Olen seurustellut n. 4 vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa. Olen kaksikymmentä vuotias. Jo noin vuoden päivät olen tuntenut hillitöntä vapauden kaipuuta ja rakkauden hiipumista sekä itsessäni että puolisossa.
Sitten humalassa tulin tehneeksi pienen syrjähypyn poikasen. ei mitään vakavaa, mutta jotenkin se pudotti maan pinnalle. Mun on päästävä tästä suhteesta irti, ennen ku enemmän kauheuksia tapahtuu...nyt ongelma on se että rehellisyyden puuskassa kerroin poikaystävälle ja se murtui ihan täysin. Se oli aivan kamalaa. Toki rakastan ja välitän vieläkin mutta en vain pysty enää tähän. Ja nyt poikaystävä on takertunut muhun entistä enemmän.
Tuntuu että oon vielä liian nuori vakiintumaan niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ja tuntuu että olen kuin vankilassa ja elämä oli nyt sitten tässä, jos tähän suhteeseen jään.
Olen poikaystävälle ainut läheinen, isä ja äiti hylännyt jne. pelkää jäävänsä ihan yksin. Todellisuudessa sillä on kyllä paljon hyviä kavereita, mutta erittäin traumaattinen lapsuus kyllä takana. Jatkuvaa hylkäystä.
Pelkään että tämä katkeroittaa hänet täysin elämää kohtaan ja ihmisiä kohtaan. Onko mun osana vain sitten elää loppuelämäni epätyydyttävässä tilanteessa sen takia etten haluaisi hänelle sitä.
Pahinta on että hän käy juuri armeijaa ja puhui jo tisensä ampumisesta siellä.
Syyllisyydentuntoa toisen kuolemasta mä en kyllä kestä. Varsinkaan sen. Mä oon sille monta kertaa sanonu ettei rakkaus aina riitä. Miksei se tajua sitä?
Sitten humalassa tulin tehneeksi pienen syrjähypyn poikasen. ei mitään vakavaa, mutta jotenkin se pudotti maan pinnalle. Mun on päästävä tästä suhteesta irti, ennen ku enemmän kauheuksia tapahtuu...nyt ongelma on se että rehellisyyden puuskassa kerroin poikaystävälle ja se murtui ihan täysin. Se oli aivan kamalaa. Toki rakastan ja välitän vieläkin mutta en vain pysty enää tähän. Ja nyt poikaystävä on takertunut muhun entistä enemmän.
Tuntuu että oon vielä liian nuori vakiintumaan niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ja tuntuu että olen kuin vankilassa ja elämä oli nyt sitten tässä, jos tähän suhteeseen jään.
Olen poikaystävälle ainut läheinen, isä ja äiti hylännyt jne. pelkää jäävänsä ihan yksin. Todellisuudessa sillä on kyllä paljon hyviä kavereita, mutta erittäin traumaattinen lapsuus kyllä takana. Jatkuvaa hylkäystä.
Pelkään että tämä katkeroittaa hänet täysin elämää kohtaan ja ihmisiä kohtaan. Onko mun osana vain sitten elää loppuelämäni epätyydyttävässä tilanteessa sen takia etten haluaisi hänelle sitä.
Pahinta on että hän käy juuri armeijaa ja puhui jo tisensä ampumisesta siellä.
Syyllisyydentuntoa toisen kuolemasta mä en kyllä kestä. Varsinkaan sen. Mä oon sille monta kertaa sanonu ettei rakkaus aina riitä. Miksei se tajua sitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
kuin yksi vaihtoehto, ja tiedät itsekin mikä se on. Et voi uhrata omaa elämääsi suhteeseen, jossa et ole onnellinen. Hyvä, että asia ilmeni jo nyt, eikä myöhemmin. Eihän sinun tarvitse poikaystävääsi hylätä kaverina, voitte silti olla tekemisissä (jo se vain on mahdollista).
Tee päätös ja toimi heti, sitä parempi mitä nopeammin. Ja nuo itsemurhauhkaukset ovat todnäk pelkkää huomionhakua, et voi niiden perusteella jäädä suhteeseen.
