En tiedä lukiko kukaan iltasanomien juttua yhden yön seikkailuiden syistä, mutta siinä mainittiin myös seurustelevien harrastavan samaa salassa (pettäen siis kumppaniaan). Syynä oli tietenkin jännityksen saaminen muuten niin tasapaksuun suhteeseen.
Jäin miettimään, mitä keinoja löytyy parisuhteen virkeänä pitämiseen, tai lähinnä siihen, että kun se muuttuu niin "tasapaksuksi", niin mitä tehdä sen suhteen elävöittämiseksi niin ettei toinen ajaudu hakemaan jännitystänsä ensisijaisesti muualta...
Tuntuu niin hölmölle tuo kuvio, että kun suhteessa on tylsää, niin itselleen haetaan jännitystä muualta, eli ei edes haluta yrittää tehdä suhdetta jännittävämmäksi. Eihän siitä suhteesta koskaan tule mielekkäämpää jos kaikki energia suunnataan siitä pois muihin salapanoihin.
Uskoisinkin niin, että noin toimiva ihminen on muutenkin tottunut siihen että asiat vain on, ei niille voi mitään. Jos parisuhde on tylsä, niin sitten se on. Jännitystä sitten muualta. Ehkä uusi ihminen on houkuttelevampi, kun on vielä tuntemattomampi. Oma kumppani on jo "saatu" siihen rinnalle, eli hänen eteensä ei tarvitse mitään tehdä.
Ymmärrän sen, että kun toisen tuntee jo niin hyvin, ettei sellaista vieraan jännitystä ole, voi se tuntua tylsältä. Eikä itsekään jaksa vaivautua leikkimään salaperäistä kumppaninsa mieliksi. Tuleehan niitä jaksoja kun toinen ei niin jaksa kiinnostaa. Mutta siinä tilanteessa on ne avaimet kädessä. Haluaako ensisijaisesti ottaa haastavankin tehtävän vastaan ja piristää sitä suhdetta, vai jättääkö yrittämättä ja menee helpoimman kautta?
On niin helppoa ruveta pitämään toista itsestäänselvyytenä. Siinähän se aina on rinnalla. Sitä tuttua kumppania ei tarvitse myöskään huomioida juurikaan tai voi kohdella vähän ikävästikin. Siltihän se vieressä on aina. "Ihan hyvinhän voin hankkia itselleni vähän jännitystä, ei se kumppani siitä saa tietää ja eihän se silloin mitään haittaakaan...".
Uskoisin tällä elämänkokemuksellani mitä tähän asti on kertynyt, että melkein kaikki seurustelevat salapanoihin "sortuvat" ovat tyytymättömiä omaan sen hetkiseen elämäänsä (muutoinkin kuin parisuhteeseen), eivät osaa arvostaa jo olemassa olevaa vaan uskovat että aina jäävät jostain paitsi, eivät näe yrityksillä parantaa asioita juuri mitään toivoa. Lisäksi uskovat että heillä on "oikeus" tuntea aina hyvää oloa.
Toiset ihmiset kestävät hetken seesteistä menoa, ja kyllästyessään siihen pyrkivät itse tekemään asialle jotakin. Ja uskovat pystyvänsä vaikuttamaan asioihin. Ehkä he uskaltavat nähdä myös itsessään vikoja. Eikä heillä ole kokoajan seuralaisena pelkoa siitä, että mistä kaikesta jää tällä elämäntyylillä paitsi.
Oman hurmion tavoittelijat eivät pysty hyväksymään sitä, että elämässä ei samaan aikaan voi saada, eikä täydykään saada, kaikkea.
Vaikka tämän järkeileekin itselleen, niin silti ihmetyttää että miksi ihminen rupeaa sitten edes parisuhteeseen, jos ensimmäinen tapa hankkia piristystä omaan elämään (unohtaen kumppanin elämä) on panna salaa muiden kanssa. Johtuukohan se siitä, että seurustellessa tuntuu siltä, että jää kokoajan paitsi kaikista vastaantulevista mahdollisista panoista, ja sinkkuna tuntuu sitten siltä että jää paitsi siitä kumppanista, vaikka panoja olisikin kuinka.
Yleensä noi jutut vain menee niin että se on jompi kumpi. Niitä kumppaneita, joille sopii se että pannaan muidenkin kanssa, on huomattavan vähän kuitenkin. Ja monelleko pettäjälle sopisi itselleen että kumppani panisi muita?
Koska te pettäjät opitte olemaan tyytyväinen siihen mitä teillä on? Koska te opitte tunnistamaan, mitä te todella elämältänne haluatte?
Jäin miettimään, mitä keinoja löytyy parisuhteen virkeänä pitämiseen, tai lähinnä siihen, että kun se muuttuu niin "tasapaksuksi", niin mitä tehdä sen suhteen elävöittämiseksi niin ettei toinen ajaudu hakemaan jännitystänsä ensisijaisesti muualta...
Tuntuu niin hölmölle tuo kuvio, että kun suhteessa on tylsää, niin itselleen haetaan jännitystä muualta, eli ei edes haluta yrittää tehdä suhdetta jännittävämmäksi. Eihän siitä suhteesta koskaan tule mielekkäämpää jos kaikki energia suunnataan siitä pois muihin salapanoihin.
Uskoisinkin niin, että noin toimiva ihminen on muutenkin tottunut siihen että asiat vain on, ei niille voi mitään. Jos parisuhde on tylsä, niin sitten se on. Jännitystä sitten muualta. Ehkä uusi ihminen on houkuttelevampi, kun on vielä tuntemattomampi. Oma kumppani on jo "saatu" siihen rinnalle, eli hänen eteensä ei tarvitse mitään tehdä.
