Pitäisiko mielestänne aivan joka tilanteessa kumppanille kertoa , jos on raskaana...?
Tilanne on sellainen että olen ollut noin 2v. parisuhteessa miehen kanssa joka itseäni hieman vanhempi. Emme ole lasten hakkimisesta varsinaisesti puhuneet, mutta tuntuu siltä, että hän olisi valmiimpi lapsen saamiseen, jos sellainen vahinko sattuisi.(Vahinko siis siksi ettei lasta olla suunniteltu).
Minulla kuukautiset hieman myöhässä. Voi olla että olen raskaana tai sitten en, en tiedä vielä. Itsestäni tuntuu kuitenkin siltä, ettei lapsen saaminen tässä vaiheessa sopisi ollenkaan elämäntilanteeseen. Toki lapsen pystyisin hoitamaan, mutta lapsen saaminen on kuitenkin todella iso asia. Oikeastaan koko loppuelämän asia.
En nyt lähde erittelemään syitä siihen, miksi tämä elämäntilanne tuntuu siltä, ettei lapsi olisi ihan se ykkösjuttu. Toki lapsen haluan tämän miehen kanssa joskus. Mutta joskus. Ehkä haluaisin tuntea hänetkin vielä vähän paremmin?
Itse ongelmaan, eli en tiedä miten asian vaikuttaa parisuhteeseemme, jos olen raskaana. Koska abortti tuntuu tässä vaiheessa todennäköisemmältä asialta, miten sanon tilanteesta miehelle? (Toki päätös abortista ei todellakaan ole kepeä ja helppo). Mietin jo sitäkin, että kertoako ollenkaan? Jos tekisi abortin kaikessa hiljaisuudessa, niin miehen ei tarvitsisi ahdistua asiasta...
Toisaalta monet jauhavat sitä, kuinka pettämistä ei saisi mennä tunnustamaan puolisolle, koska näin aiheuttaa vain surua toiselle. Sitten taas varmasti tähänkin keskusteluun monet vastaavat heti että ehdottomasti pitää saada miehen tietää. Tavallaanhan kyse on samasta asiasta. Pitääkö miehen saada tietää että lapsen mahdollisuus oli, mutta sitä ei kuitenkaan nyt tule, koska aion tehdä abortin? Tämähän on samanlaista surun aiheuttamista, varsinkin kun mies ei voi päätökseen vaikuttaa. Asia varmasti kuitenkin jäisi mieleen loppuelämäksi.
No, itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jos puolisoni olisi pettänyt minua, haluaisin siitä todellakin tietää, ja niin että mies itse kertoisi. Se osoittaa edes kykyä ja halua olla rehellinen. Haluan olla rehellinen ja avoin, joten varmaankin kerron miehelle, jos raskaana olen, vaikka abortti sitten tehtäisiinkin. Kamalintahan olisi kuulla asiasta joskus vuosien päästä.
Mietin sitäkin, että molemmat kuitenkin olemme vastuussa lapsen alulle saattamisesta, eli en ole tahallaan raskaaksi hankkiutunut enkä koskaan niin tekisikään. Kuitenkin voisi olla aika raskasta pitää aborttia sisällään niin ettei toinen siitä tietäisi. Kenelle voisin purkaa ahdistustani ellen miehelleni, toiselle osalliselle asiaan? Mutta sitten taas...
Olisi helpottavaa kuulla muiden parisuhteessa kenties elävien kokemuksia (toki vaikeasta) asiasta. Nimettömänähän tänne voi kirjoittaa.
Vaikka kertoa aionkin, silti pelottaa, että olisiko mies kuitenkin onnellisempi tietämättömänä? Ajatteleeko hän sitten että tapoin miedän lapsemme ja että olen huono ihminen? Ymmärtääkö hän miten vaikea tilanne on minulle? En haluaisi joutua siihen tilanteeseen. Jos myöhemmin oikein päätämme että nyt lapsia saa tulla, onko hän katkera siitä, että meidän "esimmäinen lapsi" "tapettiin". Onko vaikea ymmärtää tilannetta monelta kannalta?
