi paitsi perheelle itselleen, myös siinä kiinteästi mukana oleville.
... toimittamassa tontilla erään asian, hakemassa tarvitsemansa tavaran.
Hän ei tervehtinyt, vaan pyyhkäisi autollaan tiehensä.
Lasten yökyläilyn peruuntuminen siis aiheutti tämän?
Tähän siis päädyttiin.
"Rakentajan vaimo", kirjoituksesi oli asiallinen ja viisas, mutta en saanut otetta siitä.
Mietin miksi.
Poikaa ei ole auttanut ainoastaan mieheni, apujoukkoa on ollut paljon... mutta toki heillä rakennusväsymys on.
Pitkäjännitteisyyttä tarvitaan ja olemme itsekin puhki kuluneita.
Annamme ajan hoitaa konfliktin.
Ei ole omena kauas puusta pudonnut :) Poikahan käyttäytyy kuten sinä. Mököttää vain eikä puhu mitään silloin, kun tuntee itsensä loukatuksi.
Tätä viestiketjua on puitu jo toista viikkoa, kukahan on liian neuroottinen? Elä itse ja anna jo muidenkin elää!
Rasittavan kuuloista tuollainen märehtiminen. Rakennusprojekti ottaa aina lujille, koita ymmärtää se ja anna tilaa poikasi perheelle asettua uuteen kotiinsa rauhassa!
Hänhän vaan kertoo, miten asia edistyy.
Ja kyllä hän antaa pojan elää ihan omassa rauhassaan.
Eikä Elleni minun mielestäni myöskään ole mitenkään neuroottinen. Hän vaan pahoitti mielensä miehensä puolesta ja samalla tietenkin itsensäkin puolesta.
Tuskinpa hän myöskään alunperin arvasi, että ketju venyy näin pitkäksi, joten se ei ole yksin Ellenin syy, vaan meidän kaikkien vastanneiden.
Asia on ilm. ollut yleisesti kiinnostava.
Miksi ihmeessä luet ja vaivaudut kommentoimaan, jos olet tähän keskusteluun väsynyt?
Minua ja näköjään montaa muutakin tämä "kehityskertomus" kiinnostaa.
Tästä on kehittynyt valtataistelu, jossa palstan tavaramerkki; pöyhkeät ja röyhkeät nuoret, tukevat samankaltaista käytöstä.
Maailma muuttuu Eskoseni, uudet arvot piti kasvattaa kotona.
Sodan ja pula-ajan jälkeen, vanhempien kasvatus metodeiden olisi pitänyt olla tulevaisuus.
Meidät kasvatettiin menneen arvoissa ja vastuuseen koko yhteiskunnasta.
Lapsuutemme kasvatus tavoitteet tulevaisuudessa kattoi pöydän nykyaikaiseen uskomukseen ja oikeuteen; kaikki valmiina vaadi lisää. Rakensimme yhteiskunnan; päiväkoteineen, kouluineen, opintorahoineen ja asumistukineen. Tämän sukupolven ei ole tarvinnut huomioida muita ikäryhmiä, sosiaaliluokkia tai mitä vaan muuta väestön osaa. Ainoa opittu jopa koulutettu vaadi yhteiskunnalta tai vanhemmilta.
Rakentaessamme sosiaaliturvaa ja -tukea veimme "maton alta"henkilö vastuulta kauniilta tavoilta velvollisuudelta ja toisen ihmisen kunnioitukselta.
Varmistaisin vielä, että kyllä kai poika on muistanut kiittää isäänsä ja sinua, elleni, saamastaan avusta (rakennus, lapsenlapset, koirat)?
Sensuuri vai ”puhdistus” ketjusta on poissa 26 viestiä?
Oli 203 nyt 177.
Sama täällä. Olemme myöskin järkyttyneitä. Ulosheittäjä oli minikko. Edes kahvikuppia emme saaneet kaikesta avusta palkaksi. Miniä on haukkunut meitä koko ajan selkämme takana kiitokseksi. Sain tietää varmuudella kolmannelta taholta. Emme enää pitäneet yhteyttä miniään, poikaan ja pojanpoikaan kyllä. Poika tivaamaan, mikä on. Kerroin totuuden siis kaiken tietämäni ja syyttömästi haukkumiset. Poika tähän: "Haista mutsi vittu, oot sairas !". Poika TIETÄÄ Kyllä akkansa kotkotukset! Vaimo on alkoholisti, pilleristi, agressiivinen (lyö lasta ja poikaa ja koiraa), istuu baareissa, koristelee itseään (lapsilla ei evästä - me ruokittiin), pettää poikaani - nähty tosiasia - häiriköinyt taloyhtiössä, josta maininta pöytäkirjassa, hänellä ystävinä linnakundit (mieheni työssä vankilalla, tietää paljon kaikkea) kehua retostaa, tuli meille juomaan perheineen (meidän oli lähdettävä kerrankin pois, kun töistä tultua kämppä täynnä porukkaa kännissä). Etsin selitystä mielessäni kun emme ole pahaa sanaa sanoneet, aina auttaneet. Tulin siihen tulokseen, että miniä on persoonallisuushäiriöinen narsisti. Perheessään 2 itsaria ja sisko vakavasti alkoholisoitunut, ja siskon tyttö, 13 v. kihloissa ja päihderiippuvainen ja psykiatrisessa hoidossa ja tämä miniä tukihenkilö. Niinpä 13 v. lapsi viilteli "aineissa" itseään. Mistä sai aineita. Miniä meilenterveyshoitaja (!!) ja potilaita hoidetaa subutexilla (esim.). Kehunut, miten HÄNELLÄ on oikeus jakaa lääkkeitä. Luulen, että lääkkeenjako-oikeus oli vain sair.hoitajilla ja lääkäreillä, kun talossa heitäkin on. Onko puhunut mairitellen sielläkin saadakseen haluamansa. Elikkä nyt en saa edes puhua lapsenlapselleni ja poikani puhelimesta "vastaa tästä lähin HÄN". Näin vastasi tämä sairas rutkula. Näinkö paljon alkoi pelottaa kulissien menetys. Uhkaili vieläpä poliisilla ja lähestymiskiellolla. "Poliisi nappaa sinut, oikeudessa tavataan mummukka ja saatanan lehmä". Hänen sanavarastonsa vilisee "vittuja". Kilei karkeaa kuin pahimmilla jätkillä. Sairas, mikä sairas. EN EDES ENÄÄ YRITÄ OTTAA YHTEYTTÄ KEHENKÄÄN HEIDÄN PERHEESTÄÄN: Odotan, josko pojalle tulee järki päähän. Poikani normaali suomalainen mies. Käy työssä rajavartiostossa. kaikin puolin ollut aina kovin hyvät välit meihn ennen Narsku-vaimoaan, on muuten eka tyttöystävä myös, vielä pahempaa. Kyllä meitä hyväksikäytettyjä riittää. Otan osaa puolestasi. Anna heidän olla oloissaan. Kun tulevat kysymään taas apua, mainitkaa heidän haukkumisensa. Kuka sitä haukkumispalkalla, emme me ainakaan.