Selvästikään et ole onnellinen suhteessa, joten miksi jatkaa? On selvää, että teidän suhde on ainakin toistaiseksi tullut tiensä päähän. Taatusti poikaystäväsi on myös tiennyt asian ainakin jollain tasolla, mutta ei ilmeisesti edelleenkään halua myöntää sitä.
Se on ihan ymmärrettävää, että olet huolissasi poikaystävästäsi ja hänen mielenrauhastaan. Mutta ajattele myös itseäsi! Et ole onnellinen suhteessanne, eikä sinulla ole mitään velvollisuutta jatkaa sitä.
Jos toinen alkaa edes leikillään puhumaan itsensä ampumisesta, niin se on erittäin vakava asia! Kyllä kuulostaa siltä, että poikaystäväsi on terapeutin tarpeessa, jos hän käsittelee vastoinkäymisiä tuolla tavalla. Jos nyt jatkat suhdetta, niin mitä luulet, onko teillä tulevaisuutta?! Ei taatusti ole, ainakaan onnellista tulevaisuutta. Ja mitä tuohon itsemurhaan tulee, niin kyllä hän se pystyy tekemään joka tapauksessa, oli hän armeijassa tai ei. Ja jos hän sen tekee, niin taitaa syvimmät ongelmat olla jossain muualla, kuin teidän suhteessa.
Mainitsit, että hänellä on ollut traumaattinen lapsuus. Onko hän käynyt terapiassa tämän takia? Joka tapauksessa hänet olisi saatava ammattiauttajalle, ennen kuin hän oikeasti tekee jotain itselleen. Eli parasta mitä mielestäni voit tehdä, on puhua hänen kanssaan avoimesti siitä, miksi suhteenne ei enää toimi ja päättää suhde kerralla. Järkytys se varmasti poikaystävällesi on, mutta miksi antaa hänelle toivoa suhteen jatkumisesta, kun sitä ei selvästikään enää ole? Ja sellaiset puheet, että voidaanhan me tavata ystävinä, ym. kannattaa tässä vaiheessa unohtaa, kunnes kaveri on päässyt erostanne yli ja saanut itsensä henkiseen tasapainoon. Sillä jos alatte tapailemaan eronne jälkeen ystävinä, niin poikaystäväsi haluaa kuitenkin enemmän. Tämä myös taatusti hidastaa hänen pääsemistä eronne yli. Varmasti haluaisit olla hänen tukenaan myös eronne jälkeen, varsinkin jos hän alkaisi käymään ammattiauttajalla, mutta olisiko se kuitenkaan viisasta? Mielestäni voit olla hänen tukenaan vasta, kun hän ihan oikeasti hyväksyy sen tosiasian, että suhteenne on päättynyt.
Sen vaan sanon, että mitä pidempään odotat eroamistanne, niin sitä hankalammaksi asia menee. Ja sitä "sopivaa tilaisuutta" ei välttämättä tule koskaan, joten mielestäni sinun pitäisi toimia heti, kun hän seuraavaksi tulee lomille armeijasta.
oot tosi pahassa tilanteessa kyllä, itse olin juurikin samaisessa ja juuri sinun ikäisenä. Olin siihen mennessä ollu viisi ja puoli vuotta yhdessä saman miehen kanssa, jonka äiti oli kuollut kun hän oli lapsi, ja isä ei ollut kotona koskaan. Tarina päättyi niin että minun tunteet viileni, lähinnä siksi että mies alkoi olla pelottava niin henkisesti kuin fyysisesti, kumpikin voi pahoin.. Ja minä aloitin juuri noin, pienillä mitänsanomattomilla syrjähypyillä, jotka sitten päätyivät siihen että rakastuin tulisesti toiseen mieheen. Ja todellakin tulisesti on oikea sana.
Joten lopetin sen aikaisemman suhteen, ja siitä alkoi kauhea itkujen taistelu. Mies kyseli että olenko pettänyt, onko uutta, ja kun huomasi että on, niin kävi sen miehen päälle, huusi ja mesosi ja itki, uhkaili itsemurhalla ja tapolla ym. (hän meidän yhdessäolon aikanakin uhkaili itsemurhalla ym.)
Tätä kesti noin yli vuoden.