Monet miehet saattavat olla helpottuneita siitä että tyttöystävä tekee abortin, mutta tässä tapauksessa mies varmaankin olisi jo valmiimpi lapsen saamiseen. Omaa elämää jo eletty ja kaikki muutenkin mallillaan...
Tilanne on sellainen että olen ollut noin 2v. parisuhteessa miehen kanssa joka itseäni hieman vanhempi. Emme ole lasten hakkimisesta varsinaisesti puhuneet, mutta tuntuu siltä, että hän olisi valmiimpi lapsen saamiseen, jos sellainen vahinko sattuisi.(Vahinko siis siksi ettei lasta olla suunniteltu).
Minulla kuukautiset hieman myöhässä. Voi olla että olen raskaana tai sitten en, en tiedä vielä. Itsestäni tuntuu kuitenkin siltä, ettei lapsen saaminen tässä vaiheessa sopisi ollenkaan elämäntilanteeseen. Toki lapsen pystyisin hoitamaan, mutta lapsen saaminen on kuitenkin todella iso asia. Oikeastaan koko loppuelämän asia.
En nyt lähde erittelemään syitä siihen, miksi tämä elämäntilanne tuntuu siltä, ettei lapsi olisi ihan se ykkösjuttu. Toki lapsen haluan tämän miehen kanssa joskus. Mutta joskus. Ehkä haluaisin tuntea hänetkin vielä vähän paremmin?
Itse ongelmaan, eli en tiedä miten asian vaikuttaa parisuhteeseemme, jos olen raskaana. Koska abortti tuntuu tässä vaiheessa todennäköisemmältä asialta, miten sanon tilanteesta miehelle? (Toki päätös abortista ei todellakaan ole kepeä ja helppo). Mietin jo sitäkin, että kertoako ollenkaan? Jos tekisi abortin kaikessa hiljaisuudessa, niin miehen ei tarvitsisi ahdistua asiasta...
Toisaalta monet jauhavat sitä, kuinka pettämistä ei saisi mennä tunnustamaan puolisolle, koska näin aiheuttaa vain surua toiselle. Sitten taas varmasti tähänkin keskusteluun monet vastaavat heti että ehdottomasti pitää saada miehen tietää. Tavallaanhan kyse on samasta asiasta. Pitääkö miehen saada tietää että lapsen mahdollisuus oli, mutta sitä ei kuitenkaan nyt tule, koska aion tehdä abortin? Tämähän on samanlaista surun aiheuttamista, varsinkin kun mies ei voi päätökseen vaikuttaa. Asia varmasti kuitenkin jäisi mieleen loppuelämäksi.
No, itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jos puolisoni olisi pettänyt minua, haluaisin siitä todellakin tietää, ja niin että mies itse kertoisi. Se osoittaa edes kykyä ja halua olla rehellinen. Haluan olla rehellinen ja avoin, joten varmaankin kerron miehelle, jos raskaana olen, vaikka abortti sitten tehtäisiinkin. Kamalintahan olisi kuulla asiasta joskus vuosien päästä.
Mietin sitäkin, että molemmat kuitenkin olemme vastuussa lapsen alulle saattamisesta, eli en ole tahallaan raskaaksi hankkiutunut enkä koskaan niin tekisikään. Kuitenkin voisi olla aika raskasta pitää aborttia sisällään niin ettei toinen siitä tietäisi. Kenelle voisin purkaa ahdistustani ellen miehelleni, toiselle osalliselle asiaan? Mutta sitten taas...
Olisi helpottavaa kuulla muiden parisuhteessa kenties elävien kokemuksia (toki vaikeasta) asiasta. Nimettömänähän tänne voi kirjoittaa.
