Ollaan seurusteltu kohta neljä vuotta ja mies on rekkakuski, aina koko viikon töissä ja viikonlopuksi kotiin, joskus ei silloinkaan... Ajatus olisi tehdä lapsia ja mennä naimisiin, mietin vain, että miten jaksan lapsien kanssa yksin ja muutenkin haluaisin useammin olla yhdessä, mutta ei, hän ei työpaikkaa vaihda!!! Kertokaa jos teillä on samanlaisia kokemuksia, miten teillä menee??
viikot yksin
rahtarin avovaimo
51612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hei!hyvin teilläkin varmaan menisi jos olet omatoiminen ja vahva.itse hoitelen karjaa ja 9 lasta.kyllä välillä tuntuu raskaalle mutta jokaisena mieheni palkkapäivänä tuntuu hyvälle kun voi mennä kauppaan eikä tarvitse senttejä laskee-vaikka ei palkka päätä huimaava ole vaikka työ on raskasta mutta.....rahtarit tarvitsevat rinnalleen silti rakastavan emännän joka ottaa kotona vastaan töistä uupuneen miehen suukotellen ja halaillen...ja naisen joka osaa kunnioittaa raskasta ammattia.enkä sano ettetkö sinä olisi sellainen.oletko ollut koskaan mukana ajossa?minä olen jolloin ollaan saatu sitä omaa laatuaikaakin ja parisuhdetta hoidettua.pitkän eronkin jälkeen on niin ihana painautua omaa rahtaria vasten...tunne on omaa laatuaan....suhde toimii jos panostaa oikein....onnea teille.
joo mekin halutaan monta lasta,mut yhdeksän, miten sä pärjäät niitten kanssa??
lapsia on yhteensä 10 mutta yksi on jo omillaan avossa ja saanu pikku pojan,joten oon mummikin jo.yksi opiskelee amiskassa ja loput ylä-ala-eskassa ja päikkärissä.ikää mulla 37 ja miehellä 40.kysyyhän tämä organiseerausta ja pitkää pinnaa mut päivääkään en vaihtais.ja vielähän ne joskus eläkepäivät koittaa:)
Enää löydä mistään vilikilin kaltaisia naisia. Mun emäntä läksi 8 vuoden yhdessäolon jälkeen muksu kainalossa. Suurin syy juuri jatkuva tien päällä asuminen. Nostan hattua ja kumarran syvästi tuollaisen naisen edessä. Miehellesi terveisiä ja pussailkaa ahkerasti.
silloin kun isommat lapseni olivat pieniä.
Se oli rankkaa aikaa, mutta hengissä olen selvinnyt.
Hän jäi niistä hommista pois kun aloin odottaa nuorimmaista.
Aluksi se oli ahdistavaakin kun hän olikin siinä joka päivä.
Minä kun olin yksin oppinut toimimaan ja tekemään päivään liittyvät askareet.
Riitoja alkoi olla enemmän ja mielipide-eroavaisuuksia.
Lapset ovat kaikki nyt nuoria aikuisia ja yhä olemme yhdessä, vaikka monenlaista on mahtunut matkan varrelle.
Sen voin sanoa että lasten kanssa yksin pärjääminen ja kaikki siihen liittyvä vaatii kyllä tosi paljon energiaa ja oma-aloitteisuutta.