Ymmärrän sen, että kun toisen tuntee jo niin hyvin, ettei sellaista vieraan jännitystä ole, voi se tuntua tylsältä. Eikä itsekään jaksa vaivautua leikkimään salaperäistä kumppaninsa mieliksi. Tuleehan niitä jaksoja kun toinen ei niin jaksa kiinnostaa. Mutta siinä tilanteessa on ne avaimet kädessä. Haluaako ensisijaisesti ottaa haastavankin tehtävän vastaan ja piristää sitä suhdetta, vai jättääkö yrittämättä ja menee helpoimman kautta?
On niin helppoa ruveta pitämään toista itsestäänselvyytenä. Siinähän se aina on rinnalla. Sitä tuttua kumppania ei tarvitse myöskään huomioida juurikaan tai voi kohdella vähän ikävästikin. Siltihän se vieressä on aina. "Ihan hyvinhän voin hankkia itselleni vähän jännitystä, ei se kumppani siitä saa tietää ja eihän se silloin mitään haittaakaan...".
Uskoisin tällä elämänkokemuksellani mitä tähän asti on kertynyt, että melkein kaikki seurustelevat salapanoihin "sortuvat" ovat tyytymättömiä omaan sen hetkiseen elämäänsä (muutoinkin kuin parisuhteeseen), eivät osaa arvostaa jo olemassa olevaa vaan uskovat että aina jäävät jostain paitsi, eivät näe yrityksillä parantaa asioita juuri mitään toivoa. Lisäksi uskovat että heillä on "oikeus" tuntea aina hyvää oloa.
Toiset ihmiset kestävät hetken seesteistä menoa, ja kyllästyessään siihen pyrkivät itse tekemään asialle jotakin. Ja uskovat pystyvänsä vaikuttamaan asioihin. Ehkä he uskaltavat nähdä myös itsessään vikoja. Eikä heillä ole kokoajan seuralaisena pelkoa siitä, että mistä kaikesta jää tällä elämäntyylillä paitsi.
Oman hurmion tavoittelijat eivät pysty hyväksymään sitä, että elämässä ei samaan aikaan voi saada, eikä täydykään saada, kaikkea.
Vaikka tämän järkeileekin itselleen, niin silti ihmetyttää että miksi ihminen rupeaa sitten edes parisuhteeseen, jos ensimmäinen tapa hankkia piristystä omaan elämään (unohtaen kumppanin elämä) on panna salaa muiden kanssa. Johtuukohan se siitä, että seurustellessa tuntuu siltä, että jää kokoajan paitsi kaikista vastaantulevista mahdollisista panoista, ja sinkkuna tuntuu sitten siltä että jää paitsi siitä kumppanista, vaikka panoja olisikin kuinka.
Yleensä noi jutut vain menee niin että se on jompi kumpi. Niitä kumppaneita, joille sopii se että pannaan muidenkin kanssa, on huomattavan vähän kuitenkin. Ja monelleko pettäjälle sopisi itselleen että kumppani panisi muita?
Koska te pettäjät opitte olemaan tyytyväinen siihen mitä teillä on? Koska te opitte tunnistamaan, mitä te todella elämältänne haluatte?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muutama vuosi sitten, lähdettiin väkipakolla lahjaksi saadulle avioliittoleirille. Odotuksia ei ollut, ennemminkin harmitti lähteä ja pilata loma jollain typerällä leirillä.
Mutta niin vain kävi että se oli ihan mahtava juttu suhteelle. Kipinät syttyi uudelleen, opittiin kuinka niitä kipinöitä pidetään yllä ja avioliittoleiristä tuli ihan jokakesäinen perinne. Lapsille on omat kaverinsa ja hoitajansa, ruoka tulee valmiina pöytään, saa paljon uusia ystäviä ja parasta että suhde voi kertakaikkiaan mainiosti kaikin puoli, eikä pelkästään seksin osalta. Voisin jatkaa ylistyslistaa loputtomiin:) Suosittelen kaikille. ks kataja ry:n nettisivut. t. onnellinen vaimo jolla onnellinen mies.
yks melko lyhyt, hyvä teksti!!! Mene googleen ja laita haku kohtaan sana rakkaus!!! Antaa ekaksi hakutulokseksi hyvän sivun!!
Siinä kerrotaan muuten mm. miten rakastuminen muuttuu rakkaudeksi ja miten sitä jännitystä voi pitää yllä...tai että miten kiintymys valtaa tilaa jännitykseltä....jotain sinne päin!!
Että sen kivan rakkauden tunteen voi säilyttää pitkässäkin suhteessa...Että mitä kaikkea se tunteminen tuo lisää suhteeseen ja miten kuitenkin saadaan se uuden tuntu pysymään.. Pikana mm. se että tehdään paljon asioita yhdessä ja välillä niitä ihan uusia kokemuksia, mutta YHDESSÄ!!! Se luo hillitöntä hyvän olon tunnetta ja uuden kokemista ja voi tuntua uudestaan rakastumisen olo...
Monesti hyväkin parisuhde kaattuu siihe, että haetaan aina ne hyvät olot ja rentoutumiskeinot arjen keskelle samasta kaavasta... Mut käy sivuilla, hyvät on ja antaa toivoa...
Nimim. itsekin olisin voinut kirjoittaa tuon sinun juttusi..eli samoilla linjoilla ollaan, mutta jostain sitä toivoa pitkän suhteen olemassaoloon pitää lölytää...!!!