Vaikka kertoa aionkin, silti pelottaa, että olisiko mies kuitenkin onnellisempi tietämättömänä? Ajatteleeko hän sitten että tapoin miedän lapsemme ja että olen huono ihminen? Ymmärtääkö hän miten vaikea tilanne on minulle? En haluaisi joutua siihen tilanteeseen. Jos myöhemmin oikein päätämme että nyt lapsia saa tulla, onko hän katkera siitä, että meidän "esimmäinen lapsi" "tapettiin". Onko vaikea ymmärtää tilannetta monelta kannalta?
Monet miehet saattavat olla helpottuneita siitä että tyttöystävä tekee abortin, mutta tässä tapauksessa mies varmaankin olisi jo valmiimpi lapsen saamiseen. Omaa elämää jo eletty ja kaikki muutenkin mallillaan...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta tilanteessasi ehdottomasti pitää asia kertoa. Kyseessä ei ole sinun lapsesi. Kyse on teidän lapsestanne, eli se on 50-prosenttisesti myös miehen. Vaikka päätös abortista on loppujen lopuksi sinun, jos niin haluat, mielestäni miehellä on oikeus tietää ja sulatella asiaa.
Vertaus pettämiseen ontuu sikäli, että tilanne on nyt päällä. Siihen siis voi vielä vaikuttaa. Jos kaikessa hiljaisuudessa päätät tehdä abortin etkä kerro miehelle, niin sen jälkeen voit jättää kertomatta. Silloin tilanne on minusta sama kuin pettämisen jälkeen. Eli koska tapahtunutta ei voi enää muuttaa, kertominen vain pahoittaa turhaan mieltä.
Kiitos viestistä!
Niinkuin sanoin,, olen itsekin tullut siihen päätökseen että aion kertoa. Haluan olla rehellinen.
Hirvittää silti se, millaista surua/pahaa mieltä/ahdistusta/pettymystä miehelle aiheutuu.
Pettämisvertaukseen vielä... Tavallaanhan tilanne onkin päällä nyt, mutta jos olen jo päättänyt että abortti joka tapauksessa, niin eikö se ole ihan sama asia kuin se, että olisi pettänyt jo eikä sitä enää saa muutettua.? Kun abortti joka tapauksessa, niin onko tieto siitä silloin turhaa tuskaa?
Edelleen kiinnostaisi kuulla kokemuksia, etenkin miehiltä, jotka ovat olleet vastaavantyylisessä tilanteessa.
Itse ex-vaimon kanssa aborttiin päätyneenä voin kertoa, että jaettu suru on kuitenkin parempi kuin yksin kannettu. Kerro miehellesi päätöksestäsi ja luota hänen tukeensa. Yhdessä läpikäyty kokemus luultavasti jopa lujittaa suhdettanne.
Sanoisin, että tehdä abortti salassa ja elää kumppanin kanssa sen jälkeen, ehkä perustaa perhe, on aika vaikea paikka. Abortti on mielestäni paljon suurempi asia kuin joku syrjähyppy.
Asiaa voi tietysti pyöritellä moneen suuntaan ja miettiä että kuka mitäkin ajattelee nyt ja tulevaisuduussa, mutta sellainen tunne tässä nyt on ilman mitään perusteluja, että parempi kertoa kumppanille kaikki heti.
Välitän miehestäni niin paljon, että haluan olla hänen luottamuksen arvoinen ja jakaa, ikävät ja vaikeatkin asiat, hänen kanssaan.
En voisi katsoa miestäni silmiin salaten häneltä aborttia, varsinkin kun sitten joskus perustaisimme perhettä. Ehkä se on omaa mukavuudenhaluakin, ken tietää... ettei halua tuntea huonoa omaatuntoa salailusta.
Jos joku rohkea uskaltaisi kertoa omista tuntemuksistaan vielä...
Mä ainakin raahaisin naisen klinikalle aborttia tekemään. Mut meitä on moneen junaan.
jotkut miehet ovat jopa ihmisiä, eivätkä eläimiä niin kuin sinä.
Lasta ei pidä hankkia väkisin. Ei missään nimessä. Sinulla on oikeus aborttiin miehestäsi riippumatta. Salailua ja valehtelua ei kukaan kestä.