Se, että hän on kokenut kovia, ja juuri tuollaista hylkäystä, on tosi kova paikka, mutta se on melkeimpä pakko hyväksyä vain se tosiasia, että ihminen ei selviä traumoistaan ennekun kokee ne uudelleen. Se vaan menee niin että se mikä on suurin trauma, se tulee uudelleen, että voisimme jollain tapaa eheytyä.. vaikea pukea näin sanoiksi..
Mutta se, että lähdet suhteesta, on ensinnäkin normaalia ikänne puolesta. Toisekseen se voi kasvattaa häntä ihmisenä vahvemmaksi, kun hän huomaa että selviää siitä, mitä eniten pelkää.
Niin kävi minun eksälleni. Nyt hän rakentaa taloa hyvän naisen kanssa. Niin se menee, elämä kannattaa. Ja jos hän haluaa eronne takia kuolla, ei se ole silloin sinun vikasi, koska hän mitä luultavammin haluaa kuolla muutenkin. Kukaan terve yksilö ei tee itsemurhaa suhteen loppumisen takia, ja se joka tekee on mieleltään sairas. Silloin se ei ole sinun vastuulla koskaan ollutkaan.
Minä en sinulle voi mitään kaikenkattavaa neuvoa antaa tällä tai millään, mutta haluan vain sanoa, että itse olisin tehnyt asiat toisin, jos niitten kulkuun voisin vaikuttaa:
Olisin eronnut heti siinä vaiheessa kun pieniä syrjähypyn tapaisia alkoi olla. Mitään muuta en olisi tehnyt toisin. Ero on tuskaa, mutta tuskaisempaa se on sitten kun on petetty.
Hyvää elämän jatkoa sinulle :)
Sinulla itselläsi on jokin ripustautumis ongelma, jos et kestä eroa...
ELi jos haluat olla "hyvä" ihminen ja "pitää pystyssä" poikaystävääsi...Ettei se pärjää ilman sinua...
Varmaan pönkittää aika lailla itseluottamusta, kun ajattelee, että minä yksin maailmassa voin pelastaa poikaystäväni, minä yksin vaikutan hänen elämäänsä positiivisesti, minä olen parasta mitä henelle voi sattua...
Sinä olet toki tärkeä ihminen, joo. Mutta ihan sama mitä poikaystäväsi on kokenut, niin et sinä häntä pelasta ainakaan roikututtamalla häntä itsessäsi!!!!!
Tee se ero heti ja vapauta hänet elämään OMAA elämäänsä!! Silloin hänellä on mahdollisuus huomata miten itse voi kannatella itseään tai miten itse voi tehdä ratkaisuja ja mitä kaikkea sitä ihminen kestääkään..
Jos sinä sidot häntä itseesi ja vahvistat luuloa, että sinun takiaan hän jaksaa, niin oletpa tehnyt karhun palveluksen tälle elämän kolhimalle persoonalle.
Palaa ihmisten joukkoon sieltä puolienkelin korokkeeltasi ja tee jotain mikä on oikeasti oikein!!!!
Poikaystäväsi on kokenut kovia ja kestää paljon, ei sinua siihen tarvita hämmentämään. Anna hänen kasvaa ihmisenä jo!!!!
Ja itsmurha...jos se tapahtuisi,niin ei tietenkään sinun takiasi, vaan hänen päätöksestään!!! Eli et sinä vaikuta kaikkeen täällä maailmassa.
Vapauta hänet mahd. pian"!
JOs sinä sen tajuat, niin ei sitä sitten muiden tarvitse tajuta. Mutta sinun tarvitsee tajuta se, että kun teet päätöksiä, vastaat niistä itse!!! ET tarvitse muilta siihen pönkkää tai siunausta. Eli jos tahdot tehdä päätöksiä, tee. Jos et ole vielä kypsä päätöksiin...harkitse edelleen.
kaikista vastauksista...ne oli huojentavia.. öö ainakin pääosin...
kai jokainen yrittää olla hyvä ihminen?
noh... teen sen tänä viikonloppuna kun se tulee lomille.
Kerro sitten viikonlopun jälkeen, miten homma meni, millä fiiliksillä itse olet ja miten poikaystäväsi asian otti. Onnea matkaan!